perjantai 3. elokuuta 2018

PAKOLAISPOLITIIKAN HÖLMÖLÄISKANSAT SUOMI JA ESPANJA

Juuri aidan yli rynnineitä laittomia mustia Espanjalle
kuuluvassa Ceutassa. Heidän ilonsa on meidän tuhomme.

Itä-Euroopassa on jo pitkään huolehdittu siitä, että kansan tahtoa noudatetaan ulkomaalaispolitiikassa. Visegrád-maat Puola, Tšekki, Slovakia ja Unkari eivät ole epädemokraattisen Euroopan Unionin painostuksesta huolimatta suostuneet ottamaan Euroopan ulkopuolelta tulevia kehitysmaiden elätettäviä. Jopa lännen puolella Itävallassa ja Tanskassa ulkomaalaispolitiikkaa on tänä vuonna reivattu enemmän kansan tahdon suuntaan. Esimerkiksi Itävallassa on karsittu kovalla kädellä vetovoimatekijöitä, jotka houkuttelevat kolmannen maailman vapaamatkustajia hunajapurkille. 


Sen sijaan Suomessa verotuloja lypsetään loputtomasti kognitiivisesti haasteellisen afrikkalaisväestön elättämiseen, maassa pitämiseen ja jopa maahan houkuttelemiseen "huutavan työvoimapulan" verukkeella.  Verohyötyjen lypsämisestä muukalaisillle eivät ole vastuussa vain kaunaiset punavihreät "maailmanparantajat", vaan ensimmäisenä köyttä pitäisi viritellä lyhytnäköisen ahneille talousoikeistolaisille. 

Euroopan ulkopuolella Suomen maine hölmöläismaana korostuu turvapaikan hakumenettelyssä. Yle tv 1:n puoli yhdeksän uutiset kertoivat eilen (kohdasta 5:35 eteen päin), että Suomessa turvapaikkaa voi hakea hylkäyspäätöksen jälkeen loputtomasti, mikä on puolestaan synnyttänyt maahan valtavan joukon ulkomaalaista joutoväkeä, joka notkuu iät ajat pakolaiskeskuksista tai "maan alla". Pois heitä ei saada, koska Demlan juristit auttavat tekemään aina uuden valituksen, vaikka edellisestä ei ole vielä edes muste kuivunut. Samalla loputon valitusrumba on taannut ihmisoikeusjuristeille alati kasvavan leipäpuun, jonka suomalaiset veronmaksajat kustantavat. Jopa tärviölle menneessä Ruotsissa turvapaikkavalitusta ei voi tehdä neljään vuoteen edellisestä hakemuksesta. Jostain syystä maamme lainsäädännössä saa vapaasti hääriä suomalaisvihamielinen sinipunablokki, joka ei tee mitään tällaisen porsaanreiän tukkimiseksi. Kyse on imeisestä tahallisuudesta, jonka motiivina lienee hölmö vieraskoreus ja hyödyttömien maahantunkeutujien maassa pitäminen keinolla millä hyvänsä. 

Koska tänne kuulumatonta väkeä ei saada häädettyä pois naurettavien lakipykälien ja "kansainvälisten sopimusten" pilkun tarkan noudattamisen vuoksi, turvapaikan hakijoiden tuottamat ongelmat alkavat kasaantua ja kärjistyä entisestään. Tämän kehityksen tunnustaa jopa Yle uutiset verkkosivujensa jutussa Ahdistus vastaanottokeskuksissa kasvaa – Turvapaikanhakijat aiempaa väkivaltaisempia henkilökuntaa kohtaan. Melko totuudenmukaisessa uutisessa väkivallan syy vieritetään suomalaisviranomaisille, vaikka kyse on lainsäädännöstä, joka sallii loputtoman turvapaikkanotkumisen rajaamattomalla valitusoikeudella. Toisaalta jutussa jätetään huomioimatta kokonaan se, että väkivallan syynä on myös tulijoiden kulttuuri ja temperamentti, jotka ovat täysin toisenlaisia kuin eurooppalaisilla.

Osataan sitä Espanjassakin. Italian lyötyä hiljattain merirajat lähes kokonaan kiinni mustan Afrikan invaasio on siirtynyt Espanjaan, kiitos maan uuden sosialistihallituksen. Pari päivää sitten ilmestyneessä Ylen verkkosivujen uutisessa Espanja on nyt siirtolaisten ykkösreitti Afrikasta Eurooppaan – Tulijamäärät kasvaneet ohi Italian kerrotaan, että "Saharan eteläpuolisesta Afrikasta tulleita on vaikea palauttaa, joten enimmäkseen heidän vain annetaan olla". Maan viranomaisille karkottamistakin vaikeampaa näyttää olevan laittomien tulijoiden estäminen. Uutisjutun lopussa jopa mainitaan kansainvälistä uutishuomioita saanut Ceutan viimeisin väkivaltainen afrikkalaisinvaasio:
Juuri viime torstaina Ceutan järeän raja-aidan yli rynnäköi arviolta 800 miehen joukko, josta 600 pääsi sisään. Rynnäkkö oli poikkeuksellisen väkivaltainen, sillä tulijoilla oli omatekoisia aseita. Yli 20 rajavartijaa loukkaantui.
Marokon maa-alueella Gibraltarinsalmen etelärannalla.sijaitseva Ceuta on Espanjalle kuuluva kaupunki, josta on tulossa yksi Saharan eteläpuolisen Afrikan väestöräjähdyksen lukuisista porteista Eurooppaan. Afrikkalaiset ovat rynnineen lukuisia kertoja Marokon puolelta kolme metriä korkea raja-aidan yli ja läpi. Väkivaltaiseen ja laittomalta näyttävään maahantunkeutumiseen on selvä houkutin, sillä Espanjan hölmöläislain mukaan sen maaperälle päässyt voi hakea turvapaikkaa, jolloin tulijalla on mahdollisuus livahtaa myös muualle Eurooppaan. Toisin sanoen väkivaltaisesti maahan tunkeutunut elintasopakolainen palkitaan rikollisesta teostaan sallimmalla hänen jäädä maahan! 

Mikä kumma siinä on, että lakiin ei voi tehdä sellaista muutosta, jossa luvattomasti aidan ylittänyt muukalainen palautetaan kiinnisaatuaan välittömästi takaisin rajan taakse? Eihän Suomessakaan Vaalimaan rajan läpi väkisin tullutta palkita turvapaikkaoikeudella, vaan hän saa syytteen laittomasta rajanylityksestä, postimerkin perseeseen ja karkotuksen takaisin Venäjälle. Tosin Ruotsin vastaisella rajalla näin ei olla toimittu ja tilanne oli vuonna 2015 jopa mielipuolisempi kuin Espanjassa nyt.

Näyttää siltä, että eurooppalaisten suurimpia vihollisia ovat kieroilevat globalisti-juristit, jotka kuiskuttelevat lainsäätäjien korviin ehdotuksia, jolla laitonta maahanmuuttohulluutta voidaan kaikilla lakiteknisillä vedätyksillä jatkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti