maanantai 13. elokuuta 2018

JANKUTUS ILMASTONMUUTOKSESTA ON KEINO EDISTÄÄ 2000-LUVUN GLOBAALIKOMMUNISMIA

Väestöräjähdys on ongelma, josta humanistit eivät halua
puhua. Siksi he puhuvat asian vierestä, ilmaston
lämpenemisestä.

Ilmastonmuutos lienee lyhyellä ajanjaksolla (sata vuotta) tilastollinen tosiasia, mutta edes tiedeyhteisö ei ole yksimielinen sen aiheuttajasta. Todennäköisesti kyse on monen eri tekijän yhteisvaikutuksesta, jossa ihmisen toiminta on yksi syy muiden joukossa. Valtavirtamediassa pääsyynä pidetään kuitenkin vain ihmisen vaikutusta ja silloinkin keskitytään lähinnä teollisuusmaiden hiilidioksidipäästöihin ja kuluttajien hiilijalanjälkeen. Sen sijaan ihmisvaikutuksen ratkaisevasta puolesta, väestöräjähdyksestä, vaietaan tässä keskustelussa poikkeuksetta täysin. Syy on ilmeinen, koska tällöin osasyyllisiä pitäisi etsiä Euroopan ja Amerikan ulkopuolelta.

Ainoastaan silloin väestökysymys tulee esille, kun puheeksi otetaan "ilmastopakolaisuus", mutta tällöinkin varotaan visusti puhumasta liian suuriksi paisuneista Afrikan, Lähi-idän ja Keski-Aasian populaatioista. Kaikkein kyynisimmät lännen vihaajat näkevät "ilmastopakolaisuudessa" jopa oivan tekosyyn perustella "moraalisesti" kolmannen maailman invaasiota länsimaihin.  Heidän on mahdoton tunnustaa sitä tosiasiaa ääneen, että juuri holtiton väestönkasvu on keskeinen juurisyy hiilidioksidin määrän lisääntymisessä ilmakehässä, paikallisympäristön tuhoutumisessa, hiilijalanjälkeä kasvattavassa kansainvaelluksessa, pandemioissa ja nälänhädässä. Etenkin afrikkalaisinvaasion puolustajille ilmastonmuutos on vain veruke, jolla avata portit toistaiseksi vauraaseen pohjoiseen. Muuttoaallon todellinen syy on tietenkin se, että kehitysmaalaiset eivät kykene rakentamaan itselleen kestäviä, vauraita ja viihtyisiä yhteiskuntia, jonka vuoksi länsimaiden sisäiset viholliset haluavat tarjota näille vapaamatkustajille ilmaisen lounaan kantaväestön kustannuksella.

Varttuneempi väki Euroopassa ja Yhdysvalloissa näkee ilmastonmuutos-retoriikan läpi, mutta valitettavasti jo lastentarhoista asti kansainvälisyyskasvatuksella ja valkoisella syyllisyydellä mankeloitu nuori polvi on kykenemätön ymmärtämään laajempaa kehystä. Tästä kertoo tänään julkaistu Ylen uutinen Nuorten huoli ilmastonmuutoksesta kasvanut jyrkästi – "Nuoret ovat paljon tietoisempia kuin aiemmat sukupolvet tuossa iässä", jonka mukaan nuoret uskovat pelastavan maailman ostospäätöksillä. Mikään uutinen ei ole se, että systeemille uskolliset kympin tytöt ja punaisen yliopiston indoktrinoimat "koulutetut" uskovat kiihkeimmin viralliseen narraatioon ilmastonmuutoksesta:
Tytöt ovat selvästi enemmän huolissaan kuin pojat, mutta eniten merkitystä on koulutuksella: mitä korkeampi koulutus, sitä vakavammin asiaan suhtaudutaan.
Selkokielellä sanottua tuo tarkoittaa sitä, että tytöt ja punavihreä lukeneisto suhtautuu ilmastonmuutokseen fanaattisemmin ja vähemmän epäillen kuin muu väestö. Usein tähän yksisilmäiseen ilmastokiihkoiluun liittyy halu luoda ylikansallinen hallintomalli ja universaali eettinen järjestelmä. Monesti ilmastonmuutos on vain pekkä tekosyy pyrkimykselle rakentaa rajat ylittävä jälkisosialistinen maailma. Kansalaisvaikuttaja Mika Virtanen kuvaa Facebook-päivityksessään melko tyhjentävästi, mitä tämän kaiken ilmastopuheen taustalla todellisuudessa on:
Näitä valheellisia tarinoita ilmastosta tarvitaan globalistien agendan ajamiseen. Niiden varjolla pyritään luomaan kansainvälisiä käskyvalta- ja tulonsiirtobyrokratioita. Niillä pyritään luomaan maailmanlaajuista "kansaa", sen "yhteistä ongelmaa ja yhteistä tavoitetta". Niiden on tarkoitus syrjäyttää kansojen omat "vähäpätöisemmät" ongelmat ja tavoitteet. Niillä pyritään kiinnittämään huomio pois kiusallisista ihmisryhmiin ja yhteiskuntiin liittyvistä ongelmista ja suuntaamaan se ilmastoon ja luontoon.  
Ihmisryhmiin ja yhteiskuntiin liittyvät ongelmat ja tavoitteet on tarkoitus saada yksinoikeudella globalistien päätettäväksi, ja tätä päätösvaltaa kahmitaan tietysti lisää etenkin ilmastoa ja luontoa välineenä käyttäen. Ilmaston ja luonnon avulla pyritään kehittämään uutta niihin keskittyvää eettistä ja moraalista järjestelmää. Ilmastontutkijat olisivat suurelta osin tätä järjestelmää sääteleviä ja ohjaavia sekulaareja "pappeja". Näiden syiden takia meitä lietsotaan yhä uusilla "kauhuskenaarioilla", jotka ovat lähemmässä tarkastelussa saman vanhan valheskenaarion toistoa, niissä vain painotetaan hiukan eri asioita, ja toisaalta ilmastokultin jäsenet kilpailevat siitä, kuka kehtaa paisutella skenaarioita eniten. Vanhat ennätykset on lyötävä. Sitä ensimmäistä vedenpaisumusmetriä ikuisesti odottaessa. 
Punavihreille luonnonsuojelu on uskottavalta näyttävä savuverho, jonka takaa voidaan ajaa  2000-luvun globaalikommunismia, jossa tulonsiirto tapahtuu valkoiselta ala- ja keskiluokalta loputtomasti lisääntyville kehitysmaalaisille. Samalla nämä rikkaiden globalistipankkiirien ja anglosionistien hyödyllisinä idiootteina toimivat uusmarxilaiset "luonnonsuojelijat" pyrkivät yhdessä murtamaan eurooppalaisia kansallisvaltiota ja muuttamaan niiden demografiaa "ilmastopakolaisuudella". Luonnonsuojelun kanssa tällä ei ole viime kädessä mitään tekemistä, mutta se näyttää uppoavan hyvin hyväuskoiseen nuorisoon.


                                                        ***************************


TV1, maanantai 13.8.2018 klo 21:30, Dokumenttiprojekti: Vihan kehto (K16) 

Norjalainen dokumentaristi etsii totuutta Kreikan Kultaisen aamunkoiton hymyilevien naisten takana. Miten tulisi suhtautua valheeseen kameran edessä, voiko fasismi olla uusi normaali? O: Håvard Bustnes T: Napafilms HD Äänitekstitys: suomi. K16 (Ahdistus)

Jälleen kerran osoittelevaan tyyliin tehty tarkoitushakuinen "dokumentti" ns. äärioikeistosta. Norjalaisen vasemmistoretkun kyhäämässä ohjelmassa ei edes haluta pureutua syihin, miksi kreikkalaiset kannattavat Kultaisen Aamunkoiton kaltaista radikaalia yhteiskunnallista liikettä. Ei puhettakaan globalistien masinoimasta massiivisesta muukalaisinvaasiosta, valtapuolueiden laajalle levinneestä korruptiosta tai äärivasemmiston terrorikampanjoista. 

Ohjaaja Håvard Bustnes ei kyennyt "tutkivassa journalismissaan" oikeastaan muuhun kuin kaivelemaan valokuvia, joissa puolueen jäsenet tekevät roomalaisen tervehdyksen. Ennalta arvattavan kliseisesti rakennetun ohjelman tarkoitus on ainoastaan jankuttaa ikivanhaa virttä natseista, ja pelotella liberaaleja ja muutospelkoisia demareita, jotta he entistä tiukemmin tarrautuisivat läpimädän valedemokratian syliin. 

Hymyilyä herätti myös se, että dokumentin alkuperäinen nimi "Golden Dawn Gilrs" oli varmuuden vuoksi käännetty liberaalin ennakkoluulon mukaisesti suomeksi "Vihan kehto", jotta pölvästeinkin anarkomarko ymmärtäisi sen saarnaaman progandistisen viestin. 



Yle TV2, maanantai 13.8.2018 klo 20:00, Tyger tutkii: Homo vai hetero? (K12) 

Onko kukaan sataprosenttisesti hetero, entä ovatko tytöt uteliaampia seksin suhteen kuin pojat? Tyger Drew-Honey tutustuu seksibileisiin, Brightonin vilkkaaseen homoskeneen ja haastaa myös oman seksuaalisuutensa. (U) HD Äänitekstitys: suomi. K12 (Seksi)


Ohjelmassa sukupuolisesti normaali ja poikkeava käytös esitetään yhdenvertaisina seksuaalisuuden muotoina. Kuten median suosima nykysanonta kuuluu: "Kyse on vain rakkaudesta, eikä se ole sinulta pois!". 


Jari Sillanpään huumekäry tosin paljastaa, mitä kivojen pinkkiheppojen ja sateenkaarisydänten takana oikeasti on. Pehmeiden mielikuvien sijaan homokulttuurissa ei ole juurikaan kyse rakkaudesta, vaan itsekkään hedonistisesta, suorastaan perverssistä nautinnon tavoittelusta. Vai mitä ajatella siitä, että homojen uudessa juhlimistrendissä metamfetamiinipitoista virtsaa ruiskutetaan peräsuoleen päihtymistarkoituksessa. Homo vai hetero, ihan sama!


Yle TV2, maanantai 13.8.2018 klo 23:25 Jalkojen välissä - naisten ajatuksia (K12) 

Uusi sarja, 1/5. Tanskalaisen sarjan aiheena on tyttöjen ja nuorten naisten seksuaalisuus. Joukko naisia kertoo ensimmäisestä masturboinnistaan ja siitä, mitä se heille nykyään merkitsee. HD Äänitekstitys: suomi. K12 (Seksi)


Ensin feministit syyttävät kulttuuriamme seksistisyydestä ja seksikeskeisyydestä, jonka jälkeen he revittelevät vaginamonologeja koko kansan ihmeteltäväksi.



                                                        ***************************

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti