keskiviikko 29. elokuuta 2018

GLOBALISTILIBERAALIT FACEBOOK JA GOOGLE EIVÄT SALLI VAPAATA POLIITTISTA KILPAILUA


Mikäli poliittinen kilpailu olisi vapaata ja tiedonvälitys tasapuolista, länsimaiden liberaalidemokraattiset hallitsijat eivät olisi tällä hetkellä vallassa. Kun kansalaiset pääsevät ääneen ilman sosiaalista pelottelua, leimaamista, sensuuria, kryptisiä sananvapauslakeja ja poliittista manipulaatiota ne nostavat valtaan hallintoja, joita näemme Italiassa, Unkarissa ja Puolassa. Mitä "edistyksellisempää" totalitarismia ja henkistä sosiaalidemokratiaa maa harjoittaa, sitä vähemmän se kunnioittaa kansalaisten enemmistön tahtoa. 


Tämä on nähty ennen kaikkea Ruotsissa, jossa valtion harjoittama ruotsalaisvihamielinen lainsäädäntö yhdessä median sensuurin kanssa on synnyttänyt kulttuurin, jossa kansalaista paimennetaan ja valvotaan enemmän kuin missään muussa vapaaksi kutsutussa länsimaassa. Länsinaapurin järjetön maahanmuuttopolitiikka on kuitenkin synnyttänyt väistämättä demokraattisen vastavoiman, jota vastaan koko valtio yhdessä valtapuolueiden ja median kanssa käy nyt häikäilemätöntä sotaa. Viimeisin paljastus kertoo, että valtionhoitajapuoleena pitkään toiminut Ruotsin sosiaalidemokraatit ovat levittäneet muista puolueista väärää tietoa arabiaksi Facebookissa. Tarkoituksena oli tietenkin saalistaa äänestäjiä maahan tuotetusta väkirikkaasta muslimipopulaatiosta.

Kuvaavaa tapaukselle on, että sosiaalisen median yksinvaltias (((Facebook))) sallii jatkuvasti vasemmiston ja liberaalien levittää valheitaan ja vihaansa samalla kun se karsii uutisvirrasta konservatiivisia uutislähteitä ja antaa herkästi banneja nationalisteille käyttäen orwellilaista vihapuhemääritelmää keppihevosenaan. Viimeisin esimerkki Facebookin vasensilmäisyydestä kuultiin hiljattain FB:n johtaja Mark Zuckerbergin suusta, kun hän julisti SJW-lumihiutale käyttäjilleen uuden mahdollisuuden olla eri mieltä mistä tahansa uutisvirran jutusta ilmoittamalla sen olevan "kirjaimellisesti Hitler". Ei siis kirjaimellisesti Mao, Muhammed, Stalin, Soros, Pol Pot, R
othschild tai Zuckerberg vaan vain ja ainostaan Hitler.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Vuoden 2017 alkupuolelta lähtien Facebook on yhdessä Europaan Unionin komission kanssa ryhtynyt hyökkäykseen konservatiiveja ja kansallismielisiä vastaan sosiaalisessa mediassa. Monet tosiasioita seinällään jakaneet tavalliset kansalaiset ovat varmasti huomanneet tämän nahoissaan erilaisten bannien ja varjobannien (päivitys näkyy normaalisti käyttäjän omalla sivulla, mutta se ei näy hänen seuraajiensa etusivun tapahtumavirrassa) muodossa. 

Äärimmilleen tämä demokratiailveily on viety Saksassa, jossa on viime vuoden lokakuusta lähtien ollut voimassa laki, joka määrää Facebookille, Youtubelle, Twitterille, Redditille, Flickrille ja Vimeolle jopa 50 miljoonan euron sakot, elleivät ne poista vuorokauden kuluessa roturealistista ja eliittiä epämiellyttävää materiaalia alustoiltaan. Totalitaristiset tukahduttamistoimet ja totuuden pimittäminen erilaisten moralististen koodisanojen avulla on alkanut tuottaa myös tulosta. Viime toukokuussa EU-mielinen Talouselämä-lehti kertoi ahkeran politrukkiteloittajan innokkuudella, kuinka hyvin Facebook on onnistunut moderoinnissaan eli tosiasioiden tukahduttamisessa: 
Rasististen, seksististen tai muuten vain monenlaista vihaa tihkuvien viestien karsiminen Facebookista on hankalampaa kuin alastomuuden tunnistaminen, sillä tietokoneiden algoritmit eivät edelleenkään tajua ihmisten kielen nyansseja riittävällä tarkkuudella. Facebook kertoi moderointinsa tuloksista ensimmäistä kertaa tällä viikolla. Vuoden ensimmäisen kolmen kuukauden aikana moderoitiin lähes 1,5 miljardia tiliä tai sisältöä, jotka rikkoivat palvelun käyttöehtoja.Suurin osa toimenpiteistä koski spämmiä ja valetilejä. Yhtiö esti 837 miljoonaa spämmiviestiä, 2,5 miljoonaa vihapuheeksi laskettavaa kommenttia tai viestiä, 1,9 miljoonaa terroristien propagandaviestiä, 3,4 miljoonaa graafista väkivaltaa sisältävää tapausta ja 21 miljoonaa alastomuutta sisältänyttä päivitystä. Facebook esitteli myös tilastoja siitä, kuinka tavallisia valetilit ovat sen palvelussa. Pelkästään lokakuun ja joulukuun välisenä aikana palvelu poisti lähes 1,3 miljardia tiliä. Useissa tapauksissa tilejä ei edes ehditä aktivoimaan, kun automaattiset estotoimenpiteet jo tunnistavat hämäräpelin.
On jokseenkin huvittavaa, että Talouselämä puhuu "hämäräpelistä" tilanteessa, jossa Facebook yrittää erilaisilla tietoteknisillä vehkeilyillä estää kansallismielisten esittämien kiusallisten totuuksien päästämistä suuren yleisön tietoon. Tämä kaikki sensuuri ja kieroilu tapahtuu vain siksi, että avoimessa kilpailussa hallitsevat vasemmistoliberaalit häviäisivät poliittisen pelin. Heidän ainoa keinonsa pysyä vallassa on turvautua epärehellisiin keinoihin ja sensuuriin.

Sensuuri ja bannivallan antaminen äärivasemmistolaisille ilmiantajille on ollut Facebookille kaksiteräinen miekka, sillä se on saanut monet tavalliset kansalaiset lopettamaan koko somen seuraamisen. Yle uutisten tuoreessa jutussa 
IS: Suomalaisten Facebook-käyttäjien määrä romahti, sanoo asiantuntija – syynä yksityisyysskandaali? FB:n suosion laskua yritetään kuitenkin selitellä liberaalien poislähdöllä, koska Cambridge Analytica -analytiikkayhtiö oli saanut luvattomasti jopa 87 miljoonan Facebook-käyttäjän tiedot, joilla vaikutettiin "väärään suuntaan" Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa ja Britannian Brexit-kansanäänestyksessä. Todennäköisempi syy suosion laskuun on ollut Facebookin harjoittama konservatiivisen uutisvirran pimittäminen ja mielivaltaisten bannien antaminen niille, jotka eivät allekirjoita liberaalien maailmankuvaa ja politiikkaa.

Facebookin lisäksi myös toinen mediajätti Google harjoittaa vasemmistoliberaaleja suosivaa tietovirtaa. "Liberaalit" ovat luonnollisesti olleet asiasta visusti hiljaa, mutta nousseet takajaloille viime tiistaista lähtien, jolloin presidentti Donald Trump totesi tviitissään, että Googlen hakukone piilottaa häntä koskevia konservatiivisten ja tasapuolisten viestinten uutisia. Ylen Trump-maanikot tarttuivat välittömästi skuuppiin ja julkaisivat siitä uutisen Trump syyttää Googlen hakukonetta puolueellisuudesta, Valkoinen talo aikoo tutkia yhtiön toimintaa. Vaikka uutisen sävy on Ylen Trump-mittareilla mitattuna varsin asiallinen, paistaa siitä läpi vähättely presidentin väitteille:
Presidentti ei tarjonnut todisteita väitteelleen eikä paljastanut yksityiskohtia siitä, mitä hän mahdollisesti aikoo tehdä. 
Google kiisti tiedotteessaan, että sen hakukonetta käytettäisiin poliittisen agendan luomiseen. Yhtiön mukaan heidän hakutuloksensa eivät ole kallellaan minkään poliittisen ideologian suuntaan. 
(...) Viime viikolla Trump syytti sosiaalisen median yhtiöitä miljoonien ihmisten hiljentämisestä sensuurilla. Tuolloinkaan hän ei esittänyt todisteita näkemyksilleen.
Satunnaiselle lukijalle päällimäiseksi mielikuvaksi uutisesta jää, että siellä se höperö Trump taas esittää vainoharhaisia salaliittoteorioitaan. Tämä ei ole sattumaa, sillä kun liberaalivasemmiston toimintatapoja vastaan esitetään kriitiikkiä, sen strategiana on luoda sanojasta vähättelevä mielikuva. Samalla viestiä tehostetaan sillä, että Trumpin sanomiset pitää analysoida (vasemmistolaisten) faktantarkistajien seulan läpi. Valitettavasti harmaassa välimaastossa liikkuvat lukijamassat eivät ymmärrä tai viitsi ottaa vastavuoroisesti selvää, mitä vasemmistoliberaalien omat väitteet pitävät sisällään. 

Googlen hakutulosten asenteellisuuden voi tarkastaa pika-analyysillä (esim. 10 ensimmäistä hakutulosta) hetkessä. Jos sen tekee, jopa epäpoliittisiksi ymmärrettyjen hakusanojen tulokset paljastavat lahjomattomasti, että vasemmistoliberaalit tosiasiassa valehtelevat kiistäessään Trumpin syytökset. Eräs sosiaalisen median vaikuttaja testasi tänään asiaa ja naputti Googleen klassisen haun, jossa etsitään merkittäviä yhdysvaltalaisia keksijöitä ("Great American inventors"). Hauista kävi ilmi, että valtava enemmistö suurista amerikkalaisista keksijöistä on mustia. Haun tehnyt someaktvisti kommentoi tuloksen nähtyään sarkastisesti, että "Eli aivan turhaan Trump tai kukaan muukaan valittaa Googlen agendasta tai puolueellisuudesta. Mitään sellaista ei ole."

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti