perjantai 6. heinäkuuta 2018

SOTE-SÄHLÄRI HEIKKI HIILAMO VAATII "VÄÄRÄNLAISEN" SANANVAPAUDEN KRIMINALISOIMISTA



Tuskin keneltäkään on jäänyt huomaamatta, että Ylen uutistoimitus ohjaa valtakunnallista keskustelua nostamalla esiin hallitsevan hegemonian puheenvuoroja. Kansalaisten kannalta tällainen maan tapa on haitallista, koska näissä uutisissa Yle ei esitä minkäänlaista kritiikkiä yhteiskunnallisen auktoriteetin mielipiteille eikä henkilön epäilyttäville taustoille. Sanalla sanoen kyse on kansalaisten kurkusta alas kaadettavasta propagandasta.

Viimeisin esimerkki tästä on Ylen verkkosivuilta löytyvä tuore uutinen Professori Heikki Hiilamo uudistaisi rikoslakia netissä öykkäröinnin vähentämiseksi – "Sosiaalisen median kautta vihapuhe levittää myrkkyään, ja luo uhkaavaa ilmapiiriä"Keskiviikkona Mikkelissä järjestetyssä Päämajasymposiumissa puhunut Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo vaatii kovempia rangaistuksia ja sensuuria puheelle, jossa kerrotaan poliittis-taloudellisen eliitin näkökulmasta epämieluisia totuuksia. Totta kai hallitsevaan nomenklatuuraan itsekin kuuluva Hiilamo vääntää totuuden puhumisen orwellilaisen uuskielen termiksi "vihapuhe":
– Sosiaalisen median kautta vihapuhe levittää myrkkyään meidän yhteiskuntaan, ja luo negatiivista uhkaavaa ilmapiiriä.  Hiilamon mukaan Suomen lakeja pitäisi nyt tarkastella, ja pohtia, vastaako nykyinen lainsäädäntö sosiaalisen median asettamiin haasteisiin.   
– Se on iso ongelma, johon pitäisi voida puuttua päättäväisesti. Esimerkiksi rikosoikeudellisin keinoin. Ilmiantokynnystä pitäisi madaltaa, ehkä lainsäädöntöäkin tarvitsee muuttaa.
Valvovaa Isosiskovaltiota kannattava Hiilamo on lausunnon perusteella ilmiselvä sosialisti. Jo Hiilamon taustojen pintapuolinen penkominen paljastaa tämän todeksi, sillä hän on ollut vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Vihreiden ehdokas Uudellamaalla ja hänellä on huomattava osakkuus äärivasemmistolaisista Voima-  ja Into -kustantamoista.

Sekä politiikassa että yksityisissä bisneksissään Hiilamo vaikuttaa kylmäveriseltä opportunistilta. Sote-asiantuntijaryhmään kuuluvana hänen tiedetään vastustaneen sosiaali- ja terveysuudistusta sosialististista syistä, mutta käänsi hiljattain kelkkansa kun "tosiseikat" muuttuivat. Tämä tapahtui sattumoisin sen jälkeen kun hänet oli nimitetty Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön hallitukseen. Samainen laitos on yksityisen Terveystalon neljänneksi suurin omistaja. Saadun korruptioviran ansiosta Hiilamosta on tullut kaverikapitalismin takuumies hallituksen sote-hankkeessa. Tämä ei kuitenkaan estä häntä harjoittamasta myös kaverisosialismia, jossa pöhöttynyttä valtiovaltaa pönkitetään sensuurivaatimuksilla ja toisiajattelijoiden kovemmilla rangaistuksilla "vihapuheen" varjolla.

Vallanhimoisena kiipijänä Hiilamo on valmis edistämään sosialismin ja kapitalismin huonoimpia puolia. Vuosi sitten hän vaatii kunnon kommunistin tapaan perintöveron rajua nostoa peräti 
65 prosenttiin. Valtion harjoittaman ryöstön hän perustelee sillä, että "tuloerot ja varallisuuserot aiheuttavat eriarvoisuutta, mikä on kasvava ongelma myös Suomessa". Suuret tuloerot näkyvät eniten maahan rahdatuissa kehitysmaalaisissa, joille Hiilamo todennäköisesti haluaa kohdistaa suomalaisilta ryöstetyt perintöverot.

Samanlaista professoritason älyttömyyttä kannattaa Ylen entinen toimitusjohtaja Mikael Junger, joka haluaa kasvattaa verorasitetta vaatimalla äskettäin, että Suomen pitäisi ottaa entisten lisäksi kymmeniä tuhansia kolmannen maailman lukutaidottomia taatelintallaajia paikkaamaan maamme HUUTAVAA työvoimapulaa. Hjallis Harkimon puuhaamaan Liike Nyt -kansanliikkeeseen kuuluva Junger voisi hyvin ehdottaa puolueen uudeksi nimeksi Maahanmuuttoliike Nyt.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.



3 kommenttia:

  1. Oliko se niin, että turun terrori-iskun tekijä oli aktiivi erilaisilla islamilaisilla vihapuhesivustoilla? Oliko peräti niin, että islamilaiset vihapuhesivustot ovat aina jossain roolissa, kun terrori-isku tapahtuu? Mistäpä nyt tosiaan arabian- ja somaliankielisiä vihapuhepoliiseja öykkäröintiä, myrkyttämistä ja uhkaavaa ilmapiiriä suitsimaan? No tuskinpa hra Hiilamo oikeasti vakaviin asioihin puuttumista tarkoitti.

    VastaaPoista
  2. Opportunismi on suomalaisten geneettinen erityispiirre.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opportunismi, kantaväestön väheksyminen ja Brysselissä perseily.

      Poista