SUOMELLA EI SYYTÄ JUHLIA SANANVAPAUDENPÄIVÄÄ

Tänään keskiviikkona 3.5.2017 vietetään kansainvälistä sananvapauden päivää joka tunnetaan myös nimellä kansainvälinen lehdistönvapauden päivä. Yleisradio ei asiasta uutisoinut luultavasti siksi, että Toimittajat ilman rajoja -järjestö on pudottanut Suomen lehdistönvapauden ykköspaikalta kolmanneksi, koska järjestön mielestä pääministeri Juha Sipilä on kohdistanut Yleen poliittisista painostusta.

Suomen ranking-sijoituksen putoamista juurta jaksaen ruotiva Iltalehti sotkeutuu tuoreessa uutisessaan vain lillukanvarsiin, sillä kansalaisten kannalta Sipilä-gatella ei ole juuri mitään tekemistä sananvapauskysymyksen kanssa. Sipilän ja Ylen kinastelussa ei ole kyse muusta kuin kahden valtaa käyttävän instanssin arvovaltataistelusta ja tässä pelissä aina viimeisen sanan lausumaan pääsevällä Ylellä ei ollut vaikeuksia kaivaa hihastaan voittavaa ässäkorttia.

Punavihreyttään turhaan peittelevä Yle aloitti viime vuoden lopulla mahtipohtisen kampanjan pääministeriä vastaan, koska tämän sukulaisilla on yhteyksiä median pyörityksessä olleeseen kaivosyhtiö Terrafameen. Yle Watch kuvasi viime joulukuun jutussaan tätä Ylen toimittajien luomaa myrskyä vesilasissa mm. näin:

Uutisjutussa "Näin Sipilän ja Ylen viestinvaihto eteni – pääministeri jakoi kansalaispalautteen eteenpäin" käy selväksi se, että pääministeri oli ainoastaan harmissaan Ylen uutisointityylistä. Mitään suoranaista näyttöä siitä, että hän vaatisi toimittajien suiden tukkimista ei löydy. Silti Ylen suomalaisvihamielinen tukija Helsingin Sanomat on kulttuurisivujen analyysissä "Pelko Ylen poliittisesta painostuksesta on vakava asia – eikä tämä kerta ole ensimmäinen" halukas luomaan mielikuvaa, että Ylen toiminnassa ongelmallisinta on siihen kohdistuva poliittinen painostus eikä suinkaan se, että yhtiön toimittajat harjoittavat itse politiikkaa.

Ylen heittäytyminen ulkoisen painostuksen uhriksi, jossa se teeskentelee puolustavansa puhtain purjein "tiedotusvälineiden riippumattomuutta ja sanavanpautta", on kyyninen yritys hämätä tavallista uutisten seuraajaa. Tosiasiassa robin hoodeina esiintyvät Ylen toimittajat ovat syöneet maamme sananvapautta leijonan osalla vaikenemalla monikultturismin ja EU:n ongelmista. Samalla se on antanut propagandistisen megafonin kulttuurimarxilaisille, jotka saarnaavat Euroopan afrikkalaistamisen puolesta ja valehtelevat tieteen nimissä, että on olemassa "yli kolmekymmentä sukupuolta". 

Kuten edellä viitattu Iltalehden uutinen antaa ymmärtää, valtamedian toimittajia kiinnostaa narsistisesti vain oma itsekäs "oikeus" levittää propagandaansa, eikä niinkään yleinen sananvapaus, jossa voidaan kritisoida myös median valheita.

Sitä paitsi aitoja mielipidevainoja Yle ei tunnista lainkaan ja siksi se suhtautuu välinpitämättömän neutraalisti tietoihin, joiden mukaan Facebook ja muut verkon monopolit kuten Google ovat EU:n myötävaikuksella aloittaneet häikäilemättömän tukahduttamiskampanjan EU:ta ja maahanmuuttoa kritisoivia kansalaisia vastaan.

Maltillinen vaihtoehtomedia Nykysuomi näkee maamme sananvapaustilanteen heikkona, johon on faktojen pohjalta helppo yhtyä, sillä Suomella ei todellakaan ole syytä juhlia sananvapauden päivää:

Viralliseen totuuteen kuuluvat EU- ja euro-myönteisyys, monikulttuurisuuden ja erilaisten seksuaalivähemmistöjen ihannointi, usein jopa miesvihan puolelle lipsahtava feminismi ja avoimien rajojen politiikka. Näitä asioita punavihreä media ajaa kritiikittä ja totuudesta piittaamatta. Toisinajattelijat tuomitaan.   

Tuota punavihreää maailmankuvaa tuputetaan kansalle väkisin. Suomessa on jo vuosikausia ollut lähes jokaisessa tv-ohjelmassa, varsinkin Ylen ohjelmissa, mukana kiintiötummaihoinen ja kiintiöhomoseksuaali. Mutta se ei enää riitä, siitä on jo tullut normaalia.  

Sen takia nykyään palstatilaa saavat muunsukupuoliset ja sukupuolettomat. Erittäin marginaalinen ryhmä saa kohtuuttoman paljon huomiota. Valtamedia kertoo meille, että sukupuolia on kymmeniä erilaisia, ja niille jokaiselle pitää saada omat vessat kaikkiin julkisiin tiloihin.   

Virallisen totuuden mukaan Suomen kuuluu pysyä EU:ssa ja eurossa, vaikka vahvasti liittovaltion suuntaan kehittyvä EU suoltaa kiihtyvällä tahdilla Suomen olosuhteisiin sopimattomia direktiivejä, joilla säädellään ja rajoitetaan kaikkea mahdollista naurettavuuksiin asti kurkun käyryydestä lähtien.