Näytetään tekstit, joissa on tunniste Terrafame. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Terrafame. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

SUOMELLA EI SYYTÄ JUHLIA SANANVAPAUDENPÄIVÄÄ



Tänään keskiviikkona 3.5.2017 vietetään kansainvälistä sananvapauden päivää joka tunnetaan myös nimellä kansainvälinen lehdistönvapauden päivä. Yleisradio ei asiasta uutisoinut luultavasti siksi, että Toimittajat ilman rajoja -järjestö on pudottanut Suomen lehdistönvapauden ykköspaikalta kolmanneksi, koska järjestön mielestä pääministeri Juha Sipilä on kohdistanut Yleen poliittisista painostusta.

Suomen ranking-sijoituksen putoamista juurta jaksaen ruotiva Iltalehti sotkeutuu tuoreessa uutisessaan vain lillukanvarsiin, sillä kansalaisten kannalta Sipilä-gatella ei ole juuri mitään tekemistä sananvapauskysymyksen kanssa. Sipilän ja Ylen kinastelussa ei ole kyse muusta kuin kahden valtaa käyttävän instanssin arvovaltataistelusta ja tässä pelissä aina viimeisen sanan lausumaan pääsevällä Ylellä ei ollut vaikeuksia kaivaa hihastaan voittavaa ässäkorttia.

Punavihreyttään turhaan peittelevä Yle aloitti viime vuoden lopulla mahtipohtisen kampanjan pääministeriä vastaan, koska tämän sukulaisilla on yhteyksiä median pyörityksessä olleeseen kaivosyhtiö Terrafameen. Yle Watch kuvasi viime joulukuun jutussaan tätä Ylen toimittajien luomaa myrskyä vesilasissa mm. näin:
Uutisjutussa "Näin Sipilän ja Ylen viestinvaihto eteni – pääministeri jakoi kansalaispalautteen eteenpäin" käy selväksi se, että pääministeri oli ainoastaan harmissaan Ylen uutisointityylistä. Mitään suoranaista näyttöä siitä, että hän vaatisi toimittajien suiden tukkimista ei löydy. Silti Ylen suomalaisvihamielinen tukija Helsingin Sanomat on kulttuurisivujen analyysissä "Pelko Ylen poliittisesta painostuksesta on vakava asia – eikä tämä kerta ole ensimmäinen" halukas luomaan mielikuvaa, että Ylen toiminnassa ongelmallisinta on siihen kohdistuva poliittinen painostus eikä suinkaan se, että yhtiön toimittajat harjoittavat itse politiikkaa.
Ylen heittäytyminen ulkoisen painostuksen uhriksi, jossa se teeskentelee puolustavansa puhtain purjein "tiedotusvälineiden riippumattomuutta ja sanavanpautta", on kyyninen yritys hämätä tavallista uutisten seuraajaa. Tosiasiassa robin hoodeina esiintyvät Ylen toimittajat ovat syöneet maamme sananvapautta leijonan osalla vaikenemalla monikultturismin ja EU:n ongelmista. Samalla se on antanut propagandistisen megafonin kulttuurimarxilaisille, jotka saarnaavat Euroopan afrikkalaistamisen puolesta ja valehtelevat tieteen nimissä, että on olemassa "yli kolmekymmentä sukupuolta". 

Kuten edellä viitattu Iltalehden uutinen antaa ymmärtää, valtamedian toimittajia kiinnostaa narsistisesti vain oma itsekäs "oikeus" levittää propagandaansa, eikä niinkään yleinen sananvapaus, jossa voidaan kritisoida myös median valheita.

Sitä paitsi aitoja mielipidevainoja Yle ei tunnista lainkaan ja siksi se suhtautuu välinpitämättömän neutraalisti tietoihin, joiden mukaan Facebook ja muut verkon monopolit kuten Google ovat EU:n myötävaikuksella aloittaneet häikäilemättömän tukahduttamiskampanjan EU:ta ja maahanmuuttoa kritisoivia kansalaisia vastaan.

Maltillinen vaihtoehtomedia Nykysuomi näkee maamme sananvapaustilanteen heikkona, johon on faktojen pohjalta helppo yhtyä, sillä Suomella ei todellakaan ole syytä juhlia sananvapauden päivää:
Viralliseen totuuteen kuuluvat EU- ja euro-myönteisyys, monikulttuurisuuden ja erilaisten seksuaalivähemmistöjen ihannointi, usein jopa miesvihan puolelle lipsahtava feminismi ja avoimien rajojen politiikka. Näitä asioita punavihreä media ajaa kritiikittä ja totuudesta piittaamatta. Toisinajattelijat tuomitaan.   
Tuota punavihreää maailmankuvaa tuputetaan kansalle väkisin. Suomessa on jo vuosikausia ollut lähes jokaisessa tv-ohjelmassa, varsinkin Ylen ohjelmissa, mukana kiintiötummaihoinen ja kiintiöhomoseksuaali. Mutta se ei enää riitä, siitä on jo tullut normaalia.  
Sen takia nykyään palstatilaa saavat muunsukupuoliset ja sukupuolettomat. Erittäin marginaalinen ryhmä saa kohtuuttoman paljon huomiota. Valtamedia kertoo meille, että sukupuolia on kymmeniä erilaisia, ja niille jokaiselle pitää saada omat vessat kaikkiin julkisiin tiloihin.   
Virallisen totuuden mukaan Suomen kuuluu pysyä EU:ssa ja eurossa, vaikka vahvasti liittovaltion suuntaan kehittyvä EU suoltaa kiihtyvällä tahdilla Suomen olosuhteisiin sopimattomia direktiivejä, joilla säädellään ja rajoitetaan kaikkea mahdollista naurettavuuksiin asti kurkun käyryydestä lähtien.


torstai 23. maaliskuuta 2017

MIELIPITEISTÄ VANKILAAN VAATIVA VALTAKUNNANSYYTTÄJÄ EPÄILTYNÄ RIKOKSESTA

Valtakunnansyyttäjä Nissiselle Oikeustalo tulee pian tutuksi
ihan omakohtaisestikin.


Suomalaisvihamielisenä kulttuurimarxistina tunnettu valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen on Ylen uutisen Keskusrikospoliisi aloittaa tutkinnan valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen epäillystä esteellisyydestä – Nissinen on hakenut virkavapautta
 mukaan epäiltynä korruptioon rinnastettavasta rikoksesta. Poliisi tuskin aloittaisi näin korkean virkamiehen toimista rikostutkintaa ellei siihen olisi erittäin vahvoja näyttöjä.

Poliisitutkinta kertoo karua kieltä siitä, kuinka suomalaisvihamielisyys korreloi melko hyvin henkilön korruptoituneen luonteen ja toimien kanssa. Lahjomattomille isänmaanystäville Demla-taustainen valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen tuli tutuksi viimeistään viime tammikuussa, jolloin hän vaati Ylen verkkosivujen jutussa sananvapauden rajoittamista ja erimielisille vankilatuomioita. 

Asiaa ruoti tuoreeltaan Yle Watch raportissaan Yle tukee valtakunnansyyttäjän vaatimusta panna toisinajattelijat vankilaan. On suurta ironiaa, että maamme korkein syyttäjäviranomainen haluaa mielivaltaisella laintulkinnalla sulkea dissidentit telkien taakse samalla kun on itse epäiltynä konkreettisesta konnuudesta, virkamiehen aseman väärinkäytöstä. Vaikka tuomion jälkeen tulemme tuskin näkemään Nissistä enää johtavassa virassa, kansalaisilla ei ole silti syytä levätä laakereillaan. Voi olla, että uudeksi valtakunnansyyttäjäksi valitaan Nissistäkin fanaattisempi politirukki, nimittäin apulaisvaltakunnansyyttäjä Raija Toiviainen.



                                                     ****************************


Yle uutisoi tänään näyttävästi tv-uutisissaan ja verkkosivuillaan sen saamasta Julkisen Sanan Neuvoston (JSN) langettavasta päätöksestä, joka koskee mediakonsernin uutisointia Terrafame-tapauksessa. Uutisjutussa JSN:n langettava päätös Ylen Terrafame-uutisoinnista "tuomiosta" kerrotaan mm. seuraavasti:
Käsittelyynottopäätöksessään JSN määritteli yhdessä käsiteltävien kanteluiden kohteeksi sen, onko Yleisradio rikkonut Journalistin ohjeita ja erityisesti niiden kohtia 1, 2 ja 3 käsitellessään pääministeri Juha Sipilän mahdollista jääviyttä Terrafame-päätöksissä sekä sen, onko Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja tai muu ylin johto rajoittanut toimittajien sananvapautta aiheen käsittelyssä.
Huvittavaa päätöksessä on nostaa esille toimittajien sananvapaus, sillä todellisuudessa heidän ilmaisuaan rajoittaa eniten itsesensuuri, poliittinen ideologia ja korrektius. Täysin irrelevantin tapauksen julkisella moitteella halutaan vain harhauttaa kansaa ja luoda mielikuva, että valtamedian toimittajat olisivat muka itsenäisiä sananvapauden ritareita, vaikka he tiedon portinvartijoina rajoittavat sananvapautta enemmän kuin kukaan muu.

Tavalliselle kansalaiselle on tuskin valjennut se, mikä on JSN:n asema mediakentässä. Kyse ei ole siis mistään tuomioistuimesta, vaan valtamedian itsesäätelyelimestä, joka jakelee virallisen kuuloisia moiteitta lähinnä siitä, että media ei ole noudattanut poliittisista korrektiutta. 

Moralismin tausta on helppo jäljittää järjestön vahvaan vasemmistolaiseen historiaan. JSN perustettiin Europaan hulluna uuspunaisena vuotena 1968 ja se on koko ajan pitänyt henkisen sisarjärestönsä Demla ry:n esimerkin mukaisesti kulttuurimarxilaisen linjansa. Yle Watch arvioi marraskuussa 2015 jutussaan Ylessä tyytyväisi JSN:n uudesta puheenjohtasta järjestön ideologian ja sen punavihreän johtajan  Elina Grundströmin:
JSN on Demlaan verrattavissa oleva vaikuttaja, joka omalta osaltaan yrittää sanella poliittisen korrektiuden ehtoja medialle ja toimittajille. Käytännössä tämä tarkoittaa ns. vastuullista tiedottamista eli itsesensuuria tietyissä kriittisissä kysymyksistä kuten maahanmuuton ongelmista uutisoitaessa. JNS tunnetaan myös pikkusieluisesta tiukkapipoisuudesta, sillä se on antanut langettavia päätöksiä mm. mainostajille, joiden kuvastoa se on pitänyt liian "seksistisenä". Kunnon orwellilaiseen tapaan JSN sanoo olevansa "tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama elin, jonka tehtävänä on tulkita hyvää journalistista tapaa ja puolustaa sanan- ja julkaisemisen vapautta."
Jopa Yle Watchia etabloituneemmat mediat kuten Suomen Kuvalehti on kritisoinut JSN:n toimintaa. Wikipedian järjestöä koskevassa artikkelissa kerrotaan, että
JSN:n toiminnasta ei voi tehdä kantelua esimerkiksi oikeuskanslerille, koska JSN ei ole viranomainen. Suomen Kuvalehti julkaisi lokakuussa 2016 viiden sivun jutun, jossa käsiteltiin JSN:n ongelmia. Artikkelissa kritisoitiin muun muassa puheenjohtajan valtaa karsia kanteluita ennen käsittelyjä. Puheenjohtaja voi esimerkiksi karsia kantelun silloin, kun siinä esitetty virhe on hänen mielestään "epäolennainen tai vähäinen". Näin ollen neuvosto ei koskaan ottanut käsittelyyn esimerkiksi sanomalehden virheellistä väitettä, että makkara olisi Maailman terveysjärjestön mukaan syöpäriskiltään yhtä vaarallinen kuin tupakka, todetaan jutussa sarkastisesti.
Meillä Suomessa on nyt sananvapauden puolustaja, jonka mukaan suurin uhka sananvapaudelle on vaihtoehtomediat, jotka paljastavat valtamedian valheita ja pimityksiä:




                                                          **************************


Puoli seitsemän Yle TV1 Torstai 23.3. klo 18:30

Vieraana vapaa kirjoittaja Rosa Meriläinen. Selvitämme millaista kansalaisaktivismia voi tehdä ristipistoilla ja pitääkö oletus raskausaivoista paikkansa? Juontajina Susanna Laine ja Totti Toivonen. #puoli7 HD


Vanha kunnon femikomu Rosa Meriläinen pääsi jälleen kerran valtamediaan levittämään harhaista maailmankuvaansa 
ilman reality checkiä. Tällä kertaa saimme kuulla mm. siitä, kuinka Meriläinen oli vihreän puolueen bussilla osallistunut sylivauvansa kanssa Latvian Riikassa homoparaatiin, jota oli kuulemma vastustanut "tuhat humalaista natsia, jotka heittelivät oluttölkkejä". Taas saatiin maailma jaettua kivasti pahiksiin ja Meriläisen kaltaisiin hyviksiin, jotka signaloivat moraalisuuttaan viihtymällä sodomiittien seurassa.


Dok: Totuus pelissä Yle Fem Torstai 23.3. klo 22:00 


(All Governments Lie, Kanada 2016) Vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentinvaalit osoittivat, että valeuutiset ovat tulleet jäädäkseen. Tässä maailmassa vain riippumattomat toimijat voivat yhä heiluttaa sananvapauden lippua. HD K12 (väkivalta, ahdistus).

Valehteleva valtamedia tekee dokumentin, jossa se kiillottaa omaa kilpeään ja projisoi poliittisesti korrektit valheensa punaliberalismin vastustajiin.