YLE HALUAISI EROTTAA USA:N PRESIDENTTI DONALD TRUMPIN

Valtamedialle Trumpin suhde Israeliin ei ole ongelma,
toisin kuin Venäjä.

Toimittajien Trumpin vastainen kevätkiima on noussut Ylessäkin ekstaattisiin korkeuksiin, sillä viimeisen parin viikon aikana presidentistä on uutisoitu päivittäin monen jutun verran. Näissä jutuissa Yle on käyttänyt lähteinä tuttuun tapaansa vain Amerikan itärannikkon demokraatteja tukevaa mediaa ja liberaalilehtiä kuten Washington Postia ja New York Timesiä.

Eniten kohua on herättänyt väite, että Trump olisi luovuttanut Venäjän ulkoministeri Sergei Lavroville ja suurlähettiläs Sergei Kisljakille salaista tietoa. Ylen uutisessa Washington Post: Trump kertoi venäläisille huippusalaisia tietoja sisältää loppujen lopuksi vähän villoja, mutta paljon puruja. Luovutetut tiedot kun koskivat terroristijärjestö Isisin uutta terrori-iskujen uhkaa, joka liittyy kannettavien tietokoneiden käyttöön lentokoneessa. 

Yleisen käsityksen mukaan Venäjä ja Yhdysvallat ovat yhdessä sitoutuneet Isisin vastaiseen taisteluun, joten eikö kaiken järjen mukaan ole silloin täysin normaalia, että terroristijärjestöön liittyvät tiedot ovat molempien osapuolien saatavilla? Näin ajattelee myös presidentti Trump, jonka mukaan hänellä oli täysi oikeus luovuttaa yhteistä vihollista koskevia tietoja Venäjälle. Tämä oikeutus yritetään kuitenkin kiistää Ylen uutisessa Trump: Minulla oli täysi oikeus jakaa tietoja Venäjän kanssa, koska jutun mukaan tiedot on saatu "salaisesta lähteestä", joka on luovuttanut ne sillä ehdolla, ettei niitä anneta venäläisille. MTV3 uutiset tietää kuitenkin kertoa, että Isisiin littyvät tiedot "oli saatu osana tiedonvaihtoyhteistyötä Isisin sisäpiiriä tuntevan liittolaisen kanssa". Käytännössä tämä tarkoittaa Itsenäisistä valtiosta ainoastaan Israelia, koska se on koko ajan tukenut Isisiä ja sen liittolaisia sodassa Syyrian laillista hallintoa vastaan. 

Kohina "huippusalaisten tietojen" luovuttamisesta saattaa lässähtää jo siihen, että Venäjä on valmis antamaan kaikki tiedot Trumpin ja Lavrovin välisestä keskustelusta. Sen sijaan että pelkkien vihjailujen ja yksipuolisten uutislähteiden varassa olevat lännen liberaalimediat rakentavat Trumpista väkisin valtiopetokseen syyllistyvää Venäjän agenttia, niiden pitäisi keskittyä johonkin konkreettiseen kuten USA:n ja Israelin väliseen suhteeseen. Esimerkiksi Yleä ahkeraan seuraaville demarieläkeläisille on tuskin selvää, että Yhdysvallat on 1960-luvulta lähtien pettänyt kansaansa päästämällä maan hallintokoneistoon siionisteja, jotka luovuttavat kaiken tiedon Israelille. 

Tämän lisäksi juutalaislobbyjen kuten AIPAC:in ansiosta USA tukee veronmaksajien pussista Israelia vuosittain 3 miljardilla dollarilla. Kun tähän lisätään epäsuorat tuet summan uskotaan nousevan jopa 50 miljardiin dollariin per vuosi. Jos Trump on johonkin moraaliseen rikokseen syyllistynyt, niin sen täytyy olla loppumattoman sotilaallisen ja taloudellisen tuen jatkaminen Israelille amerikkalaisten veronmaksajien kustannuksella. Itse asiassa Yhdysvaltojen tuki Israelille on vain kasvanut, koska Trump näyttää olevan tyttärensä miehen, juutalaisen Jared Kushnerin, poliittisessa ohjauksessa. Hän jos mikä on Valkoisen talon Rasputin, joka ajaa häikäilemättä juutalaiseliitin intressejä ohi tavallisten amerikkalaisten.

Vaikka Trumpista näyttää kehkeytyvän siionistien käskytyksellä "amerikkalaisen demokratian ja arvojen" sotilaallinen levittäjä Obaman tapaan, tämä ei lepytä tärähtäneistön "edistyksellisiä" toimittajia ja Demokraattipuolueen punaisia globalisteja. Trumpin vastaista kaunaa ei lievitä edes se, että kolmannen maailman ei-valkoiset saavat edelleen saapua vapaasti Amerikkaan syrjäyttämään kansakunnan luoneet valkoiset, eikä Meksikon muuria ole vieläkään alettu rakentaa kunnolla. Punaliberaalin kostonhimon taustalla on yksinkertaisesti se, että Trump on ottanut liberaalien hellimät tabut puheeksi, vaikkei niille ole tehty käytännössä vielä mitään. He ovat tyytyväisiä vasta sitten, kun Trump on savustettu ulos varapresidenttiä myöten ja tilallle saatu jollakin kepulilla vieläkin epäsuositumpi ja korruptoituneempi feministinoita Hillary Clinton. Sitä ennen jokainen Trumpin päivä vallassa on "hyville ihmisille" sietämätöntä tuskaa, joka heijastuu myös Ylen vuolaana virtaavana Trump-ripulointina.

Yle TV1, torstai 18.5.2017 klo 22:00, Ulkolinja: Trumpin vihaiset alamaiset  

Trumpin nousu presidentiksi innosti amerikkalaisia kansalaisaktivisteja protestoimaan ja vaikuttamaan. Ja sai maan miljoonat paperittomat siirtolaiset pelkäämään tulevaisuutensa puolesta. Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.

Yle se ei vain jaksa päästää irti yhdestä lempiaiheestaan, vaan tuuttaa jatkuvalla syötöllä uusia Trumpia käsitteleviä ohjelmia.

Miten muuten laittomillla siirtolaisilla voi olla moraalinen oikeus tuomita toisen maan lainsäädäntö, jota he ovat tieten tahtoen selkeästi rikkoneet? Kyse on samasta asiasta, jossa lakia rikkonut rikollinen väittää, että hänen "oikeuksiaan" on loukattu, koska joutuu vastaamaan tietoisesti rikkomansa lain seurauksista.

                                                    *****************************

Yle TV1, torstai 18.5.2017 klo 13:30, A-teema: Ylen riippumattomuus

Onko Ylen johto taipunut pääministerin painostukseen? Miten taataan Ylen riippumattomuus? Selvitysmies Olli Mäenpään Yle-raportti Suomen suurimman keskusteluohjelman käsittelyssä. #ateema. Juontajina Annika Damström ja Markus Liimatainen. UUSINTA EILISESTÄ.

Linkki ohjelmaan.

Maanantaina julkaistun Olli Mäenpään Yle-raportin johdosta A-studiossa pidettiiin keskiviikkona teemailta, jonka aiheena oli Ylen riippumattomuus. Paikalle keskustelemaan oli kutsuttu yhtiön näkyviä nykyisiä ja entisiä toimittajia sekä tietenkin Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen. Omituisinta paneelikeskustelun Terrafamea koskeneessa kiistassa oli se, että vain Jääskeläisen niskoille pantiin todistustaakka, vaikka näyttö pitäisi olla syyttäjillä. Toimittajakunnan ja Ylen johdon välisessä vuoropuhelussa yritettiin puhdistaa yhtiön sisäistä tunkkaista ilmaa, mutta katsojasta se näytti pelkältä tyhjänpuhumiselta, koska käsitellyt ongelmat ovat kansalaisen objektiivisen tiedonsaannin kannalta näennäisiä. 

Suomalaisia kiinnostaa ensisijassa Ylen uutisten ja dokumenttien objektiivinen totuusarvo, mutta A-teeman kinastelussa pintaan nousi vain median ja poliitikkojen keskinäinen arvovaltataistelu. Keskustelussa ei tuotu mitenkään esiin Ylen ohjelmia ja uutisia seuraavien katselijoiden näkökulma. Yleveron maksajille on yhdentekevää poliittikkojen ja toimittajien välinen kukkotappelu, sillä katsojia  kiinnostaa vain se, että he saavat uutisjutuista oikean kuvan siitä mitä on tapahtunut. 

Medialla on tietenkin velvollisuus paljastaa poltiikkojen väärinkäytökset, mutta siinä se käyttää valtaansa useimmiten vain tyhjänpäivisiin poliittisiin ajojahteihin, joiden motiivit ovat vähintään kyseenalaisia. Siksi tärkein mitä A-teemassa jäi sanomatta koskee toimittajien omaa roolia "paljastuksissa". Esimerkiksi Terrafamen uutisoinnissa kyse oli todennäköisesti punavihreiden toimittajien halusta luoda Watergaten suomalainen karvalakkiversio, jotta porvarihallitus hajoaisi. Tällä kertaa temppu ei onnistunut, mutta kansakunnan muistissa elää edelleen Ilkka Kanervan tapaus, jossa lähinnä feministitoimittajat paisuttivat tämän pikkutuhmista tekstiviesteistä nostatettua kohua siinä määrin, että ulkoministeri oli pakotettu eroamaan. Kuten Kanervan tapaus osoitti, valtamedian poliittisten ajojahtien taustalla on yleensä epäolennaiset henkilökohtaiset kaunat tai ideologiset tavoitteet. 

Kansan etua media ei ajattele, sillä muutoin se olisi nostanut tapetille hallituksen ja silloisen sisäministeri Petteri Orpon toimet syksyllä 2015, jolloin lukuisten Euroopan maiden kautta Ruotsista tuli Suomeen kymmeniä tuhansia EU:n ulkopuolisia siirtolaisia, jotka olisi pitänyt pysäyttää Dublinin sopimuksen perusteella heti ensimmäisessä EU-maassa. Tästä Yle ja muut valtamediat olivat kuitenkin hiljaa, vaikka kyseessä oli törkeä EU-sopimuksen rikkomus, jonka vaikutukset Suomen kansalle ovat olleet kohtalokkaan raskaat.

Syy miksi kansalaiset pitävät toimittajia juristien ohella yhtenä alhaisimpina ammattikuntana sai A-teemassa jälleen lisätodistusta, kun manipuloivana paskanpuhujana aiemminkin kunnostautunut toimittaja-juontaja Annika Damström syyllistyi jälleen valheeseen, jonka kohteena oli hänen henkilökohtaisesti inhoamat perussuomalaiset. Kansanedustaja ja Ylen hallintoneuvostossa istuva Olli Immonen (ps) avautui heti ohjelman jälkeen Facebookissa ja oikoi kieroilevan Damströmin valheet:

Oikaisu: äskeisessä Ylen A-teema -ohjelmassa toimittaja Annika Damström väitti valheellisesti, että minun mielestäni poliitikkojen tulisi voida vaikuttaa Ylen ohjelmasisältöihin. Todellisuudessa en ole koskaan missään yhteydessä sanonut mitään tällaista. Mielestäni Ylen on toimittava jatkossakin riippumattomasti ja esimerkiksi hallintoneuvoston ja journalistisen toiminnan välillä on syytä säilyttää palomuuri, aivan kuten tähänkin asti. 

(...) Esiin on noussut mm. huoli siitä, miten Yle kohtelee ja eriarvoistaa poliittisia toimijoita journalismissaan. Tämä käy ilmi esimerkiksi Ylen nostaessa paheksunnan kohteeksi lähes poikkeuksetta kansallismielisiä, ”äärioikeistolaisia”, ”oikeistopopulistisia” ja konservatiivisia poliitikkoja samalla kun se on kohdellut silkkihansikkain punavihreitä ja arvoliberaaleja poliitikkoja. Lisäksi huolta kansalaisten parissa on herättänyt se, että usein Ylen toimittajien henkilökohtaisten asenteiden ja mielipiteiden koetaan värittävän ja dominoivan Ylen journalismia. Tämä on näkynyt poliitikkojen eriarvoistamisen ohella mm. maahanmuuttoa käsittelevässä journalismissa. 

(...) Jos me kansan mandaatilla kansanedustajina toimivat henkilöt ja Yleisradion toimintaa valvovat hallintoneuvoston jäsenet emme toimittajien mielestä saa nostaa näitä selkeitä epäkohtia keskusteluissa ja kannanotoissamme esiin, niin kuka sen sitten saisi tehdä? Yle ja Ylen toimittajat eivät saa kohottaa itseään kritiikin yläpuolelle, kuten eivät poliitikotkaan

Annika Damströmin valheellinen jeesustelu keskittää huomion poliitikkojen vaikuttamisyrityksiin, vaikka paljon suurempi ongelma on se, kuinka toimittajat yhteiskunnallisten kysymysten portinvartijoina vaikuttavat siihen, missä määrin poliitikkojen ja puolueiden agendat saavat julkista huomiota ja hyväksyntää. Ennen kaikea toimittajille on tärkeintä heidän oma politisoitunut ilmaisuvapaus, eikä niinkään kansalaisten sananvapaus, jota he yrittävät rajoittaa vihapuhejankutuksellaan ja vaikenemalla monikultturismin ja arvoliberalismin tuomista ongelmista. Jos A-teema haluaisi keskittyä olennaiseen, silloin siinä keskusteltaisiin Ylen toimittajien olemattomasta riippumattomuudesta maahanmuutto- ja sukupuolikysymyksissä.