lauantai 16. heinäkuuta 2016

EUROOPPA ANTAUTUU ISLAMILLE - SAMALLA ISOSISKO VALVOO OMIA KANSALAISIAAN



Samana päivänä kun Nizzassa tapahtui muslimin tekemä tuhoisa terrorisku Yle uutisoi (14.7.2016) Saksan liittovaltion poliisin sortotoimista sananvapauden harjoittajia vastaan. Uutisjutussa Saksassa poliisi ratsasi vihapuhujien koteja Yle oli jo otsikkoa myöten Saksan sortohallinnon puolella kun se käytti vasemmistofundamentalistien suosimaa orwellilaista sanahirviötä "vihapuhe". Uutinen paljastaa kuinka Saksa on ottamassa ison harppauksen kohti globaalisionistien hallinnoimaa Isosisko-valtiota:
Oikeusministeri Heiko Maas sanoi, että internetjättejä, kuten Facebookia, Googlea ja Twitteriä, kohtaan on yhä enemmän paineita, jotta ne torjuisivat vihapuhetta. – Ensimmäiset askeleet on otettu, mutta ne eivät ole riittäviä. Facebook sanoi syyskuussa toimivansa saksankielisillä sivuilla olevaa vihapuhetta vastaan, kun vihapuhe maahan saapuneita pakolaisia vastaan lisääntyi sivustolla.
Koska korruptoituneen lännen valtionjohtajat eivät halua tehdä mitään siirtolaisinvaasiolle, joukkoraiskauksille ja muslimiterrorismille, ainoa mitä he uskaltavat on rangaista oman maan totuuspuhujia, jotka arvostelevat eliitin saamattomuutta nykykriisien edessä. Kansoistaan vieraantunut globaalieliitti voi harjoittaa tukahduttamista jonkun aikaa, mutta kun ongelmat vain pahenevat kriittinen kynnys ylittyy, jolloin petturijohtajat pannaan Saksassa lyhtypylväisiin ja Ranskassa giljotiiniin.

1 kommentti:

  1. Tämän päivän IL on koulukirjaesimerkki median tilasta:
    T.Hakkaraisen OUTO fb-päivitys
    -Suomessa 3000 potentiaalista terroristia ( kuinka joku voi puhua terrorismista terrorismin yhteydessä?)
    -Pitkä artkkkeli koskien Nizza-terroristin mielenterveysongelmia (Breivikin kohdalla puhutaan aina siitä, kuinka terve hän on, vaikka oikeasti hänen uransa mielenterveystston asiakkaana alkoi jo 5-vuotiaana. Mieleltään terve diagnoosin hän sai vasta toisella yrityksellä mielentilautkimuksessa Utöyan jälkeen. Niin kummalta, kuin se kuulostaakin, niin Utöya on virallisen luokituksen mukaan ainut hetki Breivikin elämässä kun hän oli täyspäinen)
    -Joku helvetin "Mikko vaatii rangaistuksia vihapuhujille.

    VastaaPoista