tiistai 14. kesäkuuta 2016

YLEN NOLLATUTKIMUS: AJATELLA, SOMESTA LÖYTYY VIHAA (JA VIELÄPÄ VÄÄRÄNLAISTA)




Ylen verkkosivuille hiljattain (12.6.2016) ilmestynyt tutkivan journalismin irvikuva, Veli-Pekka Hämäläisen kirjoittama kauhistelu "Ihmiskoe Facebookin vihakuplassa" on empiirisen tutkimuksen kaapuun puettu poliittinen julistus, jossa tutkimuskohteeksi oli valittu polittinen vastustaja ja jossa tehdyt huomiot ja johtopäätökset ovat omien ennakkoluulojen määräämiä. Jo jutun johdannossa paljastuu mikä on pelin henki:

Eräänä päivänä päätin selvittää, kuinka syvälle netin ulkomaalaisvastaiseen vihakuplaan pystyy uppoamaan, jos näyttää sille aina vain peukkua. Lopputulos yllätti, kuvotti, turrutti ja lopulta myös opetti jotakin.
Toimittaja on juttua naputellessaan kuvitellut tekevänsä vuoden journalistipalkinnon arvoisen jutun, sillä saahan palkinnon aina se, joka sepustaa raflaavimman raportin kabaalista äärioikeistosta. Samanlainen kuvottava lopputulos olisi saatu mistä tahansa erityisryhmästä, mikäli toimittaja olisi tykkäillyt vimmaisesti vaikkapa homoyhteisön tai anarkokommunistien postauksista ja artikkeleista. Toisaalta toimittajan oma fb-seinä saattaa olla näiden ryhmien tykkäksiä täynnä, joten hän on tullut niille sokeaksi ja pitää niiden levittämää maailmankuvaa normaalina. Poikkeavaa on vain omasta seinästä poikkeava.

Googlen tapaan Facebookin käyttämät algoritmit on tunnettu tapa palvella käyttäjää löytämällä tälle mieluisat jutut ja mainokset. Silti toimittaja Hämäläinen uskottelee meille tekevänsä uraa uurtavan ihmiskokeen Facebookin käytöstä:
Pian sen jälkeen algoritmin tarkkanäköisyys hämmästytti minut ensimmäisen kerran. Joka kerta kun päivitin uutisvirran, sain kovempaa ja kovempaa sisältöä. Muidenkin medioiden julkaisuista näkyville valikoitui huomattavan paljon artikkeleita, joissa poliitikot vaativat turvapaikkapolitiikan tiukentamista. Oli kuin algoritmi olisi jo arvannut, mitä näkökulmaa olen etsimässä.
No shit, Sherlock! Toimittaja tunnustaa, että jutun olisi voinut tehdä muustakin teemasta ja algoritmien tuloksena olisi silti syntynyt samankaltainen yhdenmukainen tietovirta:
Ihmiskokeeni perusteella Facebookin pystyy opettamaan käyttäjälleen mieluisaa totuutta suoltavaksi propagandakoneeksi. Ja jos ystäväpiiri on sopivan samanmielinen, kupla on valmis. Eikä sen tarvitse olla vihakupla – kokeeni alkuvaiheessa olin vähällä joutua jääkiekkoaiheisten uutisten hautaamaksi, koska tykkäilin kaikesta, mitä maan suurimmat mediatalot minulle tarjosivat.
Aiheellinen kysymys kuuluukin, miksi toimittaja tutki Facebookissa juuri "äärioikeiston vihaa", vaikka some on täynnä kaikkea muutakin, josta keskivertoliberaali voisi "järkyttyä"? Ylehän on joka päivä täynnä jos jonkinlaista raporttia ja dokumenttia kansallismielisistä, joten miksi piti tehdä vielä yksi juttu lisää? Mielikuvituksen puutetta? Toimittajan laiskuutta? Halu toistaa vanhaa propagandaa ja kampanjoida nationalismia vastaan? Varmaan näitä kaikkia. Näillä eväillä journalismipalkinnon luulisi jo irtoavan.

Hämäläisen kirjoitusta ei voi pitää tutkielmana, vaan se on pelkkä tekosyy ripuloida rivikaupalla poliittista vihollista vastaan, jonka mielipiteet on patologisoitu pelkäksi vihaksi. Puolittaiset valheet ja kömpelöt olkiukotkin ovat sallituja kun ollaan Hyvällä asialla. Esimerkiksi toimittaja niputtaa täysin legitiimin ja maltillisen kansallismielisen järjestön Suomen Sisun "ääriliikkeeksi" yhdessä kansallissosialistien kanssa:

Ja kun aina vain tykkäsin kaikesta, mitä minulle tarjottiin, sain eteeni yhä kauempana äärilaidalla olevia ryhmiä: Suomen Sisu, Suomen arjalainen rintama, Kansallinen vastarinta. Löysin jopa pienen ryhmän, joka kampanjoi lähes lyyrisesti "valkoisen rodun massamurhaa vastaan Suomessa".
Tämä lainaus luettiin maanantaina kokonaisuudessa nuorisokanava YleX:ssä, jossa nuori toimittajapari nikotteli varsinkin viimeisen virkkeen kohdalla ja pitivät kampanjaa tästä maailmasta irrallaan olevana harhana. Kontekstista irrotettuna lause kuulostaa liiottelulta, mutta luultavasti mahtipontisella sanavalinnalla on viitattu Suomen ja koko Euroopan väestölliseen muutokseen. Maailman väestöstä 92%:ia on muita kuin valkoisia samalla kun valkoisten sekä suhteellinen että absoluuttinen osuus vähenee yhä kiihtyvää vauhtia. Diverisiteetin vähenemistä nopeuttaa osaltaan kohta miljardiin pursuva väestö Afrikassa, josta ollaan luontoa tuhoten ja sen kuormitusta lisäten tunkeutumassa länteen. Tämä on fakta eikä vainoharha. Fakta on myös se, että kansan syrjäyttäminen, sen elinehtojen tuhoaminen vieraspopulaatiolla, täyttää myös Yhdistyneiden Kansakuntien mukaan kansanmurhan kriteerit. Joten kuka tässä on vainoharhainen ja kuka pitäytyy tilastollisissa faktoissa? 

Koska seuraavassa lainatussa kappaleessa toimittaja ei mainitse konteksia mihin inhottavat murhakuvat liittyvät, saattaa hölmömpi tai pahantahtoisempi lukija pitää niitä valkoisten nationalistien tekeminä, vaikka kyseessä onkin ISIS-terroristien kädenjälki:

Kun irtopäätä roikottavat teurastajat ja suttuiset kännykkävideot väkivallanteoista ensimmäistä kertaa ilmestyivät Facebook-uutisvirtaani, tunsin lähinnä inhotusta. Vähitellen siihen turtui. Samalla aloin miettiä: onko tämä totta? Kaikessa hiljaisuudessa algoritmi järjesti piiloon monia sellaisia sisältöjä, jotka olisivat ehkä tuoneet toisen näkökulman aiheeseen.
Harva pitää MV-lehteä laatujournalismina tai ottaa sen kaikkia juttuja tosissaan, mutta sen verran kova luu se on vanhoja mielipidemonopoliaikoja haikailevalle Ylelleä, että monet sen toimittajat tuntevat suorastaan velvollisuudekseen nälviä lehteä ja olla huolestuneita sen suosiosta.
Aina kun jokin sivusto kehotti minua siirtymään eteenpäin toiselle sivustolle tai seuraamaan jotakin uutta sivua Facebookissa, sanoin kyllä. Tällä tavalla sain Googlen kautta varsin pian seurattavakseni MV-lehden. Jos hakee tietoa pakolaisista Googlen kautta, ei voi välttyä MV:ltä, joka julkaisee valtavan paljon aihetta käsitteleviä kirjoituksia ja jonka julkaisuja myös luetaan paljon.
MV-lehden lisäksi "roskalähteiksi" luokiteltiin myös "konservatiiviset verkkolehdet" (luultavasti Sarastus, Occidental Observer ym.):
Kukaan ei tuntunut kiinnittävän huomiota siihen, että luettujen juttujen omat lähteet olivat roskaluokkaa: somehuhuja, pieniä konservatiivisia verkkolehtiä, vuosia sitten julkaistuja videoita viraalisivustoilta. Kukaan ei kysynyt, miksi Ranskassa tapahtuneesta mellakasta uutisoitiin oikeistolaisen puolalaisen radiokanavan tiedoilla Suomessa. Ja jos joku yritti kyseenalaistaa, hänet vaiennettiin nopeasti.
Koska toimittaja seurasi lopulta vain neljäätoista pientä ryhmää, ei otos "kansallismielisistäkään" liene ollut kovin suuri, jotta siitä voisi tehdä kovin pitkälle meneviä yleistyksiä. Tässä lainauksessa jää kertomatta mm. se, että fb:n "äärisivuistojen" jutut kommentoivat jatkuvasti valtamedian artikkeleita, joissa on puutteellista ja väärää tietoa. Kun tilalle annetaan tietoja, joita median on pimittänyt, on niitä vaikea pitää pelkkänä roskana. Toki mukana on poliittista propagandaa, omalle asialle myötämielistä tiedottamista, mutta se on täysin normaalia myös valtavirran poliittisessa lehdistössä. Niin ikään olisi mielenkiintoista tietää, millä tavoin lähteiden kyseenalaistajat "vaiennettiin" ja minkälaisia vasta-argumentteja heillä itsellään oli esittää. Mikäli toimittajalla ja hänen hengenheimolaisillaan olisi ollut kiistämätöntä vasta-evidenssiä, olisi se luultavasti mainittu voitonriemuisesti myös artikkelissa.



                                                  ********************************



Eilen:



Yle TV2 Maanantai 13.6.2016 klo 13:30, Kioski: Mamu - Suomi - mamu  


Suomalainen tapakulttuuri on suomalaisuuden ydin. Millainen se on? HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.


Yle TV1 Maanantai 13.6.2016 klo 19:00, Historia: Natsit ja Lähi-itä 

Toisen maailmansodan jälkeen monet arabimaat värväsivät natseja joukkoihinsa auttamaan taistelussa Israelia vastaan. Yhteistyö arabien ja natsien kesken oli alkanut jo aiemmin Hitlerin hallitessa Saksaa. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.



********************************************************************************************************

Yle Watchin omat facebook sivut nyt täältä.

Yle Watchin juttuja, jotka liittyvät Ylen ohjelmiin ja uutisiin, voi myös postata eri Yleisradion Facebook-sivuille. Kun postaat, niin älähän trollaa, vaan toimi asiallisesti. Ohessa suorat linkit, klikkaa nimeä:



4 kommenttia:

  1. Juutalaismielinen Suomen Sisu on todellakin suvaitsevaiston näkemyksen mukaan oikeasti aivan legitiimi valeoppositio. Kuten PS-puolue tynkkysineen ja muine lahkolaisineen. Minun mielestäni kansallissosialistit ovat vain ainoita oikeita nationalisteja. Mutt atietenkin valtavirta perinteisesti kehuu valeoppositioita ja pyrki näennäisdebattiin ja näennäistaisteluihin.

    VastaaPoista
  2. Ja näyttöä löytyy muualtakin kuin omasta harhaisesta päästä? Taas maito happanee jääkaappiin, koska juutalaiset, jotka piileskelevät parta paskassa vessanpöntössä.

    VastaaPoista
  3. Hyvänen aika sentään. Sisulaisethan ovat aivan räikeästi juutalaismielisiä.

    VastaaPoista