torstai 15. toukokuuta 2014

RUOKKIVAA KÄTTÄ PUREVAT YLEN MUUKALAISTOIMITTAJAT PALKITTU.





Ylen uutinen 15.5.2014 sekä televisiossa että verkkosivuilla:


Vuoden asenteellisin mediateko -palkinto on myönnetty Yle Puheen Alille ja Husulle. Linkki Ylen verkkosivulle tässä.


Uutinen siitä, kuinka maahantunkeutujista elävät suomalaiset parasiitit palkitsevat ehtymättömän tulonlähteensä. Palkinnon kun nimittäin myönsi Etnisten suhteiden neuvottelukunta.

Tulopohjaltaan Yle on käytännössä etnisten suomalaisten rahoittama joukkotiedotuslaitos, mutta sieltä ei silti tunnu löytyvän ohjelman ohjelmaa, joka olisi keskittynyt puolustamaan suomalaisuutta sekä paljastamaan vaaroja, jotka uhkaavat sitä. Päinvastoin, kaikki yhteiskunnalliset ja identiteettiä koskevat ohjelmat on suunnattu suomalaisia vastaan!

Ylen suomalaisvihamielisen propagandan lisäksi kutsumattomille ei-eurooppalaisille maankiertäjille on varattu jopa omia ohjelmia kuten Ali ja Husu, jossa nämä ylimielisesti virnuilevat veijarit saavat vapaasti ajaa omaa etnistä etuaan nollasummapelissä, joka on suunnattu suomalaisia vastaan. Tietenkään nämä maahantunkeutujat eivät toivo korvaavansa ja hävittävänsä kokonaan suomalaisia, sillä kukas heidän viiteryhmänsä sitten elättäisi, sillä tilastojen ja arkihavaintojen valossa omia kykyjä kansantaloudellisesti tuottavaan työhön niillä ei juurikaan ole ollut.


Vieraskorean Ylen tsuhnat ovat antaneet verovaroistamme jopa venäläisille oman tv-uutisen Novosti Ylen samalla kuin suomalaisten näkökulmaa kertova kansallinen tiedotus on käytännössä nolla. Ylen verkkoon suomalaisin verorahoin kustannetut eri etnisten ryhmien omaehtoiset ohjelmat lähenevät jo maanpetosta. Kyse ei ole muusta kuin vieraan vallan edustajille myönnetystä mahdollisuudesta harjoittaa vapaasti propagandatoimintaa. Mikäli eri etniset ryhmät haluavat harjoittaa kulttuuritoimintaa se tietenkin suotakoon, kunhan maksavat sen omasta lompakostaan. On sitten lähitulevaisuuden asia kuinka kansantuomioistuimet tulevat päättämään näistä Ylen ohjelmista vastanneet suomalaistahot.

3 kommenttia:

  1. TV1:

    09:05 Aamusydämellä
    Kristitty homo. Veronica Saarela ja Riku Karppinen joutuvat kohtaamaan sekä uskonyhteisön että homoyhteisön ennakkoluulot. (U). yle.fi aamusydamella.

    VastaaPoista
  2. TV2:

    19:05 Matkapassi: Mumbai
    Värikäs ja eläväinen Mumbai on Intian suurin kaupunki. Zay Harding tutustuu Bollywood-tähtien asuttamaan trendilähiöön ja Dharavin slummiin. Kalatorilla käy aamuvarhain kova kuhina. HD

    Teema:

    22:00 Yle Live: The Sound of Change
    Lontoossa kesäkuussa 2013 pidetty hyväntekeväisyyskonsertti maailman tyttöjen ja naisten puuttuvien oikeuksien puolesta. Mukana mm. Beyoncé, Jennifer Lopez, Jessie J, Rita Ora, Timbaland, John Legend, Laura Pausini. (U) HD

    VastaaPoista
  3. TV1:

    21:40 Dokumenttiprojekti: My Lai
    Mikä sai joukon tavallisia nuoria miehiä syyllistymään Amerikan sotahistorian pahimpaan hirmutekoon My Lain vietnamilaiskylässä 1968? O: Barak Goodman T: Ark Media

    TV2:

    09:30 Matkapassi: Mumbai
    Värikäs ja eläväinen Mumbai on Intian suurin kaupunki. Zay Harding tutustuu Bollywood-tähtien asuttamaan trendilähiöön ja Dharavin slummiin. Kalatorilla käy aamuvarhain kova kuhina. HD

    13:05 Tuhkimotarinoita
    Kun Nawel perheineen joutui tappolistalle Algeriassa, he pakenivat Suomen Vammalaan.

    19:30 Sohvasurffaajat: Libanon 2 Pakolaisleiri
    Surffaajat seuraavat kyltymätöntä bilekansaa naapurikaupunki Batrouniin luksushuvilalle. Seuraava yö Shatilan palestiinalaispakolaisleirissä paljastaa Beirutin toisenlaisen todellisuuden. (U)

    00:30 Sohvasurffaajat: Libanon 2 Pakolaisleiri
    Surffaajat seuraavat kyltymätöntä bilekansaa naapurikaupunki Batrouniin luksushuvilalle. Seuraava yö Shatilan palestiinalaispakolaisleirissä paljastaa Beirutin toisenlaisen todellisuuden. (U)

    Teema:

    17:00 Historia: Äänioikeus naisille!
    Englannissa suffragetit taistelivat 1900-luvun alkuvuosikymmeninä katkerasti naisten äänioikeuden puolesta. Viiden päättäväisen naisen tarinoista piirtyy kuva kamppailusta, joka lopulta päättyi voittoon vuonna 1928.

    Fem:

    16:55 Islantilaista tutkimusta
    5/6. Maahanmuuttajat ja rasismi. Ennakkoluulot ulkomaalaisia ja eri rotuisia ihmisiä kohtaan pysyvät usein pinnan alla, mutta onko Islannissa rasismia? Mitä tutkimukset suhtautumisesta siirtolaisiin kertovat? HD

    VastaaPoista