Ylen uutinen 15.5.2014 sekä televisiossa että verkkosivuilla:
Vuoden asenteellisin mediateko -palkinto on myönnetty Yle Puheen Alille ja Husulle. Linkki Ylen verkkosivulle tässä.
Uutinen siitä, kuinka maahantunkeutujista elävät suomalaiset parasiitit palkitsevat ehtymättömän tulonlähteensä. Palkinnon kun nimittäin myönsi Etnisten suhteiden neuvottelukunta.
Tulopohjaltaan Yle on käytännössä etnisten suomalaisten rahoittama joukkotiedotuslaitos, mutta sieltä ei silti tunnu löytyvän ohjelman ohjelmaa, joka olisi keskittynyt puolustamaan suomalaisuutta sekä paljastamaan vaaroja, jotka uhkaavat sitä. Päinvastoin, kaikki yhteiskunnalliset ja identiteettiä koskevat ohjelmat on suunnattu suomalaisia vastaan!
Ylen suomalaisvihamielisen propagandan lisäksi kutsumattomille ei-eurooppalaisille maankiertäjille on varattu jopa omia ohjelmia kuten Ali ja Husu, jossa nämä ylimielisesti virnuilevat veijarit saavat vapaasti ajaa omaa etnistä etuaan nollasummapelissä, joka on suunnattu suomalaisia vastaan. Tietenkään nämä maahantunkeutujat eivät toivo korvaavansa ja hävittävänsä kokonaan suomalaisia, sillä kukas heidän viiteryhmänsä sitten elättäisi, sillä tilastojen ja arkihavaintojen valossa omia kykyjä kansantaloudellisesti tuottavaan työhön niillä ei juurikaan ole ollut.
Vieraskorean Ylen tsuhnat ovat antaneet verovaroistamme jopa venäläisille oman tv-uutisen Novosti Ylen samalla kuin suomalaisten näkökulmaa kertova kansallinen tiedotus on käytännössä nolla. Ylen verkkoon suomalaisin verorahoin kustannetut eri etnisten ryhmien omaehtoiset ohjelmat lähenevät jo maanpetosta. Kyse ei ole muusta kuin vieraan vallan edustajille myönnetystä mahdollisuudesta harjoittaa vapaasti propagandatoimintaa. Mikäli eri etniset ryhmät haluavat harjoittaa kulttuuritoimintaa se tietenkin suotakoon, kunhan maksavat sen omasta lompakostaan. On sitten lähitulevaisuuden asia kuinka kansantuomioistuimet tulevat päättämään näistä Ylen ohjelmista vastanneet suomalaistahot.