LIBERALISTISEN GLOBAALIJÄRJESTELMÄN VAHTIKOIRA TARJA MANKKINEN HALUAA RIISTÄÄ KANSALAISOIKEUTESI

Ihmisiä hypnoottisessa otteessaan pitävän Internetin harvoja hyviä puolia on se, että vaikka itse ei muistaisi niin se kyllä muistaa. Kun Yle puskee ympäri vuorokauden passiivisille vastaanottajilleen totalitaristista liberaalidemokratiaa puolustelevaa agendajournalismia, yksittäistä haastateltua kansanvihollista ei välttämättä muista, koska lähes kaikki valtamediassa esiintyvät asiantuntijat ovat toistensa kaltaisia suomalaisvihamielisiä mädättäjiä. Kun hätä on suurin, on apukin lähellä: Yle Watch blogin hakutoiminnolla löytää nimihaulla kätevästi ainakin merkittävimmät henkilöt, jotka ovat viime vuosikymmeninä nakertaneet systemaattisesti kansallista integriteettiämme. 

Kaikessa ennalta arvattavuudessaan Ylen verkkosivujen hybridivaikuttamisjutussa Turvallisuusasiantuntija: Suomessa kaikkiin uhkiin ei ole varauduttu (25.7.2024) pomppaa esiin nimet, jotka oli helppo kaivaa Yle Watchin arkistosta. Jutun tehnyt Yle Turun toimittaja Merja Niilola sai viisi osumaa ja haastateltu turvallisuusasiantuntija Tarja Mankkinen kolme. Kansallismielisestä näkökulmasta jo pelkästään nämä lähteet ovat raskauttavia. Avoimen vasemmistolaisen Niilolan journalistisen tyylin ja poliittisen asennoitumisen voi tarkista näistä (1, 2, 3, 4, 5) YW:n jutuista. Sattumoisin numeron 4 Yle Watch juttu Politisoituneiden tutkijoiden harjoittaman projisoinnin anatomiaa helmikuulta 2020 perustuu Ylen vuodatukseen Tutkija: Some-raivo on uusi väkivallan muoto – Milloin ihmiset unohtivat, miten toisia kohtaan käyttäydytään?, joka on saanut nyt jatkoa käsiteltävänä olevassa mielipideuutisessa. Yle tv-uutisten puolella Niilolan haastattelujuttua kuvailtiin otsikolla "kärijistynyt some-huutelu voi johtaa väkivaltaan", mikä tiivistää varsin osuvasti keskeisen virheargumentin sisällön.

Tarja Mankkinen (1, 2, 3) on taustaltaan paatunut julkisen sektorin virkamiesnainen, joka on saanut toteuttaa idelogiaansa ja siitä kehkeytynyttä järjestelmäuskollisuuttaan eri viroissa ja tehtävissä, mm. sisäministeriön poliisiosaston kehittämispäällikkönä ja sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkönä, ekstremismin kansallisen yhteistyöverkoston puheenjohtajana sekä väkivaltaisen radikalisoitumisen kansallisena koordinaattorina. Hänen muihin luottamustehtäviin ovat kuuluneet jäsenyys arkkipiispa Kari Mäkisen johtamassa vihapuheen vastaisessa työryhmässä, joka julkaisi vuonna 2019 valtioneuvoston painattaman raportin Sanat ovat tekoja : Vihapuheen ja nettikiusaamisen vastaisten toimien tehostaminen. Yle Watch kertoi tämän ideologisesti valitun työryhmän toiminnasta toukokuun 2019 jutussaan  Sisäministeriön työryhmän ja Ylen mielestä sananvapaus ei kuulu kansallismieliselle. Koska projekti oli lähtöisin pääasiassa sisäministeriöstä, herää epäilys, josko aloitteen takana olisi ollut innokas pikkupioneeri Tarja Mankkinen. 

Mankkisen jakobiinisen avoin pyrkimys mielipidesensuuriin ja poliittisten toimintavapauksien rajoittamiseen pseudoeliitin määrittelemillä "moraalisilla" verukkeilla on näkynyt myös tällä vuosikymmenellä. Edellisen feministihallituksen aikana maaliskuussa 2021 kuntaministeri Sirpa Paatero (sdp) esitteli valtiovarainministeriön ja oikeusministeriön Åbo Akademilta tilaaman 28-sivuisen raportin (hinta: 48 500 euroa) Kansalaispaneeli sananvapaudesta, jossa ehdotettiin toimenpiteitä ”julkisissa ammateissa toimivien henkilöiden suojelemiseksi vihapuheelta". Hallitus perusteli paneelin kansalaisluonnetta sillä, että se oli valittu satunnaisesta 3000 suomalaisen joukosta, josta muodostettiin 29-jäseninen anonyymi paneeli, joka sitten esitteli toiminpiteitä Åbo Akademin tekemää raporttia varten. Tosiasiassa panelistien mietintöjä oli ollut ohjaamassa seitsemän vasemmistohumanismia kannattaavaa yhteiskunnallista asiantuntijaa, joista yksi oli sisäministeriön poliisiosaston kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen. 

On selvää, ettei joukko johon kuului Mankkisen lisäksi mm. infosota-aktivisti Jessikka Aro, yhdenvertaisuusvaltuutetun edustaja Robin Harms, Tiedolla vihaa vastaan -hankkeen päällikkö Milla Aaltonen, Amnesty Internationalin vaikuttamistyön avustaja Vilja Härkönen ja vihapuhetutkija Reeta Pöyhtäri, voi edustaa minkäänlaista puolueetonta asiantuntijuutta. Puhe jostain kansalaispaneelista oli muutenkin silkkaa orwellilaista absurdismia, sillä miten voidaan selittää se, että panelistien ("läpileikkaus suomalaisista") ehdoton enemmistö kannatti kaikkia raportissa ehdotettuja toimenpiteitä ja oli muutoinkin harvinaisen yksimielinen satunnaisotannalla valikoituneeksi joukoksi. Hankkeen taustoista voi lukea tarkemmin Suomen Uutiset verkkolehden jutusta Mitä ihmettä? Valtioneuvoston julkaisussa esitelty ”demokraattinen innovaatio” estäisi vaaliehdokkuuden jatkossa niiltä, jotka eivät irtaudu vihapuheesta. Tämäkin projekti valaisee hyvin sitä, kuinka järkkymättömästi Mankkinen viettelee mielipiteillään hyväksymään sensuurin ja kansalaisvapauksien riiston. 

Merja Niirolan tuoreessa haastattelussa Mankkinen jatkaa siitä  mihin hän jäi lähtiessään kolme vuotta sitten Suomesta työskennelläkseen EU:n komission sisäasioiden pääosastolla projektipäällikkönä. Ylen jutun mukaan hän vastasi "väkivaltaisen radikalisoitumisen ehkäisystä EU-alueella". Jutun alussa toimittaja pääsee toistamaan puhkikulunutta punaisen yliopiston mantraa "meistä" ja "heistä" ikään kuin lainausmerkkien käyttö tekisi tyhjäksi yhteiset juuriin menevät ylisukupolviset identiteetit. Turvallisuusasiantuntijaksi sisäministeriön poliisiosastolle syksyllä palaava Mankkinen sanoo ensimmäisenä kommenttinaan, ettei palaa lintukotoon:

– Suomihan ei ole ollut lintukoto enää 20 vuoteen. Maailma on niin rajaton. Netistä alkava rähinä voi pahimmillaan kärjistyä sanoista teoiksi.

Ensin Mankkisen kaltaiset idealistiset byrokraatit ovat ajaneet monikulttuurisuutta eli rajatonta maahanmuuttoa kuin käärmettä pyssyyn vuosikymmenien ajan ja sitten hämmästystä teeskennellen etsivät syitä rähinöille Internetin puhetulvasta. Kaikille lukutaitoisille on selvää, että tässä on tädillä syy- ja seuraussuhde mennyt ideologisista syistä päälaelleen. 

Koska ideologia edellä mennään, Mankkinen kuuluu myös siihen tosiuskovaisten joukkoon, joka väittää itsepintaisesti sanojen olevan tekoja. Ja koska ne ovat "tekoja", ne voidaan silloin sananvapautta kiertäen myös kieltää:

– Somen kovassa maailmassa sanotaan, mitä sylki suuhun tuo. Pilkataan. Sanat ovat voimakkaita ja osalla on vaara ryhtyä sanoista tekoihin. He ovat yleensä ihmisiä, jotka kokevat olevansa heikossa asemassa ja väärin kohdeltuja. Heitä koetetaan yllyttää väkivaltaisiin tekoihin, äärimmillään terroristi-iskuihin, Mankkinen sanoo.

Yleensä sanojen takana on todellisuus, josta ne kumpuavat. Sanat itsessään eivät ole mitään. Kun palestiinalaiset turvautuvat terroriin laitonta sionistimiehittäjää vastaan, syynä on tuskin Mankkisen orwellialaisesti määrittämä "vihapuhe". Vastaavasti islamilaisten matalan teknologian puukkoterrorismin taustalla on arabisiirtolaisten yleinen kauna, kateus ja katkeruus länsimaisuutta kohtaan. Heidän asenteensa on jo lähtökohtaisesti kulttuurisesti vihamielinen, jota vielä ruokkii vasemmistoliberaalien eurooppalaisia syyllistävä hegemoninen julkinen puhe. Islamistien ylläpitämät nettikeskustelut antavat vain moraalisen alibin kaunalle, joka etsii kohdettaan. Sitä vastoin mitään valkoisten äärioikeistolaista kiihtotusta ei ole edes olemassa, mikä näkyy iskujen vähyytenä, Suomessa täydellisenä olemattomuutena. Jonkun mopotalliporukan pidättäminen kotietsinnästä löytyneen vääränlaisen kirjallisuuden tai kotitekoisen aseen vuoksi ei vielä ole terrorismia, vaikka Mankkinen kansaa pelottelevissa uhkaskenaarioissaan haluaa sen sellaiseksi nimittääkin.

Sitten puhe siirtyy median ja tendenssitutkijoiden lempiaiheena pitämään salaliittoteoria-ajatteluun.  Mankkisenkin pääviesti on, että hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää, kaikki on kunnossa.

Koronan jälkeen salaliittoteoriat ja hybridi-ideologiat ovat korostuneet. Tarkoitus on sekoittaa ajatuksia ja käyttää hyödykseen ihmisten kokemia epäoikeudenmukaisuuden ja vääryyden tunteita.  

– Se tarkoittaa äärimmillään sitä, että ihmiset, jotka ei välttämättä tuntisi mitään kiinnostusta vaikkapa natsiaatteeseen, voivat nyt kokea, että tämä ideologioiden ja salaliittoteorioiden sekoitus vetää heitä puoleensa.

Mankkisen selittely kuulostaa itsessään salaliittoteorialta ikään kuin olisi jokin taho, jonka "tarkoitus on sekoittaa ajatuksia". Epäuskottavan yksilöpsykoloinnin lisäksi hän esittelee haastattelun edetessä sopivan salaliittoja levittelevän mörkön, joka käy muutoinkin yleisavaimena vähän kaikkeen. Joka tapauksessa "salaliittoteoriasta" jankuttamisesta on ollut valtakoneistolle, jota Mankkinenkin edustaa, tehokas keino tehdä naurunalaiseksi kaikki, jotka epäilevät virallisia selityksiä. Syy, miksi termin käyttö on ollut viimeisiä vuosia lukuunottamatta tehokasta, johtuu siitä, että julkiseen tarkasteluun on otettu vain epäuskottavia teoroita ja niiden höyrypäisiä kannattajia. Tällä hetkellä esimerkisi Amerikan poliitista tilannetta tarkasteltaessa tilanne on kääntynyt päinvastaiseksi. Niin sanotut salaliittoteoriat ovat usemmiten järkevämpiä ja uskottavampia kuin kömpelöt ja täynnä aukkoja olevat Yhdysvaltain valtiokoneiston viralliset selitykset.

Hatusta vedetty selitysyritys kansallissosialismin suosion kasvusta on puolestaan tyyppiesimerkki siitä, kuinka korruptoitunut järjestelmä ja sen asiamiehet ja -naiset ovat kykenemättömiä etsimään juurisyitä omasta päädystä. Olisi nimittäin perin kummallista, elleivät globaalieliitin ja sitä nuoleskelevien suomalaisten pyrkyrien aiheuttamat yhteiskunnalliset, sosiaaliset ja väestölliset murrokset synnyttäisi kansallissosialismin kaltaisia vastareaktioita. Tästä huolimatta Mankkinen on valmis löytämään syyn verkon varjoissa vellovista salaliittoteoriosta. Muutoinhan niitä on lähes mahdotonta löytää, mikäli seuraa vain Internettiä hallitsevia ja sananvapauden pilanneita Facebookin kaltaisista somejättejä.

Maailmantilanteen kiristymisen ja yhteiskunnallisten kriisien seurauksena vastakkainasettelu on tullut entistä näkyvämmäksi, koska mainoshymyn takaa taistellaan viime kädessä aina rajallisista resursseista. Mankkinen näkee jälleen vain oireet ongelmallisina, sillä avoin keskustelu syistä kyseenalaistaisi hänen punasävyisen liberaalidemokratiansa:

– Vastakkainasettelu on totta kai turvallisuusuhka. Vastapuoli nähdään vihollisina, meihin kuulumattomina ja epäinhimillistettyinä. Heidän mielipiteensä ovat vääriä. Kaikki asiat, mitä he tekevät, ovat vääriä. Se koettaa oikeuttaa, että näihin ihmisiin kohdistetaan vihaa ja jopa väkivaltaa.

Mankkisen voivottelema vastakkainasettelu katoaisi suurelta osin jo sillä, jos eliitiin tänne päästämät muukalaiset lähetettäisiin takasin kotimaihinsa. Sitä hän ei tietenkään ehdota, vaan pitäytyy itsepintaisesti monikulttuurissa kuin venäläiset neuvostokommunismissa 1970-luvulla, jolloin he toivoivat kommunismin lisääminen pelastavan jollain ilveellä järjestelmän. Liberalistiseen toiveajatteluun kuuluu, että kunhan eri taustoista samalle demografiselle alueelle istutetut ihmiset vain oppisivat tuntemaan toisensa, niin paratiisi aukeaisi silmissä. Jos ja kun ongelmia ilmenee, ne "korjataan" lisämäällä monikulttuuria eli maahanmuuttoa. Toistuvista yrityksistä huolimatta näin ei ole käynyt, mutta Mankkinen halua pitää silti kiinni utopiastaan. Se "onnistuu" vain lisäämällä valkoisiin kohdistuvaa sananvapauden tukahduttamista ja poliittisen toiminnan rajoittamista. 

Edellä mainitut salaliittoteoriat kuuluvat sanomattakin Mankkisen määrittelemään hybridivaikuttamiseen. Haastattelun loppupuolella hän on vakuuttunut tällaisen lähteen ainoasta poliittisesti korrektista alkuperästä:

Mankkisen mukaan Suomessa on hybridivaikuttamista, jonka alkuperä on Venäjällä. Tavoitteena on vaikuttaa valtion päätöksiin ja toimintaan kohdistamalla vaikuttamista ja manipulointia yksilöihin.

Kun mediassa esiintyvä asiantuntija ei kykene antamaan varmennettua ja aidosti validia selitystä kyseessä olevalle ilmiölle, hän valitse patenttisanat Venäjä ja ilmastonmuutos tai molemmat yhdessä. Toimittajalle tämä kelpaa yleensä mainiosti kuin myös uutisia seuraavalle hyväuskoiselle demarieläkeläiselle. Siksi onkin hirtehistä, että Mankkinen alkaa seuraavaksi paasata syvällä rintaäänellään länsimaisen ihmisen medialukutaidosta:

– Länsimaissa ja Suomessa pitäisi olla valppaampia sen suhteen, miten meihin vaikutetaan. On tarkkailtava, miten netissä vaikutetaan varsinkin nuoriin ihmisiin ja miten muutamat maat osoittavat rahoitusta suomalaisille toimijoille. Meillä Suomessa on vielä varsin hyvä tilanne, mutta tarkkana pitäisi olla.

Onpa näiden mankkisten motiviina sitten manageriaalisen luokan systeemiuskollisuus tai älyllis-moraalinen kyvyttömyys itsereflektioon, selvää on ainakin se, etteivät he varoittele läntisen koulutusjärjestelmän ja kontrolloidun valtamedian vaikutusvallasta nuoriin. Tosin eivät neuvostoviranomaisetkaan nähneet nuorten indoktroinnnissa mitään ongelmallista, sillä se paha aivopesu ja propaganda tuli ainoastaan rajan takaa.

Mielipideuutisen kruunaa viimeisen väliotsikon "Kuraa niskaan, kun viesti ei miellytä" alla esitetyt Mankkisen ja toimittajan omahyväiset marttyyri-avautumiset.

– Aika moni on arka esittämään mielipiteitä, joista tietää etukäteen, että kuraa tulee niskaan. Tässähän erityisesti tutkijat ovat vaikeassa asemassa. Jos esimerkiksi tutkimustulos on somehyökkääjien mielestä väärä, on tutkija pulassa erilaisten kampanjoiden pyörteessä.

Toisaalta taas some lietsoo sananvapauden väärinkäyttöä, kun levitetään esimerkiksi rasistisia mielipiteitä ja huudetaan nettimantraa: ”mitään ei saa enää sanoa. Tällöin usein tarkoituksena on heikentää jo valmiiksi heikoilla olevan ihmisten asemaa.

Sanotaan, että hyökkäys on paras puolustus. Tälle parivaljakolle se on pikemminkin oman syyllisyyden epäsuoraa tunnustamista. He kääntävät valta-asetelman väärinpäin uhriuttamalla itsensä kaltaiset vallankäyttäjät samalla kun antavat varauksettoman tukensa uuskolonialistisesti tuotetulle vapaamatkustajien joukolle. 

Kuplassaan elävän manageriaalisen luokan hyväkkäiden suurin pelko on, että läntisen pellemaailman koko lystin maksava normaali valkoinen kantaväestö ei tottelekaan  "moraalisen eliitin" pakottamia patologisia tasa-arvolakeja, vaan kääntyy tuon uusaatelin mielivaltaa vastaan. Estääkseen epämieluisana pitämänsä poliittisen liikehdinnän järjestelmän lakeijat yrittävät jo ennalta käsin ehkäistä sellaisten argumenttien ja ihmisten pääsyn julkisuuteen, jotka kyseenalaistavat korruptoituneen järjestelmän legitimiteetin. 

Tällaisessa tilanteessa kaikki epätoivoiset keinot aina julkiseen natsitteluun, nettisensuuriin ja poliittisen liikkeiden lakkauttamiseen näyttävät olevan valtiokoneistolle sallittuja. Tarkastelemalla Mankkisen politisoitunutta uraa voidaan nähdä, kuinka hän on yksi niistä lukuisista järjestelemän rottweilereistä, jotka ovat valmiita riistämään sinunkin kansalaisoikeutesi mikäli et tunnusta lännen pervonormatiivisuutta ja etnomasokismia.