YHDYSVALTOJEN AHNE TALOUSELIITTI ON ITSE SYYLLINEN KIINAN NOUSULLE MAAILMANMAHDIKSI

Viimeistään Donald Trumpin presidenttikaudella Yhdysvallat havahtui Kiinan taloudelliseen ja maailmanpoliittiseen valtaan. Siitä lähtien maan poliittinen eliitti on vaatinut entistä aggressiivisempaa politiikkaa Kiinaa kohtaan, jotta voitaisiin padota idän jättiläisen synnyttämä haaste Amerikan hallitsemalle yksinapaiselle maailmanjärjestykselle. Kahden valtapuolueen tietyistä arvoerimielisyyksistä huolimatta myös demokraattipresidentti Joe Biden jatkaa Amerikan globalismi-imperiumin projektia, jonka vuoksi Yhdysvallat käy entistä vihamielisempää kampanjaa Kiinaa vastaan etenkin talouden saralla. Tuoreimpana esimerkkinä tästä on Yhdysvaltojen Kiinalle asettamat rajut tuontitullit sähköautoille ja terästeollisuudelle, josta kertoo Ylen uutinen Biden uhmaa Kiinaa valtavilla tullimaksuilla – ”Amerikkalaiset rakentavat sähköautonsa itse”.

Amerikan hallitseva poliittinen luokka on säännöllisin väliaijoin tarvinnut aina ulkoisen vihollisen joko sisäpoliittisista syistä tai ideologisen lähetystehtävänsä (mm. neokonservatiivit) vuoksi. Itse viholliskuvien luomisessa Yhdysvaltain poliittinen koneisto on ollut tunnetusti aina taitava. Tässä sillä on apuna valtava uutis- ja viihdekoneisto, joka pitkälti toistaa suurelle yleisölle Washingtonin sanelemaa agendaa. Tätä nykyä tuo suuri yleisö on todella suuri, sillä johtavat yhdysvaltalaispoliitikot puhuvat globaalimedian kautta koko lännelle, myös Suomelle. Siksi täälläkin on sisäistetty hyvin nopeasti vainoharhaisen vihamielinen suhde Kiinaan, vaikka muutoin Suomen asennoituminen maailman suurimpaan "kommunistimaahan" on ollut asiallista. Yhdysvaltain  ja sitä orjallisesti seuraavan muun lännen kiukuttelu Kiinalle näyttääkin taloushistoriallisten tosiasioiden valossa kummalliselta ja suorastaan perusteettomalta. 

Ennen kuulumattoman röyhkeäksi väitetyn taloudellisen kiinalaisinvaasion lähtökohtana ei suinkaan ole ollut Kiinan halu maailmanvallaksi, vaan amerikkalaisten epäonnistuneeksi osoittautunut pyrkimys tehdä maasta halvan teollisuustuontannon alusmaa maailmanmarkkinoille. Yhdysvaltain talouseliitti yhdessä keskuspankkiirien kanssa voi syyttää nykytilanteesta vain itseään: 1980-luvulta lähtien se on tukenut Kiinan taloudellista vapautumista, koska se hyödytti globaalitalouden vapaakauppasopimusten kautta ennen kaikkea Yhdysvaltojen finnanssikapitalistisia rahoitusmarkkinoita. Ahneelle onkin tyypillistä syyttää muita ahneudesta silloin kun muut alkavat menestyä pelissä, johon on vieläpä saanut itse keksiä säännöt. 

1980-luvun jälkipuolella suurten amerikkalaisten rahoittajien ja sijoittajien motiivi edistää Kiinan taloudellista avautumista oli saada se osaksi USA:n alistamaa maailmantaloutta. Tämän seurauksena Kiina oli vielä 1990-luvulla lähes samassa asemassa kuin Afrikan kehitysmaat, joiden alkutuotanto pyrittiin imemään globaaleille "vapaille markkinoille" mahdollisimman halvalla. Aivan kuten Itä-Euroopassa, "vapaan" talouskilpailun houkutuksella yritettiin romahduttaa Kiinan kommunistipuolueen asema ja muuttaa maa lännen "demokraattiseksi" nukkehallinnoksi, jota ohjaisivat globaalit talousvaikuttajat, erityisesti Kansainvälinen järjestelypankki BIS, keskuspankit, IMF, Maailmanpankki ja erilaiset kauppasopimukset. 

Lännen johdon strategia Kiinan suhteen on ollutkin sama mikä se on ollut Venäjään, toisin sanoa yritys integroida maa lännen "arvoyhteisöön" ja "sääntöpohjaiseen maailmanjärjestykseen". Tänään tämän pelisuunnitelman epäonnistuminen näkyy ennen kaikkea Yhdysvaltain kaunaisessa kauppapolitiikassa, koska Kiina ei lupaavan alun jälkeen ole suostunutkaan halvaksi bulkkiteollisuuden tuotantokeskukseksi. 

Kiinasta haluttiin ennen kaikkea perusteollisuuden ja matalan teknologian kulutustavaroiden halpatuontimaa, koska globaalitalouden kannalta sellaisten tuotteiden tekeminen matalan palkkatason vuoksi on Kiinassa halvempaa kuin Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Taustalla on myös ajatus, että käynnissä oleva uusi teollinen vallankumous perustuu pelkästään palveluihin, viihteeseen ja tietotekniikan immateriaalituotteisiin. Siksi vanhanaikaisena pidetty perusteollisuus luovutettiin suosiolla takamatkalta tuleville Euraasian jättiläisille. 2000-luvun alussa lännessä uskottiin tietokonevertausta käyttäen, että tuotantokoneiston perustana olevaan "rautaan" keskittyminen on epäolennaista, kun sen sijaan "softa" on kaikki kaikessa.

Tämän seurauksena Yhdysvallat luopui finanssikapitalistien rahahanojen ohjaamana suurelta osin perusteollisuudestaan ja kulutustavaroidensa tuotannosta, koska ne voitiin siirtää halvempaan Kiinaan. Eniten tämä vaikutti valkoiseen työväenluokkaan, joka menetettyään työpaikkansa ruostevyöhykkeellä uskoi saavansa ne takaisin protektionismin puolesta puhuneen Trumpin avulla.

Kerran menetettyä perusteollisuutta ei voi kuitenkaan tuosta vain polkaista enää uudelleen käyntiin. Siinä ei auta rahan painaminen ja suuret pörssivoitot reaalitaloudesta irrottautuneilla finanssimarkkinoilla. Tämä on näkynyt erityisen selvästi Ukrainan sodassa, sillä virtuaalisellla varallisuudella ei ole suurtakaan merkitystä, jos se ei perustu fyysiseen teollisuustuotantoon. Yhdysvaltain poliittisen nomenklatuuran Ukraina-projektiin on kauhottu miljardeja dollareita, mutta tuolla rahamäärällä ei ole juurikaan merkitystä, koska raha kierrätetään omassa sotateollisuuskompleksissa samalla kun hyllyt pysyvät tyhjinä raudasta. Ilman omaa laajaa perusteollisuutta ollaan kykenemättömiä tuottamaan markkinoille ja rintamalle riittävän nopeasti niinkin yksinkertaista tavaraa kuin ammuksia tai muuta matalan teknologian sotatarvikkeita. 

Ylimielinen kuvitelma Kiinasta jonain pysyvänä  peruskulutustavaroiden halpana siirtomaatuottajana tai Venäjän pitäminen pelkkänä bensa-asemana on nyt kostautumassa lännelle eliiteille. Terveen talouden perustana ei nimittäin voi olla vain toisten palveleminen, immateriaalituotteiden "valmistus", viihdeteollisuus ja finanssimarkkinat. 

Kun tähän lisätään vielä se, että populaatioidensa älyllisestä laadusta (afrikkalaisten vähyys) huolehtiva Kiina, Intia ja Venäjä kykenevät nykyään tuottamaan myös korkeaa teknologiaa, ovat lännen mahdollisuudet voittaa nykyinen talouskilpailu hupenemassa entisestään. On sitten kokonaan eri kysymys ketkä tuollaisen kilpailun ovat julistaneet ja mikä on ylipäätään sen mielekkyys. Joka tapauksessa Kiinan ja Venäjän syyttäminen kiristyneestä nykytilanteesta on todellisten rikollisten keino osoittaa sormella pois itsestään.

Suomen kannalta tilanne on onneton ennen kaikkea siksi, että maamme poliittinen johto seuraa Yhdysvaltain ulkopoliittisia ja taloudellisia päätöksiä uskollisen ajokoiran vimmalla hyläten näin oma etunsa. On selvää, että Yhdysvaltojen globalistinen imperiumi toimii anglosionistisen eliitin johdolla etunsa mukaisesti Kiinaa, Venäjää ja Irania vastaan, mutta mitä hyötyä Suomi saa asettumalla sen uskolliseksi koiraksi joka ikisessä kansainvälisessä kysymyksessä? Esimerkiksi valtaosa maamme kansanedustajista haluaa kieltää kiinalaisen Tiktok-alustan vain siksi, koska Yhdysvalloissa sen käyttö halutaan estää!

Yhdysvaltain propagandistisena etäispesäkkeenä maassamme toimivan Ulkopoliittisen insitutuutin vs. apulaisjohtaja Mikael Mattlin puhuu Ylen jutussa Tiktokin pakkomyynti kietoutuu suurvaltapolitiikan lisäksi vahvasti Yhdysvaltain sisäpolitiikkaan tahallaan asian vierestä mainitsematta sanallakaan kieltohankkeen todellisesta motiivista. Yhdysvaltojen hallinnon tosiasiallinen syy kieltää Tiktok johtuu vaikutusvaltaisista sionisteista, joille on sietämätöntä, kuinka monoliittisen valtamedian vastuullisesta tiedottamisesta huolimatta Tiktokissa leviää ilman portinvartijoita videomateriaalia juutalaisten suorittamasta kansanmurhasta Gazan alueella. Videot ovat levinneet myös palestiinalaisympatioistaan tunnettujen opiskelijoiden keskuuteen, mikä on ollut osaltaan syynä eri yliopistoissa syntyneille mellakoille.

Yhdysvalloille sopii tietenkin mainiosti se, että EU ja Suomi asettuvat kaikessa sen hölmöiksi jalkasotilaiksi. Jo nyt on nähty, kuinka amerikkalaisten asettamiin pakotteisiin ja kauppasotiin osallistumisilla on vaurioitettu syvästi Euroopan taloutta. Vastaavasti suomalaisten vientiyritysten halu investoida Kiinaan on laskenut viime vuosina dramaattisesti ja eräänä syynä tähän on ollut se, että yritykset seuraavat nöyrän uskollisesti USA:n ja Euroopan kauppa- ja geopoliittisia trendejä.

                                                 ********************

Yle TV 2, maanantai 20.5.2024 klo 21.30, Miten korjata maailma

Dokumenttielokuva suomalaisista suoran toiminnan liikkeistä ja 2000-luvun alun aktivismista. Aktivistit kertovat mikä on toiminnan päämäärä ja millaista demokratiaa liikkeet haluavat. O: Jouko Aaltonen (Suomi 2023) (U). Linkki ohjelmaan.

Pellemaailmaa pyörittävän Globohomon hyödyllisinä pelleinä toimivat anarkomarkoaktivistit ovat saaneet läntisessä yhteiskunnassa eräänlaisen virallisesti hyväksytyn kapinallisen statuksen. Siksi uusintana esitettävä Miten korjata maailma ei tuota kenellekään yllätystä, sen verran ihanteellisena virkaheittojen apurahakapinallisten toiminta kuvataan. Dokumenttielokuva perustuu Anton Montin ja Pontus Purokurun teokseen Suoraa toimintaa! : autonomiset liikkeet Suomessa 1986-2016.

Jonkinlaista luokkateoriaakin rainassa esiintyvät haastatellut yrittävät tavata, vaikka juuri niissä kohdissa olisi väliin voitu esittää kritiikkiä, semminkin kun Suomessa suurin osa 2000-luvun vasemmistoaktivisteista on keskiluokkaisia yliopiston vihreällä oksalla notkuvia nuoria aikuisia. Osaltaan dokumentin myötäkarvaista asennetta selittää apulaisohjaana toiminut Pontus Purokuru, joka tunnetaan mm.  amerikkalaiskampusten sekopäisten muotiaatteiden maahantuojana. Valkopyykkäävän tendenssifilmin ainoa informaatioarvo on siinä esitelty vasemmistoräähkien kauhugalleria, joka tuo esiin aika kattavan katsauksen 2000-luvun kuka on kukin -punamädättäjiin: Suvi Auvinen, Mikael Brunila, Paleface, Reko Ravela, Antti Rautiainen, Tapio Laakso, Eetu Viren, Anne-Reetta Korhonen....kaikki järjestelmän sertifioimia "demokratian vahtikoiria".

Sanomattakin on selvää, että normaalikatsojan ärsytyskynnys ylittyy helposti kun nämä maailmanparantelijat pääsevät pidäkkeettä jeesustelemaan "rationaalisen" tasa-arvouskontonsa puolesta. Omahyväisyyden määrää mitattaessa mittarit paukkuvat koko ajan punaisella (sic). 

Järjestelmälle huoraamistaan nämä hyväkkäät eivät tietenkään pysty mitenkään reflektoimaan. Esimerkiksi 2000-luvun alun Smash Asem -mielenosoitukset ovat kenelle tahansa kiusallista katsottavaa, koska sen jälkeen radikaalivasemmisto on korruptoitunut rotschildiläisen Globohomon sylikoiraksi ja monet sen järjestöistä saavat rahoitusta mm. George Sorosin bulvaaneilta. Surkuhupaisan "globalismin vastustamisen" jälkeen monet dokumentissa vilahtavat aktivistit ovat saaneet vihaamastaan järjestelmästä puoliakateemisen suojatyöpaikan, jopa yksityiseltä sektorilta, tunnetuimpana esimerkkinä konsulttina nykyään työskentelevä Suvi Auvinen. 

                                      

TV 1, lauantai 25.5.2024 klo 21.01, Kovan viikon ilta 

Kausi 3, 10/10. Sää vaalitenteissä tänään. Koomikko Jukka Lindström paketoi viikon kiinnostavimmat uutiset ja puheenaiheet. Mukana Niina Lahtinen, Adile Sevimli ja Aatu Raitala. Vieraana näyttelijä Linnea Leino. ohjelmatekstitys (suomi) 30 min.

Vasemman laidan viihdyttäjien tähdittämää valtiollista viihdettä seuratessa syntyy helposti mielikuva, että punavihreät istuvat hallituksessa ja hallitsevat eduskuntaa 3/4 enemmistöllä. Yleisradion kun kuuluisi heijastella poliittisia voimasuhteita. Näin voisi luulla ainakin katsomalla Ylen poliittista satiiriohjelmaa Kovan viikon ilta, sillä vuodesta toiseen siinä irvaillaan pääasiassa oikeistopuolueille, etenkin perussuomalaisille. Punavihreitä pilkataan harvoin ja silloinkin se on yleensä lempeää välttäen hallusinaatiovasemmiston todelliset kipupisteet. Tämä yksipuolisuus on kaikille selvää, jonka vuoksi täytyy ihmetellä miksi vasemmistolainen hegemonia viihteessä ja poliittisessa keskustelussa (Radion puolella mm. Ylen Pyöreä pöytä) ei nouse julkiseen keskusteluun, vaan se on kuin norsu olohuoneessa.  

Tiedostavana suupalttina esiintyvä ohjelman vetäjä Jukka Lindström on tunnettu paskaliberaali jo Ylen nuorisokavilta. Lisäksi hänen käsikirjoitustiimiinsä kuuluu maailman epähauskin vasemmistolainen koomikko Iikka Kivi, jonka kanssa ohjelman ideointiriihessä päädytään sujuvasti sättimään aina yhteistä inhokkia perussuomalaisia. Yleensä yli puolet ohjelman "sketseistä" liittyy tavalla tai toisella persuihin. 

Syyksi riittää mikä tahansa, mutta ohjelman toimituksessa läiskittiin varmasti ylefemmoja persujen kansanedustaja Timo Vornasen ammuttua joitain viikkoja sitten viihteellä varoituslaukauksen. Voisi luulla, että tästä saisi yhteen jaksoon pitkän ja herkullisen kuittailukavalkadin, mutta mitä vielä, Kovan viikon illassa Vornasen tapausta märehdittiin kolmessa (!) peräkkäisessä jaksossa. Sairaalloinen pakkomielle perussuomalaisista vai pelkkä kyyninen halu takoa kun rauta on kuumaa? Ehkä molempia, mutta ainakin näin poliittisen vähemmistön edustajat pääsivät veronmaksajien rahoilla hieromaan persukaunaansa kansan enemmistölle.

TV 1, sunnuntai 26.5.2024 klo 22.55, Ulkolinja: USA:n demokratia vaarassa 

2/2 Lain kirjain? Yhdysvaltain kongressin valtausta tutkineen edustajainhuoneen komitealle puhunut Donald Trumpin sisäpiiriin kuulunut todistaja kertoo, miten Trump toimi Capitolin hyökkäyksen alettua - mitä nuo 187 minuuttia pitivät sisällään? Trump nimitti oikeusministerin toisensa jälkeen kääntääkseen vaalin lopputuloksen hänelle ja painosti omaa varapresidenttiäänkin toimimaan vastoin virkavalaansa. 55 min. (U)

Yle tv:n politiikan toimituksen ohjelmanhankkijat uskovat olevansa tänään samalla tavalla äänestyskelpoisia Yhdysvaltain presidentinvaaleissa kuin he kuvittelivat olleensa vuonna 2016. Sen verran innokkaasti ja järjestelmällisesti he kampanjoivat jälleen Trumpia vastaan demokraattiehdokkaan puolesta. Ylen kanavilla levitettävän vaalimateriaalinsa he hankkivat demokraatteja sympatisoivilta liberaaleilta dokumentin tekijöiltä. 

Amerikan toisinajattelijakulttuurissa on jo pitkään lainattu ironisesti yksipuolue-mentaliteettia kannattavien totalitaristien ja vallan anastajien lentävää lausetta Meidän demokratiamme ("Our Democracy"). Sen viralliset lausujat haluavat viitata sillä juhlallisesti punaliberaaleihin arvoihin ja kaikkiin kansalaisiin, vaikka tosiasiassa se tarkoittaa vain Washingtonin pysyvää hallitusta ja siihen symbioottisessa suhteessa olevaa manageriaalista luokkaa. Maan poliittinen kerma vihaa Trumpia yksinkertaisesksi siksi, että hän sotki vanhan järjestelmän tuomalla siihen mukaan pitkään täysin kuulumattoman tekijän: kansan. Eihän "niillä" (Dirt people) pitäisi olla politiikkaan mitään sanomista, pelkkää rekvisiittaa!

Puuttumatta sen enempää Ulkolinjan dokumentin ennalta arvattavaan narraatioon, huomionarvoiseksi tekijäksi nousee Yhdysvaltain ainoaksi pysyväksi valtapuolueeksi haluavien demokraattien pakkomielle saada Trump ulos presidenttikisasta keinolla millä hyvänsä. Koska taistelun päänäyttämöiksi ovat nousseet poliittisesti värittyneet tuomioistuimet, sikäläiset toisinajattelijat ovat alkaneet kutsua tätä kamppailua nimellä lawfare (vrt. warfare, sodankäynti), koska hyökkäys Trumpia vastaan on sotaa, jossa lakia taivutellen pyritään tuhoamaan vihollinen. 

Tällaiset poliittisesti motivoituneet mustamaalauskampanjat tuottavat tietenkin hyvää oloa kaikille median ehdollistamille Trumpin vihaajille, mutta mitään puolueetonta tietoa dokumentti ei anna. Päinvastoin, jälkimaku voi muuttua vielä karvaaksi jos Oranssimies vie vaalit.

MTV3, tiistai 28.5.2024 klo 23.35, Ruotsidemokraattien trollitehdas 

Propagandakoneisto Riks. Kausi 1, 1/3. Disinformaatio ja propaganda vaikeuttavat demokraattista keskustelua. Kalla faktan toimittaja soluttautuu Ruotsidemokraattien sisäpiiriin tutkimaan puolueen epäiltyä trollitehdasta. 60 min.

Sattuipa sopivasti näin eurovaalien alla! Dokumentin viesti: älä äänestä oikeistopopulistia. Tämä siitäkin huolimatta, että persujen sisarpuolue Ruotsidemokraatit edustaa mitä todennnäköisimmin kosher-konservatiivista valeoppositiota. Nimittäin jonkun ikävän totuuden sanominen maahanmuuttajista ja trans-mafiasta on medialle jo riittävä syy, että puolue on vapaata riistaa kaikelle mudan heitolle.

Milloin olet nähnyt viimeksi dokumentin, jossa toimittaja on soluttautunut vihreisiin, vasemmistopuolueeseen tai edes keskustaoikeistolaiseen puolueeseen? Tuskin yhtäkään, koska sellaisia ei ole tehty - eikä ole edes haluttu tehdä. Ei tarvitse kuin tietää minkälainen maailmankuva valtavirran toimittajalla tunnetusti on niin ymmärtää syyn. Ja jos joku toimittaja sattuisikin tekemään hyvän skuupin soluttautumalla vaikkapa vihreiden huumeorgioihin, sellaista filmiä ei esitettäisi milloinkaan tv-kanavilla. 

Sen sijaan ns. äärioikeistosta on tehty vaikka millä mitalla "paljastusdokumentteja". Itse asiassa poliittisen paljastusdokumentin synonyyminä pitäisi olla äärioikeisto, sillä muunlaisia alan filmejä ei ole olemassakaan. Tämä johtunee siitä, että kontrolloidulla valtamedialla ei ole juuri mitään mielenkiintoa tonkia valtapuolueiden komeroita, varsinkin, jos edustetaan samaa viiteryhmää eri kytköksineen.

Ylimääräisen uutislähetyksen jälkeen vallan huippujen paljastukset eivät tietenkään keskittyisi toisarvoisiin bulvaaneihin, jotka nykyään tunnetaan liberaalidemokratian hyväksyminä puolueina. Tulevat paljastusdokumentit toisivat esiin todellisten vallankäyttäjien kuten keskuspankkiireina tunnetun Rotchildien suvun likaiset temput tai Bilderbergin kokouksen käytäväpuheet. Hyviä tv-hetkiä odotellessa. 

Ylen mielestä Amerikan neekerien rikollisuus johtuu muinaisesta rotuerottelusta

Yle:

Dokumenttiprojekti: Rotuerottelun perintö

YLE TV1 21.30 - 23.15

Miksi väkivalta kukoistaa Amerikan ennen rauhallisilla kaduilla? Suomessa asuva ohjaaja Joe Davidow tutkii amerikkalaisen yhteiskunnan nykytilaa ja yhteiskunnan rakenteisiin piilotetun rotusorron mekanismeja.

Amerikassa neekerit tietysti tekevät moninkertaisesti enemmän rikoksia per henki kuin valkoiset ihmiset.

Yle ja sen amerikanjuutalainen vasemmistolainen toimittaja Joe Davidow kuitenkin syyttävät VALKOISIA ihmisiä MUSTIEN tekemistä rikoksista.

Keskustelua tästä ohjelmasta Iltalehden keskustelupalstalta:

27.02.2012, 22:20

Ei nimimerkkiä

Aivan sama mihin maahan katsotaan, niin mustat tekevät siellä rikoksia eniten. Joten menee aika pahasti pohja tältä dokumentilta, koska Suomessakin mustat tekevät enemmän rikoksia kuin valkoihoiset. Ei Suomessa ole mitään rotuerottelua koskaan harjoitettu.

Asia taitaa olla niin kuin Thomas Jeffersson sanoi:
"Afrikkalainen on biologisesti epäsopiva elämään rauhassa valkoisen miehen rinnalla."

Kun katsotaan rikostilastoja, niin siellähän nämä sanat realisoituvat todellisuuteen. Valkoisella on yli kymmenkertainen todennäköisyys joutua ns. viharikoksen kohteeksi, kuin mustalla. Valkoinen tyypillisin uhri ja musta yleisin tekijä.

27.02.2012, 22:58

Ei nimimerkkiä

Musta opettaja sanoi ohjelmassa seuraavaa: Kun mietitään paljonko vankiloiden kapasitettia pitää kymmenessä vuodessa lisätä, saa tuloksen kun katsoo paljonko mustia lapsia on kouluissa.

27.02.2012, 23:04

Ei nimimerkkiä

Eiköhän se mene jo suomessakin noin. Jos katsoo vaikka Helsingin ulkomaalaistaustaisten osuutta niin aika hyvin ne on edustettuina siellä ja vielä ei ole homma hyvä kuin polkaistu käyntiin.

Keskustelua hommaforumilta:

Vs: 2012-02-27 Dokumenttiprojekti: Rotuerottelun perintö

« Vastaus #8 : 28.02.2012, 16:49:51 »

Melko värittynyt "dokumentti". Sinällään mielenkiintoinen kuvaus siitä ajatusmaailmasta joka afro-amerikkalaisille on niin tyypillistä. Sama tosin pätee kaikkialla mustien yhteisöissä.

Luettelen tässä ajatuksia joita tuli mieleen ohjelman aikana.

-Syy on aina "jonkun" muun.
"Jonkun" pitää auttaa.
-"Joku" ampuu ja tappaa ja syrjii.
-Mutta koskaan mustat eivät näe vikaa itsessään.

-On valkoisten syy, että mustat ovat mustia.
-Tosin on niin, että vain valkoiset auttavat mustia tavoin, joissa on järkeä.
-Kertaakaan ei ohjelmassa myönnetty tai suoraan mainittu, että mustat tappavat mustia, eivät suinkaan valkoiset.

-Jos musta tekee rikoksen, on se valkoisen syytä.
-Vain mustat pitäisi vapauttaa rangaistuksista, sillä he eivät voi olla syyllisiä, vaan uhreja.
-Mustien rikollisuus pitää hyväksyä.

-Mustat eivät ymmärrä rikollisuuden ja vankilaan joutumisten olevan kytköksissä toisiinsa.
-Valkoiset laittavat vain syyttömiä mustia vankilaan.

-USA on kansakuntana epäonnistunut. Valkoiset tosin eivät ole epäonnistuneet.
-Valkoisten pitäisi "tarjota" etnoille jotain määrittelemätöntä, itsestäänselvää hyvää.
-Mutta kukaan muu ei tarjoa mitään, kuin valkoiset, jotka tarjoavat jo nyt aivan kaiken.
Se vaan ei tunnu kelpaavan.

-CIA ja valkoinen mies on syypää mustien huume- ja rikollisuusongelmiin.
-Laki ja järjestys on valkoisten salaliitto mustien oikeuksia vastaan.
-Rikollisuuden pitää olla mustien ihmisoikeus.

-Kerskailua sillä, kuka on suurin marttyyri.
-Mitä huonompi elämä, sitä suurempi ylpeilyn aihe.
-Huono elämä on meriitti, itku ja valitus kilpailun aiheita.

-Ilmaan jäi leijumaan voimakas oletus siitä, että mustissa itsessään ei milloinkaan ole vikaa.
Kukaan ei kertaakaan siitä mahdollisuudesta maininnut sanallakaan suoraan.

Vs: 2012-02-27 Dokumenttiprojekti: Rotuerottelun perintö

« Vastaus #14 : 28.02.2012, 18:59:40 »

Havaintoja ohjelman sisällöstä:
- Mustien aseman paraneminen alkoi tyssätä siihen, että alettiin vaatia positiivista syrjintää eli erityiskohtelua. Asema parani 50- ja 60 -luvuilla nopeasti kun vaadittiin tasa-arvoa, mutta erityiskohtelun vaatiminen vei umpikujaan.
- Tilanne esitetään koko ajan yhteiskunnan ja enemmistön syrjintänä. Haastateltujen asenteet kuitenkin antavat kuvan "en viitsi edes yrittää, kunhan perseilen ja leikin kovaa jätkää" -asenteiden hyvin yleisestä ja syvällisestä omaksumisesta mustassa väestössä.
- Mustien miesten parissa kaikenlainen vastuun välttely - jopa omista lapsista - näyttäisi olevan enemmän sääntö kuin poikkeus tuon dokumentin mukaan.
- Nuori väestö esittää aseet ja väkivallan säännönmukaisesti tienä hyvään asemaan. Samaan aikaan pidetään rasismina sitä että virkavalta ja muu osa väestöstä on epäluuloista mustien suhteen samoin kuin sitä että paljon mustia on vankiloissa.
- Heti alussa tulee tolkuttomuuksiin asti korostettu reviiripelleily esille. "Meidän kadulle ei tulla ellei asu täällä tai me tapetaan..." -asennetta. Yhdessä kohdassa kerrotaan että kahden (vierekkäisen?) asuinalueen välisissä reviirineuvotteluissa on kuollut 114 henkilöä.
- Aika vähän merkkejä siitä, että yhteisöjen lainkuuliaiset aikuiset olisivat valmiita tai halukkaita taistelemaan räkänokkapitoista rikollisuutta vastaan. Jotkut kyllä koittavat mobilisoida, mutta kukaan ei halua mobilisoitua.
- Kristilliset piirit näyttivät olevan mustan väestön parissa ainoita jotka nousivat tilannetta vastaan.
- Sitä mahdollisuutta ei juuri tuoda esille että mustat koulutetut naiset menisivät naimisiin valkoisten koulutettujen miesten kanssa vaan nähdään asia aivan kuin mustien naisten kohtalona olisi naida musta vankivenkula. Muutenkin näyttää kuin musta alakulttuuri pitäisi itsestäänselvänä lähtökohtana sitä, että he itse harrastavat rotuerottelua ja että se on ihan ok, jopa kannatettavaa ja arvostettavaa.
- Asiat esitetään aivan kuin vankilaan jouduttaisiin noin vain, ilman edeltävää omaa toimintaa joka johtaa vankilatuomioon. Rikollinen käännetään uhriksi ja mustan rikollisen uhrit yhteiskunnan ja rasismin uhreiksi.
- Tuon ohjelman valossa näyttää kyllä aika selvältä että eri sosiaali- ja etniset ryhmät saavat samoista tai verrattavista rikoksista hyvin erilaisia rangaistuksia samoin kuin se, että vankilassa olleiden ei haluta sopeutuvan yhteiskuntaan ja/tai lainkuuliaisena elämiseen vaan palaavan vankilaan.
- Ay-liikkeen rooli oli mulle yllätys. Mustat teollisuustyöläiset olivat varsin järjestäytyneitä ja kun alkoivat vaatia lisää vähän kaikkea niin teollisuus pakkasi sorvit laivaan ja muutti halvemman työvoiman maihin. Eli vähän kuin vaikka Suomi ja kauppalaivasto aikanaan tai Suomi ja paperiteollisuus juuri nyt tai Suomi ja elektroniikkateollisuus yhä tai Suomi ja....
- Kyllähän amerikkalaiseen yhteiskuntajärjestykseen liittyy mielettömästä rakenteellista sontaa (niin kuin jokainen tiennee) ja mitä vähemmän poliittista ja journalistista valtaa jollain väestönosalla on, sitä vahvemmin se joutuu tuosta rakenteellisesta sonnasta kärsimään. Siltä osin ohjelma tuo ihan ansiokkaasti tärkeitä asioita esille vaikka täällä itkettäisiin kuinka krokotiilin kyyneliä. Mutta silti vastuu vanhemmuudesta kuuluu vanhemmille ja itsestä itselle ja se nyt vaan on fiksumpaa olla mokaamatta kuin mokata.
- Slummikulttuuria ohjaava periaate ohjelmassa ääneen lausuttuna "Koska hänen elämänsä on surkeaa, hän haluaa surkeutta muille."
- Hyvin tuosta ohjelmasta näkee miten yhteisön ja yksilöiden käy kun pelosta tulee hallitseva voima samoin kuin sen, että millainen voitto on päästä pelon yli vastustamaan pelon aiheuttaneita asioita.


Kornia tässä tilanteessa on se, että ne, jotka Suomessa ovat vahvimmin puolustamassa tuollaista kulttuuria, ovat vahvimmin paheksumassa sen syiksi väittämiään asioita ja myös vahvimmin rakentamassa juuri tuollaisia ongelmia tänne Suomeen.

2012-02-27 Dokumenttiprojekti: Rotuerottelun perintö, TV1

« Vastaus #16 : 28.02.2012, 20:23:00 »

Olipahan aikamoinen pläjäys vailla päätä tai häntää. Valkopaenneilla alueilla asuvat tummaihoiset afroamerikkalaiset valittelivat kuinka rasistista on, kun mustia nuoria tapetaan viikottain kaduilla. Vaadittiin poliisia toimimaan tehokkaammin henkirikosten ehkäisemiseksi mutta toisaalta pidettiin rasistisena sitä, että suuri osa vangeista on mustia. Mustat jenginuoret tappavat toisiaan ja se koetaan rasismina.

Paljon muutakin kummaa oli ohjelmaan mahdutettu. Jopa antinuiva puolisoni kummasteli, että mitä ihmettä nuo tummat oikein valittavat ja mitä he loppujen lopuksi oikein haluavat. Kannattaa katsoa areenasta jos vain kestää liki parituntisen pläjäyksen hengetöntä uhriutumista.