torstai 20. elokuuta 2015

MIKSI EU JA SUOMI ANTAUTUU?

Meitä on Afrikassa pari miljardia ja olemme tulossa kotiisi.


Yle Uutiset kertoi tänään 20.8.2015 jutussaan Jopa 15 000 turvapaikanhakijaa tänä vuonna – vastaanottokeskuksia tarvitaan vielä lisää maatamme kohtaavasta tulevasta katastrofista. Hulluuden siemenet on kylvetty aikoja sitten, jonka vuoksi poliitikot tekevät päätöksiä kansan enemmistön tahdosta piittaamatta. Eniten hämmästyttää se, että kansalaiset ovat suuttumuksesta huolimatta alistumassa tilanteeseen, katastrofiin, jossa loisivat muukalaisväestöt ovat syrjäyttämässä alkuperäisen kansan.

Eräs selitys passiivisuuteen voi olla se, että maanosamme maat eivät ole enää ylpeitä ainutlaatuisesta kulttuuristaan ja perimästään. Ne ovat menettäneet itsekunnioituksena ja ovat siksi vapaata riistaa jälkimarxilaisten ja globaalikapitalistien yhteistoimin masinoimalle moraaliselle kirstykselle.

Tiedotusvälineillä ja viihteellä on ollut oma roolinsa identiteettimme alasajossa. Suomessa valtionyhtiö Ylellä on ollut valtava vaikutus "uusien arvojen" iskostamisessa aina 1960-luvun lopun Repo-radiosta lähtien. 

Satunnainen otos tämän päivän Yle tv:n ohjelmistosta kertoo paljon mitä meidän halutaan uskovan ja miksi tietyt itsetuhoiset rappioilmiöt esitetään suorastaan herkullisen "edistyksellisinä". Olkaa hyvät ja voikaa pahoin:



Yle TV1, torstai 20.8.2015 klo 22:00, 
Ulkolinja: Etulinjassa Ebolaa vastaan  

Sierra Leonea koettelee historian pahin ebolaepidemia. Virus on vaatinut jo tuhansia uhreja. Dokumentti seuraa työtä Lääkärit ilman rajoja -järjestön klinikalla, jossa toivo elää yhä vastoinkäymisistä huolimatta. T: BBC HD Äänitekstitys: suomi.


Meidän vastuu (kukahan sen meille antoi?) on huolehtia kaikista maailman 7 miljardista ihmisestä, myös niistä, jotka luontoäiti olisi hoitanut pois luonnollisen kierron kautta, ekologisesti.


Yle TV2, torstai 20.8.2015 klo 10:00, Reggie Yates: Venäjän nuoret  

1/3. Äärioikeisto. Reggie Yates tutustuu ääriliikkeiden toimintaan Venäjällä. Propagandalla on maassa pitkät perinteet, mutta nyt avuksi on otettu sosiaalinen media. Maahanmuuttajat pelkäävät väkivaltaa Moskovan kaduilla. HD Äänitekstitys: suomi.


Uusinta eilisestä (katso Yle Watchin arvio täältä).


Yle TV2, torstai 20.8.2015 klo 13:30, Sukujuuria etsimässä

5/6. Poliitikko Saera Khan sai 17-vuotiaana kuulla isältään, että hänellä on puolisisaruksia. Nyt hän lähtee Noman Mubashirin ja isosiskonsa Lailan kanssa isänsä kotimaahan Bangladeshiin. HD Äänitekstitys: suomi


Saera Khan, "eurooppalainen" poliitikko, jonka etniseen taustaan meidän pitäisi suhtautua äärimmäisellä mielenkiinnolla ja empatialla. Ainakin Ylen mielestä, koska sellaista ohjelmaa meille tyrkyttävät.



Yle TV2, torstai 20.8.2015 klo 20:00, YleX kesäfestarit: Mikael Gabriel

Helsinkiläisräppäri veti Oulun Kauppatorin ääriään myöten täyteen YleXPopissa toukokuussa 2015. Keikalla kuultiin esim. hittibiisit Älä herätä mua unesta ja Viimeisen kerran. Mukana Mikael Gabrielin haastattelu. HD


Hiphoppia ja muuta heimokilinää YlenX:n aivolävistämälle tooosi fiksulle nuorisolle – vai oliko se Nuorisolle™?


Yle TV2, perjantai 21.8.2015 klo 00:00, Ikuiset ystävät  (Il sole dentro)

Traaginen draama paperittomista afrikkalaispojista, joita rahdataan Italiaan jalkapallounelman perässä. Jotkut menestyvät. Kuinka käy niille, jotka eivät pärjää? Onko Euroopalla heille mitään annettavaa? (U) Äänitekstitys: suomi. K12 (ahdistus).


Mitähän me vielä voitaisiin antaa näille kunniakansalaisille? Vai pitäisikö kysyä kerrankin, että mitä he voisivat antaa Euroopalle. Esimerkiksi lähteä kotimaahansa. Se on parasta mitä nämä Voimavarat voivat tehdä kaikille.


Yle Teema, torstai 20.8.2015 klo 18:05, Kauniit ihmiset  

6/7. Panama. Pääkaupungissa pätevät länsimaiset kauneusstandardit. 15-vuotiaat viettävät näyttäviä aikuistumisjuhlia. Pienellä saarella heimon naiset pukeutuvat värikkäisiin ja taitavasti kirjottuihin mekkoihin. Äänitekstitys: suomi.


Sarjassa ollaan käsitelty vain ei-valkoisia kansoja, millä kai halutaan viestiä jotain. Ja kun vielä päälle painavat ne saatanallisen salaliiton istuttamat "länsimaiset kauneusstandardit" niin valkoinen liberaali ei voi kuin raivota naama punaisena tällaisen informaatiopaketin edessä. Kiitos Yle tästäkin.



Yle Teema, torstai 20.8. klo 19:50, L
intu toiselta taivaalta 

Yhdeksänvuotias Esther on syntynyt Libanonissa nigerialaisille, laittomasti maassa oleskeleville vanhemmille. Vanhempiensa tapaan Esther elää välitilassa, matkalla jonnekin. O: Katja Lautamatti T: Aalto-yliopisto HD Äänitekstitys: suomi.


Toiseuden ymmärtäminen ja palvonta mukavalta kotisohvalta käsin on Suvaitsevaisuuden alfa ja omega. Sen tarjoaa meille valikoivan suvaitsevainen Yle.



Yle Fem, torstai 20.8.2015 klo 22:00, 
Dok: Kohti unelmien maata  

Per Persson lähti Ruotsista 40 vuotta sitten, rakastui ja perusti perheen Pakistaniin. Tyttäret kuitenkin unelmoivat elämästä Ruotsissa, joten lopulta perhe päätti muuttaa onnelaan - mutta päätyikin asuntovaunuun. (U) HD Äänitekstitys: ruotsi.


Ruotsi, tuo rakenteellisen piilorasismin luvattu maa, jonne kuitenkin miljoonat haluavat muuttaa rasistien kiusattaviksi. Kun roturutsaperhe epäonnistuu unelmassaan, on syynä tietenkin umpirasistinen Ruotsin valtio ja maan muukalaisvihamielinen kulttuuri.



Yle Fem, torstai 20.8.2915  klo 23:45 
SVT: Vi är flator 

Hitta partner. Homosexuella kvinnor i Köpenhamn berättar om sina erfarenheter av att försöka hitta en partner, glädjeämnen och möjliga mötesplatser i staden. Vi möter bl.a. Maria och hennes vänner som ger sig ut på kärleksspaning, dans och nattlek. Del 2 av 4. UR.


Illan viiletessä pientä matonpurentaa Yle FST:ltä? No älkääs nyt, kyllähän sitä aina vähän, joka päivä. Upeaa, vapauttavaa ja voimaannuttavaa.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

PUNA-YLEN POLIITTINEN VIHOLLINEN: SE, JOKA EI OLE PUNAVIHREÄ PIKKUPORVARI

Komupartio agitoimaissa. Kuin Ylen toimittajat.



Yle Fem, 19.8.2015 klo 17:25, 
Spotlight : Valkoisen vallan soturit 

Vannoutuneet kansallissosialistit valmistautuvat vallankumoukseen. Suomen Vastarintaliikkeen tavoitteena on demokraattisen järjestelmän murskaaminen. Toimittaja: Marko Hietikko. (U) Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi. Äänitekstitys: ruotsi

Uusinta eilisestä. Vanha juttu, kaiken kaikkiaan neljäs lähetys Ylen kanavilta. Helppoa ja hyödyllistä viholliskuvaa kannattaa muistin virkistämiseksi aina silloin tällöin uusintaa. Suurinta hilpeyttä punavalottuneessa rainassa herätti ns. asiantuntijakaarti, johon kuului mm. Äärioikeisto Suomessa kirjan kirjoittajat Dan Koivulaakso, Li Andersson ja Mikael Brunila, jotka saivat omassa asiassaan esittää sekä syyttäjää että todistajaa.


Yle TV2, 19.8.2015 klo 22:00, Reggie Yates: Venäjän nuoret  

1/3. Äärioikeisto. Reggie Yates tutustuu ääriliikkeiden toimintaan Venäjällä. Propagandalla on maassa pitkät perinteet, mutta nyt avuksi on otettu sosiaalinen media. Maahanmuuttajat pelkäävät väkivaltaa Moskovan kaduilla. HD Äänitekstitys: suomi.

Venäjän suhteen saa ja pitääkin olla kriittinen, mutta Ylellä se kriittisyys tuppaa koskemaan vain niitä arvoja ja politiikkaa, joita punamädäntynyt länsimainen "eliitti" inhoaa myös lännessä. BBC:n rotukiintiöön kuuluva mulatti"britti" Reggie Yates kertomassa meille länsimaalaisille valikoitua tarinaa siitä, mikä valkoisten nationalismissa on pahaa.


tiistai 11. elokuuta 2015

YLEN TAVALLISTA ELÄMÄÄ POLIITTISESTI HYSTEERISESSÄ MEDIAKUPLASSA

Me tiedämme ja te kuuntelette. Muu on vihapuhetta.



Yle Radio 1, 11.8.2015 klo 08.10, Ykkösaamu Media - perussuomalaisten rakas vihollinen?

Keskustelijoina perussuomalaisten Matti Putkonen, päätoimittajayhdistyksen puheenjohtaja Arno Ahosniemi ja Julkisen Sanan Neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen. Historiantutkija Jussi Jalonen kertoo suomalaisista vierastaistelijoista kautta aikain. Aktian pääekonomisti Anssi Rantala arvioi Kreikan lainaneuvotteluja. Kolumnisti Hannu Reimen aiheena moraalin ja evoluution suhde. Juontaja Olli Seuri.

Linkki ohjelmaan.




Suomi lahjoittaa kansalaisten verovaroja Kreikkaan, EU avaa loppumattoman maahantulopiikin Välimeren eteläpuolisille maahantunkeutujille, eksoottinen ei-eurooppalainen väki murhaa ja raiskaa suomalaisia naisia viimeksi Porissa ja Oulussa, Ruotsin Malmössä monikulttuurinen kehitys kehittyy....

Siinä olisi koko joukko materiaalia kriittiselle yhteiskunnalliselle tarkastelulle, jonka pitäisi olla poliitikoista riippumattoman median tehtävä. Mutta mitä se on tehnyt viimeisen kuukauden ajan Ylen ja Helsingin Sanomien johdolla? Märehtinyt päivästä toiseen mikroskooppisen pientä yhteiskunnallista aluskasvillisuutta kuten sitä millaisessa valokuvassa kansanedustaja Olli Immonen on esiintynyt; tehnyt loppumatonta diskurssianalyysiä samaisen kansanedustajan facebook-päivityksestä, josta luodusta härkäsestä synnytettiin "somekohu", jotta kieli pitkänä lähtötelineissään odottanut punavihreä marginaali saisi koottua vihdoin oman "marssin Roomaan". Ja kuin kohtalon johdattamana, Immosesta loihditun mediakuplan jälkeen sille putosi syliin "Jyväskylän verilöyly", "mellakka", jossa rauhallisen mielenosoitusmarssin jälkeen parin kansallissosialistin ja anarkokommunistin välillä käyty käsirysy sai kansakunnan natsihysteeriseen hätätilaan viikoksi mitä tulee maamme poliittisen johdon ja median selkäydinreaktiohin.

Tällä vainoharhaisella mediakampanjalla on saatu aikaan vain kansan jako kahtia, mikä näkyi kuuleman mukaan Turun puoluekokousviikonloppuna: kellokäyrän vasemman puolen 
– toisin sanoen vasemmistolaisen puolen – kulkijoissa se on synnyttänyt väkivaltaisen joukkohysterian. Eräs tämän kampanjan uhri avautuu Facebookissa:
Olin lähipubissa Vxxxx muutamalla oluella, ja tutustuin ihmisiin ja poliittinen ideologia nousi esiiin. Mua potkaistiin kerran päähän ja kolme kertaa iskettiin nyrkillä korvaan, pysyin edelleen viileänä ja kerroin että muistan teidät kaikki ilman kameraa. Sain tappouhkauksia jne. Pyysin omistajaa soittamaan poliisin, mutta hän sanoi että ei halua tänne poliisia. En jaksa tehdä rikosilmoitusta, mutta tämän tapauksen täytyy olla seurausta siitä, että mediassa on paukutettu rasismia ja natsia 24/7 - istuin neljän ihmisen pöydässä, missä keskustelun aiheeksi nousi maahanmuutto ja "Meillä on unelma". Saman pöydän äärellä istuva nainen kysyi minulta "olenko natsi" ja vastasin siihen että olen "kansallissosialisti". Ensin tuli potku päähän istuessani ja kun kylmän tyynesti nousin seisomaan ja sanoin että en tarvitse kameraa kun muistan viereisen pöydä kuusi henkilöä. Iältään alle kolmekymppisiä, miehiä ja naisia. Nainen tuli ensin aukomaan päätään pöytäämme ja kolme nyrkiniskua tuli potkun jälkeen. Baaria oltiin jo sulkemassa ja omistaja hätisteli asiakkaita ulos. Ulkopuolella raivon aloittanut nainen huusi minulle vielä tappouhkauksia. Ihme etteivät alkaneet seuraamaan, se suulain nainen (musta lippis) karjui vielä edessäni "tapan sut jos tulet jossain vastaan". Kehenkään en illan aikana koskenut fyysisesti. Onneksi. Eletään mielenkiintoisia aikoja. Medialle siitä suuri kiitos. Aivan käsittämätöntä raivoa niiltä ihmisiltä, puheeni eivät kohdistuneet heihin, vaan kritisoin maahanmuuttoa ja EU:ta tavalliseen tapaani.

Viime viikonlopun Perussuomalaisten puoluekokous ja "sattumoisin" samaan aikaa orkestroitu Meillä on unelma -mielenilmaus Turun kauppatorilla olivat tuoretta jatkoa vihervasemmiston Suurelle kertomukselle, jossa kevään vaalipettymyksen jälkeen punaisen toimittajakoulun mankeloimat toimittajat saivat houkuteltua fasistisen lohikäärmeen esiin, jota he sitten pääsivät mätkimään niin tv:ssä, radiossa, lehdissä kuin myös lukuissa nettikolumneissa. Koska toimittajien puhaltama natsirauta on edelleen kuumaa, eivät he malta olla takomatta aihiota, joka on heille henkilökohtaisesti niin rakas. Siitä kertoo tämän aamuinen Ylen radio 1:n Ykkösaamun sakinhivutus, jonka kohteena oli perussuomalaisten Matti Putkonen.

Ohjelma on herättynyt luonnollisesti mediakuplassa kohua kuten Helsingin Uutisissa. JNS:n puheenjohtaja Risto Uimonen ihmetteli närkästystä teeskennellen, miksi Timo Soini ei suostunut kommentoimaan Immosen some-kohua välittömästi, vaan vetosi lomaansa: "Miten puheenjohtaja ja ministeri, voi sanoa näin, kun valtakunta kuohuu", Uimonen ihmetteli.


Jos nyt jotain pitää ihmetellä niin sitä, että miksi yksikään toimittaja ei ole uskaltanut sanoa ääneen mikä taho nosti Immosen vapaa-aikana kirjoittamasta täysin laillisesta kommentista kaikki suhteellisuuden rajat ylittävän kohun. Tietysti on selvää, ettei valtamedia näe rikkaa omassa silmässään ts. omaa rooliaan politiikassa, jossa se voi äärimmäisellä paisuttelulla nostaa mitättömän asian tikun nokkaan oikeasti tärkeiden asioiden yläpuolellle – ja vain siksi että se sopii sen omaan poliittiseen agendaan eli monikulttuurisuuteen! 

Muutoinkin radio-ohjelma oli jopa Ylen mittareilla mitattuna rimanalitus, varsinkin kun sen asiantuntijaksi oli hankittu jälleen kerran päivät pitkät punk-foorumilla viihtyvä kepulinpunainen "historioitsija" Jussi Jalonen, jonka kommenteista huomasi heti, ettei kansainvälinen oikeus ole todellakaan hänen alaansa. Ilman Jalosen roskapuheitakin ohjelma oli täynnä valheita, kuten siinä kohtaa, jossa Olli Immosen kerrottiin istuneen samassa pöydässä (ajatella!) kuin kansallisradikaali Kai Murros. Kuulijoille valehdeltiin kylmän rauhallisesti Murroksen olevan Suomen Vastarintaliikkeen jäsen, mitä hän ei minkään lähteen perusteella ole. No mitäs pienistä, tärkeintä on hyvä tarina, kuten Ylellä on tapana.

Ja jottei kuulijalle tule tunnetta, ettei näistä asioista ole puhuttu vieläkään tarpeeksi, voi hän jälkiruuaksi kuunnella Saksasta Suomeen muuttaneen besserwisseri Roman Schatzin tuoreen Maamme-kirja-ohjelman jakson Monikulttuurishokki:


Yle Radio 1, 10.8.2015 klo 12.15 Roman Schatzin Maamme-kirja: Monilkulttuurishokki

Suomi on tänä kesänä keskustellut äänekkäästi kulttuurista. Toiset pelkäävät ja vihaavat vieraita kulttuureja vaikkeivät tietäisi niistä mitään. Toisilla taas on valmiiksi lämmin ja mukava asenne kaikkia vieraita kulttuureja kohtaan, vaikkeivat hekään tietäisi niistä mitään. Mistä oikein keskustellaan kun puhutaan monikulttuurisuudesta ja monikulttuurisesta Suomesta? Roman Schatzin vieraina ovat Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja, kansanedustaja Sampo Terho ja standup-koomikko ja juontaja Ali Jahanghiri.



*********************   ************************************   ****************************

Ja mitäköhän tänään Yle Teemalta? No, Teemalla on jälleen teemat järjestyksessä:




Yle Teema Tiistai, 11.8.2015  klo 19:00, Ranskalainen kylä

Kausi 4, 9/12. Varastetut suudelmat. Marcel pyrkii syrjäyttämään Edmondin Villeneuven vastarintaliikkeen johdosta. Saksan joukot lähestyvät uhkaavasti etelästä, ja Jean apulaisineen jäljittää gaullisteja. (U) Äänitekstitys: suomi. K12 (väkivalta, seksi).



Yle Teema Tiistai, 11.8. klo 19:55, Peter Lund Madsen opintomatkalla

2/6: Rasismi. Kertomuksia ihmisten elämän suunnan muuttaneista tapahtumista. (U) Äänitekstitys: suomi.



Yle Teema, Tiistai 11.8. klo 21:00, Maanalaiset taistelijat (16)  

Osa 4/6: Vastarinta kovenee. Saksan kärsittyä takaiskuja Afrikassa ja Neuvostoliitossa natsivallan loppu alkaa näyttää mahdolliselta. Yhä useampi valitsee yhteistoiminnan sijaan maanalaisen taistelun natseja vastaan. Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi. K12 (väkivalta, ahdistus).


Yle Teema, Tiistai 11.8. klo 22:20, 
Me vasta vallankumoukselliset  

(1971) Inga Sulin, Acre Kari ja Pauli Räsänen johdattavat musiikilliseen ilakointiin Vänrikki Stoolin ja muiden vekkuleiden kustannuksella. Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.


(Yle TV 2:ssa...
Ajankohtainen kakkonen,11.8.2015 klo 21:00
Onko häähömpötys karannut käsistä - miksi häiden pitää maksaa kymppitonneja? Millaista on elämä Utøyan saarella neljä vuotta terrori-iskujen jälkeen? Japanilaistaitelija tallentaa suomalaiskaraoken sielunmaisen.)

torstai 6. elokuuta 2015

YLE KIOSKI JA YLE X3M TOIVOTTAVAT EUROOPALLE MENOLIPPUA HELVETTIIN

Hyväosaiset punaporvarit moraaliposeeraavat.



Yle Fem, 6.8. klo 20:00, 
Menolippu Eurooppaan  

Osa 1/2. Miksi kukaan antaa henkensä ihmissalakuljettajien käsiin? Kuinka rekka-auton konttiin piiloudutaan 12 päiväksi? Sami ja Hawkar maksoivat kovan hinnan menolipusta Eurooppaan. Toimittaja: Ida Henrikson. HD Äänitekstitys: ruotsi



Kaikilla Ylen kanavilla niin radiossa kuin televisiossa on pyörinyt koko kesän Yle Kioskin ja ruotsinkielisen (hupsis ja ylläri) nuorisoradiokanava 
Yle X3M:n projektin Menolippu Eurooppaan mainos. Valitettavasti vähänkin Yleisradion ohjelmia seuraava Yle-veron maksaja ei ole voinut välttyä näkemästä ja kuulemasta ohjelman mainosta, jonka tähtinä ovat vasemmistolaiset hyödylliset idiootit par excellance eli Paleface (Karri Miettinen) ja Rakel Liekki, joista ensimmäisen tekee monotonisen infantiilia heimokilinää ja jälkimmäinen tunnetaan entisenä pornohuorana. 

Ohjelman tarkoitus on tietenkin pehmittää suomalaiset myöntyväiseksi Välimeren yli hyökyvälle miljoonien maahantunkeutujien invaasiolle. Projektissa käytetään hyväksi havaittua modernin propagandan kikkaa eli katsojan samaistamista Toiseen:
Osana ihmissalakuljetukseen liittyvään keskusteluun sulkeutuu Vaasassa Taiteiden yönä 6. elokuuta neljä vapaaehtoista konttiin. He viettävät pimeässä kontissa vuorokauden ja pyrkivät näin levittämään tietoisuutta hengenvaarallisesta, Eurooppaan suuntautuvasta ihmissalakuljetuksesta. Kokeen tavoitteena on kiinnittää huomio ihmissalakuljetukseen liittyviin kysymyksiin. On mahdotonta eläytyä täydellisesti toisen tilanteeseen, mutta samaistuminen voi auttaa ymmärtämään asiaa siitäkin huolimatta, että puitteet ovat erilaiset.
Tällainen käsittelytapa luvattomasta siirtolaisuudesta on mediassa vallitseva ja samalla erittäin kapea-alainen, sillä siinä nostetaan esille vain yksilön kokemus eikä haluta nähdä kokonaisuutta populaation, kulttuurin ja ekologian kannalta. Kuten syväekologi Pentti Linkola on tuskastuneena todennut, populaatiolla on paikkansa (niche) ja elinympäristöönsä sopiva kokonsa ja tämän biologisen lain rikkominen on rikos koko luontoa kohtaan. Samalla väestönkasvun (kiitos valkoisen miehen humanismin ja lääketieteen) synnyttämässä monikulttuurivaasiossa eri kulttuurit revitään juuriltaan, jolloin tehdään valtava karhunpalvelus sekä lähtö- ja kohdemaille.

Ohjelman toinen harhautus on esittää kolmannen maailman kestämättömän kansainvaelluksen suurimpana ongelmana ihmissalakauppa, josta meidän pitäisi tuntea myötätuntoa sen "viattomia uhreja" kohtaan. Mitään ihmissalakaupan moraalista ongelmaa ei olisi edes olemassa, jos maahantunkeutujat pysyisivät kotimaissaan, lisääntyisivät vähemmän ja ymmärtäisivät että läntisen viihteen glamour on pelkkää harhaa sillä ilmaisia lounaita ei ole olemassa. Maahanpyrkijät ovat yhtä lailla rikollisia kuin heille kuljetuksia järjestävä mafia, sillä he tietävät tasan tarkkaan tulevansa Eurooppaan ilman lupaa ja asiapapereita. Tullessaan Eurooppaan he syyllistyvät samanlaiseen rikokseen kuin jos tämän kirjoittaja yrittäisi livahtaa salaa Venäjälle ilman passia, viisumia ja rahaa. Sakkoja ja linnaahan siitä rapsahtaisi. Valitettavasti pakoloisapujen umpikierojen juristien avulla maahantulomääräyksiä rikkovat Afrikan vapaamatkustajat palkitaan perusteettomasti turvapaikoilla ja oleskeluluvilla, vaikka oikeudenmukaisessa maailmassa heidät pitäisi panna kuukaudeksi vankilaan, antaa mojovat sakot, ikuinen porttikielto Eurooppaan ja passittaa lopuksi sinne mistä ovat tulleetkin. 

Kun miljoonat maahantunkeutujat saavat jalkansa Euroopan oven väliin, he odottavat pääsevänsä Paratiisiin. Eivät he ole mitään uhreja vaan rikollisesti ja tänne kutsumatta pyrkiviä vapaamatkustajia. Eurooppalaisille ja Euroopan kulttuurille se merkitsee puolestaan menolippua Helvettiin. Sitä meille ovat toivottamassa Menolippu Eurooppaan -ohjelmassa Paleface, Rakel Liekki, Dan Granqvist ja Susani Mahadura. 

Nämä todellisuudesta vieraantuneet haaveilijat uskovat, että niin kauan kuin jaettavaa eurooppalaisten selkänahasta riittää globaalin enemmistön lukutaidottomille kamelikuskeille, he voivat leikkiä laupiasta samarialaista, varsinkin kun he eivät oikeasti joudu uhraamaan mitään merkittävää ideologiansa puolesta. Kuitenkin nyt on jo selvää, että Eurooppa on täynnä ja koko manteretta on odottamassa Kreikan kohtalo, jossa ihmismassat joutuvat tappelemaan samoista leipäpaloista. Tietenkin tätä tosiasiaa voi olla vaikeaa selittää esimerkiksi Kioskia seuraaville nuorille kuhnureille ja kympin tytöille, näille Systeemin konformistisille "toisinajattelijoille", jotka opportunistisesti nielevät kaiken mitä maamme suomalaisvihamielinen koululaitos heille syöttää. Onneksi sentään Siperia opettaa, ehkäpä vielä yllättävän nopeasti.



Yle TV1, 6.8.2015 klo 22:00, Ulkolinja: Seksiorjat vailla suojaa  

Afrikkalaisnaisia tuodaan seksiorjiksi Eurooppaan. Heitä huijataan lupauksilla koulutuksesta ja hyvästä elämästä. Monessa maassa ihmiskauppiailla on parempi suoja kuin prostitutioon pakotetuilla naisilla. HD Äänitekstitys: suom

Ilmeisesti TV 1 esittää tämän dokumentin Yle Kioskin ja Yle X3M:n Menolippu Eurooppaan -projektin innoittamana. Ulkolinja-ohjelma on päättänyt omalla tahollaan syyllistää eurooppalaisia lähettämällä ohjelman neekerihuorista. Mikähän näiden prostituoitujen aids-prosentti mahtaa olla? Sitä pitää vain arvailla, koska asiaa ei mainita dokumentissa. 

tiistai 4. elokuuta 2015

JYVÄSKYLÄSSÄ MELLAKKA, MALMÖSSA MULTIKULTI-PICNIC



TV 2, 4.7.2015 klo 21.00, Ajankohtainen kakkonen


Äärioikeisto iski - mikä on Suomen vastarintaliike? Helsingin suurmoskeijahanke hämmentää kristittyjä että muslimeja. Biohakkeri virittää kroppansa ja mielensä teknologian avulla. Pohjois-Kreikassa talouskriisi tuntuu.


Linkki Yle Areenaan.


Mediassa viime lauantaista saakka jatkunut vimmainen uusnatsiripulointi tuottaa päivä päivältä vain enemmän uutissaastaa kun myös Ajankohtainen kakkonen esitti tänään oman erikoisraporttinsa Suomen Vastarintaliikkeen (SVL) toiminnasta. Eilen asia oli esillä Ylen tv-uutisten pääuutislähetyksessä ja A-Studiossa. Suurten päivälehtien päivystävät desantit ja muut kolumnistit ovat sivukaupalla vaatineet ankaria toimia Vastarintaliikettä vastaan aivan kuin järjestön jäsenet olisivat tehneet WTC-iskun Jyväskylän keskustaan. Poliitkot ovat hätätilassa ja paskovat housuihinsa vaatimalla SVL:n laillisuuden tutkimista eli käytännössä kieltämistä. Tällaista ovat vaatineet ainakin kansanedustajat Sirkka-Liisa Anttila (Kesk.), Pekka Haavisto (Vihreät) ja Eero Heinäluoma (SDP), jotka ovat median tapaan löytäneet sopivan syntipukin Suomen alamäelle ja arjen monikulttuurin ongelmille. 

Suomi ei ole tullut hulluksi, vaan maamme tiedostava toimittajakunta on vain humaltunut itse nostamistaan "uutisista". Kadun mies ja nainen ymmärtää välittömästi, että näiden somekohujen ja Jyväskylän turpakäräjien uutisarvo ei ole missään suhteessa niiden todelliseen merkitykseen. Jos niillä ylipäätään on mitään merkitystä, sen merkityksen vilpillisen älyn riivaamat toimittajat ovat keksineet omasta päästään. 

Ensinnäkin, mikä ihmeen päähänpinttymä kaikilla valtamedioilla on kutsua Jyväskylän mielenosoituksen jälkimainingeissa syntynyttä parin henkilön nujakointia mellakaksi? Ajankohtaisen Kakkosen SVL-raportin alussa hämmästeltiin liioitellen sitä, että Jyväskylän viime lauantainen "mellakointi" on äärimmäisyydessään (sic) äärimmäisen harvinainen tapaus suomalaisessa poliittiisessa lähihistoriassa. Niinkö? Kuka muistaa viime syksynä Helsingissä tapahtuneen joukkotappelun, josta mm. Aamulehti uutisoi valheellisessa jutussaan Rautaputkin varustautuneet uusnatsit tappelivat Helsingin keskustassa (myöhemmin otsikko muutettiin muotoon "Uusnatsit tappelivat Helsingin keskustassa"; vanha otsikko näkyy edelleen osoiterivissä)? Poliisi ja jopa Takku.net ovat myöntäneet sittemmin, että kyseessä oli 30 hengen joukosta koostuneen "anti"-fasistisen  Varis-verkoston väijytys noin viisitoistahenkistä Vastarintaliikkeen katupartiota vastaan, jossa rautaputkia yrittivät käyttää ainoastaan anarkistiset hyökkääjät. Mistään sovitusta tappelusta ei siis todellakaan ollut kysymys kuten myös Takku.net asian vahvisti. Omilla sivuillaan kaikenlaista patriarkaalista machoismia vastustavat "anti"-fasistit leuhkivat miehekkäästi  "vetäneensä natseja turpaan", mikä tuntuu kummalliselta väitteeltä, kun he lähes puolet suuremmalla joukolla aseinaan rautaputket pötkivät n. 30 sekuntia rähinän alettua pakoon heti kun poliisit ilmestyivät näkyviin.

Entä miten olisi vuoden 2013 Kiakkoviarasjuhlat Tampereella, jossa punk rockin ja päihteiden parissa viihtyvä joutoväki järjesti mielenosoituksen työväenluokan nimissä: kaksi poliisia hakattiin sairaslomalle, toisakymmentä poliisia loukkaantui lievemmin, kaksi poliisihevosta sai haavoja - toista yritettiin vammauttaa lyömällä kinnerjänteeseen, "mielenosoittajat" rikkoivat mm. kirkon ja pankin ikkunoita, tuhosivat liikenneopasteita ja romuttivat autoja. Kaiken kaikkiaan tuon hässäkän vahingot kohosivat satoihin tuhansiin euroihin. 


Yle kutsui Kiakkovierastapahtumaa mielenosoitukseksi toisin kuin Jyväskylän tapahtumaa, jossa mielenosoitusmarssi sujui rauhallisesti,  tosin marssin päätyttyä kolmea anarkoprovosoijaa piestiin jonkin verran. Kaikki mediat Yle mukaan lukien kutsuu tätä lieviin vammoihin johtanutta pikku läpsimistä mellakaksi. Vain punamustat anarkistit jos hekään voivat uskottella itselleen, että Jyväskylässä olisi ollut kyse täysverisestä mellakasta. Siksi onkin käsittämätöntä, miksi valtamediat haluavat syöttää kansalle moista pajunköyttä käyttämällä liioiteltua sananvalintaa. Yhteiskunnallisen paniikin luomiseen vaaditaan hieman enemmän, mutta ilmeisesti sananvalinta onkin osoitettu poliittisen eliitin suuntaan, jotta se ryhtyisi drastisiin toimenpiteiseen SVL:n suhteen.

Eihän tälle kaikki kohtuullisuuden rajat rikkovalle mediafarssille voi kuin nauraa. Mitä tulee median suhteellisuudentajun menettämiseen Jyväskylän uutisoinnin käänteissä mielessä, niin sellaisen esimerkin tarjoaa punavihreän goottipossu Maria Petterssonin kirjoittama tuore juttu Helsingin Sanomien NYT-liitteeseen, jossa hän yrittää epätoivoisen ironian avulla kertoa lukijoille, että Malmön monikulttuurin ongelmat ovat muukalaisvihamielisten Hommareinojen perusteetonta liiottelua. Toden totta, Pettersson on oikeassa siinä, että eihän siellä Malmössa mitkään käsikraanatit lentele ja eivätkä autot pala semminkin kun hän teki juttunsa päiväsaikaan. Lukuunottamatta ironista tyyliä Petterssonin tarinaa voisi verrata 1970-luvulla tehtyihin matkaraportteihin Itänaapurista, joissa kerrottiin että kapitalistien väitteet Neuvostoliiton kurjuudesta ovat silkkaa propagandaa, sillä oikeasti maassa toimii kaikki hyvin ja kauppojen tiskit suorastaan notkuvat herkkuja kaviaaria myöten, joista lännen työläinen voi vain haaveilla.

Toimittajien antama kuva Pohjoismaista elokuussa 2015: Suomessa arkinen viikonloppu-läpsyttely anarkojunkkarien korville on kansallinen hätätila, mutta Malmön kuolonuhreja vaatineet etniset jengisodat, käsikranaattien viskomiset ja sadat poltetut autot ovat ainoastaan joidenkin lehtien ja Hommafoorumin liioittelua, sillä oikeastihan  Ruotsin eteläisessä monikulttuuriparatiisisa on viihtyisää ja turvallista toisin kuin Jyväskylässä, jossa uusnatsit mellakoivat ja hyökkäävät valtavalla joukolla sivullisten kimppuun ja ovat siten uhka koko Suomen kansalliselle turvallisuudelle. 

***** ******* ******* ******** ************


Selkeän kontrastin Ajankohtaisen kakkosen SVL-reportaasille toi heti perään tullut juttu Helsingin suurmoskeijahankkeesta, jossa kristilliset dhimmit puolustavat kilpailevan uskonnon invaasiota parhain päin. Jutussa haastetelluista kaikkein kahelein kansallismasokisti oli lu
terilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen, jonka varsinainen uskonto näyttääkin olevan monikultturismi eikä niinkään kristinusko. Kristinuskon nykytilaan voi perehtyä lukemalla tämän Jyrki Komulaisen kirjoituksen moskeijahankkeesta.

ONKO YLEN OHJELMATYÖNTEKIJÄT (YOT) PUNAVIHREÄ MIELIPIDEKARTELLI?



Suomalaisessa julkisessa keskustelussa ei tunnetusti märehditä kuin yhtä asiaa kerrallaan ja sitäkin pelkästään yksipuolisen propagandistisesti, vallitsevan punaliberaalin hegemonian mukaan. Varsinkin Ylessä tämä on näkynyt silloin kun punavihreät toimittajat pääsevät jankuttamaan mieliteemoistaan kuten homoudesta, rasismista (koskee rasistisesti vain valkoisia), feminismistä ja monikulttuurisuudesta.

Valtionyhtiö Ylessä nämä saateenkaariarvot on kirjattu monikulttuurismin nimissä jopa Yle-lakiin. Yle Watchilla ei ole tarkkaa tietoa milloin tällainen laki on tehty ja ketkä henkilöt siitä aikoinaan päättivät kansan tahdon ohi, mutta sekin varmaan selviää jossain piakkoin tulevassa kirjoituksessa. Joka tapauksessa näitä kulttuurimarxilaisia arvoja puolustaa Ylessä mustasukkaisesti Ylen ohjelmatyöntekijöiden järjestö YOT. Tämä tuli ilmi, kun Aamulehti uutisoi  YOT:n antamasta julkilausumasta, jossa se tuomitsee Yleen ohjelmia toimittaneen 
Abdirahim Husu Husseiniin kohdistuneet rasistiset solvaukset ja uhkailut, joita hän kertoi saaneensa Facebookissa. Aamulehti ei tosin kerro syytä lukijoiden kiukkuun, joka johtui Husseinin kansanedustaja Immoselle vinoilevasta fb-päivityksestä ja vaatimuksesta tämän erottamiseksi eduskunnasta. Lopullisen syyn uhkailuille YOT vierittää Olli Immoselle, jonka "monikulttuurisuutta vastustava julistus on rohkaissut uhkailijoita".

Samassa Aamulehden jutussa kerrotaan, että Ylen hallintoneuvostoon puolueensa toimesta valittu Olli Immonen ihmetteli 24. heinäkuuta päivittämässään viestissä
, että osaako kukaan mainita nimeltä yhtään kansallismielisesti tai konservatiivisesti ajattelevaa Ylen toimittajaa. Tässä kokonaisuudessaan Immosen fb-viesti:
Osaako kukaan mainita nimeltä edes yhtä kansallismielisesti tai konservatiivisesti ajattelevaa Ylen toimittajaa? Minä en ole sellaista vielä löytänyt vaikka olen asiaa tässä jo jonkin aikaa selvitellyt. Sen sijaan monikultturistisen ja arvoliberaalin ajatusmaailman jakaviin toimittajiin törmää jatkuvalla syötöllä. Miten kukaan ajatteleva ihminen voisi kuvitella Ylen olevan kykenevä tai edes halukas tuottamaan puolueellisesti riippumatonta ja tasapuolisesti koko kansaa palvelevaa tietoa, kun kaikki sen toimittajat näyttävät olevan poikkeuksetta kallellaan poliittisesti yhteen suuntaan.

Julkilausumassaan YOT vastaa Immoselle, että Ylen ohjelmatyöntekijöitä velvoittaa Yle-laki, jossa Ylen tehtävä on tukea mm. monikulttuurisuutta. Tämä herättää kysymyksen, että antaako YOT vastauksessaan ymmärtää, että Ylen palveluksessa ei nimenomaan nykyisen Yleisradiota koskevan lainsäädännön vuoksi voi esiintyä lainkaan kansallismielisiä ja konservatiivisia toimittajia. Mikäli näin on, niin lainsäädäntö syrjii törkeällä tavalla muita kuin punavihreitä ja arvoliberaaleja toimittajia. 

Yle-veron maksajien kannalta olisi suotavaa, että perussuomalaiset ryhtyisivät valmistelemaan kirjallista kysymystä hallitukselle Ylen puolueellisesta ohjelmapolitiikasta sekä toimittajien värväyksestä vain tietyistä puolueista ja arvomaailman kannattajista.

maanantai 3. elokuuta 2015

MEDIAN NATSIJAHTI KÄY JO YLIKIERROKSILLA



Viimeisen parin viikon aikana valtamedioiden itse tuottamat some-kohut ja uusnatsien nujakoinnit poliittisten vastustajien kanssa ovat saaneet toimitukset niin tolaltaan riemusta, että poliittisten intohimojen päästessä valloilleen kaikki lähdekritiikki ja objektiivisuus on heitetty romukoppaan. Samalla se kertoo karua kieltä median rappiosta, jossa sen päätehtävä tiedonvälittäminen on vaihtunut puhtaaksi propagandaksi.

Viimeisin joukkonärkästyminen koettiin viikonloppuna kun kansallissosialistinen Suomen Vastarintaliike järjesti 
Jyväskylässä Neste Oil Rallyn aikana mielenosoituksen. Se miten tapahtumien kulku kerrottiin valtamedioissa kuten Ylen uutisissa muuttui koko ajan sen mukaan kun valheellista tietoa jouduttiin korjaamaan. Aluksi myös Yle uutisoi muiden medioiden tapaan, että natsit hyökkäsivät käskystä ja ilman syytä tavarataloon, jossa he hakkasivat satunnaisia ihmisiä. Sittemmin paljastui, että tavarataloon mentiin, koska siellä oli aiemmin Jyväskylän kirjastoepisodiin osallistuneita anarkisteja, joten hyökkäyksen kohteeksi joutuneet eivät olleet mitään sivullisia ohikulkijoita. Valtamedioiden tasosta kertoo se, että Vastarintaliikkeen oma tiedonanto tapahtumasta on paljon lähempänä totuutta kuin vaikkapa Ylen raportit. Vastarintaliikkeen tiedotteessa sanotaan:
Tapahtuma piti sisällään marssin kaupungin halki sekä lentolehtisten jakoa. Ihmisten palaute aktivisteille oli pääosin positiivista. Tapahtuman loppupuolella paikalle saapui agressiivisesti käyttäytyneitä antifasisteja, joista yksi on tunnistettu tunnetuksi antifasistiksi Arto Savolaiseksi. Savolainen on aikaisemminkin ottanut aktivistien kanssa yhteen Jyväskylän kirjastossa vuonna 2013 sattuneessa joukkotappelussa. Tuolloin häntä puukotettiin tappelun yhteydessä.  Ryhmä oli poistumassa paikalta, kun Savolainen alkoi uhittelemaan ja viittomaan väkeä tulemaan tappelemaan. Hän lähti kavereidensa kanssa samaan suuntaan kun mihin aktivistit olivat matkalla. Pian tilanne eskaloituikin tappeluksi ja antifasistien mukanaan tuoma ongelma hoidettiin pois alta. Poliisi tuli kauppakeskukseen sisälle jossa he kaasuttivat väkeä. Tämän jälkeen tilanne hyvin pitkälti rauhoittui. Tämän jälkeen poliisi saartoi mielenosoitukseen osallistuneet ja ilmoitti ottavansa kaikki kiinni.  Suurin osa kolmestakymmenestä kahdesta kiinniotetusta on nyt vapautettu. Putkassa on vielä seitsemän henkilöä. Lehtitietojen mukaan neljäätoista epäillään rikoksesta. Rikosnimikkeet ovat pahoinpitely, väkivaltainen mellakka sekä väkivaltaisen mellakan johtaminen.  Palaamme tarkemmin asiaan myöhemmin.

Pääkohteeksi valittu Arto Savolainen ei ollut pelkkä kirjasto-kaustin uhri vaan hänet tuomittiin samassa kahinassa itsekin väkivallan käytöstä. Savolainen on istunut vankilassa ja häntä voi pitää täysin perustellusti vasemmistolaisena taparikollisena. Ensimmäisissä uutisissa tätä ei mainittu missään, eivätkä valtamediat ole vieläkään maininneet mitään siitä, että myös Savolainen tuomittiin kirjastokaustissa, joten hän ei ollut pelkkä uhri kuten media häntä kuvaa edelleen. 

Oman mielenkiintoisen lisän Ylen tiedottamiseen tuovat "puolueettomat silminnäkijälausunnot". Sattumoisin Ylen uutisissa mainittu silminnäkijälausunnon antaja "Anssi" olikin vasemmistohenkinen toimittaja Anssi Koskinen, joka jutun perusteella näyttää olleen paikalla "täysin sattumalta". Myöhemmin esiin tulleiden tosiasioiden valossa Koskisen silminnäkijähavainnot on nähty vahvojen punavihreiden silmälasien läpi. Vastaavasti Helsingin Sanomille tapahtumista kertonut "sivullinen" oli vihreiden monikultturisti Kyösti Ylikulju. Erikoista on myös se, niin ikään Helsingin Sanomille tapahtumasta "asiantuntijalausunnon" antanut tunnettu vasemmistotoimittaja ja luvattoman nationalistirekisterin ylläpitäjä Mikael Brunila on Marko Savolaisen hyvä tuttu ja facebook-kaveri. Facebookissa vaikuttava Poliittisen Korrektiuden Parhaat -sivusto kertoo miksi Brunilan asema äärioikeistoasiantuntijuuden puhuvana päänä on kovin ongelmallista:

Ottamatta tässä vaiheessa sen enempää tai vähempää kantaa Jyväskylän tapahtumiin, asiaan liittyvään uutisointiin on syytä ottaa heti alkuun kantaa.  Kun Mikael Brunilan kaltainen äärivasemmistolainen kaivetaan esiin "äärioikeistoasiantuntijaksi", tilanne on kääntäen sama, kuin sellainen jossa kansallissosialisti toimii istuvana tuomarina juutalaisen asiassa. Ihmeellinen on aikamme - huonosti naamioitu toisinto 1970-luvun Kekkosslovakian YYA-terrorista. "Pidän huonona, että perustuslaissa turvattua sanan ja kokoontumisen vapautta käytetään väärin. Aletaan mellakoimaan ja rähinöimään. On huolestuttava piirre, että väkivaltaa kohdistetaan sivullisiin ja virkatehtäviä suorittavaan poliisiin." Ylläpito pitää huonona sitä, jos poliisiylijohtaja valehtelee julkisesti. Sellaisessa yhteiskunnassa, joka julistaa olevansa "demokratia" ja "kansalaisyhteiskunta.Jyväskylästä tihkuneiden tietojen mukaan mitään "rynnäkköä tavarataloon" ei ole tapahtunut ja toinen osapuoli oli ihan kaikkea muuta kuin "sivullisia". Nämä "sivulliset" olivat se surullisenkuuluisan Jyväskylän edellisen episodin (laittomana järjestyksenvalvojana laitonta astaloa heilutellut) aiheuttanut anarkisti (joka on tuomittu myös huumausainerikoksista) ja tämän kaksi nais- ja kaksi miespuolista anarkistikaveria. Nämä anarkistit provosoivat alkuun huudoilla SVL:n mielenosoitusta ja kun se ei riittänyt, anarkistit kävivät päälle ja alkoivat töniä. SVL on ilmoittanut julkisestti puolustautuvansa tällaisessa tilanteessa. Ja näin tilanne repesi käsistä. Anarkistit aloittivat, jälleen kerran. Erkkomedian kampanjalta aluksi näyttänyt Suuri Natsijahti alkaa saamaan entistä rumempia piirteitä. Nyt näyttää siltä, että tällä ajojahdilla on poliittinen ohjaus.  * * * Jk. Kun polliisisetä on huolestunut siitä, että "väkivaltaa kohdistetaan sivullisiin ja virkatehtäviä suorittavaan poliisiin", tavallisten suomalaisten pitäisi olla aidosti huolissaan siitä, etä miksi poliisi antaa sosiaalitukivallankumoustaan puuhastelemvan anarkistisakin pistää säännöllisesti paskaksi julkista&yksityistä omaisyutta ja kohdistaa väkivaltaa sivullisiin. Säännöllisesti joka itsenäisyyspäivänä ja vappuna.
Ylessä tunnetut äärivasemmistolaiset toimittajat kuten Eero Mäntymaa ovat saaneet vuosikausia levittää omissa kolumneissaan vihaa tihkuvia totalitaristisia näkemyksiään. Viimeisimmässä purkauksessaan Mäntymaa pyytää valtiota apuun, jotta toisinajattelijoiden järjestötoiminta voitaisiin kieltää:  
Valtaapitävät voisivat ottaa vastuuta ja yhdistää näyttävästi voimansa yhteisen vihollisen edessä. Terveen yhteiskunnan vihollinen on orastava poliittinen väkivalta, ja odotan eduskunnasta rakentavia ehdotuksia rikkaruohon kitkemiseen.
Äärivasemmistolaiset ovat eittämättä tyytyväisiä valtamedioihin kuten Yleen, sillä jopa "porvarillisina" ne ovat omaksuneet takaportin kautta kulttuurimarxilaisen agendan ja ajavat eurooppalaisten kansakuntien vastaista propagandaa. Tämän todistaa jo se, että emme törmää netissä juurikaan vasemmistolaisiin mediakriittisiin blogeihin, sillä sellaisille ei ole tarvetta.

On syytä kysyä miksi media aina Ylen pääuutislähetyksiä ja tämän päivän A-Studiota (huomenna puolestaan Ajankohtaisessa Kakkosessa) myöten vatvoo päiväkausia tällaista mitätöntä nujakkaa, jonka kaltaisia sattuu harva se päivä kaikissa Suomen taajamissa, mutta joita ei silti kutsuta mellakoiksi. Jyväskylän "mellakassa" yhden pahoinpitelyn uhriksi joutuneen henkilön vammat olivat erittäin lievät, eivätkä ne vaatineet hoitoa. Kahden muun vammat olivat pieniä veriruhjeita ja iskujen seurauksesta syntynyttä kipua.  Valtamedia luo otsikoiden koon perusteella mielikuvaa kuin Jyväskylässä olisi tapahtunut Sellon ostoskeskuksen kaltainen massamurha, jossa Kosovon albaani surmasi viisi suomalaista sivullista. Viimeisen parin viikon aikana mediassa velloneet somekaustit ja Jyväskaustit ovat uutisarvoonsa nähden saaneet täysin suhteettoman huomion, joka selittyy vain toimittajien poliittisilla motiiveilla.