Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eero Mäntymaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eero Mäntymaa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

TAIKAUSKO TASA-ARVOTOTEEMIIN LASKEE INSTITUUTIOIDEN KUTEN YLIOPISTON JA ARMEIJAN TASOA


Länsimaisen kulttuurin ennennäkemättömän nopeaa alasajoa todistaa kenties parhaiten kyseenalaistamattoman tasa-arvokultin tunkeutuminen lähes kaikkiin yhteiskunnan keskeisiin instituutioihin. Harmittomimmillaan tasa-arvoilveily tuottaa viihdyttävää tahatonta komiikkaa kuten oksymoroni naispappeus
. Pahimmillaan se uhkaa kansakunnan keskeisten instituutioiden toimintakykyä. 

Esimerkiksi naisten vapaaehtoinen osallistuminen armeijaan on keventänyt taistelukoulutusta. Tämä voi olla kohtalokasta tosipaikan tullessa. Lukuisten tutkimusten perusteella on tiedetty jo pitkään, että naisten kuolemisella rintamalla on demoralisoiva vaikutus miessotilaisiin. Siksi monet rationaalisesti toimivat maat eivät suostukaan päästämään naisia armeijoihinsa. 

Naisten läsnäolo heikentää myös taisteluryhmien koheesiota, synnyttää ylimääräistä sukupuolista jännitettä ja mustasukkaisuutta. Vaikka tämä kaikki tiedetään, monessä länsimaissa armeijan ydintehtävää tärkeämmäksi on nostettu sukupuolten "yhdenvertaisuus". Toisin sanoen järjetön tasa-arvoideologia ylittää armeijan perimmäisen tarkoituksen eli olla mahdollisimman tehokas taistelutilanteessa, jotta kansankunnan olemassaoloa uhkaava vihollinen lyötäisiin.

Vallitseva tasa-arvoteatteri vaikuttaa pitkällä tähtäimellä myös kansakuntien menestykseen. Voi vain kysyä, miksi eurooppalaisten yliopistojen taso on laskenut kansainvälisessä vertailussa. Eräs vastaus löytyy Ylen jutusta Pätevyys ratkaisee, mutta sukupuolellakin on väliä – suurin osa Suomen yliopistoista harjoittaa positiivista erityiskohtelua rekrytoinnissa. Uutisjutun johdannossa punavihreä toimittajapoika Eero Mäntymaa tuskin edes ymmärtää kirjoittavansa palturia:

Jos tarjolla on kaksi tasavahvaa hakijaa, yliopistot voivat suosia vähemmistöryhmään kuuluvaa. Usein se on nainen.
Väestötilastojen mukaan jokaista naista kohti Suomessa on 0,97 miestä. Toimittaja ja punaiset yliopistot kuitenkin viittaavat kintaalla tälle tosiasialle luokittelemalla naiset vähemmistöryhmäksi. Nurinkurinen vähemmistöajattelu on erityisen räikeää yliopistossa, joiden opiskelijoista on naisia normaaliin sukupuolijakaumaan verrattuna huomattavasti enemmän kuin miehiä.

Suomalaisten ja muiden eurooppalaisten yliopistojen positiivisessa syrjinnässä olennaista ei ole eri sukupuolten kyvyt sinänsä, vaan se, että virkaan ei valita välttämättä pätevintä. Aalto-yliopistossa toimitaan sentään klassisen meritokratian mukaan ja virkaan valitaan vain paras:
Myöskään Aalto-yliopisto Helsingissä ei ota valintatilanteessa sukupuolta huomioon. 
– Olemme käyneet keskustelua siitä. Lähdemme kuitenkin siitä, että palkkaamme parhaat, sanoo Aalto-yilopiston henkilöstöjohtaja Riitta Silvennoinen.
Yliopistojen pätevyysvaatimuksissa on joustettu lähinnä humanistisilla aloilla, joten kansakunnan tulevaisuuden kannalta tilanne ei ehkä olekaan niin paha kuin se Ylen jutun perusteella näyttää. Ongelmaksi se muuttuu vasta sitten, kun miesvaltaisissa matemaattissa aineissa ja insinööritieteissä aletaan virkoihin nimittää naisia vain sukupuolensa vuoksi. Vaara on todellinen, sillä vauhtiin päästessään tasa-arvohulluus voi levitä kaikkialle.

Yhdysvalloista lähtöisin oleva Affirmative Action (positiivinen syrjintä) koskee lähinnä yliopistoihin pyrkiviä mustia opiskelijoita. Kyvykkäämpien syrjinnän vuoksi syntynyt haitta näkyy opiskelija-aineksessa. Tosin rapakon takana haitta on jäänyt pahimpia kauhuskenaarioita pienemmäksi, koska mustat eivät 
ymmärrettävistä syistä juuri hakeudu ratkaiseville matemaattis-luonnontietellisille aloille. Sen ovat vallanneet itäaasialaiset, jotka ovatkin tuoneet Yhdysvalloille tervetullutta aivovoimaa sen yliopistoihin. Onneksi Suomen yliopistoissa rotu-ongelma puuttuu toistaiseksi kokonaan, jonka vuoksi tänne kopioitu "positiivinen syrjintä" (syrjityksi tullut tuskin pitää asiaa positiivisena) koskee vain sukupuolta.




                                                        ****************************


Yle TV2, keskiviikko 8.7.2017 klo 21:00. Kätilö (K16)

Helena, Vikasilmäksi haukuttu, rakastuu SS-mieheen Lapin sodan kynnyksellä. Antti J. Jokisen elokuva Katja Ketun romaanista. N: Krista Kosonen, Lauri Tilkanen, Pirkka-Pekka Petelius, Tommi Korpela. Suomi 2015. (U) HD ohjelmatekstitys (suomi) 1 h 53 min 

Yle Watch arvioi tämän uusintana näytettävän elokuvan 11.12.2017. Sieltä arvio kokonaisuudessaan:
Jostain syystä toisen maailmansodan natsit ovat viime vuosina kuumottaneet maamme feministisiä ja vasemmistolaisia naiskirjailijoita. Luultavasti syynä tähän on helppo moralismi, vaikka romaanien sekavalla monikerroksellisuudella sitä yritetäänkin peittää. 
Pohjoisen feministiraivottarena tunnetun Katja Ketun romaanista tehty natsieksploitaatio Kätilö on juuri sellainen fantasia kuin elokuvaviihteen hyväkkäiltä saattaa näinä aikoina odottaa. Sekä Ketun romaani että elokuva sisältää häikäilemätöntä historian uudelleen tulkintaa, jossa totuudesta ei juurikaan välitetä. Tiedostava punaliberaali saattaa olla perillä elokuvan historiallisista erivapauksista, mutta hyväksyy tunnetasolla silti mitä tahansa, sillä ovathan kyseessä sentään arkkidemoneiksi nostetut natsit. Tällöin mikä tahansa voi olla periaatteessa mahdollista. Paitsi että ei ole. 
Elokuvassa kuvataan saksalaisten Lapissa pitämiä sotavankileirejä, joissa tehtiin mengelemäisiä ihmiskokeita. Virallinen historia ei tällaista tietenkään tunne, mutta hollywoodilaisella mindfuck-metodilla tällaista ajatetaan kursailematta katsojan tajuntaan. Kuullaanpa elokuvassa tuttua vetistelevää mustalaisviuluakin, joka johdattaa ehdollistetun katsojan kuviin, joita on viljelty holokaustidokumenteissa runsaasti. 
Oma lukunsa rainassa on Helenan ja SS-mies Johanneksen suhde. Oikeastaan juuri se paljastaa mikä tasa-arvon nimeen vannovissa feministeissä natseissa kiehtoo. Siinä alkavat kummasti korkeaposkisen maatiaistytön polvet heikottamaan, kun he ajattelevat komeaa SS-herrasmiestä, tuota brutaalin ylivertaista valloittajatyyppiä. Ehkä Katja Ketun romaanin Kätilö taustalla ei olekaan poliittinen vaan tukahdettu seksuaalinen motiivi.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

VALTAMEDIA TARTTUI INNOKKAASTI ANARKOKOMMUNISTIN KAUHISTELEVAAN "VUOTOON" ISÄNMAALLISESTA KESÄLEIRISTÄ


Kesä on uutisrintamalla hiljaista aikaa, joten mikä tahansa pikkujuttu on tervetullutta ainesta valtamedialle, jos siihen saa vielä kytkeyttyä moralistisen pöyristymisen. Tällöin puhutaan tietenkin "somekohuista". Suurin osa nettikohuista nousee julkiseen keskusteluun "'äärioikeistoa" stalkkaavien päivystävien komukyylien kauhistelevista päivityksistä. 


Tällä viikolla punavihreä nettirinki yltyi hysteeriseen paatokseen, kun toimeton juutalaistaustainen anarkokommunisti Dmitry Gurbanov "paljasti" Kansallismielisten liittouman kesäleirin, jossa eri poliittisista taustoista olleet kansalaiset hassuttelivat keskenään vapaa-aikanaan. 

Näissä äärivasemmistolaisissa syöttiläissä ja vahtikoirissa on tyypillistä, että heidän tekopyhä hurskastelunsa ei tunne röyhkeydessään mitään rajoja. Poliittista väkivaltaa esivaltaa ja poliittisia vihollisia vastaan pitkään agitoinut Gurbanov esiintyykin nyt tviittiensä perusteella jonain laillisuuden ritarina ja paheksuu närkästyneenä, kuinka kesäleiriläiset ovat ampuneet jousipyssyillä tuntemattomaksi jääneiden politiikkojen rintakuviin.

Ylen punavihreille toimittajille tällainen "uutinen" on kuin taivaan mannaa ja he kirjoittivatkin perjantaina 7 Päivää -tyylisen raflaavan roskajutun  Perussuomalaiset selvittää, mitä kohutulla kesäleirillä tapahtui: "Tarkka pitäisi olla siitä kenen kanssa kaveeraa" – tämän tiedämme nyt. Jutun takaa löytyvät ei niin yllättäen tomittajat Merja Niilola ja Eero Mäntymaa, jotka molemmat ovat tunnettuja äärivasemmistolaisia "äärioikeiston jahtaajia".

Uutisjutun kaava noudattaa jo tutuksi käynyttä manipulaatiota, jossa toiseutettu ja demonisoitu "äärioikeisto" on mahdollisesti tehnyt jotain kauheaa, josta se pitäisi saada vastuuseen. Totta kai toimittajat olivat ottaneet yhteyttä Perussuomalaisten johtoon ja haastatelleet puolustukannalla olevaa puoluesihteeri Simo Grönroosia. Hiillostamisen tarkoitus on esittää Persut kroonisesti syyllisenä johonkin sellaiseen, josta hegemoniset punavihreät ja heidän surkeina aisureinaan toimivat "porvarit" eivät satu pitämään. Mitättömien asioiden paisuttaminen mediakohuiksi palvelee establishmentin tarvetta osoittaa yksi ainoa yhteiskunnallinen syntipukki ja uhka – kätevää – koska näin se pystyy peittämään oman syyllisyytensä todellisiin rikoksiin kansaa vastaan.

Leppoisan kesäleirin "vakavaa luonnetta" on haluttu korostaa 
jutussa haastattelmalla rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasta, jolla on sattumoisin vahvat siteet pahamaineiseen äärivasemmistolaiseen lakilobbausjärjestö Demlaan. Tolvanen on riemuissaan kun pääsee uhkailemaan poliittiseen hyötykäyttöön kaapatulla lainsäädännöllä kansallismielisiä:
– Vähintään kunnianloukkauksen tunnusmerkistö täyttyy, Tolvanen sanoo.

"Maalitauluharjoittelu" poliitikoiden kuvilla ei vielä itsessään Tolvasen mukaan täytä rikoksen tunnusmerkistöä. Olennaista on, että toiminnasta on julkaistu kuva, jonka myötä kunniaa loukkaava toiminta tulee asianomaisen ja muun väen tietoon.

Kuvan osittainen sensurointi ei poista teon rangaistavuutta, Tolvanen sanoo.
Google-haulla ei löydy yhtäkään hakutulosta, jossa Tolvanen tuomitsisi äärivasemmistolaisten harjoittaman  poliittisen uhkailun ja kunnianloukkauksen. Toisin kuin näsäviisaat haluavat suurelle yleisölle uskotella, tämän huomioiminen ei ole Whataboutismia, sillä lähtökohtaisesti puolueettomuutta edustavan rikos- ja prosessioikeuden professorin pitäisi tarkastella poliittista uhkailua tasapuolisesti. 

Tolvasen vasemman silmän sokeus ei ole poikkeuksillista, koska suurin osa yliopistojen korkeimmista laintuntijoista on Demlan ideologiaan myötämielisesti suhtautuvia politrukkeja. Hyvänä esimerkkinä on järjestelmän suojelemana "kapinallisena" viihtyvä anarkofeministi Suvi Auvinen, joka kannattaa aatetoveriensa väkivaltaa ja tviittasi jokunen vuosi sitten: "Jos jotain leikataan, niin Stubbilta pää!". Professori Tolvanen ei vaatinut muden Demla-juristien tapaan tuolloin Auviselle syytettä ja mediakin lakaisi murhauhkauksen vaivihkaa maton alle ikuiseen unohdukseen. Syytteitä Auviselle ei herunut vaan päinvastoin järjestelmä on palkinnut hänet sen jälkeen moneen otteeseen. One law for them, and another law for us!

perjantai 11. toukokuuta 2018

EU.N UUSI PERHEENYHDISTÄMISPÄÄTÖS – SUOMALAISET EIVÄT VOI ENÄÄ ITSE PÄÄTTÄÄ KUKA MAAHAN TULEE



Jäsenvaltioiden yläpuolelle asettuva
Euroopan Unioni on pohjimmiltaan loisorganisaatio, joka paisuttaa  kaikin tavoin valtaansa ja byrokratiaansa kansalaisten edun vastaisesti. Se saa voimansa häikäilemättömistä teknokraateista, virkamiehistä ja byrokraatiesta, joille tärkeintä on oma etu ja harhaisen ideologian noudattaminen. 2000-luvun eurooppalaiselle Neuvostoliitolle työskentelevät virkamiehet eivät ole lojaaleja kansoilleen, vaan he ajavat ainoastaan EU:n etua, joka on tarjonnut heille hyväpalkkaisen uran kansakuntien tuholaisina. Petoksellinen asenne selittyy myös sillä, että he eivät ole saaneet äänestäjiltä minkänälaista mandaattia toiminnalleen. Näin ollen kyse ei ole edes demokratiateatterista kuten jäsenmaiden paikallishallinnoissa, vaan pelkästään omavaltaisesta vallankäytöstä EU:n nimissä. 

Tuon kansalaiskontrollin ulottumattomissa olevan klienteelin mielivallan Suomi sai kokea aivan hiljattain, kun EU päätti tuoreella tuomiopäätöksellään pakottaa maamme viranomaiset päästämään maahan lisää kehitysmaiden siipeilijöitä. Asiasta kerrottiin tänään ilmestyneessä Ylen verkkosivujen uutisessa EU:n tuomioistuin pakottaa Suomen helpottamaan perheenyhdistämistä – se ei enää auta satoja alaikäisenä saapuneita pakolaisia, joiden vanhemmat jäivät kotimaahan. 

Jo jutun otsikko on kaikessa härskiydessään julkea, sillä pahamaineinen Ylen vasemmistotoimittaja Eero Mäntymaa kääntää itselleen mieluisan uutisen mutkalle siten kuin kyseessä olisi loppujen lopuksi ikävä maahanmuuttovastainen toimi. Mäntymaalle ei riitä, että Suomeen tuotetaan lisää etnisesti ja kulttuurisesti sopeutumattomia muukalaisia, vaan hän jää kynäilemässään mielipideuutisessa harmittelemaan sitä, että uudesta Eurostoliiton diktaatista huolimatta se ei voi (vielä) kumota demokraattisen kansallisvaltion vanhoja pykäliä, joilla perheenyhdistämiskieroilua rajoitettiin edes jossain määrin.
Nyt Suomi löysää perheenyhdistämistä koskevaa linjaansa. Se ei johdu poliittisesta tahdosta vaan pakosta.

Pari viikkoa sitten EU:n tuomioistuimen tekemän ennakkoratkaisun mukaan vanhempien tulee päästä lastensa luo, kunhan perheenyhdistämisprosessi on aloitettu alaikäisenä. Asiasta kertoi tuolloin Helsingin Sanomat.

Suomen viranomainen ei voi tehdä päätöksiä, jotka ovat ristiriidassa tuomioistuimen ratkaisun kanssa. Se tarkoittaa, että Maahanmuuttoviraston on muutettava linjaansa.
Mitä virkaa on demokratialla ja ylipäätään Suomen valtiolla, jos kerran omavaltainen EU-klikki voi tehdä päätöksiä, jotka kumoavat kansalaisten tahdon? Valtamedia puhuu mielellään länsimaisista arvoista ja demokratiasta, mutta käytännössä eurooppalaiset eivät voi vaikuttaa politiikkaan, vaikka ovat ensin äänestäneet siitä omissa valtiossa. 

Reilussa ja avoimessa fascismissakin kansalaisilla on enemmän sanottavaa kansakuntaa koskevissa tärkeissä kysymyksissä kuin EU:ssa, jossa päätöksiä tekevät kansallisivaltioihin jo lähtökohtaisesti vihamielisesti suhtautuvat Brysselin virkamiehet. Niin kauan kuin Suomi ja muut Euroopan maat kuuluvat Unioniiin kansalaisilla ei ole todellista päätäntävaltaa eikä näin myöskään aitoa vapautta. 

                                                                     
                                                             *********************



TV1, perjantai 11.5.2018 klo 18:30, Puoli seitsemän 

Vieraana vapaa kirjoittaja Maryan Abdulkarim. Leijonapelaajat kertovat mitä äidin tuki on heille merkinnyt ja tutustumme nakkikoppiveneiden tarinaan. Juontajina Susanna Laine ja Mikko Kekäläinen. #puoli7 HD

Lähinnä poppareita ja näyttelijöitä vieraiksi kutsuva Puoli Seitsemän -ohjelma tunnetaan kansallismielisten keskuudessa siitä, että se peruutti aikoinaan popmuusikko Tero Vaaran kutsun. Syy peruutukselle oli Vaaran totuutta pelkäämättömät näkemykset maahanmuutosta. Vimeistään tänään ohjelma näytti mitä väriä se liputtaa, sillä studioon oli kutsuttu Vaaran negatiivinen peilikuva, etnistä suomalaisuutta karsastava somalitaustainen "tasa-arvoaktivisti" (sic) 
Maryan Abdulkarim. 

Tahattomalta komiikalta ei voitu ohjelmassa välttyä, sillä muslimiksi julistautuva feministi on samanlainen oksymoroni kuin valtava kääpiö. Lisäksi puhe suvaitsevaisuudesta kuulostaa vähän hassulta muslimin suusta, sillä vain vähän aikaa sitten paljastui, kuinka Brysselin suurmoskeijassa lietsottiiin uskonveljiä- ja sisaria kivittämään homot. Oman hauskan twistinsä asiaan tuo se, että esimerkiksi Suomessa Setan homot ja homoemot ovat puolustaneet kiihkeästi muslmien maahanmuuttoinvaasiota.


                                                             *********************


TV1,.perjantai11.5.2018 klo 20:00, Pressiklubi 

Huhtasaaren gradukohu paisuu. Onko Suomi aseeton sarjakuristajan edessä? Vieraana kirjailija Jari Tervo. #pressiklubi HD

Vanha jengi koossa taas! Jari Tervolle suotiin jälleen kerran mahdollisuus levittää sairaalloista persukaunaansa. Siinä sivussa hän pääsi tölväisemään niitä suomalaisia, jota ovat äänestäneet väärin. 

Ihanan tekosyyn Tervon vihakampanjalle tarjosi tällä kertaa Perussuomalaisten Laura Huhtasaaren gradusta noussut plagiointikohu, jolle antoi uutta nostetta ruotsinkielinen Yle. Tietty svekomaaninen segmentti on maassa niin vahva, että se voi helposti polkaista ajojahteja ja kampanjoita, joissa lyödään lokaan kansallismielisyys. Vai milloin on saatu seurata päiväkaupalla kohuja vihreiden huumerikollisista, demarien rattijuopoista ja kokoomuksen pahoinpitelijöistä?

tiistai 25. heinäkuuta 2017

YLEN ANALYYSISSÄ PUHUTAAN TURVAPAIKKAPOLITIIKASTA VAIKKA PITÄISI PUHUA INVAASION TORJUMISESTA

"Humanitääriset" avustusjärjestöt edistämässä matalan
intensiteetin kansanmurhaa Euroopassa. Näitä järjestöjä
tukee taloudellisesti eurooppalaisten etuun vihamielisesti
suhtautuva globalistieliitti ja henkilöt kuten George Soros.

Monikulttuurista suopeasti ja suomalaisuuden itsesuojelusta nuivasti kirjoittava Ylen toimittaja Eero Mäntymaa on tehnyt oikein analyysin siitä, mikä EU:n ja Suomen "yhteisessä" turvapaikkapolitiikassa on tällä hetkellä vialla. Ylen verkkosivujen kirjoituksessa Analyysi: EU:n turvapaikkapolitiikka on rikki, eikä Suomea kiinnosta osallistua remonttiin Mäntymaan keskustelunavaus menee jo heti alussa päin mäntyä, kun hän kutsuu luvattomia maahantulijoita "turvapaikanhakijoiksi". 

Turvapaikanhakijoita kehitysmaalaiset ovat de jure vasta silloin kuin he ovat jo de facto rikkoneet lakia tullessaan ilman viisumeja, työlupia ym. vaadittavia asiapapereita Euroopan aluevesille ja sieltä uusmarxilaisten avustusjärjestöjen auttamina EU:n maaperälle. Mikäli heitä pidettäisiin pelkkinä taloudellisina saalistajina ilman asiapapereita – jota he tosiasiassa ovat – ei koko "pakolaiskysymystä" olisi edes olemassa. Etenkin kun alunperin ainoastaan eurooppalaisia koskenut Geneven pakolaissopimus on käynyt ajat sitten vanhentuneeksi ja jota käytetään nykyään pelkästään luvattoman massamaahanmuuton juridisena porsaanreikänä.

Kirjoituksessaan Mäntymaa harmittelee sitä, että Itä-Euroopan maista ainakin Unkari ja Slovakia ovat kieltäytyneet noudattamasta epädemokraattisen EU-eliitin määrämää taakanjakoa, jossa Afrikan ylijäämäväestöä levitettäisiin tasaisemmin Eurooppaan. Kommunistien tapaan EU:n tavoitteena lienee miehittää ulkomaalaisilla koko Eurooppaa, jottei jäisi ainuttakaan etnisesti valkoista kolkkaa. Tuollaiset valkoiset täplät kun olisivat kiusallinen muistutus muille, kuinka paljon parempaa elämä olisi ilman Afrikan kulttuurisesti täysin vieraita muukalaisia.

Vielä suurempana harmistuksena Mäntymaa pitää sitä, että ulkoministeri Timo Soinin johdolla myös Suomi on lopettanut toistaiseksi afrikkalaisten käenpoikien vastaanottamisen, koska muutkaan EU-maat eivät siihen vapaaehtoisesti suostu. Ilmeisesti Suomen pitäisi olla Mäntymaan mielestä se konformistisen nöyrä mallioppilas ja ottaa koko Afrikan invaasio harteilleen.

Toimittaja sentään myöntää, että 160 000:n luvattoman tulijan kiintiö on jatkuvan maahanmuuttoinvaasion suuressa kuvassa pieni määrä. Voisi olettaa, että kun Mäntymaa tiedostaa ongelman hän yrittäisi analyysissään edes viitteellisesti etsiä siihen ratkaisuja. Tätä hän ei tee, vaan pitää invaasiota annettuna asiantilana, johon ei itsessään voi puuttua. On vain löydettävä keinoja sopeutua ja elää sen kanssa. Mäntymaan mielestä kehittymättömien kolmannen maailman turvapaikkaturistit voivat täyttää koko Euroopan ja syrjäyttää kaikki alkuperäisväestöt kunhan vain pyhäksi korotettu EU:n vapaa liikkuvuus toteutuu jatkossakin:
Jos vuoden 2015 tapahtumat toistuisivat, jäsenmaat todennäköisesti tiukentaisivat maahanmuuttopolitiikkaansa ja rajavalvontaansa. Seurauksena menetettäisiin unionin vapaa liikkuvuus, ja paine kasautuisi ulkorajoille, kuten Italiaan, Kreikkaan ja Espanjaan.
EU:n omissa säädöksissä vapaa liikkuvuus on sallittu vain EU:n kansalaisille, joten miten ihmeessä se on muuttunut Mäntymaan mielessä tarkoittamaan sitä, että se koskee myös kutsumattomia afrikkalaisia hiilijalanjäljen kasvattajia?

Kirjoituksen lopussa Ylen toimittaja toivoo EU:n jäsenmaiden löytävän "kadoksissa olleen yhteishenkensä". Tässä hän tarkoittaa maansa pettäneiden poliitikkojen sopua siitä, kuinka massainvaasiota saadaan jaettua eri maiden kesken, vaikka eurooppalaisten suuri enemmistö ei ole koskaan koko maahanmuuttoa pyytänyt eikä sitä halunnut. Eurooppalaista yhteishenkeä kyllä tarvitaan ja sitä onkin runsaasti ruohonjuuritasolla, mutta sillä ei ole mitään tekemistä Brysselin komissaarien ja byrokraattien kanssa. Kun eurooppalainen solidaarisuus puhkeaa kukkaan, ensimmäisenä potkaistaan ulos kansoistaan vieraantuneet Eurostoliiton lakeijat ja heidän perässään maanosaan kuulumattomat vihamielisen kiittämättömät muukalaiset.



Tällaistakin ratkaisumallia on ehdotettu. Yle Watch ei ota
asiaan kantaa, kunhan vain toteaa, että kutsumattomien
siirtolaisten tulvan jatkuessa radikaaleina pidetyt
ratkaisut saattavat muuttua todellisuudeksi.


                                                     **********************************



Yle Fem, tiistai 25.7.2017 klo 11:00, Uusi koti Ruotsissa 

Sarja alkaa, 1/6 Viittomakielinen sarja Ruotsiin tulleista kuuroista maahanmuuttajista. Onko Ruotsi kuurojen luvattu maa? Latvialainen Matilda Bergman ja irakilainen Laith Foad Fathulla kertovat elämästään kahden kulttuurin välissä. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi.



Yle TV1, tiistai 25.7.2017 klo 16:20, Muisti: Kibbutsin hedelmät


Fanny Gurevitsch lähti 80-luvulla kibbutsille töihin satojen suomalaisnuorten tavoin. Hedelmätarhoilla tehtiin pitkää päivää ja pohdittiin tulevaisuutta. Suomenjuutalaiselle Fannylle kibbutsista tuli toinen koti. Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.


Yle Fem, tiistai 25.7.2017 klo 19:00, Sankareita helvetissä

Sarja alkaa. 1/6. Anja Lovén vaarantaa henkensä pelastaakseen noidiksi syytettyjä lapsia Nigeriassa. Andreas yrittää saada avun taifuunin uhreille. Sarja seuraa kuuden tanskalaisen työskentelyä maailman kriisialueilla. HD Äänitekstitys: ruotsi.


Yle Fem, tiistai 25.7.2017, klo 21:00 Historia: Naisten nousu 

2/4. Tohtori Amanda Foreman esittelee ihmiskunnan historiaan vaikuttaneiden naisten merkittäviä tarinoita 10 000 vuoden ajalta, muinaisista ajoista aina nykypäivään. HD Äänitekstitys: suomi.


maanantai 2. tammikuuta 2017

"ÄLÄ JAA VIHAA!" NIINKÖ? NIIN MAKAA KUIN PETAA

Vihreät, punaista suomalaisvihaa jo vuodesta 1987.
Rajatonta maahanmuuttoa luontoa vastaan, rajattoman
omahyväisyyden puolesta.

Ylen punavihreät saivat vihdoinkin kerrottua itseään tyydyttävän uutisen, kun verorahoitteinen mediajätti pääsi kolmen verkkosivujutun voimalla hehkuttamaan Vihreiden nousua Helsingin suurimmaksi puolueeksi. Pääartikkelissa Historiallinen muutos Helsingissä? Vihreät kiilaamassa kokoomuksen edelle suurimmaksi puolueeksi 
Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Jari Pajunen kertoo, että kyse on eurooppalaisesta trendistä, jossa vihreät ovat parantaneet asemiaan isoissa kaupungeissa.

Vaikka gallup-tulos kertoo vain Helsingin poikkeuksellisesta asemasta Suomessa, on se myös merkki yleisen polarisaation kasvusta, josta juuri punavihreät ovat olleet eniten huolissaan –lähinnä siksi, että heidän tuhoisaa kulttuurista hegemoniaa on alettu uhmata. Polarisaatio näkyy myös Helsingin sisällä, sillä punavihreitä kannatetaan enimmäkseen vain alueella, joka käsittää parin kilometrin säteellä Kallion, Vallilan ja Käpylän. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että myös muualla Helsingissä asuvat korkeastikoulutetut ja kulttuuriväki ovat siirtymässä tosikkomaisen fanaatikko Ville Niinistön joukkojen taakse. Hän on yksi niistä suomalaispoliitikoista, joka on kansaa halveksuvalla rasismihysterialla lietsonut suomalaisten ja etenkin helsinkiläisten jyrkkää kahtiajakoa. 

Vihreiden kannatuksen kasvu kertoo siitä, että kansainvälisyydellä mädätetyt hyväkkäät haluavat elitistisesti erottautua tavallisesta kansasta, joka äänestää ja ajattelee heidän mielestään väärin. Tämä ei sikäli ole mitään uutta, koska juuri korkeastikoulutetut tai muuten vain itseään perusteettomasti fiksuina pitävät ihmiset ovat silkasta erottautumisen halusta taipuvaisia kannattamaan todellisuuden kieltäviä utopioita toisin kuin jalat maassa elävä tuulipukukansa. 1970-luvun tuo "fiksujen" porukka koostui taistolaisista, tänään he ovat järjestäytyneet urbaanifriikkien sateenkaarijärjestön eli Vihreiden alle. Aatteellisesti näissä liikkeissä ei ole juuri mitään eroa, sillä pohjimmiltaan myös Vihreät ovat punaisia, vaikka heillä onkin vesimelonin tapaan vihreä kuori. Luonnonsuojelun kanssahan tällä urbaaniporukalla ei ole enää mitään tekemistä.

Suurin osa maamme suurten mediatalojen toimittajista asuu tai on töissä Helsingin punavihreän kuplan sisällä. Heihin kuuluu myös Ylen pahamaineinen vasemmistolaistoimittaja Eero Mäntymaa, joka tunnetaan pakkomielteestä mollata kansallistunnetta, suomalaisuutta, "rasisteja" ja persuja. Tuoreessa kolumnissaan Tee uuden vuoden lupaus – älä jaa vihaa eteenpäin politrukkimme rukoilee, että haittamaahanmuuton vastustajat luovuttaisivat ja lopettaisivat vihatotuuksien levittämisen. Näennäisen tasapuolisuuden nimissä Mäntymaa moittii kevyesti myös vasemmistolaisia, jotka vastaavat kansallismielisten "provokaatioihin": 
Nyt näin ei kaikilla mittareilla ole. Viimeisen parin vuoden aikana Suomesta näyttää tulleen ahdistuneempi ja vihaisempi paikka.

Suuri osa kirjoittamistani uutisista koskee maahanmuuttoa ja niihin liittyviä ilmiöitä, kuten kotoutumista ja sen epäonnistumista, radikalisaatiota, maahanmuuttovastaisuutta ja rasismia.  
(...) Osa siitä tarttuu. Vihaisten viestien pommitus tekee vihaiseksi ja houkuttelee vastaamaan samalla mitalla.
Siis hetkinen, kuka oikeastaan provosoi ja kuka tämän sotkun alun perin aloitti? Suomessa ei olisi juuri minkäänlaista rasismia, ellei sitä olisi varta vasten saatu aikaan tuottamalla maahan aggressiivisia ja kiittämättömiä vieraspopulaatioita. Punavihreät toimittajat, jotka ovat tukeneet uusliberalistien halpatyövoimapolitiikkaa, ovat itse syyllisiä maatamme jäytävään vihaan ja eripuraan. Edes 1970-luvun taistolaisaikoina polarisaatio ei ollut näin vahvaa, sillä kulttuurikommunistit eivät sentään kyenneet avaamaan ovea neuvostomiehittäjälle. Tänään tilanne on suorastaan maanpetoksellinen, koska punavihreiden ja Kokoomuksen kauppakamarinulikoiden tuhotyön ansiosta kaupunkiemme katuja partioivat EU:n tummapintaiset miehitysjoukot.

Muukalaisvyöry on Suomi-neidon povessa oleva avoin märkivä haava, joka ei parane ennen kuin rajat on suljettu tänne kuulumattomilta tunkeilijoilta ja entisetkin turvapaikkapummit on palautettu takaisin kotimaihinsa. Punavihreiden ja heidän oikeistolaisten aisankannattajien kauhistelema viha ei lopu ennen kuin he lakkaavat vihaamasta suomalaisuutta ja lopettavat suomalaisten matalan intensiteetin kansanmurhan, johon loputon maahanmuutto lopulta johtaa. 

Maansa myynyt poliittinen eliitti ja Suomi-neidon haavalla leijailevat punavihreät sittisontiaiset ovat ainoastaan huolestuneita siitä, että heidän tuhoisa valtansa haastetaan ja tuota haastetta he sitten kutsuvat retorisesti "vihaksi". Heille olisi tietysti edullisinta, että kansa pyytäisi lakki kourassa anteeksi olemassaoloaan ja alistuisi ilman vastarintaa globalistien sorvaaman monikulttuurikokeilun uhrilampaiksi. Toivossa on hyvä elää, mutta jo Raamatussa tiedetään kertoa, että kaikella on aikansa; on "aika rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aikansa rauhalla". Nyt on sodan aika.

Kai Murros on Hate.

torstai 22. joulukuuta 2016

HALU KIELTÄÄ VASTARINTALIIKE KERTOO SUOMALAISVIHAMIELISEN ELIITIN PANIIKISTA


Onko Pohjoismaisen vastarintaliikkeen pienimuotoinen toiminta tosiaan Suomen suurin ongelma? Ainakin se näyttää olevan sitä Ylen tv-uutisille ja sen verkkosivulle, jossa Poliisihallituksen kanteesta Vastarintaliikkeen kieltämiseksi kerrotaan tänään peräti kolmen artikkelin voimalla.

Ensimmäisessä jutussa Poliisihallitus nostaa kanteen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkauttamiseksi kerrotaan poliisijohtaja Seppo Kolehmaisen antamasta tiedotteesta:

Katsomme Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen toiminnan olevan olennaisesti vastoin lakia ja hyviä tapoja, joten kanteen nostaminen ja asian saattaminen tuomioistuimen arvioitavaksi toiminnan lakkauttamista varten on perusteltua, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoo tiedotteessa.
Erikoista Poliisihallituksen tiedotteessa Vastarintaliikettä vastaan on se, että päätös kanteen nostamisesta tehtiin vain päivä sen jälkeen kun Helsingin käräjäoikeus aloitti pääkäsittelyn liikkeen aktivisti Jesse Torniaista vastaan. Miksi kolme kuukautta kestänyt harkinta kanteesta tehtiin juuri eilisen oikeudenkäynnin jälkeen? On syytä kysyä, toimiiko Suomessa länsimainen vallan kolmijako-oppi ollenkaan. Ainakin toimeenpanovallan ja tuomiovallan itsenäisyys on tullut kyseenalaiseksi, sen verran yhdessä ne näyttävät Vastarintaliikkeen asioita yhdessä suhmuroivan.

Pahamaineinen Ylen vasemmistolaistoimittaja Eero Mäntymaa kertoo oman mielipiteensä mahdollisesta järjestön kiellosta yhdistyslain asiantuntija Lauri Tarastin suulla jutussa Vastarintaliikkeen lakkauttaminen tekisi uusnatsien propagandasta laitonta. Lauri Tarasti:

– Suunniteltu kokoontuminen yhdistyksenä on sitten rangaistava teko. Ei voi jatkaa mitään toimintaa, joka on rekisteröimättömän yhdistyksen nimissä tehty.
Koska kansallissosialistiseen järjestöön kuuluvia ihmisiä ei voi kieltää eikä tappaa (johon varmasti liberaaleilla olisi halua mutta ei rohkeutta) toiminta tullee mahdollisen kieltämisen jälkeen siirtymään uuden järjestön nimiin tai jopa maan alle. Jälkimmäisen mahdollisuuden kohdalla Vastarintaliikkeestä tulisi todellinen vastarintaliike.

Suomalaisvihamielisen hallinnon nyrkkinä toimiva poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen avaa Ylen jutussa Poliisiylijohtaja: Vastarintaliike pitää lakkauttaa väkivaltarikosten ja vallankumouksellisuuden takia poliisin perusteita kieltämispäätöksen tueksi:

Kolehmainen sanoo Yle Uutisten haastattelussa, että vähintäänkin yhdistyksen sateenvarjon alla tehdyt väkivaltarikokset ovat yksi elementti sen tueksi, että järjestön toiminta on lainvastaista.

– Sitten jos tutkii heidän ohjelmajulistuksiaan tai asiakirjoja, joita on saatavilla, niin pyritään kuitenkin lainvastaiseen yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseen. Näistä seikoista se arvio sitten koostuu, Kolehmainen sanoo.
Kansan oikeutettua raivoa tukahduttaakseen viranomaiset haluavat nyt kieltää aidot oppositiot, jotta jäljelle ei jäisi muuta kuin kosher-konservatiivisuudella vesitetty Perussuomalaisten puolue, joka ei ole lopulta muuta kuin järjestelmälle hyödyllinen valeoppositio. Sen sijaan vallankumousta avoimeisti julistavat kommunistit ja anarkistit saavat edelleen jatkaa rauhassa toimintaansa valtion erityisessä suojeluksessa.

Kieltohalujen sijaan maassamme olisi pohdittava vakavasti sitä, mikä yhteiskunnassa on mennyt niin paljon pieleen, että se synnyttää kansallissosialistisia liikkeitä. Valitettavasti tämä ei näytä olevan näköpiirissä, sillä kuten todellisuuden kieltävässä demokratiailveilyssä aina, julkisuus ja viranomaiset eivät kykene muuhun kuin painamaan paniikkinappulaa, joka vapauttaa heidät puuttumasta "oireen" juurisyyhyn.


Toisessa Ylen jutussa Kolehmainen perustelee kieltopäätostä sillä, että "väkivaltaisten ja avoimen rasististen järjestöjen toiminnalle ei pidä antaa sijaa suomalaisessa yhteiskunnassa". Mitä epämääräisen rasismin tuomitseminen sitten tarkoittaa? Sitä, että Vastarintaliikkeen kieltämisen jälkeen syyte "rasismista" voi lain mielivaltaisen tulkinnan mukaan merkitä kaikkien järjestöjen tukahduttamista, jotka puolustavat suomalaisten etnistä intressiä seitsemän miljardin potentiaalista vapaamatkustajaa vastaan. Punavihreän moraliteetin vankina oleva valtionjohto ja virkamiehet sallisivat tulevaisuuden visioissaan vain monikulttuurisen anti-rasismin, joka on todellisuudessa koodisana valkoisten elintilan riistämiselle ja matalan intensiteetin kansanmurhalle. Vaikka Vastarintaliikkeen politiikka ei miellyttäisikään, täytyisi jokaisen isänmaallisen vastustaa näkyvästi sen kieltämistä, sillä kiellon seurauksena tullaan avaamaan totalitaristinen ovi kaikkien suomalaisten asiaa puolustavien järjestöjen kriminalisoimiseksi.

Jos maassa olisi joku kiellettävä ja tuomiolle pantava, niin se olisi ainakin nykyinen hallitus ja sen sisäministerit Petteri Orpo ja Paula Risikko. Heidän rikollisilla päätöksillään maahan on päästetty viime vuoden loppukesästä lähtien yli 40 000 Euroopan ulkopuolista hyvinvoinnin saalistajaa, joiden olisi pitänyt Dublin-sopimuksen perusteella jäädä Balkanille ja Kreikkaan. Jos täsmällisiä ollaan, niin näillä maahantunkeutujilla ei ole oikeutta tulla Euroopan rajojen sisäpuolelle ollenkaan. Kansan tahdon vastaisesti vihamielisiä muukalaisia maahamme päästäneellä hallituksella on jo nyt verta käsissään, sillä tummapintaiset EU:n miehitysjoukot ovat sekä raiskanneet että tappaneet suomalaisia. Kansantuomioistuin tulee sitten aikanaan arvioimaan heidän tekonsa.

                                                   ***************************



Yle TV1, Torstai 22.12.2016 klo 21:05 A-studio: Talk Yle 

Hallitus kompastuu toistuvasti perustuslakiin. Studiossa kansanedustajat Mauri Pekkarinen, Maarit Feldt-Ranta, Sampo Terho ja Emma Kari. Juontajana Jan Andersson. #yleastudio HD


Vihreiden punaraivotar Emma Kari puolustaa 2000-luvun alussa mädätettyä uutta Suomen perustuslakia, sillä se salli kommunistisesti samat oikeudet maahantunkeutujalle, kunhan vain on ensin ymmärtänyt astua rajan yli ja sanoa taikasanan "Asyl". Siellä missä taistellaan suomalaisten säilymistä vastaan, siellä punavihreä khmeri Emma Kari!


Yle TV1, torstai 22.12.2016  klo 22:45, Exodus: Matkamme Eurooppaan 

3/3. Eurooppaan pyrki viime vuonna miljoona pakolaista. Heistä 75 tallensi itse vaarallisen matkan aavikoiden, Välimeren ja monen rajan yli kohti unelmiensa maata, myös Suomea. Sarja näyttää elämän otsikoiden takana. HD



Yle TV2, torstai 22.12.2016 klo 20:05 Alias Lönnrot

6/6. Rakkauskirje ja some. Ali Jahangiri ja Mariska stalkkaavat suomalaispareja rakkaudenkiilto silmissä. Ali kohtaa Kalevauva.fi-yhtyeen ja pohtii muun muassa onko kananpersetukka merkki suomalaisuudesta. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suom

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

SUOMALAISET JUHLISTIVAT SANKOIN JOUKOIN HELSINGISSÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ - VALTAMEDIA TUSKASTUNUT

Osa 612-soihtukulkueesta.

Eilen itsenäisyyspäivänä kolmatta kertaa järjestetty 612-soihtukulkue Helsingin Töölöntorilta Hietaniemen sankarihautausmaalle oli menestys, joka selvästi kismittää suomalaisvihamielistä valtamediaa kuten Yleisradiota. Viime vuonna kulkueeseen osallistui Ylen virallisten tietojen mukaan tuhatkunta ihmistä ja tänä vuonna kulkue oli reilusti yli kolme kertaa pitempi. Poliisi kertoikin pitkään, että soihtukulkueeseen osallistui noin 3000 marssijaa, vaikka samaan aikaan vasemmistomediat kuten Kansan Uutiset yritti harmistuneena vähätellä määrää puhumalla "700-1200 osallistujasta". Tällaisella laskevalla käyrällä KU väittänee viikon päästä, että marssille osallistuikin vain "50 natsia". Liekö syynä valtamedian vähättelevä toiveajattelu, joka sitten tarttui myös poliisiin, kun se myöhemmin tiedotti, että osallistujia oli "noin 2000". Todennäköisesti oikea luku on lähempänä kolmea tuhatta.

Tänään soihtukulkuetta ei ainakaan Ylen puolella kommentoitu mitenkään, ehkä siksi että se katsoo vaikenemisen olevan parempi strategia kuin runsaslukuisen isänmaallisen marssin ruodinta, sillä se saattaa rohkaista entistä enemmän tavallisia suomalaisia osallistumaan kansallismielisiin tapahtumiin. 

Koska kulkueesta ei voi kertoa mitään positiivista, Yle uutisoi verkkosivuillaan näyttävästi marssin jälkeen syntyneestä sotkusta Hietaniemen hautausmaalla. Uutisessa Perussuomalaisten kansanedustaja vaatii tutkintaa 612-kulkueen toimista esitetyt syytteet ovat vielä varmistamattomien, mutta erittäin todennäköisten lähteiden perusteella paljastumassa suurilta osin perusteettomiksi. Siksi poliittisia irtopisteitä kerjäävän kosher-konservatiivisen kansanedustaja Ari Jalosen (ps) julkinen närkästyminen saattaa osoittautua noloksi julkisuustempuksi. Yleisten tietojen mukaan hautausmaa oli ollut siivoton aamulla, vaikkei nuotioita näkynyt järjestäjien ja poliisien poistututtua paikalta eilen illalla. Soihtujätteitä toki illasta jäi ja sitä kulkueen järjestäjä 612.fi myös pahoitteli tänään julkisesti. Osallistujien määrä yllätti kaikki, jonka vuoksi vain kulkueen alkupää kuuli esitetyn ohjeistuksen. Informaatiokatkos marssijoiden ja järjestäjien välillä on tietenkin valitettava työtapaturma, siitäkin huolimatta, että ainakaan osallistujat eivät ole uusimpien tietojen mukaan potkineet lyhtyjä, murjoneet hautakiviä ja sytyttäneet nuotioita. Kuka tällaiseen saattaisi syyllistyä, varsinkin kun teoilla on vielä mahdollisuus mustamaalata kansallismielisiä? The usual suspects.

Monelta suunnalta on tihkunut tietoa, että Rasmus-järjestön eräs ulkoparlamentaarinen uloke, anarkistinen A-ryhmä, olisi marssin jälkeen kerännyt soihtuja ja koonnut niistä rovioita lavastaakseen 612-soihtukulkueen osallistujat moukiksi. Puskaradion kautta on myös kuultu, että poliisi on ottanut viime yönä kiinni kuusi henkilöä hautausmaalta. On erittäin todennäköistä, että kiinniotetut liittyvät vahvasti tähän "soihtukaustiin". Nämä nihilisti-anarkistit ovat sitä samaa seurakuntaa, joka on koko syksyn poltellut autoja sekä kesäkuussa Vantaan bussivarikon, jossa viisi bussikuskia joutui hengenvaaraan. Yle Watch seuraa soihtukausti-tilanteen edistymistä ja tulee kertomaan asiasta tarkemmin kunhan tiedot tulevat ensin varmistetuiksi.

Eniten mediaa kiinnosti tietenkin kansallissosialistisen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) järjestämä itsenäisyyspäivän mielenosoitusmarssi pari kolme tuntia ennen 612-soihtukulkuetta. Noin parisataa osallistujaa käsittänyt poliittinen marssi lähti liikkeelle Hakaniemen torilta, jonne oli ennen mielenilmauksen liikkeelle lähtöä kello 16.00 kerääntynyt valtava määrä myös poliiseja ja ennen kaikkea skuuppia janoavia toimittajia. Lähinnä muukalaisinvaasion ihanuuteen ja suomalaisten "rasismiin" keskittyvä Ylen punavihreä toimittaja Eero Mäntymaa yrittää olla puolueeton reportteri jutussaan Näkökulma: Itsenäisyyspäivä oli poliisin taidonnäyte, jossa hän kertoo myös Vastarintaliikkeen marssista. Tosiasiassa objektiivisuus on vain näennäistä ja Mäntymaa naamioi oman harmistuksensa "yleiseen huoleen" kirjoituksensa lopussa:
Kiukku uusnatseja kohtaan tuskin kuitenkaan laantuu. Itsenäisyyspäivän jälkeen pestään varmasti jälkipyykkiä siitä, sallitaanko uusnatsien marssit jatkossakin Suomen kaduilla. Poliisihallituksen sopii esittää pikaisesti kantansa siitä, tuleeko kansallissosialistinen Vastarintaliike lakkauttaa vai ei.
Toimittajien epäammattimaisen arvolatautuneen asenteeen voi jotenkin vielä ymmärtää, mutta mitä sanoa "kansallismielisestä", joka on julistanut myötähävettävän leikkisodan PVL:ää vastaan? Tällaisia hiippareita on yleensä löytynyt kansallismielisen liikkeen kosher-konservatiivisesta hajottajasiivestä, mutta Facebook-suurus Jiri "piri-Jiri" Keronen muodostaa itsensä kanssa aivan oman heimonsa, jota voisi nimittää kansallismieliseksi kosher-liberaaliksi. Oulun ja Turun noloimmaksi gootiksi kutsutun Kerosen suurin saavutus lienee valinta aikoinaan Muutos2011 -puolueen johtoon, jonka jälkeen puulaaki alkoi upota ikuiseen unohdukseen. 

Jo pari päivää ennen marssia Jiri Keronen vaati Facebook-sivullaan 612-kulkueen järjestäjiä irtisanoutumaan SVL:stä ja kieltämään heiltä osallistumisen kulkueeseen. Tällaisilla vaatimuksilla liberaalina esiintyvä Keronen osoittaa olevansa itse kavahtamansa totalitaristi, joka on valmis sulkemaan isänmaallisesta tapahtumasta kansalaisia ulos poliittisten mielipiteiden vuoksi. 

Sitä paitsi luulisi jokaiselle käyneen jo ajat sitten selväksi, että vasemmiston ja sille suopean median lepyttely on loputon suo ja se päättyy vasta sitten, kunnes kaikki kannattavat samoja asioita kuin suomalaisvihamieliset punaiset. Teetpä tai sanotpa mitä tahansa, kansallismielinen on medialle ja vasemmistolle aina "natsi".  Itsenäisyyspäivänä nähty Helsinki ilman natseja -mielenosoitus kertoi selvää kieltä siitä, että vasemmisto ei kestä ideoiden vapaita markkinoita, vaan se haluaa poliittisella painostuksella, moraalisella kiristämisellä ja ovelalla syyllistämisellä estää kilpailevien, työväenluokassa paremmin kaikupohjaa saavien kansallisten liikkeiden toiminnan. Siksi ainoa oikea vastaus Kerosen kieltovaatimukselle voi olla vain tämä:



Sen verran Jiri Kerosta 612-järjestäjien yksiselitteinen asenne risoi, että hän päätti järjestää yhden miehen Keronen-shown PVL:n marssia vastaan huutelemalla ja kuvaamalla mielensosoitusta. Kerosen oma esiintyminen on puolestaan tallentunut tälle YouTube-videolle. Omasta performanssistaan Keronen kirjoittaa tänään 7.12.2016 Facebook-sivullaan mm. näin:
Itse natsien ja vastamiekkarin antifasistien touhusta jäi tosin sellainen kuva, että rukoilen enemmän kuin koskaan aikaisemmin, että saisin syövän tai jäisin auton alle. Voi luoja sitä laumakäyttäytymisen ja auktoriteettiuskon määrää, kun tyypit huutavat "saastat ulos", vaikka itse edustavat lähinnä sitä geenipoolin heikompaa ainesta. Tai sitä rinkirunkkailua, kun vasurit huutavat toisilleen "ei natseja mihinkään". Varmaan nyt saitte paljon aikaiseksi? Toivottavasti olen kuollut ennen kuin Suomi täyttää 100 vuotta, koska en ihan oikeasti enää halua olla osa tätä lajia. Olisinpa joku kivi tai mursu tai kookospuu tai jotaki, niin säästyisi tältäkin myötähäpeältä. 
Kuvaamani materiaali tulee Internetiin Creative Commons -lisenssillä, mikäli en päädy poistamaan sitä muistikortiltani jatkuvasti karttuvan kääpiöpornokokoelmani alta. Koska olen laiska paska, on materiaali YouTubessa ehkä joskus ensi kesänä.
Keronen kai uskoo olevansa suurikin kansan tribuuni ja kansallismielisen liikkeen guru, jolla on rahkeita arvostella PVL:n aktiiveja "heikompana aineksena". Kun katsoo marssijoiden vetreää yleistä habitusta ja vertaa sitä Keroseen, niin tuollainen lausunto saa aivan omiin sfääreihin nousevan huumoriarvon:

Jiri Keronen

Hallitsevan median harmiksi PVL:n mielenosoitus sujui rauhalliseksi yhtä pientä välikohtausta lukuunottamatta. Anarkistivoimien ainoa uskalias kamikaze, Jari "Laku" Laine, pääsi viime vuoden itsenäisyyspäivän tapahtumien tapaan myös tänä vuonna otsikoihin, sillä tällä kertaa hän yritti läskeillään halata kuoliaaksi PVL:n lipunkantajan. Pienen kieriskelyn jälkeen nenästä verta vuotanut Laine vietiin poliisin kaappiautoon, jossa odotti kiinniotettu ruotsalainen PVL-aktiivi. Poliisin ratkaisu panna nahistelijat samaan kaappiautoon oli outo, sillä maassa maannut Laine sanoi poliiseille nimenomaan olevansa paikalla "vastustamassa natseja". On vaikea sanoa, oliko poliisin virhe tarkoituksellinen vai ei, mutta sitä Laine tuskin jäi miettimään, vaan käytti raukkaimaisesti tilannetta hyväksi ja kävi käsiksi kädet selän taakse nippusiteillä sidottuun ruotsalaismieheen. Varmistamattomien lähteiden mukaan ruotsalaisaktivisti olisi päässyt siteistään irti ja ehtinyt antaa pari vastalyöntiä ennen kuin poliisit puuttuivat tilanteeseen ja neutralisoivat Laineen etälamauttimella. Kuten Iltalehtikin tietää, ruotsalaismiehelle ei käynyt kovin pahasti. Ensiavun jälkeen hänet oli nähty hyvissä ajoin ennen 612-kulkueen lähtöä.

Kaikkea machoilua ja soturimeininkiä virallisesti vastustava vasemmisto on ollut eri foorumeilla erittäin ylpeä laumansa alfauros Laineen halpamaisesta hyökkäyksestä, mikä kertoo aika paljon poliittisen konkurssin partaalla olevan vasemmistoliikkeen henkisestä tilasta. Uskaltavatko he katsoa itseään peiliin ja tunnustaa olevansa globalistien kaappaaman valtiokoneiston työkaluja taistelussa kansojen itsemääräämisoikeutta puolustavia toisinajattelijoita vastaan? Miksi he eivät itsenäisyyspäivänä hyökkää orjuuttavaa globalisaatiota kannattavien suuryritysten, pankkiirien, poliitikkojen, korruptoituneen yliopiston ym. rappioysteemin mätiä tukijalkoja vastaan, vaan löytävät vihollisekseen piskuisen dissidentti-joukon, jota järjestelmä vihaa kaikkein eniten. Syy on ilmeinen: 2000-luvun jälkibolshevistiset antifaviritykset ovat osa Systeemiä, sen likaisen työn tekijöitä, hyödyllisiä idiootteja.

Toisaalta jos hyvin käy, tiedä vaikka Jari Laineesta tulisi seuraavissa vaaleissa Vasemmistoliiton ääniharava, sillä 
puolue suorastaan syleilee sen helmoissa viihtyviä räyhä-anarkisteja. Se näkyi myös PVL:n vastamielenosoituksessa, jonka pääjärjestäjinä olivat Vasemmistoliiton vasemmistonuoret ja anarkistien Varis-verkosto. Mitä enemmän vasemmisto marginalisoi itseään, sen parempi suomalaiselle työväenluokalle.



sunnuntai 1. marraskuuta 2015

YLE YRITTÄÄ EPÄTOIVOISESTI LOATA KRIITTISIÄ UUSMEDIOITA



Yleisradio on lähtenyt tänään 1.11.2015 raivoisan epätoivoiseen vastahyökkäykseen kolmen artikkelin voimalla vaihtoehtomedioita vastaan, joita se kutsuu ylenkatseellisesti vastamedioiksi. Toimittaja Eero Mäntymaa teki puoli yhdeksän tv-uutisiin aiheesta asenteellisen reportaasin, jossa uudet mediahaastajat pyrittiin muutaman esimerkin kautta leimaamaan pelkiksi valheen levittäjiksi. Uutisessa yritettiin vakuuttaa kansalaisille erilaisten auktoriteettien suulla, että parempi vain luottaa valtamedioihin. Aihetta käsitellään yksityiskohtaisemmin Ylen verkkosivujen jutuissa kuten 
Holokausti on myytti ja muita väitteitä – näin toimii suomalainen vastamedia, jossa mainitaan myös Yle Watch, joka esitetään yhtenä tietolähteenä vaihtoehtomedioille.

Kaksi muuta juttua, 
"Kansa on kyllästynyt manipulointiin, kontrolliin ja valehteluun" – tämän vuoksi MV-lehteä luetaan ja Näin somehuhusta tulee "totta" – tarkastelussa kolme vastamedian uutista, ovat sitä samaa olkiukkoargumentteihin perustuvaa harhautusta, jossa muutaman virheellisen tiedon avulla pyritään kyseenalaistamaan vaihtoehtomedioiden muukin uutisointi. Alussa mainitussa artikkelissa yritetään maahanmuuttokritiikki saada näyttämään perusteettomalta ja naurettavalta, vaikka monet esitetyt ongelmat ovat totisinta totta. Esimerkeiksi on otettu ne poskettomimmat olkiukot kuten "Ruotsissa raiskataan yli 60 000 naista joka päivä". Tämän varjolla voidaan sitten kiistää kaikki muu faktoihin pohjautuva monikulttuurin kritiikki.

Samaa metodiahan voisi sovittaa yhtä lailla Yleen, sillä se ei ainoastaan tuota virheellista ja vinoutunutta informaatiota, vaan se myös tietoisesti vaikenee asioista, jotka ovat sen viralliselle monikulttuuriagendalle haitallisia. Miksi se, ja toinen mediamammutti Helsingin Sanomat, eivät kertoneet esimerkiksi mitään shiiamuslimien massiivisesta marssista, joka pidettiin Helsingissä 25.10.2015? Videolla näkyy pelottavalla tavalla millainen vihamielinen voima on syntymässä Suomeen avoimien rajojen politiikan seurauksena. Se on vaiennut myös kokonaan
 tuhansien elintasosurffaajien väkivaltaisesta ja luvattomasta tunkeutumisesta Sloveniasta Itävaltaan, josta sen sijaan netissä toimivat kriittiset mediat ovat kertoneet ainoina Suomessa. 

"Kansa on kyllästynyt manipulointiin, kontrolliin ja valehteluun" – tämän vuoksi MV-lehteä luetaan -artikkelissa yritetään luoda vaihtoehtomedioista ja niitä lukevista ihmisistä mielikuva vainoharhaisista "itsetuntovammaisista", koska ne esittävät muka ristiriitaisesti että valtamedioiden uutisointi on "Punavihreää oikeistolaista suvakkipropagandaa". Tosiasiassa tässä ei ole mitään ristiriitaa kuten eräs somen kansalaisvaikuttaja on todennut:
Sitäpaitsi se, että Yle ajaa sekä punavihreiden että Kokoomuksen asiaa ei ole ristiriidassa, koska molemmille on yhteistä se ajatus, että Suomen kansalla ei ole mitään väliä, vaan Suomessa on kyse tiettyä maantieteellistä aluetta hallinnoivasta valtiokoneistosta ja se on ihan sama keitä tuon alueen asukkaat ovat.

Selvää on, että Ylen epäluotettavuus on paljon vakampi asia kuin vaihtoehtomedioiden, sillä sen uutistoiminta on verovaroin kustannettua ja sillä on takanaan palkatut ammattitoimittajat. Helsingin Sanomien tapaan sen tuottama journalismi ei ole silti sen kummempaa kuin jonkun konformistisen lukiolaistytön mielipidekirjoittelu, josta hyvänä esimerkkinä toimittjaharjoittelija Jani Tanskasen tendenssimäinen kyhäelmä Muumit auttavat pakolaisia ja mollaavat rasisteja, jossa vasemmistolaispiireissä hilluva toimittajalupaus esittää piilotetun toiveen väkivallan käyttämisestä toisinajattelijoita kohtaan:
Muumikirjat siis vaikuttavat sanovan, ettei suvaitsevaisen tarvitse suvaita rasistia. Rasistin silmät saa häikäistä tai rasisti saa kaivaa itsensä hiekkaan ja jäädä sinne.

Ylen hyökkäys kohdistuu ennen kaikkea Mv-lehteä vastaan, vaikka ideologisesti Magneettimedia on sille vaarallisempi ja vastenmielisempi julkaisu. Syy Mv-lehden mustamaalaamiseen johtuu sen valtaisasta lukijavolyymista, joka uhkaa ihan tosissaan maamme pystyyn kuolleita pravdoja. Mv-lehti ei kuitenkaan itse tuota juurikaan omaa aineistoa, vaan sen materiaali koostuu enimmäkseen ulkomaisten lehtijuttujen suomennoksista ja kotimaassa julkaisujen juttujen referoinneista. Yleensä lähteet ja linkit on mainittu juttujen yhteydessä, joten lehteä itseään on vaikea syyttää virheellisestä informaatiosta.

Mikä on sitten sitten saanut Ylen tässä asiassa liikkeelle näin valtavalla kiihkollla? Se on selvästi huolissaan omasta asemastaan ja yrittää siksi näillä raporteillaan torjua sitä koskevan kritiikin osoittamalla sormella sen haastajia. Tämän päiväisissä artikkeleissa räävitään ja mustamaalaataan olan takaa uusia mediapelureita, mutta ei annata vastausta sille miksi ne ovat ilmestyneet markkinoille. Siksi, että Ylen tiedostus on kiistämättä puolueellista ja vinoutunutta, koska sen virallisena tehtävä on tukea monikulttuurista ideologiaa. Silloin kun tiedottamisessa palvellaan jotain ideologiaa, jää totuus monesti väkisinkin toiseksi. Juuri tähän markkinarakoon vaihtoehtomediat ovat iskeneet. Yle ja sen markkinavetoinen sisar Helsingin Sanomat eivät voi syyttää tilanteesta kuin itseään.



maanantai 3. elokuuta 2015

MEDIAN NATSIJAHTI KÄY JO YLIKIERROKSILLA



Viimeisen parin viikon aikana valtamedioiden itse tuottamat some-kohut ja uusnatsien nujakoinnit poliittisten vastustajien kanssa ovat saaneet toimitukset niin tolaltaan riemusta, että poliittisten intohimojen päästessä valloilleen kaikki lähdekritiikki ja objektiivisuus on heitetty romukoppaan. Samalla se kertoo karua kieltä median rappiosta, jossa sen päätehtävä tiedonvälittäminen on vaihtunut puhtaaksi propagandaksi.

Viimeisin joukkonärkästyminen koettiin viikonloppuna kun kansallissosialistinen Suomen Vastarintaliike järjesti 
Jyväskylässä Neste Oil Rallyn aikana mielenosoituksen. Se miten tapahtumien kulku kerrottiin valtamedioissa kuten Ylen uutisissa muuttui koko ajan sen mukaan kun valheellista tietoa jouduttiin korjaamaan. Aluksi myös Yle uutisoi muiden medioiden tapaan, että natsit hyökkäsivät käskystä ja ilman syytä tavarataloon, jossa he hakkasivat satunnaisia ihmisiä. Sittemmin paljastui, että tavarataloon mentiin, koska siellä oli aiemmin Jyväskylän kirjastoepisodiin osallistuneita anarkisteja, joten hyökkäyksen kohteeksi joutuneet eivät olleet mitään sivullisia ohikulkijoita. Valtamedioiden tasosta kertoo se, että Vastarintaliikkeen oma tiedonanto tapahtumasta on paljon lähempänä totuutta kuin vaikkapa Ylen raportit. Vastarintaliikkeen tiedotteessa sanotaan:
Tapahtuma piti sisällään marssin kaupungin halki sekä lentolehtisten jakoa. Ihmisten palaute aktivisteille oli pääosin positiivista. Tapahtuman loppupuolella paikalle saapui agressiivisesti käyttäytyneitä antifasisteja, joista yksi on tunnistettu tunnetuksi antifasistiksi Arto Savolaiseksi. Savolainen on aikaisemminkin ottanut aktivistien kanssa yhteen Jyväskylän kirjastossa vuonna 2013 sattuneessa joukkotappelussa. Tuolloin häntä puukotettiin tappelun yhteydessä.  Ryhmä oli poistumassa paikalta, kun Savolainen alkoi uhittelemaan ja viittomaan väkeä tulemaan tappelemaan. Hän lähti kavereidensa kanssa samaan suuntaan kun mihin aktivistit olivat matkalla. Pian tilanne eskaloituikin tappeluksi ja antifasistien mukanaan tuoma ongelma hoidettiin pois alta. Poliisi tuli kauppakeskukseen sisälle jossa he kaasuttivat väkeä. Tämän jälkeen tilanne hyvin pitkälti rauhoittui. Tämän jälkeen poliisi saartoi mielenosoitukseen osallistuneet ja ilmoitti ottavansa kaikki kiinni.  Suurin osa kolmestakymmenestä kahdesta kiinniotetusta on nyt vapautettu. Putkassa on vielä seitsemän henkilöä. Lehtitietojen mukaan neljäätoista epäillään rikoksesta. Rikosnimikkeet ovat pahoinpitely, väkivaltainen mellakka sekä väkivaltaisen mellakan johtaminen.  Palaamme tarkemmin asiaan myöhemmin.

Pääkohteeksi valittu Arto Savolainen ei ollut pelkkä kirjasto-kaustin uhri vaan hänet tuomittiin samassa kahinassa itsekin väkivallan käytöstä. Savolainen on istunut vankilassa ja häntä voi pitää täysin perustellusti vasemmistolaisena taparikollisena. Ensimmäisissä uutisissa tätä ei mainittu missään, eivätkä valtamediat ole vieläkään maininneet mitään siitä, että myös Savolainen tuomittiin kirjastokaustissa, joten hän ei ollut pelkkä uhri kuten media häntä kuvaa edelleen. 

Oman mielenkiintoisen lisän Ylen tiedottamiseen tuovat "puolueettomat silminnäkijälausunnot". Sattumoisin Ylen uutisissa mainittu silminnäkijälausunnon antaja "Anssi" olikin vasemmistohenkinen toimittaja Anssi Koskinen, joka jutun perusteella näyttää olleen paikalla "täysin sattumalta". Myöhemmin esiin tulleiden tosiasioiden valossa Koskisen silminnäkijähavainnot on nähty vahvojen punavihreiden silmälasien läpi. Vastaavasti Helsingin Sanomille tapahtumista kertonut "sivullinen" oli vihreiden monikultturisti Kyösti Ylikulju. Erikoista on myös se, niin ikään Helsingin Sanomille tapahtumasta "asiantuntijalausunnon" antanut tunnettu vasemmistotoimittaja ja luvattoman nationalistirekisterin ylläpitäjä Mikael Brunila on Marko Savolaisen hyvä tuttu ja facebook-kaveri. Facebookissa vaikuttava Poliittisen Korrektiuden Parhaat -sivusto kertoo miksi Brunilan asema äärioikeistoasiantuntijuuden puhuvana päänä on kovin ongelmallista:

Ottamatta tässä vaiheessa sen enempää tai vähempää kantaa Jyväskylän tapahtumiin, asiaan liittyvään uutisointiin on syytä ottaa heti alkuun kantaa.  Kun Mikael Brunilan kaltainen äärivasemmistolainen kaivetaan esiin "äärioikeistoasiantuntijaksi", tilanne on kääntäen sama, kuin sellainen jossa kansallissosialisti toimii istuvana tuomarina juutalaisen asiassa. Ihmeellinen on aikamme - huonosti naamioitu toisinto 1970-luvun Kekkosslovakian YYA-terrorista. "Pidän huonona, että perustuslaissa turvattua sanan ja kokoontumisen vapautta käytetään väärin. Aletaan mellakoimaan ja rähinöimään. On huolestuttava piirre, että väkivaltaa kohdistetaan sivullisiin ja virkatehtäviä suorittavaan poliisiin." Ylläpito pitää huonona sitä, jos poliisiylijohtaja valehtelee julkisesti. Sellaisessa yhteiskunnassa, joka julistaa olevansa "demokratia" ja "kansalaisyhteiskunta.Jyväskylästä tihkuneiden tietojen mukaan mitään "rynnäkköä tavarataloon" ei ole tapahtunut ja toinen osapuoli oli ihan kaikkea muuta kuin "sivullisia". Nämä "sivulliset" olivat se surullisenkuuluisan Jyväskylän edellisen episodin (laittomana järjestyksenvalvojana laitonta astaloa heilutellut) aiheuttanut anarkisti (joka on tuomittu myös huumausainerikoksista) ja tämän kaksi nais- ja kaksi miespuolista anarkistikaveria. Nämä anarkistit provosoivat alkuun huudoilla SVL:n mielenosoitusta ja kun se ei riittänyt, anarkistit kävivät päälle ja alkoivat töniä. SVL on ilmoittanut julkisestti puolustautuvansa tällaisessa tilanteessa. Ja näin tilanne repesi käsistä. Anarkistit aloittivat, jälleen kerran. Erkkomedian kampanjalta aluksi näyttänyt Suuri Natsijahti alkaa saamaan entistä rumempia piirteitä. Nyt näyttää siltä, että tällä ajojahdilla on poliittinen ohjaus.  * * * Jk. Kun polliisisetä on huolestunut siitä, että "väkivaltaa kohdistetaan sivullisiin ja virkatehtäviä suorittavaan poliisiin", tavallisten suomalaisten pitäisi olla aidosti huolissaan siitä, etä miksi poliisi antaa sosiaalitukivallankumoustaan puuhastelemvan anarkistisakin pistää säännöllisesti paskaksi julkista&yksityistä omaisyutta ja kohdistaa väkivaltaa sivullisiin. Säännöllisesti joka itsenäisyyspäivänä ja vappuna.
Ylessä tunnetut äärivasemmistolaiset toimittajat kuten Eero Mäntymaa ovat saaneet vuosikausia levittää omissa kolumneissaan vihaa tihkuvia totalitaristisia näkemyksiään. Viimeisimmässä purkauksessaan Mäntymaa pyytää valtiota apuun, jotta toisinajattelijoiden järjestötoiminta voitaisiin kieltää:  
Valtaapitävät voisivat ottaa vastuuta ja yhdistää näyttävästi voimansa yhteisen vihollisen edessä. Terveen yhteiskunnan vihollinen on orastava poliittinen väkivalta, ja odotan eduskunnasta rakentavia ehdotuksia rikkaruohon kitkemiseen.
Äärivasemmistolaiset ovat eittämättä tyytyväisiä valtamedioihin kuten Yleen, sillä jopa "porvarillisina" ne ovat omaksuneet takaportin kautta kulttuurimarxilaisen agendan ja ajavat eurooppalaisten kansakuntien vastaista propagandaa. Tämän todistaa jo se, että emme törmää netissä juurikaan vasemmistolaisiin mediakriittisiin blogeihin, sillä sellaisille ei ole tarvetta.

On syytä kysyä miksi media aina Ylen pääuutislähetyksiä ja tämän päivän A-Studiota (huomenna puolestaan Ajankohtaisessa Kakkosessa) myöten vatvoo päiväkausia tällaista mitätöntä nujakkaa, jonka kaltaisia sattuu harva se päivä kaikissa Suomen taajamissa, mutta joita ei silti kutsuta mellakoiksi. Jyväskylän "mellakassa" yhden pahoinpitelyn uhriksi joutuneen henkilön vammat olivat erittäin lievät, eivätkä ne vaatineet hoitoa. Kahden muun vammat olivat pieniä veriruhjeita ja iskujen seurauksesta syntynyttä kipua.  Valtamedia luo otsikoiden koon perusteella mielikuvaa kuin Jyväskylässä olisi tapahtunut Sellon ostoskeskuksen kaltainen massamurha, jossa Kosovon albaani surmasi viisi suomalaista sivullista. Viimeisen parin viikon aikana mediassa velloneet somekaustit ja Jyväskaustit ovat uutisarvoonsa nähden saaneet täysin suhteettoman huomion, joka selittyy vain toimittajien poliittisilla motiiveilla.