Näytetään tekstit, joissa on tunniste homomafia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste homomafia. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

PRIDE-VIIKON TAUSTALLA KAUNA TOTUUDESTA, HYVYYDESTÄ JA KAUNEUDESTA

Vähemmistoinä esiintyvien eturyhmien on vaikea
esiintyä sorretuina, koska heillä on itsellään valtaa ja
he ovat ylimmän vallan suojeluksessa. Osallistuisiko
Sanna Marin Soldier of Odinin tapahtumaan?

Suomalaisten veronmaksajien kustantamia Ylen uutisia seuraamalla päätyy väistämättä vain yhteen johtopäätökseen: Yleisradion johto ja toimittajat ovat kansanvihollisia. He eivät ole kansan palvelijoita, vaan he pitävät kansalaisia alamaisinaan, joita täytyy paimentaa oikeanlaisiin mielipiteisiin ja asenteisiin. 

Tämä heikosta kansallisesta itsetunnosta kärsivän hallintorälssin asenne on peräisin syvälle juurtuneesta bysanttilais-tsaristisesta hallintokulttuurista, jossa samaan aikaan pompotetaan kansaa mutta nöyristellään ylemmille. Ylessä mielistelyn kohteena ovat kaikki mikä edustaa EU:ta, globalismia, punaista yliopistoa, sukupuolinarsistista feminismiä, vasemmistoliberaalia Hollywoodia, Yhdysvaltain itärannikkon mediaa, Setaa ja valtavirran pop-tähtiä. Ylipäätään kaikki, johon maan hiljaiset suhtautuvat rationaaliseen epäilevästi on Ylen mielestä taantumuksellista, joka täytyy juuria pois jatkuvalla rituaalisella propagandarummutuksella ja valheellisella indoktrinaatiolla. 

Yleisradiossa kansalaisten globalistinen uudelleenkoulutus näkyy sen kaikessa ohjelma- ja uutistarjonnassa. Tavallisesti se on vaivihkaista oman agendan ujuttamista mitä erilaisimmissa asiayhteyksissä, mutta pyrkimyksenä on silti välttää liian räikeää, läpinäkyvää ja hyökkäävää propagandaa. Se kun saattaa herättää Ylen suurimmassa seuraajasegmentissä, demarieläkeläisten boomer-sukupolvessa, vastareaktion jota kutsutaan itsenäiseksi ajatteluksi. 

Mielipidevallastaan juopuneessa Yleisradiossa painellaan kuitenkin enenevässä määrin lusikka pohjassa, jolloin megafonista pääsee suodattamatta läpi kaikkein mielipuolisimmat kulttuuriliberalismin aatevillitykset. Tämä on näkynyt viime vuosina erityisesti seksuaalisesti poikkeavien huomiontavoittelijoiden kuninkaallisena käsittelynä. Pienen mutta vaikutusvaltaisen LGBT-lobbyn viimeisimmän luonnon- ja järjenvastaisuuden, transsukupuolisuuden, normalisoinnissa Ylen toimittajien kilpalaulanta yltyy lähes poikkeuksetta suoranaiseen crescendoon.

Tällä viikolla kaikissa valtamedioissa vaahdottu seksuaalisesti poikkeavien ja heitä palvovien moraaliposeeraajien häpeällinen Pride-viikko sai korkeimman kruununsa Ylen ohjelmatarjonnassa. Television puolella Yle lähetti suoraan livenä Pride 2020 -konsertin, positiivisia ajankohtais- ja mainospuffeja sateenkaarimarginaalista ja YleTeemalla liudan homo- ja trans-propagandafilmejä. 


Helsinki Pride 2020 -konserttia mainosti Ylen kanavilla näkyvästi Tuure Boelius (s. 2001), joka valittiin alaikäisenä QX Gay gaalassa Vuoden homoksi helmikuussa 2017Lumihiutalesukupolven tubettajana, "laulajana" ja "näyttelijänä" tunnettu (piti googlettaa) Boelius on sikäli osuva valinta omahyväisen lgbt-verkoston maskotiksi, että hänellä on kaikki ne ominaisuudet, joita vallanmakuun päässeessä friikkisirkuksessa suositaan: narsistinen ulkonäkökeskeisyys, heikko kritiikinsietokyky, jyrkkä vihamielisyys erimielisiä kohtaan, alhainen loukkaantumiskynnys, rajaton itseluottamus olemattomiin kykyihin ja mitätön tietämys kulttuurien ja sivilsaatioiden historiasta.

Boeliuksen tietämättömyydestä ja narsismista kumpuava röyhkeys kävi selväksi eilisessä Pride 2020 -konsertissa, jossa hän soitti suutaan kansanedustaja Päivi Räsäselle laulamalla "
Eikö sua hävetä Päivi?". Iltalehden uutisen mukaan
Boeliuksen kappaleessa Eikö sua hävetä, lauletaan näin: ”Eikö sua hävetä yhtään, ku kaikki tuijottaa, miten sä kehtaat?”. Boelius oli kuitenkin muokannut tapahtumassa kappaleen sanoja.  
– Eikö sua hävetä Päivi, kun kaikki tuijottaa? Boelius täräytti lavalla.
Aikamme hulluuden riemumarssi on edennyt siihen pisteeseen, jossa joku nulikka voi zombi-yleisön hurratessa kehottaa kansanedustajaa häpeämään siksi, ettei tämä suostu ylistämään luonnoikkujen geneettistä umpikujaa. On pöyristyttävää, että sen jonka pitäisi tosiasiassa tuntea häpeää julkeasta elämäntavastaan syyttäkin toista siveellisyydestä ja normaaliudesta!

Yhteiskunnallista atomisaatiota edistävä lgbt-liike on saanut käännettyä ylösalaisin sen mitä on tuhatvuotisissa sivilisaatioissa pidetty anomaliana. Esimerkiksi Pride-viikon aikana monet yritykset ja kaupungit ovat vetäneet salkoihin ideologisen sateenkaarilipun. Itse asiassa tilanne on mennyt sellaiseksi, että ne yritykset ja kaupungit jotka eivät liputa, ovat poikkeus epänormaalista normista. Tästä vinksahtaneesta aikamme ilmiöstä kertoo Kristillisdemokraattisen KD-lehden uutinen
Salon kaupunki jätti liputtamatta ja some-liputtamatta Pride-viikolla – KD:n Kalle Tekkala kertoo taustat. Nykypäivänä uutinen on se, että suomalainen kaupunki ei liputa Pride-viikolla.

Pride-viikon aikana Yle on tykittänyt uutisissaan odotetusti kansalaisten niskaan sarjatulelta lgbt-agendaa. Tästä kertovat uutisiksi naamioidut mielipidejutut Poikkeuksellinen Helsinki Pride -viikko käynnistyi: ei isoa kulkuetta eikä puistojuhlaa, mutta sateenkaarilippuja toivotaan silti ympäri kaupunkiaSateenkaariväki sanoo, että yhdenvertaisuus yhteiskunnassa ei toteudu ja Kansallisteatteri kiinnitti miesnäyttelijän transvestiitin rooliin – ensi-ilta siirtyy transtaiteilijan kritiikin seurauksena: "Meidät nähdään miehinä mekoissa". Kaiken uhriutumisen ja kitinän keskellä yksikään toimittaja ei uskalla ja haluaa esittää sateenkaariväestä mitään kritiikkiin viittaavaa. Ikään kuin heidät olisi nostettu arvostelun yläpuolella oleviksi pyhimyksiksi. Uutiskerronnan kaava onkin sama kuin mustien väkivaltarasistien BLM-liikkeessä, jota läntinen valtamedia valkopyykkää vimmaisesti. 

Yle tulee myös paljastaneeksi suoraan, mikä motivoi luonnonoikkujen yhteisrintamana tunnetua lgbt-liikettä: kateus ja kauna. Mihinkään muuhun johtopäätökseen on vaikea päätyä luettuaan Ylen toimittaja Annu Passojan fanikirjoituksen Vuosikymmenten häpeän jälkeen Illusia Juvani palasi kotiseudulleen sanomaan viimeisen sanan – "Tämä on terve tapa kostaa"

Bulkkitaidetta edustavaa nykytaiteilija Illusia Juvania (sic) täytyy ainakin kiittää siitä, ettei hän pahemmin peittele "taiteensa" motiiveja, jotka kumpuavat mielenterveysongelmista, "muunsukupuolisuudesta", lihavuudesta ja kaunasta normaaleja kohtaan. Toisaalta exhibtionistinen narsismi on tyypillistä politisoituneissa kilariliikkeissä kuten feminismissä ja trans-ideologiassa, joissa mielenterveysongelmat ovat suoranainen meriitti "autenttisuudesta", jota kannattaa siksi mainostaa koko maailmalle. Näille liikkeen jäsenille on niin ikään tyypillistä, että omista vioista, heikkouksista, rumuudesta ja laiskuudesta tehdään välttämättömiä hyveitä. He julistavat ne moraalisiksi kunniamerkeiksi vain siksi, että he sattuvat kantamaan niitä ilman mitään vaivaa. 

Illusia Juvanin tragikoominen itsetehostus tuo mieleen tunnustuksen tarpeen, joka näyttää nykyaikana korostuvan eniten niillä, jotka eivät sitä oikeasti ansaitse. Filosofi Friedrich Nietzsche näki tämän olevan merkki kaunasta, jonka taustalla on orjamoraali.  Hän katsoi nykyihmisen koostuvan laumasta, joka voidaan jakaa kahteen ryhmään, keskivertoon "viimeiseen ihmiseen" ja orjiin. Viimeinen ihminen etsii ainoastaan mukavuuksia ja turvallisuutta, ja häneltä puuttuu käsitys korkeammasta moraalista. Orjat ovat puolestaan niitä, jotka tietävät olevansa alempia ja ainoa, mikä vie heitä eteenpäin ja pitää hengissä, on toivo kostosta. He saavat kostonhimoisen tyydytyksensä silloin kun koko sivilisaatio viedään heidän tasolleen ja ajetaan alas. Illusia Juvani:
– Toivon, että ihmiset kokevat tässä näyttelyssä syyllisyyttä etuoikeuksistaan. Toivon, että heteroihmisillä on epämukava olo. En toivo, että he nauttivat.
Vai on luonnonvalinta "etuoikeus" ja siten "epäreilua". Kovin on lapsellista uhoa kehopositiiviselta biologiselta mieheltä. Nykytaiteilija ei ilmeisesti ymmärrä, että on olemassa vielä ihmisiä, jotka eivät astu maallistuneen kristinuskon itkuhumanistiseen ansaan, eivätkä tunne siksi tippaakaan syyllisyyttä kaunaisen kummajaisen paranoideista syytöksistä.  

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

PORI JAZZIN HOMOKAUSTI – KULTTUURIBISNES POLIITTISEN KORREKTIUDEN TALUTUSNUORASSA

Pori Jazzin homokaustia käsiteltiin tänään tuoreeltaan
illan A-studiossa.

Suuret yhtiöt ja organisaatiot näyttävät olevan täysin pienen piirin poliittisten muotiaatteiden vietävissä. Juuri tänään Pori Jazz ry:n vasta valittu toimitusjohtaja Aki Ruotsala sai potkut, koska ei vuonna 2011 (!) julkaistussa Satakunnan Kansassa mielipidekirjoituksessaan noudattanut Setan sertifioimaa linjaa homoseksuaalien eheytymisdiskurssista. Tapaus on ennennäkemättömän yliherkässä reagoinissaan poikkeuksellinen, vaikka viime vuosien poliittisen oikeaoppineisuuden vaatimisessa on nähty samankaltaisia ylilyöntejä. 

Ylen uutinen Pori Jazzin hallitus: Vastavalittua toimitusjohtajaa Aki Ruotsalaa ei sittenkään palkata – Ruotsala: "Tärkeintä on Pori Jazzin menestys" kertoo pöyristyttävällä tavalla kuinka alas Pori Jazzin hallituksen puheenjohtaja Hannu Jaakkola oli valmis menemään mielistelläkseen pientä vallanahnetta homomafiaa. Toki mukana oli myös aimo annos opportunistista hyveliputusta, jolla punaliberaalien aisankannattaja haluaa osoittaa, että hänen organisaationsa kannattaa oikeanlaisia arvoja "suvaitsemattomuutta" vastaan. Omassa kulttuurikuplassaan lilluva Cuck-mies Jaakkola tietenkin luulee, että median suosimien äänekkäiden punavihreiden kannattamat arvot seksuaalisuudesta olisivat koko kansan allekirjoittamia.
Hallituksen puheenjohtaja Hannu Jaakkola pitää tilannetta valitettavana sekä Pori Jazzin että erityisesti seksuaalisten vähemmistöjen kannalta.  
– Pori Jazz irtisanoutuu täysin ja ehdottomasti kaikesta syrjinnästä. Olemme yhdenvertainen ja syrjimätön festivaali. Nämä arvot ovat yhteiset Pori Jazzin hallitukselle ja koko henkilökunnalle. Pyydämme anteeksi kaikilta, joita asia on koskettanut ja loukannut.
Tämä median nostama tapaus tuo karmivalla tavalla esiin, kuinka alati kiihtyvä totalitaristinen nollatoleranssi totuuspuhetta kohtaan on vallannut isosisko-valtion lisäksi alaa jo yritys- ja kulttuuritoiminnassa. Niissä seurataan herkeämättä Millenial-sukupolven herkästi loukkaantuvia lumihiutaleita ymmärtämättä että samalla pyllistetään muille, sille veroa maksavalle kansanosalle. Hysteerisellä puhdasoppineisuuden vaatimisella vain lisätään yhteiskunnallista vastakkainasettelua, vaikka julkisessa keskustelussa väitetään päinvastaista ja syytetään niitä, jotka eivät alistu pehmeän diktatuurin valheellisiin ajattelumalleihin.

Valtavirtamedian tapa käsitellä kohua on kieltämättä taitavaa manipulaatiota. Lähes yksimielisesti se pitää tapauksen ytimenä sitä, että työnantaja ei tarkastanut Ruotsalan taustoja tarpeeksi hyvin, vaikka tärkeintä olisi kiinnittää huomio potkujen antamisen mielivaltaisuuteen, koska siinä rikotaan yhtä tärkeintä perusarvoa, sananvapautta. Ei voi olla niin, että paikallislehden seitsemän vuotta sitten kärttämään kysymykseen vastannut Ruotsala erotetaan vain siksi, koska hänen tosiasiaväitteensä ei satu miellyttämään joitain netissä mölyäviä Setaveteraaneja. Ruotsalan kannattaisi vakavasti harkita oikeusjutun tekemistä laittomasta irtisanomisesta ja sanavapauden loukkaamisesta.

Lähes täysjärkisessä maailmassa (n. 10-15 vuotta sitten) olisi ollut naurettavaa, että juuri valitulle Pori Jazzin vetäjälle olisi annettu potkut vain siksi, että tämä kirjoitti homoseksuaalisuudesta eheytymisen olevan yhtä lailla mahdollista kuin huumeista eroon pääsemisen. Argumentilla on puolensa, mutta se ei sopinut orwellilaisen suvaitsevaisuuden tuulia haistelevalle Hannu Jaakkolalle, joka pitää esitettyä mielipidettä syrjintänä sen kummemmin asiaa perustelematta – ehkä siksi ettei sille löydy perusteita! 

Mitä tulee Jaakkolan peräänkuuluttamiin Pori Jazzin "arvoihin", niitä ei ole tuotu missään yhteydessä aiemmin esille. Hallituksen puheenjohtaja näyttää pelkästään ylimieliseltä ja ennakkoluuloiselta kuvitellessaan että kaikki festivaalikävijät kannattaisivat Setan pervoideologisia arvoja. 

Jaakkola nielee karvoineen päivineen Setan linjan, jonka mukaan jo puhe homojen eheytymisestä on "mielettömyyttä" ja "mahdotonta". Silti Seta iloitsee käänteisestä ilmiöstä, jossa lapsiperheen vanhempi kääntyy myöhemmällä iällä harhaviettiseksi. Tällaista "itsensä löytämistä" pidetään myös eräänalaisena "eheytymisenä", mutta julkisessa keskustelussa vain harva rohkenee moittia sen ilmeistä mielettömyyttä. Päinvastoin, poliittisen korrektiuden hallitsemassa keskustelukulttuurissa sodomiittisille käytökselle alistumista pidetään suorastaan ylistettävänä asiana.

On selvää, että sivilisaation henkinen perusta ei voi pysyä pitkään koossa, kun geneettistä umpikujaa edistävää elämäntapaa aletaan palvoa normaalina ja kaikki elämää ja kultuuria ylläpitävät piirteet nähdään puolestaan suvaitsemattomuutena, josta pitää rankaista armottomasti.


                                                 ****************************



TV2, torstai 7.6.2018 klo 00:50, Kaapista ulos 

3/7. Therese on armeijan palveluksessa, mutta ei ole kertonut homoseksuaalisuudestaan siellä eikä kotona. Nyt hän on päättänyt mennä Stjørdaliin isänsä luokse käymään vaikean keskustelun. HD Äänitekstitys: suomi.



TV1, k
eskiviikko 6.6.2018 klo 21:35 Tannbach, vartioitu kylä (K16) 

Uusi sarja Kausi 1, 1/3. Sodan päätyttyä. Kun sota on hävitty, mitä tapahtuu häviäjille? Draama seuraa pienen saksalaiskylän vaiheita toisen maailmansodan jälkeen sen asukkaiden silmin. Tarina alkaa vuodesta 1945, jolloin amerikkalaiset valloittajat tulevat. HD Äänitekstitys: suomi. K16 (väkivalta, ahdistus).

lauantai 1. heinäkuuta 2017

YLE UUTISTEN ITSESENSUURI KIELTÄÄ SANOMASTA MITÄÄN KRIITTISTÄ LGBT-VÄESTÄ



Eräs amerikkalainen tuttuni totesi hiljattain, että vielä parikymmentä vuotta sitten ajatus "elä ja anna muiden elää" tuntui järkevältä asenteelta, koska siihen aikaan kasvavien vähemmistöjen mielipideterrori pysyi vielä kohtuuden rajoissa eikä se ollut valtamedian yleisesti hyväksymää. Tänään tuollainen katsontakanta edustaa toivekkaan lapsellista nuorekkuutta, jossa kieltäydytään ymmärtämästä mihin suuntaan sivilisaatiomme on väistämättä ajautumassa. Erityisesti ihmiskunnan länsimainen osa on hälyyttävän nopeasti vajonnut tilaan, jossa se on hylännyt kulttuurimme perusarvot, totuuden, hyvyyden ja kauneuden. Osaltaan tähän itseymmärryksen katoamiseen on vaikuttanut lähes kaikkialla vallitseva sodanjulistus tervejärkisyyttä vastaan, jonka vuoksi Eurooppa on menettämässä identiteettinsä, kansansa, kulttuurinsa ja lopulta maa-alueensa. 

Tämä historiallisesti ainutlaatuisen hyytävä rappio on saanut kasvaa esteettä ja sitä on edesauttanut näennäisen vapaaehtoisesti lukuisat tavalliset länsimaalaiset ihmiset. Jatkuvan indoktrinaation seurauksena he ovat vaipuneet kollektiiviseen psykoosiin, joka on sallinut mitä itsestäänselvimpien valheiden muuttua totuudeksi ja kääntää ennen tuntema maailmamme ylösalaisin. Säilyttääkseen järkensä ja kunniallisuuteensa jokaisen totuuden rakastajan täytyy väistämättä kulkea vastavirtaan ja olla ehdottoman suvaitsematon dekadentteja massapyskoosin ilmiöitä vastaan. Mikäli kansalainen tunnustaa olevansa suvaitsevainen lammas, hän on samalla aktiivinen osallistuja prosesissa, joka edistää vielä järjissään olevan maailman tuhoa.

Jonkinlaisten Rooman pitojen äärellä ollaan kulttuuritoimittaja Jussi Mankkisen Yle uutisten verkkosivujen jutussa Roskaestetiikkaa, kauhumeikkejä ja glitterpartoja - queerlesque kapinoi perinteisiä kauneuskäsityksiä vastaan. Sama juttu näytettiin eilen klo 18.00 tv 1:n uutisissa, jossa uutistenlukija Marjo Reini antoi Mankkisen uutispätkän lopuksi hyväksyvän hymynsä. Kyseessä on mediaväen paljon käyttämä temppu, jossa pyritään vaikuttamaan katsojan alitajuntaan antamalla hymyllä piiloviesti, että valtion virallinen uutiskanava kannattaa kyseistä mielettömyyttä. Vastaavasti käänteistä piiloviestintää käytetään silloin kun uutisoidaan populismin ja "äärioikeiston" suosion kasvusta, jolloin uutisjutun päätteeksi uutistenlukijan naamalle revähtää aina tuomitsevan vakavoitunut ilme.

Mankkisen uutisraportin tarkoitus lienee ollut sietämisen rajojen kasvattamisessa ja konservatiivien ärsyttämisessä. Osittain nämä tavoitteet varmaan toteutuivatkin, sillä etelän suurissa kaupungeissa on aina riittävästi uusia hullutuksia seuraavia zombeja ja toisaalta pienissä taajamissa ärsytyskynnys ylittyisi varmaan helpommallakin. Sen sijaan mediakriittiselle katsojalle, asuupa hän sitten Helsingissä tai maaseudulla, degeneraatien provokaatio ei sen enempää 
kauhistuta kuin herätä moraalista närkästystäkään. Näissä katsojissa se synnyttää korkeintaan tarpeen kulttuurihygieeniseen toimenpiteeseen, jossa Ylen esittelemät patologiset tapaukset ignoroidaan julkisuudesta.  

Ilmiönä Ylen mainostama queerlesque on osa kulttuurissamme vallitsevaa infantiilia narsismia, jossa mikä tahansa huomiohuoraava friikkiys käy kunhan vain julkisuus on taattu. Kaupunkikulttuurissa
kilpavarustelu erikoisuudentavoittelussa johtaa helposti perversioiden arkipäiväistymiseen ja julkisuuteen virtaamiseen, joten oli vain ajan kysymys milloin naisiksi pukeutuneet partaiset miestripparit täyttävät verkkokalvomme tv-uutisissa. Tietysti degeneraattien saamalla kritiikittömällä julkisuudella on myös kulttuuria romahdattuva sukupuolipoliittinen agenda, joka tuli selväksi myös Mankkisen jutussa:
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ympärille kehkeytyneen queerlesquen ydinajatuksiin kuuluu, että kuka tahansa voi ja saa olla oma itsensä. Lisäksi seksuaalisuutta ja esimerkiksi sukupuolirooleja halutaan hämärtää ja hämmentää lisää. Tämä näkyy vaikkapa Hasard le Sinin esityksissä, joissa hän tekee itsestään objektin ja intohimojen salaisen kohteen.
Navan alapuolisessa primitiivisessä liejussa kulkemisesta huolimatta osa tästä porukasta tiedostaa kulttuurimarxilaiset tavoitteet, jossa taistellaan "epäioikeudenmukaista" biologiaa ja geneettisestä erinomaisuudesta syntyviä sosiaalisia hierarkioita vastaan. Queerlesque näyttääkin olevan yksi monista poikkevien ja rujojen itsetuntoliikkeistä, joissa omasta vajavuudesta tehdään hyve kuten Fat Pridessä (ylipainoisten ylpeydestä). Näille ihmisille estetiikan taju, normaalius ja erinomaisuus ovat pelkkiä kirosanoja, joista pitää päästä eroon; heidän päämääränään ei ole enempää eikä vähempää kuin eurooppalaisen sivilisaation kulmakivien, totuuden, hyvyyden ja kauneuden, murskaaminen. Tekosyynä tässä tuhotyössä he käyttävät suvaitsevaisuutta (sic!) ja klassisten arvojen  "moraalista tuomittavuutta", koska he ymmärtävät, etteivät he voi saavuttaa niitä joko itsekurin tai luontaisten ominaisuuksiensa vuoksi:
Queerlesquen tai suomalaisittain queerleskin estetiikkaan kuuluu muun muassa överiksi vedettyä drag-kuvastoa, josta perinteiset kauneusihanteet ovat kaukana. Lady Clapback hakee tyyliinsä vaikutteita muun muassa Chicagosta ja Los Angelesista. – Drag-kulttuurissa oli vuosikausia vallalla pyrkimys virheettömään kauneuteen, ja nyt siihen ollaan ehkä jo vähän kyllästyneitä. Tällainen rajojen rikkominen on lähtöisin USA:sta, ja nyt se on päässyt mukaan myös valtavirta-dragiin.
Illuusioon perustuvaa sateenkaarta palvova LGBT-väki on saanut Pride-viikon ansiosta muutoinkin laajaa huomiota Ylessä viime aikoina. Jopa talous on nostettu esiin kun on haluttu osoittaa, kuinka tärkeitä ja upeita ihmisiä kaupunkilaishomot ovat (((länsimaiset arvot))) sisäistäneelle Suomelle. 

Esa Koivurannan juttua Pinkki raha virtaa Helsingissä, mutta yritykset eivät osaa hyödyntää sitä riittävästi on vaikea pitää objektiivisena tiedonvälityksenä, sen verran paljon sitä rasittaa häpeämätön homoagenda. Jutussa haastatellaan mm. huulipunaa käyttävää Aalto-yliopiston professori Pekka Mattilaa, joka on parisuhteessa RSO:n kapellimestari Hannu Linnun kanssa. Taustansa vuoksi Mattilalla on henkilökohtainen syy vaatia yrityksiä huomiomaan homot markkinoinnissaan. Tietenkin hän on oikeassa siinä, että homojen elämäntyyli suosii paljon suurempaa kulutusta kuin heterojen lapsiperheet:
– He ovat keskimääräistä koulutetumpia ja hyvätuloisempia. Olennaista kuitenkin on, että heillä on enemmän käytettävissä olevaa rahaa, koska perheen tuomia pakollisia velvoitteita ei ole niin monella kuin väestössä keskimäärin, sanoo Mattila.
Homot ovat kuitenkin pieni parin prosentin vähemmistö, joten olisi kummallista, että yhtiöiden markkinointi säädettäisin tuon väestönosan ehdoilla. Vaikka jutussa mainitut Forbes-lehti ja Kansainvälinen talousfoorumi ylistävät seksuaalivähemmistöjen globaalia ostovoimaa, on "homoystävällisen markkinoinnin" taustalla useimmiten homolobbyjen ideologinen painostus, jota noudattamalla jotkut yritykset uskovat saavansa taloudellista lisäarvoa. Vastaavasti johtavat globalistit pitävät tärkeänä, että homojen kulutuskeskeinen elämäntapa leviäisi homohypetyksen seurauksen myös heterojen keskuuteen, koska näin länsimaalaiset luopuisivat entistä useammin lasten teosta. Suunnitelmaan kuuluu, että hedonistisella manipulaatioilla tuotetun lapsivajeen täyttäjiksi Eurooppaan haalitaan Afrikan ylijäämäväestöä.

Yle uutiset esittää jutussaan yksipuolisia perusteluja ja sinä sivussa vaatimuksia, miksi yritysten pitäisi tukea kulttuurimarxilaista ideologiaa. Yhtä hyvin se voisi pöyristyneenä vaatia, että yritysten olisi oman etunsa vuoksi syytä osallistua kommunistien vappumarsseille.



                                                          *************************



Yle Fem, torstai 29.6.2017 klo 19:00, Minun Ruotsini 

2/9. Kun yhteiskunnan resurssit loppuvat, tarttuvat kansalaiset toimeen. Rebecka auttaa yksin Ruotsiin saapuvia pakolaislapsia. Klöverträskissä kyläläiset rakentavat asuntoja nuorille ja vanhuksille. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi. Äänitekstitys: ruotsi.


Yle TV1, torstai 29.6.2017 klo 18:30, Suomi on venäläinen 

Aiheina ovat kansanluonne ja maahanmuutto, kun Juhani Seppäsen johdolla jäljitetään venäläistä Suomea saunassa, ruokapöydässä ja kiekkokentällä. Mukana mm. lippueamiraali Georgij Alafuzoff ja näyttelijä Ville Haapasalo. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.


Yle TV1, torstai 29.6.2017 klo 21:50, Ulkolinja: Kalliit vieraat - Teure Gäste  (1997) 

Bosnian sotapakolaisten palauttaminen Saksasta takaisin Bosniaan. Äänitekstitys: suomi.


Yle TV1, perjantai 30.6.2017 klo 18:30, Suomi on venäläinen 

Idän eli Venäjän uhka on suomalaisuutta vahvimmin muokanneita ajatuksia. Kuinka aiheellinen pelko on ollut historian valossa? Mukana mm. kenraali Gustav Hägglund ja historioitsija Arto Luukkanen. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.


Yle TV2, perjantai 30.6.2017 klo 22:40, Ali Show: Aki Pyysing 

Ali Jahangiri saa vieraakseen Aki Pyysingin. Suomen tunnetuimpiin pokeriammattilaisiin lukeutuva Pyysing on kauppatieteiden maisteri, joka sekä sijoittaa että pelaa pokeria työkseen. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.


Yle Fem, perjantai 30.6.2017 klo 19:00 Maahanmuuttajan paluu 

Sarja alkaa, osa 1/8. Barnabas muutti Eritreasta Suomeen opiskelemaan musiikkia. Kun hän pystyi lopulta palaamaan sodan runtelemaan kotimaahansa, hän perusti sinne musiikkikoulun. Wali Hashi Media Center, 2016. (U) HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi. Äänitekstitys: ruotsi.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

HELSINKI PRIDE – JOLLET OLE PUOLELLAMME OLET MEITÄ VASTAAN



Marginaalisten mutta julkisuudessa vahvasti näkyvien seksuaalivähemmistöjen vuoden päätapahtuma Helsinki Pride järjestetään vasta parin viikon kuluttua, mutta raivoisa homorummutus kaikuu jo nyt valtamediassa. Niin sanottu LGBT (Lesbo, Gay, Bi, Trans) "yhteisö" on vahvojen lobbaajien ansiosta saamassa yhteiskunnassa samanlaisen virallisen aseman kuin valtiofeminismi. Toteutuessaan tämä tarkoittaisi ko. agendan valtiollista hyväksymistä ja siihen kohdistuvan kritiikin kriminalisoimista "syrjintänä". Tällä hetkellä asiaa helpottaa valtion eri organisaatioden näkyvä hyveliputus LGBT-agendan puolesta.

Poliisin virallinen osallistuminen Helsinki Pride kulkueeseen tulee olemaan askel kohti homomanian tunnustamista osaksi valtion kansalaisuskontoa. Asiasta kerrottiin eilen Ylen verkkosivujen uutisessa Poliisi osallistuu ensimmäistä kertaa virkapuvussa Helsinki Pride -kulkueeseen: "Kannamme huolta viharikoksista". Uutisessa haastateltu Poliisihallituksen poliisitarkastaja Måns Enqvist edustaa kansasta vierantuneen ylimmän poliisijohdon kantaa, jossa on omaksuttu länsimaisen liberaalieliitin retoriiikka vihapuheesta. Enqvist uhriuttaa sukupuolivähemmistöjä kuin mikäkin kulttuurimarxilainen antaakseen perusteet Isosisko-valtiolle, joka voi vainota kaikkia, jotka eivät allekirjoita EU-nomenklatuuran valikoivaa suvaitsevaisuutta.

Tarkalla silmällä uutisjutusta käy myös selväksi, että poliisi ei osallistukaan Helsinki Prideen omaehtoisesti, vaan sen on kutsunut paikalle yhdenvertaisuusvaltuutettu
Kirsi Pimiä. Hänellä on kulkueessa käytössään rekka, johon on kutsuttu muitakin organisaatioita juhlimaan ihmisoikeuksia. Tällaisen sanavalinnan hyväksyminen sellaisenaan uutisessa antaa muuten ymmärtää, että ihmisoikeuksien ytimeen kuuluu julkinen alastomana hilluminen, seksiasuihin pukeutuminen ja homoaktien simulointi 

Antaessaan kutsuja valtion organisaatioiden edustajille yhdevertaisuusvaltuutettu Pimiä käyttää hyväksi virkamiehen asemaansa edistäen ideologiaa, jota suuri osa kansalaisista ei allekirjoita. Koska puoluekannaltaan vihreä Pimiä on tietoinen marssin ideologisesta luonteesta, hän yrittää saada sille virallisen hyväksynnän naamiomalla se "kyseenalaistamattomien" ihmisoikeuksien juhlinnaksi. Käyttämällä tuota jälkimodernia taikasanaa yhdenvertaisuuvaltuutettu voi salakuljettaa LGBT-ideologian osaksi valtion virallista politiikkaa ja virkamieshallintoa.

Vaikka poliisi ei vielä marssikaan muiden osallistujien mukana virkapuvuissa, yhdenvertaisuusvaltuutetun kutsu rekkaan on kuitenkin taitava hivutus, josta voidaan edetä lähivuosina
Ruotsin malliin. Harkittujen askelten ottaminen kannatti jo viime Helsinki Pridessä, jossa merivoimien ylikersantti Juho Pylvänäinen esiintyi laittomasti virka-asussa. Tapauksesta noussut kohu todisti jälleen kerran LGBT-mafian voiman, sillä puolustusvoimien viestintäpäällikkö Jan Engström joutui perumaan heti seuraavana päivänä virka-asukiellon homoparaatissa, vaikka armeijan ohjesääntö kieltää yksiselitteisesti sen käytön idelogisissa ja poliittisissa tilaisuuksissa. Tätä taustaa vasten emme saa kovin pitkään odotella myöskään homopoliisien julkista esiintymistä Helsinki Pridessä.

Helsingin uusi ulkomaalaistaustainen apulaispormestari Nasima Razmyar (sos. dem.) on kulkueen virallinen suojelija ja tässä ominaisuudessa hän käyttää asemaansa vielä härskimmin hyväksi kuin yhdenvertaisuusvaltuutettu. Muukalaismädättäjänä hän pakottaa poliitikkoja ja maamme korkeaa johtoa hyväksymään karvoineen päivineen LGBT-agendan lähettämällä heille osallistumiskutsuja Helsinki Prideen. Kutsun ovat saaneet ainakin Juha Sipilä, Petteri Orpo ja Timo Soini. On selvää, että kutsut ovat epäsuoraa  kiristystä, sillä jos niihin ei vastata, homomyönteinen media tulkitsee sen olevan merkki suvaitsemattomuudesta ja LGBT-vastaisuudesta. Strategia on sama kuin taistolaisten moraalisella pakottamisella – jollet ole puolellamme olet meitä vastaan. 


                                                             *************************


Seksuaalivähemmistöjen määrätietoinen hivutus- ja lobbaustyö on edennyt viime vuosina suurin harppauksin, sillä sen äänekkäät puolustajat ovat muuttaneet taitavasti retorista painopistettä. Esimerkisi Seta korosti puheissaan pitkään suvaitsevaisuutta seksuaalisesti poikkevia kohtaan, mutta tänään se on ottanut keppihevosekseen ihmisoikeuspuheen. Tämä näkyy muun muassa siinä, että Seta ei ole enää pelkkä homojen etujärjestö, vaan se ahnehtii suurempaa yhteiskunnallista vaikutusvaltaa julistautumalla "ihmisoikeus- ja sosiaalialan kansalaisjärjestöksi". Setalle ei enää riitä poikkevien elämäntavan saama julkinen hyväksyntä, vaan ihmisoikeuksiin vedoten järjestö vaatii lainsäädäntöä sellaiseksi, joka noudattelee mitä eriskummallismpien marginaaliryhmien oikkuja ja erityistoiveita.


Näin mikä tahansa yleinen yhteiskunnallinen käytäntö, joka ei ole mieluinen mimosan herkille poikkeaville leimataan "ihmisoikeuksien vastaiseksi". Yksi tunnetuimmista tämän agendan vaatimuksista on sukupuolineutraalit vessat, jotka on tehty väestön promillen tuhannesosan toiveita silmällä pitäen. Yhteiskunnan taipuminen transsukupuolisten tai "sukupuolettomien" erityskohteluun luulisi saavan Setalta kiitosta, mutta järjestö kitisee edelleen sukupuolineutraaleista vessoista, koska vessaan menijät ovat muka kohdanneet väkivaltaa. 

MTV3 uutisessa Seta ei kuitenkaan yksilöi mitä väkivallalla tässä yhteydessä tarkoitetaan. Jutun perusteella voisi päätellä, että koska "väkivaltaa" on tapahtunut sukupuolineutraalin wc:n sisällä, ovat tekijätkin kuuluneet vähemmistöön. Toisaalla Seta venyttää uutisessa väkivallan käsitettä tarkoittamalla sillä tilannetta, jossa sukupuolineutraaliin vessaan menijältä on kysytty syytä valintaan.

Vessauutinen on jälleen yksi todiste siitä, että kun yhteiskunnassa aletaan toteuttaa täysimääräisesti marginaalisen nirppanokkajoukon toiveita ei edessä ole muu kuin loppumaton suo. Varsinkaan itsekeskeisyyteen taipuville sukupuolivähemmistöille ei tunnu riittävän mitkään saavutetut edut, 
vaan he vaativat kiittämättöminä aina vain lisää erityisoikeuksia, usein vielä olemattomaan uhristatukseen vedoten.


                                                             *************************
 


Yle Watch suosittelee vain omalla vastuulla:


Yle Fem, tiistai 20.6.2017 klo 14:20, Tiededokumentti: Väärä sukupuoli 

Plastiikkakirurgi Sir Harold Gillies teki ensimmäiset sukupuolenkorjausleikkaukset 1940-luvulla. Millaiseksi muodostui ensimmäisten potilaiden elämä, ja miten yhteiskunta heihin suhtautui? (U) HD Äänitekstitys: suomi.


Yle TV1, tiistai 20.6.2017 klo 18:30, Suomi on ruotsalainen

7/10. Hyvinvointiyhteiskunta. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan monet keskeiset ainekset ovat peräisin Ruotsin ajalta. Tässä jaksossa selvitetään, miten Kustaa Vaasa liittyy yhteiskuntamallin perusteisiin. (U) HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.


Yle TV2, tiistai 20.6.2017 klo 23:30, Ali Show: Petra 

Ali Jahangirin vieraaksi saapuu laulaja Petra, joka muistetaan vuosituhannen vaihteessa pintaan nousseesta Tiktak-yhtyeestä. Sittemmin Petra on tehnyt soolouraa kolmen albumin verran. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.


Yle Fem, tiistai 20.6.2017 klo 21:00, Historia: Euroopan juutalaisten tarina (12)  

8/8. Tuhkasta nousevat muistot. Sodan loputtua alkoi paenneiden natsien metsästäminen. Nykyisin keskitytään vainojen uhrien muistamiseen ja historian hirveyksien kertomiseen jälkipolville. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi. K7 (ahdistus).

perjantai 24. helmikuuta 2017

YLE TEEMALLA TÄNÄÄN 2000-LUVUN HOMOMANIAN LEIMAHDUSPISTE

 
Heteronaisille suunnattu romanttinen kuva sodomiiteista.

Yle Teema, perjantai 24.2.2017 klo 21:00, Brokeback Mountain 

(USA 2005) Kolmella Oscarilla palkittu elokuva Wyomingin ja Texasin lakeuksilta, kahden cowboyn kielletystä rakkaustarinasta, joka kestää läpi vuosien. O: Ang Lee. N: Heath Ledger, Jake Gyllenhaal. HD K12


Miten geneettistä umpikujaa ja yhteiskunnan perussolua mitätöivästä homomaniasta tuli kuin yhdessä yössä valtavirtaa? Se onnistui vain kun suuri massa, tuo lammaslauma, saatiin ehdollistettua sille, että tietyt liberaalit ja "edistykselliset" mielipiteet ovat muka osoitus jostain "fiksuudesta". Vetoamalla narsismiin tuiki tavalliset kansalaiset alkoivat uskoa, että median puskeman homomanian ulkopuolelle jääminen olisi merkki vanhanaikaisuudesta, jopa tyhmyydestä, joten erottuakseen massasta  mikä paradoksi!  massat hyväksyivät homoagendan kuuluakseen "fiksujen ja arvostettujen" joukkoon. Tämä on tyyppisesimerkki siitä, miten konformismi ja sosiaalinen paine toimii käytännössä.

Näin jälkeen päin olen vakuuttunut, että homomanian leimahduspiste valtavirrassa oli vuonna 2005 ilmestynyt Hollywood-elokuva Brokeback Mountain, joka oli suunnattu lähinnä heteronaisille ja liberaaleille aisankannattajamiehille. Se esitti vääristyneen romanttisen kuvan sodomiasta, johon naivit hyväntahtoiset tavalliset ihmiset halusivat uskoa ja uskovat edelleen. Homouteen väistämättä liittyvistä negatiivisista asioista ja ilmiöistä he eivät halua enää kuulla mitään. Jos he kuitenkin sattuvat näkemään jotain valtamedian ulkopuolelta tulevaa tietoa, joka ei ole yhteensopiva homoista hellityn pyhimys-fantasian kanssa, he ratkaisevat kognitiivisen dissonanssin lausumalla taikasanan vihapuhe. 

Tosiaan, Brokeback Mountain. Sen jälkeen homoagenda sai lammasmassat taakseen ja sen seurauksena me näemme nyt ihmistä häpäisevää ilvelyjä homoavioliiton ja "80 eri sukupuolen" merkeissä. Niin ikään Tom of Finland -hypetys on vain Brokeback Mountain -elokuvasta seurannutta jatkumoa. Kiitos tästäkin Hollywoodin juutalaiset. Heidän länttä tuhoava agenda on täysin läpinäkyvä, mutta massoille se ei valkene, koska viihdeteollisuus pitää heidät hypnoottisessa otteessaan. Vielä toistaiseksi.

Jos sivilisaatiota ylläpitävien ydinarvojen rapautumisessa voi nähdä edes jotain hyvää, niin olkoon se sitten tahaton komiikka. Koska homomania on nyt läntistä maailmaa pitkälti määrittävä ilmiö, se voidaan nähdä "valkoisen ylivallan" pervertisoituneena muotona ainakin siinä mielessä, että homoavioliittoa kannattavat "edistykselliset" valkoiset tuntevat olevansa moraalisesti ylivertaisia värillisiä kuten neekereitä ja arabeja kohtaan, koska ne ovat jyrkästi homovastaisia. Humoristiseksi tilanteen tekee se, että nuo samat liberaalit ovat nostaneet värilliset jalustalle eivätkä näin ollen voi oikein sanoa ääneen, että afrikkalaiset ovat barbaareja.



keskiviikko 8. helmikuuta 2017

MEDIA EDELLEEN HOMOMANIAN OTTEESSA

Siunaa ja varjele! Kristillisen kirkon tila 2000-luvulla.

Näyttää siltä, että Donald Trumpin juuri alkanut presidenttikausi on saanut vihervasemmistolaiset ja Ulkopoliittisen insitituutin arvaustieteilijät lopullisesti pois tolaltaan, sillä he ovat viime viikkojen aikana käyneet kaikissa arvokysymyksissä maalaisjärjen ja säädyllisyyden päälle kuin nälkäinen hyeenalauma. Ei riitä, että he valehtelevat Yhdysvaltain perustuslaista, että se muka antaisi globaalille enemmistölle subjektiivisen oikeuden tulla maahan jos sattuu huvittamaan. Nyt he ovat avanneet myös kulttuurisodan kotirintaman ampumalla median avustuksella jälleen rumputulta kohti normaalia sukukupuolienemmistöä.

Homomanian vallassa oleva kirkko on näytellyt tässäkin mädätystaistelussa näkyvää roolia, kun marxilaishumanisti, piispanakin (sic!) tunnettu Irja Askola, palkitsi 15-vuotiaan lapsen vuoden homoksi alkoholijuomia tarjoilleessa QX Gay Gaalassa. Askolan saamasta kritiikistä tuohtunut Vasemmistoliiton kansanedustaja Silvia Modigin on puolestaan sitä mieltä, että koko palkinnossa ei ole kyse seksuaalisuudesta. Modigin tarkennus on sikäli totta, että palkinnossa ei ole kyse vain seksiasiosta (eli siitä mikä viehättää elostelevien vanhojen homppeleiden silmää), vaan kulttuurimarxilaisesta identiteettipolitiikasta, jolla pyritään sirpaloimaan yhteiskunta ja mitätöimään eurooppalaisen sivilisaation kulmakivinä tunnetut hyvyys, totuus ja kauneus.

Irja Askolalle maistuu valtion viinaksien lisäksi myös
homolobbyjen tarjoamat virvokkeet. 
Yle Watchin kanta homoihin on suvaitsevaisuus sanan alkuperäisessä merkityksessä, joka tarkoittaa sietämistä. Valitettavasti tänään suvaitsevaisuus tarkoittaa vihreellisesti sitä, että toiseus pitää hyväksyä karvoineen päivineen. 
Kukaan ei ole kieltämässä homoja harjoittamasta privaatisti keskinäisiä mielitekojaan, mutta tästä ei seuraa, että heille pitäisi antaa etuoikeus hieroa taipumustaan enemmistön kasvoihin hokemalla flatus vocis taikasanaa "ihmisoikeudet". 

Länsimaissa seksuaalivähemmistöillä on samat perusoikeudet kuin normaaleillakin (98% väestöstä), mutta olisi hullunkurista, että sen lobbausjärjestöt kuten Seta alkaisivat määrätä enemmistöä, mitä mieltä sen pitää ole vähemmistöistä tai jopa ohjeistaa enemmistölle seksuaalikasvatusta. Hoplaa! Se, että juuri näin tällä hetkellä tapahtuu, kertoo siitä, että maassamme vietetään väärän kuninkaan päivää 365 kertaa vuodessa. 

Ylen tuoreehkossa jutussa Olen sukupuoleton: Viima Lampinen ajetaan pois sekä naisten että miesten vessasta kerrotaan Setan uudesta puheenjohtajasta, joka vie järjestön ryminällä minimaalisten ja äärimmäisen narsististen friikkivähemmistöjen loppumattomalle suolle vieläpä homoseksuaalien kustannuksella. Myötäkarvaan kynäillyssä jutussaan toimittaja Minna Aula valistaa tuulipukukansaa:
Juridisesti Suomessa on olemassa vain nais- ja miessukupuolet. Valtakunnallinen ihmisoikeusjärjestö Seta pyrkii edistämään jokaisen oikeutta määritellä tai olla määrittelemättä itse itsensä sekä ihmissuhteensa. Setan toiminnan yhtenä päätavoitteena on ajaa translain uudistamista Suomessa.
Tätä tuskin oli Setan ajamassa alkuperäisessä ohjelmassa vuonna 1975. Siihen kirjatut tavoitteet on luultavasti saavutettu jo ajat sitten, joten miksi Seta toimii vieläkin ja on ulottanut toimintansa ja vaatimuksensa kysymyksiin, jotka eivät liity järjestön alkuperäisiin homoseksuaaleja koskeneisiin tavoitteisiin. Kuten vasemmistolaisilla emansipaatiota julistavilla järjestöillä yleensä, ne eivät koskaan tyydy saavutettuun asemaan, vaan vaativat koko ajan uusia vapauksia ja vapautettavia, sillä liikkeellä pysyminen on niiden elinehto. Samoin on käynyt vasemmistohumanistiselle Amnestylle, joka alunperin pyrki toimimaan poliittisten vankien vapauttamiseksi ja kidutuksen lopettamiseksi, mutta joka häärää nykyään ties missä vain länsimaita koskevissa maahanmuuttoasiossa ja yrittää esittää massainvaasion vastustamisen ihmisoikeusloukkauksena. 

Vaikkei tässä uskonnollisia ollakaan, niin leikkisästi voidaan todeta, että Saatanan tiet ovat myös muualla tutkimattomat kuten kävi tänään selväksi illan A-studiossa:


Yle TV1, tiistai 7.2.2017, klo 21:00, 
A-studio 

Tasa-arvoinen avioliittolaki tulee. Miten käy kirkon?  
Romaniassa kuohuu ja se vaikuttaa koko Euroopan tilanteeseen. Juontajana Satu Miettinen #YleAstudio

Linkki Yle Areenaan.


Paholaisen asianajajana toimiva Ylen toimittaja Satu Miettinen oli valmistellut homovihkimis-juttunsa
 huolella ja kutsunut studioon Nousiaisten seurakunnan kirkkoherra Juhana Markkulan, joka anteeksipyydellen kannatti piispainkokouksen kantaa, jonka mukaan Suomen evankelisluterilainen kirkko ei tule vihkimään samansukupuolisia pareja. Toimittajan lisäksi kulttuurimarxilaista liberaalia linjaa edustivat helsinkiläinen rokkipastori Kari Kanala ja lesbopappi Susanna Airola, joka on luopunut papin ammatistaan.

Mielipiteiden suhteen  epätasa-arvoisesti jakautuneessa keskustelussa kävi selväksi, että kulttuuribolsevikeille ei riitä tasa-arvoinen avioliittolaki, joka jo nykyisellään takaa tasa-arvopelleilyn (paitsi heteroille polygamisteille ym.), vaan myös Raamattuun sitoutuneen kirkon pitäisi taipua länsimaiden uusimman uskontokultin, homomanian, kitinöille. 


Toimittaja Miettinen tenttasi mielellään väärinajattelija kirkkoherra Markkulaa ja yritti vedota tasa-arvolakeihin, jotka ovat ristiriidassa kirkon opetusten mukaisten säädösten kanssa. Miettinen ei taida ymmärtää, että organisaatioilla, järjestöillä ja jopa peleillä on omia sääntöjä, jotka ovat valtion tasa-arvoilveilylakien kanssa poikkiteloin, mutta silti lainmukaisia. Pahoinpitely on kielletty, mutta nyrkkeilykehässä se on sallittua; shakissa miehet ja naiset pelaavat eri sarjoissa (kuten nyrkkeilyssä), vaikka se ei ole sukupuolisen tasa-arvon mukaista, ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa nainen ei voi toimia pappina jne. jne. 

Asia pähkinänkuoressa: kirkko tekee omat sääntönsä eikä siihen ole kenenkään pakko kuulua. Jos homoja kiinnostaa vaikkapa homoilu alttarilla, he voivat perustaa oman uskonnollisen yhteisön, jossa se on sallittua. Mikä merkillinen hinku heillä on tunkea väkisin heteronormatiiviseen evankelisluterilaiseen kirkkoon, jonka korkeimmassa kirjallisessa instituutiossa, Raamatussa, suhtaudutaan kielteisesti homoihin? Selitys tällaiselle käytökselle ei todellakaan löydy Raamatusta eikä edes "kaiken suvaitsevasta" Jeesuksesta....vaan Antonio Gramscin ja Herbert Marcusen opeista!

Lopuksi pitää muistaa, että kirkon heteroseksuaalisten homoemojen motiivi puskea homoutta alttarille ei ole seksuaalinen, vaan pelkästään ideologinen. Siksi heidät on erotettava puhtaasti homoseksuaalistista lobbaajista, joilla on ollut kolumnisti Arto Laitisen mukaan suuri valta esimerkiksi ulkoministeriössä, joka näkyy hämmästyttävän hyvin myös tänään!



tiistai 28. kesäkuuta 2016

ALA-ARVOISEN HEIKKOA ELI YLE TEEMA ON TODELLA GAY

"Mitä välii, ei se oo sulta pois! Ihan tavallisia
kansalaisia kuten muutkin - käyvät töissä,
ruoka-kaupassa ja katsovat telkkaria."

2010-luvun aikana 
Yleisradio on tehnyt Helsinki Pride -viikosta koko maan virallisen homotapahtuman, jota juhlitaan erityisesti Teema-kavavalla päivittäin. Suuren yleisön reaktoiden pelossa Yle ei ole tietenkään rohjennut antaa virallista tunnustusta tapahtuman LGBT-ideologialle, vaan mediajätin sisällä toimiva homomafia on edennyt asiassa vaivihkaisesti. 

Tosin nälkä on kasvanut syödessä, joka näkyy homorummutuksen (ilman ironiaa) kiihtymisenä vuosi vuodelta. Jopa epäilevät kansalaiset ovat alkaneet pitää tuota monotonista propagandaa normaalina asiantilana, sillä onhan kyse sentään virallisen instituution veronmaksajia palvelevasta "tiedonvälityksestä". Siksi homokulttuurin sisään olennaisesti kuuluvat negatiiviset ilmiöt kuten alkoholismi, itsemurhat, pedofilia ja sukupuolitaudit on siivottu julkisuudesta pois. Vastaavasti ulospäin näkyvät häiritsevät piirteet kuten aktit puistoissa ja jopa paraatissa lasten silmien edessä pyritään kääntämään niin, että vika on vain ahdasmielisissä, jotka eivät kykene iloitsemaan tällaisesta edistyksellisestä käyttäytymisestä. (Jopa eräät sukupuolisesti poikkeavat suomalaiset pitävät homojen alakultuuria esittelevää Pride-kulkuetta pelkästään kielteisenä ilmiönä.)

On irvokasta, että homoyhteisö kutsuu tapahtumiaan Ylpeydeksi (Pride), vaikka perversiot eivät muutu kenenkään silmissä ylpeydenaiheeksi sillä, että niitä julistetaan avoimesti koko skenen voimalla. Tämä siitäkin huolimatta, vaikka viimeisen vuosikymmen aikana mukaan on saatu haalittua kulttuurimaxilaisia heteroita lisäämään tapahtuman sosiaalista hyväksyntää. Saattaa tietenkin olla, että pridemarssit kohottavat osallistujien itsetuntoa, mutta se on osallistujille yhtä valheellista kuin jos raiskaajat alkaisivat pitää halujaan ylpeilemisen aiheena. Lisäksi avoimesti pervoseksuaalisuuttaan esittelevät marssijat yrittävät väkinäisellä elämänilollaan peittää sen tosiasian, että homokulttuuri ja koko LGBT-liike ylipäätään ovat kuoleman kultti, geneettinen umpikuja. Elämää nähneet ihmiset ovat aina tietäneet kertoa, että he eivät ole tavanneet ensimmäistäkään homoa, joka on lähestynyt kuolemaa hyvällä omallatunnolla. Homot ja liberaalit homoemot tietenkin tuomitsevat tällaiset näkemykset suoralta kädeltä ja haluaisivat jopa kriminalisoida ne, mutta mitkään sananvapauden loukkaukset eivät tee tyhjiksi homoyhteisön ongelmia, joista Yle kiillotetun julkisivun takaa haluaa vaieta.

Tänään esitettävät homo-ohjelmat ovat sitä tuttua ideologisesti oikeappista tarinaa, jossa LGBT-väki nähdään joko pelkkinä uhreina tai sitten ylimaallisen upeina ihmisinä, joita muiden pitää katsoa ylöspäin:



Yle Teema, Tiistai 28.6.2016 klo 21:00, Our Gay Wedding -musikaali  

Prix Italia -palkittu ohjelma: säveltäjä Benjamin Till ja näyttelijä/laulaja Nathan Taylor toteuttivat omat häänsä ja vieläpä musikaalin muodossa heti kun laki salli samaa sukupuolta olevien avioliiton v. 2014. HD Äänitekstitys: suomi.



Yle Teema,Tiistai 28.6.2016 klo 21:50, Elävä arkisto: Pride  

Arkisto-ohjelmien esittely. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.



Yle Teema Tiistai 28.6.2016 klo 21:52, Arkistovieraana: Yazka Love (2016)

Transsukupuolinen raakakakkuyrittäjä ja terveysanalyytikko Yazka Love on puhunut kauan seksuaali- ja identiteettivähemmistöjen oikeuksien puolesta. Ohjelmassa hän kertoo omista kokemuksistaan ja ajatuksistaan. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.



Yle Teema,Tiistai 28.6.2016 klo 22:07, Kielletty kaupunki (1991) 

Keskustelu, jonka aiheena piti olla homoerotiikka. Mukana Hannu Tapani Klami, Kinky Clubin perustaja Yazka, Setan sosiaalisihteeri Ari Saukkonen, kansanedustaja Hannu Suhonen ja apulaisprofessori Martti Grönfors. Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.



Yle Teema Tiistai 28.6.2016 klo 23:00, Päivä miehenä  

Taiteilija Diane Torr pitää Drag king -työpajoja, joissa naiset pääsevät tutkimaan sukupuoliroolejaan. Dokumentti seuraa kahdeksan työpajaan osallistuvan saksalaisnaisen muodonmuutosta mieheksi. Äänitekstitys: suomi. K7 (seksi).



Yle TV2, Tiistai 28.6.2016 klo 14:40, Kioski: Rakelin kuplassa  

Elokuvissa ja teatterissa mieskeskeisyys on edelleen tosiasia. Rakelin kuplassa tasa-arvoa pohtivat fiktion ammattilaiset. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi


Yle TV2, Tiistai 28.6.2016 klo 15:10, Stella Mwangin tie tähtiin 

Kenialaissyntyinen Stella Mwangi voitti Norjan Euroviisut vuonna 2011 kappaleella "Haba Haba". Stellan tie iskelmätaivaalle ei ole silti ollut helppo. Nuori nainen on kuitenkin päättänyt päästä pitkälle urallaan. (U) Äänitekstitys: suomi.



Yle TV2, Tiistai 28.6.2016 klo 18:45, Lesbot 

4/11. Matilda matkustaa isoäitinsä luo kotikuntaansa Fagerstaan ja saattaa pubikäynnillä itsensä vaaraan. Rebecka toivoo saavansa lapsia vaimonsa kanssa. Karolina tapaa äitinsä. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi. Äänitekstitys: suomi.



Yle TV2, Tiistai 28.6.2016 klo 22:00, Tuhkimotarinoita - Tyttöjen ilta  

Seksiin palasi pelon sijaan nautinto. Mikä muu muuttui, kun Minna erosi lestadiolaisyhteisöstä? Palataan jakson tunnelmiin yhdessä ystävien kanssa, keskustellaan ja kuullaan mitä Minnalle kuuluu tänään! (U) HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi



maanantai 18. toukokuuta 2015

EI MITÄÄN UUTTA YLEN VASEMMISTORINTAMALLA



Yle TV1, 18.5.2015 klo 19:00, 
Historia: Varsovan kansannousu

Varsovan kansannousussa vuonna 1944 vastarintajoukot koettivat vapauttaa saksalaisten miehittämän Varsovan, mutta yritys epäonnistui pahoin. Puolalaiset onnistuivat kuvaamaan urheata taisteluaan muistoksi jälkipolville. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.


Yle Areenan linkki.

Mitähän tämän maanantainen Ylen historiadokumentti mahtaa käsitellä? Ai niin, turha kysyä...


Yle Teema, 18.5.2015 klo 21:00, 2/2.
Stephen Fry homofobian jäljillä

Millaista on homojen elämä eri puolilla maailmaa? Fry selvittää, mistä homofobia oikein syntyy. Millaiset lait ja moraalikoodit säätelevät yhteisöjen ja ihmisten suhtautumista homouteen? HD Äänitekstitys: suomi.
Jännä termi tuo kulttuurimarxilaisten masinoima poliittisesti motivoitunut homofobia. Pahantahtoisesti luodussa termissä biologisiin tosiasiasiohin perustuvat objektiiviset havainnnot on valheellisesti psykopatologisoitu "fobiaksi". Sairaus on käännetty päälaelleen; mielenhäiriöstä ei kärsikään poikkeva sodomiitti, vaan se joka uskaltaa sanoa ääneen, että sodomiitti on luonnonoikku ja geneettinen umpikuja. Juutalaistaustainen vasemmistoliberaali Stephen Fry selittelee ohjelman kakkososassa asiat homoille taas parhain päin. Ei kai pinkki-Yle tätä ohjelmaa muuten esittäisikään ja vieläpä uusintana.



PÄIVITYS: 19.5.2015:

Yle Teema,19.5.2015 klo 20:00, Mies, joka pelasti Louvren

Toisen maailmansodan alkuhetkillä Louvren museon johtaja Jacques Jaujard toteutti uskomattoman, salaisen operaation, jossa Louvren taideaarteet piilotettiin natseilta. Miten operaatio oikein toteutettiin? HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi


Tämähän menee jo aivan mitään häpeämättömäksi mielipuolisuudeksi! Siis mitä helvettiä? Heti eilisen jälkeen TAAS nazzzzi-"dokumentti"! Mikä ihme kuvio siellä Ylessä on oikein meneillään? Kuka vanha stallari-haisuli on päässyt toteuttamaan omia propagandafantasioitaan??

torstai 5. helmikuuta 2015

MODERNIN AJAN MAALLISILLE PYHIMYKSILLE KERÄTÄÄN LISÄÄ UHRIPÄÄOMAA.



Yle TV1, 4.2.2015, klo 23.05, 
Ulkolinja: Venäjän vainotut homot


Venäjän ja venäläisten asenne seksuaalivähemmistöjä kohtaan on jyrkkä. Venäläishomot elävät uhan alla, heitä etsitään ja vainotaan. Poliisi ei puutu homoihin kohdistuvaan väkivaltaan vaan pikemminkin rohkaisee siihen. HD Äänitekstitys: suomi *UUSINTA*


Linkki ohjelmaan.


Tuskin venäläisten asenne homo"kulttuurin" edistämiseen on sen jyrkempi kuin se oli neuvostososialismin aikaan, jolloin sodomiittien biologisesti poikkeavaa seksuaalihäriöitä pidettiin porvarillisen lännen rappioilmiönä, mitä se on tietenkin 1960-luvulta lähtien ollutkin. Vielä 1990-luvulla lännessäkin homostelun normalisoinnin katsottiin melko yleisesti olleen kaikkea säädyllisyyttä ja tervettä järkeä vastaan.



Homolobbyjen väsymätön työ sai kuitenkin jo varhain vaikutusvaltaisia liittolaisia etenkin Yhdysvalloissa, jossa lähinnä juutalaisten ohjaimissa olevat mediat ovat parin viimeisen vuosikymmenen aikana tehneet työtä sen hyväksi, että homoilu ei ole vain eettisesti samanarvoista kuin yhteiskuntaa uudistava heteroseksuaalisuus, vaan että homot on korotettu pyhimyksenomaiseksi uhriryhmäksi, jolla on tavallisesta tuulipukansasta erottuvia korkeampia eettisiä, esteettisiä, älyllisiä ja taiteellisia ominaisuuksia. Toisin sanoen pyhimyksellisestä homosta on tullut modernin mallistuneen uskon yksi kulmakivistä. 

Tällaisessa ilmapiirissä sodomiittien itsetietoinen röyhkeus on noussut huippuunsa, kun he turhamaista itsekkyyttä osoittaen ovat voineet vaatia, että kaikkien on syleiltävä homoutta jonain ihmeellisenä ja kauniina asiana. Ne jotka eivät tähän trendilampaiden kuoroon yhdy, saavat maistaa syytöksiä "homofobiasta" tai kuulla vihjeitä että laumasta harhautunut onkin itse homo. Homomafian dekandentti ylimielisyys näkyy myös siinä, kuinka tämä uudeksi aristokratiaksi (sic) itsensä korottanut porukka on jollain ilveellä onnistunut yhdistämään ulosteisen penetroinnin sateenkaaren ihmeeseen osaksi positiivista julkisuuskuvaansa.

Siksi ei ole yllättävää, että länsimaisen mediamankelin ja koululaitosten sensitiivisen koulutuksen läpi käyneet liberaalit saadaan tuntemaan suurta moraalista raivoa kun heille esitetään ohjelmia, joissa fyysisen hyökkäykset kohteeksi joutuvat homot. Pyhimysten verta on vuodatettu, anteeksiantamatonta! Se tosiasia, että suurin osa seksuaalisuuteen liitettävästä katuväkivallasta on värillisten eurooppalaisiin kohdistamia rasistisia joukkoraiskauksia ei kiinnosta mediaa ja usemmiten se vaikenee niistä kokonaan. Koska lännessä mediaseksikäs homoihin kohdistuva väkivalta on äärimmäisen harvinaista, täytyy median etsiä sitä Venäjältä asti.

Nyt jo neljättä (!) kertaa Ylen kanavilla nähtävä dokumentti 
Venäjän vainotut homot sopii täydellisesti sen diversiteettiä saarnaavaan agendaan, jonka toteutuminen on yhteisvaikutuksellaan murtamassa koko sivilisaatiomme perustan. Uhripolitiikka on vielä palvontaakin yleisempi startegia homojen normalisoinnista, josta Ulkolinjan ohjelma on kuvaava esimerkki. Yksilön koskemattomuus on itsestäänselvyys, mutta huomiohakuisia homoja on vaikea pitää pelkkinä uhreina edes Venäjällä, sillä he ovat ottaneet tietoisen riskin pyrkiessään tekemään yksityisestä paheestaan kysymyksen, jolle vaaditaan yleistä hyväksyntää. Kyse ei ole muusta kuin 60-lukulaisesta kulttuurimarxismista, jossa yksityinen seksielämä halutaan politisoida ja tuoda julkisuuteen.



***********************************************************************************************************

Yle Watchin omat facebook sivut nyt täältä.

Yle Watchin juttuja, jotka liittyvät Ylen ohjelmiin ja uutisiin, voi myös postata eri Yleisradion Facebook-sivuille. Kun postaat, niin älähän trollaa, vaan toimi asiallisesti. Ohessa suorat linkit, klikkaa nimeä:

Yleisradio
Yle Uutiset
Yle Areena
Yle Teema
Yle Radio 1