Näytetään tekstit, joissa on tunniste Amnesty International. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Amnesty International. Näytä kaikki tekstit

torstai 22. helmikuuta 2018

AMNESTY – GLOBALISTIEN TYÖKALU JA KANSALLISEN SUVEREENITEETIN VIHOLLINEN

Amnesty on laajentanut toimialaansa. Tänään se on
vihamielisen poliittisen eliitin hyödyntämä lobbausjärjestö,
joka edistää massainvaasiota länsimaihin.

Amnesty International on yksi monista globalistien käsikassaroista, joiden avulla edistetään laillistettua kansainvaellusta ja etnisen yhtenäisyyden hajoittamista. Alun perin kidutuksen ja kuolemantuomion vastainen painostusjärjestö on viimeistään 2000-luvulla muuttunut vapaan maahanmuuton puolestajapuhujaksi, mikä sopii hyvin liberaalin poliittisen eliitin tavoitteisiin. Amnestyn hyödyllisyys perustuu sen "moraaliseen aukoriteettiin", jolloin se voi "ihmisoikeuksiin" vedoten vaatia varsinkin länsimaita avaamaan rajansa ja tuhomaan näin sekä kultuurinsa että lopulta etnisen erityislaatunsa. 

Koska valtamedia on globalistien kanssa samassa juonessa, se antaa mielellään Amnestylle moraalisen tuomarin roolin kun puheeksi nousee massainvaasioksi muuttunut "pakolaisuus". Ylen tuoreessa uutisessa "Suomi on mukana yleiseurooppalaisessa virrassa, jossa mennään huonompaan suuntaan" – Amnestyn raportti listaa maailman ihmisoikeustilanteesta synkkiä tietoja globalistiorganisaatio saa Suomen aluejohtajan suulla levittää sentimentalistista propagandansa ilman poikkipuolista sanaa ja lähdekritiikkiä. Se mitä maailma kaipaisi eniten juuri nyt, olisi suvereenien kansojen yhteistyöelin, joka valvoisi ja raportoisi säännöllisesti Amnestystä ja sen tuhoisasta ihmiskeskeisestä ideologiasta. 

Toimittaja Kirsti Karttusen Amnesty-artikkelissa esitetyt väitteet ovat pelkkiä poliittiisia vaatimuksia, jotka on vain naamioitu kaiken arvostelun yläpuolelle julistetun ihmisoikeusetiikan taakse. Suomen  Amnestyn pahamaineinen johtaja Frank Johansson todistaa jälleen kerran olevansa aito jälkimarxilainen mädättäjä, kun hän vaatii tiettyjen seksuaalisesti ja lääketieteellisesti poikkevien erityisoikeuksien tunnustamista vain siksi, että näin voitaisiin palvoa ihmisoikeuksien alttarilla kaiken mitätöivää tasa-arvoa:
Translakia Amnesty vaatii muutettavaksi niin, että juridinen sukupuolen vahvistaminen erotettaisiin lääketieteellisestä prosessista. Kiitosta ihmisoikeusjärjestöltä saa viime vuoden alussa hyväksytty tasa-arvoinen avioliittolaki. 
– Ja näyttää siltä, että uusi äitiyslaki menee läpi. Sekin on valtavan iso edistysaskel, Johansson sanoo.
Pahimmillaan nämä sivilisaation tuhatvuotisia perustuksia tuhoavat Amnestyn "edistykselliset" ovat silloin, kun he pakolaisuutta tekosyynä käyttäen vaativat korkean sivistyksen maita muuttamaan demografista koostumustaan peruuttamattomasti. Eurooppa on päästänyt jo nyt sisuksiinsa miljoonittain kehitysmaalaisia, joista huomattavalla osalla ei ole mitään juridista oikeutta oleskella täällä. Kiittämättömälle Johanssonille tämäkään ei riitä, vaan hän haluaa heruttaa mantereelle kaikki kynnelle kykenvät yrittäjät, jotka vain julistavat olevansa pakolaisia. 
Amnestyn Johanssonin mielestä on selvää, etteivät nämä EU-tason sopimukset ole ihmisoikeuksien näkökulmasta kestäviä.  
– Eivät lainkaan. EU on ostanut itselleen rahalla järjestelmän, jossa ihmisiä ei – ihmisoikeussopimuksien vastaisesti – päästetä hakemaan turvaa Euroopasta. Vuosiraportista esiin nouseva viesti ei ole uusi: Amnesty syytti jo joulukuisessa raportissaan Euroopan maita kymmenientuhansien ihmisten Libyassa kokemasta epäinhimillisestä kohtelusta.
Amnesty tosiaan vihaa valkoisia eurooppalaisia kun se syyttää röyhkeästi heitä siitä, että Libyan arabit kohtelevat Saharan eteläpuolisen Afrikan hyvinvointisaalistajia rasistisesti. Järjestön raportista jää sellainen mielikuva, että Euroopalla ja Yhdysvalloilla olisi joku selittämätön velvollisuus toimia kolmannen maailman ekologisesti kestämättömän ylijäämäväestön elättäjänä ja huoltajana. 

Tähän kuvioon kuuluu olennaisesti se, että Johannsonin mielestä Suomen pitäisi ehdottomasti lopettaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden afganistanilaisten palauttaminen  kotimaahan, koska ihmisiä sattuu kuolemaan siellä aivan kuten täälläkin. 

Johansson ei esitä tietenkään mitään kriteerejä turvapaikanhakijoille, mutta sitäkin enemmän kantaväestölle, joka yrittää puolustaa itseään ulkopuolisia vapaamatkustajia vastaan. Hän kauhistelee ennalta arvattavasti "vihapuhetta" ja on luultavasti tyytyväinen kaikkiin toimiin, joissa kantaväestön poliittisia toimintavapauksia tukahdutetaan:
Trendi on selvä: Turvapaikkapolitiikkaan liittyvät kysymykset nousevat Amnestyn vuosiraportissa esiin usean maan kohdalla.

– Toisten ihmisten demonisointi ja muukalaisiin kohdistuva vihapuhe on tuttua eri puolella maailmaa. Kun ihmisoikeuksia murennetaan, mennään monessa maassa taaksepäin jo saavutetusta kehityksestä. Euroopan sisällä tästä räikeimmät esimerkit ovat Puola ja Unkari.
Johansson tulee tässä väittäneeksi, että Puola ja Unkari eivät saisi olla suvereeneja valtioita ja päättää omista rajoistaan. Samaa aihetta käsitelleessä Ylen tv-uutisten jutussa kerrottiin, että myös Trumpin johtama Yhdysvaltain hallinto "rikkoo ihmisoikeuksia", kun se ei päästä kaikkien arabimaiden kansalaisia maahansa, ikään kuin toiseen maahan matkustaminen olisi joku subjektiivinen oikeus! Ei se ole, vaan jokainen suvereeni maa voi halutessaan päättää keitä ulkomaalaisia maahan päästetään ja keitä ei. Tämähän ei taas käy ihmisoikeuskommunismia ajavalle Amnestylle, jonka mielestä miljardit kehitysmaalaiset saavat automaattisesti tulla länteen kantväestön elätettäväksi. 

Yle Watch suosittelee, että lukijat eivät lahjoita Amnestylle rahaa, koska kyseessä on globalistien bulvaanina toimiva moralistinen kiristysjärjestö, jonka toiminta on tuhoisaa Suomelle ja koko eurooppalaiselle sivilisaatiolle.

                                                      ***************************

TV1, torstaina 22.2.2018 klo 21:55, Ulkolinja: Ihmissalakuljettajat 

Satojatuhansia ihmisiä pyrkii laittomasti Eurooppaan. Turvaa hakevista on tullut kukoistavaa liiketoimintaa, jota pyörittää maailman suurin "matkatoimisto". Nyt ihmissalakuljettajat paljastavat miten he toimivat. HD Äänitekstitys: suomi.


torstai 9. maaliskuuta 2017

JÄLKIMARXILAISTA NAISTENPÄIVÄÄ, TOIVOTTAA YLE

Mustat naiset - matemaattisesti lahjakas voimavara vai
pokakonttorin kuningattaria?

Sillä aikaa kun länsimaista sivilisaatiota murennetaan stalinistisilla väestönsiirroilla ja harmaata finnanssimaailmaa hyödyttävällä velkataloudella, median sisällöstä vastaavat jälkivasemmistolaiset nostavat kansalaisten keskustelunaiheiksi rasismijankutuksen ja sukupuolien rajattoman määrän. Punavihreän kuplan ryhmähenkeä nostattavissa jutuissa puolestaloukkaannutaan milloin mistäkin, mikä onkin helppoa, sillä loputtomasti oikeuksia vaativat yksilö-pyksilöt kokevat tulevansa "syrjityiksi" tai "loukatuiksi" lähes kaikista ihmiselämään kuuluvista itsestäänselvyyksistä.

Silti näillä muka rationalismia ja tiedettä puolustavilla toimittelijoilla on otsaa närkästyä "totuuden jälkeisestä ajasta", vaikka heidän oma suhde todellisuuteen on pelkkää hermoherkkää subjektivismia. Heidän toistuvalle moraaliselle närkästykselle ei ole juuri koskaan objektiivisia perusteita, joten sormella osoittelu kielii enemmän toimittajien prinsessamaisesta asenteesta, jossa aina uudestaan löydetyille "sorretuille" pitää levittää eteen punainen matto, jottei maailman likaiset "vääryydet" koskettaisi heitä. 

Tällaisten "epäoikeudenmukaisuuksien" esille tuominen on varmasti palkitsevaa vihervasemmistolaistille toimittajille, jonka vuoksi uutinen voidaan tehdä heppoisesta aiheesta kuten käy ilmi Ylen Santtu Natrin jutusta Äitiyspakkauksen nimi vaihtoon syrjivyyden takia? Tuleva perheministeri kannattaa muutosta. Jutussa käy ikävällä tavalla selväksi myös se, että poliittisen korrektiuden taustalla oleva sanamagia, dekonstruktio, ei ole vain punavihreiden kulttuurimarxilaisten monopoli, koska ehdotusta äitiyspakkauksen nimen vaihtamisesta on vaatinut Keskustapuolueen kansanedustaja Annika Saarikko. Todellisia ongelmia kuten rasistisen muukalaisinvaasion vaikutusta väestön lopulliseen koostumukseen poliitikot ja media eivät nosta julkiseen keskusteluun, vaan skolastiikan hengessä he saivartelevat korrekteista käsitteistä, jotta kansalaiset unohtaisivat olennaisen. 

Sosialistisesta perinteestä kumpuavasta naistenpäivästä on ainakin Suomessa tehty toimittajien ansiosta päivä, jolloin ei juurikaan korosteta naisten arvoa elämän antajana, vaan se nähdään tilaisuutena lisätä uhristatusta kuten Ylen jutussa 
Vuoden tieteentekijä naistenpäivästä: "Shut up and be pretty" käy ilmi. Yleensä päivä muistetaan siitä, kuinka suomalaiset miehet pahoinpitelevät naisiaan kyllästymättä 24/7. Voisi kuvitella, että miestenpäivänä (19.11.) tuotaisiin esiin vastavuoroisesti naisten lapsentapot ja muut ikävät ilmiöt. Mitä vielä, mekkoeinari-ritarit piiskaavat itseään ja monesti miestenpäivän jutut kertovat siitä, kuinka entiset vaimonhakkaajat ovat kyenneet vähentämään väkivaltaa erilaisten vihanhallintakurssien avulla. Niin, sinä suomalainen mies siellä, vieläkö hakkaat vaimoasi?


Yle Fem, keskiviikko 8.3.2017 klo 22:30, Elämä käännekohdassa 

7/8. Lotta oli menestynyt ja itsevarma kolmen lapsen äiti, joka eli väkivaltaisessa parisuhteessa. Vuosia kestäneen kaltoinkohtelun jälkeen hän jätti miehensä. Nyt hän johtaa väkivaltaa kokeneiden naisten klinikkaa. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi.


Yle TV1, keskiviikko 8.3. klo 21:05, 
A-studio 

Naistenpäivänä kolme valovoimaista naista pohtii A-studiossa mitkä asia kaipaavat vielä kipeästi muutosta tasa-arvossa. Juontajana Annika Damström. #yleastudio HD



Yle TV2, keskiviikko 8.3. klo 22:00, Stacey Dooley: Naisten helvetti

1/2. Tutkiva brittitoimittaja Stacey Dooley matkustaa Filippiineille tutkimaan tyttöjen laajamittaista seksuaalista hyväksikäyttöä. Kontaktointi ja kaupankäynti tapahtuu netissä viranomaisten ulottumattomissa. HD K12 (ahdistus, seksi).



                                                     ****************************


Tiedostavan toimittajan unelmajuttu koostuu todennäköisesti sankaritarinasta, jonka ainesosissa yhdistyy naissukupuoli ja ei-valkoisuus. Näin naistenpäivänä sellainen on ilmestynyt parahiksi jo pari päivää sitten (4.3.2017), kun Ylen verkkosivuilta on saanut lukea totuutta kaunistelevaa tendenssimäistä kertomusta Naiset, joiden laskelmat veivät ensimmäiset astronautit avaruuteen. 

Artikkelin kirjoittanut Aishi Zidan on "sattumalta" itsekin nainen ja värillinen, joten motiivia mustien naisten jalustalle nostamiselle ei tarvitse hirveästi arvailla. Pienellä googlauksella löytyi Kodin Kuvalehden Zidanista tekemä iso henkilökuvajuttu, jonka poliittisissa painotuksissa sen kynäillyt naistoimittaja Hanna Jensén ei pahemmin kainostele omaa kantaansa:
Kuusitoistavuotias Aishi ei ollut tietoinen siitä, että Euroopan neuvoston rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio arvosteli Suomea turvapaikkahakemusten hitaasta käsittelystä. Se arvosteli myös Suomen poliisia välinpitämättömyydestä rikosilmoituksia kohtaan, joita maahanmuuttajat olivat tehneet syrjinnästä. Ei, Aishi opetteli markan vaihtumista euroksi ja kertoi kaiken kuudella.
Jutussa toistuu se tuttu tarina, jossa Lähi-idän toivioretkellään tummaan ulkomaalaiseen rakastunut toiseudenpalvoja on tietenkin suomalainen nainen eikä mies, jonka seurauksena piti muuttaa vauraaseen Pohjolaan synnyttämään rotuhybridi. Etelän taatelintallaajavaltioihin verrattuna Aishi Zidan on todennäköisesti ollut kiitollinen siitä, että on saanut asua Suomessa, joskin etninen ulkopuolisuus vieraalla reviirillä on herättänyt alemmuudentunnetta suomalaisuutta ja ylipäätään valkoisuutta kohtaan. Jutun perusteella kaikki toiminta, joka vähentää valkoista valtaa valkoisten kotimaissa, on ollut Aishi Zidanille mieleen, joten ei ole ihme, että hän hakeutui Helsingin Sanomiin levittämään monikultturismia ja päätyi lopulta Amnesty Internationalin tiedottajaksi. 

On surullista huomata, että rehtien suomalaisnaisten kuten marttojen suosima Kodin Kuvalehti, on nykyään täynnä toimittajakoulusta tulleita punavihreitä toimittajia, jotka vakuuttelevat päätoimittajalle muodikkaan ajan hengen vaativan sivuille monikulttuurisuutta. Toimittaja Hanna Jansén on varmasti tyytyväinen kun saa toimittajakavereilleen todistaa olevansa suomalaisuuden epädramatisoija antamalla suunvuoron etnisesti sekoittuneelle multikultisaarnaajalle, jonka mielestä suomalaisuus on pelkkä ilmoitusasia, vaikka se käytännössä tarkoittaa sitä, että avoimien ovien päivinä maamme rajoille tulisi viisi miljardia värillistä, jotka haluaisivat kokea Suomen kodikseen ja imeä aitojen suomalaisten kovalla työllä luoman hyvinvoinnin kuiviin:
"Toivoisin, että yhteiskunnassa ei luokiteltaisi ketään sen perusteella, miltä hän näyttää tai onko hänellä vaikka jokin sairaus. On väärin, että monien pitää ponnistella tullakseen hyväksytyiksi, mutta he eivät sittenkään tule." Ei ole olemassa yhtä suomalaisuuden mallia, Aishi muistuttaa. Hänellä on näkemys siitä, kuka on suomalainen. Se, joka kokee Suomen kodikseen.
Mitä tulee Aishi Zidanin Ylelle kirjoittamaan juttuun, hän olisi tuskin ollut tietoinen siitä ilman vasemmistoliberaalissa Hollywoodissa tehtyä tuoretta elokuvaa Hidden figures, joka saa Suomessa ensi-iltansa tänään naistenpäivänä. Kyynisten juutalaismogulien tuottama puolifiktio on melko tyypillinen massoille suunnattu raina, jossa mitätöidään kaikki mikä on eurooppalaisperäistä ja jossa sankareiksi nostetaan värilliset, jotka sorrosta huolimatta todistavat olevansa moraalisesti ja myös älyllisesti ylivertaisia valkoisiin wasp-miehiin verrattuna. Ainoat valkoiset, joita Hollywood suostuu ylistämään on valkoiset rotuluopiot ja tietenkin itsensä ihmiskunnan vapahtajiksi nostaneet juutalaiset. Toisaalta Hollywoodin, Wall Streetin ja Washingtonin vaikutavaltaisia juutalaisia ei oikeasti kiinnosta neekerien kohtalo, paitsi silloin, mikäli heidän nostamisellaan voidaan etnisessä nollasummapelissä vähentää valkoisen asemaa juutalaisten hyväksi. 

Jo pelkkä Hidden figure -elokuvan mainos on melko chutzpah, kun siinä rehvastellaan, että kyseessä on tositarina, jota ei ole kerrottu koskaan aiemmin ("Based on the untold true story"). Elokuva ja Ashi Zidanin kirjoitus tuovat varmaan hyvän mielen niille, jotka haluavat uskoa satuihin, mutta koska Yle Watch -blogissa ollaan tiukasti kiinni tämänpuoleisessa, olemme valmiita pilaamaan hyvän tarinan ikävillä faktoilla. 

Ensinnäkin, elokuvan promokuvat ja Ylen jutun valokuvat tarinan keskeisestä hahmosta Katherine Johnsoninsa ovat keskenään ristiriidassa. Oikeasti tarinan kolme "mustaa" naista ovat hädintuskin negridejä ollenkaan, varsinkin Katherine Johnson näyttää 1/16 osaa mustalta eli hexadecaroonilta tai quarteronnélta, jolla on valkoisen perimän taustalla vain 1/32 osaa neekeriverta. Amerikan perinteisen yksi pisara -säännön mukaan siellä on pidetty viime vuosisadan alkuun asti ei-valkoisena henkilöä, jonka taustasta löytyy vain 1/64 osaa mustan Afrikan perimää. Tästä johtuu, että Yhdysvalloissa presidentti Barack Obamaa ei kutsuttu mediassa puolivalkoiseksi tai mulatiksi, jollainen hän tosiasiallisesti on, vaan pelkästään mustaksi, "afroamerikkalaiseksi".
 
Elokuvan kolmikko esitetään mustina, joskin heillä
on fotogeeniset valkoiset piirteet.
Catherine Johnson, musta afroamerikkalainen?
 Hän on lähes valkoihoinen ja sinisilmäinen "musta".
Hollywood, valheen mestarit.

Jos NASA:n naismatemaatikot todella olisivat olleet silminähden negridejä, se olisi kuulostanut uskomattomalta paljastukselta, mutta koska vaivattoman internet-salapoliisityön ansiosta kaikille on käynyt selväksi, että he olivatkin perimältään pääasiassa valkoisia, tarina ei kuulostakaan enää niin uskomattomalta. Tämä selittyy sillä, että tieteellisesti moneen kertaan vahvistetut älykkyysmittaukset eri populaatioiden välillä todistavat, että Saharan eteläpuolisella negeridiväestöllä on keskimäärin huomattavasti alhaisempi älykkyysosamäärä kuin itäaasialaisilla ja eurooppalaisilla. Koska äo-testeissä mitattava yleisälykkyys eli g-faktori on ratkaiseva abstraktia ajattelua vaativissa aineissa kuten matematiikassa, on erittäin todennäköistä, että Katherine Johnsonin ja Dorothy Vaughan'in keskimääräistä paremmat matemaattiset kyvyt olivat peräisin heidän hallitsevasta valkoisesta perimästään.

Ihmisen arvon näkeminen vain hänen älyykkysosamääränsa kautta on tietenkin ahdasaivoista fetisismiä, sillä vaikka älykkyydellä on yksilölle ja koko yhteiskunnalle suuri merkitys, se ei ole ihmisen koko mitta, vaan tärkeitä ovat myös muut ominaisuudet kuten rehellisyys, itsehillintä ja pitkäjännitteisyys. Toisaalta eri ympäristöt suosivat paikallisten ihmispopulaatioiden tiettyjä henkisiä ja fyysisiä ominaisuuksia, jonka vuoksi ne ovat tehneet mustista menestyjiä villissä ja primitiivisessä Afrikassa. Mutta kun mustien Afrikassa syntyneet menestystekijät yhdistetään heidän heikkoon yleisälykkyyteensä, niistä tulee ilmiselvä haitta valkoisten ja itäaasialaisten kehittelemissä korkean teknologian yhteiskunnissa. Tämä on tiedetty jo pitkään, mutta se ei ole estänyt länsimaissa yhteiskuntakeskustelua määrittäviä liberaaleja ja teknokraatteja rakentamasta monikulttuurista yhteiskuntaa atomistisen tasa-arvouskon varaan. 

Koska sokea usko ihmispopulaatioiden absoluuttiseen samankaltaisuuteen on ristiriidassa todellisuuden kanssa, liberaalit yrittävät peitellä valheitaan ja tyynnytellä valkoista kantaväestöä sillä, että ihmisten erot löytyvät vain ihonväristä, jonka vuoksi mustien menestymättömyys johtuu pelkästään oletetusta "rasismista". Vastaavasti Hidden figure -elokuva lähestyy ympyrän neliöimistä sillä, että se yrittää todistella mustien, vieläpä naisten, olevan kaikista esteistä huolimatta periaatteessä yhtä lahjakkaita kuin sivilisaation matemaattisen perustan luoneet valkoiset miehet. Tällainen manipulaatio saattaisi toimiakin, mikäli propagandassa voitaisiin käyttää historiallisesti vahvistettuja tietoja poikkeuksellisista mustista NASA:n riveissä. Faktat eivät kuitenkaan tue elokuvan esittämää "tositarinaa", vaan henkilöhahmoissa kyse on naisista, jotka luokiteltiin kenties sosiaalisesti värillisiksi, vaikka he olivat geneettisesti ja jopa fenotyypiltään enimmäkseen valkoisia.   

Toiseksi, se matematiikka jota nuo pseudomustat naiset harjoittivat oli enimmäkseen rutiininomaista laskentaa, jonka olisivat voineet tehdä ketkä tahansa keskimääräistä paremmin aritmetiikkaa hallinneet amerikkalaiset. Lainaus ko. Ylen artikkelista:
Naiset tekivät raakaa ja joskus mekaanistakin laskutyötä Langleyn tutkimuskeskuksessa Virginian osavaltiossa. – Laskija saattoi saada lomakkeen, jolle oli merkattu testeissä saadut luvut kohta kohdalta. Osalla naisista oli laskukoneet, joihin he syöttivät numeron kerrallaan, kuvailee Nasan tiedottaja Gail Langevin puhelimitse Langleyn tutkimuskeskuksesta.
Tästä huolimatta Aishi Zidanin jutusta saa mielikuvan ikään kuin ilman mustia naisia vaativa avaruusprojekti ei olisi koskaan toteutunut. Käytännössä NASA:n avaruusprojektien ratkaisevasta suunnittelu- ja insinöörityöstä vastasivat alusta loppuun valkoiset miehet. Heillä oli muutakin tekemistä kuin kuluttaa aikansa mekaanisiin mutta välttämättömiin laskelmiin, joten ne delegoitiin alemman tason ammattilaisille. 

Matematiikassa pitää muistaa myös se, että sitä saattaa oppia melko korkealle tasolle jo pelkän tilastollisen todennäköisyyden perusteella muutama Gaussin kellonkäyrän oikealle puolelle päätynyt musta. Silti heidän geneettiseen klusteriin kuuluvat ihmiset eivät ole koskaan kehittäneet opiskelemaansa matematiikkaa tai ratkaisseet sen vaikeimpia klassisia ongelmia.



NASA:n avaruusprojektien menestykselle mustia naisia äärettömästi tärkeämpiä olivat natsi-insinöörit, mutta sen korostaminen globalistisen massamedian aikana ei taida oikein sopia narraatioon, jossa "yhteinen ihmiskunta" matkaa kohti tähtiä. 

Etenkin saksalainen tohtori ja raketti-insinööri Wernher von Braun oli ratkaisevassa roolissa kun suunniteltiin ja tehtiin kuulentoja. von Braun ei ollut suinkaan ainoa natsi-Saksan raketti-insinööri, joka värvättiin ensin Yhdysvaltain ilmavoimiin ja sittemmin NASA:an. Siksi ei ole liioiteltua sanoa, että ilman natsien aivovoimaa Yhdysvallat olisi hävinnyt avaruuden valloituksen Neuvostoliitolle, joka niin ikään oli värvännyt väkisin saksalaisia insinöörejä ydin- ja avaruusohjelmiinsa. Nämä ovat kuitenkin uuden uljaan maailman julistajien kannalta historiallisia epäolennaisuuksia, sillä Suurelle Unelmalle on tärkeämpää uskoa tasa-arvoa pyhittävään tarinaan mustista matematiikkonaisista, joita ilman valkoinen mies ei olisi käynyt kuussa.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

MEDIA EDELLEEN HOMOMANIAN OTTEESSA

Siunaa ja varjele! Kristillisen kirkon tila 2000-luvulla.

Näyttää siltä, että Donald Trumpin juuri alkanut presidenttikausi on saanut vihervasemmistolaiset ja Ulkopoliittisen insitituutin arvaustieteilijät lopullisesti pois tolaltaan, sillä he ovat viime viikkojen aikana käyneet kaikissa arvokysymyksissä maalaisjärjen ja säädyllisyyden päälle kuin nälkäinen hyeenalauma. Ei riitä, että he valehtelevat Yhdysvaltain perustuslaista, että se muka antaisi globaalille enemmistölle subjektiivisen oikeuden tulla maahan jos sattuu huvittamaan. Nyt he ovat avanneet myös kulttuurisodan kotirintaman ampumalla median avustuksella jälleen rumputulta kohti normaalia sukukupuolienemmistöä.

Homomanian vallassa oleva kirkko on näytellyt tässäkin mädätystaistelussa näkyvää roolia, kun marxilaishumanisti, piispanakin (sic!) tunnettu Irja Askola, palkitsi 15-vuotiaan lapsen vuoden homoksi alkoholijuomia tarjoilleessa QX Gay Gaalassa. Askolan saamasta kritiikistä tuohtunut Vasemmistoliiton kansanedustaja Silvia Modigin on puolestaan sitä mieltä, että koko palkinnossa ei ole kyse seksuaalisuudesta. Modigin tarkennus on sikäli totta, että palkinnossa ei ole kyse vain seksiasiosta (eli siitä mikä viehättää elostelevien vanhojen homppeleiden silmää), vaan kulttuurimarxilaisesta identiteettipolitiikasta, jolla pyritään sirpaloimaan yhteiskunta ja mitätöimään eurooppalaisen sivilisaation kulmakivinä tunnetut hyvyys, totuus ja kauneus.

Irja Askolalle maistuu valtion viinaksien lisäksi myös
homolobbyjen tarjoamat virvokkeet. 
Yle Watchin kanta homoihin on suvaitsevaisuus sanan alkuperäisessä merkityksessä, joka tarkoittaa sietämistä. Valitettavasti tänään suvaitsevaisuus tarkoittaa vihreellisesti sitä, että toiseus pitää hyväksyä karvoineen päivineen. 
Kukaan ei ole kieltämässä homoja harjoittamasta privaatisti keskinäisiä mielitekojaan, mutta tästä ei seuraa, että heille pitäisi antaa etuoikeus hieroa taipumustaan enemmistön kasvoihin hokemalla flatus vocis taikasanaa "ihmisoikeudet". 

Länsimaissa seksuaalivähemmistöillä on samat perusoikeudet kuin normaaleillakin (98% väestöstä), mutta olisi hullunkurista, että sen lobbausjärjestöt kuten Seta alkaisivat määrätä enemmistöä, mitä mieltä sen pitää ole vähemmistöistä tai jopa ohjeistaa enemmistölle seksuaalikasvatusta. Hoplaa! Se, että juuri näin tällä hetkellä tapahtuu, kertoo siitä, että maassamme vietetään väärän kuninkaan päivää 365 kertaa vuodessa. 

Ylen tuoreehkossa jutussa Olen sukupuoleton: Viima Lampinen ajetaan pois sekä naisten että miesten vessasta kerrotaan Setan uudesta puheenjohtajasta, joka vie järjestön ryminällä minimaalisten ja äärimmäisen narsististen friikkivähemmistöjen loppumattomalle suolle vieläpä homoseksuaalien kustannuksella. Myötäkarvaan kynäillyssä jutussaan toimittaja Minna Aula valistaa tuulipukukansaa:
Juridisesti Suomessa on olemassa vain nais- ja miessukupuolet. Valtakunnallinen ihmisoikeusjärjestö Seta pyrkii edistämään jokaisen oikeutta määritellä tai olla määrittelemättä itse itsensä sekä ihmissuhteensa. Setan toiminnan yhtenä päätavoitteena on ajaa translain uudistamista Suomessa.
Tätä tuskin oli Setan ajamassa alkuperäisessä ohjelmassa vuonna 1975. Siihen kirjatut tavoitteet on luultavasti saavutettu jo ajat sitten, joten miksi Seta toimii vieläkin ja on ulottanut toimintansa ja vaatimuksensa kysymyksiin, jotka eivät liity järjestön alkuperäisiin homoseksuaaleja koskeneisiin tavoitteisiin. Kuten vasemmistolaisilla emansipaatiota julistavilla järjestöillä yleensä, ne eivät koskaan tyydy saavutettuun asemaan, vaan vaativat koko ajan uusia vapauksia ja vapautettavia, sillä liikkeellä pysyminen on niiden elinehto. Samoin on käynyt vasemmistohumanistiselle Amnestylle, joka alunperin pyrki toimimaan poliittisten vankien vapauttamiseksi ja kidutuksen lopettamiseksi, mutta joka häärää nykyään ties missä vain länsimaita koskevissa maahanmuuttoasiossa ja yrittää esittää massainvaasion vastustamisen ihmisoikeusloukkauksena. 

Vaikkei tässä uskonnollisia ollakaan, niin leikkisästi voidaan todeta, että Saatanan tiet ovat myös muualla tutkimattomat kuten kävi tänään selväksi illan A-studiossa:


Yle TV1, tiistai 7.2.2017, klo 21:00, 
A-studio 

Tasa-arvoinen avioliittolaki tulee. Miten käy kirkon?  
Romaniassa kuohuu ja se vaikuttaa koko Euroopan tilanteeseen. Juontajana Satu Miettinen #YleAstudio

Linkki Yle Areenaan.


Paholaisen asianajajana toimiva Ylen toimittaja Satu Miettinen oli valmistellut homovihkimis-juttunsa
 huolella ja kutsunut studioon Nousiaisten seurakunnan kirkkoherra Juhana Markkulan, joka anteeksipyydellen kannatti piispainkokouksen kantaa, jonka mukaan Suomen evankelisluterilainen kirkko ei tule vihkimään samansukupuolisia pareja. Toimittajan lisäksi kulttuurimarxilaista liberaalia linjaa edustivat helsinkiläinen rokkipastori Kari Kanala ja lesbopappi Susanna Airola, joka on luopunut papin ammatistaan.

Mielipiteiden suhteen  epätasa-arvoisesti jakautuneessa keskustelussa kävi selväksi, että kulttuuribolsevikeille ei riitä tasa-arvoinen avioliittolaki, joka jo nykyisellään takaa tasa-arvopelleilyn (paitsi heteroille polygamisteille ym.), vaan myös Raamattuun sitoutuneen kirkon pitäisi taipua länsimaiden uusimman uskontokultin, homomanian, kitinöille. 


Toimittaja Miettinen tenttasi mielellään väärinajattelija kirkkoherra Markkulaa ja yritti vedota tasa-arvolakeihin, jotka ovat ristiriidassa kirkon opetusten mukaisten säädösten kanssa. Miettinen ei taida ymmärtää, että organisaatioilla, järjestöillä ja jopa peleillä on omia sääntöjä, jotka ovat valtion tasa-arvoilveilylakien kanssa poikkiteloin, mutta silti lainmukaisia. Pahoinpitely on kielletty, mutta nyrkkeilykehässä se on sallittua; shakissa miehet ja naiset pelaavat eri sarjoissa (kuten nyrkkeilyssä), vaikka se ei ole sukupuolisen tasa-arvon mukaista, ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa nainen ei voi toimia pappina jne. jne. 

Asia pähkinänkuoressa: kirkko tekee omat sääntönsä eikä siihen ole kenenkään pakko kuulua. Jos homoja kiinnostaa vaikkapa homoilu alttarilla, he voivat perustaa oman uskonnollisen yhteisön, jossa se on sallittua. Mikä merkillinen hinku heillä on tunkea väkisin heteronormatiiviseen evankelisluterilaiseen kirkkoon, jonka korkeimmassa kirjallisessa instituutiossa, Raamatussa, suhtaudutaan kielteisesti homoihin? Selitys tällaiselle käytökselle ei todellakaan löydy Raamatusta eikä edes "kaiken suvaitsevasta" Jeesuksesta....vaan Antonio Gramscin ja Herbert Marcusen opeista!

Lopuksi pitää muistaa, että kirkon heteroseksuaalisten homoemojen motiivi puskea homoutta alttarille ei ole seksuaalinen, vaan pelkästään ideologinen. Siksi heidät on erotettava puhtaasti homoseksuaalistista lobbaajista, joilla on ollut kolumnisti Arto Laitisen mukaan suuri valta esimerkiksi ulkoministeriössä, joka näkyy hämmästyttävän hyvin myös tänään!



maanantai 21. maaliskuuta 2016

SPR:N JA YLEN SUOMALAISTEN VASTAINEN VIIKKO ALKOI

Yle ja SPR islamistien asialla.


Yle vyöryttää peräti kuuden artikkeliuutisen voimalla suomalaisten vastaista vihaa, jolle SPR:n rasismin vastainen viikko on antanut mitä parhaimman tekosyyn. Psykologisen sodankäynnin tapaan Yle käyttää härskisti tunteisiin vetoavaa propagandaa, kun se haastatteli neekeripoikaa, joka väitti etteivät bussikuskit, joista Helsingissä puolet on ulkomaalaisia, ota häntä kyytiin mikäli hän on yksin bussipysäkillä. Tämä tarina (Presidentti Niinistö järkyttyi 11-vuotiaan Valtterin kokemuksista) on saanut jopa maamme presidentin "järkyttymään", mikä on tietenkin onnenpotku suomalaisvihamieliselle medialle ja Suomen Punaiselle Ristille.

Neekeripojan kertomat kokemukset ovat varmasti yksilötasolla ikäviä mikäli edes osa niistä on totta, mutta todellinen pääsyyllinen tässä on hänen äitinsä, joka ei eksotiikan nälkäisenä toiseudenhalaajana halunnut adoptoida suomalaislasta. Ainoa eettisesti kestävä ratkaisu olisi tässä ollut, että äiti olisi jäänyt näyttelyesineensä kanssa Etelä-Afrikkaan, eikä tuonut tätä suomalaisten veronmaksajien vaivaksi ja lisäksi sekoittamaan geenipooliamme.  Suomalaiset ovat pieni uniikki populaatio Suomenlahden pohjoisrannalla eikä se tule säilymään, mikäli sitä bastardisoidaan jatkuvasti mustan Afrikan kognitiivisesti haasteellisella ylijäämäväestöllä ja sisäsiittoisuudesta kärsivillä arabeilla. Kuten syväekologi ja entinen vihreiden kansanedustaja Eero Paloheimo on todennut, kulttuurien ja etniteettien monimuotoisuutta voidaan vaalia vain, jos populaatiot säilyvät itsenäisinä kokonaisuuksina. Tätä taas ei halua valkoisia vihaavat SPR:n rasistit, jotka kierolla "rasisminvastaisuudellaan" ja "pakolaisten" auttamisella haluavat Euroopasta sekarotuisen juurettoman monokulttuurimassan. Tätä SPR:n levittämää kansallismasokistista vihaa lietsoo myös Yle tuoreissa jutuissaan:


1) Somessa tsempataan rasismista kärsivää 11-vuotiasta Valtteria – "Liian kauan on vaan hiljaa hyssytelty"
2) 
Rasismi on arkipäivää 11-vuotiaan Valtterin elämässä: "Sitä on tapahtunut sen verran useasti, etten jaksa välittää"
3) Kerro: Miten lapsiin kohdistuvaa rasismia voisi torjua?
4) HSL lupaa selvittää Valtterin tapauksen – Pysäkin ohi ajamisesta valitettu 660 kertaa alkuvuonna
5) Lapsiasiavaltuutettu huolestui lapsiin kohdistuvasta rasismista

Miksi Yle haluaa ajaa täysin kritiikittömästi sellaisen poliittisesti latautuneen järjestön kuin SPR:n asiaa? Alun perin sodassa haavottuneita uhreja auttamaan keskittynyt Suomen Punainen Risti toimi vielä parikymmentä vuotta sitten omalla tontillaan, kun se keräsi rahaa maailman eri sotapesäkkeiden sotilas- ja siviiliuhreille. Tänään se on Amnesty Internationalin tapaan länttä vihaavien kulttuurimarxilaisten soluttama painostusorganisaatio, joka edistää suomalaisvastaista monikultturismia, johon kuuluu mm. pakolaiskeskusten perustaminen laittomille maahantunkeutujille.

SPR:n johto koostuu kyynisistä rahanahneista suomalaisvihaajista, mutta ruohonjuuritasolla mukaan mahtuu jos jonkinlaista aktivistia, joiden auttamismotiivit saattavat poiketa huomattavasti toisistaan. Mukana on varmasti kansalaisia, jotka ovat auttamassa aivan vilpittömistä syistä, mutta jotka eivät naiviudessaan ymmärrä olevansa pelkkiä hyödyllisiä idiootteja, joiden "hyvät teot" on kivetty tie helvettiin. Koska suuri osa SPR:n ammattiempaatikoista on naisia, saattaa heillä olla myös seksuaalisia motiiveja auttaa miesvaltaista maahantunkeutujalaumaa. Järjestöä ovatkin ravisuttaneet viime syksystä lähtien lukemattomat seksiskandaalit, kun viidakkokuumetta potevat lähiövalaat ovat päässeet toteuttamaan bestiaalisia fantasioitaan. Kolmas merkittävä ryhmä SPR:ssä ovat rasistit, siis he, jotka vihaavat Suomea ja suomalaisia, ja jotka hyysäystoiminnallaan haluavat edesauttaa Suomen neekeröitymistä, joka on eräs matalan intensiteetin kansanmurhan ilkeimmistä muodoista.

Kun Yle ja SPR puhuvat rasismista, sen taustalla on rasistinen lähtöoletus, että rasisteja ovat vain valkoiset. Laajalle levinnyttä meemiä lainatakseni, heidän  edistämä "antirasismi" on koodisana valkoisten vastaiselle rasismille. Tosiasiassa rasismin uhreja Euroopassa ja Suomessa ovat kantaväestö. Tästä on yllin kyllin tilastotietoa, mutta valtamediat kuten Yle ei halua nostaa asiaa esille, koska se rikkoisi mediajätin hellimmän oletuksen, että valkoinen ei voi olla rotuvihan uhri.

Seksuaalinen väkivalta on tyypillistä miesvaltaisten miehittäjäjoukkojen keskuudessa etenkin Afrikassa. Eurooppaan kohdistuneen invaasion seurauksena sama kulttuuri näkyy myös täällä. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitos tietääkin kertoa, että Euroopan ulkopuoliset "siirtolaiset" raiskaavat 17 kertaa suomalaisia enemmän. Monet sota-alueilta tulleet maahantunkeutujat ovat olleet itse joko sotilaita tai poliiseja, jonka vuoksi heillä tuntuu olevan väkivalta verissä, josta kertoo jatkuvat keskinäiset kahinat pakolaiskeskuksissa sekä hanakkuus etsiä yhteenottoja suomalaisten miesten kanssa. Pöyristyttävintä tässä on se, että eräät suomalaiset urheiluseurat antavat näille alemmuudentuntoisille rotuvihaajille ilmaista taistelulajien koulutusta, jotta he voisivat käyttää näitä taitojaan kaduilla suomalaisia vastaan!

Nykypäivän farisealaisten mainostama rasisminvastainen teemaviikko on herättänyt luonnollisesti myös vastareaktion, sillä sen verran häikäilemätöntä suomalaisvihaa SPR sen avulla lietsoo. Esimerkiksi Vastarintaliikkeellä on tällä hetkellä meneillään Vastustan kansanmurhaa -niminen kampajana. SVL:n politiikasta voidaan olla montaa mieltä, mutta heidän kampanjansa on kannattamisen arvoinen asia, sillä siinä tuodaan esille tosiasioita, jotka suomalaisvihamielinen media ja SPR haluavat painaa villaisella.


                                                      *****************************

Yle pääsee jankuttamaan lisää rasismista ja "viharikoksista" kun se uutisoi lahtelaisen performanssitaitelijan viime syksyisestä tempauksesta jutussaan Poliisi epäilee Hennalan kaapumiestä laittomasta naamioitumisesta. Koska 
kaapuhumoristimme sai myös kansainvälistä huomiota ja pilasi maamme johdon mielestä Suomen neekeriparatiisi-maineen, on syyttäjälaitos poliittisen johdon painostuksesta yrittänyt löytää harmittomalle tempaukselle mitä raskaimmat syytteet. Kaapumiestä epäillään mm. julkisesta kehottamisesta rikokseen, Suomen lipun häpäisemisestä ja laittomasta naamioitumisesta.

Äärivasemmistolaiset ovat lukuisia kertoja, näkyvästi ja tarkoituksella, häpäisseet Suomen lippua, mutta he ovat saaneet niistä äärimmäisen harvoin tuomioita. Samoin on laittoman naamioitumisen suhteen, sillä anarkomarkot ovat esiintyneet lukuisissa mielenosoituksissa kasvot peitettyinä, mutta yleinen syyttäjä ei ole nähnyt velvollisuudekseen nostaa heitä vastaan syytteitä. Jälleen kerran yksi laki punaräähköille ja toinen laki kansallismielisille.


                                                        *******************************


Yle TV1, 21.3. 2016 klo 19:00, Historia: Mustien faraoiden nousu 

Noin 800 eKr. Kushin valtakunta valloitti mahtavan Egyptin ja asetti valtaan omat faraonsa, jotka hallitsivat lähes sata vuotta. Asiantuntijat selvittävät näiden mustien faraoiden historian. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.


Saharan eteläpuoliset neekerit eivät ole luoneet itsenäisesti ainuttakaan korkeakulttuuria, mutta kun sivilisaatio etenee rappeutumisvaiheeseen, he ovat saattaneet astua historian näyttämölle ikävissä merkeissä. Tai mulatit kuten esimerkiksi Yhdysvaltojen presidentin tapauksessa.



Yle TV1, 21.3.2016 klo 21:30, Dokumenttiprojekti: Tuntematon pakolainen 

Suomalainen koomikko Ali Jahangiri matkaa Kreikkaan rantautuvien pakolaisten kanssa halki Euroopan. Dokumenttielokuva rakentuu pakolaisten tarinoista ja kohtaamisista, joita uutiskuvat eivät tavoita. O: Hamy Ramezan HD Äänitekstitys: suomi. Sallittu kaiken ikäisille

"Suomalainen koomikko....?" Ja nimi oli Ali Jahangiri. Olisiko Ali japanilainen, jos hän muuttaisi pariksi vuodeksi Japaniin? Jälleen yksi todiste siitä, kuinka pitkälle poliittisesti korrekti eli valheellinen orwellilainen uuskieli on levinnyt keskuuteemme.

Valhe on huipussaan silloin kun totuus on ilmiselvästi päinvastainen, mutta siitä huolimatta sitä toistetaan röyhkeän itsepintaisesti. Kuinka monta kertaa olemmekaan kuulleet valtavalhemedioiden toistelevan, että pakolaiset itse eivät pääse ääneen, vaikka he ovat jatkuvasti mediassa toistamassa nyyhkytarinoitaan. Puhumattakaan niistä kymmensistä päivystävistä desanteista ja kolumnisteista, jotka yrittävät murtaa kansalaisten vastarinnan puhumalla vain jonkun yksilön tragediasta samalla kun he vaikenevat muukalaisten hyökyaallon peruuttamattomista demografisista vaikutuksista. Turvapaikkasiirtolaisten ja heitä puolustavien kansanvihollisten ääntä media on pullollaan, mutta se ryhmä, jonka ääni sivuutetaan systemaattisesti, on tavallisten suomalaisten, jotka kokevat nahoissaan tämän vihamielisesti orkestroidun invaasion.


Yle TV1, 21.3.2016 klo 22:55, Varsovan vakoojat  


Uusi vakoilutrilleri. 1/2. Vuonna 1937 Euroopassa uumoillaan uutta suursotaa ja Saksan liikkeitä seurataan tarkkaan. Varsovassa kohtaavat tiedustelutietoja myyvät ja ostavat tahot, ja peli on armoton. T: BBC HD Äänitekstitys: suomi. K12 (väkivalta, ahdistus)

Vaihteeksi taas BBC:n eli Bullshit Broadcast Companyn pakkomielteistä natsitarinaa.