TAIKAUSKO TASA-ARVOTOTEEMIIN LASKEE INSTITUUTIOIDEN KUTEN YLIOPISTON JA ARMEIJAN TASOA

Länsimaisen kulttuurin ennennäkemättömän nopeaa alasajoa todistaa kenties parhaiten kyseenalaistamattoman tasa-arvokultin tunkeutuminen lähes kaikkiin yhteiskunnan keskeisiin instituutioihin. Harmittomimmillaan tasa-arvoilveily tuottaa viihdyttävää tahatonta komiikkaa kuten oksymoroni naispappeus. Pahimmillaan se uhkaa kansakunnan keskeisten instituutioiden toimintakykyä. 

Esimerkiksi naisten vapaaehtoinen osallistuminen armeijaan on keventänyt taistelukoulutusta. Tämä voi olla kohtalokasta tosipaikan tullessa. Lukuisten tutkimusten perusteella on tiedetty jo pitkään, että naisten kuolemisella rintamalla on demoralisoiva vaikutus miessotilaisiin. Siksi monet rationaalisesti toimivat maat eivät suostukaan päästämään naisia armeijoihinsa. 

Naisten läsnäolo heikentää myös taisteluryhmien koheesiota, synnyttää ylimääräistä sukupuolista jännitettä ja mustasukkaisuutta. Vaikka tämä kaikki tiedetään, monessä länsimaissa armeijan ydintehtävää tärkeämmäksi on nostettu sukupuolten "yhdenvertaisuus". Toisin sanoen järjetön tasa-arvoideologia ylittää armeijan perimmäisen tarkoituksen eli olla mahdollisimman tehokas taistelutilanteessa, jotta kansankunnan olemassaoloa uhkaava vihollinen lyötäisiin.

Vallitseva tasa-arvoteatteri vaikuttaa pitkällä tähtäimellä myös kansakuntien menestykseen. Voi vain kysyä, miksi eurooppalaisten yliopistojen taso on laskenut kansainvälisessä vertailussa. Eräs vastaus löytyy Ylen jutusta Pätevyys ratkaisee, mutta sukupuolellakin on väliä – suurin osa Suomen yliopistoista harjoittaa positiivista erityiskohtelua rekrytoinnissa. Uutisjutun johdannossa punavihreä toimittajapoika Eero Mäntymaa tuskin edes ymmärtää kirjoittavansa palturia:

Jos tarjolla on kaksi tasavahvaa hakijaa, yliopistot voivat suosia vähemmistöryhmään kuuluvaa. Usein se on nainen.

Väestötilastojen mukaan jokaista naista kohti Suomessa on 0,97 miestä. Toimittaja ja punaiset yliopistot kuitenkin viittaavat kintaalla tälle tosiasialle luokittelemalla naiset vähemmistöryhmäksi. Nurinkurinen vähemmistöajattelu on erityisen räikeää yliopistossa, joiden opiskelijoista on naisia normaaliin sukupuolijakaumaan verrattuna huomattavasti enemmän kuin miehiä.

Suomalaisten ja muiden eurooppalaisten yliopistojen positiivisessa syrjinnässä olennaista ei ole eri sukupuolten kyvyt sinänsä, vaan se, että virkaan ei valita välttämättä pätevintä. Aalto-yliopistossa toimitaan sentään klassisen meritokratian mukaan ja virkaan valitaan vain paras:

Myöskään Aalto-yliopisto Helsingissä ei ota valintatilanteessa sukupuolta huomioon. 

– Olemme käyneet keskustelua siitä. Lähdemme kuitenkin siitä, että palkkaamme parhaat, sanoo Aalto-yilopiston henkilöstöjohtaja Riitta Silvennoinen.

Yliopistojen pätevyysvaatimuksissa on joustettu lähinnä humanistisilla aloilla, joten kansakunnan tulevaisuuden kannalta tilanne ei ehkä olekaan niin paha kuin se Ylen jutun perusteella näyttää. Ongelmaksi se muuttuu vasta sitten, kun miesvaltaisissa matemaattissa aineissa ja insinööritieteissä aletaan virkoihin nimittää naisia vain sukupuolensa vuoksi. Vaara on todellinen, sillä vauhtiin päästessään tasa-arvohulluus voi levitä kaikkialle.

Yhdysvalloista lähtöisin oleva Affirmative Action (positiivinen syrjintä) koskee lähinnä yliopistoihin pyrkiviä mustia opiskelijoita. Kyvykkäämpien syrjinnän vuoksi syntynyt haitta näkyy opiskelija-aineksessa. Tosin rapakon takana haitta on jäänyt pahimpia kauhuskenaarioita pienemmäksi, koska mustat eivät ymmärrettävistä syistä juuri hakeudu ratkaiseville matemaattis-luonnontietellisille aloille. Sen ovat vallanneet itäaasialaiset, jotka ovatkin tuoneet Yhdysvalloille tervetullutta aivovoimaa sen yliopistoihin. Onneksi Suomen yliopistoissa rotu-ongelma puuttuu toistaiseksi kokonaan, jonka vuoksi tänne kopioitu "positiivinen syrjintä" (syrjityksi tullut tuskin pitää asiaa positiivisena) koskee vain sukupuolta.

                                                        ****************************


Yle TV2, keskiviikko 8.7.2017 klo 21:00. Kätilö (K16)

Helena, Vikasilmäksi haukuttu, rakastuu SS-mieheen Lapin sodan kynnyksellä. Antti J. Jokisen elokuva Katja Ketun romaanista. N: Krista Kosonen, Lauri Tilkanen, Pirkka-Pekka Petelius, Tommi Korpela. Suomi 2015. (U) HD ohjelmatekstitys (suomi) 1 h 53 min 

Yle Watch arvioi tämän uusintana näytettävän elokuvan 11.12.2017. Sieltä arvio kokonaisuudessaan:

Jostain syystä toisen maailmansodan natsit ovat viime vuosina kuumottaneet maamme feministisiä ja vasemmistolaisia naiskirjailijoita. Luultavasti syynä tähän on helppo moralismi, vaikka romaanien sekavalla monikerroksellisuudella sitä yritetäänkin peittää. 

Pohjoisen feministiraivottarena tunnetun Katja Ketun romaanista tehty natsieksploitaatio Kätilö on juuri sellainen fantasia kuin elokuvaviihteen hyväkkäiltä saattaa näinä aikoina odottaa. Sekä Ketun romaani että elokuva sisältää häikäilemätöntä historian uudelleen tulkintaa, jossa totuudesta ei juurikaan välitetä. Tiedostava punaliberaali saattaa olla perillä elokuvan historiallisista erivapauksista, mutta hyväksyy tunnetasolla silti mitä tahansa, sillä ovathan kyseessä sentään arkkidemoneiksi nostetut natsit. Tällöin mikä tahansa voi olla periaatteessa mahdollista. Paitsi että ei ole. 

Elokuvassa kuvataan saksalaisten Lapissa pitämiä sotavankileirejä, joissa tehtiin mengelemäisiä ihmiskokeita. Virallinen historia ei tällaista tietenkään tunne, mutta hollywoodilaisella mindfuck-metodilla tällaista ajatetaan kursailematta katsojan tajuntaan. Kuullaanpa elokuvassa tuttua vetistelevää mustalaisviuluakin, joka johdattaa ehdollistetun katsojan kuviin, joita on viljelty holokaustidokumenteissa runsaasti. 

Oma lukunsa rainassa on Helenan ja SS-mies Johanneksen suhde. Oikeastaan juuri se paljastaa mikä tasa-arvon nimeen vannovissa feministeissä natseissa kiehtoo. Siinä alkavat kummasti korkeaposkisen maatiaistytön polvet heikottamaan, kun he ajattelevat komeaa SS-herrasmiestä, tuota brutaalin ylivertaista valloittajatyyppiä. Ehkä Katja Ketun romaanin Kätilö taustalla ei olekaan poliittinen vaan tukahdettu seksuaalinen motiivi.