VALKOISIA ROTUMURHATAAN JATKUVASTI, MUTTA YLE NOSTAA UHRIKSI AINA VAIN "ASEETTOMAN MUSTAN MIEHEN"

Black Power! Mustat ryöstelemässä ja polttele-
massa kortteileita Minneapolisissa 28.5.2020.

Uutisoidessaan Yhdysvaltoja Ylellä on tapana kuvata sitä valkoisen rasismin läpintunkema maana, jossa varsinkin valkoiset poliisit tappavat systemaattisesti viattomia mustia nuoria miehiä. Tilastot eivät kuitenkaan tue tällaista tavaksi tullutta uutisointia, joten Yle on valinnut strategiakseen ikävistä numeroista vaikenemisen. Kylmien tilastotietojen sijaan se keskittyy tunteita herättäviin yksittäisiin moraalitarinoihin. 

Yle uutisten valitsemat yksittäistapaukset, joissa uhrina esitään aina musta mies ja tekijänä valkoinen poliisi, muuttuu suorastaan harhaanjohtavaksi manipuloinniksi kun mukaan otetaan kylmät tilastofaktat Yhdysvaltain poliisien ampumista ihmisistä etnisten ryhmien mukaan. Otetaan esimerkkinä USAn poliisit ampumat mustat ja valkoiset ajanjaksolta 2017-2019:

vuonna 2017:
tapettuja valkoisia 457

tapettuja mustia 223

vuonna 2018:

tapettuja valkoisia 399 

tapettuja mustia 209 

ja vuonna 2019: 

tapettuja valkoisia 370

tapettuja mustia 235

Mustia toki kuolee poliisin käsissä suhteellisesti enemmän kuin valkoisia, mutta liberaalien patenttiselityksenä pidetty rasismi ontuu, koska jos valkoiset poliisit olisivat rasistisia, he surmaisivat paljon myös itä-aasialaisia. Aasialaisten vähäinen uhriluku selittyy pitkälti sillä, että he joutuvat harvakseltaan poliisin kanssa tekemisiin – he siis tekevät vähän rikoksia.  Vastaavasti mustien suuri rikollisuus altistaa heidät muuta väestöä suurimmalle riskille joutua konflktiin polisiin, niin mustien kuin valkoisten, kanssa.

Kovista tilastofaktoista huolimatta Yle keskittyy yksinomaan mustien kohtaamaan väkivaltaan. Toukoukuun alussa veronmaksajien kustantama mediajätti kertoi näyttävästi, kuinka kaksi valkoista miestä ampuivat uhkaavasti käyttäytyneen mustan "lenkkeilijän". Uutisjutussaan Yhdysvalloissa pidätettiin isä ja poika maata kuohuttaneesta murhasta epäiltynä – musta mies ammuttiin kuoliaaksi lenkkipolulle Yle turvautuu täysin Itärannikon vasemmistoliberaalin valtamediaan, joka tunnetaan asenteellisuudestaan valkoisia kohtaan. Kun valtamedia Yhdysvalloissa ja sitä matkivassa Suomessa käyttää uutisissaan koodi-imaisua "aseeton musta mies", se ei tarkoita että tämä olisi vaaraton. Älyllisesti laiskalle Ylen peruskatsojalle, sohvalla röhnöttävälle demarieläkeläiselle, syntyy uutisesta mielikuva viattomasta mustasta miehestä. Juuri tätä reaktiota Yle haluaa, sillä sille riittää vain suurten massojen ohjatut mielenliikkeet.

Viimeisin Ylen nostama yksittäistapaus valkoisen poliisin virantoimituksessa kuolleesta mustasta miehestä kuultiin tänään. Tosin Yle vain peesasi globaalia mediaa, joka on koko päivän vaahdonnut yhdestä Amerikan kuolemantapauksesta, josta tehtiin uutinen, koska poliisi oli valkoinen ja pidätetty mies musta. Uutisjutussa Miehen kuolemaan johtanut pidätys järkyttää USA:ssa – FBI ryhtyi tutkimuksiin silminnäkijävideon tultua julki Yle antaakin kohtuutonta huomiota tapaukselle, koska sen avulla valtion propagandatehdas voi iskostaa seuraajilleen jälleen kerran valkoista syyllisyyttä. 

Yle TV1:n puoli yhdeksän pääuutislähteksessä Demokraatteja kannattava Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Sampo Vaarakallio suorastaan herkutteli kuvittelemallaan valkoisen poliisin pinttyneellä rasismilla. Todellista uutisarvoa lisäsi tieto, jonka mukaan "musta yhteisö" aloitti videon tultua julki Minneapolisissa lajityypillisen käyttäytymisensä eli korttelien polttamisen, ryöstelyn ja mellakoinnin. Jostain kumman syystä samaa ei tapahdu, kun musta tappaa valkoisen tai aasialaisen.

Toimittaja Sampo Vaarakallion uutisraportin kuvamateriaalissa silmiinpistävää oli mellakoitsijoiden joukossa näkyneet lukuisat valkoiset. He ovat suurella todennäköisyydellä vasemmistoaktivisteja, jotka saivat oivan tekosyyn vallankumouslarppaamiseen. Näiden mustien aisankannattajien moraaliposeraus voisi olla vähäisempää, mikäli he olisivat perehtyneet tilastoihin mustien ja valkoisten välisestä väkivallasta. Sehän vaatii hieman oma-aloitteellisuutta, sillä valtamedia ei moista tietoa halua jakaa. Sen sijaan aina avulias Yle Watch on kertonut näistä lahjomattomista luvuista aina kuten vuonna 2016 ilmestyneessä kirjoituksessaan Yle uhriuttaa USA:n mustat, mutta vaikenee näiden rasistisista murhista:

Todellakin, rotu ratkaisee kun tarkastellaan median vaikenemia tosiasioita mustien kohdistamasta väkivallasta valkoisia vastaan. Yhdysvaltain Kansallisen rikosuhritutkimuksen (National Crime Victimization Survey, 2010) mukaan 62 593 mustaa joutui valkoisten väkivallan kohteeksi. Samana tutkimusvuonna 320 082 valkoista oli mustan väkivallan uhreja.  

Valkoisten uhrimäärä on viisi kertaa suurempi, mutta luvut ovat silti harhaanjohtavia, koska mustien ja valkoisten populaatiot ovat eri kokoisia. Kun mustien ja valkoisten keskinäisessä väkivallassa 38 miljoonan musta väestö tekee viisi kertaa enemmän väkivaltarikoksia kuin 197 miljoonaa valkoista, tarkoittaa tämä suhteellisin luvuin mitattuna sitä, että valkoisia uhreja on KAKSIKYMMENTÄVIISI KERTAA ENEMMÄN kuin mustia.  

Lisäksi kun tarkastellaan erityisiä väkivaltarikoksia kuten törkeitä pahoinpitelyjä ja murhia, mustien valkoisiin kohdistamat rikokset ovat KAKSISATAA KERTAA KORKEAMMAT kuin valkoisten mustia vastaan. Tästä huolimatta emme kuule ihmisoikeusjärjestöjen ja rasismin vastaisten kampanjoiden kertovan mustien rasismista kovaan ääneen missään. Syynä lienee kieroutunut ajatus, että mustien rasistisesta väkivallasta kertominen on itsessään rasistista, jonka vuoksi siitä pitää vaieta.

Tilastoja voidaan tarkastella myös poliisin näkökulmasta. Esimerkiksi vuonna 2018 Yhdysvalloissa tapettiin 55 poliisia. Näistä 21 kuoli valkoisen, 23 mustan ja 10 latinon toimesta. Väestömäärään suhteutettuna mustat tappavat moninkertaisesti poliiseja verrattuna valkoisiin ja latinoihin, joten ei ihme, että viranomaiset ovat "hieman" varautuneita liikkuessaan asvalttiviidakoiksi muuttuneilla mustien asuinalueilla.

Sinä päivänä jolloin Yle ja muut globaalimediat alkavat kertoa rotujen välisistä suhteista puolueettomasti ja tilastollisiin faktoihin perustuen toimittajakunnassa ei enää vaikuta punavihreitä poltirukkeja ja maailmanparantajia. Tämä tosin tapahtuu vasta ylimääräisen uutislähetyksen (korruptoituneen järjestyksen lähtölaskenta) jälkeen, jolloin saamme vihdoin nähdä uutisia värillisten valkoisiin kohdistamasta jokapäiväisestä raa'asta väkivallasta. Sellaisten uutisten näkeminen tulee varmuudella vähentämään tuota väkivaltaa huomattavasti.

TWITTERIN VIIMEISIN LINJAUS, JOSSA VASEMMISTO HALUAA OMISTAA VIRALLISEN TOTUUDEN

Tahattoman ironisesti itseään liberaaleiksi kutsuvat vasemmistolaiset ovat jälleen onnistuneet ajamaan liberalismin vastaista agendaansa, tällä kertaa yritysmaailmassa. Heidän tähtäimessään pitkään ollut sosiaalisen median pikaviestinäpalvelu Twitter on tästä viikosta lähtien määritellyt sen mikä on virallinen totuus ja mikä taas disinformaatioita. Ylen uutisessa Professori: Twitterin kauan odotettu päätös puuttua väärän tiedon levittämiseen voi edistää demokratiaa ja julkista keskustelua kerrotaan innostuneesti, kuinka "Twitter lisäsi ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin tviitteihin merkinnän, jossa kehotetaan lukijaa tarkistamaan siinä esitetyt faktat". 

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Twitter puuttuu alustallaan julkaistuun sisältöön, mikäli ne eivät vastaa vasemmistoliberalistisen hegemonian julistamia "totuuksia". Viesteihin lisätyillä "faktantarkastusmerkinnöillään" Twitter ilmoittaa tietävänsä lopullisen totuuden kuten Neuvostoliiton NKP:n pää-äänenkannattajana tunnettu päivälehti Pravda (Totuus).

Perinteisesti yritysmaailma on pyrkinyt olemaan poliittisesti neutraali, mutta 1970-luvulta lähtien vasemmistolainen moraalinen paatos on tunkeutunut sinne positiivisen syrjinnän ja tasa-arvoeetoksen avulla. Sittemmin yritykset ovat alkaneet seurata vasemmiston valtaamien kansalaisjärjestöjen ideologisista hyvesignalointia, koska näin ne voivat samaistua muodikkaina pidettyihin "edistyksellisiin" poliittisiin virtauksiin. Tästä ilmiöstä kirjoitti hiljattain Suomen uutiset artikkelissaan Media, kirkko ja yliopistot politisoituvat vauhdilla – O’Sullivanin laki ennusti jo 30 vuotta sitten, että kaikki organisaatiot jotka eivät ole oikeistolaisia, muuttuvat ajan myötä vasemmistolaisiksi. 

O’Sullivanin laki ei tarjoa sinänsä mitään uutta oivallusta niille, jotka ovat seuranneet länsimaiden vuosikymmeniä jatkunutta yhteiskunnallista punasiirtyymää. Hän vain tiivisti maksimissaan osuvasti sen, minkä strategian kulttuurimarxilaiset omaksuivat iltalialaiskommunisti Antonio Gramscin (1891-1937) hegemoniateoriasta. 

Twitterin viimeisin Isoveli-versio yksilön ilmaisuvapautta vastaan on tyyppiesimerkki siitä, kuinka vasemmistolaisuus vaikuttaa valtion instituutioiden kuten poliittisesti peukaloidun lainsäädännön avulla yritysten toimintaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kansalaisoikeustaistelun tuoksinnassa synnytetty ja edelleen kehitelty lainsäädäntö "syrjintää" vastaan on mennyt niin pitkälle, ettei edes suuryrityksillä ole kalliiden oikeusjuttujen pelossa resursseja taistella liittovaltion syrjintälainsäädäntöä vastaan. Siksi ne alistuvat jo etukäteen poliittiseen korrektiuteen ja toimivat oma-aloitteisesti vasemmiston markkinoiminen muotiaatteiden kuten sateenkaari-ideologian puolesta. Suomen Uutisten artikkelissa tätä puolta valotetaankin kiitettävästi:

Sosiologiassa ja organisaatiotieteessä legitimiteetillä on olennainen merkitys. Erityisesti institutionaalisessa teoriassa on tunnistettu, miten organisaatiot alkavat muistuttaa toisiaan. Ne pyrkivät hankkimaan legitimiteettiä omaksumalla toisilta muodikkaita oppeja, käytäntöjä ja jopa symboliikkaa. Toisin sanoen, kaikki organisaatioiden toiminta ei lähtökohtaisesti perustu ydintoiminnan parantamiseen, vaan verkottuneessa yhteiskunnassa on entistä merkityksellisempää signaloida muulle yhteiskunnalle tärkeitä merkityksiä.

Ylen uutisessa tarkoin valittu, poliittisesti oikeaoppiseksi sertifioitu Tampereen yliopiston puheviestinnän professori Pekka Isotalus toteaa yllätyksettömästi, että "yhteisöpalvelu Twitterin päätös puuttua valheellisen tiedon levittämiseen on hyväksi demokratialle ja julkiselle keskustelulle". Punaisen yliopiston politrukille on ominaista kovaääninen demokratian ja totuuden korostaminen, koska ne on nykymuodoissaan muokattu palvelemaan vasemmistolaista ideologiaa. Tuon harhaisen opin ytimessä on Suuri valhe "pyhästä" tasa-arvosta, josta kaikki tuhoontuomitut yhteikuntakokeilut sitten johdetaan.

Liberaaleina esiintyvien vasemmistolaisten keinot päästä ideologiseen tavoitteeseensa ovat jo historiasta tutut. Ensin tulee sensuuri, sitten rangaistukset virallisesta totuudesta poikkeamisesta ja lopulta totaalitaarisen järjestelmän keinot hiljentää lopullisesti toisinajattelijat. Professori Pekka Isotalus on sensuurin kannalla, eikä hän luultavasti epäröi rangaistusten antamista niille, yrityksille ja yksityisille kansalaisille, jotka kyseenalaistavat vasemmistohegemonian määrittelemän virallisen totuuden:

– Pitkään on odotettu, että suuret teknologiayritykset alkaisivat kiinnittää enemmän huomiota niiden alustoilla levitettävään disinformaatioon. Tämä on mielestäni hyvää kehitystä ja toivon, että muutkin yritykset menisivät tähän suuntaan, Isotalus sanoo.

Toisena haastateluna ollut pahamaineinen vasemmistoaktivisti, Helsingin yliopiston viestinnän professori Anu Kantola, puolestaan tunnustaa, että Twitter on ollut poliittisen painostuksen alaisena. Hän ei tietenkään sano suoraan, että painostuksen takana ovat olleet vasemmistolaiset "faktantarkastajat", mutta asiayhteyden perusteella tämä on ilmiselvää:

Helsingin yliopiston viestinnän professori Anu Kantola arvioi Twitterin ja Facebookin olleen jo pitkään kovassa paineessa niiden kautta välitettyjen viestien faktantarkistuksen suhteen. 

– On vähän ihmeellistä, että tämä tulee vasta nyt ja näin pienessä mittakaavassa. Paine on kuitenkin ollut niin raju, Kantola sanoo.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

                                                   *********************************

TV1, 27.5.2020 klo 22.00, The Long Song - orjatytön laulu (12) 

2/2. Elämä Amity-plantaasilla on mielenkiintoista. Robert saa sekä Carolinen että Julyn huomion - kumman hän valitseekaan? Plantaasin työntekijät vaativat itselleen parempia työoloja ja koko tila ajautuu kaaokseen. Kuinka July selviää pienen lapsensa kanssa ja miten hänen elämänsä jatkuu? T: NBC Universal, 2018 HD 1 h 22 min. Linkki ohjelmaan. 

Valkoiset lopettivat jo parisataa vuotta sitten ensimmäisinä ja ainoina maailmassa orjuuden, mutta se ei estä (((vihamielistä viihdemediaa))) tekemästä minisarjaa, jossa kaikkia valkoisia voidaan syyllistää vielä tänään.

TV1, 27.5.2020 klo 22.00, Kino: Kapteeni (16)

Tositarina natsi-Saksan viimeisiltä hetkiltä kertoo nuoresta sotilaasta, joka alkaa esiintyä Führerin valtuuttamana erikoisupseerina. "Kapteeni" Willi Heroldin pikatuomioistuin murhasi muutamassa viikossa lähes 200 ihmistä. O: Robert Schwentke. N: Max Hubacher, Alexander Fehling, Sebastian Rudolph. (Der Hauptmann, Saksa 2017) HD 1 h 55 min. Linkki ohjelmaan.

Eipäs unohdeta natseja! Vieläpä tositarina (pakko olla totta, koska elokuva tulee Ylen välityksella oikein televiissioapparaatista!). Tosin punaliberaali etnomasokisti joutuu ainakin suoratoiston edessä valitsemaan tänä iltana millä päänsä pehmittää, sillä Yle Teeman natsien kanssa kilpailevat samaan aikaan TV1:n mustia orjia kiusaavat pahat valkoiset. Onneksi sentään TV2 ei lähetä samaan aikaan Sofien valintaa, silloin Gutmensch olisi ratkaisemattoman valinnan edessä.   

TAVALLINEN TIISTAI YLE-TV:SSÄ: JANKUTUSTA RASISMISTA, ÄÄNESSÄ TEEMU MÄKI, RONJA SALMI, SARA CHAFAK...

Yleisradion ohjelmapolitiikasta vellova kohu ei ota laantuakseen. Viimeksi tänään yhtiön hallintoneuvoston perussuomalaiset jäsenet Olli Immonen, Leena Meri, Jari Ronkainen ja Jussi Wihonen vaativat Yleltä selvitystä sensuurikohusta. Taustalla on tuotantopäällikkö Rakel Liekin äärivasemmistolaiset kolumnistivalinnat ja kirjoitusten sensurointi. 

Yle on jättänyt julkaisematta ainakin kolumnistien Janne Saarikiven, Sanna Ukkolan, Jari Ehnroothin ja Rajkumar Sabanadesanin kirjoituksia. Perussuomalaisten pinna paloi vasta kun historioitsija Teemu Keskisarjan Talvisotaan 1939-40 liittynyt kolumni reputettiin vain siksi, että tekstissä mainittiin tuon ajan normaalikäytössä ollut sana ryssä. Keskisarja kirjoittaa tapauksesta viimeisimmässä Ilta-Sanomien kolumnissaan Historioitsija ryssi hommansa Yleisradiossa käyttämällä ryssä-sanaa.

Olisi turha kuvitella, että Ylen punaväriliputus näkyisi vain verkkosivuilla ja Yle Radio 1:ssä kuultavissa kolumneissa. Massoille suunnattu  raskaan sarjan yksipuolinen propaganda näkyy parhaiten Ylen tv-kanavilla. Ei tarvitse kuin katsoa tämän päivän tiistain tärpit Ylen kolmelta televisiokanavalta, niin tietää, mikä porukka "meidän kaikkien suomalaisten ohjelmakanavaa" hallitsee:


TV1, tiistai 19.5.2020 klo 21.33, Perjantai-dokkari: Kuka saa olla kaunis? 

Miss Suomet Alina Voronkova, Sara Chafak ja Lola Odusoga kertovat, minkälaista rasismia ja vihaa he ovat saaneet niskaansa. Miten sen kanssa voi elää? Ohjaus Ami Assulin. HD ohjelmatekstitys (suom). Linkki ohjelmaan.

Suomeen pääseet kiittämättömät naikkoset eivät osaa muuta kuin narista olemattomasta rasismista. Dokumentin ilmiselvä tarkoitus on syyllistää perusteetta suomalaisia ja uhriuttaa muukalaisia. Sitä paitsi ei ole mitään "rasismia" siten kuin itseinhoiset tasa-arvouskovaiset asian olkiukkona esittävät –  on vain ihmisiä väärässä paikassa.


TV2, tiistai 19.5.2020 klo 21.00 Mitä mietit, Ronja Salmi?

Kausi 3, 10/10. Mistä puhumme, kun puhumme sukupuolesta? Mitä sukupuoli merkitsee ihmiselle, joka on pohtinut omaa sukupuoli-identiteettiään enemmän? Minkälainen kokemus sukupuolenkorjausprosessi on? Ronja vierailee Janne Naakan ja Valtteri Sandbergin luona ja juttelee somevaikuttajien kanssa stereotyyppisestä mies- ja naiskuvasta. HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min. Linkki ohjelmaan. 

Sukupuolivärkkien räplääminen muodossa jos toisessa selvästi kiinnostaa medialemmikki Ronja Salmea. Ohjelma kuvaa hyvin jo maatumistilassa olevan länsimaisen "nykykulttuurin" kiinnostuksen kohteita. Vaikka rotumuukalaiset miehittävät maata ilman aseita ja valtion taloustilanne on kohta puolin konkurssin partaalla, aina löytyy itsensä edistyksellisten etujoukoksi nostanut porukka, jonka mielestä pissavehkeet ovat mielivaltaisesti vaihdettavissa kuten mielisairas joka uskoo olevansa välillä Napoleon. Ylen ohjelmapolitiikasta vastaavien mielestä vaihdettavaa jalkoväliasiaa ei vain voi jättää kertomatta kerta toisensa jälkeen. 

TV2, tiistai 19.5.2020 klo 21.30, Äidit puuhaavat pornoa (16)

3/3. Kuvaukset ovat käynnistymässä, mutta kuvauspaikan ja näyttelijöiden löytäminen osoittautuu hankalaksi. Eroottisten elokuvien ohjaaja Erika Lust on saapunut naisten tueksi. Miten valmis elokuva otetaan vastaan? HD 47 min. Linkki ohjelmaan. 

Tällaistakin tehdään ja näytetään vielä televisiossa. Moralismi sikseen, eniten tässä häiritsee Iso-Britannian rodunsekoituksen ja monirotuisuuden ennennäkemätön eteneminen. Ohjelman niin sanottua tiedostavaa pornoa puuhavista futisäideistä puolet näyttää olevan ulkoeurooppalaisia. Mitä taas tulee feministiseen pornoon, kyseessä täytyy olla oksymoroni; siis vähän sama kuin feministinen huumori – ei naurata, ei kiihota.

Yle Teema, tiistai 19-5.2020 klo 20.00, Marcel Duchamp ja mahdollisuuksien taide

Ranskalainen Marcel Duchamp oli yksi 1900-luvun alun merkittävimmistä modernismia edustaneista taiteilijoista. Dokumentti selvittää, kuinka Duchampin vallankumoukselliset ideat muovasivat käsitystä estetiikasta, taiteesta ja kulttuurista ja kuinka hänen työnsä loi suuntaviivoja 2000-luvun taiteelle. T: Electrolift Creative/ZDF/Arte, Yhdysvallat. HD 55 min

Tämän ohjelman lähettämisessä ei ole sikäli mitään kummallista: Yle vain noudattaa hegemonista rappioliberaali taidekäsistystä. Tosin jos Ylellä olisi halua ja rohkeutta esitellä vastavirtaan kulkevia taiteilijoita, se ei etsisi niitä kuluneiden modernistien keskuudesta. 

Yle Teema, tiistai 19.5.2020 klo 21.01, Historia: Australia värikuvissa

3/4. Maahanmuuttajien Australia. Toisen maailmansodan jälkeen Australia avasi ovensa maahanmuuttajille, ja lisääntynyt työvoima kohensi maan taloutta. Alkuperäisasukkaat sen sijaan joutuivat kärsimään julman rasistisista teoista. T: Arrow Media/Stranger than Fiction Films/SBS, Australia HD ohjelmatekstitys (suomi) 48 min. Linkki ohjelmaan.

Rasismi siellä, Ylen punavetelä täällä. Frankfurtin koulun kritiikin kulttuuri näkyy tässä rainassa suoranaisena kouluesimerkkinä: kaikista valkoisten asuttamista maista halutaan antaa kielteinen yleisarvosana, mikäli niissä on harjoitettu vähänkin populaatiogeneettistä itsesuojelua. Tarinaan kuuluu, että vain valkoiset voivat olla rasisteja so. "pahoja", muun rotuisille ns. rikkaamman kulttuurin edustajille on varattu sen sijaan pyhimysmäisen "uhrin" rooli.

Yle Teema, 19.5.2020 klo 21.50 Timanttinen keikka

Suomiräpin konkari Asa esiintyy bändinsä kanssa G-Livelabin Timanttisella keikalla ja esittää kappaleita vuosien varrella. Groovavan keikan ohella Asa jakaa Sami Kuoppamäelle filosofisia näkemyksiään sanojen merkityksestä, luonnosta sekä yhdessä tekemisen tärkeydestä. HD ohjelmatekstitys (suomi) 60 min. Linkki ohjelmaan.

Kun nykypäivänä televisiossa esitetään aikamme nuorisomusiikkia, kyse on lähes poikkeuksetta (((suurten kansainvälisten levyhtiöiden))) promotoimasta monikulttuurisesta rap-"musiikista". Vaikka huomattava osa nuorisosta ymmärrettävästi vierastaa afroamerikkalaista puhelaulua, Ylessä uskotaan itsepintaisesti toiston voimaan. Siellä nimittäin tiedetään, että joillekin junttimainen trendikkyyden houkutus on niin suuri, että he retkahtavat jatkuvassa mediapommituksessa niinkin primitiiviseen mölyyn kuin rap. Silti on vaikea kuvitella, mitä terve nuori valkoinen nuori (puhumattakaan aikuisesta) saa irti näin yksinkertaisen monotonisesta jollotuksesta, jota lahjattomat "artistit" esittävät vähämielisesti elehtien.

Yle Teema, 19.5.2020m klo 22.50 Uusi Kino: Pakolaiskeskusteluja (12) 

Teemu Mäen dokumenttielokuva pakolaisuudesta ja muukalaisvihasta Suomessa, maailman onnellisimmassa maassa. Elokuvassa haastatellaan kolmea irakilaispakolaista, jotka odottavat turvapaikkapäätöstä. Lisäksi dokumentissa ovat lähteinä pakolaisuutta ja maahanmuuttoa käsittelevät kirjoitukset, puheet, keskustelut ja Suomen valtion ja EU:n viralliset tilastot. T: Greenlit Productions, 2020. HD ohjelmatekstitys (suomi) 1 h 33 min. Linkki ohjelmaan. 

Minkälainen puheenvuoro pitäisi antaa kissan päälle masturboineelle eläinrääkkääjälle, julkikommunistille ja rappiotaidefriikille televisiossa? Jos tv-katsojat saisivat äänestää, pervotaitelija Teemu Mäen näkemyksiä eli 2000-luvun kommunistipropagandaa ei nähtäisi ollenkaan. Ylessä sen sijaan ollaan mielissään Teemu Mäen puuhasteluista ja siksi tänään nähdään juuri niin mustavalkoisen moralistinen dokumentti kuin kulttuurimarxilaiselta punamädättäjältä voidaan odottaakin.

Dokumenttielokuva on tekijänsä näköinen. Uuden ajan "tieteellistä kommunismia" ohjelmassa edustavat EU:n tuottamat tendenssitutkimukset ja tilastot, joiden mukaan maahanmuutto ja pakolaisuus ovat kokonaistaloudellisesti hyödyllisiä Euroopalle (sittemmin tämä hokema on lakaistu maton alle). EU:n harhaanjohtavien taloustilastojen esille ottaminen dokumentissa on sikäli erikoista, koska näin kommunistinen ohjaaja tulee kannattaneeksi globalistien suosimaa "argumenttia" elintasopakolaisten taloudellisesta hyödystä kapitalistiselle järjestelmälle (joka ei edes pidä paikkaansa).
 
Räikeimmästä päästä valittujen maahanmuuttokriittisten nettikirjoituksia lukee puolestaan joku näyttelijä pää punaisena, jolloin argumenteista tulee sivuseikka ja katsoja kiinniittää huomion pelkkään "irrationaalisen vihan" ilmaisuun. 

Muslimit ja turvapaikkaturistit saavat esittää oman asiansa rauhallisesti ymmärtäväisten jatkokysymysten saattamina. Selostajana toimiva Teemu Mäki lukee rauhallisella äänellä muslimien ja rotumuukalaisten historiallisista saavutuksista. Kuvituksena käytetään kuvia kärsivistä turvapaikanhakijoista ja hakaristilippuja kantavista suomalaisista.

Ohjelman päälleliimattu tarkoitus on antaa maahanmuuttokysymyksessä molemmille "rintamille" tasapuolinen mahdollisuus puheenvuoroihinsa ja lisätä näin molemminpuolista "ymmärrystä". Tosiasiassa ohjelma on rakennettu siten, että takarivin Taavollekin syntyy se ainoa mahdollinen käsitys ketkä ovat "hyviä" ja ketkä "pahoja". 

Ylipäätään koko vuoropuhelu maahanmuutosta on harhaanjohtamista. Siinä vaiheessa kun muukalaisinvaasion estämisen mielekkyys tulee edes keskustelunaiheeksi, on kansakunnassa jo tapahtunut jokin peruuttamaton nyrjähdys; luopuminen maailman viisaimmasta ajatuksesta, jonka viisaat bramiinit tiesivät Intiassa tuhansia vuosia sitten kunnes tuo viisaus katosi, väestö sekoittui ja kulttuuri tuhoutui. Siinähän keskustelette luhistetuilla jättiläisen harteilla.

Teemu Mäkeä ei kiinnosta luonnonsuojelu, vaan
kommunismi taikauskoisine tasa-arvouskontoineen.

TAPAUS RAKEL LIEKKI ELI KUINKA PUNAVIHREÄ YLE KIISTÄÄ OLEVANSA PUNAVIHREÄ

Rakel Liekin eräs meriitti Ylen tuottajaksi.

Sosiaalisessa mediassa ja YouTubessa on vellonut jo monta päivää keskustelu Yleisradion kolumnistien vasemmistolaisuudesta. Luonnollisesti Yle on omilla verkkosivuillaan ollut täysin hiljaa kohusta. Tohina alkoi maanantaina, jolloin Perussuomalaisten Suomen Uutiset kertoi verkkokolumnien sensuurista. Esimerkkitapaukseksi lehti nosti hallitusta moittineen professori Janne Saarikiven kolumnin, jonka Yle kieltäytyi julkaisemasta. Perjantaina hullunmylly lähti uusille kierroksille Liberan sisältöjohtaja Tere Sammallahti (kok.) nostamasta videosta, jossa tarkastellaan Ylen kolumnistien yksipuolista poliittista suuntausta, jota voi kutsua vasemmisto-feminismiksi. 

Syy, miksi lähes kaikki kolumnistit ovat antikapitalistisia vihervasemmistolaisia, johtuu SDP-taustaisesta Ylen tuottajasta Rakel Liekistä, joka pääsee yksinvaltaisesti vaikuttamaan kolumnistivalintoihin. Hänellä ei ole media-alan ammattitutkintoa eikä muutakaan akateemista korkeakoulututkintoa, mutta tästä huolimatta hänet on valittu Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen tuottajaksi. 

Ei ole sattumaa, että Rakel Liekki nimitettiin tehtäväänsä sen jälkeen kun Merja Ylä-Anttila aloitti Ylen toimitusjohtajan pestin syyskuussa 2018. Yle Watch varoitteli punamädättävästä Ylä-Anttilasta jo huhtikuussa 2018, jolloin hänen valintansa toimitusjohtaksi varmistui. Tuolloin ilmestyneessä kirjoituksessa Maanpetturikommunistia ylistävästä ylioppilaasta Ylen uusi toimitusjohtaja kerrotaan Ylä-Anttilan ensimmäisestä antamastaan haastattelusta toimitusjohtavalinnan jälkeen. Haastattelussaan hän lupasi muitta mutkitta lisätä Ylen monikulttuuripropagandaa ja marginaalivähemmistön identiteettipolitiikkaa:

Suomalaisuus on niin monelaista tänä päivänä, Ylellä on paljon roolia myös siinä, että se vahvistaa erilaisten vähemmistöjen identiteettejä ja selviytymistä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Rakel Liekin valinta on Ylen selvä linjanveto rajumpaan vasemmistoradikaaliin ohjelmapolitiikkaan. Pornotähtenä tunnettu raivofeministinen hyvesignaloija sai tuottajana vihdoin oman ideologisen hiekkalaatikkonsa, jossa voi häpeämättä ajaa vähäpätöisten kummajaisryhmien asiaa. Heti ensimmäiseksi Liekki värväsi kolumnistiksi suomalaisvihamielsen somalifeministi Maryan Abdulkarimin, joka on sattumoisin Feministisen puolueen perustajajäsen ja entinen varapuheenjohtaja.

Vauhtiin päästyään sukupuolinarsisti Liekki rekrytoi lokakuussa 2018 (vain kuukausi Ylä-Anttilan toimitusjohtajakauden aloittamisen jälkeen)  kolumnistiksi feministiaktivisti Emmi Nuorgamin, joka on tunnettu vihreän puolueen aktiivisti. Saman vuoden marraskuussa kolumnistien propagandatiimiin valittiin kirjailija ja transaktivisti (sic) Susi Nousiainen, joka katsoo meriitikseen opiskelleensa sukupuolentutkimusta. Samaa ideologista kaartia edustaa "taiteilija" Aiju Salminen, joka puuhastelee vasemmistolaisessa kulttuuriyhdistys Kiilassa ja on tehnyt Feministiselle puolueelle vaalitaidetta. Liekki värväsi nettipunakaartiinsa myös yleistä hilpeyttä herättävän tohtori Saara Särmän, feministisen ajatushautomo Hatun keskeisen perustajan. Pienempiäkin nimiä kolumnistien joukkoon on kelpuutettu, riittää kun kuuluu Liekin tuttavapiiriin ja liputtaa kilarifeminismiä kuten kirjailijiksi itseään tituleeraava Sisko Savonlahti. Omien sanojensa mukaan Savonlahti on punavihreä feministi. Miehistä aisankannattujuutta edustaa puolestaan "tuhokapitalistisista talousliberaaleista" kirjoittava päätoimittava Tuukka Tervonen. Poliittiselta taustaltaan hän on vasemmistoliittolainen.

Jo ennen Ylä-Anttilan ja Liekin nimityksiä Ylen kolumisteiksi on kutsuttu lähinnä vasemman laidan taapertajia kuten degrowth-ideologiaa ja antikapitalismia kirjoituksissaan vaatineet Jani Kaaro, Joona-Hermanni Mäkinen ja Janne Saarikivi. Samaa ideologiaa edustaa myös pahamaineinen sukupuolentutkimuksen tohtori Mona Mannevuo, joka opettaa vasemmistoliitolle feminismisiä ja Suomen kommunistiselle pguolueelle marxilaisia tulevaisuudenäkymiä. Unohtaa ei sovi myöskään Yle Watchin vanhaa tuttua, professori Heikki Hiilamoa, joka on äärivasemmistolaisen Voima-lehden suurosakas ja vihreiden entinen eduskuntavaaliehdokas. 

Perinteisen tanttafeminismin puolesta liputtavat ehdottomaksi feministiksi itseään kutsuva Asta Leppä, Hesaristakin tuttu toimittaja-feministi Reetta Räty, pulska goottifeministi Maria Pettersson sekä pornoaktivistina tunnettu feministi-toimittaja Ina Mikkola. Ei-vasemmistolaisista kolumnisteista Nato-trolli Janne "Rysky" Riiheläinen, Jari Ehrnrooth ja Kari Enqvist eivät viisasteluineen juurikaan poikkea edellä maintuista punakaartilaisista, sen verran myötäsukaisesti he suhtautuvat vasemmiston lempiteemoihin kuten maahanmuuttoon ja persu-inhoon.

Yleä kriittisesti seuraaville tuossa uusvasemmiston kuka on kukin -värväyslistassa ei ole mitään uutta. Yle Watch on kymmenevuotisen olemassolonsa aikana ollut ensimmäinen säännöllisesti ilmestyvä sivusto, jossa Yleisradion poliittinen puolueellisuus tuodaan esiin aina kuin mahdollista. Siksi onkin outoa, että vasta nyt ollaan heräämässä Ylen punavihreään politikointiin, vaikka asia on tiedetty jo pitkään. Ilmeisesti tarvittiin Ylä-Anttilan ja Rakel Liekin kaltaisten politrukkien harjoittamaa läpinäkyvää kulttuurimarxilaisuutta ennen kuin valtavirran poliittisessa oppositiossa herättiin ongelmaan.

On selvää, että vaikka näkyvät politiikot ovatkin ottaneet kantaa Ylen puolueellisiin kolumnistivalintoihin, yhtiöllä itsellään ei ole aikomustaan nostaa asiaa esille omilla foorumeillaan. Tosin mediajätti on joutunut perustelluiden syytösten edessä vastamaan kiusallisiin kysymyksiin esimerkiksi Twitterissä. Jopa toimitusjohtaja  Merja Ylä-Anttilaan oli pakko vastata julkiseen vetoomukseen Twitterissä, koska sen esitti tunnettu kokoomuspoliitikko Eija-Riitta Korhola. Vastauksessaan Ylä-Anttila viittasi kintaalla koko kysymykselle ja väitti ilman perusteluja, ettei syytteissä politisoitumissyytteissä ole mitään perää. Vastaus on yhtä uskottava kuin hipsterillä, joka itsepintaisesti kiistää olevansa hipsteri.

Valitettavasti television tai parhaassa tapauksessa Ylen verkkosivujen varassa olevat demarieläkeläismassat ovat autuaan tietämättömiä tästä debatista, koska Yle ei mainitse itse niistä mitään. Niin kauan kuin suuri yleisö on Ylen mediamonopolin vuoksi tietämätön näistä syytöksistä ja kiistämättömistä todisteista, kanavan johto voi vielä huokaista helpotuksesta. Toisaalta Ylen poliittisuus alkaa olla jo niin räikeää, että sen pitäisi huomata jokaisen vähänkin Yleä seuraavan kansalaisen. Punavihreillehän tämä ei ole mikään ongelma, koska nykyisessä muodossaan puna-Yle palvee loistavasti heidän intressejään. Kitinä alkaisi vasta sitten, jos Ylen verkkosivut täyttyisivät kansallismielisten kolumneista.. Ruben Stillerin tilalle palkattasiin emeritus professori Timo Vihavainen ja Historiadokumenteissa jankattaisiin joka maanantaina kommunistien ja muiden vasemmistolaisten rikoksista.

YLE VAIKENEE HALLITUKSEN RAMADAN-VIDEOSTA SAMALLA KUN NOSTAA AFGAANI-YLIOPPILAAN JALUSTALLE

1960-luvun lopulta länsimaissa valtaan päässyt kansakunnan käsitteen "dekonstruoiminen" eli uudelleenmuotoilu omaksi irvikuvakseen on viime vuosina saanut entistä julkeampia muotoja. Tästä ovat vastanneet kansakunnan kaapin päälle kömpineet opportunistit, jotka ovat alkaneet seurata hegemoniseen asemaan päässeitä muotiaatteita. Niissä muun muassa suomalaisuus määritellään niin mielivaltaisesti, ettei se sano enää mitään paitsi sen, että kuka tahansa voi olla suomalainen. 

Viimeksi eilen kansanviholliset iskivät tikaria kansakunnan selkärankaan ilveilemällä suomalaisuuden päivän kustannuksella. Arvatenkin Yle  vaikeni punaviherkaartin kaappaaman Valtioneuvoston kanslian (VNK) julkaisemasta suomalaisuuden päivän videosta, jossa islamilaiset uskonjohtajat lähettävät ramadantervehdyksensä suomalaisille. Suurista mediataloista vain Iltalehti kiinnitti kulttuurimarxilaiseen provokaatioon huomiota ja julkaisi uutisjutun VNK julkaisi suomalaisuuden päivänä videon islamilaisten johtajien ramadantervehdyksestä – kaikki miehiä: Näin kampanja kommentoi.

Vaikka Iltalehti toikin esiin VNK:n röyhkeän tempauksen, jutun fokus keskittyy täysin toisarvoisiin kysymyksiin kuten tasa-arvoon. Videotervehdyksen suurimpana "ongelmana" lehti pitääkin sitä, että videolla puhuneet muslimit ovat kaikki miehiä. Toimittaja Antti Haloselle ei sitten tullut mieleen islamin olevan tunnetusti miesjohtoinen uskonto. Siksi on naurettavaa kuvitella, että edes Suomessa muslimit valitsisivat naisia puhumaan ramadan-videolle miellyttääkseen feministihallitusta. Muslimit eivät halua miellyttää ketään, vaikka he joskus taktisesti teeskentelevät edustavansa rauhanuskontoa ja kannattavansa sukupuolten välistä tasa-arvoa. Tämä tekopyhyys ei kuitenkaan häiritse hallitusta, sillä heille on tärkeintä muslimivideon julkaisu juuri suomalaisuuden päivänä, koska valtioneuvostossa tiedetään sen ärsyttävän suunnattomasti heidän päävihollistaan, tavallista suomalaista heteromiestä.

Videotervehdystä on paheksuttu myös siksi, että siinä esiintyvä Reslat shia -muslimien imaami Abbas Bahmanpour kommentoi vuonna 2013 Ylen Ajankohtaisen kakkosen Islam-illassa, että homoseksuaalisuus on islamin näkökulmasta verrattavissa moraalisena paheena aviorikokseen tai insestiin, josta sharia-lain mukaan seuraava rangaistus on kuolemantuomio. Suomalaisten kannalta on lopulta yhdentekevää mitä tänne kuulumattomat muhamettilaiset tekevät tai jättävät tekemättä uskontonsa parissa.

Tärkein asia, jonka Iltalehti ja netissä mouhoavat tasa-arvofundamentalistit sivuuttivat videotervehdyksessä, oli suomalaisuuden päivä. On pöyristyttävää, että päivänä jolloin pitäisi juhlistaa suomalaisuutta, hallituksen kanslia hieroo rotumuukalaisten kivikautista uskontoa suomalaisten naamaan. Tilanne olisi sama jos Iranissa kansallista merkkipävää juhlistettaisiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suvaitsevaisuusvideolla, jossa trans- ja homopapit antavat ripulipierun lämpöiset terveiset iranilaisille. Iranissa ja muissa itseään kunnioittavissa maissa kansaa halveksuva tervehdysvideo olisi tietenkin mahdottomuus, mutta Suomessa valtionjohto on toiseudenpalvonnassaan valmis matelemaan pohjamudissa kunhan sillä saadaan vain mitätöityä omaa kulttuuria.

Tätäkin häpeämättömämpään suomalaisuuden vesittämiseen on sortunut Nato-yhteensopivaksi puliveivatut puolustusvoimat. Tämä käy selväksi Kaartin jääkärirykmentin Twitteri-tilin virallisessa äitienpäivätoivotuksessa, jossa varusmiehet toivottavat onnea äideilleen parillakymmenellä eri kielellä. Suomen armeijassa vierasmaalaisuuden mannekiineja on ehkä muutama prosentti jos sitäkään, joten näin näyttävää vieraskielisten ja vierasrotuisten kekkulointia videolla ei voi selittää muulla kuin monikulttuuri-ideologialla. Ilmeisesti vasta nyt armeijassa on herätty menneen maailman muotiaatteeseen, jonka esille tuomisen kuvitellaan olevan kovinkin cool ja hip. Ei se ole, vaan myötähävettävän junttia perässähiihtämistä.

                                                            ************************

Suomalaisuuden päivänä varmistuivat myös tuoreet ylioppilaat. Yle ei tietenkään malttanut olla käyttämättä tilannetta hyväkseen levittääkseen monikulttuuri-ideologiaa. EU:n ulkopuolelta maahan livahtaneet kutsumattomat kehitysmaalaiset ovat keskimääräiseltä koulutustasoltaan heikompia kuin suomalaiset, eikä tämä tilanne muutu edes pitkän oleskelun jälkeen. Jos suurennuslasin avulla sitten löydetään joku opinnoissaan menestynyt valepakolainen, Yle tekee tapauksesta välittömästi kiiltokuvajutun eli väärän yleistyksen. Tällaisena voi pitää eilen ilmestynyttä agendauutista Hasan Khademi tuli Suomeen viisi vuotta sitten ummikkona, nyt hän kirjoitti ylioppilaaksi – unelma toteutui, vaikka moni asia oli sitä vastaan.

Toimittaja Anu Leena Koskinen on kirjoittanut valepakolainen Hasan Khademista Ylen verkkosivuille ainakin viisi juttua. Ilmeisten ideologisten syiden lisäksi Koskisen agendauutisoinnilla on ollut myös käytännön tavoitteita, joka käy ilmi jo hänen ensimmäisestä Khademi-kirjoituksestaan Hasan Khademi käy suomalaista lukiota ja saa jopa kymppejä todistukseen – pian selviää, uhkaako häntä ja lukuisia muita käännytys Afganistaniin. Asian näyttävän julkituonnin tarkoituksena oli selvästi vaikuttaa maahanmuuttovirastoon ja hallinto-oikeuteen. Toisessa uutisessaan Tampereella lukiota käyvä Hasan Khademi ei saa hallinto-oikeuden mukaan turvapaikkaa Suomesta toimittaja Koskinen pitää  hallinto-oikeuden päätöstä afgaanin valepakolaisuudesta vääränä. Seuraavaksi Koskinen otti avuksi Yle TV 1:n Perjantai-ohjelman ja painosti viranomaisia muuttamaan päätöstä kirjoituksellaan Käännytys Afganistaniin uhkaa Hasanin haaveita – Miksi kielen oppinut, lukiota käyvä, töitä tekevä nuori ei saa jäädä Suomeen? 

Näin läpinäkyvänä journalistinen junttaaminen herätti jo Yle Watchin kirjoittamaan tapauksesta arvion Perjantai: kuka tahansa voi jäädä Suomeen. Mitkään kansalaisprotestit eivät kuitenkaan auttaneet, sillä lopulta korruptoitunut oikeusjärjestelmä taipui Ylen propagoiman negativiisen julkisuuden edessä ja myönsi Khademille perusteettomasti turvapaikkastatuksen. 

Koko prosessin aloittanut toimittaja Koskinen oli yllättävästä käänteestä riemuissaan kynäilleessään Ylen verkkosivuille jutun Koulumenestyksellä huomiota saanut Hasan Khademi sai sittenkin turvapaikan Suomesta: "Nyt voin keskittyä rauhassa ylioppilaskirjoituksiin". Jo jutun otsikko muuntelee totuutta, sillä Hasan Khademi ei saanut huomiota koulumenestyksellään vaan ainoastaan siksi, että Ylen toimittaja nosti hänet pinnalle luikuisissa mielipideuutisissaan. 

Vasemmistolle Koskinen on sankaritoimittaja ja toimii varmasti esimerkkinä monille kympin tytöille, jotka haluavat päästä "parantamaan maailmaa" agendajournalismin avulla. Kolikon toisena puolena taas on se, että ilman kansan mandaattia toimivat toimittaja-manipulaattorit laskevat entisestään journalistien ja median arvostusta. Tämä on näkynyt myös kansalaisten luottamusbarometreissa mediaan. Vaikka toimittajakuplassa vielä uskotaan omahyväisesti oman ammattikunnan lähetystehtävään, kansan keskuudessa heidän arvostuksensa on vajonnut jonnekin juristin ja ulosottomiehen välimaastoon.

                                                            ************************

    

Ylen vakiokolumnisti, kulttuurin tutkija Jari Ehrnrooth, tunnetaan klassisen liberalismin ja minimivaltion kannattajana. Viimeisimmässä kolumnissaan Suomalaisuuden koodi tämä vasemmistolaisten vihaama ääri-individualisti arvostelee kansalaisten valtiokeskeisyyttä. Kuten monissa Ehrnroothin kolumneissa, hän on monissa lähtöoletuksissaan ja argumenteissaan oikeassa. Niin myös tällä kertaa:

Espanjalainen, ranskalainen tai italialainen voi olla ylpeä kansastaan ja kulttuuristaan mutta vihata valtiotaan. Tätä ei kuule Suomessa. Meillä isänmaan rakkaus on samalla valtionrakkautta, kenties lujemmin kuin missään muualla.

Suomalaisten asenne on ymmärrettävä, sillä valtio rakenettiin täällä alunperin kansaa varten, jolloin patriotismi ja nationalismi sulautuivat yhteen. Sittemmin valtiorakkaudessa on tullut silkkaa hulluutta, koska valtio ei selvästäkään aja enää ensisijaisesti kansan, suomalaisten, etua. Hyvänä esimerkkinä tästä on nykyhallitus ja erityisesti sen sisäministeriö, joka alistaa päätöksensä "kansainvälisen yhteisön" intresseille. Ainoastaan ajastaan pudonneet henkiset demarieläkeläiset uskovat valtion edustavan suomalaisia ja Ylen kertovan totuuden kuin Arvi Lind aikanaan. Espanjassa ja Ranskassa on aina ymmärretty se, että patriotismi tarkoittaa vain uskollisuutta esivaltaa kohtaan kun taas lojaalisuus kansalle merkitsee nationalismia.

Siinä missä Ehrnrooth on oikeassa tilannekuvan hahmottamisessa, on hän poikkeuksetta väärässä johtopäätöksissään. Tämä johtuu hänen suosimastaan atomisoituneesta individualismista ja siitä johdetusta harhaisesta ihmiskuvasta:

Kun Snellmanin kynäilemä valtiollinen kansallishenki on tehnyt tehtävänsä, se saa mennä. Ennen pitkää suomalaisuuden kollektivistinen koodi meissä purkautuu tai ainakin löystyy, koska se ei sovi yhteen jatkuvasti vahvistuvan yksilöllisen persoonan vapauden ja vastuun eli eettisen liberalismin kanssa.

Mikäli yhteiskuntaa koossa pitävää koheesiota vähennetään entisestään purkamalla kansakunnan yhteiset intressit, voi olla varma, että edessä on anarkonihilismiä muistuttava olotila. Siinä kukin pärjätköön omillaan. Vain "vahvimmat" (kieroimmat, moraalittomimmat) selviävät, jos nekään, kuten valtiofilosofi Thomas Hobbes kuvasi asiantilaa teoksessaan Leviathan (1651). 

Ehrnroothilta piti ilmestyä jokin aika sitten Ylessä sananvapautta käsittelevä kolumni, mutta julkaisu estettiin. Asiasta kertoo kirjoittaja itse äskettäin Verkkouutisissa ilmestyneessä vuodatuksessaan Tämä on koronaakin kovempi uhka. Siinä hän sanoo joutuneensa mustamaalaamisen ja jopa väkivallan uhan kohteeksi:

Henkilööni on kohdistunut mustamaalausta ja väkivallalla uhkaamista monesta eri suunnasta. Kun olen arvostellut hyvinvointivaltiota, olen ollut sosialisteille ”fasisti” ja ”kuulapäinen rodunjalostaja”, ja kun olen arvostellut kristillistä antisemitismiä, olen ollut kansallissosialisteille ”liberalismin läpikyllästämä” ja ”kuivakka filosemiitti”.

Merkille pantavaa lainauksessa on hyperlinkattu kohta "liberalismin läpikyllästämä" ja "kuivakka filosemiitti", joka viittaa keväällä vuonna 2017 ilmestyneeseen Yle Watchin kirjoitukseen Pääsiäinen Ylessä: intellektuelli palvoo juutalaisia ja halveksuu kristittyjä. Vaikka Ehrnroothin purkauksessa YW rinnastetaan  äärivasemmistoon, ero on kuitenkin ilmiselvä: Yle Watch kannattaa totaalista sananvapautta kaikille. YW ei siis ole samassa rintamassa punavihreiden kanssa vaatimassa Ehrnroothin suun tukkimista, päinvastoin. Vain äärivasemmisto vaatii keskustelun suitsemista, koska sen huonot argumentit eivät kestä vapaata kilpailua so. sananvapautta. Jos se ei saa orwellilaisen lainsäädännön avulla poliittisten vastustajien suita tukittua, se turvautuu uhkailuun ja väkivaltaan. Juuri näin näyttää käyneen Ehnroothille, kun hän kertoo lukuisista äärivasemmistolaisten masinoimista uhkailuista.

Ongelma on todellinen, mutta Ehrnroothin ratkaisut sen poistamiseksi ovat luiskahtamista ojasta allikkoon. Itse asiassa hänen demokratiaan kuulumattomat vaatimuksensa ennakkosensuurista muistuttavat sitä samaa vapaan sanan tukahduttamista, jota nykyvasemmistokin vaatii "vihapuheen" varjolla.

Monien vanhemman polven intellektuellien tapaan Ehrnroothilta puuttuu ymmärrys Internetin vapaan verkon luonteesta, johon on aina kuulunut "tappouhkaukset" ja käsistä karannut suunsoitto. Kyse on eräänlaisesta kansakunnan vessanseinästä, johon pitää suhtautua samalla tavalla kuin oikeaan vessan seinään: hymähtäen, unohtaen tai vielä tylymmällä kuittauksella.

1980-luvun journalistiseen kulttuuriin jämähtäneet toivovat sen ajan eettisten normien pätevän myös Internettiin. Kirjoituksensa perusteella Ehrnrooth kaipaa aikaan, jolloin tavallinen kansalainen saattoi saada sanansa kuuluville ainoastaan valtalehtien mielipidekirjoituksissa, jotka julkaistiin jos ne sattuivat miellyttämään lehteä. Tähän ei ole enää (toivottavasti) paluuta, joten ainoa lääke Internetin hillittömyyttä vastaan on paksumman nahan kasvattaminen.

Toisin kuin eilispäivän pönöttävät päivälehdet, Internet on aidosti anarkistinen mielipiteen ilmaisun paikka. Tosin tämäkin on muuttunut kun korpororaatioiden (Facebook, Youtube ym.) ja valtioiden yhteispelillä poliittinen sensuuri on astunut kuvaan. Hinku tekstien ja videoiden ennakkotarkastukseen ts. ennakkosensuurin panee Ehrnoothin samaan rintamaan sättimiensä vasemmistolaisten kanssa, sillä juuri he ovat pitkälti mm. Facebookin sensuurin takana.


                                                            ************************


Yle Teema, 13.5.2020 klo Kino: Tulkki (7) 

80-vuotias Ali Ungar lukee sattumoisin entisen SS-upseerin kirjaa, jossa hän kuvaa toimiaan sodan aikana Slovakiassa. Ilmenee että upseeri on tappanut hänen vanhempansa. Toteuttaessana kostoa Ungar tapaakin upseerin 70-vuotiaan pojan Georgin. Yhdessä he lähtevät matkalle totuutta etsien. O: Martin Sulík. N: Peter Simonischek, Jiri Menzel. (Slovakia/Itävalta 2018). HD 1 h 50 min. Linkki ohjelmaan.

Yle Teeman ohjelmanhankkijoiden homma ei ole niitä vaikeimpia, kunhan osaa poimia identiteettivasemmiston viimeisimmät degeneraattiteemat. Ja mausteeksi pari kertaa viikossa elokuvia ja "dokumentteja" nazeista. Näin saadaan valmiiksi kulttuuritantoille uusmarxismilla hapatettu mindfuck.


TV 1, 11.5.2020 klo 18.59 Historia: Brittikuninkaalliset ja natsit

Britannian kuningashuone on aina toiminut natsien vastaisen taistelun symbolina. Kasvava todistusaineisto kuitenkin viittaa siihen, että Windsorin hallitsijasuvussa on 40-luvulla esiintynyt natsimyönteisyyttä. Dokumentti selvittää huhua, jonka mukaan Kuningas Edvard VIII olisi luovuttanut Hitlerille arkaluonteisia sotasalaisuuksia vahvistaakseen omaa asemaansa. T: Ifage Filmproduktion/ZDF, Saksa. HD ohjelmatekstitys (suomi) 51 min. Linkki ohjelmaan.

Vanha viisaus, ettei Ylen Historiadokumenttia ilman natseja, pitää jälleen paikkaansa. Natsien kaivelulla mitä kummallisimmissa yhteyksissä tarkoittaa yleensä sitä, että huomio halutaan kiinnittää muualle. Britannian kuningashuoneen todellinen tabu kun aina ollut siinä, kuinka laajasti juutalaiset ovat soluttautuneet siihen.                                         

KENEN VOITONPÄIVÄ? EI AINAKAAN SUOMALAISTEN JA TUSKIN EUROOPPALAISTENKAAN

1945 ja sen jälkeen. Hieno voitto monikulttuuristetulle
lännelle. Yo maan, ainakaan emme puhu saksaa!

Tänä lauantaina 9. toukokuuta Venäjällä vietettiin toisen maailmansodan päättymistä (Euroopassa) 75:ttä voitonpäivää, vaikka Saksa antautui päivää aikaisemmin eli 8.5.1945. Vuorokauden ero johtuu aikavyöhykerosta, sillä Saksan antautuessa vuorokausi oli Neuvostoliiton alueella ehtinyt jo vaihtua. Sattumaa tai ei, mutta Neuvostoliiton suorana perillisenä pidetyn Venäjän voitonpäivä on sama kuin Eurooppa-päivä, jolla on viime vuodet juhilistettu Euroopan Unionin perustamista. Taustalla on Ranskan ulkoministerin Robert Schumanin 9. toukokuuta 1950 esittämä asiakirja, jossa ehdotetaan Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamista. On historian suurta ironiaa, että Länsi-Eurooppaa alunperin edustanutta EU:ta pidetään kriitikkojen silmissä nykyään eräänlaisena Neuvostoliittona, jota myös Eurostoliitoksi kutsutaan.

EU:n ideologia on pitkälti sama kuin Yhdistyneiden kansakuntien (YK), joka on suoraa jatkoa länsiliittoutuneiden gloablistiselle imperialismille. Sekä EU että YK edustavat pelkkää negaatioita kansallissosialismista, jonka peruslähtökohtia olivat kansallisuusaate ja kansainvälisen velkaorjuuden lopettaminen. Globalistisen valtamedian krooninen jankutus kansallissosialismista ei tätä nykyä keskitykään historiallisen fasismin tuomitsemiselle, vaan demonisoinnin tarkoitus on mustamaalata kansallismielisyyttä ja liittovaltion arvostelua liittämällä ne natsismiin™. Tämä on ilmiselvää historiapolitiikkaa, mutta Yle ei tätä tunnusta, vaan projisoi propagandansa Venäjään ja Itä-Euroopan maihin – vain niissä harrastetaan historiapolitiikkaa toisin kuin holokaustiuskonnolla kyllästetyssä lännessä...

Ylen verkkosivuilla julkaistu pitkä mielipideartikkeli Toinen maailmansota ei lopu koskaan – Historiakamppailut jatkuvat 75 vuotta sodan jälkeen ei ole täysin kelvoton, sillä siinä esitetyt arviot Venäjän johdon tavasta käyttää toisen maailmansodan tapahtumia valtiollisessa propagandassa ovat pitkälti oikeaan osuneita. Ongelmana on vain se, että jutussa ruokitaan mielikuvaa, jossa vain Venäjä ja Itä-Euroopan maat käyttävät toista maailmansotaa historiapoliittisena välineenä nykypäivän politiikassa:

Toisaalta voitonpäivä on juhla, jota nykyinen poliittinen johto käyttää asemansa vahvistamiseen. Vallanpitäjät kertovat kansalaisille, että sodan muisto on Venäjälle vihamielisten voimien hyökkäyksen alla.

Tämä on kieltämättä totta, mutta keskittymällä pelkästään Venäjään ja Itä-Eurooppaan halutaan tietoisesti sivuuttaa länsimaiden antifasistinen indoktrinaatio, joka on läpäissyt koko arkipäivän lähtien koulumaailmasta ja viihdeteollisuudesta. Lännen historiapolitiikan analysointi olisikin paljon olennaisempaa kuin Venäjän jo siksi, että se koskee meitä. 

Täällä harjoitetun propagandan ja aivopesun itsekriittinen arvioiminen on kuitenkin vaikeaa, koska valtamedia, Ulkopoliittinen instituutti ja yliopistot julistavat länsimaiden poikkeavan täysin Itä-Euroopan likaisista keinoista. Tämä on vain korostunut kriisiytyneessä EU:n hallinnossa ja sille myötämielisessä valtamediassa. Koska rikkaa ei nähdä omassa silmässä, EU syyttää Venäjää,  Puolaa ja Unkaria "epädemokraattisuudesta" ja "valtiojohtoisesta propagandasta". Nämä ovat vain eräitä keinoja mustamaalata maita, jotka eivät alistu EU:n liittovaltiopoltiikkaan. 

Historiallisesti EU:ta ja Itä-Euroopan jäsenmaiden välillä hiertää suhde holokaustiin, josta on tullut läntisen pseudoeliitin pääuskonto. Brysselin kabinettien ja looshien hämärämiehet ovat pöyristyneet siitä, että kommunismin monikertaisest uhriluvut ja kärsimykset samaistetaan natsien väitettyihin tekoihin "pyhää" kansaa kohtaan:

EU vaati mailta holokaustin historian kunnollista läpikäyntiä. Maat avasivat holokaustia käsitteleviä museoita, pystyttivät muistomerkkejä ja uudistivat historiankirjojaan. 

– Ne kuitenkin vähättelivät paikallista yhteistoimintaa ja paikallista osallisuutta juutalaisten naapurien murhiin, professori Subotić sanoo.

Jutussa eniten lainattu asiantuntija, Pietarin Eurooppalaisesta yliopiston professori Aleksei Miller, on erityisen innokas ottamaan esille juutalaiskysymyksen. Syytä ei tarvitse kaukaa etsiä, onhan Miller itsekin juutalainen. Länsimielisenä liberaalina hän noudattelee arvioissaan pitkälti EU:n ulkopoliittista linjaa, jossa Venäjän arvokonservatiivisuus ja isänmaallisuus nähdään ongelmallisina. Millerin kommentit voisivat olla hyvin jonkun "tiedostavan" länsimaalaisen mielipidepideautomaatin suusta. Semminkin, kun löysiä heittoja ei perustella mitenkään:

Lännessä juhlittiin voittoa tyranniasta ja totalitarismista, Neuvostoliitossa kommunistien voittoa fasismista, joka kasvoi kapitalismin oloista.

Tässä jää kertomatta. että eurooppalainen fascismi oli itsepuolustuksellinen vastareaktio murhanhimoista kommunismia kohtaan, joka pääsi vainon uhreissa miljoonakerhoon jo 1920-luvun alussa Leninin kaudella. Kun etsitään alkusyitä toiselle maailmansodalle, pitäisi ensin perata anglosaksinen imperialismi, ensimmäinen maailmansota ja Saksalle asetetut kohtuuttomat sotakorvaukset. Syyt toiseen maailmansotaan olivat moninaiset, mutta varmaa on vain se, että se oli traaginen veljessota Euroopan kansoille. Siitä hyötyivät vain ne tahot, jotka hallitsevat myös nykypäivän maailmaa. Seuraukset eivät pahemmin mairittele.

Totta kai Ylen jutussa piti syyllistää myös suomalaisia, olimmehan me sodassa "väärällä puolella", vaikka juuri se lopulta pelastikin kansakuntaamme hukkumasta Neuvostoliiton "vapaiden kansojen" verimereen:

– Toisen maailmansodan epämiellyttävät sivut, Suomen osallistuminen Leningradin saartoon tai Suomen venäläiselle väestölle perustamat leirit Karjalassa, eivät pitkään olleet yleisen keskustelun teemana, Miller sanoo.

Suomen karskit toimenpiteet Itä-Karjalassa olivat pienen kansan itsepuolustuksellinen varotoimi Neuvosto-Venäjän aggressiota kohtaan. Viime kädessä haluttiin suojella suomalaista etnisyyttä idän puristuksessa olevalla Karjalan lohkolla. Suomalaisten etniset vainot olivat taistelevalle kansakunnalle hyvässä muistissa 1940-luvulla, joten venäläisten eristäminen ei ollut muuta kuin etnistä itsesuojelua idän loputonta miljoonalaumaa vastaan. My country, right or wrong; if right, to be kept right; and if wrong, to be set right, (Carl Schurz, 1872).

Eurooppalaisille toisen maailmansodan päättymisen juhlinta voittona on hirvittävää itsepetosta, sillä sodan jälkeen asemamme maailmassa on vain heikentynyt ja jopa koko rodullinen olemassaolomme on nyt uhattuna. Varsinkaan Suomen ei pitäisi liputtaa EU:n Eurooppa-päivänä ja juhlia toisen maailmansodan voittoa. 

Vaikka Nato-kiimaiset lännen palvojat haluavat liittää meidät jopa historiallista totuutta vääristäen "voittajien" leiriin, tosiasiaksi jää, että olimme taistelemassa häviäjien puolella kommunistista Venäjää ja anglo-sionistia länttä vastaan. Siksi on absurdia juhlia päivää, jolloin maahamme hyökännyt kommunistidiktatuuri varasti lopulta Karjalan, Sallan ja Petsamon. Lähes sadantuhannen suomalaissotilaan menetyksen lisäksi jouduimme vuosiksi Neuvostoliiton valvonnan alaiseksi ja maksamaan oikeudettomat sotakorvaukset sodan aloittaneelle rikollismaalle. Vain maansa lännelle myynyt petoksellinen poliittinen johtomme voi juhlia tappion päivää voittona.

Kovimman hinnan sodasta joutui maksamaan tietenkin Saksa, jonka kulttuurinen ja etninen identiteetti on jatkuvan anglo-sionistisen miehityshallinnon seurauksena nujerrettu lähes täysin. Tosin voittajillakaan ei mene sen paremmin kun katsoo vaikkapa Englannin ja Ranskan katukuvaa, jota miehittävät tummapintaiset ulkoeurooppalaiset vapaamatkustajat. Tuon todellisen maahantunkeutujaväestön elättäminen maksaa jo nyt tähtitieteellisiä summia nykyisen verorasituksen alla oleville eurooppalaisille. 

Ja mikä pahinta, vaietun modernin rotusodan seurauksena koko Euroopan väestöä ollaan sekä korvaamassa että roturutsaamassa muukalaisilla. Pienenä sivujuonteena tässä on vuosikymmeniä jatkunut valtava raiskausaalto, johon verratuna venäläisten rynnistys Berliinin keväällä 1945 oli pelkkä alkunäytös populaatioita poispyyhkivälle rotusodalle. Kannattaako voiton päivää todellakin juhlia voittona, varsinkin kun voiton hedelmät ovat varastaneet Wall Streetiä ja Hollywoodia hallitsevat Levantin perilliset.

                                                        ********************************



TV1, 9.5.2020 klo 20.55 Loikkari (16)

2/2. Sodan mielettömyyksien keskellä Walter alkaa kokea syvää ristiriitaa tekojensa ja arvojensa välillä. Asiaa ei helpota puolalainen Wanda, johon Walter on rakastunut. HD 1 h 29 min. Linkki ohjelmaan.

Saksalaista kansallismasokismia puhdasoppisimmillaan. Oman kansansa pettämisestä tehdään moraalinen hyve ja ohje myös nykypolville: saksalaisuudesta luopuminen on velvollisuus. Tämä opetus kaikuu kaikissa Saksan kouluissa ja televisosarjoissa, lopputuloksen näemme katukuvassa, rikostilastoissa, kansanvaihdossa, kansanmurhaavassa roturutsassa jne.