torstai 10. heinäkuuta 2014

FRANKFURTILAINEN "KRITIIKIN KULTTUURI" YLESSÄ.



YLE Radio 1, 10.7.2014, klo 10.05, Kalle Haatanen: Suur-Suomi -aatteen synty ja tuho

1930 -luvulla ja sotien aikana monet suomalaiset unelmoivat Suur-Suomesta, joka yhdistäisi suomalaiset ja rajan takaiset heimoveljat yhdeksi kansakunnaksi ja jossa koittaisi uusi vaurauden aika. Sodan jälkeen Suur-suomi-unelmat piti unohtaa ja tulevaisuus piti laskea aivan uudenlaisten visioiden varaan. Mutta miten Suur-Suomi-aate syntyi ja kuinka helppo siitä oli luopua? Mitä sodan ajan idealismille oikein tapahtui? Sota-ajan aatteellisia virtauksia pohditaan nyt Kalle Haatasen ohjelmassa. Hänen vieraanaan on tutkija Jenni Kirves.
Toimittaja Kalle Haatanen on parhaita Yle Radio 1:n toimittajia ainakin siinä mielessä, että hän kertoo avoimesti tunnustavansa väriä eli vaaleanpunaista liberalismia. Lisäksi Haatanen on uskaltanut ajottain käsitellä aiheita, joita voisi ainakin Ylen mittarin mukaan pitää epäkorrekteina. Sen sijaan samaa ei voi sanoa hänen haastattelemasta konformistisesta kympin tytöstä, tutkija Jenni Kirveestä. Yle Watch kertoi millaisesta tendenssitutkijasta on kyse päivityksessä (26.5.2013) TARKOITUSHAKUISTA HISTORIAN POLITISOINTIA EURO-JYTKYN JÄLKEEN.



YLE Radio 1, 10.7.2014, klo 22.05, Naisen heinäkuun Todellisia tarinoita. Olenko mies vai mikä

Norjan Barras-vuorella kokoontuu ryhmä, jonka jäsenet eivät kuulu perinteiseen miehen tai naisen sukupuolilokeroon. Valokuvan avulla he tutkivat omaa toisenlaista sukupuoltaan ja omaa minuuttaan. Vertaisryhmään kuuluvat mm. naista sisällään piilottava xxy-mies Pertti, testosteronin korvaushoidossa oleva Lauri ja sukupuolensa naiseksi korjannut Jutta. Ryhmän vetäjä on valokuvaaja Miina Savolainen. Toteutus Helena Itkonen, Kai Rantala ja Hannu Karisto.

Linkki ohjelmaan.

Jo tuo insertti paljastaa olennaisesti sen, mitä poliittinen korrektius on: valhetta, ja käsitteiden vääristämistä poliittinen päämäärä silmällä pitäen. Kun ihminen poikkeavasti mutiloi peniksensä vaginaksi hän ei Isosisko-valtion kustannuksella korjaa sukupuoltaan, vaan yrittää vaihtaa - tosin epäonnistuneesti - sukupuolensa vastakkaiseksi. Artikkelissaan "Poliittisen korrektiuden alkuperä" amerikkalainen kansalaisaktivisti William Lind kirjoittaa siitä, mikä kuvaa hyvin sitä miksi Yle lähettää Naisen heinäkuu  kaltaisia radio- ja tv-ohjelmia jatkuvalla syötöllä:
Nykyaikaiset ilmiöt, kuten radikaalifeminismi, naistutkimus, homotutkimus ja mustien tutkimus, ovat kaikki ”kriittisen teorian” haaroja. Frankfurtin koulukunta sai todellisuudessa vaikutteita 1930-luvun marxismista sekä Freudista luoden opin, jota kutsutaan kriittiseksi teoriaksi. Nimitys on nerokas, koska se saa jokaisen kysymään: ”Mikä teoria?” Teorian mukaan pitää kritisoida. Sen mukaan keino romahduttaa länsimainen kulttuuri ja kapitalistien valta on olla antamatta vaihtoehtoa. He nimenomaan kieltäytyvät tekemästä sitä. He sanovat, ettei sellaista voi olla, he eivät pysty kuvittelemaan, miltä heidän rakentamansa ”vapaa” yhteiskunta näyttäisi. Niin kauan kuin elämme kapitalistisen talouden vallan alistamina, joka (heidän mielestään) luo freudilaisen tilan (Freudin kuvailemat ilmentymät sorron alla elävissä ihmisissä), emme voi edes kuvitella vapaata yhteiskuntaa. Kriittinen teoria on yksinkertaisesti kritisointia. Se vaatii kaikkein tuhoisinta mahdollista kritiikkiä kaikin tavoin, jotta nykyinen valta saadaan murrettua. Tietenkin feministien kertoessa koko yhteiskunnan suhtautuvan vihamielisesti naisiin on valitus peräisin suoraan kriittisestä teoriasta. Se on peräisin 1930-luvulta, ei 1960-luvulta.

1984 = 2014

1 kommentti:

  1. Nuo 1984 - viittaukset alkavat tuntua jo kovin kepeiltä. Nykypäivän yhteiskunta on reilusti sairaampi kuin mitä Orwell pystyi kuvittelemaan.

    VastaaPoista