maanantai 8. lokakuuta 2018

YLEN ILMASTONMUUTOS-HYPETYS JA VIHREIDEN ITSEPETOS

Ilmastonmuutoksen juurisyy.

Tämän päivän uutistarjonta on täyttynyt pääasiassa ilmastonmuutokseen liittyvistä uhkakuvista. Syy hetkelliseen kiinnostukseen löytyy 
YK:n kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n tänä aamuna julkaistusta raportista, jossa vaaditaan mm. kaikkien maailman valtioiden sitoutumista nopeisiin ilmastotoimiin, jos maapallon lämpeneminen halutaan pitää aisoissa. 

Yle uutiset on kertonut IPCC:n raportista monissa uutisissaan laajalti. Ylen verkkosivuilla ilmastoraporttiin reagoimista Suomessa ja maailmalla tarkastellaan uutisessa Maailman on tehtävä täydellinen suunnanmuutos – Yle seurasi IPCC:n ilmastoraportin nostattamaa keskustelua.

Valtamedian päätulkinta raportista on, että fossiilisten polttoaineiden käyttöä on vähennettävä rajusti. Tämä vaatimus koskee tietenkin vain teollisuutta ja jalostustoimintaa, josta tavallinen kansalainen, tuo ahne kuluttaja, ottaa tunnon tuskitta kaiken hyödyn irti. Vasta toisena syynä pohditaan kuluttajien valintoja, mutta silloinkin päähuomio kiinnitetään vain länsimaihin, kuten uutisissa Ilmastopolitiikkaa häiritsee suuri konna – Asiantuntijat löytävät sankareita Aasiasta ja Afrikasta ja Siirrät ilmaston tuhoavan elämäntavan lapsillesi, etkä edes tajua tekeväsi niin – Asiantuntijoiden mukaan toivoa ei ole menetetty. 

Kummassakin artikkelissa pidetään korrektina länsimaista itseruoskintaa, mutta Aasian ja Afrikan arvostelu nähdään jo jonkinlaisena rasistisena imperalismina, jonka vuoksi niitä saa vain kannustaa ja kehua. Ongelman ratkaisun kannalta tällainen asenne on pään panemista pensaaseen, sillä keskeisin syy kasvihuonekaasupäästöihin on kestämätön väestönkasvu, joka on päässyt käsistä Aasiassa ja etenkin Afrikassa. Tästä perspektiivistä antaa hyvän esimerkin Kauppalehden Tukholman kirjeenvaihtaja Antti Lehmusvirta, joka kirjoittaa tuoreessa kolumnissaan Ilmastovouhotus on iso vitsi:
Jo lyhyt kiertomatkailu Intiassa ja varsinkin sen saasteiden myrkyttämässä pääkaupungissa New Delhissä riitti kirkastamaan asian: päästöjen suhteen olemme menettäneet pelin. Mikään ei voi pelastaa ilmastoa, elleivät miljardit ihmiset Aasiassa muuta radikaalisti käytöstään.

Suomen vuotuiset hiilidioksidipäästöt ovat 56 miljoonaa tonnia ja ne laskevat kuuden prosentin tahtia. Intian päästöt ovat 2,5 miljardia tonnia ja ne kasvavat reilun viiden prosentin tahtia, eli vuodessa yli kaksi kertaa koko Suomen päästöjen verran.
Eurooppalaisten intressille vihamielinen valtamedia kyllä puhuu väestökasvun rajoittamisesta ja aborttien tärkeydestä, mutta vain silloin, kun se koskee valkoisia. Puhumattomuuden muuri nousee kuitenkin välittömästi vastaan, jos puheeksi tulee Afrikan heinäsirkkaparven lailla lisääntyvät ihmismassat. Harvassa ovat ne Suomen politiikot ja intellektuellit, jotka tarkastelevat kriittisesti ja avoimesti Afrikan väestöräjähdystä. Näistä harvoista tunnetuin lienee ex-vihreä kansanedustaja Eero Paloheimo, joka on ottanut kirjoituksissaan tämän vasemmistoliberaalien suojeleman tabuaiheen säännöllisesti esiin.

Vielä pahemmiksi tilanne muuttuu silloin, kun kolmannen maailman ekologisesti kestämätön ylijäämäväestö tunkeutuu huomattavasti korkeamman kulutuksen länsimaihin. Täällä ihmisen ekologinen jalanjälki on moninkertainen Afrikkaan nähden, joten loputon muuttoliike etelästä pohjoiseen kasvattaa yleistä kulutustasoa ja siten ekologista kuormitusta. Tällä on myös suora yhteys kasvihuonekaasujen lisääntymiseen ja ilmaston lämpenemiseen.

Tekopyhyyden huippuna voi pitää sitä, että juuri luonnonsuojelusta eniten paasaavat vihreät ovat hiljaa kolmannen maailman väestöräjähdyksestä ja kannattavat kaikkein kiihkeimmin ekologisesti rasittavaa maahanmuuttoa. On pöyristyttävää, että länsimaiden vihreät eivät ole vaatimassa kehitysmailta juuri mitään, mutta he ovat sitäkin innokkaampia asettamaan kovia ekologisia ehtoja eurooppalaisille ja amerikkalaisille. 

Vihreät ovatkin väläytelleet, että valtion (tai mieluummin EU:n ja YK:n) pitäisi verottaa tavallisia länsimaalaisia ja siirtää tulot "ilmastonmuutoksen ehkäisyyn"  kehitysmaissa. Tätä voi pitää eräänalaisena 2000-luvun uuskommunismina, jossa eurooppalaisperäiseltä työväestöltä ryövätään varallisuutta kolmannen maailman alati kasvaville miljardimassoille. 

Oma lukunsa vihreässä hulluudessa on puhe "ilmastopakolaisuuden haasteisiin vastaamisesta", mikä tarkoittaa kehitysmaalaisten loppumatonta vastaanottamista Äiti Euroopan helmohin ilmastonmuutoksen verukkeella, vaikka se vain syventää ekologista kriisiä. Tässä herääkin kysymys, että vaikka vihreät tietävät massamaahanmuuton olevan ekologisesti tuhoisaa, miksi he siitä huolimatta kannattavat sitä? Toden totta vihreiden ohjenuorana ei ole Pentti Linkolan Johdatus 1990-luvun ajatteluun tai Unabomberin manifesti, vaan kreivi Richard N. Coudenhove Kalergin kylmäävä Euroopan rodunsekoitusohjelma Praktischer Idealismus  (Wien 1925), jota mm. virallinen EU ja pörssispekulantti George Soros kannattavat. Tästä johtuen vihreitä voi syystä kutsua vesimeloneiksi – päältä vihreitä mutta sisältä punaisia.

Kun vihreiden ekologinen verho vedetään pois, alta paljastuu globalistinen agenda, jonka tarkoitus on romuttaa kansallisvaltio ja tuoda tilalle "yhteistä ihmiskuntaa" varten luotu maailmanvaltio. Tässä kommunistinen utopia on kokenut vain pienen muodonmuutoksen, mutta taustalla ovat silti samat valheelliset houreet tietynlaisesta ihmisluonnosta ja universaalietiikasta. Ilmastonmuutoskysymyksessä tätä piiloteltujen motiivien harsoa on repinyt alas somevaikuttaja Mika Virtanen. Alla oleva lainaus on jo kerran ollut Yle Watchissa, mutta tässä yhteydessä se on hyvä muistinvirkistys globalistien likaisesta pelistä:
Näitä valheellisia tarinoita ilmastosta tarvitaan globalistien agendan ajamiseen. Niiden varjolla pyritään luomaan kansainvälisiä käskyvalta- ja tulonsiirtobyrokratioita. Niillä pyritään luomaan maailmanlaajuista "kansaa", sen "yhteistä ongelmaa ja yhteistä tavoitetta". Niiden on tarkoitus syrjäyttää kansojen omat "vähäpätöisemmät" ongelmat ja tavoitteet. Niillä pyritään kiinnittämään huomio pois kiusallisista ihmisryhmiin ja yhteiskuntiin liittyvistä ongelmista ja suuntaamaan se ilmastoon ja luontoon. Ihmisryhmiin ja yhteiskuntiin liittyvät ongelmat ja tavoitteet on tarkoitus saada yksinoikeudella globalistien päätettäväksi, ja tätä päätösvaltaa kahmitaan tietysti lisää etenkin ilmastoa ja luontoa välineenä käyttäen. 
Ilmaston ja luonnon avulla pyritään kehittämään uutta niihin keskittyvää eettistä ja moraalista järjestelmää. Ilmastontutkijat olisivat suurelta osin tätä järjestelmää sääteleviä ja ohjaavia sekulaareja "pappeja". Näiden syiden takia meitä lietsotaan yhä uusilla "kauhuskenaarioilla", jotka ovat lähemmässä tarkastelussa saman vanhan valheskenaarion toistoa, niissä vain painotetaan hiukan eri asioita, ja toisaalta ilmastokultin jäsenet kilpailevat siitä, kuka kehtaa paisutella skenaarioita eniten. Vanhat ennätykset on lyötävä. Sitä ensimmäistä vedenpaisumusmetriä ikuisesti odottaessa.
Virtanen selvästi vähättelee ilmastonmuutoksen seurauksia, mutta se ei ole tässä olennaista vaan se, kuinka meidän omantuntonamme toimivat "vihreät" käyttävät huolta luonnosta tekosyynä täysin toisenlaisille tavoitteille, joilla ei ole mitään tekemistä luonnonsuojelun kanssa.

Luonnon tilasta puhuminen on toki tärkeää, mutta vielä tärkeämpiä ovat konkreettiset teot. Ikävä kyllä ne merkitsevät jokaiselle raskaita uhrauksia ja kipeitä valintoja. Siksi ei tarvitse olla suuri ennustaja todetakseen, että media jaksaa jauhaa 
ilmastonmuutospaneelin raportista korkeintaan pari päivää, kunnes toimittajasopuleita ja lukevia kuluttajia alkavat kiinnostaa muut asiat pallopeleistä Trumpista kerrottuhin uusiin "paljastuksiin". 

Mikäli tilanne on niin paha kuin IPCC:n raportti väittää, asialle ei tulla tekemään mitään kuten ei aikaisemminkaan. Ihmisten suurimpia huolia kun näyttävät olevan työpaikkojen säilyminen ja talouskasvun jatkuminen. Eli juuri ne asiat, jotka Afrikan väestöräjähdyksen ohella pahentavat ilmastonmuutosta.

                                                        *************************


TV1, maanantai 8.10.2018 klo 19:00, Historia: Magda Goebbels (K12)

Venäläisarmeijan pommittaessa Berliiniä Magda Goebbels tekee itsemurhan myrkytettyään ensin kuusi lastaan Hitlerin bunkkerissa. Miten juutalaisen isäpuolen kasvattamasta tytöstä tuli natsi-Saksan keulakuva? HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi. K12 (Ahdistus
)


Vaikka maapallolle iskisi asteroidi tai ilmasto lämpenisi sadalla asteella viikon aikana, Yle ei luopuisi maanantain natsidokkarista. Vastuullinen propaganda tiedottaminen tarkoittaa Ylelle tärkeiden asioiden priorisoimista ja tänään se oli Magda Goebbels, ensi viikolla Hitlerin villasukat ja kuukauden päästä pitsinypläyksen laajuus Kolmannessa valtakunnassa.

perjantai 5. lokakuuta 2018

ONKO RUOTSI JO YLITTÄNYT MAAHANMUUTTOINVAASIOSSA KOHDAN JOSTA EI OLE ENÄÄ PALUUTA?

Malmön Rosengårdin siirtolaislähiö. Normipäivä.

200 vuotta sotimatta ollut Ruotsi saavutti toisen maailmansodan ensimmäisinä vuosikymmeninä sellaisen hyvinvoinnin, vakauden ja turvallisuuden, jota tuskin yksikään muu maa on ennen kokenut. Saavutettuaan lähes kaiken Ruotsi jäi epätietoisena polkemaan paikoilleen, kunnes päätyi 1990-luvulta kansalliseen itsemurhaan, koska ei keksinyt muutakaan tarkoitusta tylsän rauhalliselle olemiselleen. Pohjolasta katsottuna Ruotsin etnomasokistinen kohtalo näytti ainutlaatuiselta, mutta valitettavasti sinikultainen virus on levinnyt myös Suomeen

Ruotsin kohtalo näytti vielä 1980-luvulla mahdottomalta Suomessa, mutta kaikista varoittavista esimerkeistä huolimatta maamme petoksellinen poliittis-taloudellinen eliitti on vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen ottanut mallia länsinaapurin päättymättömästä maahanmuutossa. 
Ne ongelmat, jotka näkyivät Ruotsissa 20 vuotta sitten ovat nyt todellisuutta myös täällä. Kylmäävä tosisia on, että maahanmuuttoinvaasion kiihtyessä Suomi saavuttaa entistä nopeammin Ruotsin etumatkan kansakunnan itsetuhossa.

Monietninen ja monirotuinen yhteiskunta on jo lähtökohtaisesti epävakaa ja mitä enemmän "diversiteettiä" haalitaan, sitä epävakaammaksi maa muuttuu. Tämän todistaa illan Ulkoilinja tv-dokumentti, jossa seurataan Ruotsin kolmanneksi suurimman kaupungin muuttumista etnisten rikollisyhmien hallitsemaksi pelon ja kaaoksen valtakunnaksi.

Yle TV1, torstain 4.10.2018 klo 22:00, Ulkolinja: Malmö - jengien varjossa 

Avointa huumekauppaa, pahoinpitelyjä, tuhopolttoja ja ampumisia. Millaista on elämä Malmön rikollisuuden rivaamilla alueilla? Ohjaus Minna Pye. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.


Ohjelmalinkki Yle Areenaan.

Ohjelma on selvästi räätälöity monikulttuurisuuteen epäilevästi suhtautuville katsojille. Ongelmista puhutaan, mutta niille annetaan kaikkia muita selityksiä kuin se itsestään selvin: etninen diversiteetti. Propagandistisista seireenin lauluista huolimatta se ei ole voimavara vaan ongelma itsessään. Sosiaalisen median kansalaisvaikuttaja Mika Virtanen analysoi tarkalla haukan silmällään ohjelman motiivit ja tarkoin rakennetun valhenarraation:
"Malmö, jengien varjossa" -ohjelma on jossain määrin poikkeus Ylen peruslinjasta, mutta Ylen peruslinja ei sen myötä muutu. Yle on vain huomannut, että ongelmia ei voi enää täysin peitellä, joten ongelmia täytyy ajoittain esitellä sopivassa valossa, ja suunnata ohjelmaa myös maahanmuuttokriittisille, joille Ylen perinteinen maahanmuuttajasiloittelu ei mene läpi. 
Ohjelmasta jäi mielikuvien tasolla mieleen, että Malmössä on huumejengejä, joissa on 200 jäsentä, jotka aiheuttavat kaikki ongelmat, muuten elämä maahanmuuttajalähiöissä on kivaa jalkapallon peluuta ja normaalia kauppa- ja ravintolatoimintaa. Näin ongelma saadaan näyttämään rajatulta ja kohtuullisen helposti hallittavalta. Tarvitaan vain lisättyä ja tehostettua poliisitoimintaa, harrastustoimintaa ja sosiaaliohjausta ... 
Ohjelma oli kuitenkin rivien välissä tahattomasti ristiriidassa edellisen näkemyksen kanssa. Ohjelman alussa haastateltua syyrialaista kauppiasta oli hakkaamassa 40 rikollista. Pitäisikö meidän ajatella, että viidesosa Malmön jengiläisistä oli kerääntynyt yhden Malmön kaupunginosan yhteen ravintolaan "hoitelemaan" yhtä miestä? Ei. 200 jengiläistä tarkoittaa jengien ydinjoukkoa, mutta heidän ympärillään pyörii paljon muitakin pienempiä ja suurempia rikollisia, joita he pystyvät käskemään (esim. kutsumaan tarvittaessa paikalle tekemään jotakin rikollista), ohjaamaan, käyttämään liiketoiminnassaan ja rekrytoimaan. Osa heistä ostaa huumeita omaan käyttöönsä ja/tai jälleenmyyntiin. 
Entäpä ne tilanteet, joissa Ruotsin poliisi on tullut esim. pidättämään jotain henkilöä, jolloin yhtäkkiä sadat maahanmuuttajat kokoontuvat paikalle lyömään kepeillä ja heittelemään kivillä poliisia, jolloin poliisit pakenevat paikalta? Pitäisikö meidän ajatella, että kaikki Malmön jengiläiset (ja enemmänkin), joista monet taistelevat keskenään verisesti, kokoontuvat yhtäkkiä yhden kaupunginosan yhteen tilanteeseen taistelemaan sulassa sovussa poliisia vastaan? Ei. Tällaiset tilanteet selittyvät kolmella tekijällä, jotka ovat osittain päällekkäisiä. a) Edellä mainitut jengiläiset, ja heidän käskyläisensä ja satelliittinsa. b) Laajennettu suku, useimmiten muslimeita, jotka puolustavat omiaan. Sukulaiset ovat velvoitettuja puolustamaan omiaan riippumatta tilanteesta. Jos suvun nuori mies on esim. varastanut autoja, sukulaiset katsovat silti, että ei-muslimi poliisilla ei ole oikeutta ottaa heidän sukulaistaan kiinni ja lähettää häntä vankeuteen. Siksi poliiseja kepillä lyömässä saattaa olla esim. omalla alueellaan rehellistä vähittäismyyntiä harjoittava mies, joka ei normaalisti osallistu rikollisuuteen. c) Uskonnolliset ja etniset motiivit, jotka yhdistävät laajempia, ehkä sekalaisempia joukkoja. Nämä ihmiset katsovat, että heidän alueensa on heidän reviiriään, ja siksi ulkopuolisia, esim. poliiseja, palokuntaa, lääkintähenkilökuntaa tai satunnaisia ruotsalaisia, on oikeus karkottaa väkivalloin. 
On helppo nähdä, että tulevina vuosina kaikki tämä toiminta muuttuu paremmin järjestäytyneeksi ja tehokkaammaksi. Edellä mainittu syyrialainen yrittäjä omistaa ruokakaupan ja ravintolan. Hänet hakattiin kun hän yritti laskuttaa normaalisti jengiläisiä ravintolassa syömästään ruuasta. Jälkeenpäin hänen autonsa poltettiin ja ravintolan ikkuna rikottiin. Siitä lähtien hän on antanut jengiläisten syödä ilmaiseksi ravintolassaan. Tästä ei ole pitkä matka siihen, että jengit alkavat myydä kauppiaille, ravintoloitsijoille ja muille yrittäjille "vartiointipalveluja". Jos niitä ei osta, seuraavana yönä yritykselle tapahtuu huomattavaa vahinkoa. Jos yrittäjä ei sen jälkeenkään osta "vartiointia", yritys tuhotaan kokonaan ja yrittäjään kohdistetaan väkivaltaa. Jne. Ne jengiläiset, jotka tehostavat toimintaansa tällä ja muilla tavoin, rikastuvat ja laajentuvat eniten, ja voittavat jengien välisen valtataistelun.
Ohjelman selkeänä viestinä on korostaa maahanmuutto-ongelman sosiaalista luonnetta kuten köyhyyttä, jolloin voidaan sivuuttaa rodulliseen dynamiikkaan liittyvät ratkaisemattomat kysymykset. Ohjaaja Minna Pye varoo tarkoin nostamatta kissaa pöydälle eli etnisten ryhmien välisen keskinäisen kilpailun, nollasummapelin, joka väistämättä johtaa myös väkivaltaiseen konfliktiin.

Maahanmuuton myötä lisääntyvä etninen kaaos synnyttää myös koomisia ilmiötä. Tästä kertoo Ylen uutinen Tappouhkauksia juutalaisille ja sianpäitä moskeijoissa – Malmössä rabbi ja imaami yrittävät yhdessä hillitä vihapuhetta. Riippumatta siitä ovatko juutalaiset uskonnollisia konservatiiveja vai maallistuneita liberaaleja, heistä lähes kaikki kannattavat maahanmuuttoa ja etnistä sillisalaattia, koska sillä voidaan heikentää valtaväestön valtaa ja yhtenäisyyttä omaksi eduksi.

Vaikka monet juutalaiset tervehtivät ja jopa edistävät ilolla kehitysmaiden massainvaasiota, heidän kannaltaan on ollut kuitenkin harmillista, että osa maahanmuuttajista on Israel-vastaisia palestiinalaisia ja islamilaisia fundamentalisteja. Nyt nämä tulokkaat ovatkin alkaneeet purra suosijoidensa kättä, mikä käy selväksi Malmön juutalaisvastaisissa hyökkäyksissä:
Malmön synagogassa ja muissa seurakunnan rakennuksissa on lisätty turvatoimia. Ajoesteet, valvontakamerat ja turvaovet suojaavat synagogan kaunista salia, jota koristavat lootuksenkukkakoristeet ja Daavidin tähdet ikkunoissa. Uhan takia monet juutalaiset tuntevat olonsa turvattomiksi eivätkä siksi uskalla käyttää julkisesti uskonsa tunnuksia.
Keskinäisestä vihanpidosta huolimatta juutalaisia ja islamilaisia yhdistää yhteinen intressi kantaväestöä vastaan. Jutussa mainittu Rabbi Hacohen vetää yhdessä Malmön Islam-akatemian imaamin Salahuddin Barakatin kanssa dialogi-projektia, "jonka avulla pyritään vähentämään ennakkoluuloja sekä lisäämään muslimien ja juutalaisten vuorovaikutusta". Yhteisen uhriutumisen avulla todellisiksi syylliseksi löydetäänkiin nynnyt ruotsalaiset ja muut Euroopan rasistit:
– Muslimina ymmärrän, miltä tuollaisen vihan kohteena oleminen tuntuu, Barakat sanoo.  
Hän kertoo, että Malmön moskeija on yritetty tuhopolttaa pariin otteeseen. Moskeijoiden ja rukoushuoneiden oviin on myös maalattu hakaristejä, ja niiden sisälle on heitetty sianpäitä.  
– Meille huudetaan: painu kotiin Mustafa! Lapsille puolestaan sanotaan, että he eivät saa leikkiä muslimilasten kanssa. Eikä muslimien ole helppo saada asuntoa Malmön paremmilta alueilta, Barakat kuvailee islaminuskoisten kokemaa syrjintää.  
– Juutalaisilla on kokemusta vähemmistönä olemisesta Euroopassa jo pitkältä ajalta. Se kokemus voi hyödyttää meitä muslimeita, sillä me olemme nyt Ruotsin suurin uskonnollinen vähemmistö, imaami Barakat sanoo.
Jutun loppupuolella pannaan iso vaihde päälle. Juutalaisten omista suvaitsemattomista rikoksista (mm. bolshevismi, mediamonopolit, koronkiskonta ym.) ei mainita tietenkään mitään, mutta sen sijaan rabbi Hacohelle annetaan mahdollisuus syyllistää kaikkia eurooppalaisia ja nostaa juutalaisten uhristatusta. Kriittinen lukija tietenkin ihmettelee jutun lopun käänettä, vaikka uutisartikkelin pääteemana piti olla Lähi-idän etnisen konfliktin siirtyminen maahanmuuton myötä Malmöön.
Hacohen muistuttaa, ettei antisemitismi ole tullut Eurooppaan maahanmuuton mukana. Sitä on ollut Euroopassa kristinuskon alusta alkaen, ja vieläkin juutalaisista viljellään käsitystä, jonka mukaan he ovat rikkaita ja ottamassa maailman haltuunsa.

tiistai 2. lokakuuta 2018

TASA-ARVO JA FYSIIKAN HUIPPUTUTKIMUS EIVÄT SOVI YHTEEN


Usko aikamme puujumala tasa-arvoon sai uskovissa tänään vahvistuksen, kun Ylen verkkosivujen uutiset kertoivat: F
ysiikan Nobel-palkinto naiselle ensimmäisen kerran 55 vuoteen – kolme laserfysiikan tutkijaa jakaa palkinnon. Koska nainen sai näin pitkän tauon jälkeen fysiikan Nobel-palkinnon, täytyy aikaisempi palkitsemattomuus johtua feministejä suosivan median mielestä patriarkaalisista rakenteista ja kateellisista tutkijamiehistä.

Valkoisten naisten joukossa tosiaan löytyy se pieni osa, joka pärjää äärimmäisen vaikeassa ja poikkeuksellisia kykyjä vaativassa fysiikan huippututkimuksessa. Tämä naishuippujen joukko on silti edelleen pieni verrattuna mieshuippuihin. Perimmäinen syy kykyeroihin löytyy miesten yleisälykkyyden suuremmasta keskihajonnasta, jossa korostuvat sekä äärimmäiset huiput että äärimmäiset häviäjät (vangit, asunnottamat, rappioalkoholistit jne.). Toki saavutusten erolla on osuutensa myös sillä, että miehet ovat seksuaalivalinnan keskinäisestä kilpailuista johtuen kunnianhimoisempia ja status-hakuisempia kuin naiset. Lisäksi miesten yleisempi autismi synnyttää pakonomaista paneutumista tiettyyn alaan, joka älykkyyden lisäksi mahdollistaa huippusaavutukset. Feministejä kiinnostaa tietenkin vain (luonnon) "epäreiluus" huipuissa, jonka vuoksi ainoa keino "korjata" tilanne olisi antaa fysiikan Nobel-palkinto kiintöperustaisesti puolet naisille.

Tasa-arvon vaatimus on synnyttänyt miesten ja naisten välillä poikkeuksellisen kilpailuasetelman, joka on kaikkea maalaisjärkeä vastaan. Sukupuolten erilaisuus on kautta historian hyödyttänyt ihmisyhteisöjä. Silti tätä sukupuolten toisia täydentävää työnjakoa on haluttu murtaa länsimaisen tasa-arvon nimissä. Tästä seurannutta sukupuolten välistä vastakkainasettelua ovat puolestaan lietsoneet feministit. Vaikka feministit kuten sukupuolentutkijat haluavat puheissaan tuoda enemmän esiin naiseutta yhteiskunnassa, heidän todellisena motiivinaan on saada miehistä arvostusta miehisillä aloilla. Ainutlaatuisten naisellisten ominaisuuksien ylistämisen kanssa tällä ei ole tietenkään mitään tekemistä, vaan feministit pyrkivät olemaan kuin miehet mutta ilman penistä. Joku voisi puhua tässä yhteydessä feministien heikosta itsetunnosta ja itse tuotetusta alemmuuden tunteesta, jota kompensoidaan miehisellä pätemisellä.

Sukupuolijakauman pohtiminen fysiikan Nobel-palkinnoissa on loppujen lopuksi täysin keinotekoista toisin kuin populaatioita erottava rotujako. Näin siksi, koska yksikään musta  fyysikko ei ole saanut vielä kertaakaan fysiikan Nobel-palkintoa ja tuskin tulee koskaan saamaankaan. Jo tämä yksityiskohta korostaa eurooppalaisperäisten saavutusten eroa afrikkalaisiin ja se on paljon olennaisempaa kuin sukupuoli.

Feministien riidankylvämisestä huolimatta eurooppalaisten miesten ja naisten on kyettävä elämään samassa kulttuurissa sukupolvesta toiseen, mutta sama ei ole välttämätöntä kognitiivisesti haasteellisten afrikkalaispopulaatioiden suhteen. Me tulemme toimeen kaikessa ilman kongoideja, mutta ilman sukupuolten välistä sopua ja työnjakoa olemme tuhon omia ja helppoja saaliita afrikkalaisille aluevaltaajille.

Ikävä kyllä myös luonnontieteiden tiedeyhteisöllä on taipumus edistää valkoisten keskinäistä sukupuolikaunaa, koska eräät tutkija-kellokkaat ovat omaksuneet humanististen "tieteiden" puolelta poliittisen korrektiuden. Sattumoisin samana päivänä kun Yle julkaisi fysiikan Nobel-uutisen, Helsingin Sanomat kertoi tapauksesta, jossa hiukkausfysiikan tutkija Alessandro Strumia hyllytettiin maanantaina tutkimuslaitos Cernistä hänen todettuaan, että "fysiikka suosii naisia, vaikka miehet ovat parempia tutkijoita". 

Cernissä hiukkasfysiikkaa ja sukupuolta käsittelevässä työpajassa puhunut Sturmia sanoi HS:n jutun mukaan muun muassa, että ”miehet keksivät ja kehittivät fysiikan”. Uutisartikkelin kirjoittanut tunnettu vasemmistolaistoimittaja Ville Similä ei kuitenkaan ottanut kertaakaan kantaa siihen, onko väite valhetta vai totta. Ilmeisesti hän halusi vaikenemisellaan pitää väitettä niin pöyristyttävänä, että jokainen edistyksellinen ymmärtää sen olevan valhetta. Jos tässä pitäisi sanoa jotain poliittisesti korrektia ääneen, se olisi jotain sen suuntaista, että koska naiset synnyttivät luonnontietelijät, siitä seuraa, että naiset synnyttivät myös luonnontieteet.

Sen sijaan, että Cern, tutkijat ja valtamedia olisivat tutkineet Sturmian esittämien väitteiden todenperäisyyden, nämä kaikki pahoittivatkin mielensä, joka levisi lopulta someraivoksi. Jäljelle ei jäänyt näennäisesti muuta vaihtoehtoa kun potkujen antaminen. Paradoksaalisesti Sturmia tuli saamillaan potkuilla todistaneeksi, että fysiikan tutkimuksessa ja valtamediassa todella suositaan naisia, koska jos nainen olisi väittänyt, että tiedeyhteisö on seksistinen naisia kohtaan häntä ei olisi erotettu, vaan valtameidia olisi ylistänyt hänen rohkeuttaan. "Odottamaton" lopputulema, vaikka Cern, tutkijat ja valtamediat sanovat olevansa tasa-arvon ja tasavertaisen kohtelun puolella...

HUHTASAAREN TWIITTAUS – YLE KIISTÄÄ ETTÄ KOULUISSA OLISI IDEOLOGISTA TUPUTTAMISTA

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Sosiaalisen median punavihreät skuuppikyylät ovat saaneet jälleen nostatettua somemyrskyn vesilasissa, kun Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari julkesi arvostella Twitterissä peruskoulun ja lukion ideologista tuputtamista. Ylen uutinen Kansanedustaja Laura Huhtasaari hermostui koululaisten työstä: Julkaisi koulun ja oppilaiden etunimet – koulu sai vihapostia jihadismista
 osoittaa sanomattomasti, kuinka punakoira älähti kun kalikka kalahti.

Mediaeliitin inhoaman persupoliitikon mollaamiseksi masinoitu "kohu" lähti liikkeelle siitä, kun Huhtasaari kirjoitti Twitterissä tamperelaisen koulun kiihottavan vihaan politiikkoja kohtaan. Samassa päivityksessä Huhtasaari julkaisi kuvan oppilaiden työstä, johon on liimattu poliitikkojen kuvia maahanmuutosta kertovan julisteen alla. Otsikossa lukee Suomeen vai kuoleen? Suomeen tekstin alla ovat Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston kuvat ja kuoleen-tekstin alla Laura Huhtasaaren ja Jussi Halla-ahon kuvat. Huhtasaari kirjoittaa:
– Useat opiskelijat ovat ottaneet minuun yhteyttä ja kertoneet, kuinka koulujen opettajat vihapuhuvat ja lietsovat ja kannustavat vihaan demokraattisesti valittuja poliitikkoja kohtaan. Tätä tapahtuu peruskoulussa ja lukiossa.
Huhtasaaren esille ottama punavihreä poliittinen indoktrinaatio olisi tärkeä yhteiskunnallinen keskustelunaihe, mutta Yle ei halua tonkia asiaa syvemmälti, vaan nosti ongelmaksi sen, että Huhtasaaren päivityksessä näkyi oppilaiden etunimet ja koulun nimi. Uutisjutun loppupuolella haastateltu Tampereen apulaispormestari, opettaja Johanna Loukaskorpi (sd.), kääntää Huhtasaaren perustellun kritiikin päälaelleen ja syyttää kansanedustajaa nuorten yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja sananvapauden tukahduttamisesta. Samaa kommenttia tuskin olisi kuultu, jos joku punavihreä poliitikko olisi närkästynyt koululaisten tekemästä julisteesta, jonka keskellä olisikin ollut kuva Turun arabiterroristista ja teksteinä Suomalaiset kuolee vai Suomalaiset turvassa. Tällaista hypoteettista julistetta ei kuitenkaan maamme kouluissa nähdä, sen verran multikultiaatteelle suomalaisnuoret on indoktrinoitu. 

Irvokkainta uutisessa on se, että Loukaskorpi moittii ainoastaan maahanmuuttokriittisiä poliitikkoja, koska he muka puuttuvat opetuksen sisältöihin. Tosiasisassa juuri Huhtasaari puuttui ideologiseen opetussisältöön, jota monikultturismiin hurahtaneet poliitikot opetus ja kulttuuriministeriössä levittävät kouluihin. Tällainen aivopesu ei ole mitenkään ennenkuulumatonta, sillä viimeksi 1970-luvulla SDP:llä oli pilottihanke, jossa Pirkkalan koululaisia aivopestiin kokeilulla, jonka piti olla sosialismin alkusoittoa. 

Samat henkiset kulttuurimädättäjät ovat liikkeellä myös tänään, vaikka uusi politrukki-sukupolvi ei liputakaan enää marxismi-leninismin puolesta. Sen he ovat vain vaihtaneet 2000-luvulla homoseksualismi-feminismiin.

Kaiken lisäksi se, että valtapuolueet opetusministeriössä edistävät kulttuurimarxismin eri variaatioita, kouluihin on päästetty myös "riippumattomien kansalaisjärjestöjen" u
usmarxilaisia matkasaarnaajia paasaamaan vapaasti ideologiaansa. Yksi lähiaikojen tunnetuimpia tapauksia on kaikille Suomen 9.-luokkalaisille keväällä 2017 jaettu feminismi-kirja Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä. Kirja on kuin toisinto 1970-luvun Pirkkalan monisteesta, mutta nyt marxilaisuus on mutatoitunut virulentiksi sukupuolitotalitarismiksi.

Femisosialistien lisäksi nuorten terveitä vaistoja haluaa sekoittaa sukupuolisesti poikkeavien lobbausjärjestö Seta. Järjestö on voinut jo pitkään päästää "kouluttajiaan" kouluihin ja lisäksi se on antanut opettajien käyttöön sen laatimaan oppaan, jossa ajetaan häikäilemättömän yksipuolista pervo-agendaa. Kysymys kuuluukin: ketkä ovat ne poliitiset tahot, jotka ovat sallineet tällaisen ideologisen lobbauksen? Voi vain kuvitella millaisella volyymilla eduskunnassa ja mediassa käytäisiin keskustelua, jos esimerkiksi Suomen Sisun kaltaiselle aidolle kansalaisjärjestölle suotaisiin mahdollisuus levittää kouluissa kansallista maailmankatsomusta.

Summa summarum: Kertoo paljon valtamediasta, että persupoliitikon kohdalla uutiskynnys ylitetään jo yhdestä viattomasta twiittauksesta. Vaikka Huhtasaaren kommentista nostatetun kohun syy on mitätön, sitä ei ole kuitenkaan viestiin sisältyvä yhteiskuntakriitiikki. 



                                                      *************************



TV1, maanantai 1.10.2018 klo 19:00, Historia: Mussolinin viimeiset päivät (K12) 

Italian diktaattori Benito Mussolini tapettiin väkivaltaisesti vuonna 1945. Mitkä tapahtumat johtivat kuolemaan ja miten diktaattori vietti viimeiset päivänsä? HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi. K12 (Ahdistus)

Vaihtelu virkistää, sanoi Ylen jälkitaistolainen ohjelmanhankkija kun natsidokkarin fasismidokkariin vaihtoi. 

Perinteisiin moralistisiin natsikauhisteluihin verrattuna illan Mussolini-dokumenttia voi pitää jopa asiallisena ja asiassa pysyvänä, vaikka historioitsijoiden suusta kuullaankin ajottain pakollista "demokratian" oikeuttavaa propagandaa. Italian sisällissotaa käsitelleessä osuudessa kommunistipartisaanien murhatekoja ymmärrettiin ennalta arvattavasti enemmän kuin fasistien ja kansallissosialistien, mutta ei heistäkään silti mitään pulmusia tehdä. 

Kommunistipartisaanien suorittama Mussolinin ja hänen rakastajattarensa Clara Petaccin oikeudeton murha ja sen mauton, plebeijimäinen jälkinäytelmä Milanossa, kerrottiin perusteellisesti ja kaunistelematta. Valitettavasti sodan jälkeinen historiakuvaus ei yltänyt samanlaiseen objektiivisuuteen, koska dokumentissa korostettiin fasisteille annettua yleistä armahdusta mainitsematta sanallakaan siitä, että fasisteja murhattiin laittomissa teloituksissa 40 000. Kirjailija M. A. Meretvuo kirjoittaa verkkolehti Sarastuksessa:
Toisin kuin helposti annetaan ymmärtää, fasismi ei ollut erityisen väkivaltainen diktatuuri: sen hallintoaikana vuodesta 1921 vuoteen 1943 teloitettiin poliittisin perustein ainoastaan 25 ihmistä. Sen sijaan vuonna 1945, fasistihallinnon luhistuttua Pohjois-Italiassa, alkoi todellinen, vasemmiston toteuttama joukkomurha jossa entisiä fasisteja murhattiin laittomissa teloituksissa jopa 40 000. 

TV1, maanantai 1.10.2018 klo 21:00, A-studio

Laajeneeko katolisen kirkon pedofiliaskandaali? Juontajana Heikki Ali-Hokka #yleastudio HD

Kristillisten kirkkojen rappio johtuu pitkälti siihen, etteivät niissä työskentelevät ihmiset usko itsekään Jumalaan. Varsinkin protestanttiset kirkkokunnat kuten Suomen evankelis-luterilainen kirkko on ateististen marxilaisten ja feministien soluttuma laitos, joka ei ole kiinnostunut seurakuntalaisen sielunhoidosta, vaan operoi punavihreitä kiinnostavien sosiaalisten kysymysten parissa.

Katolista kirkkoa vaivaa puolestaan liberaalien perverssien hakeutuminen sen tehtäviin. A-studiossa haastateltu kirkkohistorian dosentti Mikko Ketola myönsi itsekin, että takavuosina katoliseen kirkkoon hakeutui paljon pedofiilejä, koska ennen hakijoiden testausta ja taustojen selvittelyä ei tehty juuri lainkaan varsinkaan Yhdysvalloissa.


Liberaalimedia on tietenkin ottanut kaiken irti esiin nostamistaan katolisen kirkon pedofiiliskandaaleista. Jos kansalaiset tietäisivät tekijöiden arvomaailman paremmin, media ei välttämättä retostelisi asialla näin innokkaasti. Toisin kuin virallinen narraatio antaa ymmärtää, pedofiilipapit eivät ole konservatiivisia uskonmiehiä, vaan katolisen kirkon piiriin tulleita liberaaleja perverssejä, joiden toimintaa motivoi hedonismi ja synnintunnoton ateismi. 

Toiseksi, kyse ei ole vain pedofiileistä, vaan myös median jalustalle nostamista homoseksuaaleista, koska pappien seksuaalirikokset kohdistuivat lähes poikkeuksetta saman sukupuolen alaikäisiin. 

Suuremmassa kuvassa katolista kirkkoa on protestanttisen kirkon lailla mädätetty tietoisesti sisältä päin, jotta sen kulttuurista auktoriteettia voitaisiin vähentää. Viimeistelytyönä olevan lokaamisen tarkoitus on yksinkertaisesti murentaa yhtä länsimaisen sivilsaation peruskiveä. Tämä kaikki on vanhaa marxilaista sodankäyntiä uusin keinoin.


Yle Teema Fem, maanantai 1.10.2018 klo 19:00, Kirje isoäidille

2/4. Vanna vierailee isoäitinsä vanhoilla kotiseuduilla sekä Lodzissa, josta tuhansia juutalaisia vietiin Auschwitziin. Näyttelijä Vanna Rosenberg vie meidät takaisin aikaan, jolloin hänen isoäitinsä varttui holokaustin varjossa. Ruotsalainen dokumenttisarja vuodelta 2017. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi. Äänitekstitys: ruotsi.

Koska Yle TV1 ei aina esitä maanantaiksi varattua historiadokumenttia natseista, asia korjataan koordinoidusti niin, että samaa uskontunnustusta voidaan toistaa Yle Teemalla. Tällä kertaa juutalaisnäyttelijä pääsee holohöpöttämään isoäitinsä kotiseudulla.

perjantai 28. syyskuuta 2018

TURUN HOVIOIKEUS KIELSI VASTARINTALIIKKEEN – MIKÄ JÄRJESTÖ KIELLETÄÄN SEURAAVAKSI?

PVL marssi elokuussa Turussa sanvapauden puolesta ja
islamistiterrorismia vastaan.

Yle uutisoi pitkään odotetun päätöksen kansallissosialistisen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kieltämisestä.  Uutinen Hovioikeus lakkauttaa uusnatsistisen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen – jo toinen oikeuspäätös toiminnan kieltämiseksi ei tullut yllätyksenä, koska päätös oli jo tehty jo kauan sitten eduskunnan ja EU:n käytävillä.

Päätöksen perustelut olivat taas sitä itseään eli poliittisena uhkana pidetyn toimijan laillisten näkemysten pitämistä rikollisena. Esimerkiksi Suomen laki ei kiellä "rasismia" puhumattakaan siitä, että se pitäisi laittomana tieteellisten tosiasioiden esittämistä. Silti Turun hovioikeuden perusteluissa käytettiin juuri niitä argumentteja, jotka eivät ole lain ja tosiasioiden suhteen valideja:

Hovioikeus katsoo käräjäoikeuden tavoin, että PVL:n toiminta on lain ja hyvien tapojen vastaista, joten varoitus ei ole riittävä toimi. Hovioikeus perustelee päätöstä muun muassa sillä, että yhdistys ei pidä kaikkia ihmisrotuja samanarvoisina, ihannoi fasismia, on juutalaisvastainen ja loukkaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia.
Ihmisroduissa on kiistämättömiä eroja ja esimerkiksi aasialaiset ovat eriarvoisessa asemassa pikajuoksussa, sillä Länsi-Afrikasta peräisin olevat urheilijat ovat perimältään maailman nopeimpia ihmisiä. Aivan samoin yleisälykkyyttä mittaavat älykkyystestit ovat osoittaneet, että valkoiset ja aasialaiset pärjäävät niissä keskimäärin paremmin kuin mustat. Suomen laissa ei ole myöskään kriminalisoitu "fasismin ihannointia". Vastaavasti tosiasioiden kertominen juutalaisista on täysin laillista, mikäli sivistysmaa toteuttaa sanavapautta. Lisäksi seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ei loukata sillä, että kerrotaan mm. homoyhteisön ongelmista kuten homojen moninkertaisesta itsemurhariskistä ja eksentrisestä päihdekulttuurista.

Kaikki Turun hovioikeuden perustelut ovat pohjimmiltaan poliittisia, koska niiden tarkoitus on poissulkea yhteiskunnallisesta kansalaisvaikuttamisesta ne, jotka eivät kannata poliittisen eliitin ideologiaa.

Hovioikeuden päätös herättää kysymyksen, ketkä demla-juristit, suomalaisivihamielinen poliisijohto ja maan petoksellinen poliittinen johto haluaa panna seuraavaksi kieltolistalle. Nyt kun pää on avattu liukuvalla pinnalla, kieltopäätökset saattavat koskea seuraavaksi ns. miedompia liikkeitä, jotka eivät kannata EU:ta ja vastustavat elitiin organisoimaa maahanmuuttoinvaasiota.

Tämä kaikki lakivenkulointi on kuitenkin turhaa, sillä korruptoituneet tahot eivät voi kieltää ideaa, jonka aika on tullut. Kertoo jotain maamme johdon paniikkitunnelmista, kun muutaman sadan ihmisen muodostama vaihtoehtoliike saa sen ylireagoimaan hysteerisillä kieltopäätöksillä. Kansa tulee väistämättä heräämään ja silloin kansantuomioistuin tulee tuomitsemaan kansanviholliset, jotka sortavat omaa kansaansa.

UUSI TIEDUSTELULAKI – SUOMILAMPAAT HALUAVAT VÄHENTÄÄ OMIA OIKEUKSIAAN

Juuri Suomessa vieraillut Barack Obama on luultavasti
mielissään siitä, että tiedustelulaki toimii kuin Patriot Act.

Kansalaisten yksityisyyttä ja tietosuojaa loukkaava uusi tiedustelulaki näyttää menevän ensi viikolla 
eduskunnassa läpi kiireellisen perustuslakimuutoksen avulla. Asiasta kertoi tänään Ylen uutinen Tiedustelulakien vaatima perustuslain muutos näyttäisi menevän läpi kiireellisenä, SDP:ltä ja vihreiltä tukea menettelylle. Sisäministeriössä urkintalakia on puuhattu kaikessa hiljaisuudessa jo lokakuusta 2015 (tiedustelulainsäädäntöhanke (SM047:00/2015) lähtien, mutta iso nytkähdys tapahtui vasta elokuun 2017 Turun terrori-iskun jälkeen, jolloin pääministeri Juha Sipilä ja presidentti Sauli Niinistö saivat oivan tekosyyn vaatia uuden tiedustelulain kiireellistä hyväksymistä. Nyt näyttää siltä, että lakiesitys menisi ensi viikolla läpi demarien ja vihreiden tuella, mutta varmaan läpimenoon vaadittaisin tuki perussuomalaisilta, jotka eivät ole vielä päättäneet kannastaan.

Mikäli maamme poliittinen johto olisi aidosti kiinnostunut terrorismin torjunnasta, se olisi ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä ollut päästämättä maahan kesän 2015 jälkeen tulleita laittomia turvapaikanhakijoita, jotka jo pelkällä Suomen kamaralle astumisellaan rikkoivat EU:n Dublinin sopimusta. Tuon sopimuksen mukaanhan Eurooppaan tulevan "pakolaisen" pitää hakea turvapaikkaa siitä EU-maasta, johon ensimmäisenä onnistuu livahtamaan. Turun terroristi-iskun tekijä, marokkalainen Abderrahman Bouanane, oli saapunut Suomeen turvapaikanhakijana keväällä 2016, mutta hänen passinsa ja henkilöllisyystodistuksensa löytyivät Saksasta Dortmundin viranomaisilta, joten hänellä ei olisi ollut Dublinin sopimuksen mukaan mitään asiaa Suomeen. Jo pelkällä EU-sopimuksen noudattamisella Suomi olisi välttynyt elätettäviltä turvapaikkaturistelta ja potentiaalisilta terroristeilta. 

Kyynisesti tarkasteltuna kansastaan vieraantunut poliittinen johto näki Turun terrori-iskussa tilaisuuden lisätä niiden suomalaisten valvontaa, jotka vierastavat EU:ta, kannattavat kansallismielistä politiikkaa ja vastustavat globalistien masinoimaa siirtolaisinvaasiota. Vihamielisen eliitin "ratkaisuksi" tuli kuin yhdessä yössä kiireellinen tiedustelulaki, jonka avulla valtion tiedusteluelimet saisivat lähes rajattomat oikeudet valvoa ja urkkia poliittisesti epäkorrekteja kansalaisia. Aivan kuten Yhdysvalloissa vuoden 2001 WTC-iskun jälkeen pikaisesti sorvattu urkintalaki Patriot Act, myös Suomessa kansalaisia on peloteltu uhkakuvilla niin, että valtiouskollinen enemmistö on alkanut itse vaatia oman sananvapautensa rajoittamista ja valvonnan lisäämistä.

Jotain on kuitenkin muuttunut, eikä välttämättä parempaan suuntaan. Viimeisen puolen vuoden aikana urkintalain kiirreellisyyttä ei ole enää perusteltu ympäripyöreästi terrorismilla, vaan hallitus on ottanut keppihevosekseen Venäjän uhan. Myös media on osallistunut saman syntipukin jahtaamiseen innokkaasti, josta kertoo mm. Ylen kolumnistiksi palkattu Rysky Riiheläinen, joka jaksaa kolumnista toiseen jankuttaa paranoidisella vimmalla, kuinka Venäjä uhkaa "kaikkea hyvää ja demokraattista (sic)" valtavilla informaatiovaikuttamisresursseillaan ja läntisten populistpuoleiden suoralla tuella, jota ilman "koko ilmiötä ei olisi edes olemassa". Maanisen tyylinäytteen Riiheläisen suorasukaisesta "läntisen arvoyhteisön" ja Nato-liittymisen propagandasta tarjoaa hänen tuorein kolumninsa Valheiden vaikutusta on vaikea vastustaa.

Uutta tiedustelulakia on myös arvosteltu, mutta tätä kritiikkiä ei ole kuultu valtamediassa. Lain yksipuolisesta julkisesta kampanjoinnista huolimatta se tulee suurella todennäköisyydella osoittautumaan turhaksi. Viranomaisilla olisi nimittäin jo nyt keinot ehkäistä terrorismia, jos se vain sitä haluaa. Uudet yksityisyyttä loukkaavat tutkinta- ja valvontakeinot on selvästi tarkoitettu vain suomalaisia varten. Missä olisi se poliittinen taho, joka nostaisi tämän kysymyksen esille?


                                                         **************************


Valtamedian 
Trump-vastainen toimittajakunta on ollut viime päivinä myös Suomessa tohkeissaan, kävihän itse musta messias ja maailmanparannuksen paavi Barack Obama Suomessa! Hän piti "hyviä fiiliksiä" nostattaneen puheensa Helsingissä Nordic Business Forumin vieraana 27. syyskuuta. Ylen uutinen Analyysi: Helsingissä esiintyi johdonmukainen presidentti Barack Obama, joka valoi uskoa tulevaisuuteen ja rohkaisi päättäjiä kohtaamaan ihmisiä kaikista ryhmistä on kritiikittömässä palvonnassaan lähes uskonnollista tekstiä. Demokraattipuoluetta ilmiselvästi kannattava vasemmistoliberaali toimittaja Pirkko Pöntinen pitää Obamaa uutena Jeesuksena, jonka kaikki sanat ja teot ovat virheettömiä ja oikeamielisiä. Jonkin muun väittäminenhän olisi rasismia, kuten sen, että Obama on todistetusti sotarikollinen. Mutta mitäpä pienistä, pääasia, että punaliberaalien pyhimys tölvi nykyistä presidenttiä!
– Myös poliitikoissa Yhdysvalloissa on tätä taaksepäin katsovaa ajattelua, Obama lausui ja viittasi selvästi presidentti Donald Trumpiin.
Uutista lukiessa tuli mieleen, että puhetta kuunnellessaan Obaman varttuneella fanitytöllä Pirkko Pöntisellä taisi silmäkulman lisäksi kostua muukin, sen verran viidakkokuumeiselta hänen gospel-saarnansa kuulostaa. Reaalimaailmassa kiinniolevista kansalaista Obama-kiihko vaikuttaa vähintään kummalliselta, sillä onhan kyseessä vain pelkkä Itärannikkon liberaalin juutalaiseliitin parrasvaloihin nostama puoliverinen poju. Tällaisen ohjelmoidun tyhjänpuhujan puheesta suomalaiset pukupellet ja jakkuääliöt olivat kuitenkin valmiita maksamaan 2000 euroa. Eräs irvileuka totesikin sosiaalisessa mediassa, että kyllä hänkin olisi voinut maksaa tilaisuudesta maltaita, jos vain olisi päässyt sanomaan Obamalle N-sanan....


                                                        **************************


Suomeen kaivattaisiin toden teolla valtavirtaista totuusmediaa. Sellaisen puute näkyy Ylen uutisvuodatuksessa 
Tuomariehdokas Kavanaugh'ta seksuaalisesta ahdistelusta syyttävä professori Christine Blasey Ford: Olen sataprosenttisen varma, että hyökkääjä oli Kavanaugh – historiallinen kuuleminen käynnissä. Uutisessa kerrotaan, että Yhdysvaltain senaatin lakiasiainvaliokuntaa kuulee tänään korkeimpaan oikeuteen ehdolla olevaa Brett Kavanaugh'ta ja häntä seksuaalisesta ahdistelusta syyttänyttä kalifornialaista psykologian professoria Christine Blasey Fordia. Yle antaa mediatilaa vain Fordille, jolla ei ole muuta todistetta kuin oma sanansa siitä mitä tapahtui vuonna 1982. Kavanaugh puolestaan tyrmää omassa puheenvuorossaan johdonmukaisesti ja vakuuttavasti demokraattien maksaman todistajan laskelmoidun itkuntuhruisesti väitteet.

Tuntemattomiksi jättäytyvät Ylen toimittajat eivät tässä eivätkä muussakaan tapaukseen liittyvässä uutisoinnissa pohdi kertaakaan ääneen sitä, miksi ihmeessä Christine Blasey Ford on ollut hiljaa nämä kaikki 36 vuotta ja väittää vasta nyt, että Brett Kavanaugh olisi lähennellyt häntä sopimattomasti.

Ei tarvitse olla mikään ruudinkeksijä päätelläkseen, että demokraatit yrittävät viime hetkellä estää Kavanaughin nimittämisen Korkeimman oikeuden tuomariksi marsittamalla senaatin eteen kostonhimoisia ja vainoharhaisia umpivasemmistolaisia satutätejä. Näin heidän ganjahuuruiset nuoruudenjuttunsa muuttuvat Yhdysvaltain senaatin lakiasiainvaliokunnan edessä sopivasti
 "seksuaaliseksi häirinnäksi". Liian hyvää ollakseen totta näin ratkaisevassa poliittisessa tilanteessa. Amerikan demarien epätoivo ja häikäilemättömyys on jälleen alittanut kaikki kuviteltavissa olevat rajat. Vielä häpeällisempää on Ylen toiminta, koska se on kaikissa Yhdysvaltain politiikasta kertovissa uutisissaan systemaattisesti Demokraattipuolueen linjoilla.


                                                        **************************

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

YLEN KYSELY: MAAMME PUOLUEJOHTAJAT YK:N VAPAAN MAAHANMUUTTO-AGENDAN KANNALLA



Maamme lastentarhoissa ja kouluissa 1960-luvulla aloitettu kansainvälisyyskasvatus perustuu suurelta osin Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) ajamaan ideologiaan. Kyse on yksiselitteisestä ohjelmallisesta ideologiasta, vaikka YK:n organisaatioita onkin markkinoitu lännen massoille pelkästään hyvää tarkoittavina laupeudentyön tekijöinä ilman poliittisia taka-ajatuksia. 

Harva enää muistaa, että YK:n taustalla on liittoutuneiden voittajavaltioiden, etenkin Yhdysvaltojen, vetämä liberalistinen globaalisaatio-projekti. Sittemmin myös Neuvostoliitolla eri satelliittivaltioneen oli järjestössä paljon vaikutusvaltaa, vaikka se ei onnistunutkaan kriminalisoimaan "rasismia" sananvapautuneen kuulumattomana "vihapuheena". Olipa kyseessä sitten Neuvostoliitto tai kylmän sodan voittanut Yhdysvallat ja sen vasallivaltiot, YK:n ideologiassa on säilynyt keskeisenä kansallisvaltioden päätäntävallan vastaisuus ja halu siirtää paikallista demokratiaa kansainvälisten YK-organisaatioiden haltuun. Luonnollisesti eri maiden kansalaisilla ei ole näissä organisaatioissa äänivaltaa edes sen vertaa kuin Euroopan Unionin parlamentissa.

Puolueettomana esiintyvässä Suomessa kaikki eduskuntapuolueet ovat kautta historian liputtaneet YK:n puolesta ja sen julkilausumiin on haluttu uskoa kuin Jumalan sanaan. Viimeaikoina ainoastaan Perussuomalaiset ovat kyseenalaistaneet eräitä YK:n linjanvetoja mm. pakolaispolitiikassa. Tämä ei ole yllätys, sillä YK on EU:n tapaan halunnut päättää länsimaiden kansalaisten ohi kansallisvaltioiden väestöpoliitikasta.

Tällä viikolla alkanut YK:n yleiskokous on saanut valtamediassa vain pelkkää hehkutusta ja ainoa poikkipuolinen sana on annettu Donald Trumpin pitämästä avajaispuheesta, kuinkas muutenkaan. Toimittaja Paula Vilénin uutisjutussa YK:n 73. yleiskokous pyörähtää käyntiin: ”YK on maailman ongelmien ratkaisun perusta, Maailman talousfoorumin Davosin-kokous on kyläjuhla tähän verrattuna” kerrotaan Suomen olevan huolissaan "kansainvälisestä oikeudesta ja sopimuksista piittaamattomasta toiminnasta". Suomen YK-lähettiläs Kai Sauerin mielestä ilman kansalaisten ääntä päätetyt pienen klikin "kansainväliset YK-sopimukset" ovat Suomelle tärkeitä, vaikka monet niistä ovat selvästi kansallisen edun vastaisia:
– Suomi nojaa pienenä maana sääntöihin ja kansainväliseen oikeuteen. Suomen pääviesti keskittyy tähän kansainväliseen sääntöpohjaiseen järjestelmään ja sen ylläpitämisen tärkeyteen.
Tässä ollaan selvästi huolissaan eräiden Itä-Euroopan maiden harjoittamasta illiberaalista kansalaisdemokratiasta, jossa poliitikot haluavat olla vastuussa heidät valinneille kansalaisille eivätkä hämärälle "yhteisten (sic!) arvojen kansainväliselle yhteisölle". On selvää, että Sauer juurettomana kosmopolittina puolustaa epädemokraattista YK:ta henkeen ja vereen:
– YK on ankkuri ja perusta ongelmien ratkaisulle ja koitamme vahvistaa YK:ta, Sauer sanoo.
Melko paksua puhetta kun tietää, että YK:n vuonna 1992 Rio Janeroissa päättämä salamyhkäinen Agenda 21 -suunnitelma koko maailman pelastamiseksi on vain pahentanut globaalia kriisiä. Silti Ylen uutisessa ylistetään kritiikittömästi YK:n kykyä ratkaista "maailman ongelmat":
YK on ainoa maailmanjärjestö, joka kokoaa valtiot yhdessä ratkomaan maailman ongelmia. – Täällä on YK-viikon aikana yli 140 maata korkealla tasolla edustettuna. Maailman talousfoorumin kokous Davosissa on tähän verrattuna kyläjuhla, Sauer vertaa.
Biologi Garret Hadinin erinomaisessa kirjoituksessa Ei ole olemassa globaalia väestöongelmaa valaistaan, kuinka estottomasti ylistetty (pakko)kansainvälisyys ei ole aina suinkaan ongelmien ratkaisu, vaan pikemminkin sen lähde:
Lopulta joku huutaa: “Mutta väestönkasvu on globaali ongelma, Tarvitsemme globaaleja ratkaisuja!”. Ennen kuin panikoimme, tarkastelkaamme sanaa globaali. Jotkut ongelmat varmasti ovat globaaleja. Esimerkiksi happosateet. Esimerkiksi kasvihuonepäästöt. Molemmat esimerkit koskevat ilmakehää, joka on aina ollut jakautunut koko maapallon yli. Myönnettäköön, että on vaikea luoda sellaisten globaalien ongelmien ratkaisemiseen tarvittavaa globaalia yhteistyötä, mutta suppeammat ratkaisut eivät toimi. 
Tarkastellaanpa nyt maanteiden kuoppia. Kuoppia on kaikkialla, mutta onko se riittävä syy luoda kansainvälinen kuoppaviranomainen rakaisemaan ongelmaa? Täytettäisiinkö kotikatusi kuopat nopeammin, jos globalisoisimme ongelman? 
Johtopäätös on ilmeinen: älä koskaan globalisoi ongelmaa, jos se voidaan ratkaista lokaalisti. Voi olla tyylikästä, muttei viisasta, lisätä adjektiivi globaali sellaisten ongelmien eteen, jotka ovat ainoastaan laajalle levinneitä – esimerkiksi “globaali nälkä”, “globaali köyhyys” ja “globaali väestöongelma”. 
Emme voi ratkaista väestöongelmaa, kaiken nälän ja köyhyyden perussyytä, ellemme deglobalisoi sitä. Populaatiot, kuten maanteiden kuopat, ovat syntyneet paikallisesti, ja päinvastoin kuin ilmaston saastuminen, pysyvätkin paikallisina elleivät ihmiset epäviisaasti globalisoi niitä antamalla väestöylijäämien muuttaa paremmin hallittuihin maihin. Marxin sääntö “jokaiselle tarpeidensa mukaan” on kansakunnan tuhoutumisen resepti.
Suomen poliittisessa johdossa kansainvälisyys on kuitenkin perustelematon aksiooma, jonka kuuleminen saa veden kielelle kuin Pavlovin koiralla. Ylen tuoreimmassa YK-uutisessa Presidentti Niinistö YK-puheessaan: "Yhdessä rakentamamme kansainvälinen järjestelmä on ilmeisen paineen alla" Sauli Niinistön suurin huoli on se, että kiveen hakatuksi uskotun YK:n tilalle ja rinnalle ollaan tuomassa muita ratkaisuvaihtoehtoja.

Valitettavasti maamme poliitikot ovat jääräpäisesti ihastuneet YK:n pahamaineisiin houreisiin kuten uutta totalitaristista maailmanvaltiota kehittävään Agenda 21 -projektiin. Maahanmuuttokysymyksessä he noudattavat pitkälti YK:n vuonna 2000 laatimaa asiakirjaa Replacement Migration: Is It a Solution to Declining and Aging Populations? (suom. “Korvaava maahanmuutto: Onko se ratkaisu väestön pienenemiseen ja ikääntymiseen?”), josta verkkolehti Kansalainen kirjotti kesällä 2017 perusteellisen kylmäävän analyysin.

YK-uskovaisuus näkyy myös tänään Ylen julkaisemassa kyselyssä. Uutisessa Yle selvitti puolueiden maahanmuuttonäkemykset: Suurin osa lisäisi paperittomien palveluita – vain kaksi puoluetta kieltäisi naisilta burkat tuodaan selvästi ilmi se, kuinka suurin osa puoluejohtajista haluaa korostaa maahanmuutossa "kansainvälisiä sopimuksia" polkien näin maahan perustuslain ja kantaväestön tulevaisuuden intressit. 

Kuvaavaa on, että  kello kuuden tv-uutisissa haastateltu Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi Suomelle oleva kunniasia, että maamme noudattaa YK:n sopimuksia. On vaikea sanoa, onko Orpo tässä pelkästään isojen globalistpoikien hyödyllinen idiootti vai vetoaako hän laskelmoidusti "kansainvälisiin sopimuksiin", joilla voi laistaa vastuun oman kansansa pettämisestä.  Sattumoisin juuri Petteri Orpo toimi sisäminsterinä vuonna 2015, jolloin Ruotsi ohjasi yli 32 000 turvapaikanhakijaa Suomeen ilmaisilla kuljetuksilla. Edellä viitatussa Suomimedian jutussa kerrotaan, että
Juha Sipilä, Petteri Orpo, Sauli Niinistö ja Timo Soini neuvottelivat vuonna 2015 kesän aikana sopimuksen Euroopan Unionin, Saksan, Ruotsin ja Tanskan kanssa. Sopimuksen myötä kyseisistä maista ohjattiin turvapaikanhakijoita ilmaiseksi busseilla ja junilla kohti Suomea. Ruotsi oli järjestänyt täysin ilmaiset bussikuljetukset ja junakuljetukset turvapaikanhakijoille tornion rajalle. Turvapaikanhakijoita kehoitettiin menemään Suomeen. Samassa sovittiin, että Suomi tulee lisämään pakolaisten määrää, sekä ottamaan loputtomasti jatkuvat virrat turvapaikanhakijoita.
Tätä taustaa vasten puoluejohtajien Ylen kyselyssä antamat näkemykset maahanmuutosta eivät hämmästytä. Mikään yllätys ei ole sekään, että mm. eniten kiintiöpakolaisten lisäämistä, laittomasti Suomessa oleskelevien terveyspalvelujen laajentamista ja rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maassaolemista kannattavat RKP, Vasemmistoliitto, Vihreät, Kokoomus, Keskusta ja Kristillisdemokraatit.