maanantai 16. maaliskuuta 2020

KANSALLINEN VALMIUSLAKI POHJUSTAA YHTEISKUNNALLISIIN MUUTOKSIIN JOITA EI OSATA ENNUSTAA



Euroopan yllättänyt kriisi aiheutui syystä, jota ei oltu ajateltu poliittisella huipulla juuri ollenkaan, vaikka vakavan pandemian todennäköisyydestä oli varoiteltu jo kuukausia ennen ensimmäistäkään koronavirustartuntaa. Samoin koko yhteiskuntaa koettelevan uhan seurannaisvaikutukset tulevat olemaan yllätys eri maiden hallinnoille. Jo nyt on selvää, että avoimien rajojen maahanmuuttopolitiikka ei tule tämän kriisin jälkeen säilymään ennallaan. Samoin on laita Euroopan Unionin päätösvallan kanssa. Globalismi näyttää tuhoavan itsensä kuin kommunismi.

Koronaviruksen leviämisen estämiseksi moni Euroopan maa on sulkenut rajansa ulkomaalaisilta. Vaikka tämä ratkaisu on saanut kansalaisten yleisen hyväksynnän yrittävät äänekkäät vasemmistoliberaalit ja monikultturistit silti kyseenalaistaa sitä. Tämä vastahankainen asenne on näkynyt jopa erään Pohjois-Euroopan maan naisvaltaisessa poliittisessa johdossa. Syytä ei tarvinne arvailla. Kansanviholliset ovat aina jankuttaneet rajojen sulkemisen olevan mahdotonta "avoimessa yhteiskunnassa", mutta nyt kun sen todetaan olevan ainoa järkevä vaihtoehto, heissä herää pelko. 

Heidän suurimpana kauhukuvanaan on aikaisemmin "mahdottomana" pidetyn kovan rajakontrollin normalisoituminen. Kun eurooppalaiset alkavat kokea, ettei rajojen kiinni panemisesta seuraakaan maailmanloppua eikä edes Pohjois-Korean yhteiskuntamallia, synnyttää se hyväkkäiden mielissä väkisinkin ahdistunutta levottomuutta. Vielä tätäkin pahempana he pitävät laajalle levinnyttä ajatusta, jossa rajojen sulkeminen itse asiassa suojelee ja pelastaa kansalaisten henkiä. 

Nämä syvään iskostuvat muistijäljet kansakunnan tietoisuudessa tulevat vaikuttamaan myös virusepidemian jälkeen, jonka vuoksi punaliberaalit hyväkkäät ovat syystäkin huolissaan. Rajojen sulkemisesta muukalaisilta tulee järkevä optio milloin tahansa, mikä on tietenkin valtava poliittis-ideologinen tappio niille, jotka ovat ajaneet globalistista avoimen rajojen politiikkaa lopullisena totuutena.

Arvovaltatappion karvasta kalkkia on saanut maistaa myös Euroopan Unioni, joka on koronaepidieman eskaloitumisen myötä ollut täysin näkymättömissä. Koska kansallisvaltioiden on pitänyt tehdä ratkaisevat päätökset, juuri kukaan ei välitä enää EU:n säädöksistä tai ehdota yhteisiä unionia koskevia ratkaisuja. Ylipäätään näyttää siltä, että unioniin ei luoteta enää ollenkaan, jonka vuoksi on todennäköistä, että kriisin jälkeen sen murtuminen tulee entistä todennäköisemmäksi. Lähtölaukauksen tälle tullee antamaan viruskriisistä eniten kärsinyt Italia eroamalla ensin valuuttaunioni eurosta.


                                                              *******************


Suomea on kiusannut jo pitkään huono herraonni, varsinkin kun nykyisellä valtionjohdolla ei ole palleja ollenkaan. Tämä on käynyt ikävällä tavalla selväksi hallituksen tyttökuusikon päättämättömyydessä tehdä koronaviruskriisissä ratkaisuja suuntaan tai toiseen. Lisäksi se, että Päivi Lipponen pitää nykyistä demarihallitusta suurena siunauksena, kertoo jo sinällään kaiken. 

Hallituksen ministerit eivät kykene rohkeisiin itsenäisiin päätöksiin kuten aidot auktoriteetit, vaan odottavat mitä muut tekevät Euroopassa ensin. Vasta kun Skandinavian maat olivat julistaneet poikkeustilan ja panneet koulut ja rajat kiinni, uskalsi Suomen pimatsuhallitus kalliin neuvonantaja-armeijan kuiskuttelun jälkeen panna tänään täytäntöön valmiuslain.

On kertakaikkisen onnetonta, että maatamme johtaa tuollainen mitätön tyttöporukka silloin kun pitäisi tehdä kansakuntaa koskevia jämeriä päätöksiä. Ylen tuore uutinen Hallitus sulkee koulut, rajojen sulkemisen valmistelu aloitetaan – Yle seurasi hetki hetkeltä kertoo karmaisevalla tavalla, kuinka tämä arka feministijoukkio yrittää ulkoaopitusti näytellä johtajuutta. Ainoa kunniakas teko näiltä olisi hallituksen hajottaminen, mutta valitettavasti se tapahtuu vain ulkoisen painostuksen jälkeen. Sitä ennen Suomi saa kärsiä vielä paljon näiden hupakoiden PMS-oireisesta poliittisesta poukkoilusta.


                                                              *******************


Jotain hyvää koronaviruksestakin, sillä uutistulvan alle on jäänyt tänään alkanut Suomen Punaisen Ristin Rasismin vastainen viikko. Tosin Yle Radio Suomi yritti puffata suomalaisten vastaista viikkoa ohjelmallaan Arkipäivän rasismi on huutelua ja ohikatsomista

Toimittaja Aki Laine ja hänen haastattelema Punaisen Ristin asiantuntijaa Janette Grönfors olivat huolissaan koronaviruksesta lähinnä sen vaikutuksesta ei-valkoisten kohteluun, vaikka todellista rasismia ovat kohdanneet enimmäkseen eurooppalaiset Kauko-idässä. "Rasismin vastaisuus" ei olekaan muuta kuin kiertoilmaus valkoisten vastaiselle rasismille. Tätä rasismia Yle on pullollaan ilman rasismin vastaisia viikkojakin. 

3 kommenttia:

  1. Sitä olisi luullut, että talouselämän ja poliittisen johdon poukkoilu 1987-1993 kaikkine seurauksineen olisi ollut johtajuusvajeen huippu, mutta nyt on pistetty pahemmaksi.

    VastaaPoista
  2. Näin on, siis tuo valkoisten vastainen rasismi...!

    VastaaPoista