VALTAJÄRJESTELMÄN ASIANTUNTIJAT KIISTÄVÄT KORONAVIRUKSESTA SEURAAVAT HYVÄT MUUTOKSET

Joukkotiedotukselle on tyypillistä, että kun yksi asia alkaa hallita koko infromaatiovirtaa, tietyt hokemat muuttuvat kyseenalaistamattomiksi totuuksiksi, vaikka ne eivät sitä olisikaan. Koronakriisin aikana on viljeltu paljon termiä musta joutsen. Se tarkoittaa uhkaa jota ei osata tai haluta ennakoida. Käsitteen alkuperä on vuodelta 1697, jolloin eurooppalaiset tutkimusmatkailijat näkivät mahdottomana pidetyn asian Australiassa: maanosalle tyypillisen mustan joutsenen. 

Kaikesta mediahypetyksestä huolimatta maailmanlaajuinen koronavirus ei tosiasiassa ole musta vaan valkoinen joutsen, koska pandemia on jotain, joka tapahtuu lopulta suurella varmuudella. Itse asiassa näin äkillinen pandemia on nykymaailman rakenteen väistämätön seuraus. Koronaviruksen kaltaisen epidemian nopea ja laaja leviäminen tuli ennen pitkää mahdolliseksi, koska globaalitalous pitkine tuotantoketjuineen on järjestäytynyt tarkoituksellisesti keskinäisriippuvaiseksi. Koko prosessia on vielä kiihdyttänyt finanssikapitalismin mahdollistama taloudellinen ylioptimismi ja sen synnyttämä markkinakupla. Ihmistungoksesta lähtenyt koronavirus on vain seurannut globaalikapitalismin synnyttämää ihmisvilinää joka maailman kolkkaan. 

Yksinkertaisesti sanottuna COVID-19 viruksen synty ja leviäminen pandemiaksi johtui ylisuureksi paisuneen ihmispopulaation mahdollisuudesta turhaan kanssakäymiseen. Nämä ilmeiset syyt eivät kuitenkaan ole esillä suurten mediajättien paniikkitunnelmissa rutistetuissa tausta-analyyseissä, vaikka niissä puhutaankin ihmiskontaktien välttämisestä jo levinneen viruksen pysäyttämiseksi. 

Nykymaailman hiljaiseksi lyönyttä viimeisintä kriisiä on pakostakin jouduttu tutkailemaan pintaa syvemmältä, mutta valtavirtatoimittajille näyttää olevan edelleen mahdotonta käsitellä ongelmaa osana väestöräjähdystä ja globalismia. Silloinkin kun koronaviruksen vaikutuksia yritetään kartoittaa ympäristönäkökulmasta, niissä ei huomioida lainkaan ylikansoituksen vaikutusta. Hyvän käsityksen tällaisesta journalismista tarjoaa Ylen verkkosivujen uutisjuttu Päästöt laskevat nyt rytinällä, mutta onko koronavirus hyvä uutinen ilmastonmuutoksen kannalta? Päinvastoin, sanoo tutkija: “Tämä on pelottava oppitunti”.

Jutun alussa toimittaja Hanna Eskonen yrittää olla epäkorrekti luettelemalla koronaviruksen myönteisiä vaikutuksia ilmastopäästöihin. Pandemian leviämisen estämiseksi tehdyt poikkeustoimet ovat kieltämättä vaikuttaneet teollisuuden ja liikenteen tuottamien saasteiden vähenemiseen, mutta tämä ei kelpaa haastatellulle  ympäristöpolitiikan professori Janne Hukkiselle. Hän on kiinnostunut selvästi enemmän viruksen poliittisesta vaikutuksesta kuin sen luonnolle tuomasta hyvinvoinnista. Jos haastatelluksi olisi valittu ympäristötieteen professori, vastaukset olisivat saattaneet olla sen verran erilaisia, etteivät ne olisi kelvanneet ajamaan jutun agendaa. 

Toimittajan johdattelevalla kysymyksellä ympäristöpolitiikan professori kieltää koronapandemialla olevan hyviä vaikutuksia edes ympäristöön:

Mutta ovatko koronaviruksen aiheuttamat poikkeustoimet samalla myös ilmastoteko? Voisiko edes niistä iloita, kun maailma on muuten alkanut näyttää tieteiselokuvien dystopialta?  

Päinvastoin, sanoo ympäristöpolitiikan professori Janne Hukkinen Helsingin yliopistosta. – Kokonaisuuden kannalta tämä on se kauhuskenaario

Koronaviruksen yhteydessä professori ei malta olla mainitsematta ilmastonmuutosta ikään kuin se olisi rinnastettavissa maailmalla vellovaan kulkutautiin. Hukkisen monomaanisuutta lähentelevä asenne kertoo paljolti siitä, kuinka luonnossa tapahtuvasta ilmaston muuttumisesta on tullut jatkuvalla rummutuksella kaikkien kauhukuvien mittatikku johon verrata "vähäisempiä" kriisejä:

Suomessa julistettu poikkeustila ja valmiuslain käyttöönotto ovat Hukkisen mukaan esimakua siitä, mitä tapahtuu, kun ilmastonmuutoksen uhkakuvat alkavat käydä toteen. 

– Koronavirus kertoo, miten asiat tulevat luultavasti menemään, kun joku ilmastonmuutoksen seurausilmiö konkretisoituu.

Ilmaston muutos kyllä tunnetaan, mutta ilmastonmuutos on lähinnä politisoituneen tieteen ortodoksia, jolla halutaan vain peittää luonnonkatastrofien todellinen syy: tolkuttoman ihmispaljouden tolkutun kulutus. Vaikka Ilmaston muutos johtuisikin osittain ihmisen lisäämistä hiilidioksidipäästöistä, sen negatiivinen vaikutus luontoon on huomattavasti pienempää kuin kasvavaa väestöä varten raivatut metsät, harjoitettu tehomaatalous ja synnytetty teollisuus kaikkine kerrannaisvaikutuksineen. Tosiasiassa "ilmastonmuutos" ei ole pitkään jatkuneiden luontokatastrofien syy, vaan ainoastaan yksi monista seurausilmiöistä, jotka kaikki johtuvat pidäkkeettä lisääntyvän ihmisestä ja hänen tarpeidensa tyydyttämisen rajattomasta kasvusta.

Pelkästään ihmistä koskevana ongelmana koronavirus on jo lähtökohtaisesti eri tyyppinen kysymys kuin koko luontoon vaikuttava ilmasto. Silti Hukkanen tarkastelee molempia ongelmia vain ihmisen näkökulmasta. Ilmastonmuutoskin on professorille koronakriisin tapaan kohtalokas vain silloin kun se vaikuttaa ihmiseen:

Ilmastonmuutos on jopa kertaluokkaa kohtalokkaampi kuin kriisi, jota nyt eletään. Miksi se ei ole saanut aikaan koronaviruksen kaltaisia poikkeustoimia? Hukkinen kääntää asian toisinpäin. Ei pandemiakaan ole saanut aikaan nopeita toimia niin kauan, kun se on ollut vasta uhka.

Toisaalla professori myöntää ongelmien erilaisuuden, mutta pitää niitä molempia kuitenkin ihmisen käsissä olevina kysymyksinä:

Yhtäältä ilmastonmuutos ja pandemia ovat luonteeltaan erilaisia. Virusta vastaan voidaan lopulta kehittää rokote, mutta ilmastonmuutoksen pysäyttäminen on monitahoisempaa.

Hukkinen johtaa tutkimusryhmää, jossa paneudutaan niin sanottuihin viheliäisiin ongelmiin. Ne ovat ongelmia, joiden ratkaiseminen synnyttää uusia ongelmia. Sellainen on ilmastonmuutos, ja sellainen on myös pandemia.

Uusia ongelmia synnytetään sillä, ettei haluta nähdä ilmastonmuutoksen perussyytä, hallitsematonta väestönkasvua, joka riehuu varsinkin kehitysmaissa, kiitos länsimaiden harjoittaman lyhytnäköisen humanitarismin. Pandemian taas mahdollistaa jatkuvassa liikkeessä oleva globaalikapitalismi. Pohjimmiltaan molemmat ovat yksinkertaisia ongelmia, mutta niiden ratkaiseminen vaatisi luopumista muutamasta nykymaailman keskeisestä uskonkappaleesta. 

Eräs niistä on usko länsimaiseen demokratiaan, jossa mukaavuudenhaluiset massat on lahjottu alistumaan vallankäyttäjien "hyvää tarkoittaville" suunnitelmille "ihmiskunnan" parhaaksi. On huvittavaa lukea professorismiehen pelottelupuheita  autoritaarisuudesta, kun tietää kuinka säänneltyjä ja valvottuja jokaisen kansalaisen liikkeet ovat meidän hupaisissa pikku demokratioissamme:

Yhteiskunnasta tulee kroonisesti autoritaarinen, jos valmiuslakia aletaan yhtenään napsautella päälle. Siitä on jo herännyt keskustelua oikeusoppineiden keskuudessa. 

– Koska kriisit tulevat olemaan toistuvia, meidän rakkaista demokratioista voi tulla osittain autoritaarisia yhteiskuntia, Hukkinen sanoo

Uutisartikkelin tarkoituksena onkin puolustaa nykyistä liberaalia "hyväntahtoista" maailmanjärjestystä, jossa todelliset uhat "kehitykselle" tulevat lännen valtaeliittiä uhkaavilta geopoliittisilta kilpailijoilta:

Mutta mitä ilmastolle tapahtuu koronaviruksen seurauksena? Pysähtyykö maapalloa uhkaava lämpeneminen samalla kun pandemia tiputtaa päästöjä? Pahimmillaan voi käydä juuri päinvastoin.  

Jotain voi päätellä siitä, mitä tapahtui vuoden 2008 talousromahduksen jälkeen. Silloin talouden myötä romahti myös maiden halu panostaa ilmastotoimiin. Finanssikriisi sai erityisesti Kiinan päästöt kasvuun.

Toimittajan haastattelema energia-asiantuntija Lauri Myllyvirta vie huomion Kiinaan, vaikka on selvää, että koronaviruksen hidastama taloudellinen puuhastelu säästää maailmanlaajuisesti luontoa.  Toisaalta puheet ilmastotoimista kertovat hybriksestä, jossa ilmastoa yritetään muuttaa sellaiseksi, että se olisi optimaalinen ihmisen mukavuudenhalulle ja talouskasvun mahdollistaville elämäntavalle. Todellinen henkinen vallankumous tapahtuu vasta sitten, kun ihminen pyrkii mukautumaan vallitsevaan ilmastoon/luontoon eikä toisin päin kuten nyt.

Yhtään sen valaistuneempaa tietoa jutussa ei jaa ympäristöalan huippuasiantuntijana esiintyvä diletantti Oras Tynkkynen (vihr.). Nykyään Sitran (Suomen itsenäisyyden juhlarahasto) vanhempana neuvonantajana toimiva Tynkkynen antaa ympäripyöreitä vastauksia, mikä sopiikin hänen edustamansa organisaation toimenkuvaan.

Antaako koronavirus edes aikalisän ilmastotoimiin, kun päästöt vähenevät? 

– Voidaan sinänsä sanoa, että antaa aikaa. Mutta jos käy niin, että taantuma ja kriisi hankaloittavat ilmastopolitiikan tekemistä, silloin päästöjen väheneminen häviää siitä syntyvälle haitalle, Sitran vanhempi neuvonantaja Oras Tynkkynen sanoo.

Sitran hyväpalkkaisissa hommissa voi jossitella mitä tahansa ja aina vaikuttaa yhtä vakuuttavalta kuin Delfoin oraakkeli. Vanha kommunisti-kolumnisti Yrjö Rautio kirjoittikin Helsingin Sanomien jutussaan Sitra on kuin rikkaan perheen lapsi, jolla on liikaa leluja osuvasti suurelle yleisölle hämäräksi jääneen mutta veronmaksajille kalliiksi tulevan puljun yleishyödyllisyydestä. Esimerkiksi Tynkkysenkin harrastamasta tulevaisuudentutkimuksesta Raitio lohkaisee sangen tyhjentävästi:

Tulevaisuudentutkimuksen tuloksellisuutta on vaikeaa mitata. Tulevaisuuden tutkija ei voi juuri epäonnistua. Se tekee Sitrasta niin leppoisan työpaikan.

Pokerinaamaisen hatusta vetämisen lisäksi Sitrassa on eduksi hallita hyvesignaloinnin koodit. Tynkkyselle maailmanpelastuspuheiden lähtökohtana on tuulivoiman erinomaisuus nykyisen elintason ylläpitäjänä. Ilmeisesti Tynkkynen kuvittelee Ultra Bran kappaleessa Ilmiöitä vaaditun tuulivoiman lisäämisen olevan edelleen vakavasti otettava energiavaihtoehto, vaikka Punavuoren punavihreän kuplan ulkopuolella laulun sanat on aina ymmärretty tahattomaksi sarkasmiksi:

Vaikka Kiinan tulevia toimia on vaikea ennustaa, Tynkkynen näkee eron vuoden 2008 finanssikriisin jälkeiseen tilanteeseen. Maailma on nyt eri paikka.

– Tuulivoima on halvin tapa tuottaa sähköä, halvempi kuin fossiiliset polttoaineet. Voi olettaa, että pystymme vastaamaan kriisiin fiksummin kuin viimeksi.

Muiden asiantuntijoiden lailla Tynkkynen on tyypillinen kyniään pyörittävä virkamies, jolla ei ole rohkeutta sanoa mitään oikeasti rakentavaa saatika radikaalia sen enempää koronakriisistä kuin luonnonsuojelustakaan. Hänen ainoa ehdotuksena on, että syntyisi yhteiskunnallista keskustelua! Muistuupa mieleen syväekologi Pentti Linkolan lausahdus, että mielipiteen esittäminen on epäonnistunut, jos se herättää vain yhteiskunnallista keskustelua:

Onko vielä liian aikaista keskustella ilmastovaikutuksista, kun kriisi on pahimmillaan? 

– En odota, että Sanna Marin tiedotustilaisuudessa sanoisi, että nyt pitää vähentää päästöjä. Mutta valmistelu ja yhteiskunnallinen keskustelu pitää aloittaa, sanoo Tynkkynen.

Keskusteluja voidaan käydä loputtomasti, mutta väestöräjähdys ja koronviruksen aikaansaamat yhteiskunnalliset järistykset eivät tule kyselemään niiden lupaa.