25 VUOTTA SITTEN YLESSÄ ESITETTY TATU VANHASEN HAASTATTELU ÄO-EROISTA ON TÄNÄÄN VIELÄ SUUREMPI TABU KUIN SILLOIN

Vuoden 1994 suurin tieteellinen kohu nousi yhteiskuntatieteilijä Charles Murrayn ja psykologi Richard J. Herrnsteinin kirjoittamasta kirjasta The Bell Curve (Kellokäyrä), jossa käsitellään älykkyyserojen yhteiskunnallista vaikutusta. Suurin osa kirjassa esitetyistä väitteistä perustuu aikaisempaan tieteelliseen tutkimukseen, mutta vasta niiden kokoaminen samojen kansien väliin herätti median ja suuren yleisön mielenkiinnon. 

Kirjan keskeisin väite on, että älykkyystesteillä mitattavissa oleva älykkyys ennustaa paremmin yksilöiden koulu-, ammatti- ja taloudellista menestystä kuin vanhempien koulutus- ja tulotason kaltaiset vallitsevat sosiologiset selitystekijät. Jo pelkästään tämän ääneen sanominen olisi saanut aikaan kohun, koska se kyseenalaistaa perinpohjaisesti yhteiskunnan hegemonisen tasa-arvoideologian, jossa ihmisten henkisten kykyerojen kuvitellaan johtuvan pääasiassa ympäristötekijöistä. 

Varsinaisen poliittisen pommin yli 800-sivuinen teos synnytti käsittelessään kahdessa luvussaan rotujen älykkyyseroja. Niissä mainitut yleisälykkyystutkimukset puhuvat kiistatta sen puolesta, että Yhdysvaltain valkoisiin sekoittunut musta väestö saa 100:n äo-pisteen keskiarvosta 15 pistettä (yhden keskihajonnan verran) vähemmän kuin valkoiset. Vertailun vuoksi  Saharan eteläpuoliset sekoittumattomat mustat väestöt ovat saaneet älyykkystuloksia, joiden etäisyys sadan pisteen keskiarvosta on kahden keskihajonnan luokkaa. 

Tasa-arvofundamentalistien raivoisista vastalauseista huolimatta tiedeyhteisö ei vielä tuolloin hylännyt tutkijoita, jotka esittivät vallitsevaa ideologiaa kyseenalaistavia tuloksia. Esimerkiksi kirjan ilmestymisvuonna The The Wall Street Journalissa julkaistiin 52 älykkyystutkijan kannanotto, jossa kirjan väitteitä luonnehdittiin älykkyystutkimuksen vallitsevien näkemysten mukaisiksi. Kirjan julkaisun jälkeen myös Yhdysvaltain psykologiyhdistys APA tarttui aiheeseen ja julkaisi asiantuntijaraportin älykkyystutkimuksesta, jossa allekirjoitetaan lähes kaikki The Bell Curven esittämät tulokset.

Kirjan herättämä kohu maailmalla huomioitiin myös Suomessa. Suurelle yleisölle se tuli tunnetuksi vuonna 1995, jolloin Ylen K.Tervo-ohjelmassa haastateltiin silloista valtio-opin dosentti Tatu Vanhasta (1929-2015), joka tunnetaan parhaiten keskustalaisen pääministeri Matti Vanhasen isänä. Nelisen vuotta sitten tämä arvokas dokumentti julkaistiin YouTubessa, mutta vasta vuosi sitten se alkoi saada enemmän katsojia. 

Tämän blogikirjoituksen tarkoitus on saada videolle lisää katsojia, sillä sen helposti omaksuttava viesti ei ole menettänyt vuosien saatossa tippaakaan arvostaan. Päinvastoin, viime vuosikymmenen aikana Suomeen päästetyt kehitysmaalaiset erityisesti Saharan eteläpuolta alleviivaavat väestön keskimääräisen yleisälykkyyden kehitystä, joka riippuu pitkälti videossa mainittujen väestöryhmien osuudesta populaatiossa. 

Yhteiskunnalliselle sopeutumiselle älykkyys ei ole yksin ratkaisevaa, mutta kun mustasta väestöstä saatu tutkimustieto kertoo, että heillä on myös aasialaisia ja valkoisia pienempi impulssikontrolli, herkempi taipumus väkivaltaan ja suurempi seksivietti, ollaan suurten siirtolaismäärien kohdalla tilanteessa, joka uhkaa jo koko järjestelmän herkkää sosiaalista tasapainoa.

Haastattelussa Tatu Vanhanen toteaa vauraiden länsimaiden korkeaan teknologiaan perustavan yhteiskunnan vaativan väestöltään tietyn älyllisen kynnystason. Sittemmin hän perehtyi älyykkyyserojen vaikutukseen kansakuntien varallisuuteen. Professoriksi edettyään Vanhanen kirjoitti Ulsterin yliopiston psykologian professori Richard Lynnin kanssa maailmalla paljon huomioita herättäneen teoksen IQ and the Wealth of Nations ja siihen kohdistettuun kritiikkiin vastanneen kirjan IQ and Global Inequality (2006). 

Ajankuvana ohjelma on sikäli muuttumaton, että toimittaja Kari Tervo on tietämättömässä itsevarmuudessaan juuri niin ylimielinen kuin hänen punavihreät toimittajakollegansa tänään. Lisäksi Tervon ennakkoluulot älykkyystutkimuksesta ja rotueroista eivät juuri helpota asiaa. Ohjelmassa toimittaja on selvästi loukkaantunut siitä, että haastateltava väittää tieteellisiin tutkimuksiin viittaamalla ihmisten ja vieläpä ihmispopulaatioiden eroavan kognitiivisilta kyvyiltään toisistaan. Tervo ei edes pyri peittämään aseenteellisuuttaan ja töksähtelevää argumentaatiotaan, koska pitää ylipäätään puhetta populaatioiden älyykkyyseroista "eettisesti epäilyttävänä" ja "poliittisena". Ainoa ero nykypäivän toimittajiin on siinä, että Tervo rohkeni tarttua näin tulenarkaan aiheeseen.

Tosin tänään koko aiheen esille ottaminen olisi Ylessä ja miksei muuallakin mahdotonta, sillä sen verran hysteeriseksi valtamedian suhde rotujen henkisiin eroihin on viime vuosina mennyt. Siitäkin huolimatta, että viimeaikainen tieteellinen tutkimus geneettisen diversiteetin saralla on vain vahvistanut sekä Herrnstein & Murrayn että Lynn & Vanhasen esittämiä tutkimustuloksia. Saattaa olla, että juuri nykytutkimusten antama epämiellyttävä totuus on synnyttänyt populaaritieteen portinvartijoina toimivissa toimittajissa puolustusreaktion, jossa sivuutetaan kiukulla tasa-arvo-agendan kumoava informaatio.

Kun nyt katsoo tuota neljännesvuosisadan takaista VHS-kasetilta digitalisoitua kuvallisesti heikkolaatuista videota, ei voi kuin kunniottaa edesmennyttä Tatu Vanhasta, joka ei hermostu kertaakaan toimittajan asiattomuuksista ja provokaatiosta. Koko ohjelman ajan Vanhanen tuo asiansa esille kärsivällisesti ja vääntää rautalangasta evoluutioteorian perusteita niin, että jopa Tervonkin ne pitäisi ymmärtää. 

Videon suurin arvo on kuitenkin se, että siinä otettiin puheeksi Afrikan mahdollinen kehitys ja kehittymättömyys. Näin jälkeen päin voi vain todeta, ettei tilanne Afrikassa ole edes 25 vuoden jälkeen muuttunut paremmaksi, vaan väestöräjähdyksen myötä mantereen epävakaus on vain lisääntynyt. Täysin oma lukunsa on ekologisesti kestämättömän mustan Afrikan ylijäämäväestön purkautuminen hellämielisiin länsimaihin. Vaikka Afrikan takamatka Aasian menestykseen on vain kasvanut sitten Vanhasen haastattelun päivien, länsimaiden johtajat uskottelevat edelleen meille, että maanosaamme vyöryvät afrikkalaiset ovat kultamunia, joista ennen pitkää kuoriutuu kaipaamiamme huippuosaajia.

Ohjelman esittämisen syynä ollut kirja The Bell Curve on tällä hetkellä sikäli ajankohtainen, että teoksen toinen kirjoittaja Charles Murray julkaisi juuri tämän vuoden tammikuussa uuden kirjan Human Diversity - The biology of Gender, Race, and Class. Sitä on pidetty päivitettynä ja laajennettuna laitoksena vuoden 1994 kohuteoksesta. Suomessa siitä ei ole vielä kohistu, mutta rapakon takana se on jo synnyttänyt odotettua pöhinää. Kirjassaan Murray kertoo keskeisimmän syyn, miksi Suomessakin ns. edistyksellinen kansanosa haluaa sivuuttaa tiedot rotueroista ja niiden laiminlyönnistä seuraavista ikävistä yhteiskunnallista vaikutuksista:

Konservatiiveille suurin haaste on sovittaa heidän historiallinen vapauden ja rajoitetun hallituksen puolustamisensa geneettisiin arpajaisiin, jotka määrittvät ihmisen menestymisen. Liberaalien haasteena on tunnustaa ihmisluonnon rajoitukset tavalla, jota he ovat historiallisesti vastustaneet.

Monet liberaalit, joilla on korkea äo, ovat todella pahoillaan ihmisistä, joilla on alhainen äo. Jos ympäristö on syyllinen, niin epäonnistuneita voidaan auttaa ja auttajille tulee hyvä olo. Jos geenit ovat syyllisiä, auttajille tulee paha olo. 

Ihmiset pitävät hyvää oloa parempana kuin huonoa, joten he turvautuvat vahvistusharhaan, kun eteen tulevat todisteet ihmisen erilaisuuden syistä.