tiistai 28. tammikuuta 2020

ISOSISKOVALTION SUPO VALVOO JA SUOMILAMPAAT ALISTUVAT

ZOG:ia palveleva PolPo on kiinnostunut Sinusta.

Viimeisempien tietojen mukaan Suojelupoliisille (Supo) ei riitä viime kesäkuussa perustuslainmuutoksen vaatinut 
tiedustelulaki, joka mahdollistaa kansalaisten urkinnan ilman rikoslepäilyä. Tuore Iltalehti nimittäin kertoo, että "Suojelupoliisi on huolissaan hallituksen lakiesityksestä, joka jättäisi uudet viestipalvelut teletunnistetietojen säilyttämisvelvollisuuden ulkopuolelle". 

Supon kitinän taustalla on hallituksen asialistalla tänä keväänä oleva sähköisen viestinnän palvelulain uudistus, johon kuuluu osana EU:n telepaketti-direktiivin täytäntöönpano. Totaalivalvonnan kannalta uusi laki olisi "ongelmallinen", mikäli siinä ei aiota käyttää direktiivin suomaa mahdollisuutta kirjauttaa määräystä, jossa eri viestipalveluiden ja -sovellusten täytyy tallentaa tunnistetiedot. Jostain kumman syystä Yle ei ole käsitellyt sen enempää uutta telepaketti-direktiiviä kuin Supon vaatimusta WhatsAppin ja Messengerin kaltaisille viestipalveluille.

Jälleen kerran Supo pelottelee, että ilman totaalivalvontaa "lainvalvonta-ja turvallisuusviranomaiset eivät voi suorittaa tehtäviään, esimerkiksi estää ja selvittää törkeitä rikoksia, kuten lap­siin kohdistuvaa hyväksikäyttöä, ja suojata kansallista turvallisuutta". Niin sanottujen hyvien asioiden suojeleminen on EU-Supolle pelkkä tekosyy käyttää valvovaa silmää laillista poliittista oppositiota ja toisinajattelijoita vastaan. Turvallisuuteen ja rikollisuuden torjuntaan vedoten suomilampaat on saatu luopumaan perusvapauksistaan ja -oikeuksistaan kuten yksityisyyyden suojastaan, jonka perustuslainturvaa on jo entisestään kavennettu olemattomiin.

Yllättävää kyllä, Ylessä tehdään vielä kansalaisia palvelevaa kunnon tutkivaa journalismia, josta harvinaisena osoituksena 
Virpi Hukkanen, Joel Kanerva ja Stina Tuomisen tekemä raportti Toimittaja testasi: kännykkäni laverteli minusta melkein kaiken datakauppiaille kahdessa viikossa - Koetin jäljittää mitä tiedoilleni tapahtui. Yhdessä Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran kanssa tehty tutkimus paljasti kuinka valtavan määrän tietoa internetin käyttäjistä kerätään ilman että verkon klikkaaja on asiasta mitenkään tietoinen. Jutun perusteella yksityistietojen keräämisestä saavat suurimman hyödyn Internetin globaalit suuryritykset:
Rahaakin suurempi asia on itse data. Suuret datamassat mahdollistavat uudenlaiset bisnesideat. Nyt ne päätyvät Googlen, Facebookin, Twitterin, Microsoftin haaviin.
Pitkä juttu on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Ainoa oleellinen asia, josta kirjoituksessa vaietaan on eri suojelupoliisien ja tiedustelupalvelujen saamat tiedot Internetin palvelimilta, suuryrityksiltä ja mainostajilta. Suurin uhka yksityisyydelle on ihmisten poliittista vakaumusta koskevien tietojen kerääminen, siitä seuraava valvonta ja lopulta valtion harjoittama vaino.

2 kommenttia:

  1. Kansanavihto eteneekin jo isommalla vaihteella. Joka viikko jotain uutta valvontaa.

    VastaaPoista
  2. Ei se tähän jää. Vain toimeenpanijoiden osin ristiriitaiset tavoitteet ja jopa osaamattomuskin toimivat jonkinlaisina esteinä, mitä täydelliseen valvontaan tulee. Lisääntyvä kaaos hankaloittaa sekin Systeemin utopian etenemistä varsinkin siinä vaiheessa kun ns. alkuasukkaiden vastavoimaksi rahdatut klientit alkavat purra ruokkivaa kättä.

    VastaaPoista