EDUSKUNTAVAALITULOS KERTOO YHTEISKUNNALLISEN POLARISAATION JA SIRPALOITUMISEN LISÄÄNTYMISESTÄ

Viime sunnuntaina käytyjen eduskuntavaalien hämmentävät tulokset ovat synnyttäneet monenlaisia analyysejä ja johtopäätöksiä. Valtamediassa suurimmaksi kysymykseksi ovat nousseet vaikeat hallitusneuvottelut, koska suurimmaksi puolueeksi nousseen Sosiaalidemokraattisen puolueen (SDP) voitto jäi äärimmäisen niukaksi. Tarkastuslaskennassa puolue voi vielä päätyä samaan paikkamäärään kuin kakkoseksi ohi Kokoomuksen kiilannut Perussuomalaiset. Jo nyt on varmaa, että jos SDP pystyy Antti Rinteen johdolla kokoamaan hallituksen, siihen ei kuulu Perussuomalaiset "erilaisen arvopohjan" vuoksi.

SDP:n nousu maamme suurimmaksi puolueeksi vuonna 2019 on suomalaisen politiikan mysteeri. Suomalaisten hyväuskoisuutta ja muutospelkoisuutta pitää vain ihmetellä vaalikaudesta toiseen. Toden totta, miksi äänestäjät nostivat ykköspuolueeksi menneisyyttä edustavan SDP:n, jonka sisarpuolueiden menestys muualla Euroopassa on ollut jatkuvassa laskussa? Kyse lienee suurten ikäluokkien (demarieläkeläiset) viimeisestä nostalgisesta leimahduksesta, joka antaisi vielä kerran häivähdyksen 1980-luvun vaurautta ja varmuutta elämään. 

Tosin monien demariäänestäjien usko alkoi viimeisinä vaaliviikkoina horjua ja ennustettu 24 prosentin vaalivoitto kutistui vaivaiseen 17,5 prosentin lukemaan, jolla se ohitti minimaalisella 0.2 prosentin marginaalilla Perussuomalaiset. Näyttää siltä, että demareista vuoti varsinkin vaalipäivänä runsasti ääniä aidoksi oikeistopopulistiseksi puolueeksi muuntuneeseen Perussuomalaisiin.

Monet pitävät Perussuomalaisten ryntäystä toiseksi suurimmaksi puolueeksi parin vuoden takaisen hajoamisen jälkeen hämmästyttävänä, vaikka kaikki merkit monikulttuurin epäonnistumisesta antoivat odottaa nyt saavutettua äänitulosta. Jos vaalit olisivat olleet pari viikkoa myöhemmin, Persut olisivat olleet todennäköisesti maamme suurin puolue ja rakentamassa hallitusta.

Joka tapauksessa voidaan puhua Jytky kolmosesta, sillä tällä tuloksella tuli yksi lisäpaikka vuoden 2015 jytinään verrattuna. Tämä on tietenkin karvasta kalkkia Perussuomalaiset hajottaneen Timo Soinin, Sampo Terhon ja Simon Elon Siniset tulevaisuus -puoleelle, jonka täydellinen mahalasku on hieno osoitus suomalaisten inhosta pettureita ja takinkääntäjiä kohtaan.

Perussuomalaiset teki historiaa etenkin Varsinais-Suomessa, jossa se nousi koko vaalipiirin suurimmaksi puolueeksi ohi Kokoomuksen. Ville Tavio sai yli 14 000 ääntä ja kuului koko maassa Top 10 ääniharavien listaan Jussi Halla-ahon ykkössijan ohella. Tavion kanssa samassa ehdokaslistassa numerolla 88 (sic) ollut Vilhelm Junnila tuplasi äänimääränsä ja sai reilut 10 000 ääntä. Helsingissä Perussuomalaisten menestys taas lepäsi pitkälti Jussi Halla-ahon varassa ja hänen Suomen ennätykseen noussut yli 30 000 ääntä veti eduskuntaan kaksi muuta ehdokasta.

Perussuomalaisen menestyksen vastapainona on punavihreän blokin roima suosion kasvu. Vihreiden menestys perustuu koulutetun kansanosan otettua puolueen viime vuosina omakseen. Itseään intellingentisiana pitävä porukka on aina halunnut pitää hajurakoa tavalliseen karvalakkikansaan ja tähän erottautumiseen Vihreät tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden. Vihreät onkin tyypillinen koulutetun väen ja "älymystön" puolue, koska se ajaa utopistisia ja toteuttamiskelvottomia ideoita, joista realismiin taipuvainen tavallinen kansa ei innostu. 

Vihreitä kannattavien elitismin kääntöpuolena on paradoksaalisesti konformismi, johon korkeasti koulutettu väki on muihin verratuna huomattavasti alttiimpi. Tämä on ymmärrettävää, sillä onhan tuota väkeä marinoitu erilaisten auktoriteettien ohjauksessa lastentarhoista yliopistoihin. Vihreiden konformismia vahvistaa valtamedia, koska valtaosa toimittajista on puoluekannaltaan Vihreitä tai ainakin vasemmistoliittolaisia. Kun koulujärjestelmää ja mediaa hallitsee hegemoninen punavihreys, ei ole ihme että näissä eduskuntavaaleissa valituista vihreistä 85%:ia on naisia (20:stä paikasta 17 naisia). Ylen uutisessa Naisia nousi kansanedustajiksi historiallisen paljon – 85 prosenttia vihreiden edustajista naisia sukupuolinen ylivalta nähdään tietenkin merkkinä "tasa-arvosta".

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Vihreiden vaalivoiton symboliksi tullut naisylivoima kertoo puolueen degeneroitumisesta poliittisesti korrektiksi feministilaumaksi, jolla ei juuri mitään tekemistä aidon luonnonsuojelun kanssa. Itse itsensä suomalaisasiamieheksi nimittänyt Olavi Koskela kuvasikin aikoinaan vihreiden peruskannattajaa osuvasti: nuori, tyhmä ja vihreä nainen. Ei siis mikään ihme, että järjestelmä tiedotusvälineineen suosii ja ylistää tällaisia konformisteja. Ainoa hyvä puoli nuorten kympin tyttöjen vyöryssa oli profeministimies Touko Aallon ja suomalaisille jatkuvasti haistattaneen kurdi Ozan Yanarin putoamiset eduskunnasta. 

Yleisesti ottaen sukupuolinarsististen feministinaisten invaasio eduskuntaan ei lupaa polittiselle kulttuurille hyvää, koska sen seurauksena hysteerisen tunnepuheen määrä  tulee vain lisääntymään ja mielivaltaisia "vihapuhelakeja" aletaan vaatia entistä ponnekkaammin. On vaikea kuvitella miten sellainen hallitus, jossa on mukana Vihreät ja Vasemmistoliitto kykenisi ajattelemaan kylmän rationaalisesti, mikäli maatamme kohtaisi vastaavanlainen kehitysmaalaisten invaasio kuin vuonna 2015. Todennäköisesti empaattinen tunnepuhe saisi politiikassa sellaisen valta-aseman, ettei valepakolaisaaltoa saataisi pysähtymään millään. 

Hajanainen vaalitulos kertoo ennen kaikkea yhteiskunnan polarisaation lisääntymisestä. Varsinaista selkeää vaalivoittajaa ei löydy, koska kaikki suuret puolueet jäivät alle 20 prosentin kannatukseen. Tavallaan nämä vaalit kuvastavat ikävällä tavalla yhteiskunnan yleistä pirstaloitumista ja vastakkainasettelua. Kyynisesti ajateltuna punavihreä hallitus saattaisi olla paras hallitusvaihtoehto, sillä sen tuoman kurimuksen jälkeen eksyksissä oleva kansa saattaisi löytää uudelleen yhteisen sävelen.



                                                        ***************************


Viime päivien kovien uutisten kärkeen on kuulunut Pariisin Notre Damen järkyttävä tulipalo. Yhteisen eurooppalaisen kulttuuriperinnön tuho ei ole jättänyt kylmäksi edes Yleä, jonka uutisessa Kuvat näyttävät Notre Damen tulipalon dramaattiset hetket: Ikonisen maamerkin tuhoutuminen järkytti Pariisia esitetyt kuvat kertovat symbolisesta Euroopan perikadosta. 

Tarvittiin näin valtava menetys ennen kuin valtamediaa alkoi kiinnostaa maanosamme kirkkojen tillanne. Edelleenkään (((mediaa))) ei kiinnosta laajassa mitassa kirkkoihin kohdistuneet tihutyöt, vaikka Ranskassa on meneillään ennen näkemätön tuhoamiskampanja, jossa on pelkästään viime vuonna vandalisoitu 875 kirkkoa. Koska tekijät ovat melkoisella varmuudella kehitysmaista tulleita muslimeja, tiedotusvälineet ovat "rasismin" pelossa halunneet vaieta ilmiöstä lähes täysin. Sen sijaan jokaikinen muslimien ja juutalaisten pyhiin paikkoihin kohdistunut isku – joista monet ovat sympatian kerjäämisessä tarkoitettuja väärän lipun operaatioita – on raportoitu "vastuullisessa mediassa" tunnontarkasti.

Geopoliittisena bloggaajana tunnettu Markku Siira kiteyttää viimeisimmässä kirjoituksessaan Notre Damen tuho, lännen perikadon enne? ne mietteet, jotka tulipalo synnyttää jokaisessa aidossa eurooppalaisessa:

Ikonisen maamerkin tuhoutuminen on noteerattu maailmanlaajuisesti. Kuitenkin Ranskassa on tuhottu, poltettu ja vandalisoitu kirkkoja jo vuosien ajan, mutta Macronia ja muita Eurafrikan kansojen sulatusuunia rakentavia globalisteja tämä ei ole erityisemmin haitannut. Notre Damen tuhoutuminen symboloi hyvin aikamme antikristillistä henkeä ja länsimaiden aatteellista ja kulttuurista perikatoa.

Pariisin arabimuslimt virnuilevat tyytyväisinä vääräus-
koisten pyhän paikan tuhosta.