lauantai 17. marraskuuta 2018

RASISMIN PELOSSAAN RANSKALAISET OSOITTAVAT MIELTÄÄN ASIAN VIERESTÄ

Euroopalaiset ovat valmiita kiihkoilemaan typerien pallopelien
takia, mutta eivä oman olemassaolonsa puolesta.
Ranskassa presidentti Emmanuel Macronin poliitikan vastustaminen on synnyttänyt viime aikoina massiivisia mielenosoituksia. Viimeksi tänään maassa järjestettiin yli 2000 protestia, joihin osallistui maan sisäministeriön mukaan kaiken kaikkiaan 124 000 keltaliiveiksi itseään kutsuvaa mielenosoittajaa. Protestien taustalla on polttoaineiden raju hinnannousu. Asiasta kertoo Yle uutiessaan Yli 100 000 lähti bensan takia kaduille Ranskassa – Macronin veropolitiikka suututtaa.
Mielenosoitusten takana on laaja kansanliike, joka on pettynyt Ranskan presidentin Emmanuel Macronin hallituksen politiikkaan. Hallitus on korottanut tänä vuonna bensiinin ja dieselin verotusta. Yhdistettynä maailmanlaajuiseen polttoaineen hinnannousuun tilanne on suututtanut ranskalaiset autoilijat.
Työläisillä ja keskiluokalla on perustellut syyt protesteihin, mutta valitettavasi ne eivät halua ymmärtää veronkorotusten todellisia taloudellisia perusteita. Kiistämätön tosiasia kun on, että Ranskan kuten muidenkin keskisen Euroopan maiden kasvanut verorasitus johtuu lähes pelkästään pöhöttyneestä julkisesta sektorista ja kutsumattomien muukalaisten elättämisestä. 

Varsinkin Ranskassa miljooniin kohoavat kehitysmaiden kleptoparasiitit ovat imemässä maan verovaroja kuiviin. Loppua tälle kognitiivisesti haastellisten tummien populaatioiden invaasiolle ei ole näkyvissä ja miksi olisikaan, koska he saavat Ranskan petoksellisen eliitin ansiosta hyvinvoinnin, jota he eivät voisi omissa maissaan koskaan saavuttaa. Jo aikaa sitten on käynyt selväksi, että koska afrikkalaiset eivät kykene luomaan varallisuutta omissa maissaan, he eivät pysty siihen Euroopassakaan. Tulijoita tämä ei varsinaisesti haittaa, sillä heidän tarkoitus ei ole kasvattaa uuden kotimaansa yleisvarallisuutta, vaan he ohjaavat kaiken tarmonsa ainoaan kykyynsä joka heillä on, alkuperäisasukkaiden työllä tuotettujen verorahojen kuppaamiseen. Sivumennen sanottuna on mielenkiiintoista huomata, kuinka työväenluokan etuja muka puolustavat vasemmistopuolueet eivät puutu mitenkään näin tuomittavaan kleptoparasitismiin.

Ranskan ja muiden Euroopan kansojen syvissä riveissä ongelma kyllä tiedostetaan, mutta sitä ei uskalleta sanoa ääneen. Kiitos kulttuurimarxilaisten kansakunnan hajottajien, rasistiksi leimaantumisen pelko on vanhalla mantereella niin syvällä, että yhteiskunnallisille protesteille etsitään muita, poliittisesti korrekteja verukkeita. 

Verokapinaa lietsovia mielenilmauksia voidaan järjestää loputtomasti, koska niissä ei puututa näännyttävän verorasitteen taustalla oleviin syihin. Rasismin tabu on Ranskassakin niin suuri, että henkisesti syyllistetyt massat tekevät kaikkensa, jotta niiden ei tarvitsisi sanoa totuutta ääneen, vaan tekevät siksi mieluummin etnisen itsemurhan. Vuoden 1968 -sukupolven henkisessä kuristusotteessa olevat kansalaiset näyttävät ajattelevan, että vaikka kansakunta tuhoutuisi, niin ainakaan heitä ei voi syyttää rasisteiksi!


                                                    ***************************


Kaikille kansallismielisille on tunnettua, että Facebookin omistaja, juutalaistaustainen Mark Zuckerberg, sallii suurpääoman suojeluksessa olevien vasemmistolaisten harjoittaman ilmiantokulttuurin Facebookissa. Maailman suurimmalle sosiaaliselle medialle ei ole myöskään ollut vastenmielisestä toteuttaa EU:n määräämää totuuspuheen sensuuria suurien yhteisösakkojen uhalla. Zuckerbergin kolmikantaa täydentää vielä johtavat poliitikot, joiden kanssa hän on valmis vehkeilemään kansalaisten sananvapautta vastaan. Viimeksi Zuckerberg on tehnyt yhteistyötä Ranskan presidentti Emmanuel Macronin kanssa, josta kertoo valtavirtaa edustavan Politico-verkkolehden uutinen France and Facebook announce partnership against online hate speech.

Vanha sanonta "veri on vettä sakeampaa" pitää kutinsa ainakin juutalaisten kohdalla. Punavihreydestään tunnettun toimittaja Sanna Vilkmanin kirjoittamassa Ylen uutisessa Tutkija Donna Zuckerberg: Valkoisen ylivallan ja naisvihan lietsojat yrittävät omia antiikin klassikot kulttuurisotansa aseeksi tehdään selväksi se itsestäänselvyys, että 
Mark Zuckerbergin sisko on samanlainen punaliberaali kuin veljensäkin. 

Kirjoituksen "äärioikeistolaisuutta" hämmästelevä asenne on alusta loppuun silkkaa teeskentelyä. Totta kai "valkoisen ylivallan" (eli oikeus olla valkoinen siinä kuin mustan musta) kulttuuritaisteilijat käyttävät argumentaatiossaan antiikin klassikkoja, ovathan ne de facto antiteesejä aikamme miehet kuohitsevalle rappiodemokratialle. Sitä paitsi jo ajatus siitä, että valkoisten itsemääräämisoikeus näiden omalla maaperällä olisi "valkoista ylivaltaa" on silkkaa äärivasemmistolaista auto-rasismia eli kansallismasokismia.

Donna Zuckerbergin väitteiden heppoisuutta tukee vielä se, että ainakin Yhdysvaltojen yliopistoissa vasemmistolaiset kulttuurin rapauttajat ovat tietoisesti poistaneet humanistisista aineista antiikin tradition, koska se "tukee valkoista patriarkaalista ylivaltaa". Näin he ovat tulleet jättäneeksi antiikin filosofian vapaahtoisesti "äärioikeistolle". Siksi on kummallista, että kulttuurimarxilaiset kehtaavat älähtää, kun heidän natsirasisteiksi leimaamaat vaihtoehtoikeistolaiset perustavat filosofiansa antiikin viisauksiin. Mihin heidän sitten pitäisi tukeutua, intersektionaaliseen feminismiinkö?

Sananvapaus on yksi keskeisistä eurooppalaisista arvoista, mutta se ei kuuu antiikin perinteen poliittisesti korrektia peukalointia kannattavan Donna Zuckerbergin arvoihin. Hän on olevinaan kiinnostunut vihanlietsonnan rajoittamisesta, mutta ei mainitse sanallakaan äärivasemmiston ja islamistien harjoittamasta massiivisesta nettiagitaatiosta. Todellisuudessa hän ei ole kiinnostunut vihan hillinnästä, vaan ainoastaan poliittisina vihollisina pitämiensä tahojen ilmaisuvapauden rajoittamisesta. Vilpillisen älyn mestarina Zuckerberg ei voi sanoa tätä ääneen, vaan puhuu ympäripyöreitä "äärioikeistosta" ja "vihasta", jotka hän yhdistää ovelasti aina yhteen.

Median pitäisi olla valtakriittinen, mutta toimittaja Sanna Vilkman suorastaan tukee hegemonista kulttuurivaltaa edustavaa Donna Zuckerbergiä. Vilkmanin mielestä puolueettomuuden kannalta ei ole ongelmallista, että Donna Zuckerberg tukee veljensä toimia lisätä Facebookin sensuuria: 
Donna Zuckerbergin mielestä yksi relevantti keino on vaientaminen. Keskeisimmiltä vihanlietsojilta voi viedä alustan alta.  
– Sosiaalinen media on mahdollistanut sen, että nämä yhteisöt ovat kasvaneet ja vahvistuneet nopeasti mittasuhteisiin, jotka eivät aiemmin olleet mahdollisia. Kun keskeinen peluri estetään vaikka Twitteristä, niin hän saattaa tietysti siirtyä [äärioikeiston suosimaan sosiaaliseen mediaan] Gabiin, mutta on sekin parempi. Ei tilin sulkeminen tietenkään saa heitä lopettamaan vihan levittämistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti