maanantai 15. lokakuuta 2018

JESSE TORNIAISEN SAAMA MIELIVALTAINEN RASISMI-LISÄ TUOMIOSTA JÄÄ VOIMAAN

PVL kampanjoi usein Helsingin Asema-aukioila.

Suomalaisvihamielisen EU-klienteelin masinoima kampanja poliittisia tosinajattelijoita vastaan sai tänään lopullisen vahvistuksen, kun 
Korkein oikeus päätti, ettei se myönnä valituslupaa Jesse Torniaiselle Helsingin asema-aukiolla tapahtuneesta pahoinpitelystä, jonka uhri kuoli sen jälkeen kun tämä oli poistunut luvatta sairaalasta käyttämään huumeita. Ylen uutisessa KKO ei myönnä valituslupaa Jesse Torniaiselle Helsingin asema-aukion hyppypotkujutussa ei mainita tarkoituksella mitään siitä, että uhri lähti sairaalasta luvatta kovien huumeiden pariin, jonka seurauksena tämä vietiin takaisin sairaalla, jossa lopulta kuoli.

Oikeusturvan kannalta pahinta KKO:n päätöksessä on se, että nyt annetaan poliittiselle mielivallalle mahdollisuus vaikuttaa tuomioon. Samalla Demla-juristien korruptoima oikeusjärjestelmä tulee valitusluvan epäämisellä osoittaneeksi liberaalidemokratian totalitaristisen luonteen. 

Oikeusvaltion periaatteita loukkaavan KKO:n päätöksen myötä hovioikeuden antama käräjäoikeutta ankarampi tuomio jää voimaan. Koska hovioikeus piti teon motiivia "rasistisena", se kovensi Torniaisen kahden vuoden vankeustuomiota kolmella kuukaudella. Erikoista "rasistisen motiivin" koventamisperusteessa oli se, että sekä tekijä että uhri ovat molemmat etnisesti suomalaisia.

KKO:n ja hovioikeuden kieroutuneen logiikan mukaan juutalaisvastaisen Jimi Karttusen pahoinpitelyn täytyi olla rasismia, koska tämä haastoi riitaa kansallissosialisteille. Voimaan jäänyt tuomio antaa jatkossa Demla-henkisille vapaamuurarituomareille mahdollisuuden toteuttaa mielivaltaa, jossa "rasistinen motiivi" on koventamisperuste riippumatta siitä, keneen tai mihin rikos kohdistuu. 

Käytännössä tämä lain irvikuva tarkoittaa sitä, että mikäli joku on liberaalien määritelmien mukaan "rasisti", silloin kaikki hänen tekemänsä rikokset ovat periaatteessa rasistisia.  Jos esimerkiksi Pekka varastaa kaupasta tavaran, ja tekee sillä jotain itseään hyödyttävää, niin silloin lain kehäpäätelmän mukaan hän teki rikoksen rasistisin perustein. 

PVL:ää ja Jesse Torniaista vastaan käyty kohtuuttoman massiivinen vaino ei kohdistu vain kansallissosialisteihin, vaan lopulta myös kaikkiin kansalaisiin, jotka eivät allekirjoita liberaalien ja globalistien totalitaristista "arvopohjaa". Näin valikoiva "suvaitsevaisuus" on tehnyt itsestään tarpeettoman, kunnes kansa vapauttaa itsensä kahleistaan ja tuomitsee ankarimman mukaan kansanviholliset.

3 kommenttia:

  1. Joku pätevä lakien tuntija pitäisi saada tulkitsemaan sitä, mitä oikeudessa määrätty rasismilisä tuomioon Torniaisen tapauksessa merkitsee. Haetaanko tässä ehkä ärhäköille äärisuvakeillekin erityistä lain suojaa kaikkia rasisteiksi väitettyjä vastaan, etnisyyksistä riippumatta?
    Rasistiksi voidaan kai leimata nykyistäkin ketterämmin esim. kuka vain isänmaanystävä, joka osallistuu mielenosoituksiin tai vaikka vain itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin, kuten kulkueisiin. Katutasolla tulkinta nykyisenä totuuden takaisena aikana lienee, että tavis - älä ikinä tönäise suvakkia nakkijonossa, sillä nujakasta voi joutua käräjille, jne...

    VastaaPoista
  2. Ei muuten ole oikeaa liberalismia, vaan naamioitunutta fasismia ja vähän teokratiaa.

    VastaaPoista
  3. Tämä on rajatapaus. Hyppypotku oli selvästi liioittelua suhteutettuna sylkijään, hänen ulkoasuun ja kykyyn puolustautua. Törniäinen olisi voinut käydä kävellen kohtaamassa sylkijän ja tönäistä ym. Törniäinen puolusti kannattamansa aatteen kunniaan samoin kuin monet tulijat puolustavat kunniaansa länsimaissa. Mutta teko oli spontaani. Siitä puuttuu selvä tietoinen rasistinen motiivi. Oikeus on todellakin ottanut poliittisen kannan.

    VastaaPoista