tiistai 30. lokakuuta 2018

YLEN VASTUULLINEN TIEDOTTAMINEN TARKOITTAA VASEMMISTOLIBERAALIA NARRAATIOTA


Ylen uutiset mainostavat muiden korruptoituneiden valtamedioiden tapaan itseään iskulauseella "Vastuullista journalismia". Kuten tunnettua, määritelmän vakuutena on vain Ylen oma sana, joten on syytä epäillä, että itsekehulla halutaankin peittää uutistoiminnan todellinen laita. Se nimittäin ei ole vastuullista, jos sillä tarkoitetaan puolueettomuutta ja olennaisten asioiden uutisoimista. Seuraavaksi muutama esimerkki viime päivien Yle-uutisoinnista.

Uutisessa  Brasilia saa äärioikeistolaisen presidentin Jair Bolsonaron Ylen uutistyttö
Saara Hirvonen käyttää sanaa äärioikeistolainen sangen huolettomasti ja sen kummemmin sanavalintaa perustelematta. Mikäli äärioikeistolaisella tarkoitetaan perinteistä finanssikapitalismin vastaisuutta, juutalaiskriittisyyttä ja etnonationalismia, on termi Bolsonaron kohdalla täysin virheellinen. Varsinkin maassa, joka on perustamisestaan lähtien ollut etninen tilkkutäkki ja sekarotuisuuden näyteikkuna maailmalla. Jos taas äärioikeistolaisuudella tarkoitetaan uusliberalistista talouspolitiikkaa, niin silloin uutta Brasilian presidenttiä voisi tosiaan kutsua äärioikeistolaiseksi, vaikka sopivampi nimi olisi moukkaglobalisti. Konservatiivinen bloggaaja Markku Siira kuvaa Jair Bolsonaroa tuoreessa kirjoituksessaan näin:
Tästä huolimatta Bolsonaro on ennemminkin Brasilian John McCain. Hän on Amerikka- ja Israel-mielinen, äärimmäisen liberaalia markkinataloutta ja valtion laitosten yksityistämistä kannattava poliitikko, joka aikoo Trumpia imitoiden siirtää Brasilian suurlähetystön Jerusalemiin. Hän vastustaa myös Assadin johtamaa Syyriaa ja Irania. Myös Kiinaa hän on kritisoinut. Bolsonaron johdolla Brasilia siirtyy entistä tiukemmin rahavaltaa edustavan vanhan globalistieliitin leiriin. Bolsonaroa kritisoivat liberaalit uusvasemmistolaiset tai häntä kannattavat kansallismieliset eivät vain näytä tätä asiaa ymmärtävän. 
Joidenkin mielestä Bolsonaron valinta presidentiksi on askel oikeaan suuntaan; populismi etenee kaikkialla maailmassa. He perustelevat tätä Bolsonaron poliittisesti epäkorrektilla kielenkäytöllä, joka siirtää kuulemma Overtonin ikkunaa pois vakiintuneista poliittisista raameista. Valitettavasti poliittinen vaihtoehto, joka on erilainen vain retoriikan tasolla, ei käytännössä muuta mitään. Itse asiassa kuka tahansa poliittinen toimija, joka edesajaa liberaalia talouspolitiikkaa, ei ole uusi, systeemin "ulkopuolinen" vaihtoehto, vaan silti vanhan angloamerikkalaisen järjestelmän vasalli.
Valtamedian epämääräisellä puheella äärioikeistosta ei ole muuta tarkoitusta kuin laukaista vastaanottajan jo koulussa iskostettu ehdollinen refleksi, jossa tuo sana on opittu samaistamaan yksiselitteisesti kaikkeen negatiiviseen. Vaikka hallitseva nomenklatuura onkin viime vuosina pyrkinyt tahraamaan pääasiassa käsitettä populismi, käyttää se retoriikassaan edelleen vanhoja tehokkaiksi havaittuja pelottelusanoja kuten äärioikeisto, jolloin uutistenseuraajaa voidaan johdattaa ajattelemaan haluttuun suuntaan.

Eräs valtamedian tapa harhauttaa hyväuskoista kansalaista on puhua uutisessa aidan seipäistä eikä itse aidasta. Samalla voidaan pitää kunniallista journalistista ulkosivua, sillä keskittyminen tiettyjen asioiden epäolennaisuuksiin ei ole vielä suoranaista valehtelemista. 

Tällaisen uutisen tarjoa Ylen juttu Akavan hallitus: Maahanmuuttajien palkkoja kommentoinut Fjäder saa jatkaa tehtävässään. Viime viikolla Akavan johjaja Sture Fjäder kohahdutti sanomalla, että maahanmuuttajille tulisi voida maksaa pienempää palkkaa, jotta nämä työllistyisivät paremmin Suomessa. Akavan jäsenliitot närkästyivät lausunnosta, koska sen perusteella työmarkkinoille luodaan eritason työntekijäryhmiä ihmisen etnisen taustan pohjalta. 

Jäsenliittojen vihjaus maahanmuuttajiin kohdistuvasta rasismista on kummallinen, sillä Fjäder nimenomaan halusi ajaa maahantunkeutujien asiaa helpottamalla heidän maahanpääsyä ja maahan pesiytymistä työehdoilla, jotka houkuttelevat työnantaijia palkkaamaan suomalaisen sijasta mieluummin kehitysmaalaisen. Sikäli ehdotuksessa on kyse rasismista, koska se kohdistuu selvästi suomalaisiin, mutta sitähän ei pidetäkään julkisessa keskustelussa oikeana rasismina.

Aidosti vastuullisessa journalismissa olisi keskitytty työmarkkinakysymyksen lisäksi maahanmuuton edistämiseen ideologisista syistä. Hyvä toimittaja olisi kiinnittänyt Fjäderin kommentissa huomion siihen, kuinka Akava-pomo haluaa edistää maahanmuuttoa keinolla millä hyvänsä. Vastuullisessa uutisessa olisi voitu spekuloida perustellusti, että Fjäderin motiivi ulkomaalaisten heikommalle palkkaukselle ei ole talouspoliittinen tai edes sosiaalipoliittinen, vaan puhtaasti hinku täyttää Suomi rotumuukalaisilla. 

Kenellekkään ei liene yllätys, että Yle kuuntelee eri tahojen kritiikkiä sangen valikoivasti. Esimerkiksi maahanmuuttajien ja heitä puolustavien "asiantuntijoiden" arvostelua kuunnellaan mielellään, mutta näitä tahoja kritisoivien ääntä ei vuorostaan haluta noteerata ollenkaan. Erityisen yksipuolista tämä ilmiö on homojen ja muun lgbt-jne aktivistien kohdalla, sillä mm. Setan ja homokulttuurin kritiikki puuttuu valtamediasta täysin. 

Mediassa hemmoteltujen poikkeavien ääni on niin vahva, että heidän kitinänsä nostetaan monissa asioissa kritiikin viimeiseksi sanaksi. Näin on käynyt Freddie Mercury -elokuvan Bohemian Rhapsodyn arvioissa, joissa äänekäs homovähemmistö on itkenyt sitä, että filmissä ei näy homoagenda tarpeeksi vahvana. Vain parikymmentä vuotta sitten moinen röyhkeys olisi ollut yleisen paheksunnan aihe.

Ylen Lontoon kirjeenvaihtaja Pasi Myöhäsen uutisjutussa Bohemian Rhapsody -elokuvaa syytetään Freddie Mercuryn elämän silottelusta – Näyttelijät uskovat, että tähti olisi kuitenkin itse hyväksynyt musiikkiin keskittymisen vasemmistoliberaalien ja homo-lobbyjen kritiikkiä ei sentään niellä sellaisenaan, mutta jo se, että heidän pehmoiset puheensa otetaan näyttävästi esille kertoo keiden äänenpainolle Ylessäkin ollaan herkkiä.

Koska Ylen uutiset ovat täynnä maahantunkeutujien ja degeneraattien nyyhkytarinoita, sen täytyy karsia joitain sen mielestä vähemmän tärkeitä uutisia. Kun jopa MTV3 ja Iltalehti kertoivat tänään, että maapallon eläinten määrä on romahtanut hälyttävän nopeasti, Yle keskittyi kauhistelmaan lähinnä vain Trumpin viimeisintä liberaaleja järkyttänyttä kommenttia. Niin, eihän Ylellä ole mitään intressiä kertoa demokratian, liberalismin, globaalikapitalismin, ihmisoikeuksien ym. ihmikeskeistä humanismia edustavien aatteiden tuhoisista vaikutuksista maapallon muulle elämälle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti