tiistai 27. helmikuuta 2018

PUOLASSA JA TANSKASSA POLIITIKOT AJATTELEVAT KANSAA TOISIN KUIN SUOMESSA

Tanska alkaa demareita myöten saada tarpeekseen
kiittämättömistä "huippuosaajista", jotka kunnostautuvat
lähinnä vain rikollisuuden puolella.

Puolassa ja Tanskassa poliitikot ovat alkaneet ymmärtää, että pysyäkseeen vallassa heidän kannattaa tehdä politiikkaa, joka miellyttää kansan enemmistöä. Valitettavasti Suomessa poliitikot ovat kiinnostuneita edelleen vain siitä mitä mieltä EU, YK ja "kansainväliset sopimukset" ovat heidän toimistaan. Kansa on täällä niin kesytetettyä, että poliitikkojen ei tarvitse pelätä suomalaisvihamielisiä toimiaan, olipa sitten kyse kansallisomaisuuden myymisestä pilkkahintaan kanadalaiselle kaivosyhtiölle tai kymmenien tuhansien Lähi-idän elättien maahanpäästämisestä. Jostain syystä Puolan ja Tanskan poliitikoilla on vielä yhteys kansaan, jonka vuoksi he ajattelevat muutakin kuin omaa etuaan tai "edistyksellisiä" houreitaan.

Tanskassa ulkomaalaisrikollisten väkivaltainen viidakkokulttuuri on päätetty laittaa kerralla kuriin. Asiasta kertoo Ylen verkkosivujen uutinen Tanskan hallituksen linjaus ongelmalähiöiden rikollisuutta vastaan: rikoksista kaksinkertainen rangaistus. Suomeen verrattuna huomionarvoista Tanskan keskusta-oikeistolaisen hallituksen rikollisuuden vastaisessa lakiesityksessä on, että
 maan suuriin oppositiopuolue sosiaalidemokraatit tukee hanketta. Juuttien maassa on vihdoinkin ymmärretty, että ylimielisten ulkomaalaisrikollisten kanssa ei pärjää päänsilittelyllä, vaan he ymmärtävät vain kovaa lakia ja raakaa voimaa. Uuden lakiesityksen myötä kiittämättömille muukalaisille osoitetaan konkreettisesti mitä seuraa, kun he tekevät rikoksia alueilla, jotka he kuvittelevat olevan heidän miehittämiään.   

Kaikkein parasta rikollisuuden ennalta ehkäisyä olisi, ettei ainuttakaan kutsumatonta muukalaista päästettäisi Eurooppaan. Valitettavasti jopa Puolan kaltaiseen maahan on päässyt luikahtamaan kaiken karvaisia turvapaikkapummeja ja ankkurilapsia, mutta toisin kuin Suomi, maa yrittää sentään minimoida syntyneet vauriot kansanruumiissa. Luonnollisesti Yle ei riemuitse Puolan toimista, joka käy ilmi tuoreesta uutisesta Puola haluaa pakolaislapset pois kouluista – alkuopetus vastaanottokeskuksiin.

Uutisen mukaan Puola saattaa aloittaa turvapaikkaa ja pakolaisstatusta hakevien lapsien opettamisen pakolaiskeskuksissa sen sijaan, että lapset aloittaisivat opintiensä julkisissa oppilaitoksissa. Puolan sisäministeriön ehdotuksen taustalla on käytännön syyt, sillä ulkomaalaiset lapset tarvitsevat erityisopetusta heikon opintotaustan vuoksi:
– Jotkut ulkomaalaiset lapset eivät opi, vaikka he käyvätkin koulussa. Heillä voi olla opinnoissaan aukkoja verrattuna puolalaisiin lapsiin, hallituksen suunnitelmassa todetaan. – Tämä voi vaikuttaa kielteisesti niin ulkomaalaisten kuin puolalaistenkin lasten opiskelumotivaatioon.
Länsimaiden yhteiskuntainsinööreille, talouspaaveille ja vasemmistoidealisteille moinen ehdotus on pöyristyttävää, koska se estäisi integraation eli etnisen sekoittumisen. Puolalainen EU-myönteinen talouslehti Dziennik Gazeta Prawna leimaakin suunnitelman ”koulutukselliseksi ghetoksi” pakolaisille. Vastaavasti "Ihmisoikeusjärjestö" Helsinki Foundation for Human Rights pitää suunnitelmaa tuomittavana, koska "koululaisryhmien erottaminen tekee yhteiskuntaan integroitumisesta vaikeaa". 

Kun segregaation ja integraation pitkän tähtäimen hyödyt lasketaan, kansakunnan selviytymisen kannalta jälkimmäinen merkitsee aina sen lopullista tuhoa. Puolassa tämä ymmärretään hyvin, vaikkei siitä yliherkille länsimaille kovaan ääneen huudetakaan. Ylen uutisessa käy ilmi, että sisäministeriö perustelee koulusuunnitelmaansa myös kantaväestön kielteisellä suhtautumisella turvapaikanhakijoihin. Todennäköisesti myös suomalaisten enemmistö haluaa, että kansa säilyy tulevaisuudessa, vaikka maamme poliittinen johto tekee tällä hetkellä täysin päinvastaisia päätöksiä kuin Puola.



1 kommentti:

  1. Jokaisen syntyvän suomalaisen kannattais alkaa heti opetella puolaa. Tänne ei nimittäin paljon kannata jäädä.
    Ja vihermädäntyneistön kakarat voivat alkaa opiskella arabiaa.

    VastaaPoista