 |
| Tässä tiernapoikien ryhmässä ei tarvittu blackface- hahmoa, koska aito löytyi omasta takaa. |
Yle julkaisi jouluan alla 19.12.2017 toimittaja Päivi Puukan kirjoittaman jutun Hoo, jos minä olen musta! – Tiernapoikien murjaani on osa alentavaa blackface-perinnettä. Asenteellisessa mielipideuutisessaan Puukka oli käyttänyt "asiantuntijoina" suomalaiskaunastaan tunnettua femisosialisti Maryan Abdulkarimia, punaisen yliopiston politrukki Minja Koskelaa ja vasemmistolaisen Guardian -lehden värillistä toimittaja Siji Jabbaria. Vasta-argumentteja heidän mielipiteilleen ei jutussa esitetä. Uutisjutun prologissa kerrotaan, että
Hollannissa kipuillaan paikalliseen jouluperinteeseen kuuluvan Musta Pekka- eli Zwarte Piet -tradition kanssa. Suomessa murjaanista ei vielä edes keskustella.
Ylen uutistoimituksessa hykerreltiin todennäköisesti jo jutun ilmestyessä, sillä he tiesivät, että tyrkyttämällä tällaista keskustelunavausta joku toimeton hyväkäs tarttuu siihen varmasti. Näin saadaan valtakunnan otsikoihin punavihreiden toimittajien rakkain aihe, loputon jankutus rasismista, joka koskee rasistisesti vain valkoisia. Jo tapaninpäivänä Ylessä voitiin läimäytellä yläfemmoja kun Verkkouutiset julkaisi uutisen Mustatut kasvot liikaa – Stockmann veti pois tiernapoika-videon, pyytää anteeksi.
Ennalta arvattavasti Sosiaalisen Oikeudenmukaisuuden Soturit olivat triggeröityneet Ylen jutusta, koska siinä mainittiin heissä ehdollisen refleksin synnyttävä sana rasismi. Seuraavaksi moralistiselle raivoamiselle piti etsiä sopiva vihan kohde, jollaiseksi löytyikin lopulta tavaratalo Stockmannin tiernapojatvideo.
Toimittaja Puukan mielipidekirjoituksessa tiedetään sentään kertoa, että "sen [Tiernapoikien] juuret ovat keskiaikaisissa mysteerinäytelmissä ja kuvaelman keskiössä on kolmen tietäjän käynti Jeesus-lapsen luona". Kuvaelmaan kuuluu olennaisesti Afrikasta peräisin oleva hahmo, murjaanien kuningas. Jotta näytelmä olisi uskottava, on murjaanien kuningasta esittävän valkoisen mustattava kasvonsa, koska Saharan eteläpuoliset asukkaat ovat kiistämättä iholtaan lähes mustia. Tässä ei siis ole lähtökohtaisesti mitään rasistista vaan etnisen homogeenisyyden synnyttämästä käytännöstä. Nyt kun Suomeen on jo tunkeutunut huomattava määrä mustia afrikkalaisia, tarvetta blackface-käytännölle ei ole, vaan Tiernapojissa voitaisiin käyttää aitoja "murjaaneja". Jostain syystä afrikkalaisperäiset nuoret eivät ole olleet kovin kiinnostuneita kuvaelmasta, joten turha tässä on siksi suomalaisia syyttää.
Mitä taas tulee Minna Koskelan mainitsemaan kulttuuriseen omimiseen (Cultural appropriation), käsitteen ideologisesti latautunutta taustaa ei avata jutussa mitenkään, mikä ei ole sinänsä yllätys. Se paljastaminen kun kertoisi paljon lukijalle, millaisilla motiiveilla ja ideologialla asiasta vouhkataan. Kyseessä on siis yhteiskunnallisten hörhötieteiden kuten valkoisiin vihamielisesti suhtautuvassa Critical White Studies piirissä kehitelty kulttuurimarxilainen termi, joka on viime vuosina levinnyt punavihreiden toimittajien rummutuksen ansiosta myös julkiseen keskusteluun.
Objektiivisesti arvioituna kulttuurinen omiminen ei kestä vettä, koska siinä kritiikin kohteena on epäreilusti ainoastaan valkoiset. Tosiasiassa kritiikin pitäisi olla täsmälleen päinvastaista, sillä värilliset ovat omineet itselleen kaiken valkoisen miehen luoman sivistyksen, teknologian ja kulttuurin. On vaikea kuvitella törkeämpää kulttuurista omimista kuin se, että mustat räppärit ajavat saksalaisvalmisteisella BMW-autolla, kuuntelevat digisteroistaan huippustudioissa tuotettua mölyään ja ottavat kännykkäkameralla kuvia tosistaan. Vaadimme anteeksipyyntöä!
Internetin punaviherkaartin moraalinen närkästyminen milloin mistäkin asiasta on valtamedian antamasta näkyvyydestä huolimatta pienen piirin harrastus, joka ei kansan enemmistöä liikuta. Tämän ovat ilmaisseet myös eräät tunnetut poliitikot kuten Kokoomuksen Wille Rydman, joka on tuominnut Stockmannin paniikkireaktion, koska siinä alistuttiin muutamien ammattivalittajien kitinöille. Facebookissa hän kirjoittaa:
Mitä taas tulee Minna Koskelan mainitsemaan kulttuuriseen omimiseen (Cultural appropriation), käsitteen ideologisesti latautunutta taustaa ei avata jutussa mitenkään, mikä ei ole sinänsä yllätys. Se paljastaminen kun kertoisi paljon lukijalle, millaisilla motiiveilla ja ideologialla asiasta vouhkataan. Kyseessä on siis yhteiskunnallisten hörhötieteiden kuten valkoisiin vihamielisesti suhtautuvassa Critical White Studies piirissä kehitelty kulttuurimarxilainen termi, joka on viime vuosina levinnyt punavihreiden toimittajien rummutuksen ansiosta myös julkiseen keskusteluun.
Objektiivisesti arvioituna kulttuurinen omiminen ei kestä vettä, koska siinä kritiikin kohteena on epäreilusti ainoastaan valkoiset. Tosiasiassa kritiikin pitäisi olla täsmälleen päinvastaista, sillä värilliset ovat omineet itselleen kaiken valkoisen miehen luoman sivistyksen, teknologian ja kulttuurin. On vaikea kuvitella törkeämpää kulttuurista omimista kuin se, että mustat räppärit ajavat saksalaisvalmisteisella BMW-autolla, kuuntelevat digisteroistaan huippustudioissa tuotettua mölyään ja ottavat kännykkäkameralla kuvia tosistaan. Vaadimme anteeksipyyntöä!
Internetin punaviherkaartin moraalinen närkästyminen milloin mistäkin asiasta on valtamedian antamasta näkyvyydestä huolimatta pienen piirin harrastus, joka ei kansan enemmistöä liikuta. Tämän ovat ilmaisseet myös eräät tunnetut poliitikot kuten Kokoomuksen Wille Rydman, joka on tuominnut Stockmannin paniikkireaktion, koska siinä alistuttiin muutamien ammattivalittajien kitinöille. Facebookissa hän kirjoittaa:
Vastustan jyrkästi sellaista ajattelua, että julkinen itseilmaisu pitäisi mitoittaa herkkähipiäisimpien mukaan. Nyt joku elämäntapaloukkaantuja alkoi vinkua tiernapojista ja Stockmann hätäpäissään rupesi hyppimään vinkumisen tahtiin. Noloa Stockmannilta. Erityisesti moniarvoisessa yhteiskunnassa kannattaa katsoa lähinnä peiliin, jos tämän tästä löytää herneenpalkoja nenästään.
Parasta tiernapojissa on sen historian kuluessa saavuttama aivan surrealistinen muoto. Se on periaatteessa joulukuvaelma, mutta ainoa Raamatusta tuttu henkilö siinä on Herodes. Styränki Herootes alistaa mustan "murjaanien kuninkaan", ja lopussa ylistetään Venäjän keisari Aleksanteria, joka puolestaan kukistaa styrängin. Ja tämä sitten jotenkin liitetään Kristuksen syntymään. Aivan absurdia tarinankerrontaa, mutta sitäkin hilpeämpää.
Rydman ei ole huomioineen yksin, sillä Stockmann on saanut jo nyt valtavan määrän vastaprotesteja, jotka ovat painoarvoltaan huomattavasti tärkeämpiä kuin äärivasemmistolaisten ammattiloukkaantujien, koska niissä on kyse maksavista asiakkaista. Eräs sosiaalisessa mediassa näytillä ollut valitus pukee sanoiksi monen tavaratalossa käyvän vakioasiakkaan tunteet:
Olette näköjään menneet nöyristelemään poliittisen painostuksen edessä. Tiedoksi, että tuolla prosentilla suomalaisia, jotka käyvät jatkuvaa poliittista kampanjaa sairaiden ääriaatteidensa edistämiseen, ei ole ostovoimaa. He saavat sossusta pari euroa ja juovat ne baarissa.
Me 99 prosenttia ostovoimaisista kanta-asiakkaista emme halua katsella tuollaista nöyristelyä ja oman arvomaailmamme halveksuntaa. Ette ilmeisesti ymmärrä, että mekin voimme viedä rahamme jonnekin muualle, kun me emme ole poliittisesti aktiivisia emmekä kampanjoi julkisella mielensäpahoittamisella tai lähettämällä teille palautetta.
No nyt siihen tulee muutos. En aio ostaa teiltä mitään ennen kuin lopetatte tuon nöyristelyn pienten äärivasemmistolaisten sosiaalipummiporukoiden edessä. Samaa ehdotan ystävilleni sosiaalisessa mediassa.
Tämä on ikävää mutta ainoa keino kun vastapuoli on aloittanut tällaisen mainekampanjoinnin. Ainoa tapa neutralisoida se on käydä vastakampanjaa jotta yritykset ymmärtävät että mainehaittoja voi kärsiä yhtä lailla hiljaisen epäpoliittisen enemmistön kuin äänekkään poliittisen vähemmistön menetettyä arvostuksen yhtiötä tai sen brändejä kohtaan.
Ystävällisin terveisin ostovoimainen kanta-asiakasÄärivasemmisto ei pysty tätä nykyä muuhun kuin reaktiiviseen toimintaan ja sabotaasiin, josta kertovat viimeaikaiset Alpakkagate, Husugate ja Tiernapojatgate. Lisäksi tähän listaan on noussut joulunpyhinä huomiota herättänyt Turun kaupunginkirjaston rouhimisgate, kun kirjaston työntekijä Ville Sirkiä kertoi Facebookissa poistaneensa omavaltaisesti epämielyttävää totuutta edustaneen Henry Laasasen kirjan Naisten seksuaalinen valta.
Tapauksen "periaatteellisuus" on nostanut monissa kansalaisissa niskavillat pystyyn, vaikka valtamediassa vastaava toiminta on volyymiltaan miljoona kertaa yleisempää. Hallitsevan hegemonian agendaa perustellusti kyseenalaistavia puheenvuoroja ei yksinkertaisesti haluta julkisuuteen.
Tätä samaa halusi kirjastovirkailija Ville Sirkiä, mutta vain pienemmässä mittakaavassa. Laasasen kirja naisten seksuaalisesta vallasta on itsestäänselvyydessään melko lattea, sillä kaikki jotka eivät ole viettäneet elämäänsä maakuopassa tietävät siinä esitetyt faktat ja montaa kertaa vahvistetetut teoriat. Yhteiskunnallisen keskustelun "hienotunteisuuden" eli itsesensuurin vuoksi niitä ei vain ole sallittua sanoa ääneen.
Syy, miksi "salatun tiedon" hävittämiseen syyllistyi profeministimies ei ole yllätys. Suurelle osaa naisia Laasasen kirjan esille ottaminen julkisuudessa ei haittaisi, sillä se ei muuttaisi heidän asemaansa tippaakaan epäedulliseksi, koska mikään "paljastaminen" ei vaikuta biologisten sukupuolten määrättyihin preferensseihin ja käyttäytymiseen parisuhdemarkkinoilla. Ainoa ketä Laasasen kirja häiritsee on mekkoeinarit kuten Ville Sirkiä, koska siinä osoitetaan hänen kaltaisten Cuck-miesten tekopyhyys, koomisuus, ja halpamaiset (usein seksuaaliset) motiviit omaa sukupuolta häpäisevälle "ritarillisuudelle".
 |
| Klikkaa kuvaa suuremmaksi. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti