VANHUUDENHÖPERÖ DONNER JUUTTUNUT MENNEESEEN MAAILMAAN

Jörn Donner nuorempana, vähemmän sierettyneenä.

Liberaaleja muotiaatteita koko ikänsä seurannut kulttuurivaikuttaja Jörn Donner näyttää uusimmassa Ylen haastattelussa Jörn Donner haluaa lisää pakolaisia Suomeen: ”Meillä on menetelmiä, joilla äärioikeistoa pystytään suitsimaan” entistä dementoituneemmalta. Mitä selvemmäksi vasemmistoliberaalien poliittinen umpikuja ja moraalinen konkurssi alkaa käydä eurooppalaisille, sitä sitkeämmin Donner pitää kiinni tuhoon tuomituista 60-lukulaisista pakkomielteistään. Hän on jopa valmis karsimaan liberaaleja oikeuksia ja demokratiaa, kunhan vain hänen jälkisosialistinen houreensa monietnisestä EU-valtiosta Stalinin tapaan toteutuu.

– Meidän täytyy hyväksyä, että elämme Euroopassa, joka on nopeasti muuttumassa monisäikeiseksi yhteisöksi. Miksi me liityimme jäseneksi Euroopan unioniin? Juuri sen takia.

Monisäikäisellä Donner tarkoittaa monirotuisuutta, joka ei voi olla aito yhteiseen historiaan, kohtaloon ja vereen sidottu yhteisö. Samalla tuo monisäikeisyys tarkoittaa kaikkien standardien madaltamista, kiitos afrikkalaisen invaasion ja liberaalin arvorelativismin. 

Donner saattoi itse vuonna 1994 äänestää EU:n liittymisen puolesta Baabelin torni -fantasioidensa vuoksi, mutta suurin osa Kyllä-äänestäneistä lahjottiin mukaan lähinnä halvan viinan ja ruuan houkuttelemina. Näin jälkeen päin markan vaihtaminen euroksi ilman kansan mandaattia on merkinnyt sitä, että ruoka ja viina on nyt kallimpaa kuin se olisi ilman unioniin liittymistä. On päivän selvää, että niukka suomalaisenemmistö ei halunnut liittyä EU:n siksi, että olisimme osa sirpaloitunutta "yhteisöä", johon miljoonat kehitysmaalaiset vapaamatkustajat voivat nyt vapaasti marssia sisään.

Vaikutusvaltaisten kulttuurikriitikkojen yliarvostama elokuvaohjaaja ja kirjailija on koko uransa ajan pyrkinyt mitätöimään Suomea ja muuttamaan sen etnistä koostumusta. Marraskuun lopulla ties monennettako kertaa televisiosta uusintana tullut dokumentaarinen elokuva Perkele - kuvia Suomesta (1971) flirttaili tuolloin muodikkaalla kommunismilla ja sosiaalisella "tiedostavuudella". Joulukuun neljäntä Yle TV1:ssä esitetty jatko-osa on hengeltään samanlainen, mutta nyt äärivasemmistolaisuus on päivitetty monikultturismiksi:

Takana on uuden elokuvan Perkele 2 - kuvia Suomesta televisioensi-ilta ja edessä matka Berliiniin Euroopan elokuva-akatemian European Film Awards -palkintojen jakotilaisuuteen. Donner on yksi akatemian perustajajäsenistä. Tällä kertaa tilaisuudessa on ehdolla muun muassa Aki Kaurismäen uusin elokuva, pakolaisteemaan tarttuva ja palkittu Toivon tuolla puolen. Donner ei usko elokuvan pääsevän palkinnoille tässä tilaisuudessa.

Svekomaanisena Ruotsin ihailijana Donner haluaa meille saman kohtalon kuin romahtamisen partaalla oleva länsinaapuri. Ylen haastattelussa hän ei vain kehoita vaan suorastaan pakottamalla vaatii Suomen muuttamista epäonnistuneeksi afrikkalaiseksi valtioksi:

Mutta nyt puhutaan Euroopan tulevaisuudesta. Siinäkin pakolaiset näyttelevät suurta roolia, ainakin jos Jörn Donner saisi päättää.  

– Me olemme osa Eurooppaa, se ei kaikille suomalaisille ole selvä asia. Meillähän on hallitus, joka on äärimmäisen vastenmielinen pakolaisasioissa. Äärimmäisen vastenmielinen, hän painottaa.

Lyhytnäköinen ja alemmuudentuntoinen poliittinen pseudoeliittimme on väkisin tunkenut maamme osaksi länsieurooppalaista "arvoyhteisöä" eli vapaaehtoista itsetuhoa.  Euroopan tulevaisuus ei kuitenkaan lepää epäeurooppalaisessa, kovaa vauhtia negridisoituvassa lännessä, vaan maanosamme kulttuuria ja alkuperäisväestöjä puolustavassa Itä-Euroopassa. 

Donner on toki oikeassa siinä, että maamme hallitus "on äärimmäisen vastenmielinen pakolaisasioissa". Sitä se tosiaan on, mutta eri syystä kuin kirjailija meille uskottelee. On vaikea pitää sellaista hallitusta kovin pakolaisvastaisena, joko päästää yhtenä syksynä Dublinin sopimuksen vastaisesti lähes 40 000 turvapaikanhakijaa, joista suurin osa on vielä nuoria miehiä muualta kuin Syyriasta. 

On suuri häpeä, että Jörn Donner on viheliäisellä kulttuuriporsastelullaan loannut ansioituneen isänsä, itsenäisyysaktivisti Kai Donnerin, isänmaallisen elämäntyön ja perinnön. Onneksi hänen isänsä ei ole enää kuulemassa tämän horinoita, jollaisia päästävät suustaan tavallisesti vain täydellisen piittaamattomat kansanviholliset:

Donnerin mielestä aluksi voitaisiin nostaa kiintiöpakolaisten määrää radikaalisti. Hän ottaa esimerkiksi Ruotsin:

– Siellä lähes 20 prosenttia maassa asuvista on syntynyt ulkomailla. Ruotsi on muuttumassa hyvin värikkääksi, monikulttuuriseksi yhteiskunnaksi.

– Suomenkin on pakko muuttua. Se on jo muuttumassa, mutta kaikki eivät sitä huomaa, Donner sanoo.

Mikä ihme itsetarkoituksellinen hinku Donnerillla on saada maahan kehitysmaiden osaamattomia joutomiehiä ja kaapuihin puettuja synnytystehtaita? Mitkään rationaaliset, kulttuuriset, esteettiset eivätkä edes kansantaloudelliset syyt eivät tällaista ulkomaalaisfetisismiä voi selittää, vaan syytä pitänee etsiä mielen synkemmistä irrationaalisista kerroksista. 

Ruotsin väestöstä on jo nyt yli 20 prosenttia (Ylen mukaan 25%) ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Tämä on työelämän automaation edetessä valtava taloudellinen rasite, mutta ennen kaikkea hirvittävä uhka etnisesti ainutlaatuisen ruotsalaisuuden säilymiselle. Älykkäät ruotsalaiset kyllä selvityisivät ilman kognitiviisesti haasteellisia Afrikan kultamunia, mutta jälkimmäiset eivät ilman edellisiä. Näin huonoa diiliä Donner on vaatimassa nyt suomalaisille. Eikö Donneria voitaisi tällä perusteella syyttää jo valtiopetoksesta?

Vaikka Donner esiintyy mielellään eurooppalaisen kulttuurin puolustajana, häneltä näyttää puuttuvan ymmärrys sen traditiosta ja luonteesta. Miten muuten voi selittää hänen nihilistisen asenteensa sille, että Eurooppaa ollaan muuttamassa muhamettilaiseksi laittoman islamilaisinvaasion avulla. Vain täysin välinpitämättömästi Euroopan kohtaloon suhtautuva kyyninen rappioliberaali voi sanoa näin:

– Jotkut piirit, esimerkiksi Ranskassa, näkevät sen vaarana. Katsotaan, että tämä kristillinen yhteiskunta ei ole enää sama. Minä en ole kristitty, joten minun ei tarvitse välittää. Jos joku haluaa rakentaa moskeijan ja harrastaa uskontoa, niin se on minusta ihan OK, Donner naurahtaa.

Minä, minä, minä –  siinä punaliberaalin surullisen uskontunnustuksen kolminaisuus. Donner ei usko edes kulttuurisesti tuhatvuotisen eurooppalaisuuden perustana olevaan kristinuskoon, joten hänen uskonvakuuttelunsa Euroopasta eivät tunnu uskottavilta. Se, että rakentaa (taika)uskonsa vuoden 1789 konkurssikypsille abstrakteille houreille, kertoo vain siitä, että hän on menettänyt viimeisenkin otteen todellisuudesta:

Jörn Donner uskoo Eurooppaan, eurooppalaiseen ajatteluun, vahvaan demokratiaan ja sivistyksen voittoon. Siitäkin huolimatta, että äärioikeiston äänet kovenevat Euroopan eri maissa.

– En minä äärioikeistoa pelkää. Meillä on menetelmiä, joilla sen toimintaa pystytään suitsimaan. Demokratia on sen verran vahva, ei kaikissa Euroopan maissa, mutta ainakin meillä ja Pohjoismaissa. Tietysti vaikeudet voivat uhata, mutta ne eivät ole ylitsepääsemättömiä, Donner pohtii.

Niin sanottu äärioikeisto on se viimeinen lukko, joka suojelee toistaiseksi liberaalejakin alati etenevältä islamilaiselta barbarialta. Mitä tulee menetelmiin "äärioikeistolaisen populismin" eli hiljaisena enemmistönä olevan kansanosan poliittisen äänen suitsimiseksi, Donner on oikeassa siinä, että petoksellisella eliitillä on käyttämättömiä kieroja keinoja takataskussaan. Jo se, että Donner avoimeisti vihjaa menetelmistä, joilla tukahduttaa valtavan kansanosan legitiimi ääni, kertoo millaisessa demokratuurissa ja kansanvallan fasadissa me elämme.

Kuten korruptoituneet globalistit ja degeneroituneet viihdeteollisuuden edustajat, myös Donner uskoo aivopestyyn "fiksuun" nuorisoon. Tosiasiassa näiden trendihölmöjen joukko ei ole kasvamassa toisin kuin roturealismiin heränneiden kansalaisten, jotka näkevät omin silmin, kuinka omat kotikulmat ovat muuttumassa siivottomiksi basaareiksi ja afrikkalaisten heimosotien vyöhykkeiksi:

– Väittäisin, että ennakkoluulottomien eurooppalaisten määrä on kasvamassa. Nuorten maailmaa nähneiden ihmisten määrä on nousussa. Se merkitsee suurempaa avoimuutta, ilmaisun ja sananvapautta. Kyllä Eurooppa on siinä mielessä kehittynyt, vaikka poikkeuksiakin löytyy, Donner miettii.

Älyllisesti veltostuneet, itselleen epärehelliset vasemmistoliberaalit eivät tunnusta oman utopiansa epäonnistumista ennen kuin sen vaikutukset kohdistuvat heidän elämään. Toistaiseksi Donnerin kaltaiset punaporvarit voivat asustella monikulttuurista eristetyillä asuinalueillaan ja tehdä shoppailureissuja suurkaupunkien keskustoihin, joita armeija ja poliisi nyt turvaavat. Siksi Donner voi esittää huoletta näin falskia analyysia:

– Maailman ja tämän maanosan kehittäminen on ikuinen työ, pitkä juttu. Eihän se aina parane, joskus se huononee. Mutta emme me ole missään dramaattisessa tienhaarassa. Ellei Putin tai Trump tee uusia typeryyksiä, hän hymähtää torstai-illan hämärtyessä.

Eurooppa on tienhaarassa, mikäli se haluaa selvitä eurooppalaisena maanosana ja kulttuurina. Punaliberaalien tapa regoida tähän on näytellä tyhmää tai teeskennellä, että mitään ihmeellistä ei ole tapahtumassa.