keskiviikko 30. elokuuta 2017

YLE TUNNUSTAA: KORRUPTIO JA MUU RIKOLLISUUS LEVINNYT HÄLYTTÄVÄSTI JOHTAVAAN VIRKAMIESKUNTAAN

"Entinen poliisipäällikkö Mikko Paatero ja virasta
pidätetty valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen."

Yle Watch kertoi eilen Tampereella alkaneesta oikeudenkäynnistä, jossa Poliisihallitus on nostanut kanteen rekisteröimättömän Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen Suomen osaston toiminnan kieltämiseksi. Eilisessä kirjoituksessa kiinnitettiin huomio siihen, kuinka poliisi on viime vuosina alkanut ulottaa toimivaltaansa perinteisen toimeenpanovaltansa ulkopuolelle. Tällainen vallanhimo on osa yleisempää yhteiskunnallista korruptiota, jossa byrokratian paisumisen seurauksena instituutiot alkavat pitää itseään itseriittoisina toimijoina, joilla ei ole velvollisuutta palvella kansaa, vaan ainoastaan hallita sitä. 

Vallanahneesta omavaltaisuudesta syntynyt korruptio ilmenee paljastavasti poliisissa, jota ovat viime aikoina riepotelleet erilaiset lahjus- ja rikosskandaalit. Viimeksi tänään Yle kertoi tv-uutissa ja verkkosivujensa jutussa Useita korkea-arvoisia poliiseja epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta Helsingin tietolähdejupakassa, kuinka johtavat poliisiviranomaiset ovat laiminlyöneet tietolähteinä toimineiden henkilöiden (l. "vasikoiden") asianmukaisen rekisteröinnin valvonnan poliisin ylläpitämään henkilörekisteriin. Asia tuli ilmi koviin vankilatuomiohin tuomitun Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion rikosten esitutkinassa:
Esitutkinnan perusteella useampaa entistä ja nykyistä korkea-arvoista poliisia epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta. Heidän joukossaan ovat Poliisihallituksen entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero, Helsingin poliisilaitoksen entinen komentaja Jukka Riikonen sekä entinen apulaispoliisipäällikkö, nykyinen komentaja Lasse Aapio.
Kuin parahiksi toinen uunituore Ylen uutinen, Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen pidätetty toistaiseksi virasta, kertoo oikeusministeriön toistaiseksi pidättäneen valtakunnansyyttäjän virastaan. Yle Watch on kertonut Matti Nissisen poliittisista vaatimuksista ja esitutkinnan eri vaiheista useaan otteeseen, viimeksi tämän vuoden heinäkuussa. Erityisen törkeäksi Nissisen korruptioepäilyn tekee sen, että hän on samaan aikaan vaatinut mediassa kovaäänisesti kansallismielisille vankilatuomioita mielipiteistään. Tässä on siis mies, joka on poliittisin syin valmis vainoamaan omia kansalaisiaan kuin NKVD:n politrukki, mutta junailee samalla virkansa avulla veljensä yritykselle rahakkaan tilauksen. 

Tätä ahneuden ja korruption sirkusta seuratessa ei ole ihme, että jopa valtion tiedotus- ja propagandakanavana toimiva Yle on herännyt virkamieskunnan omavaltaisuuteen. Ylen rikostoimittaja Päivi Happonen hämmästelee tänään täysin aiheellisesti analyysissään Mitä täällä oikein tapahtuu? Kuka luottaa enää poliisiin ja syyttäjään? Me vastaamme: Ei kukaan.

Niin kauan kuin poliisi ja oikeuslaitos ovat vieraan eliitin ja intressien kuten EU:n kuristusotteessa, mitään toivoa kansalaisia palvelevista instituutioista ei ole. Jokaiselle valveutuneelle suomalaiselle on käynyt jo pidemmän aikaa selväksi, että kahden johtavan instituutiomme korruptio ilmenee kahdella tavalla: vallan- ja rahanahneena korruptiona järjestelmän sisällä ja toisaalla monikulttuurikriittisiin kansalaisiin kohdistuvana mielivaltana. 

Mikäli hyvin käy, poliisin ja oikeuslaitoksen mädännäisyyden paljastuminen voi synnyttää kansalaisissa tyytymättömyyttä, joka luo poliittista painetta puhdistaa virkamieskunta suomalaisvihamielisistä mädättäjistä. Toki sitä ennen täytyy tapahtua paljon muuta, mutta näinä turbulentteina aikoina muutokset ovat niin nopeita, että mädännäisyyttä edustavat voimat voivat hyvinkin nopeasti tulla kipautuiksi historian roskakoppaan.


                                                        ********************************



Yle TV1, keskiviikko 30.8.2017 klo 21:05, A-studio 

Poliisin vasikat - haastateltavana toimittaja Päivi Happonen. Toimiiko kotouttaminen? Miten Suomesta tuli Suomi. Juontajana Marja Sannikka #yleastudio HD


Linkki Yle Areenaan. Lukuisat katsojat ärsyyntyivät sosiaalisessa mediassa ohjelman viimeisestä osuudesta, jossa sadan vuoden takaista maamme historiaa justeerattiin punakapinaan ryhtyneille sosialisteille mieluisaksi ("sosialistiset sankarimiliisit") samalla kun valkoiset leimattiin yksipuolisesti kutsumalla heitä mm. tunteettomiksi "porvaririkollisiksi". Parhaan analyysin herättii kuitenkin keskimmäinen juttu kehitysmaalaisten kotouttamisesta. Kommentti eräällä suomalaisystävällisellä Facebook-sivulla:

A-Studiossa tänään joku kotoutusasiantuntija [Työ- ja elinkeinoministeriön maahamuuttojohtaja Sonja Hämäläinen, toim. huom.] väitti, että somalien, afgaanien ja irakilaisten heikko työllistyminen tilastoissa johtuu siitä harhasta, että jatkuvasti tulee lisää uusia tulijoita. Tämän "asiantuntijan" mukaan em. ryhmien työllistyminen kyllä ajan kuluessa on lähellä suomalaisten työllistymistä. Heillä vain kestää 5-8 vuotta henkilöstä riippuen alun kielivaikeuksien ja alhaisen koulutuksen vuoksi työllistyä. Työllistymistilastot taisivat kuitekin olla tilastoitu äidinkielen, eikä kansalaisuuden mukaan? Silloin uusien tulijoiden vaikutus ei voisi olla merkittävä, koska esim. somaleja on tullut jo yli 25 vuoden ajan Suomeen, joten uudet tulijat ovat tästä joukosta aina todella pieni osuus. 
Ihmettelen myös, että miten 5-8 vuotta työttömänä ollut somali, afgaani tai irakilainen työllistysi muka ihan normisti, kun tuon verran pitkäaikaistyöttömänä olleelle suomalaisellekin työllistyminen on todella hankalaa. Ilmeisesti "asiantuntija" tarkoitti, että nämä tukityöllistyvät johonkin valtion tai kunnan varoilla lyhyeksi tai pidemmäksi aikaa - yhä siis resursseja syöden, kuten työttöminäkin. 
Hauskinta oli, kun tämä "asiantuntija" yritti lopuksi vielä lievittää em. ryhmistä syntynyttä heikon integroitumisen kuvaa sillä, että kehui, kuinka esim. somalit osallistuvat hyvin aktiivisesti yhteiskuntaan kuitenkin järjestötoiminnan kautta :D Siis mehän olemme lukeneet millaisia rahanlypsyautomaatteja nämä somaleiden järjestöt ovat. Sitäkin kehui, kuinka somalien äänestysaktiivisuus on korkea. Kuinka ihanaa, että saamme yhä enemmän somalialaisia päättämään suomalaisten asioista!


Yle TV1, keskiviikko 30.8.2017 klo 23:00, Ulkolinja: Jihadistien internet 

Jihadisteille sosiaalinen media ja videot ovat yhtä tärkeitä kuin terrori-iskut. Nykyään taitavasti toteutetut teloitusvideot ovat ammattilaisten käsialaa, ja niillä houkutellaan länsimaisia nuoria mukaan järjestöön. HD Äänitekstitys: suomi.


1 kommentti: