Mitä enemmän ihmiset etsivät internetistä tietoa ja uutisia, sitä epätoivoisemmaksi käy etabloituneiden valtamedioiden taistelu vähenevän lukijakuntansa ja uskottavuutensa puolesta. Internetin ilmaantuminen 1990-luvulla ei ole ainoa syy valtamedian epäsuosioon, vaan kansalaiset ovat huomanneet, että virallinen uutisjournalismi on selkeästi epäluotettavampaa, arvolatautuneempaa ja propagandistisempaa kuin parikymmentä vuotta sitten. Niin sanonut vastamediat, joita valtamedia kutsuu ylimielisesti valhemedioiksi, eivät ole syntyneet tyhjästä tai silkasta pahantahtoisuudesta, vaan ne ovat tulleet täyttämään tiedollista tyhjiötä ja pimitystä, joista valtavirran tiedotusvälineet ovat ideologisista syistä päävastuussa. Peittääkseen omat valheensa valtamedia kiinnittää yleisen huomion "valeuutisiin", joita tekevät tietenkin kaikki muut paitsi viralliset ja arvostetut uutistalot.
Vaikka Ylen verkkosivujen tuore uutisjuttu Saksassa tutkittiin valeuutisten levittämistä: Maahanmuuttovastaiset valheet levisivät kuin kulovalkea ei koskekaan Suomea, halutaan sen julkaisulla kertoa, että myös täällä on "yhteisestä arvopohjasta" (lue: media- ja talous"eliitin" arvot) poikkevia uutissivustoja, joita kuluttajat eivät saisi missään nimessä seurata. Artikkeli on niin osoitteleva, ettei sen viestiä ota tosissaan kuin ne, jotka uskottelevat itselleen vain kabaalin äärioikeiston vastaavan "valeuutisista".
On tutkitusti totta, että huomattava joukko suomalaisista suhtautuu hyvin skeptisesti politisoituneen Ylen uutistarjontaan, mutta valtionjätillä ei ole toisaiseksi vielä hätää, koska sen suurimpana katsojarunkona on vuodesta toiseen demarieläkeläiset, jotka uskovat sen sanaan kuin paavin julistuksiin. Yleisradio kyllä aavistaa, että kun tuo höperehtivä katsojasegmentti on ajan myötä väistymässä, kanavajätti ei ole kiristyvässä kilpailutilanteessa saamassa tilalle uusia höynäytettäviä. Vielä tällä hetkellä se voi luottaa valtiouskollisiin demarikatsojiinsa, joille uppoaa hyvin mm. tänään Päivän kasvo -tv-ohjelmassa haastatellun valtioneuvoston viestintäjohtaja Markku Mantilan vakuuttelut siitä, että maamme koulutustaso (mm. monikulttuurilla aivopestyt lastentarhat ja punainen yliopisto) on niin korkea, että kriittinen medialukutaito panee heidät luottamaan vain Yleen ja muihin valtamedioihin.
Saksalaisia valeuutisia käsitellyt uutisjuttu paljasti epäsuorasti, että Saksan yleisradioyhtiö ARD:n eilen esittämä dokumentti stuttgartilaisen yliopiston valeuutiskokeesta on itsessään keinotekoisesti luotu uutinen. Sekä Ylen jutusta etti Hohenheimin yliopiston "selvityksestä" käy nopeasti selväksi, että keksittyjen juttujen poliittisena määritelmänä on oletusarvoisesti "äärioikeistolaisuus":
Yliopiston työntekijät kehittivät valeuutisten lisäksi neljä valeprofiilia seuramaan oikeistopopulistiksi tiedettyjä nettisivustoja. Suosituin valeprofiili keräsi kahdessa viikossa 251 Facebook-seuraajaa.
"Der Volksbeobachter" muistutti nimeltään Völkische Beobachter -sanomalehteä, joka oli natsien puoluelehti vuodesta 1920 vuoteen 1945. Tutkijoiden mukaan jo nimen piti kertoa, että kyseessä ei voi olla kovin uskottava media.
Miksi tutkimus ei ottanut kohderyhmäkseen myös äärivasemmistolaisia ja valtavirran liberaaleja sivustoja seuraavia ihmisiä? Ilmeisesti siksi, että sellainen tutkimus olisi antanut vääränlaisen lopputuleman. Siksi Hohenheimin yliopiston tutkimusasetelmassa establishmentin tiedotusvaltaa tukeva johtopäätös oli selvä jo ennen tutkimusta: valeuutisista vastaa vain ja ainoastaan oikeistopopulistit eivätkä suinkaan valtavirtaliberaalit ja äärivasemmisto. Vuosien varrella paljastuneet valtamedian huijaukset puhuvat luonnollisesti tällaista yksipuolista tulkintaa vastaan.
On tragikoomista, että Saksaa vuodesta 1945 hallinneen sionistisen miehityshallinnon äänitorivena toimiva ARD esittää tv-dokumentin punavihreän yliopiston keksimän vaihtoehtomedian valheista. ARD ei ole tietenkään maan ainoa saksalaisvihamielinen mediajätti, koska myös yksityiset tiedotusvälineet ovat tiukan totuussäätelyn ja itsesensuurin alaisia, mutta toisaalta sen valtava katsojapeitto edustaa samaa ylivaltaa kuin verorahoitteinen Yle Suomessa, joten kyse ei ole mistä tahansa propagandan levittäjästä. Siksi ARD:n (ja Ylen) valheet ja pimitykset ovat monta kertaa raskauttavampia kuin amatööripohjalta toimivien vaihtoehtomedioiden muutamat tarkastamattomat uutisjutut.
Ymmärrettävistä syistä maamme valtamediat eivät halua nostaa esille saksalaisten hengenheimolaisten kieroilua tiedotusvälineissä. Parikymmentä vuotta sitten tämä oli vielä mahdollista, jolloin muutamassa valtalehdessä reposteltiin toimittaja Michael Bornin kolmeakymmentä saksalaisille tv-kanaville tekemää valedokumenttia. Hänen tunnetuin huijausdokumentti esitettiin syyskuussa 1994 Stern-tv:ssä, jossa aiheena oli amerikkalaisen Ku Klux Klanin toiminta Saksassa. Mitään saksalaista Klaania ei oikeasti ollut, mutta tiedostava punaliberaali Born halusi, että sellainen pitää olla, jotta mediassa saataisiin lietsottua moraalipaniikkia ja mässäillä vaarallisilla rasisteilla, joiden toimintaan valtiovallan pitäisi puuttua ankarasti. Bornin dokumentin ensimmäisessä versiossa ei esitetty muita todisteita Saksan Klaanista kuin muutama anonyymi haastattelu ja epämääräisiä vihjeitä saksalaisten ja amerikkalaisten rotuaktivistien kirjeenvaihdosta. Kunnon skuuppia odottaneelle Stern-tv:lle tämä ei tietenkään riittänyt ja se tivasikin Bornilta tiukasti, että "missä ovat huput? Ilman huppuja ei filmiä!". Born teki työtä käskettyä ja ompeli itse (sic!) lakanoista klaaniasusteet ja pyysi paria tuttuaan esittämään "seremoniaa". Vaikka tulos oli kömpelö, se kuitenkin riitti Stern-tv:lle. Melko pian ohjelman esittämisen jälkeen Bornin valedokumenttien vyyhti alkoi purkaantua.
Ymmärrettävistä syistä maamme valtamediat eivät halua nostaa esille saksalaisten hengenheimolaisten kieroilua tiedotusvälineissä. Parikymmentä vuotta sitten tämä oli vielä mahdollista, jolloin muutamassa valtalehdessä reposteltiin toimittaja Michael Bornin kolmeakymmentä saksalaisille tv-kanaville tekemää valedokumenttia. Hänen tunnetuin huijausdokumentti esitettiin syyskuussa 1994 Stern-tv:ssä, jossa aiheena oli amerikkalaisen Ku Klux Klanin toiminta Saksassa. Mitään saksalaista Klaania ei oikeasti ollut, mutta tiedostava punaliberaali Born halusi, että sellainen pitää olla, jotta mediassa saataisiin lietsottua moraalipaniikkia ja mässäillä vaarallisilla rasisteilla, joiden toimintaan valtiovallan pitäisi puuttua ankarasti. Bornin dokumentin ensimmäisessä versiossa ei esitetty muita todisteita Saksan Klaanista kuin muutama anonyymi haastattelu ja epämääräisiä vihjeitä saksalaisten ja amerikkalaisten rotuaktivistien kirjeenvaihdosta. Kunnon skuuppia odottaneelle Stern-tv:lle tämä ei tietenkään riittänyt ja se tivasikin Bornilta tiukasti, että "missä ovat huput? Ilman huppuja ei filmiä!". Born teki työtä käskettyä ja ompeli itse (sic!) lakanoista klaaniasusteet ja pyysi paria tuttuaan esittämään "seremoniaa". Vaikka tulos oli kömpelö, se kuitenkin riitti Stern-tv:lle. Melko pian ohjelman esittämisen jälkeen Bornin valedokumenttien vyyhti alkoi purkaantua.
Bornin tapaus ei ole Saksassa mitenkään ainutlaatuinen, vaan siellä valtamediat ovat sodan jälkeisenä aikana syyllistyneet mitä härskimpiin valheisiin kansallissosialisteja, nationalisteja ja jopa valtavirran konservatiiveja vastaan. Maan tapaan kuuluun, että valtion hallinto ja syyttäjälaitos katsovat näitä jatkuvia valheita ja saksalaisiin kohdistuvia vihakampanjoita läpi sormien, jonka vuoksi media ei joudu pyytelemään niitä koskaan anteeksi puhumattakaan vakavimmista rangaistusseuraamuksista.
Saksalaisella ja suomalaisella valtamedian härskiydellä on vain aste-ero, mutta muutoin ne vetävät yhtä köyttä epäkansallisen globalismin puolesta. Onneksi valtamedian valheita seuraavilta valppailta kansalaisaktvisteilta ei ole jäänyt tämäkään Ylen juttu huomaamatta. Juha Huopainen kertoo, kuinka Yle on mediakritiikissään häpeämättömän kaksinaamainen:
En nähnyt Ylen uutisoivan Otto Brenner-säätiön selvityksestä, jonka mukaan ns. valtamedia raportoi siirtolaiskriisistä hyvin yksipuolisesti ja vähätteli toteutuneita ja potentiaalisia ongelmia.
Tämä on ikävää, koska Otto Brenner-säätiön havainto koski laajasti ”laatumediakenttää” ja sen työskentelyä. Se, että somessa jaettu feikkiuutinen alkaa helposti levitä, ei mielestäni ole uutinen. Se, että laatumedia fantsuttelee, ja raportoinnin sijaan yrittää kasvattaa ja ohjata yleisöään ajattelemaan ja toimimaan ”oikein”, pitäisin paljon huolestuttavampana.
Se, että Yle jätti viikko sitten julkaistun raportin uutisoimatta, vaikka se oli iso uutinen Saksassa, on toimituksellinen valinta. Se, että Yle uutisoi hassun ”jaoimme kolme uutista itse tekemällämme nettisivulla”-havainnon, on toimituksellinen valinta.
Pidän surullisena, että Yle on tavattoman huolissaan valemediasta (joka ei varsinaisesti onnistu kenenkään muroihin kusemaan, vaikka yrittääkin), mutta ei ollenkaan huolissaan valtamediasta, vaikka valtamedia siis vähemmästä kusettamisen määrästä muokkaa ja rajaa yleistä mielipidettä ja keskustelun sopivuuden rajoja paljon enenmän.
Minusta ongelma ei ole se, että joku hät’hätää verkkoon pystyyn pistetty sivu jakaa, ja onnistuu levittämään paskaa. Ongelma on, että ns. valtamedia kärsii suunnattomista biaksista, ja mikään määrä pahkasikamaisten ”me laatumediassa olemme totuuden asialla”-julistusten allekirjoittamista ei näköjään muuta tätä.
Ja ymmärtääkseni ainoa Suomessa aiheesta uutisoinut oli Suomen Uutiset.
Saman päivityksen kommentissa eräs lukija muistelee, että Ylellä oli vielä 1990-luvulla "varaa" jonkinlaiseen vilpittömään mediakritiikkiin, vaikka Maailma Sanojen Vankina -ohjelma oli sinällään hyvin vasemmistolaisesti virittäytynyt:
Tärkeä aihe. Aikoinaan 90-luvulla Ylelläkin oli Maailma Sanojen Vankina - ohjelma, jossa paljastettiin valtamedian virheitä. Vähän oli kyllä silloinkin fiilis että ohjelma oli sen verran kuumaa kamaa että haluttiin piilottaa hankaliin katseluaikoihin. Toisaalta siihen aikaan ei oikein edes ollut mitään muuta kuin valtamedia, jos vastaavaa ohjelmaa tehtäisiin nykyään niin tuskin enää valtamediaa kritisoitaisiin.
********************************
Yle TV1 Tiistai 1.8. klo 21:00. Allsång på Skansen
Suora yhteislauluohjelma Tukholman Skansenilta, jonka juontaa Sanna Nielsen. Lähetyksen selostaa suomeksi Hanna Pakarinen. Ohjelmaa voi seurata ilman selostusta valitsemalla lähetyskieleksi ruotsin. HD
Aikamme kulttuurimarxilaisen identiteettipolitiikan läpilyönnistä kertoo paljon se, että jopa sellaisissa ohjelmissa, joissa multikulti- ja pervoprogandaa ei uskoisi löytyvän, se yllättääkin koko yhdessä viihtyvän perheen (selvennykseksi: perhe = isä + äiti + lapset).
Näin kesäaikaan ruotsalainen versio Tammerkosken sillalla -yhtieislauluohjelmasta esitetään suorana Tukholmasta Yle tv 1:ssä joka tiistai. Parissa ensimmäisessä Allsång på Skansen -jaksossa saatiin eläkeläiset koukutettua mukaan tunnelmaan, kun lavalla näkyi vain liinatukkaisia ruotsalaisia. Ainoa ulkomaalainen vieras oli toisessa tai kolmannessa jaksossa näkynyt Suomen rangaistus Ruotsille, kulttuurikommunisti Arja Saijonmaa.
Saijonmaa ei ole tietenkään oikea "ulkomaalainen ruotsalainen" (oksymoroni), sillä häneltä puuttuu ulkoeurooppalainen suojaväri. Seuraaviin jaksoihin lisättiinkin pikku hiljaa mutta varmasti etnisesti eksoottisia uusruotsalaisia "artisteja". Ohjelmaa seuraavat demarieläkeläiset ikään kuin totuteltiin siihen, että kansallinen yhteislauluperinne onkin oikeastaan aika afrikkalainen juttu.
Eikä pelkästään afrikkalainen, vaan tämän iltaisen jakson perusteella myös transsukupuolinen, kun lavalla hypähti laulajapari, joista toinen oli tumma nainen ja toinen skandinaavinen transu. Jotta katsojille ei olisi jäänyt epäselväksi mistä on kysymys, Skansenilla liehui Ruotsin lipun vieressä sateenkaarilippu. Tietääkseni tuo lippu ei ole mikään virallisesti hyväksytty tunnus valtiolippujen ohella, mutta siellä se vai liehui todistaen kuinka pieni mutta vaikutusvaltaisen itsekäs painostusryhmä on saanut kantansa läpi yhteiskunnassa. Paikalla olleita katsojia asia ei haitannut, sillä he hoilasivat iloisia lauluja onnellisen lasittuneilla silmillään kuin olisivat olleet uppoavan Titanicin kansituoleilla. Täällä itäisellä puolella kotisohvien demarieläkeläiset ilmeisesti yhtyvät aina niin nauravaisten ruotsalaisten joutsenlauluun.
Näin kesäaikaan ruotsalainen versio Tammerkosken sillalla -yhtieislauluohjelmasta esitetään suorana Tukholmasta Yle tv 1:ssä joka tiistai. Parissa ensimmäisessä Allsång på Skansen -jaksossa saatiin eläkeläiset koukutettua mukaan tunnelmaan, kun lavalla näkyi vain liinatukkaisia ruotsalaisia. Ainoa ulkomaalainen vieras oli toisessa tai kolmannessa jaksossa näkynyt Suomen rangaistus Ruotsille, kulttuurikommunisti Arja Saijonmaa.
Saijonmaa ei ole tietenkään oikea "ulkomaalainen ruotsalainen" (oksymoroni), sillä häneltä puuttuu ulkoeurooppalainen suojaväri. Seuraaviin jaksoihin lisättiinkin pikku hiljaa mutta varmasti etnisesti eksoottisia uusruotsalaisia "artisteja". Ohjelmaa seuraavat demarieläkeläiset ikään kuin totuteltiin siihen, että kansallinen yhteislauluperinne onkin oikeastaan aika afrikkalainen juttu.
Eikä pelkästään afrikkalainen, vaan tämän iltaisen jakson perusteella myös transsukupuolinen, kun lavalla hypähti laulajapari, joista toinen oli tumma nainen ja toinen skandinaavinen transu. Jotta katsojille ei olisi jäänyt epäselväksi mistä on kysymys, Skansenilla liehui Ruotsin lipun vieressä sateenkaarilippu. Tietääkseni tuo lippu ei ole mikään virallisesti hyväksytty tunnus valtiolippujen ohella, mutta siellä se vai liehui todistaen kuinka pieni mutta vaikutusvaltaisen itsekäs painostusryhmä on saanut kantansa läpi yhteiskunnassa. Paikalla olleita katsojia asia ei haitannut, sillä he hoilasivat iloisia lauluja onnellisen lasittuneilla silmillään kuin olisivat olleet uppoavan Titanicin kansituoleilla. Täällä itäisellä puolella kotisohvien demarieläkeläiset ilmeisesti yhtyvät aina niin nauravaisten ruotsalaisten joutsenlauluun.
Yle Fem Tiistai 1.8. klo 11:00, Uusi koti Ruotsissa
2/6 Viittomakielinen sarja Ruotsiin tulleista kuuroista maahanmuuttajista. Onko Ruotsi kuurojen luvattu maa? Venäläinen Igor Sapega ja makedonialainen Filip Skovin kertovat elämästään kahden kulttuurin välissä. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi.
2/6 Viittomakielinen sarja Ruotsiin tulleista kuuroista maahanmuuttajista. Onko Ruotsi kuurojen luvattu maa? Venäläinen Igor Sapega ja makedonialainen Filip Skovin kertovat elämästään kahden kulttuurin välissä. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi.
Yle Fem, tiistai 1.8.2017 klo 19:00, Sankareita helvetissä
2/6. Anja jatkaa pelastusyrityksiään Nigeriassa, missä viattomat lapset saattavat menettää henkensä noitavainon takia. Andreas yrittää saada Filippiineille nopeasti ruoka- ja vesiapua taifuunin runneltua maata. HD Äänitekstitys: ruotsi.
Yle Fem, Tiistai 1.8.2017 klo 15:00 Historia: Euroopan juutalaisten tarina
6/8. Ne, jotka selvisivät. Kun sodan loppu lähestyi, Himmler pyrki peittämään kansanmurhan jäljet hävittämällä kuolemanleirejä. (U) HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi. K12 (ahdistus). UUSINTA.
Yle TV1, tiistai 1.8.2017 klo 23:30, Klovni sotatoimialueella
Tanskalainen Marie Louise Willemoes käy säännöllisesti Ugandan köyhimmillä slummialueilla ja pakolaisleireillä ilahduttamassa sodasta kärsineitä lapsia - klovnin asussa. Äänitekstitys: suomi. K12 (ahdistus).
Yle TV1, tiistai 1.8.2017 klo 23:30, Klovni sotatoimialueella
Tanskalainen Marie Louise Willemoes käy säännöllisesti Ugandan köyhimmillä slummialueilla ja pakolaisleireillä ilahduttamassa sodasta kärsineitä lapsia - klovnin asussa. Äänitekstitys: suomi. K12 (ahdistus).
Jäipä vain miettimään, että miksi piti keksimällä keksiä valeuutinen? Jonka leviämistä sitten seurattiin. Ilmeisesti siksi, että aitoa "oikeistolaista" valeuutista ei löytynyt netistä.
VastaaPoistaKun aitoa ei löydy, sellainen pitää keksiä, jotta mielikuva saadaan uitettua lukijoille.
Muuten, toimittajat taitavat tuntea heikosti historiaa. Kansallissosialistit, joihin jutussakin viitataan, olivat äärivasemmistoa, eivät "äärioikeistoa". Ks. heidän v. 1927 puolueohjelma.