keskiviikko 20. elokuuta 2014

FERGUSON TAI EBOLA, SYYLLINEN LÖYTYY KÄTEVÄSTI AINA VALKOISISTA...

Brownin tekemä "pikku näpistys" sisälsi väkivaltaa.

Ylen verkkosivujen mukaan Missourin Fergusoniin on saapunut myös valkoisia rähinöitsijöitä, mikä kertoo äärivasemmiston räyhäräähköjen löytäneen lopulta poliittisen haaskan, jonka liepeillä voi edistää omaa mihinkään rakentavaan johtamatonta agendaa. Ylen tuoreessa (20.8.2014) jutussa Yle Missourissa: Mielenosoittajia saapunut paljon muualta toimittaja Olli-Pekka Sulasma kertoo:
Sellainen huomattava poikkeus on, se että mielenosoittajien joukossa on silmiinpistävän paljon enemmän valkoihoisia [rotu on jälleen retorisesti redusoitu pelkkään ihonväriin, toim. huom] kuin eilen.
Ylen viimeisimmissä Fergusonin tapahtumia koskeneissa raporteista on puuttunut täysin laajempi taustoitus ja sellaisten seikkojen tuominen esiin, jotka kyseenalaistaisivat perinteisen liberaalin narraation mustien syyntakeettomuudesta. Mikäli kansalainen on pelkästään suomalaisen median varassa, hän on tuskin kuullut esimerkiksi siitä, että Michael Brownia ampunut poliisi Darren Wilson sai silmäkuopan murtuman Brownin lyötyä tätä vain hetki ennen ampumiseen johtanutta tapahtumaa. Uutissivusto toprightnews.com kertoo raportissaan Officer Darren Wilson Suffered ‘Orbital Blowout Fracture to Eye Socket’ During Mike Brown Incident:
The Gateway Pundit is reporting, based on “two local St. Louis sources” that Ferguson Police Officer Darren Wilson suffered facial fractures during his confrontation with the 6-foot 4-inch,  292 lb. “child” (as Brown family attorney Benjamin Crump calls him) Michael Brown. Officer Wilson clearly feared for his life during the incident that led to the shooting death of Brown. This was after Michael Brown and his accomplice Dorian Johnson robbed a local Ferguson convenience store. 
This new injury report is also consistent with what St. Louis County Police told reporters after the shooting, that the police officer involved suffered facial injuries. He “was hit” and the “side of his face was swollen."
Yle on jättänyt kertomatta myös sen, että mellakat ovat innostaneet mustia pahoinpitelemään valkoisia eri puolella maata, mutta toisaalta eihän se olekaan uutinen, vaan kuuluu täysin normaaliin elämänmenoon niissä amerikkalaisissa kaupungeissa, joissa maleksii paljon mustia nuoria joutomiehiä. Riippumaton kaupallinen uutisivusto tellmenow.com kertoo tuoreessa jutussaan Victim Hears ‘Get White Boy’ Before Being Attacked By Mob Of Thugs, kuinka valkoinen mies Cory Robinson sai kallomurtuman kahdeksan (!) mustan miehen käytyä tämän kimppuun "Napatkaa valkoinen poju!" -huutojen saattelemana. 

Amerikkalainen konservatiinen kommentaattori Pat Buchanan kirjoitti jo yli vuosi sitten, että mustan Amerikan todellinen ongelma ei ole valkoinen rasismi. Kun rasistisia solvauksia laukonut musta poliisi ampui Texasissa valkoisen sotaveteraanin, se ei noussut valtakunnalliseksi rasismiuutiseksi eikä synnyttänyt rotumellakointia valkoisten keskuudessa. Kuten Texasin rotusurma hyvin osoittaa, väkivaltaisesta rasismista kärsii moninkertaisesti enemmän valkoinen väestö, jonka yksittäisiä jäseniä mustat "flash mob" -jengit pahoinpitelevät, tappavat ja raiskaavat. Tilastot puhuvat omaa karua kieltään kuten Buchanan toteaa:
In New York from January to June 2008, 83 percent of all gun assailants were black, according to witnesses and victims, though blacks were only 24 percent of the population. Blacks and Hispanics together accounted for 98 percent of all gun assailants. Forty-nine of every 50 muggings and murders in the Big Apple were the work of black or Hispanic criminals.  New York Police Commissioner Ray Kelly confirms Mac Donald’s facts. Blacks and Hispanics commit 96 percent of all crimes in the city, he says, but only 85 percent of the stop-and-frisks are of blacks and Hispanics. 
After researching the FBI numbers for “Suicide of a Superpower,” this writer concluded: “An analysis of ‘single offender victimization figures’ from the FBI for 2007 finds blacks committed 433,934 crimes against whites, eight times the 55,685 whites committed against blacks. Interracial rape is almost exclusively black on white — with 14,000 assaults on white women by African Americans in 2007. Not one case of a white sexual assault on a black female was found in the FBI study.” 
Though blacks are outnumbered 5-to-1 in the population by whites, they commit eight times as many crimes against whites as the reverse. By those 2007 numbers, a black male was 40 times as likely to assault a white person as the reverse.
Siinä yleläisille ja vasemmistolaisille "anti"-rasisteille vähän madonlukuja todellisesta rasismista ja rotuvihasta. Ikävä kyllä asia on niin, että mikään määrä faktaa ja tilastoja ei kumoa heidän uskoaan omaan valheelliseen harhamaailmansa, josta Jim Goad kirjoittaa tuoreessa Taki's Magazinen kolumnissa "How to Deal With the Brainwashed":
To be a modern leftist is to embrace a constellation of lies. They eat lies as if they were corn flakes. Leftism is based on a false premise, and all political systems whose roots are planted in quicksand will inevitably sink into totalitarianism. They start with one flawed premise—equality, which is a laughably obvious lie—and embrace it as an untouchable truth. And they will tell a billion other lies to protect that main lie.  
Uudessa suomennettussa Goadin kolumnissa Uudet kirkkotädit pajastetaan kursailematta vasemmistolaisten tekopyhyys, jota myös Yle noudattaa usein niin sanotussa "vastuullisessa uutisoinnissaan":
Se pyhä sekulaarinen kirjoitus, jota seuraatte – kulttuurillinen edistyksellisyys, tasa-arvo, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, tai miksi te sitä nykyään kutsuttekaan – on itse asiassa silkkaa kristillisyyttä, josta on poistettu Jumala. Teidän ”Jumalanne” – teidän kyseenalaistamaton premissinne – on se naiivin lapsellinen ja täysin epätieteellinen ajatus siitä, että ihmiset ovat synnynnäisesti samanarvoisia. Teidän moralisminne, tekopyhyytenne, noitavainonne ja perustelemattomat oletuksenne ovat täysin samat. Vaikka olette filosofisesti erilaisia, se ei tarkoita että olisitte sitä psykologisesti. Teidän omahyväinen laumamentaliteettinne ja yhteisönne verenhimoinen tarve leimata kaikki kerettiläiset ja polttaa heidät roviolla on täysin identtinen.
On vaikea sanoa pitäisikö itkeä vai nauraa hiljattain Ylen verkkosivulle ilmestyneelle terveysjutulle Ebola: Painajainen "Pimeyden sydämestä" – Ruokkiiko kuolettava virus ennakkoluuloja ja muukalaisvastaisuutta? Jutun pääsanoma on, että eurooppalaisten asenteet ja pelot, olivatpa ne miten perusteltuja tahansa, ovat lähtökohtaisesti pahempi asia kuin Ebolan uhka ja rajaton kansainvaellus. Korkean koulutuksen ja sivistyksen Eurooppaan tunkevia Saharan eteläpuolisen Afrikan asukkaita on vaikea pitää "aivan samanlaisina ihmisinä" niin kauan kuin tällaiset uutiset taikauskosta ja väkivaltaisesta joukkohysteriasta ovat heidän keskuudessaan maan tapa.










3 kommenttia:

  1. Eivät nuo juutalaiset ja ei-juutalaiset mädättäjät tosissaan usko puheisiinsa. Tyhmän kansan on vain tarkoitus ainakin osaksi uskoa kaikkeen. Nuo ovat vain heimolaisia ja heidän ostettuja palvelijoitaan.

    VastaaPoista
  2. Jäi vähän hämäräksi miten tällainen avoimesti rasistinen teksti pyrkii häiventämään ennakkoluuloja länsimaisten rasismia kohtaan?

    VastaaPoista
  3. Terminä 'rasismi' ei ole muuta kuin 1920-luvulla vasemmiston kehittelemä moralistinen ja retorinen ase, jolla on pyritty kiistämään Euroopan kansojen ja valkoisten amerikkalaisten oikeus itsesäilytykseen. Poliittisella areenalla rasismi-sanaa käytti ensimmäisen kerran Lev "Trotski" Bronstein, joka halusi nujertaa venäläisen nationalismin Neuvostoliitossa. Rasismia on vain siellä missä on virheellisin egalitaarisin lähtökohdin yritetty asuttaa tietylle maantieteelliselle alueelle toisilleen täysin vieraita etnisiä ja rodullisia ryhmiä. Amerikassa tämä ongelma yritettiin ratkaista segregaatiolla, mutta kun siitä luovuttiin mentiin ojasta allikkoon. Nyt iskokokoiset mustat miehet terrorisoivat, murhaavat ja ryöstävät fyysisesti heikompia valkoisia ja aasialaisia. Rasismi on viime kädessä taistelua oman geneettisen sisäryhmän puolesta. Sillä on omat luonnolliset syyt ja juuri se on luonut sen etnisen diversiteetin minkä näemme tänään. Rodullinen pakko-integraatio Euroopassa, USA:ssa ja E-Afrikassa on vain lisännyt rasismia, rodullista väkivaltaa. Rauhanomainen separaatio on paras keino rasismia vastaan, sillä kuten Helsingin kaupunginjohtaja Raimo Ilaskivi aikoinaan sanoi: "Suomessa ei ollut rasismia ennen kuin somalit tulivat tänne".

    VastaaPoista