tiistai 22. lokakuuta 2013

AJANKOHTAINEN KAKKONEN ON KAKKOSESTA



TV 1, 22.10.2013. klo 21.00,  Ajankohtainen kakkonen
 
Kuntien raskaat yt-neuvottelut. Kouvola karsii 600 työpaikkaa. EU:n siirtolaisongelma kärjistyy Välimerellä. Näyttelijä Riku Nieminen rap-musikaalin ohjaajana.   


Ohjelman linkki Yle Areenaan.



Punaisen Tampereen Yle-studiosta suorana tuleva tiedostava makasiiniohjelma Ajankohtainen kakkonen ei ole päivittänyt arvomaailmaansa sitten vuoden 1969, jolloin se aloitti lähetyksensä. Sama kriittinen suomalaisvihamielisyys kuin myös lopun ajan moderneja hullutuksia myötäilevä asenne on edelleen tallella, kun puheeksi tulee valtion (suoja)työpaikat, monikultturisuus, feminismi ja hip hop.


Italian Lampedusan rannikon lähistölle hukkuneet afrikkalaiset maahantunkeutujat oli tämän iltaisen lähetyksen ulkomaan pääaiheena. Toimittaja Petri Burtsovin raportti oli odotetun yksipuolinen, sillä se keskittyi pelkästään hukkuneiden uhriasemaa korostavaan kerrontaan. Maahanmuuttokriitikoita ei tietenkään kuultu, eikä maahanmuuton perimmäisiä ongelmia käsitelty.

Eurooppalaisilta ei ole koskaan kysytty haluavatko he tänne ekologisesti, etnisesti ja kulttuurisesti kestämätöntä kansainvaellusta vai ei. Toimittaja Burtsovin mielestä afrikkalaisten vyöryminen paremmille eurooppalaisille laitumille näyttää yhtä luonnolliselta ja väistämättömältä ilmiöltä kuin sateen aiheuttama mutavyöry, jonka kanssa pitäisi vain elää. Mistään luonnonilmiöstä kansainvaelluksessa ei kuitenkaan ole kyse, vaan ihmisen aiheuttamista toimista, jotka voidaan pelkillä poliittisilla päätöksillä muuttaa toisiksi. 

Ongelman perussyy on yksinkertainen: hyväntahtoisten valkoisten hölmöjen kehitysavusta johtuva liikakansoitus Afrikassa on jo vuosikymmeniä purkautunut Eurooppaan. Tänne pyrkivät käenpojat eivät ole vain olosuhteiden uhreja, vaan  EU:n maahanmuuttolakia rikkovia henkilöitä, joita voidaan tämän vuoksi kutsua täysin legitiimisti rikollisiksi. Tätä tosiasiaa ei kuitenkaan koskaan mainita valtamedioiden jutuissa, vaan niissä puhutaan ainoastaan luvattomiin loikkareihin kohdistuneesta ihmiskaupasta. Maahantunkeutujista tehdään pelkkiä uhreja ikään kuin matkanjärjestäjät olisivat heitä aseella uhaten kiristäneet rahaa ja pakottaneet astumaan laivoihin. Kyllä se vain on niin, että nämä kansainvaeltelijat ovat itse rahansa vapaaehtoisesti luovuttaneet ja astuneet laivaan samalla tietäen, että heillä ei ole afrikkalaisina mitään lupaa ja oikeutta astua EU-maahan ilman viisumia ja passia.

Kuvaavaa on, että Yhdysvaltojen vaikutusvaltaisista uutistoimistoista AP on
ensimmäisenä tänä vuonna lopettanut termin illegal immigrant (laiton maahanmuuttaja) käyttämisen uutisissaan. Sen tilalla se käyttää pehmentävää kiertoilmausta undocumented immigrant  (paperiton maahanmuuttaja). On selvää, että pian perässä seuraavat muut amerikkalaiset uutistoimistot, sitten sikäläinen media, kunnes käytäntö leviää myös Eurooppaan. Kyse ei ole vain semantiikasta, vaan  poliittista korrektiutta vaativien ajatuspoliisien isommasta pelistä, jossa musta pestään valkoiseksi. Seurauksia voi vain arvailla.  Koska uuden termistön mukaan aiemmin lakia rikkoneet maahantunkeutujat eli rikolliset ovatkin yhdessä yössä muuttuneet "vain paperittomiksi" ohikulkumatkalla oleviksi matkalaisiksi, on heidän kutsuminen laittomiksi vähintään moraalisesti tuomittavaa. Eiväthän he mitään rikollisia ole - heillä ei ole vain rajan ylitykseen tarvittavia papereita! Sen sijaan niitä kansalaisia, jotka kutsuvat näitä paperittomia turisteja rikollisiksi syyllistyvät ajatusviharikokseen, näin se käy....

Burtsovin raportin esittämisen jälkeen studioon oli kutsuttu suomalaisten etnistä säilymistä vastustava humanistiopiskelijoiden Vapaa Liikkuvuus -verkoston tiedottaja Katja Tuominen. On omituista, että näin pienelle ja marginaaliselle järjestölle on annettu mediassa eräänlainen asiantuntijarooli koko kansakunnalle elintärkeässä maahanmuuttokysymyksessä. Tosiaan, kun tämä pikkujärjestö kutsuu itseään verkostoksi, on siinä varmaan jotain perää, sen verran hyvin on verkot heitetty ainakin punertavan valtamedian suuntaan.

Tuomisen esittämät teesit ja vaatimukset olivat sitä samaa mitä kansallismasokistinen Vapaa Liikkuvuus on koko ajan ajanut. Kaikki luonnosuojeluun, ylikansoitukseen, kulttuuriseen itsesäilytykseen ja talouteen liittyvät näkökulmat heitettiin haastattelussa romukoppaan ja esille nostettiin pelkästään 7 miljardin globaalin enemmistön yksilö-pyksilöt ja heidän "luovuttamattomat" oikeudet tulla syömään vieraisiin pöytiin.

Ajankohtaisen kakkosen viimeisenä aiheena oli hörhöön Zeitgeist-liikkeeseen hurahtaneen näyttelijä Riku Niemisen ensimmäinen ohjaustyö Turun Linnateatterissa. Eikä tälle kommunismille haiskahtavalle internationalistille mikä tahansa ohjaustyö kelvannutkaan, vaan aiheena piti olla sopivasti 2000-luvun pikkupioneerit eli monikulttuurinen nuoriso.

Yle Watchia on aina ihmetyttänyt, että kun taiteilijat ja toimittajat tekevät jutun nuorisosta (ei välttämättä siitä, joka on Nuoriso™), pitää siihen liittyvän nuorisomusiikin olla aina jotain heimokilinää eli hip hoppia.
Punaliberaali vanhempi sukupolvi pitää näköjään lähtöoletuksena, että nuoret noin ylipäätään kuuntelevat jotain vähä-älyistä rap-nytkytystä. Todennäköisesti heidän ennakkoluulonsa perustuvat toiveajatteluun, sillä onhan tämä kansainvälisten suuryhtiöiden valkoiselle nuorisolle markkinoima möly myös kovin monikulttuurista ja roturutsaan kiihottavaa. Metallimusiikki olisi taas liian valkoista valkoiselle nuorisolle, paha paha....

Hip hoppia selkokielellä selitettynä, lopussa after party, don't miss that bro.

5 kommenttia:

  1. TV1:

    7.48 Saudi-Arabiassa naiset vaativat oikeuksiaan.
    8.45 Aamutohtori: Mistä väkivalta kumpuaa?

    23:00 Ulkolinja: Laillista veronkiertoa
    Globaalit yritykset kierrättävät tulonsa usean valtion kautta ja välttyvät näin laillisesti veroilta. Dokumentti paljastaa miten esimerkiksi Apple ja Starbucks kierrättävät voittonsa veroparatiisien kautta.

    VastaaPoista
  2. Aivan totta, eilinen ajankohtainen aivopesu-kakkonen antoi ilmeisesti esimakua siitä, mitä ensi viikon somali-illalla on luvassa.
    Näillä näkymin ja luvassa olevalla kokoonpanolla siitä tulee YLEnantajan koko vuoden 2013 kovin koeponnistus Suomen kansan aivoverisuonistolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. YleWatch tulee seuraamaan tuota iltaa. Jo etukäteen voimme sanoa: armoa ei valehtelijoille ja propgandisteille tipu.

      Poista
  3. Jätin mokoman ohjelman katsomatta, sillä Ylen PK-mokutus on jo lähtenyt käsistä.
    Jostain syystä erityisesti TV-2:n "ajankohtais"ohjelmat alkavat olla pelkästään punaviher sävyisiä. Hyvä vaan että TV:n ääreen ei tarvitse kovin usein raahautua. Tuo islam-ilta pitänee katsoa ihan silläkin riskillä, että vatsahapot menee sekaisin. Kiusaus on liian suuri. Rauhanuskonto saa varmaan hellän käsittelyn.

    Eräs tuttu kävi juuri autolla Italiassa, ja eikös siellä joku neegermies ollutkin viittoilemassa yleisellä parkkipaikalla ja antamassa turhia evästyksiään autoaan parkkeeravalle kuskille. Mustan miehen turpa oli sitten törröllä, kun ei saanutkaan rahallista korvaustaan ansiokkaasta avustaan.
    Meinaan tämä on lievin muoto tänne saapuvien parasiittien "palveluista." Rikollisuus ja raiskaukset sekä varastelu lisääntyy näiden paperittomien ansiosta, mutta sekös näitä kulttuurimarksisiteja häiritsee, ennenkuin osuu omalle kohdalle.

    VastaaPoista
  4. By the deception Thou shallt do war. Sotaahan tämä kaikki on. Suurin osa kansa tuntuu langenneen petoksiin ja sotii itseään vastaan kaikin tavoin. Hurmaava joukkoitsemurha vai onko vain joukkoitsemurha?

    VastaaPoista