Esikoiskirjailija Asko Jaakonahon (s. 1982) romaani 'Onnemme tiellä'
on voimakkaasti tunteisiin vetoava romaani oikeistoterrorin
mielivallasta. Eletään Lapuan liikkeen kiihkeitä vuosia 1928 - 32
Heinävedellä. Paitsi väkevä historiallinen romaani, kirja on ennen
kaikkea ehjä ja tärkeä kaunokirjallinen teos.
Jälleen kerran Yleen pesiytyneet vuodessa 1918 elävät punaiset apologeetat lakaisevat julkisesta keskustelusta punaisen valtiopetoksen ja terrorin maton alle suuntaamalla syyttävän katseensa vain ja ainoastaan kansallismieliseen oikeistoon. Jälkivasemmistolaisen Ajan hengen mukaisesti kirjailija Asko Jaakonaho redusoi 1930-luvun Lapuan liikkeen "toiseuden pelkoon" ja linkittää sen poliittisesti kätevästi tämän päivän maahanmuuttokriitiseen "vihapuheeseen" (Frankfurtin koulukunnan opetuslasten kehittelemä poliittinen termi).
Yle taitaa myös uhripuheen, jossa "hyvän aatteen puolesta" taistelleet kommunistit kohtasivat Suomessa enimmäkseen vainoa. Äkkiä ei muistu mieleen Ylen ohjelmaa, jossa olisi kerrottu punaisen Valpon vainoamista nationalisteista toisen maailmansodan jälkeen. Mitäpä heistä, hehän olivat vain niitä pahoja Toisia jotka eivät ymmärtäneet Toiseutta ja saivat siksi ansionsa mukaan.
Vai mitä mieltä pitäisi olla tästä ohjelmasta, jossa vanhat kommunistit esitetään inhimillisiminä subjekteina, joita valtiovalta vainosi silkkaa pahuuttaan:
YLE Radio 1 pe 14.9.2012 klo 22.05, uusinta su 16.9. klo 13.00
Kommunismi oli 1900-luvun suuri unelma ja suuri painajainen, ja ihmeen
monille se edelleen näyttäytyy uhkana. Suomen historiassa on kuitenkin
ollut aika, 1900-luvun loppupuoliskolle saakka, jolloin kommunisteja
pelättiin, ja ennen sotia myös vainottiin. Sotien jälkeen vain
pelättiin. Siihen maailmaan meidät johdattaa kaksi Hämeenlinnan
naisvankilassa poliittisten vankien lapsina 1930-luvulla syntynyttä
naista, Ritva (s. 1934) ja Riitta (s.1939). (...) Ja lopulta, miltä tuntui, kun historian suuret voimat näyttivätkin
kääntävän selkänsä aatteelle, jossa itsessään ei ollut mitään vikaa.
Aatteen toteuttajat vain pilasivat sen.
Linkki ohjelmaan.
Ja lopulta, miltä tuntui, kun historian suuret voimat näyttivätkin kääntävän selkänsä aatteelle, jossa itsessään ei ollut mitään vikaa. Aatteen toteuttajat vain pilasivat sen.
Voiko olla arvolatautuneempaa näkemystä kuin kutsua ideologiaa, joka oli jo teoriassa tuomittu epäonnistumaan, aatteeksi, "jossa itsessään ei ollut mitään vikaa"? Mikä röyhkeys, mitä mitään häpeämätöntä propagandistista valhetta!