Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tapio Linna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tapio Linna. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

ONKO EPÄISÄNMAALLISILLA SOLUTETTU SUPO JO KANSALLISEN TURVALLISUUDEN RISKI?


Suuret tiedotusvälineet ovat viime päivinä revittelleet Suojelupoliisin (Supo) uusimmasta vuosikirjasta löytyvää lukua "äärioikeiston" kasvavasta uhasta. Jo 1990-luvulta lähtien Supo on raporteissaan kertonut vesi kielellä kuinka äärioikeiston väkivaltainen uhka on aivan nurkan takana, mutta koska mitään ei ole tietenkään tapahtunut, se on joutunut vuodesta toiseen toistamaan samaa ennustettaan, jotta mielikuva "kansallisen turvallisuuden riskistä" säilyisi. 

Raportin kirjoittajilta alkavat loppua jo adjektiviit ja superlatiivit heidän yrittäessään ylläpitää "kasvavaa äärioikeiston uhkaa", vaikka mitään näyttöä terrorismista ei olekaan. Ylen agendauutisessa Supo: Äärioikeistolaisen terrori-iskun valmistelusta on saatu viitteitä – suurimmat uhat tällä hetkellä ovat äärioikeisto ja ääri-islamistit uhkaa yritetään paisuttaa tarkoituksellisen epämääräisesti saaduilla "viitteillä".

Supon pitäisi ensisijaisesti valvoa epäisänmaallisia voimia, Suomen myyjiä, äärivasemmistoa ja muita kansanpettureita, mutta sen korruptoitunut johto onkin ottanut silmätikukseeen kansallismieliset, jotka se haluaa esitää kierosti kansallisena uhkana. Suojelupoliisiin vuosiraporttia lukiessa tulee väistämättä mieleen, että Supo itsessään on kansallisen turvallisuuden uhka, sillä se näyttää tulleen pahasti epäinsänmaallisten EU-globalistien ja woke-liberaalisosialistien soluttamaksi. 

Sisäisten uhkien näkeminen kansallismielisissä kertoo paljon Supon johdon ideologisista prioriteeteista ja harhaisesta viholliskuvasta. Supon politisoitumista ei suinkaan vähennä sen raportissa käyttämät sananvalinnat ja tulkinnat, jotka ovat tuttuja vaemmiston ja EU:n liberaalisosialistien retoriikasta.

Raportissaan Supo väittää kansainvälisen (sic) äärioikeistolaisen terrorin kumpuavan ideologiasta, jota ruokkii "salaliittoteoria" nimeltä väestönvaihtoteoria. Toisin kuin Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat, Yle ei käytä Supon viljemää sanavalintaa "salaliittoteoria", mutta antaa silti ymmärtää, että kyse on ideologiasta eikä tilastollisiin perustuvista väestöllisistä muutoksista: 

Vuosikirjassaan supo nostaa esiin myös maailmanlaajuisesti levinneen "väestönvaihtoteorian". Se on supon mukaan yksi huomionarvoisista äärioikeistolaisten terroristien aatteellisista vaikuttimista.

Kuka tahansa voi tilastoihin perehtymällä ja eurooppalaista katukuvaa katsomalla huomata, että väestön vaihtuminen, jossa ulkomaalaistaustaisen määrä kasvaa vapaasti ja kantaväestön määrä vähenee, on tosiasia. Miksi Supo ja valtamedia haluavat tästä huolimatta levittää suurelle yleisölle mielikuvaa, että yleisesti havaittu demografinen muutos on mielikuvitukseen perustuvaa salaliittoteorisointia? 

Silmänkääntötemppu onnistuu, koska valtion asiantuntijavalta haluaa sekoittaa vallitsevan väestötrendin teorioihin, joissa salaliittomaista on vain muutoksen selittäminen eliitin oletetuilla motiiveilla. Sekoittamalla nämä keskenään tilastollisesti vahvistetun demografisen muutoksen toteaminen saadaan näyttämään perusteettomalta "salaliittoteorialta". 

Kansalaisvaikuttaja Tapio Linna analysoi riippumattomassa sosiaalisessa mediassa tiiviisti ja tyhjentävästi salaliittoteorian suhteen tosiasioihin:

Tuo mainittu salaliittoteoria väittää siis, että tämä väestöllinen kehitystrendi ja kantaväestön jääminen ennen pitkää vähemmistöksi omassa maassaan, olisi poliittisen ja taloudellisen eliitin tavoite ja yhteinen juoni, ja että siihen liittyisi kaikenlaisia arveluttavia vaikutteita. Salaliittoteoriaksi tämän tekee siis se, että siinä ilman selviä todisteita oletetaan eliitillä olevan tällainen tavoite.

No, salaliittoteoria on salaliittoteoria. Tämä salaliittoteoria ei silti ole aivan irrallaan todellisuudesta, sillä vaikka ei ole syytä olettaa, että eliitillämme (tai jollakin sen osalla) on tällainen pitkän tähtäimen yhdessä sovittu tavoite kantaväestö marginalisoimiseksi, niin se, että eliittimme suhtautuu tähän kehitystrendiin välinpitämättömästi tai jopa myötämielisesti, antaa aiheen todeta, että väestönvaihto on tahallisen politiikan ennustettavissa oleva lopputulos.

Väestönvaihdosta puhuminen ei siis useinkaan viittaa taustalla oleviin vahvistamattomiin motiiveihin, vaan kehityskulkuun, joka on dokumentoitu kylmillä tilastollisilla luvuilla. Koska käynnissä oleva väestöllinen katastrofi on kaikkien nähtävissä, sen syiden arviointi pitäisi olla vapaata akateemista debattia ilman että se leimataan suoraan salaliittoteoriaksi. 

On nimittäin selvää, että väestönmuutos eli väestönvaihdos ei ole tapahtunut luonnonlainomaisesti itsestään, vaan sen takana ovat tietoiset poliittiset päätökset ja valinnat. Läntisen maailman päättäjät ovat koko ajan tienneet mitä he tekevät ja olisi myös naivia olettaa, että he ovat tietämättömiä päätöstensä peruuttamattomista seurauksista. Siksi heidän motiiviensa perään kyseleminen on täysin rationaalinen reaktio tilanteessa, jossa jo lähitulevaisuudessa kantaväestö on jäämässä vähemmistöasemaan. 

Toisaalta on yhdentekevää onko tuhopolitiikan takana lyhytnäköinen taloudellinen ahneus, naivi idealismi tai pahantahtoinen tuhofantasia, sillä yhtä kaikki vaakalaudalla on länsimaisen korkeakulttuurin jatkuminen. Kukaan voi tuskin vakavissaan väittää, että afrikkalainen kognitiivisesti haasteellinen populaatio voisi ylläpitää samantasoista kulttuuria kuin me.

Tilanne on Suomessakin huolestuttava, josta kertoo uutisvirtaan puuroutuvat väestömuutoksen tilastouutiset. Matalan intensiteetin vihamielinen invaasio on vain voimistumassa, mutta kansallisesta turvallisuudesta vastaava Supo leimaa asian esille tuomisen "salaliittoteoriaksi", joka vain "lisää väkivallan uhkaa". Ajatus on nurinkurinen, sillä monet tutkimukset puhuvat sen puolesta, että yhteiskunnallisen konfliktin riski on suurin monietnisissä ja varsinkin sellaisiksi tarkoituksella luoduissa valtioissa. Edesmenneiden professorien Yrjö Ahmavaaran ja Tatu Vanhasen kirjassa Geenien tulo yhteiskuntatieteisiin (2000, s. 293) kun tiedetään, että
etnisiä konflikteja todellakin syntyy kaikissa etnisesti jakautuneissa yhteiskunnissa ja että konfliktit ovat yleensä sitä vakavampia, mitä enemmän geneettisesti toisistaan poikkeavista ryhmistä on kysymys, on vaikea välttyä johtopäätökseltä, että meidän on paras tottua ajatukseen etnisten konfliktien pysyvyydestä. (…) Mitä heterogeenisempi väestö on etnisesti, sitä enemmän etnisiä konflikteja esiintyy ja sitä merkittävämpiä ne ovat. Korrelaatioanalyysin (N=183) tulosten mukaan noi 54 prosenttia etnisten konfliktien asteen vaihelusta selittyy väestön etnisen heterogeenisyyden asteella.
Länsimmaissa ja erityisesti Suomessa sisäisen konfliktin riskiä on lisätty kasvattamalla kansalaisilta kysymättä vieraiden populaatioiden määrää. Jos Supo olisi aidosti huolissaan kansallisesta turvallisuudesta, se pyrkisi tuomaan esiin riskit, joita maahanmuuton kannattajat saavat toiminnallaan aikaan. Nykyisen kulttuuritrendin vallitessa Supolta on turha odottaa tällaista suoraselkäisyyttä, joten se palaa isänmaan linjoille vasta ns. ylimääräisen uutislähetyksen jälkeen.



sunnuntai 25. syyskuuta 2016

HULLUUDEN RIEMUMARSSI OSA II



Reilu vuosi sitten maamme punaporvarilliset hyväkkäät, huonot pop-muusikot ja sateenkaariväen friikit saivat raivokohtauksen kansanedustaja Olli Immosen (ps) Facebookissa kirjoittamista totuuden sanoista. Tämän seurauksena valheessa elävät unelmoivat järjestivät pikatahtiin mielenosoituksen Helsingin Kansalaistorille. Yle Watch avasi tapahtuman todellista luonnetta kirjoituksessa Yle hekumoi hulluuden riemumarssilla. Eilen hyödyllisten idioottien moraaliposeeraus toistui, kun samat suomalaisvihamieliset pimeät voimat järjestivät Peli poikki -nimellä kulkeneen mielenilmauksen, jossa mielenosoittajat marssivat Helsingin Kansalaistorilta Mannerheimintietä ja Aleksanterinkatua pitkin Senaatintorille.

Ylen tv-uutisille tapahtuma oli lauantain ykkösjuttu, mikä näkyi myös yhtiön verkkosivujen jutussa Yli 15 000 ihmisen mielenosoitus päättyi Finlandia-hymniin, jota ryyditettiin vielä videomateriaalilla. Tv-uutisissa eräs haastateltu yritti vakuttaa suurelle yleisölle, että suomalaisten geneettiseen itsemurhaan kiihottavaa mielenilmausta kannattaa "kansan hiljainen enemmistö", vaikka tapahtumaan oli saatu kuvakoosteen perusteella haalittua suurin piirtein kaikki Uudenmaan kynnelle kykenevät monikultturistit, jotka koostuivat naamioituneista anarkisteista, narkomaaneista, neekereistä, keppihevostelijoista, 
parrakaasta gender-blender hameväestä ja aivottomista pikku pimatsuista. Kyse ei siis ollut sen kummoisemmasta kuin vasemmiston roskaväen kokoontumisajosta, jota kansansa hylänneet valtamediat ja poliitikot tukivat julkisesti. Kansalaisaktivisti Tapio Linna analysoi perusteellisesti mielenosoittajien taustoja ja heidän motiivejaan osallistua marssille artikkelissaan Mielenosoitukset rasismia vastaan ja niiden todelliset tarkoitusperät :
Tarkoitan huomiollani sitä, että mielenosoittajat eivät edustaneet lukumäärästään huolimatta mitään ”hiljaista enemmistöä”, kuten pääministeri Sipilä heitä luonnehti, vaan erilaisia intressitahoja, joilla on luonnollisesti paremmat valmiudet saada omaan piiriinsä kuuluvia liikkeelle kuin yksittäisiä kansalaisia kokoon kutsuvilla tilapäisorganisaatioilla.

Mielenosoituksiin osallistuneista intressitahoista näkyvimpiä olivat järjestöt, joista monet ovat puolivirallisia, valtion tai kunnan rahoitusta nauttivia organisaatioita, kuten puolueet ja niiden alaiset järjestöt, evankelis-luterilainen kirkko, Suomen punainen risti ja Ihmisoikeusliitto – vain joitakin mainitakseni. Jo yksinomaan näiden tahojen mukanaolo takaa tuhansien järjestöaktivistien osallistumisen tapahtumaan kuin tapahtumaan.

Toinen selvästi mukana olleista erottunut intressitaho olivat erilaiset ulkomaalaistaustaiset ihmiset: pakolaisina maahan saapuneet, ulkomaalaisen kanssa avioituneet kantasuomalaiset ja ei-eurooppalaisen lapsen omaavat ihmiset. Nämä mielenosoittajat eivät ole ehkä organisoituneita kuin edellä mainitut järjestöaktiivit, mutta heillä on voimakkaita henkilökohtaisia intressejä mielenosoitukseen osallistumiseen.

Kaduilla ei eilen siis marssinut mikään ”hiljainen enemmistö”, vaan pikemminkin kovaääninen ja hyvin mobilisoitunut – ja osin julkisesti rahoitettu – vähemmistö."
Tiedetoimittaja Marko Hamilo puolestaan hämmästelee Facebook-sivullaan aiheellisesti, miten tämä ilveily on saatu näyttämään tärkeältä koko kansan tapahtumalta: 
Erikoisesti suvakkipuoli on onnistunut taas viestinnässään kääntämään maailman ympäri. Se onnistui omimaan käsitteen hiljainen enemmistö, ajatuksen siitä että nyt riittää (eli pitkään kasautunut paine purkautuu) ja mielikuvan siitä että jostakin olennaisesta epäkohdasta on vaiettu. Miten helvetissä ne tekevät tuon tempun.
Nämä 2000-luvun kommunistit tietysti uskottelevat itselleen, että he ovat unohdetun kansan ääni, vaikka he ovat korruptoituneen Systeemin tukijalka, sen olennaisinta valtarakennetta. Vain kansallismieliset ovat maan ainoa todellinen oppositio, jolla on rohkeutta asettua vastustamaan tätä hurskastelua täynnä olevaa hulluuden riemumarssia. Muka oikeistolaisina esiintyviltä Kokoomuksen ministereiltä Paula Risikolta ja Petteri Orpolta petti harkintakyky täysin, kun he marssivat yhdessä poliisia ja valtiota vastustavien väkivalta-anarkistien kanssa. Vastaavasti Systeemiä vihaavan vaihtoehtoväen alennustilasta kertoo se, ettei sille tuota mitään ongelmia vastustaa kansan itsesäilytystahtoa yhdessä valtiojohdon luopioiden kanssa.

Marssilla esiintyneet puhujat saarnasivat yhteiskuntarauhan puolesta, mutta heidän päähänsä ei tunnu mahtuvan millään, että tällainen suomalaisvihamielinen provokaatio vain lisää vastakkainasettelua. Tietysti tuossa joukossa on jonkin verran patologisia äärivasemmistolaisia, jotka hekumoivat vuoden 1918 uusinnalla, mutta suurin osa väestä on vain käsittämättömän lapsellisia, sillä he eivät käsitä miten  tuollainen esiintyminen vaikuttaa yhteiskunnalliseen ilmapiiriin. Median mehustelevaa marssia katsoessa tulee hieman vanhemmalle väelle ikävä 1980-lukua. Silloisessa konsensus-Suomessa ei ollut tällaista perustusta kalvavaa erimielisyyttä, joka johtuu pitkälti haittamaahanmuutosta. Näyttää siltä, että kansallisvihamieliset voimat ovat haalineet kehitysmaalaisia vain siksi, että se hajoittaisi kansallisen yhtenäisyyden. Siksi viha monikultturisteja vastaan tuntuu pahalta, sillä hekin ovat suomalaisia, mutta joku on indoktrinoinut heidät halveksumaan omaa kansaansa.

Ehkä tämäkään Ylen ja Hesarin masinoima vihakampanja ei ole vielä tarpeeksi herättämään kansaa Ruususen unestaan. Siksi on syytä toivoa seuraavaksi punavihreää hallitusta, joka nelinkertaistaa maahantunkeutujien määrän, kaksinkertaistaa valtion velan ja vaatii totaalista sensuuria kansallismielisille. Toivokaamme punavihreiltä mielipuolista moralististista hysteriaa, jonka lynkkausmieliala ei kalpene Kamputsean punaisille khmereille. Tätä hyväntahtoisen pehmeää kansakuntaa on kyykytettävä aivan pohjaan asti ennen kuin se ymmärtää taistella omasta elämästään ja vapaudestaan. 

                    
                                                         *************************


Nationalististen liikkeiden kieltämistä ollaan valmisteltu kummallisella kiireellä, vaikka Jimi Karttusen kuolinsyytä ei ole vieläkään julkaistu. Syynä saattaa olla se, että 
ruuminavauspöytäkirjan tulokset voivat osoittaa Vastarintaliikkeen Eppu Torniaisen syyttömäksi kuolemantuottamukseen. Poliitikoille ja unelmoijille epämieluisat tulokset halutaan julkaista vasta sen jälkeen kun ajatusrikoslait on jo säädetty. Mikäli syy Kattusen kuolemaan löytyy hänen omasta törmäilystään tai yliannostuksesta, voidaan vain levitellä käsiä ja sanoa, että laki on jo säädetty ja se tuli tarpeeseen, ettekä te sille enää mitään mahda.

Kuolemansyyn huumehypoteesia tukevat ne tiedot, että uhri oli vakituinen amfetamiinin käyttäjä. Verkkolehti Nykysuomi kirjoittaa jutussaan Jimin kuolinsyy kokeneelle erikoislääkärille arvoitus Iltasanomien haastatteleman Turun yliopistollisen sairaalan ylilääkäri, dosentti Olli Tenovuon näkemyksistä. Tenovuo toteaa mm:
Jotain hyvin odottamatonta ja yllättävää tässä on tapahtunut. Sellainen on mahdollista, että hän on myöhemmin kotona uudelleen kaatunut ja lyönyt päänsä, koska vamman jälkeen esimerkiksi tasapaino ei ole aivan kunnossa. Voi olla, että hän on saanut uuden aivoverenvuodon, joka ei johdu suoraan ensimmäisestä tapaturmasta, mutta on kylläkin seurausta ensimmäisen tapaturman seurauksista. Tämä on tietysti täyttä spekulaatiota, kun ei tiedä tarkemmin.
Oma lääkärituttuni taas totesi ykstyiskeskustelussa, että aivoverenvuoto ja amfetamiini on mielenkiintoinen yhdistelmä, koska "vauhti" nyt vaan on varsin tunnettu aivoverenvuotojen etiologinen tekijä. Toisekseen hän ihmetteli sitä, mistä yleensä on syntynyt puhe "aivoverenvuodosta". Jos sillä tarkoitettaisiin vaikka alkuperäisestä tapahtumasta jäänyttä subduraalihematoomaa, joka on jätetty sinne itsekseen häviämään, niin ei sellaiseen kuole ilman lisäpanosta jne.

Olipa Karttusen kuolemansyy mikä tahansa uuden ajatusrikoslain voimaan astuminen ei ole mikään läpihuutojuttu. Vaikka nationalististen järjestöjen kriminalisoinnilla on kova kiire, voi lain voimaansaattaminen olla teknisesti hankalaa. Ylen verkkosivut kertoo haastattelujutussa Rikosoikeuden professori: Ääriliikkeiden kieltämisessä suuria ongelmia, että 

laissa, joka kieltää osallistumisen järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan, on nimenomaan mainittu rikoksena kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Monet rikokset ovat hoidettavissa tämän pohjalta ilman, että uutta lainsäädäntöä tarvitaan, rikosoikeuden professori Matti Tolvanen sanoo.
Toisin kuin Yle Watchin mainitsemat kulttuurimarxilaiset kiihkoilijat, Helsingin yliopiston rikosoikeuden apulaisprofessori Sakari Melander ja Turun yliopiston oikeustieteen professori Juha Lavapuro, Itä-Suomen yliopiston rikosoikeuden professori Matti Tolvanen ei näe tarvetta säätää uutta lakia vanhan lain päälle. Ensimmäistä kertaa koko Asema-aukio-kaustin aikana löytyy virkaa tekevä juridiikan ammattilainen, joka näkee poliittisen opposition tukahduttamistoimien vain lisäävän yhteiskunnallisen tilanteen kärjistymistä:
– On puhuttu, että tietynlaisten tunnusten käyttäminen kiellettäisiin, mutta siinäkin on määrittelyongelma. On puhuttu valokeilassa olleen ääriliikkeen tunnuksista, mutta mitkä liikkeet ovat tunnistettavissa ääriliikkeiksi. – Meillä on kokeiltu sitä 1930-luvulla varsin huonoin kokemuksin. Silloin nämä niin sanotut puserolait pikemmin kiristivät yhteiskunnallista ilmapiiriä kuin liennyttivät, Tolvanen sanoo.

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

RASISMI EI OLE SUOMEN LAISSA RIKOS, VAIKKA PRESIDENTTI JA PROFESSORI NIIN VÄITTÄVÄTKIN

"Rasismi rikoslakiin - Huominen ilman pelkoa".
Huominen ilman suomalaisia.

Viimeisen kolmen päivän aikana maamme
 valtamedioiden uutisointi eräästä yksittäistapauksesta, jossa katupoikien kärhämä saattoi olla syynä toisen osapuolen kuolemaan viikkoa myöhemmin, on ylittänyt kaikki kohtuuden rajat. Revittyjen otsikoiden ja palstamillimetrien perusteella kyse voisi olla vähintään presidentin murhasta tai uudesta WTC-iskusta, vaikka uutisen taustalla on vain tavanomainen suomalainen pahoinpitely, jollaisia sattuu nakkikioskien kulmilla ja kylän raiteilla joka viikonloppu. Ylikuumana käyvän median 24/7 nazirummutuksen villit rytmit ovat arvattavasti tarttuneet myös Hyviin ihmisiin (oma ilmoitus), sillä ensi lauantaina (24.9.2016) järjestetään Unelma II mielenoisoitus Helsingin Kansalaistorilla. Ja taas riittää medialle jatkoaikaa mässäillä "uutisesta", mikä joulu kansanvihollisille!

Kuunatsienmetsästäjät puhuvat tietysti poikkeavasta kontekstista, sillä teosta epäilty kuuluu Vastarintaliikkeeseen ja ikävä episodi sattui samassa yhteydessä kuin järjestölla oli materiaalinjakotilaisuus. Aivan, mutta totta on myös se, että teon taustalla ei ollut suoraa poliittista motiivia, vaan katutappelijan reagoimisesta provokaatioon kohtalokkain seurauksin. Tämä on ollut valtamedialla tiedossa alusta lähtien, mutta se ei vain kertakaikkiaan voinut olla käyttämättä tilaisuutta hyväksi ja olla tekemättä tapauksesta elämää suurempaa poliittista draamaa. Kaikki suuret lehdet, sähköiset mediat, punavihreät poliitikot ja heidän poliittisesti korrektissa talutushihnassaan kulkevat porvaripuolueiden aisankannattajat aloittivat Ylen ja Hesarin shokkikampanjan jälkeen vesikauhuisen räksytyksen uusista kansalaisoikeuksia rajoittavista laeista. 

Kahteen bussiin mahtuva Vastarintaliike on juuri se mitä "vaarallisesta äärioikeistosta" vuosikymmeniä kohkanneet media ja punavihreät ovat halunneet, sillä nyt heillä on vihdoin "todiste", että kaikkialla verenhimoisesti vaaniva äärioikeisto ja sen synnyttämä "koventunut ilmapiiri" on tullut lihaksi. Vielä herkullisemmaksi tilanne muuttui viime perjantain jälkeen, kun taivaan lahjana tullut epämääräinen kuolemantapaus antoi toimittajille ja punavihreille mahdollisuuden pukea SVL:n poliittinen olkiukko lohikäärmeeksi, jonka tuhoamiseksi liekinheitintä voidaan samalla suunnata kaikkia kansallismielisiä ja maahanmuuttokriittisiä voimia vastaan. Pääagitaattorina tässä (mm. eilinen A-studio) on toiminut Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö, joka huumorintajuttomana fanaatikkona on ajamassa Suomea totalitarismin tielle, koska hän vaatii rasismin lisäämistä rikoslakiin yhdessä Oikeuspoliittisen yhdistyksen (äärivasemmistolaisten Demla) juristien ja puolueettomuuden hylänneiden professorien kanssa. Ville Niinistö onkin itse aktiivisesti mukana Vihreiden nuorten vetämässä ”Huominen ilman pelkoa – järjestäytynyt rasismi rikoslakiin” -kampanjassa, joka kerää allekirjoituksia uutta ajatusrikoslakia varten.

Ville Niinistön sukulainen, presidentti Sauli Niinistö, ei ilmeisesti ole kovin tietoinen Vihreiden nuorten kampanjasta, sillä hän väittää Ilta-Sanomissa ja Yle uutisten verkkosivujen jutussa Presidentti Niinistö: Rasistiseen järjestöön kuuluminen rikos, että rasismi on rikos. 
Tehtäköön asia tässä selväksi, että rasismi ei ole lain mukaan rikos, vaan se on mielipide, jonka ilmaiseminen kuuluu mielipiteenvapauteen. Rasistiset, rodullisesti motivoituneet teot kuten syrjintä ovat puolestaan rikoksia kuin myös kansanryhmän vastainen kiihotus. Yle Watchin kanta asiaan on, että anti-rasismi on pelkkä mielipide, kun taas rasismiin sisältyvä ajatus rodun olemassaolosta edustaa empiiristä, tieteellisesti havainnoitua tosiasiaa: vain kieroileva ilveilijä voi vakavissaan valehdella itselleen, ettei ihmiskunta jakaantuisi geneettisesti tunnistettaviin klustereihin (ent. maantieteelliset rodut) ja etteikö niillä olisi jo pelkästään silmin havaittavia, fenotyypiltään poikkevia piirteitä. Rasismia tai race-ismiä (rodun olemassaolon hyväksyminen) on myös todeta, että kansoilla ja etnisillä populaatioilla kuten tiibetiläisillä ja juutalaisilla on oikeus etniseen/geneettiseen itsepuolustukseen. Sama oikeus täytyy olla myös meillä tai sitten sitä ei ole kenellekään. 

Juristina presidentin pitäisi tietää rasismi-asia tarkemmin, mutta hän ei ole ainoa juridiikan ammattilainen, joka valehtelee päin naamaa. Selkeän kulttuurimarxilainen rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio toistaa saman pelokkaiden alamaistenkin keskuudessa elävän myytin Ylen haastattelussa Rikosoikeuden professori: Järjestäytynyt rasismi saatava rikoslaissa esille. Nuotion valehtelua voi pitää erityisen härskinä, sillä hän ei sano suoraan missä rasismi on määritelty rikokseksi. Rikoslaista sellaista kohtaa ei ainakaan löydy.

Nuotio puolestaan muistuttaa, että kysymys on yhteiskunnan yhteisistä arvoista - rasismi on jo määritelty rikokseksi.
Punaisen yliopiston kulttuurimarxilaisissa piireissä kansan enemmistön maahantunkeutumisvastaisuutta varmaan pidetään rasismina ja siten myös "rikoksena". Heidän kannaltaan on valitettavaa, ettei sopivan venyvä ja neuvostoliittomaisen epämääräinen käsite rasismi ole mielipiteenä kirjattu vielä lakikirjaan. 

Tällä hetkellä suomalaiset elävät todellisia vaaran hetkiä, sillä ilmaisuvapautta halveksuvat voimat ovat kovin toivorikkaita uuden lakiehdotuksen ja Asema-aukion varjolla tapahtuneen poliittisen lynkkausmielialan suhteen. Punavihreille ja Demlan kansanvihollisille ei nimittäin enää riitä laissa määritelty pykälä kansanryhmän vastaisesta kiihotuksesta, vaikka sitäkin on voitu jo nyt käyttää poliittisten toisinajattelijoiden mielivaltaiseen tuomitsemiseen. Tilannetta pahentaa se, että porvaripuolueiden aisankannattajat ja Persujen kosher-konservatiivit nyökyttelevät myöntävästi tälle totalitaristisille lakiehdotukselle vain siksi, etteivät tulisi leimatuksi "rasisteiksi" median, akatemian ja punavihreiden silmissä – kansan mielipiteestä he eivät tässä kysymyksessä välitä. 

Vihreiden nuorten lakiehdotuksesta kirjoitti osuvasti Tapio Linna verkkosivullaan. Jutussaan Vihreiden nuorten aloite rasististen järjestöjen kiellosta on kuin suoraan 1970-luvulta, Linna osoittaa, että vasemmiston yritys kaventaa poliittisten vastustajien sanavapautta ja toimintavapautta vaatimalla neuvostovastaisuuden kriminalisoimista ei eroa mitenkään nykyvihreiden pehmeän totalitarismin tavoitteista:
Nykypäivänä kuten 1970-luvullakin vasemmiston ja arvoliberaalien voimien tavoitteena on ollut heidän vastustajiensa sananvapauden kaventaminen. Vastustajien sananvapauden kaventaminen on edullista, koska näin saadaan viranomaiset valjastettua mukaan taisteluun poliittisia vastustajia vastaan. Rangaistuksiakin tehokkaampi on kuitenkin tällaisen lain pelotevaikutus, joka saa ihmiset vaikenemaan aiheista, joihin liittyy rangaistuksen uhka. Näin poliittista keskustelua saadaan rajoitettua kaventajien kannalta sopiviin aihealueisiin
(...) Lakialoitteilla pyritäänkin myös vaikuttamaan tuomioistuinten linjauksiin. Lakialoitteen tekijät vetoavat usein siihen, että nykyinen lainsäädäntö ei ole riittävää, koska heidän mielestään laissa jo kiellettyä toimintaa yhä ilmenee, eikä tuomioita anneta riittävästi. Asiasta keskustellaan sitten yleensä eduskunnassa ja mediassa, ja mikäli keskustelu saa sellaisen sävyn, että tuomioistuinten linja tuomioiden jakamisessa on ollut liian lievä, on sillä vaikutuksensa tuomiovallan käyttäjiin.
Eilisessä YW:n kirjoituksessa Vasemmiston oikeistolaiset aisankannattajat haluavat kieltää poliittiset oikeudet äärioikeistolta todettiin, että punavihreillä on kokoonsa nähden enemmän "moraalista" valtaa kuin tuon blokin koko edellyttäisi. Tämä on tullut selväksi monien punavihreiden poliitikkojen ja toimittajien julistuksissa, joissa he vaativat poliittisilta vastustajilta "irtisanoutumista rasismista". Se, että voidaan esittää vaatimuksia, joista toinen ei voi kieltäytyä ilman poliittista itsemurhaa mediassa, kertoo aikamoisesta vallan käytöstä tietyllä alueella.

Tavallisen äänestäjän näkökulmasta on kummallista seurata alati toistuvaa näytelmää, jossa punavihreät toistavat tietyille puolueille vaatimusta irtisanoutua rasismista, jonka jälkeen puolueet johtoa myöten irtisanoutuvat rasismista, kerta toisensa jälkeen, aina vain uudestaan. Tämä aisankannattaja-poliitikkojen monotonisesti toistama puhdistautumisrituaali muistuttaa erehdyttävästi Kiinan kulttuurivallankumousta 1960-luvulla, jolloin Maon puhdasoppista kommunismia kannattaneet fanaattiset nuoret vaativat "länsimaisuuden hapattamia" vanhempiaan irtisanoutumaan kaikesta porvarillisuudesta ja kapitalismista.

Kun tälle tielle ollaan lähdetty, samaa metodia voisi ehdottaa myös vihreille ja vasemmistoliittolaisille. Tähän olisi nyt hyvä tilaisuus, sillä punavihreiden liepeillä viihtyvät eläinaktivistit tuhopolttivat 9 bussia, joiden sisällä oli nukkumassa viisi kuskia, jotka pelastuivat vain täpärästi. Me täällä Yle Watchissa jäämme puolestaan odottamaan, että Ylen toimittajat tiukkaavat tiuhaan tahtiin Li Anderssonilta ja Ville Niinistöltä, että joko olette irtisanoutuneet ja mikä siinä irtisanoutumisessa kestää niin kauan. Todennäköisesti saamme odottaa näitä irtisanoutumisia sinne maailman tappiin asti aivan samoin kuin Risikon, molempien Niinistöjen, Orpon ja Sipilän suruvalitteluja irakilaisten surmaaman kajaanilaismiehen omaisille.




                                                       ********************************



Yle TV1, tiistai 20.9.2016 klo 21:00, A-studio 

Mitä hallitus tekee rasismille? Entisen uusnatsin tuska. Juoposta kohtuukäyttäjäksi. Studiossa pääministeri Juha Sipilä ja puhelinhaastattelussa Vastarintaliikkeen entinen johtaja Esa Holappa.
Juontajana Kirsi Heikel #yleastudio HD

Linkki Yle Areenaan.


A-Studio ei malttanut tänäänkään olla märehtimättä "tämän hetken tärkeimmästä" asiasta eli Asema-aukion nujakasta. Siksi toimittajatiimi muutti 
ohjelman ennalta ilmoitetun sisällön, jotta se pääsisi hieromaan tv-katsojien naamaan suomalaisten rasismia ja äärimmäistä äärioikeistolaista ääriliikettä.

Pääministerin ja haastattelija Kirsi Heikelin seuraaminen oli jo ilmeiden tasolla tuskastuttavaa, sillä kummallakin oli menossa merkillinen vakavoitumis-järkyttymis -kilpailu, mikä näytti siltä kuin molempien vanhemmat olisivat hukkuneet Estonialla tai WTC-tornit olisivat hetki sitten romahtaneet. Suoritukset olivat hyvää Kansallisteatterin tasoa, mutta hehän ovat varmaan treenanneet näitäkin asioita ammattilaisten avulla puoluetoimistoissaan.

Lyhykäisessä haastattelussa Heikel tivasi koko ajan syyttävästi, miksi pääministeri ei reagoinut nopeammin Asema-aukion holokaustiin, johon Sipilä vastasi selitellen, että oli ollut ensimmäisten uutistietojen aikaan lentokoneessa eikä netin räplääminen siellä oikein onnistunut. Mutta onhan se pöyristyttävää, ettei tällaiseen mannerlaattoja liikuttavaan asiaan reagoitu samalla hetkellä kun Yle tämän shokkiuutisen verkkosivuilleen läväytti!


Yhteinen sävelkin studiosta löytyi, sillä sekä haastattelija että pääministeri Sipilä osasivat teeskennellä tyhmää, kun he puhuivat  ääriliikkeistä (koski tietenkin vain "äärioikeistoa") ongelmana, jonka syynä on työttömyys. Kumpikaan ei halunnut vahingossakaan vihjata, että maahanmuuttovastaisten liikkeiden olemassaolo saattaisi johtua....maahanmuutosta.

Ohjelmassa haastateltiin puhelimitse myös väsyneen oloista median mieshuora Esa Henrik Holappaa, joka toisti suurin piirtein samat asiat, jotka hän on jo aiemmin kertonut Vastarintaliikkeestä ja Asema-aukion tapahtumista. 

tiistai 9. helmikuuta 2016

YLE KANSALLISVIHAMIELISEN EU:N ÄÄNITORVENA

EU ja Yle toivovat, että unkarinjuutalainen George Soros
saisi määrätä Unkarille rappioliberaalin opetuspolitiikan.

Yle uutisten EU-liittovaltio- ja monikulttuurilinjaa nöyrästi seuraava kympin tyttö, toimittaja Marjo Näkki, kirjoittaa tuomitsevasti Unkarin uudesta opetuspolitiikasta jutussaan Unkarissa protestoidaan koulu-uudistusta vastaan – Oppilaat väsyvät oikeistolaisen taakan alla. Länsimaiden valtiolliset ja yksityiset mediat ovat ottaneet silmätikukseen erityisesti Unkarin, koska se on lopettanut opetussuunnitelmassaan monikultturismin ja HLBT-"kasvatuksen" indoktronioinnin eli rappioarvojen propagandistisen mielen muokkauksen. Tällainen toimenpide ei ole tietenkään sopinut EU:n ja valtamedioiden pirtaan ja ne ovatkin käyneet jo pari vuotta silmitöntä kampanjaa Unkarin tervehenkistä nykypolitiikkaa vastaan. Siksi myös Yle lähettää jatkuvasti väkisin väkerrettyjä, järkyttäväksi tarkoitettuja uutiskertomuksia Unkarin nykytilanteesta.


Marjo Näkin uutisjuttu on monella tapaa kyseenalainen, varsinkin kun se ei viittaa mihinkään lähteisiin, vaan siinä esitetyt ylimalkaiset väitteet pyrkivät ainoastaan luomaan mielikuvaa suurestakin protestiaallosta uutta koulutusohjelmaa vastaan. Ainoa jutussa esiintyvä auktoriteetti on ELTE-yliopiston vasemmistoliberaali dosentti Laszlo Trencseny, jonka ensimmäiseksi esittämä huoli eilisessä Yle tv 1:n klo 20.30 uutisissa oli, että "holokaustiopetuksen määrää on vähennetty!" Ajatella, onhan se kauheaa, että monissa EU-maissa, joissa kouluissa käytävä 1900-luvun historia täyttyy lähes puolet holokaustista märehtimisellä, ollaan Unkarissa tätä pakkosyöttöä jonkin verran vähentämässä! EU:n antinationalistista maailmaankuvaa tukevia Trencsenyn kaltaisia kansalaisia löytyy Unkarista vain joitakin, jonka vuoksi Yle toimii harhaanjohtavasti, kun se nostaa tuon marginaalisen protestijoukon tikun nokkaan ikään kuin kyseessä olisi koko kansan tukema joukkoliike. Sitä paitsi huomattava osa protestoijista vastustaa uutta opetusohjelmaa käytännöllisistä syistä (työtuntien kasvu), eivätkä niinkään poliittisista, tärkeä seikka, jonka Yle jättää agendalleen armeliaasti meille kertomatta.

Eniten lännen hegemoninen valta on huolissaan Unkarin kansalaisvälisyyskasvatuksen vähenemisestä koulutusjärjestelmässä. Ylessä tämä ymmärretään hyvin, sillä onhan maamme ollut neuvostohenkisen kansainvälisyyskasvatuksen pioneereja (sic) lännessä jo 1970-luvulta lähtien. Syvempää analyysia koulujen kansainvälisyyskasvatuksen varjolla tehdystä indoktrinaatiosta löytyy tuoreesta 
Tapio Linnan arikkelista Kansainvälisyyskasvatusta vai poliittista manipulaatiota?,  jossa kerrotaan, että
Kansainvälisyyskasvatuksen tueksi kouluja varten on tuotettu runsaasti erilaisia aineistoja, joissa välittyy kansainvälisyyskasvatuksen todellinen luonne. Niiden kaikkien pääsanomana on esittää monikulttuurinen yhteiskunta luonnollisena ja väistämättömänä kehityssuuntana, osoittaa maahanmuuttokritiikki virheellisiin käsityksiin perustuvaksi ja nationalismi karkeaksi rasismiksi sekä kyseenalaistaa suomalainen identiteetti ja suomalaisuus. Näissä materiaaleissa vastustavia kantoja esitellään olkinukkeargumentein ja omia kantoja puolustellaan vetoamalla Suomen allekirjoittamiin kansainvälisiin sopimuksiin.
Aikuisväestölle suunnatussa Yle uutisten jutussa ei sentään turvauduta aivan yhtä räikeään propagandaan kuin kouluissa, mutta siinä vilisee sitä enemmän kulttuurimarxilaisia koodisanoja ja "argumentteja", jotka pinko toimittaja haluaa esittää meille objektiivisina, arvovapaina totuuksina. Näkki kertoo jutussaan muun muassa, että "vanhoillisia arvoja korostava eettinen kasvatus on pakollinen oppiaine" ja että "opetusohjelmassa korostetaan miesten ja naisten vanhoillisia roolimalleja sekä vanhentunutta teoriaa ihmisen kehityksessä". Ensinnäkin, sana "vanhoillinen" on umpivasemmistolainen termi, jota ei taida käyttää enää tosissaan muut kuin toimittajakoulun mallioppilaat ja 70-luvulle jämähtäneet änkyrät. Arvottavassa termissä pyritään leimaamaan kaikki kestäväksi todettu konservatiivisuus pahaksi, huonoksi ja riistäväksi, kun taas "edistyksellisyydellä" halutaan kuvata kaikkea sitä ihanaa, mitä uusi uljas puna(vihreä) tulevaisuus tuo automaattisesti tullessaan. Toiseksi, puhe sukupuolien "vanhoillisista roolimalleista" kiistää miesten ja naisten biologisen perustan, samoin kuin väite "vanhentunut teoria ihmisen kehityksestä" hylkää täysin perimän ja evoluutioteorian siirtymällä suoraan vanhakantaiseen kommunistiseen lysenkolaisuuteen. Tämä on sitä samaa toimittajien luonnontieteen diletantismia, johon on syyllistynyt noloimmin Aamulehden monikulttuuritoimittaja (sic) Maila-Katriina Tuominen julistaessaan tietämättömän rehvakkaasti, että "rotuja ei olemassa, sen tiede on todistanut yksimielisesti kauan sitten". Prööt! Väärin! Eräät tiedetoimittajat ovat julistaneet näin massamedioissa, mutta ei tiedeyhteisö.

Saa nähdä kuinka kauan Ylessä kyetään vielä pitämään leivässä näitä multikulti- ja sateenkaari-ideologiaa  puoltavia toimittajia, sillä nyt käynnissä olevat yt-neuvottelut ovat lakaisemassa pois suurta joukkoa uutis- ja ajankotaistoiminnassa olevia työntekijöitä.