maanantai 21. joulukuuta 2020

SOSIALISTINEN VALVONTAVALTIO VEROTTAA KUNNON KANSALAISET KUOLIAAKSI


Valtiososialistista propagandaa syytävän verorahotteisen Ylen uutissiivilän läpi pääsee silloin tällöin juttuja, jotka eivät noudata yhtiön yleistä poliittista agendaa verojen autuudesta. Tänään piti oikein hieraista silmiään kun näki Ylen verkkosivuilla uutisen Ensin iski verottaja, sitten siirtoyhtiöt – pientalon vuosittainen sähkölasku kallistunut lähes tonnilla 2010-luvulla. Kasvavasta verotuksesta ja sähkölaskun kallistumisesta on kirjoitettu ennenkin, mutta harvoin näin suorasanaisesti heti ensimmäisessä kappaleessa:

2010-luku on tarkoittanut suomalaiselle sähkönkäyttäjälle vuosi vuodelta tuskaisempaa sähkölaskua. Tavallisen, osin sähköllä lämmittävän pientaloasukkaan vuosittainen sähkölasku on noussut kymmenessä vuodessa lähes 900 euroa noin 2 800 euroon. Nousua on kertynyt peräti 45 prosenttia, kuten oheisesta taulukosta näkee.

Mielenkiintoiseksi toimittaja Pekka Pantsun uutisjutun tekee se huomio, että himoverotus ei olekaan pelkkä sosialististipuolueiden etuoikeus, vaan samaa julkista varkautta ovat harjoittaneet viime vuosina myös "oikeistolaiset" hallitukset, joiden puikoissa on ollut mm. Kokoomus:

Sähkölaskun kallistuminen on 2010-luvulla jakautunut kahteen vaiheeseen. Ensin iski eduskunta ja verokarhu hääri sen käskyläisenä aktiivisesti vuosina 2010-2015. Arvonlisävero nousi yhdellä prosenttiyksiköllä 23 prosenttiin 2011 ja kahta vuotta myöhemmin 24:ään, missä se on nytkin. Muun muassa kotitalouksilta perittävää sähköveroluokka 1:stä taas nostettiin reippaasti 2011 ja sitten maltillisemmin 2014 ja 2015. Sen jälkeen korotuksia ei ole tullut.

Sähkölaskujen nousun suurin yksittäinen syy oli sähkönsiirtoyhtiö Carunan perustaminen, jonka kauppa lyötiin lyötiin lukkoon talouspoliittisen ministerivaliokunnan kahdessa kokouksessa 11. joulukuuta 2013. Asiasta kertoo seikkaperäisesti Taloussanomat jutussaan Salainen muistio: Tästä lähtivät liikkeelle Carunan hurjat sähkönsiirron hinnankorotukset. Jutusta selviää kaupan keskeisten takapirujen olleen Kokoomuksen Jan Vapaavuori ja Vihreiden Pekka Haavisto. Näin kaupalla saatiin naitettua kätevästi yhteen kaverikapitalismi ja punavihreä verotus. 

Nykyisen punavihreän hallituksen mahdollistanut petollinen Keskustapuolue ei ole juurikaan pystynyt hillitsemään sen verotushimoa. Kepu on itsekin lähtenyt mukaan globalistiseen ilmastopolitikointiin, jonka varjolla voidaan harjoittaa sosialismia eli tulonsiirtoja (lue: varkautta) yli maan rajojen. Esimerkiksi kaikki autoiluun liittyvä verotus on venytetty lähes katkeamispisteeseen, mutta vieläkin hallitus haikailee verotuksen lisäämistä "ekologisuuden" nimissä. 

Lisäksi yrittäminen ja teollisuus (mm. Naantalin jalostamon alasajo) on ollut Suomessa jo pitkään mahdotonta. Tosin siitä ei voi yksin syyttää vihreään kaapuun pukeutuneita sosialisteja. He ovat ultraverotuksellaan vain kannattavan yritystoiminnan hautaansaattajia. Totalitaristiset koronarajoitukset voidaan tässä yhteydessä nähdä viimeisenä siunauksena sekä yrittäjälle että työtä tekeville veronmaksajille. 

3 kommenttia:

  1. Eikun irti työelämästä ja saamapuolelle.
    Paskaako tässä raataa kun sillä eiole mahdollista saavuttaa enää mitään. MITÄÄN!
    Paitsi lisää fyrkkaa kipattavaksi afrikkaan.

    VastaaPoista
  2. Pääasiallinen ongelma on se, että vaikka työn tuottavuus onkin kasvanut, niin työn palkkasumma on se, josta verot kootaan. Kus tämä suure taas ei ole kasvanut läheskään samassa suhteessa kuin tuottavuus ja peritään lähinnä pienipalkkaisilta aloilta niin keskiluokan verotus kiristyy koska pienipalkkaisten verotus johtaa käytännössä noiden verojen palauttamiseen sosiaaliturvana poislukien varat, joilla pyöritetään tuota jakoa suorittavaa byrokratiaa.

    VastaaPoista