Miksi jälkimoderneissa yhteiskuntajärjestelmissä vedotaan jatkuvasti tutkimuksiin ja tutkijoihin? On selvää, että monimutkaisesti hajautuneen modernin järjestelmän toimivuus perustuu kovan tieteen tutkimuksiin ja niiden teknisiin sovelletuksiin. Hyvän yhteskunnan rakentaminen ei kuitenkaan vaadi jatkuvasti päivittyviä sosiologisia tutkimuksia, varsinkin kun toimivasta ihmisyhteisöstä on jo kirjoitettu lähes kaikki oleellinen Antiikin Kreikassa yli kaksituhatta vuotta sitten.
Ihmisten arvoja ja mielipiteitä tarkastelevat tutkimukset eivät ankarasti määriteltyinä olekaan tiedettä, vaan pelkkää raportointia jo tapahtuneesta tai käynnissä olevasta yhteiskunnallisesta tosiasiasta. Tällaisten tutkimusten, käytännössä kyselyiden, ainoa tarkoitus näyttääkin olevan populaation mielialojan kartoittaminen ja niiden muuttaminen järjestelmälle sopivaksi politiikan avulla. Kyseessä on siis tieteeseen verhotusta urkintatoiminnasta, joka ei eroa juurikaan edesmenneessä DDR:ssä tehdyistä kansalaisten mielialoja tarkastelevista tutkimuksista. Ainoa ero on siinä, että "vapaassa maailmassa" mielialojen urkinta on avointa ja se tehdään tieteen nimissä toisin kuin entisessä Itä-Saksassa. Ollaanpa DDR:n yhteiskuntajärjestelmästä sitten mitä mieltä tahansa, ainakin sen hallitseva nomenklatuura oli itselleen rehellisempää kuin nykyisen lännen silmäätekevät, jotka pitävät kansalaisten mielipideurkintaa pelkkänä hyväntahtoisena tutkimustietona.
Liberaalidemokraattisen valtion, yliopiston ja tutkimuslaitosten yhteiskuntatutkimukset, erityisesti sosiologiset ja tilastolliset analyysit ihmisten vallitsevista arvoista ja mielipiteistä, ovat julkilausutuilta tuloksiltaan pehmeää suostutteluvaltaa, jolla järjestelmä lopulta ohjaa tieteen nimissä politiikkaa. Ne ovat myös järjestelmän huipulla olevien keino itsetehostukseen, jolla harjoitettu politiikka saa oikeutuksensa. Tosin tällöin joudutaan usein turvautumaan niin sanottuun tendenssitutkimukseen, jossa haluttu lopputulos näkyy jo tutkimusasetelmassa. Hyvänä esimerkkinä tästä on Yleisradion itsestään teettämät luottamustutkimukset, joissa yhtiö saa vuosi toisensa perään kannatuslukuja, joista Neuvostoliiton valtiojohto olisi voinut vain haaveilla.
Ylen ohella myös muut instanssit haluavat itsestään "tutkimuksia", joissa niiden toimintaa ylistetään. Viimeksi tänään Yle julkaisi tutkimusuutisen Evan tutkimus: luottamus politiikkaan nousi huomattavasti koronakriisin ansiosta – "kansa on poikkeuksellisen yksituumainen", jonka uskottavuus on samaa luokkaa kuin Stalinista julkaistut suosionmittaukset 1930-luvun Neuvostoliitossa. Sopivalla kysymyksenasettelulla ja tutkimusjoukon valinnalla saadaan tällaisia lopputulemia:
Ylen ohella myös muut instanssit haluavat itsestään "tutkimuksia", joissa niiden toimintaa ylistetään. Viimeksi tänään Yle julkaisi tutkimusuutisen Evan tutkimus: luottamus politiikkaan nousi huomattavasti koronakriisin ansiosta – "kansa on poikkeuksellisen yksituumainen", jonka uskottavuus on samaa luokkaa kuin Stalinista julkaistut suosionmittaukset 1930-luvun Neuvostoliitossa. Sopivalla kysymyksenasettelulla ja tutkimusjoukon valinnalla saadaan tällaisia lopputulemia:
Suomalaiset suhtautuvat lähes varauksettoman myönteisesti hallituksen toimiin koronakriisissä, vaikka ne ovat olleet poikkeuksellisen järeitä. Lähes 90 prosenttia vastaajista antaa toimille täyden tukensa. Hallituksen toimia kritisoivien osuus on pieni, kuutisen prosenttia.
Eniten järjestelmäuskollinen "eliitti" tarvitsee kuitenkin todellista tietoa kansalaisten arvoista ja mielipiteistä, jotta niitä voitaisiin myöhemmin muokata järjestelmälle sopiviksi. Sinä sivussa ne antavat kansalliselle tarkkailijalle tahattomasti metatietoa kansakunnan mentaalisesta muutoksesta.
Tästä käy hyvänä esimerkkinä Ylen tuore uutinen Kysely: Joka viides suomalainen kokee olevansa syrjitty – syynä usein ikä, sukupuoli, tulot tai etninen tausta. Kyselyn tulos saattaa olla hyvinkin oikeaan osunut, josta herääkin kysymys miksi Suomen suurin media haluaa tuoda sen näyttävästi esille. Luultavasti siksi, että jälkisosialistiselle valtiokeskeiselle järjestelmälle on eduksi, että ihmiset kokevat olevansa heikkoja ts. uhreja. Kyselystä tehdyn raportin ääneen lausumattomana vaatimuksena kun on, että "voimaantuakseen" uhreiksi identifoituvat tarvitsevat valtiovallan väliintuloa, joka tarkoittaa muiden kansalaisten vapauden rajoittamista. Käytännössä valtion väkivaltakoneiston apu "uhreille" voisi merkitä esimerkiksi totuuspuheen kriminalisoimista, jolloin voitaisin puuttua samalla kätevästi järjestelmälle kiusalliseksi tulleeseen sananvapauteen.
Kyselyn tuloksella pyritään vaikuttamaan lisäksi asenneilmastoon, jossa uhrius – todellinen tai kuviteltu – on normaali, jopa tavoiteltava identiteetti. Degeneraattien saamasta arvonnoususta huolimatta uhripelissä suurimman hyödyn saa kuitenkin järjestelmä. Sille on edullista jakaa kansalaiset vuohiin ja lampaisiin, koska keskinäiseen kaunaan lietsottua ihmisjoukkoa on helpompi hallita kuin kansaa joka tunnistaa yhteisen intressin.
Jos ihmiset saadaan kilpailemaan uhripääomasta, he eivät tunnista enää yleistä etua. Kansalaiset ovat jo jonkin aikaa alkaneet muodostaa pieniä itsekkäitä eturyhmiä, jotka kilpailevat valtion antamista resursseista. Vastapalveluksi "uhreilta" vaaditaan uskollisuutta vallitsevalle ideologialle. Ja tämähän sopii sosialistisesti pöhöttyneelle valtiolle, joka suorastaan edistää uhritumisen kulttia.
Jotta viimeisiään vetelevä liberaalidemokratian harmaat eminenssit saisivat itselleen lisäaikaa, he ovat valmiita normalisoimaan mitä viheliäisimmät kulttuuripatologiat. Uhrikultti on vain eräs länsimaiden vitsauksista, jonka asemaa pyritään vahvistamaan tutkimuksilla, jonka lähtökohdissa ei vahingossaan kyseenalaisteta syrjinnän ja eriarvoisuuden sisäsyntyisiä syitä.
Tästä käy hyvänä esimerkkinä Ylen tuore uutinen Kysely: Joka viides suomalainen kokee olevansa syrjitty – syynä usein ikä, sukupuoli, tulot tai etninen tausta. Kyselyn tulos saattaa olla hyvinkin oikeaan osunut, josta herääkin kysymys miksi Suomen suurin media haluaa tuoda sen näyttävästi esille. Luultavasti siksi, että jälkisosialistiselle valtiokeskeiselle järjestelmälle on eduksi, että ihmiset kokevat olevansa heikkoja ts. uhreja. Kyselystä tehdyn raportin ääneen lausumattomana vaatimuksena kun on, että "voimaantuakseen" uhreiksi identifoituvat tarvitsevat valtiovallan väliintuloa, joka tarkoittaa muiden kansalaisten vapauden rajoittamista. Käytännössä valtion väkivaltakoneiston apu "uhreille" voisi merkitä esimerkiksi totuuspuheen kriminalisoimista, jolloin voitaisin puuttua samalla kätevästi järjestelmälle kiusalliseksi tulleeseen sananvapauteen.
Kyselyn tuloksella pyritään vaikuttamaan lisäksi asenneilmastoon, jossa uhrius – todellinen tai kuviteltu – on normaali, jopa tavoiteltava identiteetti. Degeneraattien saamasta arvonnoususta huolimatta uhripelissä suurimman hyödyn saa kuitenkin järjestelmä. Sille on edullista jakaa kansalaiset vuohiin ja lampaisiin, koska keskinäiseen kaunaan lietsottua ihmisjoukkoa on helpompi hallita kuin kansaa joka tunnistaa yhteisen intressin.
Jos ihmiset saadaan kilpailemaan uhripääomasta, he eivät tunnista enää yleistä etua. Kansalaiset ovat jo jonkin aikaa alkaneet muodostaa pieniä itsekkäitä eturyhmiä, jotka kilpailevat valtion antamista resursseista. Vastapalveluksi "uhreilta" vaaditaan uskollisuutta vallitsevalle ideologialle. Ja tämähän sopii sosialistisesti pöhöttyneelle valtiolle, joka suorastaan edistää uhritumisen kulttia.
Jotta viimeisiään vetelevä liberaalidemokratian harmaat eminenssit saisivat itselleen lisäaikaa, he ovat valmiita normalisoimaan mitä viheliäisimmät kulttuuripatologiat. Uhrikultti on vain eräs länsimaiden vitsauksista, jonka asemaa pyritään vahvistamaan tutkimuksilla, jonka lähtökohdissa ei vahingossaan kyseenalaisteta syrjinnän ja eriarvoisuuden sisäsyntyisiä syitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti