perjantai 28. kesäkuuta 2019

LIBERALISMIN TERMINAALIVAIHEESSA LGBT-VÄKI NÄHDÄÄN VAIN POTENTIAALISINA KULUTTAJINA



Liberalismi ja siihen vahvasti kytkeytyvä finanssikapitalismi on vuosituhannen vaihteen voitonhuuman vuosien jälkeen ajautunut kriisiin, kenties jo terminaalivaiheeseen. Jopa liberalismin puolustajat ovat alkaneet tunnustaa tiettyjä ongelmia, vaikka he syyttävätkin niistä enimmäkseen "peräpeiliin katsovia konservatiiveja" ja "pahantahtoisen kaikkivoipaa" Venäjää. Ajatus siitä, että liberalismissa itsessään olisi sisäsyntyisiä vikoja ei käy näille Edistyksen airueille edes mieleen.

Kun Venäjän presidentti myönsi hiljattain tärkeälle talouslehdelle liberalismiin kriittisesti suhtautuvan haastattelun, se antoi Ylelle mahdollisuuden vihjata itäisen karhun olevan todellinen syypää populistipuoluiden nousuun ja siten liberalismiin ongelmiin. Ylen niukkasanaisessa uutisjuttussa 
Putin Financial Timesin haastattelussa: Ihmisten enemmistö on maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta vastaan, liberalismi on vanhanaikaista toki kerrotaan presidentin muutamista lausunnoista, mutta paljon jätetään silti sanomatta keskivertolukijalle. Ellei lukija vaivaudu lukemaan alkuperäistä haastattelua, paras suomenkielinen referaatti löytyy geopoliittisena kirjoittajana tunnetun Markku Siiran blogista.

Siiran kirjoituksen tekee ajankohtaiseksi Putinin esille ottama kysymys sukupuolivähemmistöjen asemasta, huipentuuhan maamme median yksipuolisen ylistävästi suitsuttama sateenkaariväen Pride-viikko huomiseen Helsinki Pride -marssiin:
Putinin Venäjää on usein syytetty myös nuivasta suhtautumisesta seksuaalivähemmistöihin. Nyt Putin vastaa syytöksiin oletetusta "homofobiasta". Putinin mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt eivät ole Venäjälle mikään ongelma. "Hyvänen aika, he voivat elää kuten haluavat", Putin sanoo. "Mutta jotkut seikat näyttävät meistä hieman liiallisilta. Nyt he väittävät, että jopa lapsilla voi olla viisi tai kuusi sukupuoliroolia", Putin kummastelee. "Antaa kaikkien olla onnellisia, se ei ole ongelma", hän lisää. "Mutta tämä ei saa jättää varjoonsa kulttuuria, traditioita, ja miljoonien ihmisten enemmistön perinteisempiä perhearvoja,"
Putin on haastattelussa ainakin oikeassa siinä, että länsimaissa ei ole enää ikuisiin arvoihin perustuvia traditioita, vaan kaikki on kutistettu monomaanisesti taloudelliseen hyötyyn, Siksi ei ole yllättävää, että siveettömyydestä ihanteen tekevät seksuaalidegeneraatit nähdään läntisessä bisnesmaailmassa pelkästään hyödynnettävänä resurssina. Kyynisille kapitalisteille ja markkinamaakareille raha ei haise, vaikka rektumia väärin käyttävien sodomiittien metamfetamiinibakkanaaleissa ulosteen käryn täytyy olla normaali-ihmiselle ylitsepääsemättömän kuvottavaa. 

Vuoden 2019 Pride-viikon sateenkaarivärejä ovat liputtaneet monet vielä viime vuonna jättäytyneet suuryhtiöt kuten Finnair. Uusien hyveliputtajafirmojen tulvaan on varmasti vaikuttanut median kärsimätön rummutus asiasta, josta kertoo Ylen viime marraskuinen agenda-uutinen Yhdysvalloissa yritykset tahkoavat rahaa huomioimalla seksuaalivähemmistöt, mutta Suomessa ollaan vielä lapsenkengissä: "Tämä on sellaista muurahaispesään sohimista tietyllä tavalla".

Terminaalivaiheen liberalismissa tragikoomisinta täytyy olla se, kuinka kapitalismiin vihamielisesti suhtaututuvat arvoliberaalit vasemmistolaiset suorastaan syleilevät globalistisia suuryrityksiä, kunhan ne vain kannattavat itsekkyyttä, narsismia ja hedonismia edistävää lgbt-agendaa. Häpeällinen Helsinki Pride on myös oiva osoitus muotiaatteita seuraavien massojen hybriksestä, jossa kuvitellaan lopullisen Edistyksen so. tasa-arvon olevan jo aivan ulottuvilla, vaikka selväjärkiset näkevät sen viimeisenä hulluuden ilmauksena ennen perikatoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti