tiistai 25. huhtikuuta 2017

YLEN NATSITEEMA JATKUU - EUROOPPALAISTEN KANSANMURHAA EDISTETÄÄN HOLO-PROPAGANDALLA

"Miksi te meitä nuivitte, suvaitsemattomat! Mehän haluamme
vain hallita Länttä, sillä olemme Valittu kansa, koska niin itse
sanomme. Maailma kuulu meille, joten älkää vastustako,
vaan alistukaa niin kaikki sujuu hyvin"

Yle Teema Fem Tiistai 25.4. klo 21:00. 
Historia: Euroopan juutalaisten tarina (12) 

1/8. Illuusio murtuu. Kahdeksanosainen sarja holokaustista. Noustuaan valtaan vuonna 1933 Hitler ryhtyi levittämään antisemitististä aatettaan ja juutalaiset pyrittiin sulkemaan yhteiskunnan ulkopuolelle. HD Äänitekstitys: suomi. Sallittu kaiken ikäisille.

Linkki Yle Areenaan.


Yle Teema aloittaa tänään uudella ohjelmapaikalla tarjontansa sen rakkaimmalla aiheella eli juutalaisten kohtaloiden kertaamisella toisessa maailmansodassa. Tällä kertaa samat vahvistamattomat kauhutarinat on pakattu kahdeksan jakson (!) sarjaan Euroopan juutalaisten tarina

Koska suurin osa katsojista ei jaksa nähdä vaivaa mikä taho on sarjan tuottanut, on Yle Watchilla kuluttajavalistuksen vuoksi velvollisuus se kertoa, koska tieto antaa katsojalle mahdollisuuden arvioida dokumentin tekijöiden motiivit. Sarjan on tuottanut Zadig Productions, jonka on perustanut juutalainen Paul Rozenberg. Saman "itsenäiseksi tuotantoyhtiöksi" itseään mainostavan yhtiön tuotantoon kuuluu mm. dokumentti Leon Ginzburgista, joka oli "fasismin vastainen intellektuelli" ja kannatti "kaikenlaista feminismiä". Saattaa olla, että tuokin dokkari on jo Yle Teeman ostoslistalla.

Veronmaksajien kustantama Yleisradio ostaa tätä yhteen historian yksityiskohtaan keskittyvää yksipuolista propagandaa säännöllisesti. Nyt alkavan 8-osaisen sarjan budjetti on ollut noin 4 miljoonaa euroa, mutta tuottajalla olisi luultavasti ollut halukkuutta tehdä siitä vaikka 88-osainen, sillä etnomasokistiset eurooppalaisethan tämän itseensä kohdistuvan indoktrinaation kustantavat. On selvää, että Zadig Productions saa omansa takaisin, kun sarjaa levitetään eurooppalaisiin yleisradioyhtiöihin. There is no business like a Shoah business.

Ylen ohjelmanhankintatiimi on varmasti ollut tietoinen populismin innoittamista kevään vaaleista Ranskassa ja muualla Euroopassa, jonka vuoksi se yrittää lietsoa Teeman uskollisinta katsojakuntaa, kulttuuriväkeä ja punaliberaaleja, epäpyhään vihaan lähettämällä sille räätälöidyn holohöpö-sarjan. Mediaeliitti on jo pitkään ymmärtänyt, että syyllistävä holokaustista jauhaminen on oiva psykologinen keino riisua eurooppalaisten etninen itsepuolustus. Näin luodulla etnisellä immuunikadolla pedataan tietä todelliselle holokaustille, jossa eurooppalaiset hukutetaan kolmannen maailman miljardi-invaasioon. 

Yle Watchin monesti siteerama sosiaalipsykologian tohtori Inari Sakki paljasti aikoinaan Yliopisto-lehdessä edistyksellisen väestönosan kansanmurhatoiveen "maahanmuuton" avulla:
Kokeellisessa tutkimuksessa suomalaisille esitetään esimerkiksi muistoja toisen maailmansodan aikaisista Karjalan nälkäleireistä ja ruotsalaisille Ruotsin natsiyhteyksistä ja pakkosterilisaatioista, Sakki kertoo. Muun muassa Saksassa tehtyjen tutkimusten perusteella voidaan olettaa, että tällainen manipulaatio herättää kollektiivisia häpeän ja syyllisyyden tunteita, joilla on Sakin mukaan yhteys myönteisempiin käsityksiin ulkoryhmiä – esimerkiksi maahanmuuttajia – kohtaan.

                                                           **********************


Yle TV1, tiistai 25.4.2017 klo 20:00, Suomi on suomalainen 

4/10 Kieli. Mihin kansakoulun ja Snellmanin ajoista on tultu? Ovatko äidinkielentaidot rapautumassa? Jaksossa suomen vieraana kielenä oppineet kertovat, miltä suomi kuulostaa ulkomaalaisen korvissa. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.

3 kommenttia:

  1. Ainakin ensimmäisessä osiossa kerrottiin hyvin selkeästi, että mikään maa/valtakunta ei halunnut vastaan ottaa juutalaisia. Olisiko siinä jokin miettimisen aihe , että miksi ei kukaan niitä halunnut koti nurkilleen.

    VastaaPoista
  2. Tässä vuosi ja paikka, josta juutalaiset on karkotettu. Juutalaisvetoinen ja -henkinen media julistaa kuitenkin narraatiota, että he ovat aina syyttömiä ja heitä vainotaan vainoharhaisin perustein. Onko siis todellakin niin, että he ovat olleet joka kerta oikeassa ja karkottajat aina väärässä? Mikä todennäköisyys tälle on? Vai olisiko sittenkin toisin kuin juutalaisen median oma narraatio väittää, että karkottajat ovatkin olleet järjestään oikeassa.


    250 Karthago
    415 Alexandria
    554 Clermontin hiippakunta (Ranska)
    561 Uzèsin hiippakunta (Ranska)
    612 Visigoottien Espanja
    642 Visigoottien valtakunta
    855 Italia
    876 Sensin kunta (Ranskan Burgundi)
    1012 Mainz (Saksa)
    1182 Ranska
    1182 Saksa
    1276 Ylä-Baijeri (osa Baijerin vapaavaltiota Saksassa)
    1290 Englanti
    1306 Ranska
    1322 Ranska (toistamiseen)
    1348 Sveitsi
    1349 Heilbronn (Saksa)
    1349 Saksimaa
    1349 Unkari
    1360 Unkari
    1370 Belgia
    1380 Slovakia
    1388 Strasbourg (Ranska)
    1394 Saksa
    1394 Ranska
    1420 Lyons (Ranska)
    1421 Itävalta
    1424 Fribourg (Sveitsi)
    1424 Zürich (Sveitsi)
    1424 Köln (Saksa)
    1432 Savoijin ruhtinaskunta (Ranska)
    1438 Mainz (Saksa)
    1439 Augsburg (Saksa)
    1442 Alankomaat
    1444 Alankomaat
    1446 Baijeri (vapaavaltio Saksassa)
    1453 Ranska
    1453 Breslau (Puola)
    1454 Wurzburg (Saksa)
    1462 Mainz (Saksa)
    1483 Mainz (Saksa)
    1484 Varsova (Puola)
    1485 Vincenza (Italia)
    1492 Espanja
    1492 Italia
    1495 Liettua
    1496 Napoli (Italia)
    1496 Portugali
    1498 Nürnberg (Saksa)
    1498 Navarran kuningaskunta (Espanja)
    1510 Brandenberg (Itävalta)
    1510 Preussi (Puola)
    1514 Strasbourg (Alsace, Ranska)
    1515 Genovan tasavalta
    1519 Regensburg (Saksa)
    1533 Napoli (Italia)
    1541 Napoli (Italia)
    1542 Praha & Böömi (ent. Tsekki)
    1550 Genovan tasavalta
    1551 Baijeri (vapaavaltio Saksassa)
    1555 Pesaro (Italia)
    1557 Praha
    1559 Itävalta
    1561 Praha
    1567 Wurzburg (Saksa)
    1569 Paavin kirkkovaltio Italiassa
    1571 Brandenburg (Saksan lääni)
    1582 Alankomaat
    1582 Unkari
    1593 Brandenberg (Itävalta)
    1597 Cremona, Pavia & Lodi (Italian Lombardia)
    1614 Frankfurt (Saksa)
    1615 Worms (Saksa)
    1619 Kiev (Ukraina)
    1648 Ukraina
    1648 Puola
    1649 Hampuri (Saksa)
    1654 Valko-Venäjä
    1656 Liettua
    1669 Oran (Algeria)
    1669 Wien (Itävalta)
    1670 Wien (Itävalta)
    1712 Sandomierz (Puola)
    1727 Venäjä
    1738 Württembergin ruhtinaskunta (Saksa)
    1740 Valko-Venäjä
    1744 Praha (Böömi)
    1744 Slovakia
    1744 Liivinmaa (Venäjä)
    1745 Määri (ent. Tsekki)
    1753 Kovad (Liettua)
    1761 Bordeaux (Ranska)
    1772 karkotettiin Puolasta ja Venäjältä Palen asutukseen (Puola/Venäjä)
    1775 Varsova (Puola)
    1789 Alsace (Ranska)
    1804 Venäjän kylät
    1808 Venäjän kylät ja maaseutu
    1815 Lyypekki & Bremen (Saksa)
    1815 Franken, Schwaben & Baijeri (Etelä-Saksan läänejä)
    1820 Bremen (Saksa)
    1843 Itävallan ja Preussin Venäjän puoleinen raja
    1862 Kenraali Grantin hallinnassa olevat alueet Yhdysvalloissa
    1866 Galati (Romania)
    1880-luku Venäjä
    1891 Moskova
    1919 Baijeri (ulkomailla syntyneet juutalaiset)
    1938-45 Kansallissosialistien hallitsemat alueet
    1948 Arabimaat

    VastaaPoista
  3. Paras tapa rakentaa Uutta maailmanjärjestystä on perustaa oppositio, joka vastustaa sellaisen perustamista ja satsata siihen paljon resursseja, jotta tämä valeoppositio nimenomaan hallitsee kaikkea oppositiota ja saa ihmiset puolelleen (koska ovat aivopestyjä ja väärät profeetat vetoavat totuutta enemmän sekä resurssit ja muu voimapolitiikka yleensä auttaa saamaan kannatusta myös muutoin maailmaa järjestettäessä ja hallittaessa. Se, joka rahoittaa maailmassa kaiken, määrää siitä satsauksilla ja väkivaltakoneistolla eli rahoittaa poliitikot säätämään lait ja käyttämään väkivaltakoneistoa).

    Typerät opit ja naurettavat valheet vähentävät oppositiovoimien kannatusta. Ihmiset ovat lamaantuneita ja lisäksi nämä saatanalliset valehtelijat opettavat eliitin kanssa yhdessä, että totuuden puhujat ja oikeiden asioiden kannattajat ovat juurikin hyvin negatiivisia ilmiöitä. Jos vastustat juutalaista ylivaltaa ja NWO-projektia, oletkin kaikkein saatanallisin ihminen, joka voi olla. Ensimmäiseksi tämän sanovat jotkut tämän valeopposition edustajat (esim persut). Toiset alkavat propagoida kaikkia juutalaispuheita vastaan.

    VastaaPoista