torstai 25. elokuuta 2016

YLEN ÄÄRIVASEMMISTOLAINEN TOIMITTAJA MAINOSTAA AIVOPESUPROJEKTI EXIT:IÄ

Henrik Holappa sai vihdoin töitä Systeemin huorana.


Ylen verkkosivut on julkaissut tänään artikkelin 
Suomessa käynnistyy radikalisoituneita auttava Exit-projekti, joka kertoo pilottihankeesta, jonka malli on lainattu Ruotsista. Siellä jo 1990-luvulla äärivasemmistolaisten käynnistämä ja sittemmin juutalaisten rahoittama Exit pyrki kesyttämään nuoret kansallissosialistit harmittomiksi sohvaperuna-demareiksi. Lyhyehkön artikkelin pääviesti tiivystyy tässä kappaleessa:
Radinetin tavoitteena on ehkäistä asiakkaidensa ajautumisen väkivaltaiseen ääriajatteluun ja -toimintaan, sekä auttaa niitä henkilöitä jotka jo ovat näissä piireissä irtautumaan niistä ja tulemaan osaksi yhteiskuntaa. Radinetin Exit-malli perustuu vapaaehtoisuudelle, luottamuksellisuudelle ja yhteistyölle mm. eri uskonnolisten yhteisöjen kanssa.
Väkivallan ehkäisy on lähtökohtaisesti järkevää, mikäli sen taustalla on yksilön ongelmat. Toisaalta väkivaltaan voi olla syynä myös yksilön ylittävät yhteiskunnalliset ongelmat, jolloin Exitin kaltaiset projektit puuttuvat vain seurauksiin eikä syihin. Esimerkiksi Iso-Britannia olisi voinut 1980-luvulla polkaista käyntiin oman Exit-ohjelman, jossa Irlannin tasavaltalaisarmeijan IRA:n aktivisteja olisi johdettu pois liikkeestä tavallisiksi kansalaisiksi. Tällaiset toimet eivät olisi kuitenkaan poistaneet IRA:n olemassaolon syytä eli brittien ylivaltaa Pohjois-Irlannissa. 

Suomessa taas huomattava joukko radikaaleja nationalisteja kuten kansallissosialistit on nuhteettomia kansalaisia, joten heidän pois vierottaminen liikkeestä ei olekaan väkivallan ehkäisyä, vaan väkivallattomien aktivistien ohjaamista pois vallitsevan järjestelmän kavahtamasta kilpailevasta ideologiasta. Näyttää siltä, että erotuksena muslimeista suomalaisten kohdalla Radinetin päätarkoitus ei olekaan ehkäistä väkivaltaista toimintaa, vaan projektissa keskitytään väkivallattomiin kansalaisiin, joilla ilmenee "ääriajattelua". Kyse on siis vanhan ajan käännytystyöstä, mikä ei ole sinänsä ihme, sillä Exit Radinetin tukena toimii projektiryhmä, jossa ovat edustettuina Setlementtiliitto, HelsinkiMissio ja Kirkon Ulkomaanapu. Globalistinen pukinsorkkakin vilahti, sillä jutun tehnyt Ylen äärivasemmistolainen toimittaja Marko Hietikko tietää kertoa, että "Radinet on osa Euroopan komission ylläpitämää Radicalisation Awareness Network -verkoston Exit-työryhmää".

Jos väkivalta ja terrorismi jätetään pois, on ääriajattelu käsitteenä kaikkea muuta kuin yksiselitteinen. Länsimaita tällä hetkellä hallitsevat talousglobalistit ja punavihreä kulttuurieliitti muodostavat yhdessä hegemonisen vallan, josta käsin määritellään se, mikä on yhteiskunnassa "normaalia" ja mikä puolestaan siitä poikkeavaa ääriajattelua. Mikään järjestelmä tai arvomaailma ei itsessään edusta absoluuttista järkevyyttä, vaan sen määrittely on aina riippuvainen kulttuurista, ajasta, paikasta ja ennen kaikkea vallasta. 

Tietysti on olemassa käsityksiä, joita jo arkijärki on pitänyt kaikkialla ja kaikkina aikoina äärimmäisen poikkeavina. Esimerkiksi transseksuaalit kärsivät identeettihäiriöistä, joka määriteltiin vielä viime vuosikymmenenä yleisesti sairaudeksi. Sen pitämistä normaalina, heteroseksuaalisuuteen rinnastettavana identiteettinä, pidettiin ääriajatteluna, äärimmäisenä relativismina. Kuitenkin tänään siitä on tehty yhteiskunnallisten lobbaajien ja tasa-arvouskovaisten ansiosta uusi normaali. Sitä vastoin ääriajatteluna pidetään sitä, että transseksuaalisuutta kutsutaan sairaudeksi. Samanlaisen tuomion saa myös se, joka sanoo, että homoseksuaalisuus ei ole biologisesti eikä eettisesti samanarvoinen seksuaalisuuden muoto kuin heteroseksuaalisuus. Nämä mielettömyydet samoin kuin kehitysmaalaisten loputon invaasio Eurooppaan edustavat nyt uutta järkevyyttä ja kaikki niistä poikkeavat näkemykset ääriajattelua.

Uuden normaalin huomaa myös siitä, että Exit Radinettiä koskeneessa artikkelissa ei puhuttu mitään äärivasemmiston kuten anarkistien poliittisesta väkivallasta. Osaltaan selitys tähän löytyy siitä, että jutun kirjoittanut Marko Hietikko edustaa itse tuota liikettä ja tunnetaanpa hänet myös läheisestä suhteestaan taktista väkivaltaa kannattavaan Dan Koivulaaksoon. Hietikon vaikenemisen ymmärtää, sillä Suojelupoliisin viimeisimmän raportin mukaan anarkistit ovat myös Suomessa syyllistyneet fyysiseen väkivaltaan mm. poliisia ja 612-marssiin osallistuneita vastaan. Siksi on perusteltua kysyä, että eikö todellisuudentajunsa menettänyttä ääriajattelija Suvi Auvista ja hänen anarkistilegioonansa pitäisi myös kehoittaa osallistumaan Radinetin vieroitushoitoon? Asia taitaa olla sittenkin niin, että anarkomarkot ja anarkohenkiset toimittajat Ylessä eivät edusta Järjestelmän kannalta ääriajattelua, vaan ovat pikemminkin sen masinoiman "normaalin" vesikauhuisia mutta perin hyödyllisiä puolustajia aitoa poliittista oppositiota vastaan.

Ylen artikkelin pääpaino on "tavallisten muslimimaahanmuuttajien" vaarassa liukua islamin alkuperäisiin oppeihin, mikä lännessä nähdään ääriajatteluna, mutta mikä islamilaisissa maissa on perin normaalia. Tarkkaan ottaen Islam ei ole ollenkaan ääriajattelua, vaan täydellistä ajattelun puutetta, puhdasta irrationaalista mielipuolisuuttaa ja kivikautista taikauskoa, jota ei voida koskaan yhteensovittaa länsimaisen ajattelun ja perinteen kanssa. Sen vuoksi me täällä Yle Watchissa toteamme, että kaikki yhteiskunnallinen ennalta-ehkäisevä toiminta muslimien ajautumiselle uskon mukaiseen Jihadiin on Euroopan mantereella turhaa, sillä vahinko on jo tapahtunut. Siksi islamilaisen radikalismin ongelma voidaan ratkaista vain kieltämällä muslimien maahantulo ja palauttamalla jo täällä olevat muhamettilaiset takaisin kotimaihinsa. Toden totta, exit muslimeille!

Surkuhupaisan lisän Ylen artikkeliin toi siinä pariin otteeseen mainittu entinen "uusnatsijohtaja" Henrik Holappa. Täytyy oikein onnitella lähes koko ikänsä työttömänä ollutta Holappaa, sillä hän on saanut vihdoin palkkatyön alalta, jonka hän tuntee kuin omat taskunsa – nimittäin takinkääntämisen salat. Radinetin kokemusasiantuntija on kerrassaan hieno työnimike herralle, jolle poliittinen huoraaminen on käynyt elämäntavaksi.

1 kommentti:

  1. Ongelmalliseksi asian tekee se, että valtaosa nuivista on entisiä jonkin sortin suvakkeja, jotka ovat omilla aivoillaan ajattelun aloittamisen seurauksena heränneet huomaamaan suvakkiaatteiden tuhoa tuottavan järjettömyyden. Aikovat siis "eheyttää" lukemaan ja kirjoittamaan oppineet ihmiset pois luku-ja kirjoitustaidosta. Onnea matkaan, tulette tarvitsemaan sitä.

    VastaaPoista