maanantai 12. tammikuuta 2015

KUN MUSULMAANIT MURHAAVAT EUROOPASSA, YLE LÄHETTÄÄ LOPUTONTA NATSITARINAA.



TV 1, 12.1.2015, klo 19.00, Historia: Hitlerin valtakunnankanslia

Vuonna 1939 valmistunut uusi valtakunnankanslia oli rakennettu Hitlerin toiveiden mukaan korostamaan natsi-Saksan mahtavuutta. Millaiselta vuonna 1945 tuhottu rakennus arkistofilmien perusteella näytti? HD 

Linkki ohjelman esittelyyn ja ohjelmaan.

Ranskassa petturieliitin kansalta lupaa maahan päästämät muslimit murhasivat 12 ranskalaista viime viikon torstaina (7.1.2016) ja 4 juutalaista (9.1.2015), mutta Yle ei sen vuoksi lähetä muslimi- tai maahanmuuttokriittistä dokumenttia, vaan sössöttää iän ikuisista natseista ja saarnaa siten valheellisesti istutettua valkoista syyllisyyttä.

Eliittihän pitää suurimpana vaarana sitä, että kansa alkaisi puolustaa itseään ulkoisia ja sisäisiä vihollisia vastaan, toisin sanoen kansalaisista tulisi hallitsevan nomenklatuuran kannalta "natseja". Siksi Pariisin tapahtumien jälkeen seuraavat mahdolliset ennakoimat protestit täytyy tukahduttaa jo etukäteen jankkaamalla kansalle holohöpöä ja natseja, joiden kanssa suurimmalla osalla eurooppalaisista ei sitä paitsi ole ollut ennen eikä varsinkaan nykyään mitään tekemistä. Yle: teidän temppunne on jo niin läpinäkyvää, että se herättää vain myötähäpeää.



TV 1, 12.1.2015, klo 19.55, Euroopan uudet siirtolaiset

Yle TV1 Maanantai 12.1. klo 19:55 Portugalin ja Espanjan talouslama ajaa kansalaisia muuttamaan Afrikan ja Etelä-Amerikan kehittyviin maihin. Samaan aikaan itäisestä Euroopasta muuttavat kalliisti koulutetut nuoret, mm. lääkärit, länteen. HD Äänitekstitys: suomi.

Kuinkas sattuikaan, että heti Hitleristä märähdinnän jälkeen Yle lähettää ohjelman "väistämättömästä maahanmuutosta". Ei tässä mitään salaliitoteorioita tarvita, Yle näyttää korttinsa ihan itse.


************************************************************************************************************


Yle Watchin omat facebook sivut nyt täältä.


Yle Watchin juttuja, jotka liittyvät Ylen ohjelmiin ja uutisiin, voi myös postata eri Yleisradion Facebook-sivuille. Kun postaat, niin älähän trollaa, vaan toimi asiallisesti. Ohessa suorat linkit, klikkaa nimeä:

Yleisradio
Yle Uutiset
Yle Areena
Yle Teema
Yle Radio 1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti