tiistai 7. toukokuuta 2013

ANKKALAMMIKOSSA SUHISEE TAAS FASISMI



Yle Fem lähetti 3.5.2013 Kirjakauden jakson 9/22, jossa käsiteltiin fasismia. Ohjelman voi katsoa Yle Areenasta tästä linkistä.

 

Suomen ruotsinkieliset eivät ole yhtenäinen joukko, mutta sen parempiosaisin kulttuuriväki voidaan maailmakatsomukseltaan luokitella liberaaleiksi humanisteiksi. Kun tämän tietää, on helppo ymmärtää miksi ruotsinkielisen "eliitin" koko kansalle näkyvä Ylen tv-kanava Fem on niin sairaalloisen kiinnostunut "fasismista" ja "rasismista". Lieneekö syy siinä, että oma elitismi ja suomalaisuutta halveksuva rasismi halutaan projisoida pois itsestä? Joka tapauksessa
missä tahansa Yle Fem -kanavan ohjelmassa voi  törmätä "fasismiin" ja "rasismiin", koska teema kiihottaa ns. parempaa väkeä jatkuvasti. 

Kirjallisuusohjelma Kirjakauden (Boktid) viimeisimmässä jaksossa mentiin sitten suoraan asiaan eli teemana oli fasismi. Mikä sen parempi ottaa ohjelman lähtökohdaksi kuin ruotsalaisen "historioitsija" Henrik Arnstadin uusin kirja Älskade fascism, jossa käsitellään myös suomalaista 1930-luvun fasismia. Arnstadhan on tullut Suomessa aiemmin tunnetuksi siitä, että hän on väittänyt suomalaisten olleen lähes natseja koska maamme kävi Saksan kanssa yhdessä sotaa Neuvostoliittoa vastaan ym, Hän on syyttänyt Suomea myös keskitysleireistä ja siitä, että maamme ei ole Saksan tapaan pyytänyt kaikilta anteeksi sotatoimiaan. Ruotsissa hän on valtavirran eli punertavan median lempilapsi, sille hyödyllisen idiootin virkaa hoitava jobbari, jolle annetaan aina valtavasti mediatilaa. Tosin edes Ruotsissa ei ihan kaikki mene läpi ja siksi kriittiset omilla aivoillaan ajattelevat kansalaiset ovatkin ampuneet alas hänen kansallismasokistiset kirjallisuusharjoitelmansa ja paljastaneet tämän historiallisen vilunkimiehen motiviit kuten tässä blogissa

Ohjelman hämmentävin kohta oli George Orwellin teoksen Vuonna 1984 tiivistetty juonen esittely. Sillä kai haluttiin vihjaista fasismiin, vaikka kirjan innoittajana olikin neuvostokommunismi ja rautaesiripun syntyminen vuonna 1948. Temppu näytti kömpelöltä, koska vähän sen jälkeen haastateltu kirjakauppias Andrew Eriksson totesi, että:
Kun ajattelee nyky-Euroopan kansallismielisiä liikkeitä on ehkä hyvä, että meillä on EU. Se voi olla turvamuuri näitä suuntauksia vastaan.
Ja millähän keinoin? Mikäli joku nettomaksajana toimiva keskeinen EU:n "rauhanprojektin" maa haluaisi irrota Eurostoliitosta, kävisi se varmaan yhtä demokraattisen helposti kuin mitä tapahtui Tsekkoslovakiassa 1968. Tuolloinhan  Tsekkoslovakia halusi erkaantua maailman suurimman rauhanarmeijan eli Neuvostoliiton eturpiiristä, mutta rauhanpanssarit estivät sen. Demokratian ja muiden Hyvien asioiden™  nimissä tietenkin. Yle Fem taitaa olla muuten Suomen valtakunnallisista medioista se kaikkein EU-myönteisin, mikä ei liene kenellekään kanavaa silloin tällöin vilkaisevalle mikään suuri uutinen.

5 kommenttia:

  1. Hbl:n yleisönosastosta vuodelta 2006:



    Skicka Arnstad på kurser i logik och finska

    När författaren Henrik Arnstad skriver om Finlands krigshistoria
    föreställer han sig som opartisk historiker, men är i själva verket
    ett sent offer för Sovjetväldets lögnaktiga och brutala
    hetspropaganda. Det är kanske förståeligt eftersom han inte tycks veta
    vad som skrivits på finska av dem som själva var med och vet bättre.
    Och att vädja till majoriteten av världens historiker är en dålig vits
    eftersom majoriteten knappast ens bryr sig om lilla Finlands existens.
    Arnstad bryr sig inte om att det var Sovjetunionen som överföll
    Finland och inte tvärtom; därför avskedades ju Sovjet ur Nationernas
    Förbund. Sedan vågar han tolka att Finland stred för Nazityskland;
    detta är lögn och direkt förolämpande.
    Ingen historiker är berättigad att ställa eller tolka oss andra
    ändamål än vi själva utan tvång tillkännager; detta är den
    vetenskapliga semantikens grundprincip. Och vårt, inklusive
    karelarnas, ändamål var självstädighet från det kommunistiska
    sovjetväldet.
    Det är naturligtvis en annan sak att vi utan något förbund lät
    tyskarna hjälpa oss i vårt försvar mot Sovjet. Tyvärr fick vi hjälp
    bara från Tyskland och i mycket ringa grad från Sverige, men vi stred
    dock faktiskt aldrig mot de västallierade. Vi tyckte mycket illa om
    det att Sovjets diktator Stalin förmådde England förklara krig mot
    oss, men det gjorde inte USA - beklagligt nog eftersom det senare
    hindrade USA att medverka i den alltför ryskdominerade
    övervakningskommissionen.
    Arnstad förstår inte Finlands separata krig mot Sovjet fast han torde
    veta att vi gjorde en separat fred - ologiskt! Enligt hans egendomliga
    logik betydde det ingenting att Finland lyckades förhindra tyskarna
    från att erövra Murmanskbanan och anfalla Leningrad från norr samt att
    Finland framgångrikt avvärjde Tysklands anfall till Hogland och att
    Finland slutligen drev tyskarna från Lappland.
    Arnstad fördömer oss för att ha framryckt över gränsen till
    Östkarelen, men tar inte i beaktande att Finland bara erövrade ett
    område som ursprungligt bebotts av en (Östersjö)finsk befolkning till
    vilken Ryssland i Tar­tufreden lovat omfattande självständighet, men
    hade sedan brutit sitt löfte och börjat tvångsflytta ursprungliga
    invånare till Sibirien eller direkt massmörda dem. Vi skulle ha varit
    omoraliska om vi inte försökt rädda dem. Nog hade också Sverige i
    mycket nationell anda lite tidigare velat "rädda" det svenskspråkiga
    Åland!
    När Arnstad ogillar som "krigsförbrytelse" det att Finland i
    Östkarelen samlade ryska invånare i läger glömmer han att till exempel
    USA för säkerhets skull fängslade sina egna medborgare som var av
    japansk ursprung.
    Det är både lögnaktigt och kränkande att jämställa de finska lägren
    med de tyska dödslägren. I dåligt skick dog nog alltför många, men det
    var inte frågan om mord som Arnstad påstår utan vår
    militärförvaltnings strävande att utan risk för sabotage ta hand om
    invånarnas försörjning!
    Arnstad borde skickas på grundkurser i logik och i finska.

    Heikki Niini
    Helsingfors

    VastaaPoista
  2. Teema:

    18:20 Riittääkö ruoka?
    Maailman väkiluku kasvaa, ja ruokaa tarvitaan yhä enemmän. Löytyykö ratkaisu ruokapulaan tulevaisuudessa laboratorioista? Geenimanipuloitu taimen kasvaa kaksi kertaa nopeammin kuin luonnossa elävä lajitoverinsa.

    VastaaPoista
  3. TV1:

    14:25 Aamusydämellä
    Köyhyysloukussa. Yksinhuoltajaäiti Pirjo Mohamed ei pysty varautumaan yllättäviin menoihin. Työttömälle Satu Kortelaiselle jää elämiseen kymmenen euroa päivässä (U). yle.fi aamusydamella.

    VastaaPoista
  4. TV1:

    7.17 Muuttoliike Euroopassa kiihtyy
    Yhä useampi on työtön Euroopan kriisimaissa ja se ajaa varsinkin nuoria ihmisiä etsimään onnea muualta Euroopasta. Myös Suomessa varaudutaan EU-siirtolaisten määrän kasvuun.

    TV2:

    20:00 Pressiklubi
    Onko mielipide yhtä hyvä kuin asiantuntemus? Vieraana Ben Zyskowicz (kok.), kommentoimassa Anu Kantola ja Anna-Kaisa Hermunen.

    Teema:

    19:50 Tyylin alkulähteillä
    Monet eri materiaalit. Sarjassa tutustutaan arkistomateriaalin kautta mistä alkuperistä ja kulttuureista nykyinen kansainvälinen muoti ja tyyli on synnytetty.

    21:00 Suomen historian myytit: Sotakorvaukset
    Sotakorvauksista leivottiin menestystarina ja Suomea taloudellisesti hyödyttänyt urakka. Kuinka sodan kokenut kansa saatiin hankkeen taakse? Juontajana Fatbardhe Hetemaj.

    VastaaPoista
  5. TV1:

    23:25 CIA:n tanskalaisystävät
    Tanskan hallitus on ollut haluton selvittämään CIA:n salaisten vankilentojen laajuutta, vaikka Tanskan kautta tehtiin useita kuljetuksia. Yhdet jäljet johtavat CIA:n Liettuassa ylläpitämään vankilaan.

    VastaaPoista