ARKIHAVAINTO ILMAN 0-TUTKIMUSTA: YLESSÄ KEKSITYT JUTUT LEVIÄVÄT KAIKKEIN NOPEIMMIN

Mitä enemmän ihmiset etsivät internetistä tietoa ja uutisia, sitä epätoivoisemmaksi käy etabloituneiden valtamedioiden taistelu vähenevän lukijakuntansa ja uskottavuutensa puolesta. Internetin ilmaantuminen 1990-luvulla ei ole ainoa syy valtamedian epäsuosioon, vaan kansalaiset ovat huomanneet, että virallinen uutisjournalismi on selkeästi epäluotettavampaa, arvolatautuneempaa ja propagandistisempaa kuin parikymmentä vuotta sitten. Niin sanonut vastamediat, joita valtamedia kutsuu ylimielisesti valhemedioiksi, eivät ole syntyneet tyhjästä tai silkasta pahantahtoisuudesta, vaan ne ovat tulleet täyttämään tiedollista tyhjiötä ja pimitystä, joista valtavirran tiedotusvälineet ovat ideologisista syistä päävastuussa. Peittääkseen omat valheensa valtamedia kiinnittää yleisen huomion "valeuutisiin", joita tekevät tietenkin kaikki muut paitsi viralliset ja arvostetut uutistalot. 

Vaikka Ylen verkkosivujen tuore uutisjuttu Saksassa tutkittiin valeuutisten levittämistä: Maahanmuuttovastaiset valheet levisivät kuin kulovalkea ei koskekaan Suomea, halutaan sen julkaisulla kertoa, että myös täällä on "yhteisestä arvopohjasta" (lue: media- ja talous"eliitin" arvot) poikkevia uutissivustoja, joita kuluttajat eivät saisi missään nimessä seurata. Artikkeli on niin osoitteleva, ettei sen viestiä ota tosissaan kuin ne, jotka uskottelevat itselleen vain kabaalin äärioikeiston vastaavan "valeuutisista". 

On tutkitusti totta, että huomattava joukko suomalaisista suhtautuu hyvin skeptisesti politisoituneen Ylen uutistarjontaan, mutta valtionjätillä ei ole toisaiseksi vielä hätää, koska sen suurimpana katsojarunkona on vuodesta toiseen demarieläkeläiset, jotka uskovat sen sanaan kuin paavin julistuksiin. Yleisradio kyllä aavistaa, että kun tuo höperehtivä katsojasegmentti on ajan myötä väistymässä, kanavajätti ei ole kiristyvässä kilpailutilanteessa saamassa tilalle uusia höynäytettäviä. Vielä tällä hetkellä se voi luottaa valtiouskollisiin demarikatsojiinsa, joille uppoaa hyvin mm. tänään Päivän kasvo -tv-ohjelmassa haastatellun valtioneuvoston viestintäjohtaja Markku Mantilan vakuuttelut siitä, että maamme koulutustaso (mm. monikulttuurilla aivopestyt lastentarhat ja punainen yliopisto) on niin korkea, että kriittinen medialukutaito panee heidät luottamaan vain Yleen ja muihin valtamedioihin.

Saksalaisia valeuutisia käsitellyt uutisjuttu paljasti epäsuorasti, että Saksan yleisradioyhtiö ARD:n eilen esittämä dokumentti stuttgartilaisen yliopiston valeuutiskokeesta on itsessään keinotekoisesti luotu uutinen. Sekä Ylen jutusta etti Hohenheimin yliopiston "selvityksestä" käy nopeasti selväksi, että keksittyjen juttujen poliittisena määritelmänä on oletusarvoisesti "äärioikeistolaisuus":

Yliopiston työntekijät kehittivät valeuutisten lisäksi neljä valeprofiilia seuramaan oikeistopopulistiksi tiedettyjä nettisivustoja. Suosituin valeprofiili keräsi kahdessa viikossa 251 Facebook-seuraajaa. 

"Der Volksbeobachter" muistutti nimeltään Völkische Beobachter -sanomalehteä, joka oli natsien puoluelehti vuodesta 1920 vuoteen 1945. Tutkijoiden mukaan jo nimen piti kertoa, että kyseessä ei voi olla kovin uskottava media.

Miksi tutkimus ei ottanut kohderyhmäkseen myös äärivasemmistolaisia ja valtavirran liberaaleja sivustoja seuraavia ihmisiä? Ilmeisesti siksi, että sellainen tutkimus olisi antanut vääränlaisen lopputuleman. Siksi Hohenheimin yliopiston tutkimusasetelmassa establishmentin tiedotusvaltaa tukeva johtopäätös oli selvä jo ennen tutkimusta:  valeuutisista vastaa vain ja ainoastaan oikeistopopulistit eivätkä suinkaan valtavirtaliberaalit ja äärivasemmisto. Vuosien varrella paljastuneet valtamedian huijaukset puhuvat luonnollisesti tällaista yksipuolista tulkintaa vastaan.

On tragikoomista, että Saksaa vuodesta 1945 hallinneen sionistisen miehityshallinnon äänitorivena toimiva ARD esittää tv-dokumentin punavihreän yliopiston keksimän vaihtoehtomedian valheista. ARD ei ole tietenkään maan ainoa saksalaisvihamielinen mediajätti, koska myös yksityiset tiedotusvälineet ovat tiukan totuussäätelyn ja itsesensuurin alaisia, mutta toisaalta sen valtava katsojapeitto edustaa samaa ylivaltaa kuin verorahoitteinen Yle Suomessa, joten kyse ei ole mistä tahansa propagandan levittäjästä. Siksi ARD:n (ja Ylen) valheet ja pimitykset ovat monta kertaa raskauttavampia kuin amatööripohjalta toimivien vaihtoehtomedioiden muutamat tarkastamattomat uutisjutut.

Ymmärrettävistä syistä maamme valtamediat eivät halua nostaa esille saksalaisten hengenheimolaisten  kieroilua tiedotusvälineissä. Parikymmentä vuotta sitten tämä oli vielä mahdollista, jolloin muutamassa valtalehdessä reposteltiin toimittaja Michael Bornin kolmeakymmentä saksalaisille tv-kanaville tekemää valedokumenttia. Hänen tunnetuin huijausdokumentti esitettiin syyskuussa 1994 Stern-tv:ssä, jossa aiheena oli amerikkalaisen Ku Klux Klanin toiminta Saksassa. Mitään saksalaista Klaania ei oikeasti ollut, mutta tiedostava punaliberaali Born halusi, että sellainen pitää olla, jotta mediassa saataisiin lietsottua moraalipaniikkia ja mässäillä vaarallisilla rasisteilla, joiden toimintaan valtiovallan pitäisi puuttua ankarasti. Bornin dokumentin ensimmäisessä versiossa ei esitetty muita todisteita Saksan Klaanista kuin muutama anonyymi haastattelu ja epämääräisiä vihjeitä saksalaisten ja amerikkalaisten rotuaktivistien kirjeenvaihdosta. Kunnon skuuppia odottaneelle Stern-tv:lle tämä ei tietenkään riittänyt ja se tivasikin Bornilta tiukasti, että "missä ovat huput? Ilman huppuja ei filmiä!". Born teki työtä käskettyä ja ompeli itse (sic!) lakanoista klaaniasusteet ja pyysi paria tuttuaan esittämään "seremoniaa". Vaikka tulos oli kömpelö, se kuitenkin riitti Stern-tv:lle. Melko pian ohjelman esittämisen jälkeen Bornin valedokumenttien vyyhti alkoi purkaantua. 

Bornin tapaus ei ole Saksassa mitenkään ainutlaatuinen, vaan siellä valtamediat ovat sodan jälkeisenä aikana syyllistyneet mitä härskimpiin valheisiin kansallissosialisteja, nationalisteja ja jopa valtavirran konservatiiveja vastaan. Maan tapaan kuuluun, että valtion hallinto ja syyttäjälaitos katsovat näitä jatkuvia valheita ja saksalaisiin kohdistuvia vihakampanjoita läpi sormien, jonka vuoksi media ei joudu pyytelemään niitä koskaan anteeksi puhumattakaan vakavimmista rangaistusseuraamuksista.

Saksalaisella ja suomalaisella valtamedian härskiydellä on vain aste-ero, mutta muutoin ne vetävät yhtä köyttä epäkansallisen globalismin puolesta. Onneksi valtamedian valheita seuraavilta valppailta kansalaisaktvisteilta ei ole jäänyt tämäkään Ylen juttu huomaamatta. Juha Huopainen kertoo, kuinka Yle on mediakritiikissään häpeämättömän kaksinaamainen: 

En nähnyt Ylen uutisoivan Otto Brenner-säätiön selvityksestä, jonka mukaan ns. valtamedia raportoi siirtolaiskriisistä hyvin yksipuolisesti ja vähätteli toteutuneita ja potentiaalisia ongelmia. 

Tämä on ikävää, koska Otto Brenner-säätiön havainto koski laajasti ”laatumediakenttää” ja sen työskentelyä. Se, että somessa jaettu feikkiuutinen alkaa helposti levitä, ei mielestäni ole uutinen. Se, että laatumedia fantsuttelee, ja raportoinnin sijaan yrittää kasvattaa ja ohjata yleisöään ajattelemaan ja toimimaan ”oikein”, pitäisin paljon huolestuttavampana. 

Se, että Yle jätti viikko sitten julkaistun raportin uutisoimatta, vaikka se oli iso uutinen Saksassa, on toimituksellinen valinta. Se, että Yle uutisoi hassun ”jaoimme kolme uutista itse tekemällämme nettisivulla”-havainnon, on toimituksellinen valinta. 

Pidän surullisena, että Yle on tavattoman huolissaan valemediasta (joka ei varsinaisesti onnistu kenenkään muroihin kusemaan, vaikka yrittääkin), mutta ei ollenkaan huolissaan valtamediasta, vaikka valtamedia siis vähemmästä kusettamisen määrästä muokkaa ja rajaa yleistä mielipidettä ja keskustelun sopivuuden rajoja paljon enenmän. 

Minusta ongelma ei ole se, että joku hät’hätää verkkoon pystyyn pistetty sivu jakaa, ja onnistuu levittämään paskaa. Ongelma on, että ns. valtamedia kärsii suunnattomista biaksista, ja mikään määrä pahkasikamaisten ”me laatumediassa olemme totuuden asialla”-julistusten allekirjoittamista ei näköjään muuta tätä. 

Ja ymmärtääkseni ainoa Suomessa aiheesta uutisoinut oli Suomen Uutiset.

Saman päivityksen kommentissa eräs lukija muistelee, että Ylellä oli vielä 1990-luvulla "varaa" jonkinlaiseen vilpittömään mediakritiikkiin, vaikka Maailma Sanojen Vankina -ohjelma oli sinällään hyvin vasemmistolaisesti virittäytynyt:

Tärkeä aihe. Aikoinaan 90-luvulla Ylelläkin oli Maailma Sanojen Vankina - ohjelma, jossa paljastettiin valtamedian virheitä. Vähän oli kyllä silloinkin fiilis että ohjelma oli sen verran kuumaa kamaa että haluttiin piilottaa hankaliin katseluaikoihin. Toisaalta siihen aikaan ei oikein edes ollut mitään muuta kuin valtamedia, jos vastaavaa ohjelmaa tehtäisiin nykyään niin tuskin enää valtamediaa kritisoitaisiin.

                                                     ********************************

Yle TV1 Tiistai 1.8. klo 21:00. Allsång på Skansen  

Suora yhteislauluohjelma Tukholman Skansenilta, jonka juontaa Sanna Nielsen. Lähetyksen selostaa suomeksi Hanna Pakarinen. Ohjelmaa voi seurata ilman selostusta valitsemalla lähetyskieleksi ruotsin. HD

Aikamme kulttuurimarxilaisen identiteettipolitiikan läpilyönnistä kertoo paljon se, että jopa sellaisissa ohjelmissa, joissa multikulti- ja pervoprogandaa ei uskoisi löytyvän, se yllättääkin koko yhdessä viihtyvän perheen (selvennykseksi: perhe = isä + äiti + lapset).

Näin kesäaikaan ruotsalainen versio Tammerkosken sillalla -yhtieislauluohjelmasta esitetään suorana Tukholmasta Yle tv 1:ssä joka tiistai. Parissa ensimmäisessä Allsång på Skansen -jaksossa saatiin eläkeläiset koukutettua mukaan tunnelmaan, kun lavalla näkyi vain liinatukkaisia ruotsalaisia. Ainoa ulkomaalainen vieras oli toisessa tai kolmannessa jaksossa näkynyt Suomen rangaistus Ruotsille, kulttuurikommunisti Arja Saijonmaa.

Saijonmaa ei ole tietenkään oikea "ulkomaalainen ruotsalainen" (oksymoroni), sillä häneltä puuttuu ulkoeurooppalainen suojaväri. Seuraaviin jaksoihin lisättiinkin pikku hiljaa mutta varmasti etnisesti eksoottisia uusruotsalaisia "artisteja". Ohjelmaa seuraavat demarieläkeläiset ikään kuin totuteltiin siihen, että kansallinen yhteislauluperinne onkin oikeastaan aika afrikkalainen juttu.

Eikä pelkästään afrikkalainen, vaan tämän iltaisen jakson perusteella myös transsukupuolinen, kun lavalla hypähti laulajapari, joista toinen oli tumma nainen ja toinen skandinaavinen transu. Jotta katsojille ei olisi jäänyt epäselväksi mistä on kysymys, Skansenilla liehui Ruotsin lipun vieressä sateenkaarilippu. Tietääkseni tuo lippu ei ole mikään virallisesti hyväksytty tunnus valtiolippujen ohella, mutta siellä se vai liehui todistaen kuinka pieni mutta vaikutusvaltaisen itsekäs painostusryhmä on saanut kantansa läpi yhteiskunnassa. Paikalla olleita katsojia asia ei haitannut, sillä he hoilasivat iloisia lauluja onnellisen lasittuneilla silmillään kuin olisivat olleet uppoavan Titanicin kansituoleilla. Täällä itäisellä puolella kotisohvien demarieläkeläiset ilmeisesti yhtyvät aina niin nauravaisten ruotsalaisten joutsenlauluun. 

Yle Fem Tiistai 1.8. klo 11:00, Uusi koti Ruotsissa 

2/6 Viittomakielinen sarja Ruotsiin tulleista kuuroista maahanmuuttajista. Onko Ruotsi kuurojen luvattu maa? Venäläinen Igor Sapega ja makedonialainen Filip Skovin kertovat elämästään kahden kulttuurin välissä. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi.

Yle Fem, tiistai 1.8.2017 klo 19:00, Sankareita helvetissä 

2/6. Anja jatkaa pelastusyrityksiään Nigeriassa, missä viattomat lapset saattavat menettää henkensä noitavainon takia. Andreas yrittää saada Filippiineille nopeasti ruoka- ja vesiapua taifuunin runneltua maata. HD Äänitekstitys: ruotsi.

Yle Fem, Tiistai 1.8.2017 klo 15:00 Historia: Euroopan juutalaisten tarina 

6/8. Ne, jotka selvisivät. Kun sodan loppu lähestyi, Himmler pyrki peittämään kansanmurhan jäljet hävittämällä kuolemanleirejä. (U) HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi. K12 (ahdistus). UUSINTA.


Yle TV1, tiistai 1.8.2017 klo 23:30, Klovni sotatoimialueella 

Tanskalainen Marie Louise Willemoes käy säännöllisesti Ugandan köyhimmillä slummialueilla ja pakolaisleireillä ilahduttamassa sodasta kärsineitä lapsia - klovnin asussa. Äänitekstitys: suomi. K12 (ahdistus).

KEHITYSMAALAISTEN MONET KONSTIT JÄÄDÄ LÄNSIMAIHIN IKUISESTI ELÄTETTÄVIKSI

Kristittyjä? Uskokoon ken haluaa!

Viime viikolla Yle kertoi tv-uutisissaan ja verkkosivujensa jutussa Sadat turvapaikanhakijat ovat kääntyneet kristityiksi – paluuta vanhaan kotimaahan ei ole (26.7), kuinka sadat Afganistanista, Iranista ja Irakista Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista ovat "luopuneet" islamista ja liittyneet evankelisluterilaisen kirkon jäseniksi. Islamilaisille vääräuskoisten jymäyttäminen ei ole mikään rikos, kunhan sillä vain edistetään islamin solutusta ja leviämistä. Kulttuurien välisessä taistelussa Suomen kaltainen maa häviää aina ei-eurooppalisille, koska täällä peruslähtökohtana on rehellisyys. Väärin ymmärretyn naivin tasa-arvo-oletuksen vuoksi suomalaiset luottavat kehitysmaalaisten todistuksiin, vaikka muukalaisilla ei ole mitään aietta rehellisyyteen ellei se hyödytä heitä:

Rippikouluryhmässä olijoista useat kertovat syyksi uskonnon vaihtamiseen sen, että ovat pettyneitä islamiin. Taustalla on lähtö entiseltä kotiseudulta ja henkisesti raskas turvapaikkaprosessi.

Todellinen syy, johon muslimimuukaiset ovat pettyneet ei ole oma uskonto, vaan päätös turvapaikan hylkäämisestä. Siksi mikä tahansa keino, jolla voidaan saada oleskelulupa käytetään hyväksi. 

Muslimit ovat tuskin itse keksineet kääntyä kristinuskoon, vaan tässä on luultavasti ollut apuna suomalaisia juristeja tai muita asiantuntijoita, jotka ovat suomalaisvihassaan vihjanneet maahantukeutujille tällaisesta porsaanreiästä. Kun jalka on oleskeluluvan avulla saatu ovenrakoon ja joku viidakkokuumeinen lähiövalas vielä raskaaksi, voi paluu islamiin taas alkaa. 

Samaa strategiaa on yritetty käyttää myös homoksi julistautumisella. Kieron juonen taustalla on islamilaisten kehitysmaiden vihamielinen suhde homoseksuaalisuuteen, johon vetoamalla yritetään saada vainotun turvapaikanhakijan status. Mikäli tällä perusteella maassaololupa irtoaa, tuskin menee montakaan viikkoa, kun nämä tummat "vainotut homot" ovat jo joukolla vikittelemässä vaaleita 15-vuotiaita suomalaistyttöjä.

Suomalaisessa pappiskunnassa yhdistyy hyväuskoisuus, sosialismi ja kansallinen masokismi. Pastori Vesa Julinia ei näytä edes kiinnostavan yllättävästi kristinuskoon kääntyneiden muhamettilaisten uskovakaumuksen aitous:

Uskon lujuutta on kuitekin vaikea ulkopuolisen arvioida. – Osa on vakavissaan, mutta joukossa on myös heitä, joiden motiivit liittyy turvapaikkaprosessiin. Mutta jos näin on, niin se on pinnan alla emmekä me pysty sitä selvittämään, tuumaa pastori Vesa Julin Imatran seurakunnasta.

Julin todennäköisesti ymmärtää sisimmissään, mitkä ovat turvapaikkaturistien hengellisen kääntymisen todelliset motiivit. Hän katsoo ilmiötä läpi sormien, sillä hän näyttää hyväksävän sen, että konsit on monet, kun maahan pyrkii jäämään "krisitittyjä" Troijan hevosen islamilaisia sotureita.

                                                        ****************************

Yle TV1, maanantai 31.7.2017 klo 19:00, Mannerheim - Jörn Donnerin kertomana 

5/5. Presidentti Mannerheim ei joudu sotasyyllisten joukkoon. Sairas vanhus vetäytyy yksinäisyyteen, viettää aikaa Sveitsissä ja valmistelee muistelmiaan. Kun hän lähtee viimeiselle matkalleen, teos on julkaisua vailla. (U) Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.

Yle TV1, maanantai 31.7.2017 klo 21:00, A-studio 

Miksi Suomi ei saa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kuriin? Studiossa ministeri Annika Saarikko. Juontajana Marja Sannikka. #yleastudio HD

Yle Fem, maanantai 31.7.2017 klo 18:25, Ghanan lapset: Ghanan lapset 

Kofi tanssii. Kofi-poika on todellinen taituri afrikkalaisessa breakdancessa. Hän on mukana tanssikoulun esityksessä. buu.yle.fi Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi. Sallittu kaiken ikäisille.

Yle Fem, maanantai 31.7.2017 klo 18:30, Tuhatvuotinen usko 

Sarja alkaa, 1/6. Onnistuiko viikinkikuningas Harald Sinihammas käännyttämään tanskalaiset kristityiksi 900-luvulla? Entä miksi tanskalaisessa passissa komeilee Jeesus-hahmo? Sarja tanskalaisen kristinuskon historiasta. HD Äänitekstitys: ruotsi.

Yle Fem, maanantai 31.7.2017 klo 19:00, Uusi koti Ruotsissa 

2/6 Viittomakielinen sarja Ruotsiin tulleista kuuroista maahanmuuttajista. Onko Ruotsi kuurojen luvattu maa? Venäläinen Igor Sapega ja makedonialainen Filip Skovin kertovat elämästään kahden kulttuurin välissä. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi.

FYYSIKKO KARI ENQVIST KANNATTAA EDISTYSUSKOVAISTEN UNIVERSAALIKOMMUNISMIA

Fyysikko Kari Enqvist.

Globalistisen ideologian ja politiikan tietää olevan kriisissä, kun sen puolustajiksi nostetaan luonnontieteen ammattilaisia, joiden puheilla uskotaan olevan tieteellisen objektiivisuuden vakuuttavuutta. Viimeisin esimerkki turvautumisesta tieteen auktoriteettiin on Ylen verkkosivuilla julkaistu Helsingin yliopiston teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvistin kolumni Fasismin tieltä väistyvät ensin faktat. Varsinaisia esimerkkejä fasistien epätieteellistä faktoista hän ei kuitenkaan esitä, vaan tyytyy sättimään populistien fasistisia piirteitä, jotka ovat hänen mielestään esteenä tieteen vapaudelle ja maailman muuttamiseksi monoliittiseksi sosiaalidemokratiaksi.

Koska Enqvistin kirjoituksen tyylinä on kolumni, se ei ole mielipidekirjoitusta kummoisempi julistus yhden yhteiskuntafilosofian puolesta toista vastaan. Sellaisena se pitäisi myös nähdä, mutta valitettavasti Ylen suurimmalle seuraajasegmentille demarieläkeläisille kaikki on suurempaa viisautta kunhan se tulee vain kovan tieteen auktoriteetilta. Sekä tuulipukukansa että spesifin tieteen ammattilaiset näyttävät uskovan, että asiantuntijuus tietyllä alalla tekee puhujasta tietäjän mistä tahansa asiasta. 

Enqvistin ohella maamme toinen joka alan asiantuntija on Turun yliopiston avaruustieteen professori Esko Valtaoja, joka lausuu milloin mistäkin asiasta näkemyksiä, jotka voisivat yhtä hyvin tulla Esson baarin aikamiesporukan suusta. Tämä ei ole retorinen heitto, sillä tutkimuksissa, joissa on arvioitu koehenkilöiden kykyä arvioida ennustettavien asioiden toteutumista, asiantuntijat ovat menestyneet niissä vain hieman paremmin kuin keskimääräiset kansalaiset. Tämä tosin vain silloin kun ennustettava asia on liittynyt asiantuntijoiden omiin aloihin, mutta heti kun on menty oman erikoisosaamisen ulkopuolelle, ero tavallisten ihmisten ja asiantuntijoiden arvioiden välillä on kutistunut olemattomiin. Tämä käy erityisen selväksi poliitikassa, jonka kehityksen arviointi on pelkkää arvaamista omilla ideologisilla mieltymyksillä.

Tieteen ideologiaa puolustessaan Enqvist ottaa keppihevosekseen fasismin ja sen eri kuvitellut muodot. Tekstin ainoa huomionarvoinen neutraali havainto löytyykin juuri siinä kohtaa, kun kirjoittaja tunnistaa anarkokommunisteissa fasistisia piirteitä, vaikka tarkempaa olisi puhua yleisinhimillisestä fanaattisuudesta, suvaitsevattomuudesta ja oikeassaolemisen halusta, jotka löytyvät vähintään piilevinä jokaikisestä ideologiasta ja uskonnosta:

Esimerkiksi Hampurin hiljattaisen G20-kokouksen anarkistirieha oli eräiltä piirteiltään fasistista vaikka se antifasistiseksi julistautuikin. Tuo kadun kaoottinen parlamentti, jonka väkivalta-osasto pukeutuu mustaan huppari-univormuun, vastusti globalisaatiota aivan kuten Hitler syytti Saksan kuvitellusta alennustilasta ei vain juutalaisia vaan nimenomaan kansainvälistä juutalaista finanssipääomaa.  

Fasistisen mielen ehdottomuus, sen järkkymätön usko henkisen ja fyysisen väkivallan puhdistavaan voimaan, sen luottamus kuvitellun kansan luovuttamaan kuviteltuun valtakirjaan, on täysin vastakkainen tieteen eetokselle.

Jälkimmäisen kappaleen vastakkainasettelu on yhtä mielekäs kuin sanoisi, että tuli on vastakkainen jään olemukselle, jonka vuoksi edellistä ei saisi olla. Eihän tietyn yhteiskuntajärjestyksen taustalla olevalla elämänfilosofialla pitäisi sinällään olla mitään merkitystä tieteelle, joka toimii itsenäisesti omilla ehdoillaan. Riippumatta ideologiasta yhteiskuntajärjestyksen todellisuus ja olemus on aina eri kuin tieteen, joten niiden asettaminen keinotekoisesti vastakkain on järjetöntä. Yhtä hyvin voisi sanoa, että monikulttuurisen ja arvorelativistisen yhteiskunnan mentaliteetti on vastakkainen tieteen eetokselle, koska edellä mainitun "eettisenä" vaatimuksena on suvaita keskenään ristiriitaisia arvostelmia.

Kulttuurissa tiede on vain yksi ilmaus inhimillisestä toiminnasta, mutta Enqvist uskoo sen olevan kaikkein tärkein ja perustavin vain siksi, että sattuu harjoittamaan sitä itse. Hänen on vaikea hyväksyä sitä, että länsimaisen kulttuurin lopun sivilisaatiovaiheessa syntynyt tiede on sen pelkkä sivutuote, vaikka sitä ollaankin nyt nostamassa uskonnon korvaajaksi ja koko kulttuurin päämääräksi. Mikäli tämä yksiulotteisen "kaiken selittävä" maailmankatsomus ei pääsekään hallitsemaan kaikkialla ja olemaan ylimpänä, syynä täytyy olla fasismin kaltaisen vastavoiman synnyttämä kitka. Enqvist kirjoittaa, että 

Tiede ei menesty fasismissa, vaan näivettyy pois, kuten se näivettyi Hitlerin Saksassa ja Mussolinin Italiassa, kun parhaat tutkijat pakenivat ulkomaille. Tiede on fasismia edeltävän ajan ensimmäinen uhri. Tieteen kohtalo varoittaa tulevasta kuin kanarialintu kaivoksen kaasuista. Ja nyt kanarialintua heikottaa Trumpin Yhdysvalloissa, Erdoganin Turkissa ja muuallakin, kuten Puolassa ja Unkarissa. On siis aika haistella tuulta ja yrittää arvuutella, mihin suuntaan olemme menossa.

On omituista, että kirjoittajan listalta puuttuu kokonaan teokratiaan perustava islam, jolla ei ole lainkaan tieteellistä traditiota. Silti edes islam ei suhtaudu (luonnon)tieteeseen vihamielisesti vaan ainoastaan välinpitämättömästi. Sen sijaan fasismin puhumattakaan nykyisen populismin pitämistä tiedevastaisina on tahallista liiottelua. Euroopan 1920-40 lukujen fasistiset liikkeet ja hallinnot eivät suinkaan halunneet kumota tiedettä, vaan antoivat sille yhteiskunnassa roolin, jossa se ei ole itsetarkoituksellisen johtavassa asemassa kuten se on nyt tutkaparinsa markkinakapitalismin kanssa. 

Se, että fasistisissa maissa tiede nähtiin vain yhtenä monista kulttuurin muodoista, on tieteisuskoville tietenkin silkkaa irrarationaalista tiedevastaisuutta, sillä heidän mielestään kaiken pitää olla tieteelle alisteista. Yhdysvaltain ja Itä-Euroopan populististen hallintojen pitäminen tiedevastaisina on vielä fasismiakin perusteettomampaa, koska mitään tieteenvapauden vastaisia toimia niissä ei ole tehty. Toisin kuin lännessä Itä-Euroopassa nimenomaan puolustetaan puhdasta tiedettä, kun valtio supistaa määrärahoja tietyiltä ideologisilta yhteiskuntatieteiltä ja kulttuurimaxilaiselta propagandalta kuten sukupuolentutkimukselta ja rasistiselta "valkoisen etuoikeuden" tendenssitutkimukselta. Näitä huuhaa-aineita ei Itä-Europpassa kielletä, vaan niitä kehoitetaan hankkimaan rahoituksensa itse tai siirtymään sinne minne ne yliopiston sijaan kuuluvat eli kansanopistoihin.

Vaikka kirjoittaja pelottelee fasismilla, hänen todellisena päähuolenaan on populismi, jonka piirteitä hän samaistaa historialliseen fasismiin, jotta sillä ei olisi legitimiteettiä toimia liberaalidemokratiassa. Kansanvallan eli demokratian kannalta on suorastaan koomista, että Enqvist pitää populismin kansaan vetoamista tuomittavana fasistisena piirteenä, vaikka suoraa demokratiaa on harjoitettu Antiikissa ja viimeisen parinsadan vuoden aikana lähes kaikissa länsimaiden poliittisissa liikkeissä. 

Kirjoituksen varsinainen poliittiinen viesti on, että tulipa nykypopulismi ("fasismi") sitten oikealta tai vasemmalta, se on tuomittavaa, koska se panee jarruja yksiulotteisen utilitaristiselle globaalikapitalismille hidastaen näin samalla myös tieteen laajenemispyrkimyksiä. Tieteentekijät kuten Kari Enqvisti puolustavat politiikassaan raakaa globaalikapitalismia sen suomien resurssien lisäksi myös siksi, ettei se vaadi tieteelle ja sen sovellutusten seurauksille juuri mitään rajoituksia. Tämä siksi, että kapitalismin ylläpitämässä tieteellis-teknisessä maailmassa muutos nähdään "edistyksenä" ja edistys on puolestaan hyvä, jota ei voida kyseenalaistaa. Kun oikeisto- ja vasemmistopopulistit haluavat nostaa esille vaatimuksen oikeudenmukaisesta hyvästä elämästä, joka ei ole sidottu kapitalistiseen hyötyajatteluun ja tieteen etenemiseen, tiedeuskovat näkevät sen "taantumuksena", koska tuollainen asenne palvelee ensisijassa vain ihmisen ja luonnon hyvinvoinnin intressiä eikä fetissiksi nostettua edistystä. 

Siitä huolimatta, että tieteentekijät ja taloususkovaiset kannattavat edistystä, he tulkitsevat sen eri tavalla, joka synnyttää eripuraa näiden välillä. Taloususkovaisille tiede on pelkkä väline tehokkaamman tuotannon ja uusien innovaatioiden synnyttämisessä, kun taas liikemaailman rahoituksesta pitkälti riippuvainen "tiedeyhteisö" haluaisi olla ylin auktoriteetti siinä, miten maailma ja elämä tulisi ymmärtää ja miten ihmisyhteisöjä pitäisi pelkän tieteellisen maailmankuvan perusteella hallinnoida. Kolumnisti Enqvist ei turhaan peittele kantojaan, millaista tieteen ja kapitalismin määräämää yhdenmukaistettua monokultturista tulevaisuutta hän meille kaavailee.

Enqvist perustelee ainoana oikeana pitämänsä kehityssuunnan oman tieteenalansa fysiikan termodynamiikan toisella pääsäännöllä, jossa suljetun järjestelmän epäjärjestys eli entropia kasvaa. Rinnastamalla fysiikan ilmiön kulttuurin muutokseen kolumnisti ei välttämättä syyllisty suoranaiseen kategoriavirheeseen, mutta on selvää, että tällöin puhutaan eri ilmiömaailmoista, joissa pätevät eri lainalaisuudet:

Otetaan oppia fysiikasta. Sen mukaan kuuma ja kylmä sekoittuvat aina, kun vain aikaa on tarpeeksi. Pienikin yhteys niiden säiliöiden välillä riittää sotkemaan molekyylit tasalämpöisiksi. Ja todellisuushan on pohjimmiltaan fysiikkaa.  

Myös maapalloistuminen on suuri tasapäistäjä. Edes historiastaan ylpeät kiinalaiset eivät enää pukeudu keisarilliseen silkkiin vaan edustavat samaa tummanpuhuvaa kravattikapitalismia kuin kaikki muutkin.

Tässä kohtaa pitää väljästi ymmärrettynä muistaa, että maapallo ei ole suljettu systeemi, koska me saamme energiaa ulkopuolella olevasta auringosta. Juuri se on taannut sen, että paikallisessa avoimessa järjestelmässä kuten maapallolla on syntynyt elämää ja sen myötä ihmisen luomaa kulttuuria. Tietysti nykymaailmasta löytyy Enqvistin kaltaisia kaaoksen ruhtinaita, joille on tärkeää, että maailman eri kulttuurit muunnetaan yhtenäiseksi haaleaksi litkuksi. Tämä ei ole kuitenkaan väistämätön kehityskulku, jonka myös Enqvist myöntää, koska vaivautuu varoittamaan globalisaation vastaisista voimista.

Kun luonnontieteilijät alkavat selittää yhteiskuntaa ja kulttuuria koskevia asioita, he heijastavat niihin universalisoivia  käsityksiä, jotka ovat lähtöisin tieteellisestä ajattelusta. Tällaisessa ajattelussa peruuttamattomasti erilaisten kulttuurien ja ihmispopulaatioiden kuvitellaan poikkeavan toisistaan vain näennäisesti, sillä lopulta ihmislajia ohjaa kaikille yhteinen järki. Koska rationalismiin ja sen luomaan universalistisen yhteinäiskulttuurin voittoon ovat uskoneet eniten tiedemiehet, ei ole yllättävää, että he ovat mieltyneet ideologioihin, jotka näitä asioita parhaiten edistävät. 

Tänään se on finassikapitalismin ohjaama globalismi, eilen se oli kommunisimi. Fysiikan ohella 1970-luvun Suomessa erityisesti matematiikka oli yliopistossa kommunistien suosiossa, koska sen uskottiin formaalina eli käsitteellisenä tieteenä olevan linjassa kommunistisen "rationaalisen" ja universalistisen maailmankäsityksen kanssa. Lännen kommunistiopiskelijoiden erityinen analogiavirhe oli se, että heidän suosiman matematiikan analyyttiset välttämättömät totuudet rinnastettiin kommunistisen materialismin ja yhteiskuntafilosofian "järkähtämättömiin totuuksiin". Laajemmassa yhteydessä  tieteellinen kommunismi oli työkalu, jolla varmistettiin kommunismin vääjämätön etenenminen historian päämääränä. Tämä on tuttua Karl Marxilta, joka otti jo varhain vaikutteita Hegelin idealismista ja teleologisesta (päämäräisestä, tarkoituksellista) historianfilosofiasta. 

Fyysikko-kolumnisti Kari Enqvistin universalistinen optimismi ei juonnu kommunismista, vaan luultavasti 1990-luvulla uushegeliläisyyttä edustaneesta  Francis Fukuyamasta, joka julkaisi vuonna 1992 maailmanlaajuisen best-sellerin Historian loppu ja viimeinen ihminen. Toisin kuin Marx, joka piti kommunismia ihmiskunnan päätepisteenä ja huippuna, Fukuyama katsoo kirjassaan liberaalidemokratian edustavan historian loppua. Tosin myöhemmin hän irtisanoutui tästä kannasta. Itse asiassa Fukuyama epäili jo kirjansa viimeisessä viidennessä luvussa, että Nietzschen kuvaama materialistisella hyvinvoinnilla kyllästetyn viimeisen ihmisen elämänmuoto ei tyydytä koko ihmiskuntaa, vaan aina löytyy ihmisiä, jotka omasta edusta piittaamatta haluavat jotain itseään suurempaa, jonka puolesta ei ainoastaan elää vaan ennen kaikkea kuolla. Ikuinen rauha ilman ihmisryhmien taistelua itseään suuremman asian puolesta olisi tylsyydessään maanpäällinen Helvetti. Jo Antiikin kreikkalaiset ymmärsivät, että jotta Ihmiselämä olisi täyttä, siihen täytyy kuulua myös traaginen ulottuvuus. Enqvist toivoo sen sijaan kesytettyjen ja kuohittujen ihmislampaiden maailmaa:

Kysykää siis itseltänne, kumpi on todennäköisempää: että tuhannen vuoden kuluttua maapallo on edelleen riitaisten kansallisvaltioiden kokoelma vai jonkinlaisen maailmanhallituksen ohjailussa? 

Enqvist viittaa kirjoituksena alussa Timothy Snyderin kirjaan Tyranniasta, jossa varotellaan fasmismin vaaroista, mutta juttunsa lopussa hän toivoo, että maailmaa hallitsisi totalitaristinen ja yhdenmukaistava maailmanhallitus. Enqvistin toiveessa ei ole mitään uutta, sillä viimeksi Neuvostoliitto Itä-Euroopan satelliitteineen yritti laajentua koko maailman kattavaksi valtiolliseksi järjestelmäksi.  

Mikäli tuollainen sekulaarihumanistinen ja universalistinen valtio joskus syntyisi, merkitsisi se politiikan kuolemaa. Oikeusfilosofi Carl Schmittin mukaan maailmanvaltio ei voisi olla poliittinen yksikkö sanan varsinaisessa merkityksessä, koska politiikan maailma ystävine ja vihollisineen on väistämättä monenkeskinen pluriversumi eikä universumi. Koska politiikka muuttuu maailmanvaltiossa käsitteellisesti mahdottomaksi, siellä ei voi silloin olla myöskään demokratiaa, jonka kolumisti epäsuorasti tunnustaakin puhumalla "maailmanhallituksen ohjailusta".

Baabelin tornin rakentaminen on tuhoon tuomittu yritys, mutta oman kulttuuripiirin käsittävät kokonaisuudet  kuten Rooman imperiumi tai mongolivalloittajien imperiumi idässä todistavat, että suuretkin kokonaisuudet ovat mahdollisia, mutta vain tiettyjen kulttuuristen ja etnisten ehtojen vallitessa. Belgialaispoliitikko Jean-François Thiriart (1922–1992) ideoi jo 1950-luvulla eurooppalaisen imperiumin, jossa valtiot noudattava itsenäistä talous- ja kulttuuripolitikkaa, mutta ovat samalla liittoutuneet sotilaallisesti yhteen. Tämä voisi olla järkevää aikana, kun maanosaamme kohdistuu sekä muslimien väestöpaine että Yhdysvaltain ja Venäjän halu määrätä asioitamme. Pisimmälle menevissä visioissa, joita ovat esittäneet Francis Parker Yockey ja sittemmin Guillaume Faye, vaaditaan valkoisen rodun imperiumia Dublinista Vladivostokiin. 

Nämä kaikki vaihtoehdot takaisivat, että myös tulevaisuudessa inhimillisen kulttuurin korkeimmat ilmenemismuodot säilyisivät ja matka tähtiin olisi mahdollinen. Enqvistin visio ei tätä turvaisi, sillä se muistuttaa liikaa globaalieliitin suosimaa Richard Coudenhove-Kalergin suunnitelmaa, jossa kulttuuri laskeutuu afrikkalaiselle tasolle, kun väestöjä pyritään maailmanvaltion nimissä yhdistämään:

Annan heti oikean vastauksen: jos haluamme olla elossa vielä tuhannen vuoden kuluttua, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jälkimmäinen. Se on maali, jota kohti historian nuoli osoittaa. Jos tuo nuoli menee ohi, ihmiskunta on suunnattomissa vaikeuksissa

Se suunta mihin globalistit ja Enqvistin kaltaiset Yhden maailman  utopistit ovat planeettaamme viemässä on jo nähty. Kaiken elämän yksipuolistuminen ja samanlaistuminen alkaa näkyä lähes kaikkialla maailmassa. Se taas perustuu standardisoituun kulutuskeskeiseen elämäntapaan, jonka hintana on paheneva ekokastastrofi. Kun tähän universalistiseen keitokseen lisätään ihmislajisolidaarisuus, saamme Afrikan väestöräjähdyksen, jonka paineaalto tekee kaikkialla maailmassa ekologista, etnistä ja kulttuurista tuhoa. Jos lajimme haluaa olla elossa vielä tuhannen vuoden kuluttua, niin silloin mikä tahansa muu vaihtoehto kuin Enqvistin ehdottama soisi sille paremman mahdollisuuden.

YLEN ANALYYSISSÄ PUHUTAAN TURVAPAIKKAPOLITIIKASTA VAIKKA PITÄISI PUHUA INVAASION TORJUMISESTA

"Humanitääriset" avustusjärjestöt edistämässä matalan
intensiteetin kansanmurhaa Euroopassa. Näitä järjestöjä
tukee taloudellisesti eurooppalaisten etuun vihamielisesti
suhtautuva globalistieliitti ja henkilöt kuten George Soros.

Monikulttuurista suopeasti ja suomalaisuuden itsesuojelusta nuivasti kirjoittava Ylen toimittaja Eero Mäntymaa on tehnyt oikein analyysin siitä, mikä EU:n ja Suomen "yhteisessä" turvapaikkapolitiikassa on tällä hetkellä vialla. Ylen verkkosivujen kirjoituksessa Analyysi: EU:n turvapaikkapolitiikka on rikki, eikä Suomea kiinnosta osallistua remonttiin Mäntymaan keskustelunavaus menee jo heti alussa päin mäntyä, kun hän kutsuu luvattomia maahantulijoita "turvapaikanhakijoiksi". 

Turvapaikanhakijoita kehitysmaalaiset ovat de jure vasta silloin kuin he ovat jo de facto rikkoneet lakia tullessaan ilman viisumeja, työlupia ym. vaadittavia asiapapereita Euroopan aluevesille ja sieltä uusmarxilaisten avustusjärjestöjen auttamina EU:n maaperälle. Mikäli heitä pidettäisiin pelkkinä taloudellisina saalistajina ilman asiapapereita – jota he tosiasiassa ovat – ei koko "pakolaiskysymystä" olisi edes olemassa. Etenkin kun alunperin ainoastaan eurooppalaisia koskenut Geneven pakolaissopimus on käynyt ajat sitten vanhentuneeksi ja jota käytetään nykyään pelkästään luvattoman massamaahanmuuton juridisena porsaanreikänä.

Kirjoituksessaan Mäntymaa harmittelee sitä, että Itä-Euroopan maista ainakin Unkari ja Slovakia ovat kieltäytyneet noudattamasta epädemokraattisen EU-eliitin määrämää taakanjakoa, jossa Afrikan ylijäämäväestöä levitettäisiin tasaisemmin Eurooppaan. Kommunistien tapaan EU:n tavoitteena lienee miehittää ulkomaalaisilla koko Eurooppaa, jottei jäisi ainuttakaan etnisesti valkoista kolkkaa. Tuollaiset valkoiset täplät kun olisivat kiusallinen muistutus muille, kuinka paljon parempaa elämä olisi ilman Afrikan kulttuurisesti täysin vieraita muukalaisia.

Vielä suurempana harmistuksena Mäntymaa pitää sitä, että ulkoministeri Timo Soinin johdolla myös Suomi on lopettanut toistaiseksi afrikkalaisten käenpoikien vastaanottamisen, koska muutkaan EU-maat eivät siihen vapaaehtoisesti suostu. Ilmeisesti Suomen pitäisi olla Mäntymaan mielestä se konformistisen nöyrä mallioppilas ja ottaa koko Afrikan invaasio harteilleen.

Toimittaja sentään myöntää, että 160 000:n luvattoman tulijan kiintiö on jatkuvan maahanmuuttoinvaasion suuressa kuvassa pieni määrä. Voisi olettaa, että kun Mäntymaa tiedostaa ongelman hän yrittäisi analyysissään edes viitteellisesti etsiä siihen ratkaisuja. Tätä hän ei tee, vaan pitää invaasiota annettuna asiantilana, johon ei itsessään voi puuttua. On vain löydettävä keinoja sopeutua ja elää sen kanssa. Mäntymaan mielestä kehittymättömien kolmannen maailman turvapaikkaturistit voivat täyttää koko Euroopan ja syrjäyttää kaikki alkuperäisväestöt kunhan vain pyhäksi korotettu EU:n vapaa liikkuvuus toteutuu jatkossakin:

Jos vuoden 2015 tapahtumat toistuisivat, jäsenmaat todennäköisesti tiukentaisivat maahanmuuttopolitiikkaansa ja rajavalvontaansa. Seurauksena menetettäisiin unionin vapaa liikkuvuus, ja paine kasautuisi ulkorajoille, kuten Italiaan, Kreikkaan ja Espanjaan.

EU:n omissa säädöksissä vapaa liikkuvuus on sallittu vain EU:n kansalaisille, joten miten ihmeessä se on muuttunut Mäntymaan mielessä tarkoittamaan sitä, että se koskee myös kutsumattomia afrikkalaisia hiilijalanjäljen kasvattajia?

Kirjoituksen lopussa Ylen toimittaja toivoo EU:n jäsenmaiden löytävän "kadoksissa olleen yhteishenkensä". Tässä hän tarkoittaa maansa pettäneiden poliitikkojen sopua siitä, kuinka massainvaasiota saadaan jaettua eri maiden kesken, vaikka eurooppalaisten suuri enemmistö ei ole koskaan koko maahanmuuttoa pyytänyt eikä sitä halunnut. Eurooppalaista yhteishenkeä kyllä tarvitaan ja sitä onkin runsaasti ruohonjuuritasolla, mutta sillä ei ole mitään tekemistä Brysselin komissaarien ja byrokraattien kanssa. Kun eurooppalainen solidaarisuus puhkeaa kukkaan, ensimmäisenä potkaistaan ulos kansoistaan vieraantuneet Eurostoliiton lakeijat ja heidän perässään maanosaan kuulumattomat vihamielisen kiittämättömät muukalaiset.

Tällaistakin ratkaisumallia on ehdotettu. Yle Watch ei ota
asiaan kantaa, kunhan vain toteaa, että kutsumattomien
siirtolaisten tulvan jatkuessa radikaaleina pidetyt
ratkaisut saattavat muuttua todellisuudeksi.

                                                     **********************************



Yle Fem, tiistai 25.7.2017 klo 11:00, Uusi koti Ruotsissa 

Sarja alkaa, 1/6 Viittomakielinen sarja Ruotsiin tulleista kuuroista maahanmuuttajista. Onko Ruotsi kuurojen luvattu maa? Latvialainen Matilda Bergman ja irakilainen Laith Foad Fathulla kertovat elämästään kahden kulttuurin välissä. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi.


Yle TV1, tiistai 25.7.2017 klo 16:20, Muisti: Kibbutsin hedelmät

Fanny Gurevitsch lähti 80-luvulla kibbutsille töihin satojen suomalaisnuorten tavoin. Hedelmätarhoilla tehtiin pitkää päivää ja pohdittiin tulevaisuutta. Suomenjuutalaiselle Fannylle kibbutsista tuli toinen koti. Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.


Yle Fem, tiistai 25.7.2017 klo 19:00, Sankareita helvetissä

Sarja alkaa. 1/6. Anja Lovén vaarantaa henkensä pelastaakseen noidiksi syytettyjä lapsia Nigeriassa. Andreas yrittää saada avun taifuunin uhreille. Sarja seuraa kuuden tanskalaisen työskentelyä maailman kriisialueilla. HD Äänitekstitys: ruotsi.

Yle Fem, tiistai 25.7.2017, klo 21:00 Historia: Naisten nousu 

2/4. Tohtori Amanda Foreman esittelee ihmiskunnan historiaan vaikuttaneiden naisten merkittäviä tarinoita 10 000 vuoden ajalta, muinaisista ajoista aina nykypäivään. HD Äänitekstitys: suomi.

LÄNNEN MEDIAT VAATIVAT PUOLAA PITÄMÄÄN KIINNI DEMOKRATIAILVEILYN KULISSEISTA

Puolalaiset nationalistit marssimassa länsimaista
mädätystä ja venäläistä ekspansiota vastaan. Varsinkin
lännessä sionistit ja muu petturieliitti on kauhuissaan.

Länsimaiden valtamediat yksityistä valtiollisiin ovat hyökänneet systemaattisesti kaikkia niitä Itä-Euroopan maita vastaan, jotka eivät noudata ortodoksisesti sitä versiota demokratiasta, jolla vaalikarjaa hallitaan ja manipuloidaan vanhoissa EU-maissa. Tuorein esimerkki tällaisesta osoittelevasta hurskastelusta on Ylen verkkosivuilta löytyvä uutinen "Puolaan on syntymässä orwellilainen todellisuus" – Solidaarisuus-veteraani pelkää demokratian puolesta.

Jutun  toimittanut Sampo Vaarakallio luo entisen Solidaarisuus-liikkeen aktiivi Jacek Kozłowskin lausuntojen avulla mielikuvaa, että puolalaisten taistelu 1980-luvulla kommunistihallintoa vastaan olisi rinnastettavissa viime aikaisiin EU-mielisten mielenosoituksiin. Sanomatta jää, että juuri Solidaarisuus-liike kannattaa hallitsevan Laki ja oikeus -puolueen toimia, joilla pyritään turvaamaan maan itsenäisyys ja ulkorajojen pitävyys. 

Jo jutun alkupuolella Vaarakallio paljastaa fukuyamalaisen agendansa, jossa (vasemmisto)liberalismi edustaa historian loppua ja siten idelogisesti lukkoon lyötyä maailmaa. Se mitä näemme Euroopassa nyt, on pikemminkin todiste historian syklisyydestä kuin jostain yksisuuntaisesta hegeliläisyydestä tai lineaarisesta "edistyksestä" (joka useimmiten on silkkaa rappiota), johon Ylen toimittaja näyttää lapsellisesti uskovan:

Nyt on tullut taas aika nousta vastarintaan, sillä konservatiivinen, kansallismielinen ja populistinen Laki ja oikeus -puolue on hallitusvallassa ja yrittää kääntää ajanpyörää taaksepäin.

Jokaisella maalla pitäisi olla oikeus määrittää lakinsa ja oikeusjärjestelmänsä miten tahtoo, mutta länsimaiden demokratuurin äänitorvet vaativat kaikille vain yhtä demokratiatulkintaa, josta poikkeaminen olisi muka "demokratian pelisääntöjen" vastaista. Kuka tai mikä taho nämä "pelisäännöt" on sitten asettanut? Tuskin Jumala, vaan ainoastaan hallitseva hegemonia, jolla sattuu olemaan valtaa juuri tässä historian vaiheessa. Se, että ilman kansan mandaattia toimiva luihu juristiporukka on saanut suurissa länsimaissa istutettua perustuslakiin 2000-luvun kommunismia edustavan klausuulin "univeraaleista ihmisoikeuksista" ei kerro vielä mitään demokratian, kansan vallasta. Päinvastoin, ihmisten "unversaaleihin oikeuksiin" alistetussa perustuslaissa nimenomaan sivuutetaan demokratian perusyksikkö kansa, joka ei todellakaan tarkoita kaikkia maailman ihmisiä.  

Mitä taas tulee uutisessa mainittuun laillisuusperiaatteen (rule of law) ja vallan kolmijako-oppiin, edes länsimaissa niitä ei kyetä eikä haluta noudattaa. Vaarakallion jutusta ei voi välttyä tulkinnalta, että Länsi-Euroopassa kolmijako-oppia kyllä noudatetaan, kun taas EU-kriittisissä Itä-Euroopan maissa kuten Puolassa on vallassa yksinvaltainen puolue, jonka totalitaristinen valta ulottuu kaikkialle. Huvittavaa on myös näkemys, että toisin kuin Puolassa, lännessä valtamedia muka olisi riippumaton poliittisen eliitin ajamista agendoista :

Puolue on alistanut mediaa hallintaansa ja runnoo nyt läpi hanketta, jolla se pääsisi valitsemaan korkeimman oikeuden tuomarit. Vallan kolmijako-oppi on saamassa kovan iskun, jos hallituksen aikeet menevät läpi. – On syntymässä orwellilainen todellisuus.

Vallan kolmijako-opissa lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta erotetaan toisistaan vallan väärinkäytön estämiseksi, mutta hyvästä periaatteesta huolimatta tämä ei toteudu käytännössä missään maassa. Otetaan esimerkiksi vaikka Suomi, joka on keskiverto länsimainen EU-maa. Meillä kuten muuallakin lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta ovat riippuvaisia toisistaan eivätkä ne toimi erillään. Tämä kuuluu parlamentaarisen järjestelmän sisäiseen rakenteeseen eikä se sinällään edusta korruptiota toisin kuin tuomiovallan ja toimeenpanovallon kietoutuminen yhteen. 

Räikeä esimerkki viimeksi mainitusta on Poliisihallituksen nostama kanne Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkauttamiseksi. Tässä kyseissä tapauksessa toimeenpanovallan ja tuomiovallan itsenäisyys on kyseenalaista, koska kummatkin vallan muodot ovat ottaneet yhteiseksi asiakseen Vastarintaliikkeen laillisuudesta päättämisen. 

Ongelmallista on myös tuomiovallan halu puuttua lainsäädäntöön, josta kertoo rikosepäilyn vuoksi virkavapaalla olevan valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen vaatimukset kovemmista rangaistuksista totuuspuhujille. Vastaavasti Iso-Britanniassa ja Saksassa vallan eri muotojen korruptoitunut yhteennivoutuminen on saanut aikaan totalitaristisia kansalaisten valvonnan ja rankaisun muotoja. Siksi entisen Solidaarisuus-liikkeen aktiivi Jacek Kozłowskin lausunto "orwellilaisesta todellisuudesta" on silkkaa länsimaita varten tehtyä propagandaa, koska todellisuudessa ilmaisuvapaus on Puolassa suurempaa kuin poliittisen korrektiuden mädättämissä länsimaisissa demokratiailveilyissä.

Sekä Vaarakallio että haastateltu Kozłowski näyttävät selvästi halveksuvan väärin ajattelevaa "taantumuksellista" kansaa, joka ei nielemättä pure länsimaisen demokratuurin mätiä hedelmiä kuten "ihmisoikeuksien" nimissä vyöryvää ulkomaalaisinvaasiota, vastuutonta hedonismia ja moraalista selkärangattomuutta:

Puolue puhuu myös voimakkaasti pakolaisia ja maahanmuuttoa vastaan. Sekin puree kansaan hyvin.  – Osa hallituspuolueen kannattajista elää vielä henkisesti menneessä. Hallituksen kannattajissa on vanhaa homo sovieticus -mentaliteettiä sekä perinteistä puolalaista katolilaisuutta, arvioi Jacek Kozłowski.

Uutisjutun pääviestinä on, että puolalaiset eivät ole vielä täysin sisäistäneet kansalaisiaan atomisoivan ja henkisesti yhdenmukaistavan länsimaisen demokratian hienouksia. Länsimaalaisten tapaan myös puolalaisten pitäisi luopua identiteetistään ja traditiostaan, jotta kaiken ylle voitaisiin korottaa nykymuotoisen demokratian palvonta, koska se antaa palkkoksi talouskasvun suomaa jatkuvaa kulutusta. Tähän samaiseen liberalistiseen demokratia-narraatioon kuuluu, että omaan maaperään kiinnittyneillä ajattomilla identiteeteillä ei olisi enää merkitystä kulutuskeskeisessä maailmassa; siirtyessään post-nationalistiseen monikulttuurismiin välitöntä etuaan ajava kuluttaja voi toteuttaa sitoumuksetta vapaammin todellista viettiään, materialistista kulutusta:

Kozłowskin mielestä Puolan ongelma on siinä, ettei kansa ole vielä sisäistänyt demokratiaa. Järjestelmä muuttui nopeasti. Puola joutui omaksumaan lyhyessä ajassa sen, mihin Länsi-Eurooppa kasvoi pikku hiljaa.  – Ihmiset eivät ymmärrä sitä, että demokratiaa tulee vaalia koko ajan.

Liberaaleilla on edelleen vakaumus, että uudelleen indoktrinoitu "vapautettu" ihminen on valmis myymään "rasitteeksi käyneen" kansallisvaltionsa ja sen myötä kansansa mihin hintaan hyvänsä, kunhan saa siitä itselleen vain sopivan hyödyn. Tätä ajatusta vasten on asetettava kysymys: kuka on valmis kuolemaan globalistien fetissiksi nostaman nykydemokratian puolesta? Tai edes Euroopan Unionin?

                                                   **********************************



Yle TV1, maanantai 24.7.2017 klo 21:00, A-studio:  Lääkejätit potilastietojen kimpussa. 

Linkki Yle Areenaan.

Suomalaisten terveystiedot halutaan avata lääkeyrityksille - kuka siitä hyötyy? Studiossa professori Sirpa Hartikainen Itä-Suomen yliopistosta ja lääketeellinen johtaja Anssi Linnankivi Rochesta. EU:n ja Puolan suhteesta haastateltavana Puola-asiantuntija Tapani Kärkkäinen. Juontajana Jan Andersson #yleastudio

Ensin myytiin pilkkahintaan globalikapitalistisille kaivosyhtiöille valtion maat, nyt ovat vuorossa kansalaiset potilastiedot.

Yle Fem, maanantai 24.7.2017 klo 18:23, Ghanan lapset: Ghanan lapset 

Jalkapallo-ottelu. Mubarak haluaisi ammattilaispelaajaksi, ja hän harjoittelee kavereidensa kanssa joka päivä. Mistä löytyisi televisio, josta kaverukset näkisivät maaottelun? buu.yle.fi Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi. Sallittu kaiken ikäisille.

Yle Fem, maanantai 24.7.2017 klo 19:00, Uusi koti Ruotsissa 

Sarja alkaa, 1/6 Viittomakielinen sarja Ruotsiin tulleista kuuroista maahanmuuttajista. Onko Ruotsi kuurojen luvattu maa? Latvialainen Matilda Bergman ja irakilainen Laith Foad Fathulla kertovat elämästään kahden kulttuurin välissä. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi.

"Hulluja nuo ruotsalaiset", tiesi jo Asterix.

Yle Fem, maanantai 24.7.2017 klo 19:45. Lautasantennien takaa: Hyvä sydän 

Osa 5/5. Salih haluaisi sulattaa kaikki maailman aseet ja rakentaa niistä kauniin sillan. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi.

Tämöinenkin matu-matukka sarja on pyörinyt kaikessa hiljaisuudessa Ylessä mädättämässä itkuisten liberaalien sydämiä ja aivoja.

KASVANEET TURVATOIMET ELI SUOMI MONIKULTTUURISTAMISEN JÄLKEEN

Tall Ship Race Turussa heinäkuussa 2017.

Alkuviikosta kerrottiin, että Kotkasta torstaina Turkuun siirtynyt Tall Ship Race -purjelaivatapahtuma on kiristänyt turvatoimiaan. Turussa kolme kertaa aikaisemmin pidetyssä ilmaistapahtumassa ei ole ennen pidetty turvatarkastuksia eikä joenrantoja ole suljettu aidoilla. Uutuutena on myös jättimäiset betoniporsaat, jotka ovat tulleet jo tutuiksi Helsingin Temppelinaukion kirkosta, Turun joulurauhan julistamisesta ja puolustusvoimien lippujuhlista. Kaikille näille turvatoimille on yhteistä Euroopassa tapahtuneet ns. pehmeiden kohteiden terrori-iskut rekoilla ja puukoilla. Kesätapahtumien turvatoimia ei ole kuitenkaan lisätty Itä-Euroopan EU-maissa siitä yksinkertaisesta syystä, että niistä puuttuu tyystin ne vieraspopulaatiot, jotka iskuihin ovat syyllistyneet eli Afrikan maiden muslimit.

Tuoreessa Yle uutisessa Purjelaivatapahtuman kassitarkastus hämmentää – koirat ovat tervetulleita yritetään rauhoitella kansaa, mikä käy ilmi jo siinä, ettei jutussa mainita sanallakaan islamistiterrorismin uhasta suurtapahtumissa. Turvatoimet niin Turussa kuin muuallakin maassa kielivät kuitenkin siitä, että pelolle on annettu valtaa, sillä vähäisemmän monikulttuurin eli terrorin vuosina sellaiselle ei kerta kaikkiaan ollut tarvetta. 

Turussa mentiin alkuviikosta jopa niin pitkälle, että Tall Ship Racessa kiellettiin koirien tuonti alueelle, johon ei aikaisemmin ole ollut mitään syytä. Tekosyitä kiellolle kuultiin puolen tusinaa, mutta siitä ilmeisimmästä eli arabimaiden kunniakansalaisten inhosta koiria kohtaan ei sanottu halaistua sanaa. Turvapaikkapummien pelokas ja vieraskorea mielistely herätti suomalaisissa sen verran vastarintaa, että nyt viikoloppuna tapahtumaan pääsee koiran kanssa sisään.

Yle Watchin toimittaja kävi tänään Turussa paikan päällä ja kertoi, että turvatoimet ovat enemmänkin symboliset kuin konkreettiset, sillä halutessaan terroristit voisivat puukkojen ja aseiden kanssa helposti loikkia valvomattomien turva-aitojen yli. Toimittajamme ihmetteli myös sitä, kuinka helposti tällaiseen melko turhaan tapahtumaan odotetaan saapuvan 500 000 – 700 000 kävijää, mutta muslimi-invaasion vastaiseen mielenosoitukseen on vaikeuksia saada edes 30 ihmistä. Ilmeisesti monikulttuurin sietokyky ei ole vielä koetuksilla, sillä kansalaisten tärkeimmät prioriteetit ovat edelleen viihteen ja nautiskelun puolella. Paikalla näkyi kuulemma paljon varakkaan oloisia demarieläkeläisiä pienessä perjantaihumalassa ja he nauttivat selvästi länsimaiden viimeisistä aurinkoisista päivistä. Toki tapahtumassa näkyi myös ripakinttuista nuorisoa ja vaaleita suomislutuskoja kongoidien kainaloissa. Toimittajamme katsoi, että Tall Shit Race on yksi monista kesän massatapahtumista, joka muistuttaa kuluttaja-zombien karnevaalia. 


                                                     ******************************


Lomakuukauden kunniaksi jotain vähän kevyempää. Tai aika raskasta:

Saara Särmä ja peili syynä feminismiin.

Uutisköyhänä heinäkuuna feministiset kesätoimittajat Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä ja Ylessä ovat voimaantuneet urakalla väittäessään että miesten ja naisten ominaisuudet sekä kyvyt ovat yhtä hyvät, mutta kuitenkin niin, että naiset ovat sittenkin vähän parempia. Nyt-liitteen Jutta Sarhimaan jutussa Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä oli annettiin puheenvuoro yleistä hilpeyttä herättävälle feministin karikatyyrille Saara Särmälle. Hyvien ihmisten raivoisasti vihaama miesasiamies Henry Laasanen puolestaan jauhotti Särmän köykäiset "argumentit" puhtaasti 6-0 jutussaan Jos haluat tietää huumorista ja seksuaalisesta vallasta, älä kysy paksulta feministiltä.

Koska Yleisradio ja Nyt-liite (Hesarin versio Voima-lehdestä) ovat henkisesti samaa seurakuntaa, ei mennyt aikaakaan kun Yle uutiset julkaisi "kohusta" oman näennäisanalyyttisen juttunsa Onko huumori yhä miesten laji? Hauskat naiset kumoavat kliseen: "Sama se, heiluuko munat vai ei". 

Toimittaja Nadja Mikkosen artikkelissa jätetään tuttuun tapaan täysin huomioimatta biologiset ja evolutiiviset tekijät vitsinikkaroinnissa. On yleisesti tunnettua, että evolutiivisesti naisten naurattaminen on kertonut naiselle miehen kyvystä nopeaälyisyyteen ja nokkeluuteen. Vastaavasti naisille ei ole parinvallinnassa juurikaan hyötyä huulenheittokyvystä, joten sellainen sisäsyntyinen tarve ei ole kehittynyt samanlaiseen finesseen kuin miehillä. Normaalit viehättävät naiset ymmärtävät tämän selittämättäkin, mutta toisin on rumien ja katkerien  feministinaisten ja miesvihamielisten lesbojen kanssa.

Vaikka telaketjufeministit halveksuvat miesten maailmaa, heille tuntuu olevan kuitenkin jostain syystä äärimmäisen tärkeää päteä kaikessa miehisessä (miehillä ei jostain syystä ole halua päteä naisellisissa asioissa). Kun sukupuolten kiistämättömät biologiset erot tulevat esiin varsinkin huipusuorituksissa, he eivät haluakaan hyväksyä tätä tosiasiaa, vaan alkavat änkyröidä ja kiistää sitä, koska todellisuus loukkaa heidän haurasta itsetuntoaan, joka on rakentunut pelkästään miehisten arvostusten varaan (naiselliset erityisiomaisuudet heiltä taas puuttuvat).

Koska myös Yle Watch on heinäkuun enimmäkseen lomalla, kopioimme suoraan Tuukka Kurun mainion fb-postauksen, jossa hän repii lainaus kerrallaan edellä mainitun Ylen jutun. Kurun päivitys todistaa hauskasti, että naiset kyllä osaavat, toisin kuin sukupuolinarsistiset femakkotankit.

Ylen jutussa esiintyvä aihe on kaikkinensa mielenkiintoinen. Huumorintaju on todellakin hyvin sukupuolittunut ominaisuus siinä mielessä, että miehet todellakin ovat verbaalisesti lahjakkaita ja nokkelia, kun naiset taas pääsääntöisesti eivät ole. Tätä asiantilaa on saatu kommentoimaan myös pari taistelulaiva-luokan feministiä, joiden ulostulot paljastavat ainoastaan sen, kuinka erilaisissa maailmoissa me ihmiset elämme. 

Tutustutaanpa itse juttuun: 

"– Ei kukaan, joka näkee tosi paskan miespuolisen stand up -koomikon, vedä johtopäätöstä: "Miehet ovat tosi huonoja tässä". Sitä ajattelee, että hän oli yksilönä huono. Naiset ovat aina sukupuolensa edustajina tällaisessa tilanteessa, jolloin koko sukupuoli leimataan helposti, Särmä sanoo." 

Tämä johtuu siitä, että kyseisten naisten ulosanti on täysin sidottu heidän omaan sukupuoli-identiteettiinsä. Mikäli joku nainen on surkea stand up-koomikko, hänen ensimmäinen johtopäätöksensä on se, että yhteiskunnassa on pakko olla jotain vikana. Poliittisen liikehdinnän kaapuun verhottu naismainen egoismi ei anna tilaa itsekritiikille tai itseironialle, jonka vuoksi heidän esittämänsä huumori jää väistämättä hyvin latteaksi. Naisia on myös helpompi yleistää huonoista suorituksesta, sillä kyseisille epäonnistumisille löytyy hyvin harvoin minkäänlaisia kompensoivia esimerkkejä. 

"– Omasta mielestäni olen tosi hauska, mutta omat jututhan ovat parhaita siksi, että ne tajuaa itse, Särmä sanoo." 

Saara Särmän "huumoria" pääsin todistamaan viime vuonna rovaniemeläisessä kirjakaupassa, jossa hän esitti jonkinlaista feminististä huumoriperformanssia. Hänen esityksensä käsitteli pääosin valkovuotoa, virtsaa, kuukautisverta ja pillua, jota hän tahditti maanisella naurulla ja lasittuneella katseella. Kukaan tilaisuutta seurannut ihminen ei nauranut. Särmä muistutti enemmänkin avaruusoliota, joka yritti epäonnistuneesti imitoida tavallista ihmistä. 

Seuraavaksi jutussa haastatellaan feministipuolueen piiriosaston aktiivia Brigantia Törnqvistiä: 

"– Olemme kuulemma hyviä kavereita ja hauskaa seuraa, mutta emme naisystävämateriaalia. Se on tullut selväksi ajan kuluessa hyvin monelle, Törnqvist sanoo." 

Miesten on helppo esittää kohteliasta deitin tai parin ajan, mutta jatkotapaamisten puute kertoo jo aika hyvin siitä, kuinka hauskasta persoonasta on todellisuudessa kyse. Turhauttava höpöttely esimerkiksi avaimien hukkaamisesta tai muusta arkisesta kömmähdyksestä ei tee vielä yhdestäkään ihmisestä hauskaa, vaikka hän itse näin kuvittelisikin. 

"Särmän tavoin Törnqvist laskee itsensä hauskaksi naiseksi." 

Itselleen on kaikista helpointa valehdella. Mikäli ympäristö on ristiriidassa oman käsityksen kanssa, vika on ympäristössä eikä yksilössä. Ainakin feministien mielestä. 

"– Se on sellaista miesselittämistä, että "ethän sä nyt voi tästä oikeasti mitään tietää". Aikaisemmin jopa minä menin täysin mykäksi, koska en voinut käsittää, miten joku voi puhua toiselle noin. Mutta yleensä tällaiset miesoletetut eivät ole säilyneet tuttavapiirissä." 

Olet varmasti todella nautinnollista ja rentouttavaa seuraa. 

"Vuonna 2012 eräässä brittitutkimuksessa selvitettiin, miten vitsi otetaan vastaan suurten yhtiöiden kokouksissa. Tutkimuksen mukaan kolme neljästä naisen kertomasta vitsistä otettiin vastaan hiljaisuudessa, kun taas miesten vitsit saivat aikaan naurua ja huvittuneisuutta." 

Vitsin hauskuudesta 90% muodostuu sen oikeasta esittämisestä, eikä jutusta itsestään. Hyvät imitaatiot, kärjistetyt maneerit ja taitava äänenkäyttö tekevät arkisestakin tapauksesta todella huvittavan, kun taas monotoninen selostaminen tappaa helposti hyvänkin tarinan. Oman kokemukseni mukaan miehet ovat naisia huomattavasti lahjakkaampia nimenomaan imitoinnissa, äänenkorkeuden vaihtelussa ja maneereissa. 

"On esitetty arvioita, että kyse on valtasuhteista: kun kuningas kertoo huononkin vitsin, alamaiset nauravat. Jos siis naista pidetään muita alempiarvoisena, voi lopputuloksena olla se, ettei naiselle kehdata nauraa." 

Minäpä esitänkin arvion, jonka perusteella feministit ovat yhtä hauskoja kuin 50kg alasin pottuvarpaan päällä.  

"Törnqvist pitää ummehtuneena ajatusta miehestä toimijana ja naisesta toiminnan kohteena, kuten tilanteessa, jossa mies ottaa sosiaalisessa kanssakäymisessä enemmän tilaa persoonallaan. Törnqvist itse liikkuu piireissä, joissa on itsestäänselvää, että ihmiset ovat ihmisiä, eikä sukupuolella ole merkitystä." 

Törnqvist kuitenkin itse jauhaa päättymättömänä nauhana valtarakenteista, miesten etuoikeuksista ja sukupuolten välisestä epätasa-arvosta. Muutaman kaljun naisen ja soijaa tihkuvan hipsterimiehen seura ei vielä anna kovinkaan tarkkaa kuvaa suomalaisen ihmisen mediaanista.  

"– Olen kuullut sanottavan, että "sehän on kauhean mukava ihminen, mutta on se vähän päällekäyvä". Se päällekäyvyys on sitä, että nainen ottaa tilaa verbaalisesti. En keksi siihen muuta selitystä, Törnqvist toteaa." 

Kovaääninen nainen, jonka juttuja kukaan ei jaksa kuunnella, on sangen karmea seuralainen. 

"– Olen ollut sinkku vuodesta 2003. Päättele siitä."

Päättelen.

                                                             ************************


Ruusuja Ylelle: Radion siili-ilta! Löytyy Yle Areenasta.