KURKISTUS SUOMALAISVIHAMIELISEEN MUOTIAJATTELUUN

Yle Radio 1, tostai 19.7.2018, Ykkösaamu: Euroopan energiariippuvuudet 

Euroopan energiarakenteiden ja -riippuvuuksien tulevaisuus. Energiatekniikan professori Esa Vakkilainen, Lappeenrannan yliopisto ja Energiaosaston ylijohtaja Riku Huttunen työ- ja elinkeinoministeriöstä. Mihin suuntaan suomalainen koulutusvienti tähyää ja miten kehuttu suomalainen koulutus sopii täysin erilaiseen kulttuuriin? Yksikönjohtaja Kati Loponen, EduCluster Finland ja yliopistotutkija Päivi Granö, Turun yliopiston opettajankoulutuslaitos. Kolumnistina Heli Vaaranen. Alä aina suosi suomalaista. Ulkomaanlehtikatsaus Berliinistä. Pertti Rönkkö. Juontaja Marja Ala-Kokko. Toimittajat Kaija Kellman ja Atte Uusinoka. Tuottaja Sakari Kilpelä.

Linkki ohjelmaan Yle Areenassa.

Aikoinaan mallina toimineen psykoterapeutti Heli Vaarasen Yle-kolumnissa Älä suosi aina suomalaista tiivistetään lähes kaikki se, mikä on lopun ajan sivilisaatiovaiheeseen siirtyneessä kulttuurissa pahasti vialla. Näin naiivi passiivis-aggressivinen kirjoitus voi syntyä suurella todennäköisyydellä vain ylikoulutetulta länsimaalaiselta naiselta, jonka motiivi opiskella psykologiaa löytyy lähinnä halusta oppia manipuloimaan miehiä.

Tosin näinä aikoina, jolloin heli vaaraset ovat kaikkialla mediassa suuna päänä äänessä, heillä ei ole enää tarvetta kovin intensiiviseen manipulointiin. Kunhan vain pitävät yllä vallitsevaa kansallismasokistista hegemoniaa. Ja jos tarkkoja ollaan, niin vallitsevan nykykehityksen edistäminen ei ole minkään ylläpitämistä, vaan kaiken kestävän murentamista. Vaarasen kaltaiset poliittisesti hyödylliset idiootit  tuskin ymmärtävät sitä, että sivilisaation rakentamiseen vaaditaan tuhat vuotta, mutta sen tuhoamiseen kuluu vain vajaa sukupolvi niiltä, joiden historiallinen panos kulttuurin innovaatioihin ja faustisiin uhrauksiin on olematon.

Tiettyjen miesten ja naisten harjoittama sivilisaation tuhoaminen ilmenee eri tavalla.  Heli Vaaranen on tyypillinen konformistinen kympin tyttö, joka kannattaa suorastaan kliseenomaisesti valikoivaa suvaitsevaisuutta, monikultturismia, korruptoitunutta kehitysapua, valkoisten vastaista "anti"-rasismia, loputonta maahanmuuttoinvaasiota, homojen adoptio-oikeutta ja lääketieteen vastaista transalakia. Tällä punaliberaalilla pakettiajattelulla Vaaranen haluaa kuuluttaa julkisesti omaksuneensa vallitsevat sosiaaliset normit. Kuten Yle Watchiin kirjoittava Mikko Ellilä on toisaalla todennut, "useimmilla nuorilla naisilla ei ole mitään omia ajatuksia, vaan he haluavat vain manifestoida omaa konformismiaan kannattamalla hegemonisessa asemassa olevaa ideologiaa." Toisin sanoen jos vallitseva yhteiskuntanormi olisi päinvastainen kuin nyt, Heli Vaaranen paasaisi sen puolesta yhtä innokkaasti kuin tuoreessa Yle-kolumnissaan. Vaarasen kaltaisilla asemaan perustuvia auktoriteetteja nuoleskelevilla pinkoilla ei olisi mitään ongelmaa kannattaa fascismia, kommunismia ja islamia, jos ne olisivat länsimaissa hallitsevassa asemassa.

Jo kolumninsa johdannossa Vaaranen esittää normatiivisen vaatimuksen hegemonisesta puhdasoppineisuudesta kirjoittamalla että "et voi väittää olevasi moniarvoinen ja maahanmuuttomyönteinen, ellet käytä heidän palvelujaan". Koko kirjoitus onkin vaatimuslista siitä, miten punaviherkuplassa elävän suomalaisvihamielisen Hyvän ihmisen pitää toimia suhteessa kehitysmaiden kutsumattomiin nurkanvaltaajiin. Kirjoitusta lukiessa tulee mieleen emeritusprofessori Timo Vihavaisen teoksessaan Länsimaiden tuho (2009) esittämä ajatus tiedostavan väen "hulluuden riemumarssista", jossa itsensä eliitiksi korottanut lukeneisto haluaa tehdä raivoisan pesäeron tavallisiin suomalaisiin. Lähes jokaista Vaarasen lausetta vastaan voi esittää murskaavan vasta-argumentin, mutta tässä yhteydessä YW puuttuu vain räikeimpiin idioottimaisuuksiin.

Sen teki nuorukainen, jonka kanssa meillä ei ollut sanaakaan yhteistä kieltä, mutta hyvin pärjättiin. Näytin sormilla, että tuon verran lyhennetään, ja hän teki upean ja muodikkaan leikkauksen. Mainittakoon, että joka kerta sain lainmukaisen kuitin, pyytämättä.

Tässä kolumnisti haluaa kertoa, että Suomessa ei tarvita työelämässä suomen kieltä, vaan kehon kieli ja pieni silmäpeli riittää kun kehitysmaalainen palvelee itsellistä akateemista suomalaisnaista. Totta kai piti varmuuden vuoksi korostaa myös sitä, kuinka rehellisiä yrittäjiä Lähi-idän geelitukat ovat. Toisin kuin möllikät suomalaiset, vaikka Vaaranen ei uskallaan sanoa sitä vielä tällä hetkellä ääneen.

Yhtä kertaa lukuun ottamatta minä olin paikan ainoa asiakas. Miksi? Siksikö, että paikan perustaneet nuoret olivat maahanmuuttajia? Onko meille hoettu ”suosi suomalaista” niin, ettemme ymmärrä omaa etuamme?   

Samoihin aikoihin Oikeusministeriö, Sisäministeriö ja Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisivat uuden maahanmuuttopoliittisen ohjelmansa. (Tiedote 6/2018). Ohjelmalla haluttiin edistää työvoiman maahanmuuttoa ja sitä tukevaa kotoutumista ja hyviä väestösuhteita eri väestöryhmien välillä. Ohjelman tavoitteena oli tukea työllisyyttä ja julkista taloutta vahvistavaa, huoltosuhdetta kohentavaa sekä talouden kansainvälistymistä edistävää maahanmuuttoa.

Näissä kommenteissa Vaaranen puuttuu kehityskulkuun, jossa syyt ja seuraukset ovat heittäneet häränpyllyä. Mikä suomalaisten etu voi olla siinä, että ostosvalinnoissa ja työllistämisessä suositaan muukalaisia? Ensin luodaan kansalta kysymättä itse tuotettu ongelma luku- ja kirjoitustaidottomien "humanitäärisellä maahanmuutolla" ja sen jälkeen aletaan vaatia heille työtä matalapalkka-aloilta, joissa jokainen työpaikka on nollasummapeliä. Tuleeko kolumnistille ollenkaan mieleen, että jos työpaikka annetaan etnisellä perusteella ulkomaalaiselle, se on peruuttamattomasti pois suomalaiselta alkuperäisasukkaalta? Kolumnistin viittaama Oikeusministeriön, Sisäministeriön ja Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisema maahanmuuttopoliittinen ohjelma on julkeudessaan suora sodanjulistus suomalaista työläistä vastaan. Tätä Juudaksen kirjelmää Vaaranen näyttää kannattavan kirkassilmäisen fanaattisesti.

Onko kyse ennakkoluuloista, jota ovat niin syvällä ettet itsekään tunnista niitä? Yritä, sillä se on meidän kaikkien ja maamme etu. Et voi väittää olevasi moniarvoinen ja maahanmuuttomyönteinen, ellet käytä heidän palvelujaan. Et voi väittää kannattavasi kotoutumista ja kulttuurien rikasta kanssakäymistä, ellet itsekin ryhdy kanssakäymiseen. Ellet astu rohkeasti ovesta sisään ja selitä käsimerkeillä, suomeksi, englanniksi tai esperantoksi, mitä haluat tehtävän.

Kallonkutistajamme tarjoaa kerrassaan poliittisesti oikeaoppista itseruoskintaa syyttämällä suomalaisia syvällä alitajunnassa piilevistä "ennakkoluuloista". Niitähän on vain suomalaisilla ja muilla valkoisilla eurooppalaisilla, eikä suinkaan jännittävän eksoottisilla islamilaisilla "pojilla". Vain aisankannattajat ja viidakkokuumetta potevat naikkoset voivat pitää etumme mukaisena sitä, että vieras etninen ryhmä raivaa polkumyyntihinnoittelulla itselleen markkinoita rajallisilta ja tiukasti kilpailluilta aloilta. Vielä jokin aika sitten vieraan valmistajan ja palvelun tuottajan suosimista olisi pidetty symbolisena maanpetoksena. Nyt Vaaranen ohjeistaa potentilaalisia viidennen kolonnan yhteistoimitamiehiä ja -naisia omien kansalaisten syrjintään. Juuri kun sitä luuli, että suomalaisvihamielisyys on huipussaan, sen apostolit ylittävät jälleen itsensä.

Ei tarvitse katsoa kovin kauaksi länteen, kun jo näemme miten ikävästi voi käydä, ellei kulttuurien hyvä rinnakkaiselo onnistu hyvin. 

Yksi suurimpia mysteereitä suomalaisten monikulttuurifanaatikkojen argumenteissa on se, kuinka he lukemattomista Ruotsin antamista esimerkeistä huolimatta yhä uskovat siihen, että suomalaiset voisivat jotenkin välttää länsinaapurimme ja Länsi-Euroopan virheet. Tällainen asenne on jo lähtökohtaisesti silkkaa mielettömyyttä ja verrattavissa moukarilla lyttyyn lyödyn kellon vimmaiseen korjaamiseen. Tuon lainauksen perusteella Vaarasta on syytä pitää multikulti-koulukunnan tosiuskovana, jolle mitkään vasta-argumentit eivät ole este uskomasta monikulttuurisen paratiisin toteutumiseen.

Ja sitä aivan parasta rinnakkaiseloa on arkinen elämä. Nimittäin kaikkialla maailmassa pestään ja leikataan hiuksia, hoidetaan ihoa ja otetaan hierontaa kipeisiin lihaksiin. Korjataan vaatteita ja kenkiä ja laitetaan ruokaa. Hoidetaan vanhuksia ja lapsia. Kasvatetaan ravintoa ja myydään sitä turuilla ja toreilla. Muutkin osaavat tehdä näitä asioita kuin kantasuomalaiset. Kaikesta muusta osaamisesta puhumattakaan.

Totta kai Irakissa ja jossain määrin jopa Norsunluurannikolla pestään ja leikataan hiuksia, korjataan vaatteita ja kenkiä, laitetaan ruokaa, hoidetaan vanhuksia ja lapsia. Tämä ei ole kuitenkaan argumentti sen puolesta, että näiden toimien "huippuosaajia" pitäisi rahdata maahamme halpatyöläisiksi, joiden kiilaantuminen suomalaiseen yhteiskuntaan vain lisää etnistä kitkaa. Mutta eiväthän snobistiset heli vaaraset joudukaan jakamaan samaa tilaa kehitysmaalaisten kanssa ongelmalähiöissä. Lisäksi Vaarasen kaltaisten korkeakoulutettujen, jotka tarvitsevat hyvää suomentaitoa työssään, eivät koe manuaalista halpatyövoimaa uhkana itselleen, vaan päinvastoin hyötyvät siitä saamalla edullista palvelua. Tähän taas liittyy lukeneiston erottautumisen halu, jossa monikultturismin kannattamisella signaloidaan muille oma sosioekonominen status, joka osoittaa että oma asema ei ole kehitysmaalaisten maahanmuuton vuoksi uhattuna.

Sitä paitsi arkisia matalan palkkatason tehtäviä tekevät Suomessa jo nyt riitävän monet suomalaiset toisille suomalaisille. On selvää, että kolumnistia kiinnostaa muukalaisten yhteiskunnallisessa sopeutumisessa tosiasiassa se, että Suomi saataisiin itsetarkoituksellisesti täytettyä mahdollisimmman monella erirotuisella tulijalla. Tässä retoriikassa puhe ulkomaalaisten osaamisesta on vain tekosyy suomalaisten matalan intensiteetin etnisessä hävittämisessä.

Ei voi olla niin vaikeaa vaihtaa joskus tulokulmaa ja antaa roposensa nuorten, kaukaa tulleiden yrittäjien kassaan. – ”Mutta kun niissä on kaikenlaista väkeä”, jotkut sanovat. ”Niin meissäkin”, minä vastaan. Vai etkö koskaan ole tavannut suomalaista lusmua?

Tulihan se klassinen raiskaavathan suomalaisetkin -virheargumentti hieman eri sisällöllä. Lusmujen määrä on vakaassa yhteiskunnassa pitkälti vakio (Gaussin käyrä), mutta kun väestöä tuotetaan ulkomailta, joissa on löysä työmoraali, heikot kognitiiviset kyvyt ja vahva sisäryhmälojaliteetti, kasvaa lusmujen suhteellinen ja absoluuttinen määrä väistämättä. Meillä on lusmuja jo omasta takaa, mutta kaikesta huolimatta he ovat meidän lusmujamme. Amerikkalainen senaattori Carl Schurz lausui vuonna 1871 miehekkään klassiset sanat, jotka sopivat hyvin tähän yhteyteen: ”Väärin tai oikein, mutta minun maani; jos se on oikein pidämme sen oikeana, jos väärin me korjaamme sen".

Eivät he olleet täällä viemässä kenenkään työpaikkoja, vaan he yrittivät luoda omat työpaikkansa. Asiakkaita vain ei tullut.

Teeskenteeko akateemisesti koulutettu koluministimme tyhmää vain valehteleeko hän vain päin naamaa? Todellinen ongelma ei ole ulkomaalaisten pienyrittäjien taloudelliset vaikeudet, vaan suomalaisten syrjäyttäminen markkinoilta epärehellisin keinoin. Kuten jo edellä todettiin, tietyillä pienyrittäjäaloilla kehitysmaalaiset todella vievät suomalaisten työpaikat harjoittamalla polkumyyntiä, jonka jälkeen etniset monopolit voivat vallatuilla markkinoilla korrottaa hintoja mielin määrin. Tämä on nähty kebab-pitserioiden pikaruokatoiminnassa ja viime vuosina Vaarasen nyt hehkuttamalla parturialalla. Helsingissä ja Turussa on jo pitkään ollut suomalaisten parturikampaamojen konkurssiaalto, koska etniset nurkanvaaltaajat ovat tarjonneet palvelujaan 10 euron hintaan, johon rehelliset suomalaisyrittäjät eivät ole voineet mitenkään vastata. Luonnollisesti tästä epäkohdasta Vaaranen vaikenee täysin.

Yhteiskuntaa voi pyörittää vain verotuloilla. Lainallakin se onnistuu, mutta vain jonkin aikaa, eikä se ole viisasta taloudenpitoa, ei valtiolta eikä kansalaiselta. Tervettä, rakentavaa toimintaa syntyy kun on tekijä ja tekijällä asiakas. Uskon, että nämä nuoret yrittävät uudestaan jossakin toisessa paikassa. Ja ihan ilman yrittäjyyskasvatusta. Keskeiselle Helsingille he olivat liikaa. Toivottavasti sen uuden paikan kadun kulkijat toivottavat tervetulleiksi hyvät palvelut.

Lopuksi Vaaranen päivittelee sitä, millaisen voimavaran menetämme, koska emme kotimaisten palveluiden sijaan suosi hämärää starttirahojen ja ilmaisen perhetyövoiman kustannuksella toimivaa ulkomaalaisten pienyrittämistä. Sitä paitsi vain pieni osa kehitysmaalaisista harjoittaa yritystoimintaa tai ovat mukana yksityissektorin tuottavassa työelämässä, joten he ovat tilastollisesti kiistämätön verorasite. Silti Heli Vaarasellla on otsaa valehdella, että tuo porukka kokonaisuudessaan turvaa suomalaisen yhteiskunnan veronmaksukyvyn. Hän on tosiaan se kuuluisa kympin tyttö, joka toistelee valtionhallintoon päässeiden tuholaisten mantraa ulkomaalaisten tarpeellisuudesta suomalaiselle yhteiskunnalle, kulttuurille ja taloudelle.

YLEN PARANOIDISSA MULTIKULTISSA JOPA VÄÄRÄ RUOKAVALIO NÄHDÄÄN "RASISMIN" LÄHTEENÄ

Bon Appétit!

Parodiahorisontin rajat vain paukkuivat kun Yle pani tällä viikolla menemään parilla ruokakulttuuria koskevalla mielipideuutisellaan. Niissä aiheen käsittelytapa ei ole mitenkään uusi, sillä monet muistavat viiden vuoden takaa nettimeemiksi nousseen Yle uutisen Rasismi ei kannata salaatin teossa, jonka insertissä sanotaan:

Nurkkakuntaisuus ja silmien sulkeminen muulta maailmalta on iso virhe salaattia valmistaessa. Maistuvaa salaattia tehtäessä kannattaa ottaa raaka-aineita ympäri maailmaa.

Jokseenkin samaa härskiintynyttä tofusalaattia kauhotaan tuoreessa propagandauutisessa Tutkijat: Outo ruoka lisää tasa-arvoa. Valveutunut kansalainen ymmärtää poistaa aseesta aina varmistimen, kun hän kuulee sanan tutkija, varsinkin jos tämä edustaa punaisen yliopiston yhteiskuntatieteellistä alaa. Tälläkin kertaa asiantuntijuus ilmenee tieteen kaapuun puettuna marxilaisuutena, kun sosiologi Taru Linblom esittää mielipiteitään. Yhtään sen arvovapaampaa näkemystä emme saa kuulla jutun toiselta asiantuntijalta, Tampereen yliopiston tutkijatohtori Markus Vinnarilta. Kaiken karvaisilla asiantuntijoilla markkinoidut mielipideuutiset uppoavat todennäköisesti kaikken parhaiten auktoriteettiuskoisiin demarieläkeläisiin, joille tämäkin juttu lienee ensi sijassa kohdistettu.

Varhaiskasvatuksen ruokasuositusten tavoitteena on terveyden edistämisen lisäksi muun muassa "edistää elinikäistä ruokaoppimista". Se ei tarkoita pelkästään ennakkoluulottomuutta uusien makujen edessä tai sitä, että kiinnostuu ruokakulttuurista, vaan ruokasivistyneisyyttä. Piittaamattomuus ravinnosta voi johtaa tutkijoiden mukaan jopa syrjäytymiseen.

Ja syrjäytyminen johtaa....rasismiin! Lainauksen normatiivinen tyyli on kuin suoraan Neuvostoliitosta, vaikka kokoomusvetoinen maamme johto on jo pitkään korostanut edustavansa länsimaista liberalismia, jossa valtiolla ei ole oikeutta astua kansalaisen kynnyksen yli. Demarien miehttämä virkamieskunta ja punainen yliopisto ovat kuitenkin taanneet sen, että maamme kulttuuria hallitsee edelleen bysanttilaisuus, jossa kansalaisia ohjeistetaan ja määrätään käyttäytymään tietyllä tavalla korrektisti. Tämä Syvän valtion (engl. Deep state)  Leviathan näkyy niin raskaassa byrokratiassa ("kyllä valtio tietää") kuin virallisina suosituksina, jota tämä paternalistinen Varhaiskasvatuksen ruokasuosituskin edustaa. 

Sen lisäksi, että demarihenkinen Syvä valtio ajattelee Sinun parastasi, se haluaa nykyään myös ajatella puolestasi. Siksi ruokasuosituksissakin pitää olla sisään asennettuna monikultuurisuus ja tasa-arvo ikään ne edustaisivat jotain tavoiteltua hyvää ja absoluuttista totuutta. Eivät ne edusta, mutta sitäkin enemmän ne edustavat puhdasta sosialismia uusilla iskusanoilla. 

Tutkijat tulevat sanoneeksi rivien välistä, että perinteiseen, ekologisesti tuotettuun suomalaiseen lähiruokaan turvautuminen on merkki kavahdettavasta nationalismista, jossa syrjitään uusia makuja ja siten myös uusia näkemyksiä kuten muukalaisinvaasion tarpeellisuutta:

Toki ruokaa voi pitää pelkkänä polttoaineena, mutta se on paljon muutakin. Osallistumattomuuteen liittyy eriarvoisuutta. Esimerkiksi poliittisesti passiivisten on havaittu osallistuvan huonosti elämän muihin alueisiin, Lindblom sanoo. Jos ihminen ei halua siis altistaa itseään uusille mauille, miksi hän haluaisi altistaa itseään uusille näkemyksillekään.

Suorastaan poliittiseksi tutkija Lindblom ryhtyy silloin, kun hän sivuuttaa kansojen itsemääräämisoikeuden ja pitää kehitysmaalaisten maahanmuuttoa automaattisesti kannatettavana asiana. Ruokakulttuuriin sovelletulla kohtaamisteorialla tutkija yrittää selittää pois maahanmuuttoinvaasiosta seuraavat ristiriidat – kunhan syöt kebabia alat väistämättä pitää kurdeista, turkkilaisista ja arabeista:

Ruoka on keino mennä toisen nahkoihin, purkaa vastakkainasettelua. Avoimuus vieraita kulttuureita kohtaan vähentää tutkitusti vihamielisyyttä vähemmän tuttuja asioita – myös ruokia kohtaan, Taru Lindblom sanoo.

Tavalliselle kansanosalle markkinoidut eksoottiset ruokamaut tulevat käytännössä suurimmista maahanmuuttomaista Lähi-idästä. Heillä ei ole juuri muuta  tarjottavana kuin jauhelihasta tehdyt feikkikebabit (ei lampaanlihaa), joita myyvät ruokapaikat ovat käyneet turhankin tutuiksi suomalaisten kaupunkien ja taajamien katukuvassa. Yksipuolisen monokulttuurisessa bulkkiruuassaan monikulttuuri ei tuo juuri mitään uutta, paitsi sen että Lähi-idän veijarit ovat sukulaisten ilmaistyövoimalla, polkumyynnillä ja verokikkailulla syrjäyttäneet suomalaiset ravintolat ja nakkikioskit kaupunkimiljööstä.

Tutkijatohtori Markus Vinnari on suomalaiskaunaisessa punamädätyksessään vieläkin suorasukaisempi kuin Taru Lindholm. Hän puhuu kuin svekomaaninen hallintoviranomainen joka väittää, että suomalaisilla ei ole mitään omaa, edes ruokaa. Koska olemme saaneet kaiken Hyvän armollisilta naapureiltamme, meidän täytyy sen vuoksi hylätä suomalaisuutemme tai tehdä se sellaiseksi, että kaikki afrikkalaiset voivat olla myös suomalaisia ja tulla tänne valmiiseen pöytään nauttimaan venäläisen keittiön lihapadoista:

Suomalaista ruokakulttuuria ei pidä erehtyä luulemaan itsenäiseksi tai erityisen ainutkertaiseksi. Se tulee vähintään neljästä ilmansuunnasta: Venäjältä, Ruotsista, pohjoisesta – ja nykyään etenkin amerikkalaisesta ruoka- ja juomateollisuudesta.  

– Kun tajuaisimme, että meidätkin on koottu monista vaikutteista, pystyisimme entistä paremmin kyseenalaistamaan sen, mitä suomalaisuus oikeastaan on, tutkijatohtori Markus Vinnari sanoo.

Miksi näiden yliopistojen perässähiihtäjien mielestä vain suomalaisuus pitää kyseenalaistaa, miksei yhtä hyvin kansainvälisyyttä tai muita kulttuureja? 

Jutun lopussa sosiologit ovat yhtä mieltä siitä, että suomalaisuudesta vierottavassa aivopesussa hedelmällisintä maaperää ovat tietämättömät lapset ja nuoret. Aivan kuten DDR:ssä.

Tuleeko uusiin ruokiin siirtyminen olemaan suomalaisille vaikeaa? Ei välttämättä. Keskon selvityksen mukaan jo nyt noin kolmannes suomalaisista valitsee ruokakoriinsa eksoottisia aineksia, kuten korianteria ja kookosmaitoa. Uusi herkkusukupolvi uusine makumieltymyksineen kasvaa hyvää vauhtia. 

Jos näiden lasten innostus ruokaan säilyy, ja heillä on vielä keskiluokan ostovoimaa, tulee markettien, kauppahallien ja torien ruokatarjonta – eli siis myös suomalaisten ruokamaku – olemaan ennennäkemättömän värikästä.

Ksenofiilisen ruokahifistelyn siirtyminen sosiologian tutkimuskohteeksi ei ole mitenkään yllättävää ajallemme. Ikävä kyllä sosiologiassa ei haluta pohtia pakkomielteisen ruuasta puhumisen historiallisia ulottuuvuuksia ja toistuvuuksia, koska ne kertoisivat jostain muusta kuin edistysuskovaisten saarnaamasta "kehityksestä". 

Historiantutkijat ovat huomanneet eri kulttuurien rappiovaiheessa toistuvan ilmiön: hillittömän hedonistisen nautinnonhalun. Rooman valtakunnan lopussa ruualla leikkittelystä ja uusien eksoottisten makujen etsimisestä tuli degeneroituneen elitiin yksi suosituimmista harrastuksista. Televisiossa tällä vuosikymmenellä esiin marssineet julkkiskokit olivat tuttu ilmiö jo lopun ajan Roomassa, jonka vuoksi ajastamme on helppo vetää yhtäläisyyksiä yleiseen kulttuurin rappioon.

Hedonismin lisäksi Itsestään selvänä pidetystä ruuasta on tullut myös statusta ja nirppanokkaista identiteetin määrittämistä. Nykypäivän keskiluokkainen porvaristo ei voi henkisen laiskuutensa vuoksi enää erottautua rahvaasta kirjallisella sivistyksellään, varsinkin kun kirjojen arvo on romahtanut ja kirjahyllyt menettäneet statuksensa sisutuselementtinä. Siksi erikoisesta ja ennen kaikkea kalliista ruokahifistelystä on tullut ns. paremman väen keino tehdä hajurako epäterveellisen juntisti syövään alaluokkaan. Samalla ruualla keikarointi on osoitus sivistyneistön rappiosta, jossa on siirrytty henkisestä kilvoittelusta kulinaristisiin makunautintoihin.

PS. Ihmetyttää miksi Suomessa arvostetaan poikkeuksellisen paljon kaikkea ulkomaalaista, etenkin ruokaa. Teoksessaan Länsimaiden tuho (2009) emeritusprofessori Timo Vihavainen kumoaa vallalla olevan ksenofiilisen ennakkoluulon, jonka mukaan suomalaisilta puuttuu herkut, joita eksotiikan nälkäiset ulkomaalaiset söisivät mielellään:

(...) Ravintolan kannalta ihanteellisinta olisi kai tarjota suomalaisia uuniruokia esimerkiksi sunnuntaibrunssilla, hiukan samaan tapaan kuin Englannissa tehdään, mutta voisihan perinteeksi ottaa senkin, että suomalaisen uuniruuan tarjoiluaika sijoittuisi päivittäin esimerkiksi iltaan, vaikkapa 18-20 välille. Miltä tuntuisikaan tulla raskaan työpäivän jälkeen herkkupöytään, jossa höyryäisivät vastapaistettujen karjalanpiirakoiden ja ruisleivän ohella rasvainen karjalanpaisti, savolainen ohrarieska, silakkalaatikko, uunihauki ja erinäiset muut uuniruuat. Näiden ohella tarjolla olisi maalaisvoita, paistettuja muikkuja ja uunilohta, savustettua lahnaa tai siikaa, suolamuikkuja sipulin ja smetanan kera, muikun ja mateen mätiä, suolattua särkfileetä, graavattua lohta ja siikaa sekä saunapalvikinkkua, joka on kypsytetty lähes puumaisen kovaksi. Keitoista kermainen lohikeitto, muikuista tehty rantakala, matikkakeitto, savulihalla maustettu hernekeitto, lammaskaalikeitto ja maitoon keitetty haukikeitto kilpailevat voitollisesti minkä tahansa ulkomaisen vastineen kanssa. Uunissa täysin kypsiksi paistetut lanttukuutiot täydentävät erinomaisesti karjalanpaistia ja erilaisiin kastikkeisiin ja uuniruokiin antavat vastustamattoman makunsa suomalaiset sienet, jotka ovat yhtä kaukana viljeltyjen siitakkeiden tai herkkusienten keskinkertaisuudesta kuin taivas on maasta. Suolattuna taikka ymmärryksellä marinoituna suomalainen sieni sopii verrattomasti myös kylmän snapsin kyytipojaksi, ja muutoin ruokajuomana on oivallinen kylmä kalja, jota ei ole tehty uutteesta, vaan maltaista. Jälkiruuaksi sopii ternimaidosta tehty uunijuusto sokerin ja kanelin kanssa, lakat, metsämansikat ja mustikat jäätelön kera antavat viimeisen silauksen aterialle, josta parhaimmillaan muodostuu suomalaisen keittiön ylistyslaulu. 

Tällaiselle aterialle haluaisin kutsua sen ulkomaalaisen ystäväni, joka vaatimattomuuksissaan teki pilaa käsitteestä Finnish cuisine odottaen minunkin nauravan asialle makeasti. Miksi tämä ei ole todellisuudessa mahdollista? Mikä meitä estää panemasta pöytään sitä, mikä meillä on aitoa ja parasta? 

Ennen muuta kysymys lienee ilmiöstä, jota voisi kutsua kansalliseksi alaikäisyydeksi. Olemme tuijottaneet suu auki ulkomaiden ihmeitä ja matkineet parhaamme mukaan sitä, mitä kuvittelemme eurooppalaisuudeksi. Niin sanotut mestarikokit eivät nähtävästi ole omanneet sen tason henkistä kapasiteettia, että olisivat uskaltaneet poiketa joukosta. Varakkaat ravintolavieraat ovat halunneet erottua rahvaasta hankkimalla pätevyyden eksoottisten makujen tuntemuksessa. Ravintolat eivät puolestaan ole edes yrittäneet tarjota suomalaista ruokaa kunnianhimoisesti hyvin valmistettuna. Siihen on jo ennakolta suhtauduttu ikään kuin alempiarvoiseen tavaraan, jota hyvä ravintola ei edes voi tarjota. Esimerkiksi saksalaisen laaturavintolan arvolle sopii mainiosti tarjota lounaaksi halpaa ja kansanomaista Eintopf-pataa. Mutta koettakaapa kysyä vastaavaa Suomessa (s. 240-241).

                                                        *************************

Ylen verkkosivujen toisessa ruokauutisessa Analyysi: Miksi irakilaista ruokaa ei arvosteta lompakolla mutta japanilaiskeittiötä kyllä? toimittaja Santtu Natri saa itkupotkuraivarin, koska eri maiden ruokakulttuureja ei arvosteta samalla tavalla. Yhtä hyvin voitaisiin kysyä, että miksi kaikki ruoka ei ole samanhintaista:

Miksi eri kulttuurien herkut arvotetaan eri tavoin? Toisen maan ruoka mielletään polkuhintaiseksi etniseksi "mätöksi", toisen maan ateria taas on kallista ulkomaista herkkua. Sanakirjamääritelmä etniselle ruoalle viittaa "eri kulttuurien kansallisruokiin". Termi on itsessään melko neutraali. Kansainvälinen. Mutta sanapari "etninen ravintola" herättää jo latautuneempia mielikuvia. Noutokebabia, buffetaasialaista, krapulapitsaa. Siis halpaa.

Halpuudella on syynsä. Kebabien ja pitsojen suhteellinen edullisuus etnisissä "ravintoloissa" johtuu pitkälti halvoista raaka-aineista, joita arabit, turkkilaiset ja kurdit rahtaavat Liettuasta ja muualta Itä-Euroopasta. Toinen hintaa laskeva tekijä on työvoimakustannusten ja verovelvoitteiden kiertäminen. 

Hinnan korottaminen ei monestikaan nosta tuotteen arvoa ja haluttavuutta, jos itse tavara on mitä on. Yksikään formulaa sunnuntaisin seuraava suomalainen ei ostaisi krapulapitsaansa ja kebabmättöänsä, jos niiden hinta nostettaisiin halpojen kotimaisten ravintolahintojen tasolle, sanotaan hintahaarukkaan 14-25 eroa kappale. Hinnankorotuksella statuksen saaminen etniselle perusmätölle on siis täysin turhaa sekä ostajan että myyjän näkökulmasta. 

Etnisen bulkkiruuan hintaa pitäisi kuitenkin saada nostettua, mutta ei sillä perusteella, että muhammedit saisivat toimittaja Natrin kaipaamaa sosiaalista lisäarvostusta. Yksinkertainen ja luonnollinen syy hintojen nostamiselle olisi yhtäläisten kilpailusääntöjen ulottaminen myös ulkomaalaisiin. Nythän viranomaiset katsovat turhan usein läpi sormien etnisten kebab-pitseroiden epämääräistä raaka-aineiden hankintaa ja veronmaksamista. Yle Watch kommentoi tarkkemmin vieraan kebab-teollisuuden käänteitä maaliskuussa 2015 jutussaan Kebabit ja pitsat vaarallisia suomalaisille:

Median paljon ylistämät ahkerat Lähi-idän pitseriayrittäjät eivät todennäköisesti kykenisi toimimaan kotimaansa jo täyteen ahdetuilla ja kilpailuilla pikaruoka-markkinoilla. Sen sijaan perustaessaan Suomeen valtion strattirahan turvin kebab-pitserian, he saavat uuden enemmän maksavan asiakaskunnan ja neitseelliset markkinat, jossa he voivat kilpailla ulos paikalliset yrittäjät röyhkeällä vilunkipelillä. He eivät ole Suomelle mitään Fazerin ja Finlaysonin kaltaisia kultamunia, jotka luovat uusia tuotteita ja innovaatioita vientiteollisuuteen. He eivät ole muuta kuin ihmisen perustarpeita tyydyttävän stabiilin markkinasegmentin ulkomaalaisia valtaajia. Talouden näkymättömän käden mekanismi ei tuota tässä omalle kansalle taloudellista lisäarvoa, sillä vieraat yrittäjät työllistävät vain itsensä ja sukunsa eivätkä tuota edes uusia korvaamattomia hyödykkeitä vientiin. Ellei heitä olisi, suomalaiset ostaisivat pitsansa toisiltaan, mutta nyt varallisuutta siirtyy suomalaisilta asiakkailta suoraan aavikoilta tulleiden verovilunki-yrittäjien taskuihin. Kyse on siis silkasta nollasummapelistä, jossa suomalaiset ovat häviäjiä.

KEBABIT JA PITSAT VAARALLISIA SUOMALAISILLE

Yle uutisten verkkosivut yllätti tämän vuoden helmikuussa (6.2.2015) kun se lainasi Kalevan uutista jutussaan Kaleva: Pitseriasuku uhkailee muita yrittäjiä mafiatyyliin – jäseniä ympäri Suomen. Uutisessa kerrottiin muun muassa että:

KRP epäilee, että useita pitserioita Oulun seudulla pyörittävä maahanmuuttajataustainen suku yrittää estää uusien pitserioiden perustamisen lähialueelleen. Lehden tietojen mukaan turkkilainen pitseriasuku olisi uhkaillut vakavalla väkivallalla ja vaatinut kymmenien tuhansien eurojen sakkorahaa

Todennäköisesti juttua ei olisi julkaistu Ylessä, mikäli tapaus olisi ollut tuore  viikonlopun Laukaan pitseriasurmien jälkeen. Sinä tapettiin kolme kurditaustaista Turkin kansalaista vasaralla (!), luultavasti heimojen keskinäisessä välienselvittelyssä.

Maahanmuuttoa on perusteltu monesti sillä, että se virkistäisi taloudellista toimintaa kun maahanmuuttajat perustavat mm. omia ravintoloitaan. Näin myös Suomen bruttokansantuote ja varallisuus lisääntyisi, median lainaamat tutkijat väittävät. Vastakkaisiakin tutkimuksia on ja ne taas todistavat, että Suomeen tullessaan pizzeria-kebab -yrittäjät lihottavat lähinnä vain omaa lompakkoaan eivätkä lisää suomalaisten reaalituloja. Veronmaksajien kannalta pitseria-yrittäjät saattavat toki olla hyödyllisempiä kuin enemmistö Lähi-idän ja Afrikan tulijoista, jotka elävät puhtaasti valtion tulonsiirroilla. Silti yrittäjätkin saavat tulonsa suoraan suomalaisilta, niiltä pitsoja ja kebabeja ostavilta asiakkailta. On hyvä myös muistaa, että valtio ei saa juuri koskaan verotuloja täysimääräisesti ulkomaalaisilta pikaruoka-yrittäjiltä kuten suomalaisilta. Lisäksi eksoottinen väki käyttää usein sukunsa ilmaistyövoimaa tai saman heimon jäseniä, joista ei tilitetä asiaankuuluvia työntekijämaksuja. Näin he voivat laskea tuotteidensa hintaa mikä taas vääristää kilpailua suhteessa rehellisiin suomalaisyrittäjiin. Aivan oma lukunsa on ulkomaalaisten pitserioihin liittyvä vakava rikollinen tominta kuten ihmiskauppa ja huumebisneksen rahanpesu sekä pitsamyynnistä saatujen tulojen kanavoiminen islamistiterroristeille.

Median paljon ylistämät ahkerat Lähi-idän pitseriayrittäjät eivät todennäköisesti kykenisi toimimaan kotimaansa jo täyteen ahdetuilla ja kilpailuilla pikaruoka-markkinoilla. Sen sijaan perustaessaan Suomeen valtion strattirahan turvin kebab-pitserian, he saavat uuden enemmän maksavan asiakaskunnan ja neitseelliset markkinat, jossa he voivat kilpailla ulos paikalliset yrittäjät röyhkeällä vilunkipelillä. He eivät ole Suomelle mitään Fazerin ja Finlaysonin kaltaisia kultamunia, jotka luovat uusia tuotteita ja innovaatioita vientiteollisuuteen. He eivät ole muuta kuin ihmisen perustarpeita tyydyttävän stabiilin markkinasegmentin ulkomaalaisia valtaajia. Talouden näkymättömän käden mekanismi ei tuota tässä omalle kansalle taloudellista lisäarvoa, sillä vieraat yrittäjät työllistävät vain itsensä ja sukunsa eivätkä tuota edes uusia korvaamattomia hyödykkeitä vientiin. Ellei heitä olisi, suomalaiset ostaisivat pitsansa toisiltaan, mutta nyt varallisuutta siirtyy suomalaisilta asiakkailta suoraan aavikoilta tulleiden verovilunki-yrittäjien taskuihin. Kyse on siis silkasta nollasummapelistä, jossa suomalaiset ovat häviäjiä.

Monikultturistit löytävät harvoin taloudellisia ja kulttuurisia perusteita sille, miksi maamme tarvitsee jatkuvasti lisää kymmeniä tuhansia muslimimaiden maankiertäjiä. Heidän lempiargumenttinsa on aina ollut se, että tulokkaat tuovat mukanaan ainakin eksoottisen ruokakulttuurin, kun he perustavat omia ravintoloitaan, jotka ovat poikkeuksetta kebab-pitserioita. Nyt niitä alkaa olla jo jokaisessa pikku kunnassakin puhumattakaan etelän suurista kaupungeista, joissa pikaruokamarkkinat on polkumyynnin ansiosta lähes kokonaan Lähi-idästä tulleiden valtaajien hallussa. Silmiin pistävän suuresta määrästä huolimatta ne eivät tarjoa kovin suuria kulinaristisia variaatioita. Ja tämän yrittäjäjoukon yksipuolisen pikaruokamonopolin vuoksi suomalaisten pitäisi hyväksyä heidän vanavedessään tuleva 95%:n enemmistö, josta ei ole edes teoreettisesti taloudellista ja kulttuurista lisäarvoa. Sitä paitsi osaavathan suomalaiset tehdä itsekin kebabeja ja pitsoja, joten niiden oma valmistaminen ja myymisen poistaisi sen viimeisenkin verukkeen, jonka varjolla multikultistit ovat vaatineet tuhansien irakilaisten, kurdien ja turkkilaisten tänne rahtaamista. 

Jutun alussa mainittu Ylen uutinen toi hyvin esiin sen, että pitserioihin liittyvä väkivallan uhka ei ole mitenkään tavatonta. Se ei välttämättä liity mihinkään etniteettiin tai kulttuuriin, sillä väkivaltamagneettina pitseria on ollut myös suomalaisen koohotuksen näyttämönä. Tosin aivan viime aikoina se on muuttunut lähes kokonaan vierasperäiseksi:

MTV3: Pizzakuski joutui toissayönä väkivallan uhriksi Lappeenrannassa. Pizzaa asiakkaalle vieneen miehen kimppuun hyökänneet eivät olleet kiinnostuneita miehen rahoista vaan pizzasta.
YLE: Pizzerian tuhopolttajille ankarat tuomiot Tampereen Hämeenkadulla marraskuussa tapahtuneesta pizzerian tuhopoltosta on annettu pitkät vankeustuomiot päätekijöille.
Kaleva: Pitseriasukua epäillään yrittäjien pai­nos­tuk­ses­ta Oulun seudulla - "Muistuttaa mafioita" 
Helsingin Sanomat: Väkivaltaa ja kiristystä – pitseriasuvun epäillään pelotelleen kilpailijoitaan mafia­tyyliin. Väkivallalla ja hengenlähdöllä uhkailua, kymmenientuhansien eurojen kiristystä, pahoinpitelyitä, puukotus, kallovamma.

Pitsaväkivaltaa on riittänyt lähtien Sisilian Cosa Nostran alkuhämäristä ja USA:n mafian legendaarisesta Pizza Connection -nimellä toimineesta heroiinin salakuljetus- ja jakeluverkosta aina Lahden taannoisiin pizzeriasurmiin ja ammuskeluun asti...syökää mieluummin Jalostajan hernekeittoa, niin rahat menevät kotimaan yrittäjälle ja henkikultakin säästyy.



***********************************************************************************************************

Yle Watchin omat facebook sivut nyt täältä.

Yle Watchin juttuja, jotka liittyvät Ylen ohjelmiin ja uutisiin, voi myös postata eri Yleisradion Facebook-sivuille. Kun postaat, niin älähän trollaa, vaan toimi asiallisesti. Ohessa suorat linkit, klikkaa nimeä:

Yleisradio
Yle Uutiset
Yle Areena
Yle Teema

Yle Radio 1