Hallitsevissa tiedotusvälineissä on juuri sen verran itsekritiikkiä, jotta ne voivat esiintyä suurelle yleisölle avoimena ja eri näkökulmia esiin tuovana mediana. Näin ne voivat jatkaa globalistisen agendan ja kulttuuriliberalistisen identiteettipolitiikan edistämistä hyvällä omallatunnolla.
Ylessä ymmäretään, että itsekritiikki ja virallisesta narraatiosta poikkeava ilmiöiden analysointi pitää olla suurelta yleisöltä tarkasti säädeltyä ja kontrolloitua. Siksi tulenarat näkemykset sijoitetaan ohjelmakartan marginaaliin eikä parhaaseen television katseluaikaan. Kuinkahan monta kuulijaa esimerkiksi Ylen podcast-ohjelma KC Karemon helmikuun jakso Mikä Ylessä on pielessä, Maria Asunta? tavoitti? Viimeisimmän päivityksen mukaan noin 7500 kuuntelijakertaa, joka on hyttysen ininää lähes miljoonayleisöjä vetäviin Ylen 20:30 tv-uutisiin ja A-studioon.
Onpa Ylessä jopa verkosta löytyvä tv-sarja Viimeinen sana, jossa yhteiskunnallisista asioista väitellään aidosti erimielisten instanssien välillä toisin kuin samanmielisistä vasemmistoliberaaleista selkääntaputtelijoista kootussa Radio Suomen Pyöreä pöytä -ohjelmassa. Kokonaisvaltaista tietoa ahnehtivalle Yle-veron maksajalle ohjelma on silti laiha lohtu, sillä 15 minuuttia kestävissä lähetyksissä ei ehditä edes käsiteltävän aiheen pintaraapaisuun. Lieneekö tämä ihan tietoinen tarkoituskin.
En avaisi samppanjapulloa vielä edes Tuija Siltamäen tuoreen kolumnin Pyydän, lakataan lässyttämästä sananvapaudesta ja aletaan vaahdota mediakritiikistä johdosta. Ei yksi pääsky kesää tee, joten Siltamäen vuodatus jäänee yksittäistapaukseksi, jota voidaan aina vilauttaa niille, jotka valittavat Yleisradion itsekritiikin puutteesta. On syytä muistaa, että Ylen kolumneissa yhtä mediakriittistä avautumista vastaa satakunta ideologista ripulointia, joissa "rationaalisuuteen" vedoten vaaditaan sensuuria liberaalia järjestystä arvosteleville näkemyksille.
Viimeisin esimerkki tästä on säälittäväksi punaliberaaliksi räksyjättäksi taantuneen Kari Enqvistin kolumni Kaikkien kukkien pitää antaa kukkia, mutta joukossa on aina myös rikkaruohoja. Siinä eläköitynyt fyysikko käyttää karkeita argumentativiisia olkiukkoja, joihin vedoten hän pyrkii kumoamaan polittisten vastustajiensa sananvapauden. Karmaisevinta Ylen kolumneissa on se, että Enqvistin ideologiset vuodatukset ovat sieltä miedoimmasta päästä. Tämä taas selittyy identiteettipoliittisilla kolumnisteilla, joiden värväämisestä on vastannut äärivasemmistolainen pornotähti ja tuottaja Rakel Liekki. Itsensämyyjän palkkaamisesta ovat puolestaan vastanneet Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan päätoimittaja Jouko Jokinen ja Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.
Viimeismmät Ylen sisältä tulleet kriittiset ulostulot tuskin kertovat laivan kääntymisestä oikealle. KC Karemossa haastateltu entinen Aamulehden toimittaja Maria Asunta onkin asian suhteen pessimistinen ja perustaa väitteensä sille, Jouko Jokisen kaudella punavihreä identiteettipolitiikka on vain lisääntynyt. Toivoa neutraalimmasta ja objektiivisemmasta tiedovälityksestä saamme odottaa Ylen johdon vaihtumiseen asti, mutta sekään ei näinä hulluina aikoina takaa vielä mitään. Voi olla, että Jokisen ja Ylä-Anttilan tilalle astuu vielä kiiluvasilmäisempiä punamädättäjiä.
Ei voi enää edes ylen radiouutisia kuunnella, sillä ne ovat vain alkeellisia pravdamaisia katsauksia, jotka on valmisteltu toimituksessa viimeistään edellisinä päivinä. Siis "uutisiksi".
VastaaPoistaEi voi mitään: 160 Euroa vuodessa menee turhanpäiväisen paskan tukemiseen ! En siis kuuntele ylestä enää muuta kuin äänimerkin!