PUNAVIHREÄN FEMINISTIHALLITUKSEN TOIMET TUHOAVAT SDP:N JA TEKEVÄT FEMINISMISTÄ ENTISTÄ VIHATUMMAN

Yle TV1, A-studio, 9.12.2019.

Maahamme tänään nimitettyä sukupuolinarsistista feministihallitusta on odotetusti kiitelty länsimaiden globalistilehdissä. Yle ottaa totta kai kansainvälisestä huomiosta kaiken irti agendauutisessaan Sanna Marin on otsikoissa ympäri maailman – tulevaa pääministeriä pidetään politiikan "ennätysnaisena". Sen sijaan Itä-Euroopan ja Aasian traditionalististen maiden tiedotusvälineissä suomalaisten kulttuurimarxistien marssia läpi insitituutioiden ei ole arvioitu yhtä innostuneesti kuin lännen uutisissa, ja niissä onkin ihmetelty mitä lisäarvoa nuori kokematon vasemmistolaisnainen toisi poliittiseen päätöksentekoon. 

Länsimaiden mediassa tämä lisäarvo sen edistämälle ideologialle toki tiedetään, mutta vihaisten äänestäjien pelossa kaikkea ei uskalleta sanoa ääneen. Kuten esimerkiksi sitä, että juuretonta kuluttajaidentiteettiä ihannoivat finanssiglobalistit ovat aina halunneet edistää nuorten punavihreiden idealistinaisten esiinmarssia niin politiikassa kuin muuallakin julkisuudessa. Hormoneillaan ja kontrolloimattomalla toiseus-empatiallaan käyvät nuoret poliitikkonaiset ovat ihanteellisia hyödyllisiä idiootteja vihamieliselle globalistieliitille, jonka keskeisimpiin tavoitteisiin kuuluu Euroopana muuttaminen afrikkalaiseksi. 

Ei tarvitse olla mikään spengleristi ymmärtääkseen millaista sivilisaatiovaiheen rappiota Suomen uusi hallitus edustaa. Kansakuntaa ja sen kulttuuria ei ole koskaan säilytetty lapsekkaalla nuoruuden palvonnalla ja tunnevetoisella feminiinisyydellä. Valitettavaa vain, että heikkojen miesten aikakaudella valtaan nostetaan  naiset, jotka kykenevät pahimmillaan tuhoamaan vuosisatoja kestäneen sivistysperinteen yhdellä hallituskaudella. 

Eikä kyse ole mistä tahansa naisista, vaan niin sanotuista kympin tytöistä, jotka ovat imeneet itseensä kaiken internationalistisen propagandan, jota marxilaiset soluttajat ovat tunkeneet lastentarhoista yliopistoihin 1970-luvun alusta lähtien. Ideologisesti konformistisina mutta aina yhtä laskelmoivina urakiipijöinä uusilla ministereillä ei ole koskaan ollut tarvetta persoonalliseen ajatteluun, vaan vallan kahmimiseksi heille on riittänyt päähän iskostettujen poliittisesti korrektien oppien ulkoluku. Esimerkiksi uusi pääministeri on tuskin koskaan elämässään joutunut kyseenalaistamaan liberaaleja ajattelumallejaan, sillä tällöin hän joutuisi samalla haastamaan vanhempiensa ideologiselta vaikuttavan "sateenkaarivanhemmuuden".

Hallituksen kansankynttilät eivät koskaan kyseenalaistakaan "hyviä asioita" filosofisesti, mikä näkyy ennen kaikkea naiivina suhtautumisena aikamme muotiaatteisiin kuten harhaisiin kuvitelmiin lukuisista sukupuolista ja monikultuurisuuden välttämättömyydestä sekä otaksumaan, jonka mukaan "ilmastonmuutos johtuu ihmisen toiminnasta". 

Kotimaan säännellyssä julkisuuspelissä heppatyttöjen feministisirkus esitetään jonain upean voimaannuttavana edistyksellisyytenä, vaikka yhä suurempi joukko kansalaisista näkee sen tunteisiin ja tasa-arvouskontoon vetoavan bluffin läpi. Minimoidakseen kansan epäluuloja Ylen kaltaiset mediajätit yrittävät parhaansa mukaan tyynnytellä hallitusfarssiin suivaantunutta kansaa kirjoittelemalla kiiltokuvajuttuja pääministeri Sanna Marinista ja ylistämällä neljää muuta naisministeriä, jotka johtavat Keskustaa (Katri Kulmuni, 32 v.), Vihreitä (Maria Ohisalo, 34), Vasemmistoliittoa (Li Andersson, 32) ja RKP:tä (Anna-Maja Henriksson). 

Aivan kuin tämä ei riittäisi, hallitukseen nimitettiin Ylen uutisen mukaan uudelleen pahamaineisia ja ryvettyneitä SDP:n punamädättäjänaisia kuten Tytti Tuppurainen, josta tuli uudelleen Eurooppa- ja omistajaohjausministeri ja jo kerran potkut saanut Sirpa Paatero, joka sai yllätysparantumisen jälkeen tällä kertaa kuntaministerin pestin. Niin ikään vasemmistodemari Tuula Haatainen kierrätettiin uuden hallituksen työministeriksi. Valkoisten heteromiesten vastaista homoenergiaa edustaa puolestaan vihreiden Pekka Haavisto, joka oli lähellä saada valehtelun vuoksi potkut jo edellisestä Rinteen hallituksesta. Näiden häpeämättömien valintojen perusteella voidaan sanoa, että hallituksen keskeiset paikat on vallattu naisilla ja homoilla.

Jostain syystä näin naisvaltaista sateen- ja punakaartihallitusta (12 naista ja 7 "miestä") kutsutaan hallitsevissa tiedotusvälineissä punamultahallitukseksi, vaikkei siihen löydy enää oikein mitään perustetta.  Historiantutkija Martti Häikiön mukaan käsite punamultahallitus syntyi vuoden 1937 hallituksesta, jossa demareilla ja maalaisliitolla (nyk. keskusta) oli eduskunnassa enemmistö 136 paikallaan. Häikiö huomauttaa, että nykyisellä hallituskokoonpanolla näillä kahdella puolueella on eduskunnassa pelkkä 71 paikan vähemmistö. Nykyhallitus onkin professorin mielestä feministihallitus, "koska kaikkien hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat nuoria naisia ja tunnustavat feminismiä – All female panel eli yksipuolinen viisikko, ei tasa-arvoinen".

Vaikka punafeministien kulttuurimarxilainen rynnistys hallitukseen näyttääkin hetken voitonmarssilta punaisella torilla, se on tosiasiassa pelkkä Pyrrhoksen voitto, varsinkin SDP:lle. Viimeistään tällä manööverillä demarit hylkäävät loputkin työläismieskannattajansa, joten Sanna Marinista tullee maan historian viimeinen sosialidemokraattinen pääministeri.

Toinen hyvä puoli uudessa punatuhohallituksessa on se, että punavihreiden toimittajien ja hallituspuolueiden on mahdotonta vakavalla naamalla syyttää enää valkoista heteromiestä tulevasta epäonnistumisestaan. Punavihreiden jännityksellä toivoma Suuri Unelma tulee nimittäin kaatumaan varmuudella hallituksen jatkuvaan sähläämiseen, ministerien kissatappeluihin ja hallituspuolueiden (kepu vs. vihreät) väliseen krooniseen riitelyyn. Kansan hermoja taas kirsistetään äärimmilleen uusilla "viharikoslaeilla", oikeuslaitoksen ja poliisin ryöstäytyneellä politisoitumisella, työttömyyden äkkinäisellä kasvulla, valtion velan jyrkällä lisääntymisellä ja kontrolloimattomalla kehitysmaalaisinvaasiolla.

Viiden naisen sähläriydinryhmällä on valtavat paineet tehdä politiikkaa ilman Rinteen antamaa turvallista selkänojaa. Kenelläkään ei tarvitse olla ennustanlahjoja tietääkseen, ettei tämä porukka tule kestämään vaalikauden loppuun. Ainoan tavallisen duunarin työkokemuksen Sokoksen kassana saaneesta Sanna Marinista ei tule punafeministien toiveista huolimatta aikamme aurinkokuningatarta. Hallituksen ainoaksi hyväksi teoksi tuleekin jäämään se, ettei maahamme tule enää pitkään aikaan, jos koskaan, vasemmistovetoista feministihallitusta.