TUTKIMUS: YLE YHTÄ SUOSITTU KUIN P-KOREAN JOHTAJA MAASSAAN!

Yle on teettänyt jälleen itsestään tendenssitutkimuksen, jonka lopputulemasta lienee päätetty jo etukäteen. Tällä kertaa tutkimus oli teetetty Kunnallisalan kehittämisäätiöllä. Asiasta kertoo Ylen uutinen Tutkimus: Yle on Suomen luotetuin uutismedia – sosiaaliseen mediaan ei luoteta. 

Pitää ihmetellä minkälainen organisaatio teettää jatkuvasti itsestään tutkimuksia, joiden johtopäätöksissä kehutaan itseä kuin kyseessä olisi Stalinin viisivuotissuunnitelman paisutet tulokset. Yle Watch on käsitellyt tätä aihetta mm. vuonna 2014 ilmestyneessä kirjoituksessa Yle on kuin Nokia ennen romahdusta.

Tutkimuksen kaksi tulosta panee miettimään mistä niissä on loppujen lopuksi kyse. Mikäli oletetaan, että tutkimuksen otos on kattava, eikä painotu vain pelkän Ylen varassa oleviin demarieläkeläisiin, tulos on poikkeuksellisen karmaiseva verrattuna länsimaihin. Nimittäin muissa länsimaissa tehdyt luottamustutkimukset kertovat aivan toista kansalaisten luottamuksesta valtiollisiin tiedotusvälineisiin ja mediaan yleensä. Esimerkiksi markkinointiviestintäyhtiö Edelmanin vuoden 2017 luottamusbarometri-tutkimus kertoo karua kieltä siitä, että luottamus mediaan, kansalaisjärjestöihin, yrityksiin ja hallituksiin on laskenut radikaalisti kaikkialla maailmassa. Tutkimusta lainannut verkkolehti Vastamedia kirjoittaa:

Media näyttäytyy vastanneille politisoituneena toimijana, joka ei täytä velvollisuuttaan puolueettomana raportoijana. Peräti 82 prosentissa kyselyyn osallistuneista maista mediaan ei luoteta. 85 prosenttia vastanneista epäilee nykyjärjestelmän toimivuutta kokonaisuudessaan.

Miten on sitten mahdollista, että kulttuurisesti länsimaihin kuuluvassa Suomessa 82-83 %:ia kansalaisista luottaa Ylen TV- ja radiouutisiin? Voi olla että noin suuri kansanosa katsoo, että Yle ei suoranaisesti valehtele, jonka vuoksi tätä on pidetty tutkimuksessa luottamuksen osoituksena. Jos taas kyseessä olisi kokonaisvaltainen luottamus Yleen, se kertoisi kansan enemmistön hälyyttävästä konformismista, joka on tuttua tolitaristisissa maissa. Yleinen tyytymättömyys mediaan ja koko järjestelmään on Suomessa silti niin laajaa, että yli 80-prosentin luottamusta Yleen on arvioitava suurin varauksin ja vain tiettyjen ehtojen (suoran valehtelun puuttuminen) vallitessa.

Toinen tutkimustulos on suunnattu Ylen kilpailijoita, etenkin "valhemediaa" ja sosiaalisen median viestintää vastaa:

Selvä enemmistö (60 %) pitää sosiaalisessa mediassa (esim. Facebook, Twitter, Instagram) leviäviä uutisia epäluotettavina. Vain alle kymmenesosa (8 %) luottaa suoranaisesti sosiaalisessa mediassa leviäviin uutisiin.

Yleen näyttävät luottavan eniten demarieläkeläiset ja korkeakoulutuksella aivopesty kansanosa, joista huomattava osa on punavihreitä. Tämä on ymmärrettävää, koska Ylen uutisten ja ohjelmapolitiikan agenda on hyvin punavihreä, jopa kulttuurimarxilainen. Yle suhtautuu positiivisen kritiikittömästi seksuaalivähemmistöihin ja sen lgbt-agendaan, maahanmuuttoinvaasioon ja Euroopan Unioiniin. Yllättävää ei ole myöskään se, että vastamediat hyökkäävät juuri Ylen suosimia teemoja vastaan ja kertovat uutisia, joista valtiollinen mediajätti vaikenee poliittisista syistä. Skeptinen asenne mediaan on myös sukupuolittunutta ja puoluepoliittista:

Tutkimuksessa selvisi, että naiset luottavat hieman miehiä enemmän kaikkien medioiden uutisointiin. Perussuomalaisten kannattajat luottavat medioiden uutisointiin keskimäärin vähemmän.

Luottamus Yleen kertoo siitä, että järjestelmävalhe on vielä toistaiseksi voimissaan. Muutospelkoiset ja mukavuudenhaluiset massat eivät edes halua tietää Suomen ja maailman todellista tilaa, koska sen tiedostaminen vaatisi tuskallista näkökulman muutosta. Massat vain odottavat, että vedenpaisumus tulisi meidän jälkeemme, jolloin aikaa riittäisi vielä löhötä Kauko-Idän lomarannoilla. Aika voi loppua kuitenkin kesken, ja median salaaman todellisuuden hyökyaallot iskeä päin kasvoja enemmin kuin arvaammekaan.


                                                     *****************************


Ainakin Yle Teeman puolella tänään pakkovietetään YK:n markkinoimaa Vainojen uhrien muistopäivää. Liittoutuneiden kulttuuriliberaalin ideologian suorana historiallisena jatkona toimiva Yhdistyneet Kansakunnat haluaa samaistaa "vainojen uhrit" vain juutalaisiin, sillä muistopäivänä ei muistella juutalaisbolsevikkien uhreja Neuvostoliitossa, Maon kymmeniä miljoonia siviiliuhreja tai Pol Potin veristä terroria omaa kansaa vastaan. 

Vain natsien väitettyjä tekoja halutaan muistella jatkuvasti, koska sillä toivotaan oleva eurooppalaisin syyllistävä vaikutus, jolla voidaan manipuloida politiikkaa kuten muukalaisinvaasion hyväksymistä. Nykyeurooppalaisten kansanmurhaa siis pohjustetaan sillä, että natsien sanotaan joskus yrittäneen kansanmurhaa. Tässä on kiero logiikkaa jo huipussaan.

Yle Teema & Fem, lauantain 27.1.2018m  klo 21:00, Saulin poika (K16)

(Saul fia, Unkari 2015), Oscarilla ja Cannesissa palkittu voimakas ja hätkähdyttävä elokuva Auschwitzin keskitysleirin vangista, joka tuhoamisen ja kauhujen keskellä yrittää pelastaa edes osan ihmisyyttä. O: László Nemes. HD Äänitekstitys: suomi. K16 (väkivalta, ahdistus).


Yle Teema & Fem, lauantai 27.1.2018 klo 22:42, Yö ja usva (K16) 

(Nuit et brouillard, Ranska 1956) Elokuvan historiasta on vaikea löytää yhtä kaunista, koskettavaa, kipeää ja kantaaottavaa elokuvaa kuin Alain Resnais'n dokumenttiklassikko keskitysleireistä. HD Äänitekstitys: suomi. K16

Pahamaineinen propagandaelokuva, jonka Yle lähettää ainakin kerran vuodessa. Juuri tästä "dokumenttielokuvasta" ovat lähtöisin populaaritarut ihmisestä tehdystä saippuasta ja lampunvarjostimista. Jopa tunnettu israelilainen sanomalehti Haaretz on julkaissut v. 2013 artikkelin "New Israeli Film Debunks Myth That Nazis Made Soap From Jews", jossa saippuamyytti murskataan.


Yle Teema & Fem, perjantaina 26.1.2018 klo 21.00, Lopullinen ratkaisu

(Conspiracy, USA/Britannia 2001) Elokuva Wannseen huvilassa vuonna 1942 pidetystä natsijohtajien kokouksesta, jossa päätettiin juutalaisten joukkotuhosta. N: Kenneth Branagh, Stanley Tucci. O: Frank Pierson. T: HBO/BBC.


Yle TV1, lauantai 27.1.2018 klo 22.15, Pako pimeydestä (From Darkness)

2/4. Uuden naisuhrin hallusta löytynyt todiste osoittaa suoraan kohti Clairea. Se saa hälytyskellot soimaan, mutta samalla pakottaa entistä konstaapelia ryhtymään toimiin. Hänen on palattava vanhalle työpaikalleen. (U) HD 

Ensimmäisen jakson perusteella tähän sarjaan on koottu ehkä pahimmat poliittisen korrektiuden kliseet mitä kuvitella saattaa. Ja se tuntuu käyvän suuren yleisön zombeille todesta kuin väärä raha. Nykyään brittisarjat ovat menneet ideologisessa piiloviestinnässään jo niin pitkälle, että välillä sitä uskoo katsovansa feminististä ja monikulttuurista parodiaa. 

Ylen esittelyssä sarjan lyhyt kuvaus ei kerro mitään sen todellisesta hengestä ja agendasta. Päällimmäisenä sarjassa näkyy sukupuolinarsistinen feminismi, joka ruumillistuu entisessä Manchesterin poliisissa Claire Churchissä. Hänet kuvataan ihmenaisena, joka eroaa vain piirun verran uusimman Star Wars -elokuvan supernaisesta Reystä. Claire on niin ainutlaatuisen nerokas tapaus, että hänen entisen esimiehensä on vanhan ruumiin löydyttyä turvauduttava hänen apuunsa 17 vuoden jälkeen. Koko ensimmäinen jakso keskittyy lähes pelkästään esimiehen nöyryttävään Clairen takaisin vonkaukseen. 

Rikoskomisarion apuna epäuskottavassa vonkauksessa on juuri valmistunut nuori miespoliisi, joka on nössö nörtti, joka pelkää koiria. Siis toisin kuin Claire, joka on Äijä, harrastaahan hän triathlonia, jonka vuoksi hänen on kotisaarellaan lähdettävä joka aamu klo 05 lenkille ja pulahdettava vielä valtamereen uimaan. Kun rikoskomisario John Hind pääsee suostuttelussaan uuden tapaamisen asteelle, käyttää Claire sen ajan vittuilemalla Hindille ylipainosta, kaljusta ja alkoholinkäytöstä. Sarjan naiskäsikirjoittaja Katie Baxendale ei näköjään halunnut, että Hind olisi kuitannut pottuilut viittaamalla Clairen korppumaisen sierettyneeseen ulkonäköön. Ehkäpä siksi, että poliittisesti oikeaoppisen tasa-arvon aikana naisten ulkonäön kommentointi miehen suusta on aina sovinismia, kun taas päinvastaisessa asetelmassa se on vain voimaannuttavan suorasukaista sanailua. 

Monikulttuurisuus näkyy puolestaan poliisiylijohtajan roolissa. Rikostutkijoiden pomona kun on nelikymppinen musta nainen. Varmaan hirveän todennäköistä Manchesterissa tai missä tahansa muussa länsimaisessä suurkaupungissa. Mutta onneksi on tv-sarjat ja elokuvat, joissa todellisuutta voidaan muokata punaliberaaleille sopivaksi. 

Monikulttuurisuus tuli ensimmäisessä jaksossa esiin myös ruuan yhteydessä. Kun rikoskomisario John Hind yrittää paikata etääntynyttä suhdettaan vaimoon, hän ehdottaa tälle eroottista koti-iltaa, jossa ruuaksi tilattaisiin "jotain kiinalaista tai thaimaalaista". Tämä sivumennen esitetty viaton komentti on suosittu monissa muissakin poliisisarjoissa, joissa kytiksellä olevat tai sinne menevät poliisit tilaavat ruuaksi aina kiinalaista ikään kuin kyse olisi maailman itsestäänselvimmästä asiasta. Ei siis koskaan fish & chips tai hotdoggia kuten vielä 1970- ja -80-luvun poliisisarjoissa. 

Sarjan feministinen indoktrinaatio käy ilmi epäsuorasti roolihahmojen valintojen kautta, mutta suorinta se on itse tutkittavassa rikosvyyhdissä. Uhreina ovat naisprostituoituparat ja sarjamurhaajana mitä ilmeisemmin patologinen naisvihaajasadisti. Ensimmäisen jakson perusteella naiskäsikirjoittaja ei ole kirjoittanut sisään ainuttakaan vastenmielisitä naishahmoa, vaan kaikki kusipäät ovat miehiä.


Yle TV1, perjantai 26.0.2018 klo 21.05, Perjantai

Voiko köyhä olla onnellinen? Mitä köyhä saa omistaa? Vähävaraisina kasvaneet kansanedustaja Tiina Elovaara ja köyhyystutkija Maria Ohisalo. HD

Linkki Yle Areenaan.

Perjantaissa puhuttiin tällä kertaa köyhyydestä. Jos koko ohjelmaa ei halua katsoa, sen pääpointit voi lukea haastattelujutusta Yksinhuoltaja ja pitkäaikaistyötön elävät köyhyysrajan alapuolella jatkuvasti veitsen terällä: "Julmaa sanoa, että se on ihmisestä itsestään kiinni". Luonnollisesti perimään liittyviä köyhyystekijöitä ei haluttu itse ohjelmassa eikä siitä tehdystä jutussa käsitellä, sillä se on kaikesta tiedeuskosta huolimatta tabu demarihenkissä Suomessa.

Päähaastateltu Tinna Pehkonen kertoo jo epäsosiaalisella lesbopunk-olemuksellaan miksi hän on köyhä. Yksinhuoltajan piintynyttä köyhyyttä vahvistaa hänen 3,5-vuotias mulattipoikansa Noel. Ylipainoinen Tinna on siis tehnyt lapsen mustan miehen kanssa, joka on ruiskauksen jälkeen lähteynyt uusille apajille kuten tilastotkin tietävät kertoa. Oikeastaan nämä tiedot riittävät vallan mainiosti ymmärtämään miksi osa suomalaisista on kroonisesti vähävaraisia.